Pariisista ideoita vanhuksille ja Guggenheimille

Kävimme Pariisissa tervehtimässä rakasta ja viisasta professorilastamme. Pariisi on hyvä paikka kuntolomalle. Jardin de Plantsissa oli loistelias daaliakäytävä. Paikka sopii vanhusliikenteelle, siellä voi istahtaa penkille katselemaan ihmisiä.  Samoin ihmisten katselu sopii katukahviloihin. Pariisissa oli meidän lisäksemme liikenteessä enemmänkin vanhuksia.  Eli oikeasti vanhuksia, ehkä liki 90-vuotiaita.

Ranskalaiset eivät tee mitään, mistä he eivät pidä.  Siellä ei kuntoilla sen takia, että niin pitäisi tehdä. Mutta kuntoillaan, jos se on kivaa.  Ruokaa ei valita terveellisyysperustein.  Siellä valitaan sellaista ruokaa, mikä on hyvää.  Siksi ikääntyneitä näki liikenteessä laahustamassa ostoskärryn kanssa.  Joka päivä tietysti syödään tuoretta, hyvää patonkia, tuoreita hedelmiä.  Siellä ei syödä kuivettuneita juustonkannikoita, vaan haetaan joka päivälle pikkuinen juusto.  Kauppoja on joka korttelissa.  Suomalaiset voisivat kutsua sitä hyötyliikunnaksi.  Oli niin tai näin: ikivanhat ihmiset kävelevät, juttelevat kauppiaansa kanssa, paluumatkalla istahtavat bistroon kahville tai viinilasilliselle.

Minkähän takia Suomessa kaikki lähikaupat kuolivat?  Haja-asutusalueilla sen jotenkin ymmärtää. Ensimmäinen syy on siinä, että Suomessa ruokaa ei arvosteta.  Syödään vaan mättöä, ja jos ei syödä mättöä, syödään mautonta, kaloritonta, rasvatonta.  Onhan ruisleipaä terveellistä.  Muovipussissahan se säilyy viikkotolkulla.

Haluamme siis olla asiakasomistajia ja ajella S-markettiin, vessapaperirulla on varmasti halvempaa kuin lähikaupassa.   Jotenkin tämä taitaa olla poliittinen kysymys.  Suomessa kun ei arvosteta yrittäjyyttä.  Kuulemma Nokiankin vika oli siinä, ettei osattu myydä.  Mutta osaammeko arvostaa myyjiä?  Kauppias ei ole arvostettu ammatti.  Kauppiashan on riistäjäporvari. Nyt sitten ihmetellään yksinäisiä ja syrjäytyneitä vanhuksia. He eivät jaksa markettiin lähteä eikä kotikulmilla ole mitään, korkeintaan R-kioski.  Ihan itse olemme lähipalveluttoman yhteiskunnan tänne tehneet, paljolti poliittisen historiamme takia.  Mitenkä ne kaupat siellä Pariisissa kannattavat, kun eivät kannata Helsingissäkään?  Ranskalainen arvostaa tuoretta ruokaa ja sen myötä lähikauppiastaan ja bistroaan.

Meillä oli tarkoituksena tutustua Pariisin katutaidenähtävyyteen.  Siellä on kuukauden päästä purettava graffiti-talo, johon tutustutaan ihan tosissaan.  Oli tarkoituksena käydä katsomassa.     Arvioitu jonotusaika sisälle oli 4 tuntia.  Emme jääneet jonoon.  Kyllä Paavo Arhinmäen pitäisi tehdä opintomatka.  Jospa maalaittaisiin joku talo yltä päältä ja sisältä graffiteilla?

Nyt taas vaihteeksi on äly jättänyt enkä osannutkaan laittaa kuvaa.  Ehkä jo sitten ensi kerralla.
Onnistuinpas.  Tässä näkee jonon pituuden. 

Tunne äly!

Perjantaina huomasin yllätyksekseni Musiikkitalossa katsoessani mykkäfilmiä Tukkijoella, että "Äly hoi älä jätä" on suomenkielessä  hyvin vakiintunut sanonta. Se saa koko ajan uusia merkityssisältöjä ikääntymisen ja rakennemuutoksen myötä.

Minä ja vanhempani ovat saaneet elää aikakautta, kun tekniikka tuli helpottamaan arkipäiväistä elämää.  Muistan toki, miten pikkutyttönä saunalla oltiin äidin kanssa pyykillä. Pyykit huuhdottiin joessa.  Minäkin putosin pari kertaa jokeen, mutta äiti nappasi letistä kiinni ja nosti laiturille.  Lakanat keitettiin saunanpadassa ja pikkupyykki hinkattiin puhtaaksi pyykkilaudalla.  Pesukone saatiin joskus 1950-luvun puolivälissä, samoin jääkaappi. Pölynimuri (joka muuten kesti  yli 30 vuotta) tuli seuraavalla vuosikymmenellä.

Viime vuodet tekniikka on edistynyt niin pitkälle, että uudet laitteet aiheuttavat lähinnä ahdistusta.  Niin tietokoneen kuin kännykän vaihto pelottaa jo etukäteen. Uusi tekniikka ei olekaan ilon, vaan ahdistuksen aihe. Nyt hankimme älytelevision ja valvoin monta yötä etukäteen, miten sitä oppii käyttämään.  En osaa vielä viittilöidä enkä puhua sille, mutta äkkiseltään se on oikeastaan helpompi kuin vanha digisovittimen ja telkkarin yhdistelmä. Paljon helpompi kuin Windows 8 tai Lumia. Jos Samsumg valtaa lisää markkinoita, en ole ole yhtään hämmästynyt. Toisin kuin Nokia, se lienee ajatellut, mitä asiakkaat haluaisivat.

Vihan, suuttumuksen, jopa väkivallan taustalla on tutkimustiedon mukaan ahdistus hallitsemattomasta tilanteesta.  Turhautuminen muuttuu kiukuksi, itsehillinnän pettäessä voi olla huonoja seurauksia.  Meillä ei palanut hihat television kanssa, sillä tilasimme kuljetuksen lisäksi asennuksen. Hihat olivat palaa palovaroittimen kanssa.  Emme nyt niin mahdottoman vanhoja ole, mutta kuinkahan monta mummua on tippunut tikkailta tai rappujakkaralta yrittäessään vaihtaa palovaroittimen pattereita saadakseen vinkumisen loppumaan?  

Olin oikein älykursseilla.  Ilmoittauduin Windows 8-kurssille, yhteensä 10 tuntia. Kurssipaikkana oli Työväentalo.  Ajattelin, että isävainaa kääntyy haudassaan, jos tietää, missä opiskelen.  Kurssi on surkea.  Opettajakaan ei osaa Windows 8:aa ja marisee vaan, miten vaikea se on. Ainoa opittu asia on pikakuvakkeen teko "Sammuta" -toiminnolle.  Kaikki kurssilaiset osasivat kyllä sammuttaa koneensa ilman pikakuvaketta.  Voisin antaa vinkin Työväen Sivistysliitolle siitä, millaiselle seniorikurssille olisi tarvetta. 

He voisivat järjestää käytöskurssin äkäisille senioreille .  Työväentalossa ulos mennessä painoimme hissin happulaa.  Hissi pysähtyi, pari ensimmäistä astui sisään kun hissistä kuului kiukkuinen ääni.  "Tänne ei voi tulla enempää".  Sanoin hississä ennestään oleville kauniisti: "Päivää". Ei tullut vastausta, vaan äkäistä mussutusta eläkeläisen yksityisyydestä.  Ex-presidenttimmehän se siinä.  Olin kyllä kuullut, että hän räyhää alaisilleen, mutta en häntä noin äksyksi arvannut.



#työväentalo #Tarja Halonen #Window 8 #älytelevisio #Samsung  #Nokia




 

Lääkärikunnan medianhallinta hakusessa

Kirjoitin tänään Potilaan Lääkärilehden Potilaan Ääni  kolumnissa, että Englannissa laatulehdistössä oli hyviä artikkeleita sairaanhoidon kustannus- hyötysuhteesta.  Siihen aikaan sattuneesta syystä kiinnosti mm. MS-taudin hoidossa käytettävät betainterferonit (Rebif, Beraferon, Avonex), joita Suomessa Kela korvasi.  Englannissa asiantuntijat katsoivat, että potilaalle hyöty on niin vähäinen, ettei yhteiskunnan varoja niihin kuulu uhrata.

Samoin uusista syöpähoidoista kirjoitettiin.  Toisin kuin Suomessa, lehtiin ja televisioon haastateltiin asiantuntijoita.  BBC:llä ja laatulehdillä on toimittajia, joilla on lääkärin koulutus ja kyky arvioida lääketieteellisiä asioita. Englannissa tosin löytyi asiantuntijoita haastateltavaksi.  Entä meillä, lehdille on olemassa vain yksi ravitsemusasiantuntija, traumatologi Antti Heikkilä ja televisiossa pidetään peräsuolesta terveydentilaa tutkivasta verisuonikirugi Taina Somppi.  Suomessa on parikymmentätuhatta lääkäriä.  Heikkilät ja sompit puhuvat "lääkäreinä" ja heitä uskotaan "lääkäreinä".  

Suomesta kalliista lääkehoidosta on puhuttu vain silloin, kun Vesa-Matti Loiri esiintyi diabetes-lääkehoitonsa mannekiinina.  Tämä ehkä näyttää suomalaisen terveyspolitiikan suuntaa.  Suomessa tarvitaan siis vain tarpeeksi kuuluisa julkkis, niin Hila kääntää kelkkansa. 

Iltapäivälehdistöllä kisa lukijoista, eli on haastateltava hyvin myyviä ja kärkeviä lausuntoja antavia asiantuntjoita.  Asiantuntijoiden asiantuntemuksesta viis.  Toisaalta kaikki julkisuuteen tulevat asiantuntijat lässyttävät virkansa puolesta itsestään selvyyksiä latteasti. Ymmärrän lehtiä, ei heidän jorinoistaan lukijaa kiinnostavaa juttua saa kasattua. Ortodoksimedisiina kaipaa jotain mediaseksikkäämpää vetonaulaa kansanvalistukseen.

Me toki tiedämme, että budjetin alijäämä on monta miljardia euroa. Perusterveydenhoito ei ole kallista.  Erikoissairaanhoito on.   Olemmeko nähneet yhtään järkevää artikkelia erikoissairaanhoidon kustannuksista.  Arvioidaanko, mitä, ketä, ja millä keinoin hyvinvointivaltiossa voidaan hoitaa. Kun kukaan ei rohkene sanoa, että kaikkeen raha ei riitä. Jossain tulee raja vastaan. Kaipasin kolumnissa laadukasta keskustelua sairaanhoidon kustannuspaineista.

Tämän päivän lehdet luettuani totesin, että eipä taida toive toteutua.  Ei ole toimittajia, jotka osaisivat tehdä näin vaikeista asioista juttuja.  Eikä taida olla oikeita asiantuntijoita, jotka sanoisivat julkisuuten jotain järkevää.  Niinpä erikoissairaanhoidon suurista linjauksista ei puhuta julkisuudessa.

#potilaan laakarilehti #potilas #Avonex #Rebif #Betaferon #Antti Heikkilä #Taina Somppi #THL #Vesa-Matti Loiri  #ravitsemussuositus