Tyhjän panttina korona

Tytär toi Japanista joululahjaksi Bonsai-puun siemenet ja ruukun.  Siementen maahantuonti taitaa olla laitonta hommaa.  Istutin siemenet kuukausi sitten ja nyt kuvassa itu.  Bonsain kasvua seuratessa koronakaranteeri kuluu.  Saa nähdä, miltä taimi näyttää, kun/jos korona on voitettu. Kasvirintamalla voidaankin poikkeuksellisen hyvin.  Ostin vitosella itsenäisyyspäivän aikaan pari pientä joulutähteä. Suunnitelmana oli jouluksi ostaa hienommat.  Eikö mitä!  Joulutähdet kukkivat vireästi eivätkä ollenkaan ymmärrä, että pääsiäinen on ihan kohta.  En henno viedä kauniisti kukkivia joulutähtiä biojätteeseen.  Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Osallistuin tyttären joogatuntiin ensimmäisen kerran. Olimme virtuaalisesti läsnä, tytär joogastudiolla, tytär ja lapsenlapsi Pariisissa, minä täällä kotona. Pariisissa kissa kuulemma osallistui innokkaasti.  Alaspäin katsovaan koiraan meni innolla mukaan.  Eino (5 kk) oli katsonut tarkkaan äidin joogaa. Henkistä läheisyyttä.

Meillä siis kaikki hyvin, vaikka olen erinomaisen immuunisuppressoitu koronariskiryhmäläinen.  Viikko sitten Meilahdessa minuun tiputettiin 1000 milligrammaa kortisonia, ja tabletteina menee vielä pitkälle huhtikuuhun - toki alenevina annoksina.  Ensi viikolla on tiedossa Päiväsairaalassa uusi tiputus, jota ei ainakaan vielä ole peruttu.  Toivottavasti ei perutakaan. 

Tytär ja vävy ovat hoitaneet kauppa-asiat.  Arabian K-supermarket ei enää ota edes itse noudettavia tilauksia, joita vävy kävi hakemassa. Keittiön kaapeista löytyy kaikenlaista.  Pakastimeen on kertynyt kaikenlaista, mitä voisi tässä hyödyntää ensi keskiviikon kuljetusta odotellessa. Piparkakkuja en aio paistaa. Martoilla olisi varmaan vinkkejä piparkakkutaikinan uusiokäytöstä. K-supermarket Tripla  ottaa vastaan tilauksia, jopa kotiinkuljetuksella.  Maanantaina siis seuraava ruokatilaus.  Tässä on oppinut suunnittelemaan ruokalistaa vähän kahta päivää pidemmällä tähtäimellä.

Pikadigitalisaatio on aika haasteellista. Luojan kiitos, jotain alkeita olen oppinut jo aiemmin. Toistaiseksi tehokkain verkkokauppa on ollut diabeteskauppa.fi.   Helppo käyttää ja mittaliuskat olivat perillä jo seuraavana päivänä - 23.50€ pakkaus, apteekissa 37 €. Yliopiston Apteekki ei voinut toimittaa insuliinia - se pitää säilyttää kylmässä.  Ehkä kokeilen sitä muihin lääkkeisiin.

Ravintola Muru lähetti sähköpostin kotilounastarjouksestaan.  Oitis tilasin, oli confit du canardia, Potkulautamiehen mieliruokaa Pariisin matkoilla.  Teemme makumatkan terassilla.

Jo viime kuussa tuli varusteltua terassi kevätesikoilla, helmihyasinteilla ja narsisseilla. Järvikylän yrttejä on myös joka sorttia.  Kelpaa siellä nyt lounastaa Murun herkkuja.

Onneksi tuli hankittua Netflix.  Luin Hesarista, että Downton Abbeyn taustalla olevat tyypit ovat nyt tehneet minisarjan English Football jalkapallon syntyhistoriasta.  Vimpelissä syntyneenä ei luulisi olevan minun heiniäni.  Opin uutta ja herkissä kohtauksissa vuodatin muutaman liikutuksen kyyneleen. Kannattaa katsoa.

Entinen Englannin puolustusministeri Michael Portillo on onneksi tehnyt uuden jakson Kiehtova maailma junamatkoihinsa.  Junailee nyt USA:ssa. Käy Villissä Lännessä.  Amerikan historiaa ei meidän kouluaikoinamme paljon koulussa opittu.  Ohjelma löytyy Yle Areenasta.  Näinä aikoina tarvitsee sopivasti mielialaa piristävää ja ajatustoimintaa synnyttävää katseltavaa.

Olen vähän järjestellyt papereita.  Tarpeellista on aika vähän.  Ei enää tarvitse tiliotteita ja kuitteja jemmata. Pysyvät pilvessä. Hyvä, että olen yrittänyt oppia hoitamaan asioita netissä, vaikka ei se aina niin kivaa ole. Professori Urpo Kangas neuvoi keräämään perunkirjoitusta varten tarpeelliset paperit yhteen paikkaan.  Siitä on apua jälkipolville, jos korona vie mennessään.  Nämä asiakirjat allekirjoituksineen ovat vanhanaikaisesti paperilla.

Tuntuu kurjalta, ettei oikein pysty tässä koronatilanteessa millään tavoin olemaan avuksi.  Keksin nyt yhden asian: me vähän terveemmät vanhukset voimme nyt - kun on aikaa - opetella hoitamaan asioita verkossa.  Jätetään puhelinlinjat vapaaksi niitä varten, jotka eivät enää kykene tietokonetta käyttämään.

Meillä eläkeläisillä ei ole nyt mitään hätää.  Eläke juoksee, ei tule lomauksia, ei konkurssia, kotona ei edes pysty tuhlaamaan.  Tuetaan pienyrityksiä, ostetaan kotimaista ja annetaan johonkin hyvään tarkoitukseen ja lopetetaan kitinä.  Kannustetaan niitä, jotka ottavat koronaa vastaan etulinjassa.

Syntymäpäiväblogi: bonuskuukaudet

Sain tänä vuonna lahjaksi bonuskuukausia. Kuvassa Ella katsomassa Pikku Kakkosta. Päiväkodin jälkeen tulimme kotiin. Ella sanoi haluavansa katsoa tämän päivän Pikku Kakkosen. Mummi ja vaari katsovat uutiset.

Jaksoin reippaasti nousta arkiaamuisin seitsemältä ja viedä Ellan puoli yhdeksäksi päiväkotiin. Pari kuukautta kului ihan liian nopeasti.

Täytin juuri 69 vuotta. Se on järkyttävän paljon. Ella oli saanut jonkin pikkutytöille tarkoitetun puuhapakkauksen, jossa oli tarroja, askarreltavaa sekä vaaleanpunainen huulipuna. Ellan äidin mielestä 5-vuotiaat eivät saa meikkejä käyttää, joten Ella toi huulipunan mummille. "Saan sen sitten, kun sä kuolet". Lupasin säilyttää huulipunaa huolella.

Toivottavasti Ella saa vielä muutaman vuoden huulipunaa odotella.

Onnellinen päivä

Aamulla ei onneksi aina tiedä, mitä tulee vastaan.  Jos ei ole varma, että menee huonosti, olettakaamme, että käy hyvin. Joskus päivä kääntyy juhlaksi.

Syöminen on hyvä harrastus, joka on terveellistä sairaanakin.  Vävyn kanssa tuli puheeksi ruokaklassikot.  Kirjallisuudessa on vähän sama asia, jos kirjaa luetaan vielä yli 100 vuoden päästä, kyseessä on klassikko. Muistin Mannerheimin mieliruuat ja kuha Walewskan - se kuulostaa niin hyvältä, että olisi hienoa testata se.  Vuosikymmeniä sitten muistan sen ruokalajin nähneeni jossain hienossa ravintolassa ruokalistalla.

Eipä muuta kuin Googleen reseptin etsintään ja päätimme sen jonain päivänä yhdessä toteuttaa ryhmätyönä. Hankinnat piti suunnitella.  Eihän meillä ollut edes pursotinta perunamuusille. 
Potkulautamies kuori muusiin noin 30 pientä puikulaperunaa. Hienot ruusukkeet pursoteltiin heppoisella Tokmannin pikkupursottimella.

Pari tuntia siinä meni eri vaiheineen.  Vävy oli pääkokki, me muut vain hieman avustimme. Lisäksi tein vaarin salaattia, johon isäni oli lapsena (1920-luvulla) oppinut tekemään kastikkeen kovaksi keitetystä kananmunasta, sinapista, etikasta, kermasta ja suolasta ja sokerista. Kyseessä on siis Tammelan suvun klassikko. Olin noin 5-vuotias, kun isä salaattikastikkeen minulle opetti.  Siihen aikaan tuoreita vihanneksia ei kaupoissa ollut talvisin. Joskus pääsiäiseksi tuli keväällä ensimmäistä kertaa lehtisalaattia ja äiti kauhisteli, kun se oli niin kallista. 

Heikkilän suvun klassikkoruokiin ei ole reseptejä. Parhaiten muistan lampaanviulun.  Paisti oli konttuurissa (eli kylmäkomerossa) vadilla.  Vadilla oli puukko vieressä ja sitä sai käydä vuolemassa milloin vaan. Siinä vaiheessa olin nuorin lapsenlapsi ja nuorimmalla lapsenlapsella on aina erityisoikeuksia mummien sydämissä. 

Netissä oli monenlaisia Walewska-reseptejä, päädyimme tähän: Pirkka-versioon. Nesteeksi vaihdoimme valkoviinin. Ymmärrän nyt Mannerheimia hyvin.  Nykyajan elämässä nämä ruokalajit ovat liki mahdottomia, ellei ole omaa kokkia ja muuta sisäpalveluskuntaa.  Lopputulos oli ehkä paras ikinä kotioloissa nautittu juhla-ateria.  Oli aivan tavallinen lauantai - sillä erotuksella, että olimme koolla koko perheen voimin.  Meillä oli ihanat arkijuhlat.

Juhlat voi panna pystyyn jo onnistuneen kokkausprojektin kunniaksi. Seuraavaksi aion keittää Mannerheimin Seljankan.  Siihen ei mene koko päivää, ehkä siitä ei ole juhlan aiheeksi. Olen viime viikkoina lueskellut lähihistoriaa, Mannerheimista Koivistoon ja Kekkosta siinä välissä. Nyt kun fyysinen liikkuminen on vähäisempää, voi matkustella mielikuvituksessa, ajassa ja muistoissa.

Mummi siirtyy digiaikaan

5-vuotias pariisitar Eleonor on nyt mummin ja vaarin ilona.  Toiveena oli kokea suomalaistalven iloa pari kuukautta. Ensimmäisenä hoitopäivänä tihuutti vettä harmaan taivaan täydeltä ja tarhan piha oli yhtä mutavelliä.  Ensimmäinen välipala oli järkytys: Puuroa! Ranskassa on kakkua ja hedelmä.  Jälkikäteen selvisi, että puuro oli ollut marjapuuroa.  Uusi kokemus sekin.

Digiaikaa eletään. Puhelin putosi takataskusta vessan lattialle ja lasi meni rikki.  Vein korjattavaksi Digishopiin, joka on onneksi tuossa lähellä. Lasi ei lähtenyt suosiolla irti, ja akku oli syttynyt palamaan. Onneksi olin pitänyt vanhan puhelimen tallella ja voin sillä soittaa ja pääsen tunnistautumaan. Ja paljon muutakin tärkeää on uudessa puhelimessa. Eipä sitä olisi arvannutkaan, miten helposti puhelinriippuvuus syntyy.

Puoliso siirtyi vihdoinkin tällä viikolla yhteen kyynärsauvaan kotioloissa. Toinen käsi on vapaa vaikkapa kahvikupin kantamiseen.   Jalka oli pitkään turvoksissa ja niin kipeä, että vasta viime viikolla alkoi kuntoutus. Nordic Health on loistava paikka.  Sekä Potkulautamies että rouva voivat suositella lämpimästi, myös vanhat ja vaivaiset otetaan siellä ammattitaidolla lämpimästi vastaan. En tiedä yhtään toista kuntosalia, jossa olisi samanlaista osaamista.  Fysioterapeutti tekee laiteohjelmat yksilöllisesti tilanteen mukaan. 

Olemme opetelleet uusia taitoja:  tilaamme ruokaa netistä. Wolt on kokeiltu muutaman kerran. K-supermarket Arabia kantaa kotiin painavat tavarat, mehut, vissyt, maidot, jugurtit, pakasteet, pesuaineet.  Kokeeksi tilasin hedelmiä - luulin, että ne olisi varminta itse valita. Katin kontit.  Miesmuistiin en ole syönyt yhtä hyviä päärynöitä kuin kaupan valitsemat. 

Siitä lähtien, kun palasimme Suomeen Englannista, olen kaipaillut Marks&Spencerin "puolivalmisruokia".   Eli ruokaa, joka on tuoretta, herkullista, hyvin maustettua ja valmis uuniin pantavaksi.  Olin jo aiemmin Foodmarketista (entisessä Stokkan herkussa) ostanut alumiinivuokaan pakattuja puolivalmisaterioita siellä käydessäni.  Lähdinpä siis nettiin katsomaan, mitä olisi tarjolla. Oli vaikka mitä!  Ja mikä parasta, pääkaupunkiseudulla ilmainen kotiinkuljetus. Juuri äsken tilasin kolmen päivän ruuat. Annokset ovat niin runsaista, että neljän hengen annoksesta syö mainiosti kuusi henkeä, jos vaikka keittää riisiä tai muuta sellaista.  Ehkä tämä ilmainen kotiinkuljetus on vain ohimenevä sisäänheittotarjous.

Olemme siis siirtyneet vanhusten digiaikaan.   Suosittelen opettelemaan ajoissa.  Saattaa se lonkkaleikkaus osua kohdallesi ennen kuin arvaatkaan. Täytyy ensin tunnustaa:  en olisi saanut tätä aikaiseksi, elleivät tyttäret puolipakolla painostaneet.  Oman arjen helpottaminen on tärkeä osa sairastamisen jalossa taidossa. Se pitää opetella silloin, kun vielä pystyy.  Ja säästää voimat tärkeämpiin asioihin.

Lonkka korjattu - jouluvalmistelut vauhdissa

Karin lonkka on korjattu. Iso lonkankorjausoperaatio on nyt takana.  Sikäli kun ymmärrämme, kaikki meni niin hyvin kuin mahdollista. Nyt lonkkaproteesissa on oikean kokoinen kuppi, joka on oikeassa paikassa ja oikeassa asennossa.

Ihailtavaa ammattitaitoa. Peijas ei ole uusi sairaala, neljä henkeä mahdutetaan potilashuoneeseen, joka vastaa kooltaan Meilahden tornisairaalan yhden hengen huonetta. Ammattitaidon lisäksi ihastelen ennennäkemättömän ystävällistä ja mukavaa henkilökuntaa - laitosapulaisista kirurgeihin. Sairaalassa on hyvä tunnelma, käytävillä vastaan tuleva henkilöstö tervehtii ja ottaa katsekontaktin. Kanslia ammottaa tyhjyyttään: hoitajat ovat potilashuoneissa ja käyvät vähän väliä kyselemässä  vointia.

Olen valmistautunut omaishoitoon hoitamalla jouluostokset yhden pysähdyksen taktiikalla.  Menin Stockmannille lauantaina heti yhdeksän tietämillä, kun myyjiä oli hyvin saatavilla. Shoppasin systemaattisen listan kanssa.  Aloitin tärkeimmästä: Eino sai helistimen, josta mummi on ylpeä.  Saa nähdä, mitä Eino tuumaa. Kun 14 lahjaa oli ostettu, suunnistin 7. kerroksen pakkaamoon noin kello 11. Siellä oli 4 lahjan pakkaajaa odottamassa. Huokaisin ja istahdin lepäämään. Ei aikaakaan, ja  lähdin kotimatkalle mukanani säkillinen hienosti paketoituja lahjoja. Eleonorin perhospuseroa lukuun ottamatta vain tylsää ja tarpeellista, toivottavasti silti mieluisaa.

Kuvassa Kari pari päivää leikkauksen jälkeen. Ehkä jo huomenna kotiin, vielä pitää fysioterapeutin kanssa harjoitella portaissa kävelyä kyynärsauvojen kanssa.  Hyvää Joulun odotusta. 

Hummeripasta - jo oli aikakin

En ollut koskaan kokannut kotona hummeria. Olen jo iässä, jolloin alkaa olla korkea aika tehdä jotain, jos aikoo elämässään ehtiä.  En erityisemmin ole hummerin  ystävä, joskus olen ravintolassa syönyt.  Eihän se juuri mitään maistu. Ikään kuin isoa ja puisevaa rapua.

Hesarin etusivulla Lidl mainosti hummeria ja tuumasin, että siitä on tullut jo arkiruokaa.  Niinpä Potkulautamies toi pari hummeria.  Googlettelin ohjeita.  Totesin, että gratinoitu hummeri on mahdottoman työläs ja puolikkaassa on vain 50 grammaa syötävää. Pitäisi laittaa muuta syötävää lisäksi.

Netistä löytyi hummeripasta. Siitä saa vatsan täyteen vähemmällä vaivalla. Keitetty hummeri on komea otus.   Se paloittelu vasta askartelua onkin.  Katsoin Gordon Ramsayn opetusvideon vasta jälkikäteen.  Tarvittiin puukkoa ja vasaraa ja siivottavaa riitti jälkikäteen.  Runsaasti tuli sisälmyksiä, kuoria ja sotkua, myös hieman hummerinlihaa.

Kun on vanha ja sairas, eikä jaksa matkustella seikkailemaan, voi seikkailla kokeilemalla vaikka uusia ruokia. Voi kokea uusia elämyksiä hellan ääressä. Hummeripastasta ei ollut juuri mistään kotoisin. Se palautti mieleen Rooman lempiravintolani Ristorante alla Rampan ja spaghetti alle vongolen.

Verachi-simpukoita en ole Helsingissä missään nähnyt, mutta sydänsimpukat ajavat saman asian.  Yllätyin iloisesti nähdessäni niitä K-supermarket Arabian kalatiskillä.  Saa niitä kuulemma myös Stockmann Herkusta torstaisin.

Lähdettiin makumatkalle Roomaan. Näin se käy:

Osta kilo sydänsimpukoita. Niitä ei tarvitse sen kummemmin esikäsitellä eikä putsata. Liota  merisuolavedessä pari tuntia. Jos joku on avannut kuorensa, napauta terävästi ja jos ei mene kiinni, pane roskiin).

Pilko lehtipersiljan varret ja latvat erikseen.

Sitten vaan kattilaan runsaasti oliiviöljyä, chiliä maun mukaan, valkosipulia muutama kynsi. Kuullota ne, lisää lehtipersiljan varret ja suolaa. Lisää kirsikkatomaatit, jos haluat niitä käyttää. Lopuksi hyvä loraus valkoviiniä ja  lisää lämpöä. Simpukat sekaan ja kansi päälle.  Noin 3-4 minuuttia ja simpukat iloisesti aukeavat ja ovat valmiita. Koristele persiljalla.

Tällä  välin olet keittänyt pastan, tagliatellen tai spagetin. Pikaruokaa parhaimmillaan. Makumatkailu avartaa.   

No, miten elämä meni, Riemuylioppilas?

Pohjoiseen junalla matkustettaessa joskus Tampereen jälkeen juna pysähtyy hetkeksi keskelle metsää. Ei näy taloja eikä valoja.  Juna jatkaa matkaa metsän keskellä.  Kävitte Parkanossa.

50 vuotta sitten rehtori Toini Vainio painoi ylioppilaslakin päähäni Parkanon yhteiskoulun juhlasalissa. Meitä oli kymmeniä. Yhtä tai kahta lukuun ottamatta ylioppilas oli sukunsa ensimmäinen valkolakki.  Kun Parkanon mieskuoro vappuna kajautti "Kun leivoset ilmassa leikkiä lyä", kunnantalon mäellä oli yhteiskoulun opettajien lisäksi vain alun toistakymmentä valkolakkia.

Vuonna 1970 ei ollut vielä peruskoulua. En tiedä, millaisin haavein olimme lähdössä maailmalle. Tai ei välttämättä maailmalle - kuitenkin Parkanosta pois. Maaseudun autioituminen eteni sitä mukaa, kun nuoriso kouluttautui ylioppilaaksi. Heistä vain muutama palasi. En minäkään. Niin kauan harvakseltaan kävin, kun äiti vielä oli elossa.

Koulun jälkeen olen jossain yhteydessä tavannut korkeintaan kymmenkunta entistä luokkatoveriani. Kun on tavattu osaamme luetella edesmenneet. Elävien kuulumisia ei ole juuri välittynyt.  Kolmensadan Facebook-kaverin joukossa on 4 parkanolaislähtöistä.

 On herännyt ajatus, että tavattaisiin Parkanon yhteiskoululla ensi keväänä, kun tulee täyteen 50 vuotta omista lakkiaisista. Oltaisiin riemuylioppilaita.

Ensin kavahdin ajatusta. Kuinka käy small talk luokkakaverin kanssa 50 vuoden tauon jälkeen onkin ehkä big talkia.  Hyvä aloitus olisi - No, miten meni elämä?  THL:n mukaan jäljellä olevan eliniän odote on noin 19 vuotta. Voisi jatkaa:  - Missä vietät loppuelämäsi?

Aina joskus sanotaan jollekin tutulle. - Olisi kiva nähdä.   Niin, olisiko kiva nähdä?  Tavataanko ensi keväänä riemuylioppilaina Parkanossa. Kiinnostaa kuulla, minne Parkanosta lähdimme, kuka palasi. Miten elämä muuttui? Olimmehan niin maalaisia. Tuliko meistä kaupunkilaisia, ehkä kosmopoliitteja, vai halusimmeko pysyä pienemmissä ympyröissä.

Ensiksi on löydettävä hengissä olevat luokkatoverit, kutsuttava mukaan. Toistaiseksi käytännöllisin keino on Facebook.  Olen perustanut sinne ryhmän nimeltä: Parkano Ylioppilas 1970 . 

Ryhmään voi laittaa liittymispyynnön. Aletaan sitten verkostoituminen. Ja sinne voi myös ilmoittaa, jos ei halua tulla mukaan.  Näin säästyy etsimisvaiva. Aluksi pitää varmaan jostain etsiä nimilista. Ja muista ilmoittaa myös, mikä nimesi oli kouluaikana.  Minä olin Tammelan Satu.  Sama Satu edelleen, vaikka sukunimi vaihtui yli 40 vuotta sitten.

Terveyteni on tällä hetkellä niin hauras, että en uskalla luvata ryhtyväni järjestämään kokoontumista, mutta jaksamiseni mukaan olen mukana.  Olen kuullut, että blogillani on Parkanossakin monta lukijaa.  Toivottavasti tämä tavoittaa vuoden 1970 ylioppilaita tai heidän ystäviään ja sukulaisiaan.