Hautajaiskäsikirjoitus tähän päivään

Suomen kansa hiljentyi Martti Ahtisaaren hautajaispäivänä. Siunaustilaisuus oli varmaan huolella harkittu virsien valintaa myöten. Eero-piispa oli tuntenut vainajan hyvin ja löysi oikeat sanat. 

Kolmekymmentä vuotta sitten kirjoitin hautajaisohjelmani.  En silloin vielä oikeastaan sairastanut mitään.  Olin vain penkissä kärsinyt pieleen menneessä siunaustilaisuudessa.  Väärät virret, väärä musiikki, väärät tekstit, väärä pappi.  Toki kaikki meni käsikirjan mukaan. Olin edesmenneen kanssa aikanaan käynyt syvällisiäkin keskusteluja uskonelämästä ja tiesin sekä lempivirret että tunsin hyvin papin, jota hän oli toivonut.  Myös pastori oli pettynyt, kun häntä ei oltu edes kysytty. 

Vainajan jälkeen jää monenlaista perintöä.  Kuolinsiivousta olen viime vuoden tehnyt.  Maallinen omaisuus on helppo hävittää ja unohtuu. Henkinen ja arvojen periytyminen voi olla lahja tai monesti myös raskas taakka kannettavaksi. Se on vaikea ja monitahoinen vyyhti, johon äidin eikä mummin viisaus riitä. Ehkä näin: anteeksi, parhaani yritin eikä se varmaankaan riittänyt. 

Siunaustilaisuuteen yritän tuoda hengellisen perintöni - oman pienen uskoni näköisen.  Uskosta, hengellisyydestä, spritualiteetista ei tavallinen luterilainen enää rohkene mitään sanoa. Meille on itsestään selvää, että muslimien pitää saada rukoilla tiettyyn aikaan päivästä ja käydä moskeijassa.  Kristinuskosta puhutaan usein vain ääri-ilmiöinä, trumppilaisena Bible Belt-ahdasmielisenä homofobiana ja abortin vastustajina, Suomen uskovaisista Päivi Räsänen lienee julkisuudessa tunnetuin. 

Samalla kun jaksetaan muistuttaa, että kaikki muslimit eivät ole ISIS:in kannattajia, unohdetaan, että kirkkoon kuuluvista luterilaisista valtaosa on pienen uskon joulukirkkokristittyjä, jotka haluavat viimeiselle matkalleen kauniin saaton juhlavassa paikassa eli kirkossa. 

Kolmekymmentä vuotta sitten olin valinnut kaksi samaa virttä kuin Ahtisaaren hautajaisissa. Virsi 600, Dietrich Bonhofferin Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt...Yllätyin, kun se oli myös äitini listalla. Olin valinnut myös Amazing Gracen, Anna-Maija Raittilan kääntämän tekstin mukaan Oi armon ihme, tällaisen, sait kiinni - eksyneen.  Sovittiin myös, että värssyjen välissä saksofonisoolo saa sukat pyörimään jaloissa.  Myös pyykkilaudalle ja tinapillille on sijansa. Mikä ettei näin puusepän tyttärelle sopisi myös saha. 

Useampaan kertaan Taize-laulu ryöväristä ristinpuulla Jesus, remember me, when you come into your heaven. Syntisen armahdusta kasteen armon varassa, pohjanmaalaiskörttiläisyyttä ja lopuksi vähän riemukasta tuomasmessurenkutusta kapellimestarin taitavasti sovittamana.  Harmi, etten itse pääse kuulemaan.  Tai mistä sen tietää, jospa olisin jo pilven reunalla.  Katoliset sanovat hienosti, että kirkon usko kantaa. Meillä luterilaisilla on vain tämä kasteen armo, mikä kuulostaa aika tylsältä. 

Nykyisin pitää olla niin huomaavainen toisinajattelijoita kohtaan.  Ettei nyt joku kirkkoon kuulumaton hautajaisvieras loukkaantuisi Jeesus-sanasta. Jeesuksen sijaan Jumalat ovat sillä tavoin käteviä, että jumalan voi kukin sovittaa isolla tai pienellä kirjaimella haluamaansa kontekstiin. 

Toivottavasti joku tuttu pappi joutaa siunaamaan. Jos on vieras, mennään käsikirjan mukaan. Facebookissa on kavereina parikymmentä pappia, ehkä joku heistä ehtii.  

Juuri nyt olen odottamassa sepelvaltimoiden tietokonetomografiaa ensi viikolla. Moni sukulainen on saanut jatkoaikaa pallolaajennuksella.  Mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin aika koittaa. Huomaavainen vainaja vaan säästää jälkeen jäävät virrenvärssyjen  valikoinnilta. Paikkakin pitäisi valita. Toivottavasti jostain kirkosta löytyy sopiva aika. En ole tähän Paavalin seurakuntaan koskaan oikein kotiutunut, entisistä kotikirjoista Länsi-Pasilan kappeli on lakkautettu, Meilahden kirkko on aika hieno, mutta kolkko ja Tuomiokirkko turhan iso, Kallion kirkossa en siellä asuessani tainnut montaa kertaa käydä. Tuntuisi oudolta lähteä viimeiselle matkalleen paikasta, jossa ei ole ikinä käynyt. No se riippuu sitten siitä, missä sattuu siunausaikoja olemaan. 

Kallion kirkon uurnaholvi olisi hyvä loppusijoituspaikka. Kallion kirkon kappelissa menimme naimisiin. Saksofoni Ahtisaaren siunaustilaisuudessa palautti mieleen nämä suunnitelmat, joita pitää hieman päivittää ja pienentää.

Vesivahingon jälkeen murtovaras

Nyt olohuone, yksi makuuhuone, keittiö ja eteinen hurisee kuumuudessa.  Ammattitaitoisen tuntuista väkeä tuo kuivausfirma. En ole vielä uskaltanut kysyä aikataulusta.  Aluksi puhuttiin, että jouluksi kotiin. Enpä tiedä. 

Isokokoisia kevyitä tavaroita lähti muuttoliikkeen varastoon. Ehjäksi jäänyt makuuhuone pakattiin täyteen, samoin sauna. Teimme väistöliikkeen tähän seinän taakse ja viihdymme oikeastaan oikein hyvin, kuten kuvasta näkyy.  Laadukas kirjasto. Otimme mukaan omat tuolit, tietokoneet ja television. Pari kassillista vaatteita ja lääkkeitä. Nyt siis puhutaan väistömuutosta, evakko on vakava asia. Meillä on koti, mihin palata, ei siis hätää.  

Kesällä olimme varanneet Portugalin matkan koko perheelle. Oli hiukan kylmää ja sateista. Onneksi oli itse kudottuja villasukkia mukana. Eino ja Ella keräsivät rannalta kiviä ja simpukankuoria tuliaisiksi.  Kysyimme, minkä värisiä simpukankuoria aiotte kerätä.  4-vuotiaan pettämätön logiikka:  "Kerätään niitä, mitä löydetään".  Hyviä löytyi.  Parasta oli yhdessä syöminen ja samana aamuna kalastettua merenelävää joka lähtöön.  Paitsi grillattuja sardiineita en saanut mistään.  Purkkisardiineita nuoriso osti ihan kotiin vietäväksi asti. Hyvä loma.  100-vuotiaalle Finnairille kaikki kiitokset hyvästä liikuntarajoitteisten palvelusta. 

Meillä on myös uusi liikkumisväline. Sesimbran muhkuraisilla ja kapeilla kaduilla kulkeminen oli vaikeaa.  Mutta onnistuu kyllä, jos on sopiva kulkuväline. On se vaan niin kumma juttu, että kaikilla apuvälineille, oli sitten keppi, kuulolaite tai rollaattori, on niin korkea kynnys. Että mukamas noloa. Sehän on APU väline, josta on apua ja sitten kohta iloa. 

Sellainenkin hyvä uutinen tähän loppuun, että Meilahdessa IVIG-lääkitystäni lisättiin, ja se tuntuu sopivan hyvin.  Olen jaksanut ihan reippaasti koko kuukauden, vaikka onkin tässä ollut kaikenlaista:

Portugalissa ensimmäinen aamu alkoi taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan soitolla.  Kellarikomeroon oli murtauduttu. Oikein voimapihdeillä avattu ovi. Vain muutama tavara viety. 

Kovin oli bränditietoinen varas.  Viiden kilon laihtumista odottava Guccin power-suit oli sieltä pimeän rekin perukoilta osattu kaivaa esiin. Se puku oli Sunday Times Stylen kannessa eräänä syksynä viime vuosituhannen lopulla.  Ajattelin, että wau.  Oli siivottoman kallis.  Olimme sitten joulun aikaan Singaporessa työmatkalla.  Guccin ikkunassa se oli alennuksessa murto-osalla Lontoon hinnasta.  Siellä ihmiset ovat pienempiä.  Ajattelin, että johdatusta ja se oli paras vaate mitä minulla koskaan on ollut. Koskaan ei ollut  yli- eikä alipukeutunut ja aina elegantti. Silloin kun vielä olin töissä ja piti tavata asiakkaita ja edustaa firmaa kunnialla.  Nyt ei enää ole laihdutuskuurille mitään tavoitetta.  

Jos näette jossain kaupiteltavan Guccin 1990-luvun harmaata housupukua (hillityt olkatoppaukset) tai jossain tulee vastaan, laittakaa vinkkiä.  Ostaisin sen mielelläni takaisin.  Se on tönö syksynä taas huippumuodikas. 

Nyt sitten tekemän rikosilmoitusta.  Kunpa tulisi poliisi ottamaan Guccin tyhjästä kenkälaatikosta sormenjäljet.