maanantai 11. maaliskuuta 2024

Mistä uusi supermummo Airan seuraajaksi?

 

Onnea itselleni. Täytin 73. Ikä on muutakin kuin numero. 

Arvuutellaan kumpi vanhus USA:ssa päätyy presidentiksi.  Meillähän oli Super-Urkki joka oli nelikymppinen kunnoltaan viimeiselle kaudelleen lähtiessään ja muistamme kaikki, kuinka siinä kävi. 

UKK:n lisäksi Suomessa on ainoa joitain esimerkkivanhuksia, joiden pirteyttä ja kuntoa ihaillaan - arkkiatri Arvo Ylpöstä lähtien.  Kirsti Paakkanen innostui eläkepäivillään nostamaan Marimekon uuteen kukoistukseen.

Aira Samulinin  poismenon jälkeen meillä on supervanhustyhjiö. 

Ennustan Pirkko Mannolasta leivottavan seuraava supermummo. Spagaattikin kai vielä sujuu, vaikka ikää pitkälti yli 80. Ihan kiinnostavaa nähdä, millaista julkisuuskuvaa presidenttimme äitipuolelle nyt puuhataan. Tiettävästi on urheilullinen ja kunniaksi kuntoilevalle presidenttiperheelle. Paitsi että pitää ehkä nyt hillitysti esiintyä. Yli 60 vuotta sitten hän oli esiintymässä Herbert Katzin orkesterin kanssa Parkanon Päivölässä ja sain valokuvan ja nimikirjoituksen.  10-vuotiaana häntä kovasti ihailin kun oli niin nätti ja pirteä.  Hän oli siihen aikaan tähtenä kaikissa lapsille sallituissa elokuvissa. 

 Lenita mieluusti paistattelisi julkisuudessa edelleen, mutta turhamaisuutensa vuoksi ei vanhuksena halua meritoitua.  Katsotaan nyt. Miehiä ei oikein ole tyrkyllä maskottivanhuksen rooliin. 

Minä olen tavallinen vanhus.  En pysty kävelemään 10 000 askelta päivässä. Älykellooni äskettäin vaihdoin tavoitteeksi 3000 askelta.  Jonain hyvänä päivänä siihen voin päästäkin.  Pilateksesta kovasti tykkäisin ja 60+ Pilateksessa vuosikausia kävinkin, mutta en enää jaksa.  Pitää suostua luopumaan, se kuuluu myös vanhuuteen. 


Kuvassa ei ole keskiaikainen kidutuslaite, vaan Nordic Health Fysioterapiakeskus missä käyn nostamassa 2,5 kilon painoja tai teen 40 kilon jalkaprässiä.   Siellä on päivisin asiakkaiden keski-ikä yli 70 vuotta.  On siellä varmaan supermummojakin, mutta myös meitä sangen vaivaisia, joille pitää tehdä sopiva ohjelma. Olin vannonut, että ikinä en kuntosalille suostu menemään.  Enkä ehkä menisikään, jos jaksaisin golfata, hiihtää tai kävellä 10 kilometrin päivämatkoja Pariisissa, Roomassa tai jossain muussa mukavassa paikassa. Noissa kummallisen näköisissä tietokoneohjatuissa kuntoilulaitteissa on sellainen hyvä puoli, että ne voidaan säätää jokaisen voimille sopiviksi. Joka suorituksen jälkeen laite ilmoittaa, kuinka hyvin meni.  Jos ei kukaan muu satu kehumaan, on ihan kivaa, kun kone antaa onnistumisprosentiksi vaikkapa 98 %. 

Minulla on myös yksi superkuntoiluvinkki.  Aina kun sanotaan, että pitäisi liikkua (aivan liian) monta tuntia viikossa. Koronasulkujen aikaan Yle ja Helsingin kaupunki teki Aamujumppia Ylen Areenaan.  Ne tulee joka arkiaamu kymmentä vaille yhdeksän TV2-kanavalla.  No, eihän niitä tule tehtyä, paitsi että kun laittaa puhelimeen muistutuksen joka aamu 9.48 ja sitten avaa television.  Nyt emme pariin kuukauteen ole kertaakaan jättäneet tekemättä, jos olemme kotona.  Siitä kuulkaa tulee yksi tunti viikossa ihan huomaamatta.  Ja muutenkin siinä kummasti vetreytyy. 


En voinut olla ostamatta pääsiäiskorttia Eleonorille.  Niinpä lähden nyt kellottamaan tuhatkunta askelta postilaatikolle. 

Minun piti kyllä kirjoittaa syntymäpäivääni ankeaa tilinpäätöstä kuluneesta vuodesta: kipuja, sairauksia, näen ja kuulon heikkenemistä, vesivahingon kustannuksia, stressiä, muistin hapertumista.  Eli siis kaikkea semmoista, mikä supervanhuksilta puuttuu. 

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Viimeinen kvartaali menossa


Olen käynyt läpi viimeisiä papereita äitini jäljiltä, vaikka hänen kuolemastaan on jo vuosia.   Äidilläni oli isoäitini klaffipiironki, jossa hän säilytti tärkeimpiä papereitaan.  Piirongin perinyt veljentytär oli koonnut loput tavarat pahvilaatikkoon, joka nyt kulkeutui minulle.  

Papereiden järjestely otti koville. Papereita oli kahteen kategoriaan: muistoja elämästä ja muistoja kuolemasta.  Jostain syystä äitini oli tallettanut piirongin oikeaan ylälaatikkoon kuolinilmoituksia. Niitä oli 1930-luvulta alkaen Antti-isoisän kuolinilmoituksesta ja muistokirjoituksesta lähtien. Se oli varmaankin talteen ottanut jo isoäitini Iida. Hiukan ihmettelin kuolinilmoitusten määrää.  Miksi niitä kerätä?  Tunnistin toki henkilöt, sukulaisia, äidin entisiä työtovereita ja ystäviä. Ystävien luonnollista poistumaa.  Ensin ajattelin, että ei kai näitä säilytetä.  Tarkemmin ajateltuani huomasin, että siinä on äidille tärkeät ihmiset. Ehkä kuolinilmoitukset olivat tapa surra tai muistaa. Panin ne kaikki ohueen mustaan kansioon. Kirjoitan siihen saatelapun.  Inkerin tärkeät ihmiset. Siisti ja kompakti kokoelma. 

Toinen kansio on hieman paksumpi, ehkä pari senttiä. Siellä on Pikku-Inkerin koulu- ja työtodistukset.
Niiden seassa oli jostain syystä myös minun koulutodistukseni yhteiskoulun ensimmäiseltä luokalta. Lukuaineiden keskiarvo 9.25.  Ehkä äiti halusi tätä ilolla muistaa. Todistuksista huomaan, miten erilaisia olemme taidoiltamme.  Äidillä oli aina laulu ja liikunta 10 ja matematiikka 5. Minulla ne huonoimmat numerot laulusta ja liikunnasta.  

Muistan lukuisat kerrat kun lapsena vähän nolotti kirkossa tai joissain itsenäisyyspäiväjuhlissa, kun äitini lauloi, yksin tai duettoja Mansukosken Pertin kanssa. Vaikka hyvin äiti lauloi. En muista äidin ikinä kotona laulaneen. Joskus ennen esiintymisiä hän saattoi yksin harjoitealla. 

Äidin korulippaassa oli myös ansiomerkkejä kuorotoiminnasta. Äiti kertoi, että aina raskaana ollessaan hän toivoi, että lapsi osaisi laulaa ja pelata pesäpalloa. Nuorin sisaruksista sentään pärjäsi pesäpallossa. Ehkä hän kuitenkin oli meistä usein ylpeä, vaikka emme oikeissa lajeissa pärjänneet. 

Kuvan kaksi työmääräystä on lottakomennukselle, toinen puhelunvälittäjäksi, toinen ilmavalvontaan.  Allekirjoittajana on Lapuan yhteiskoulun rehtori Hilja Riipinen. Äiti kävi koulua Lapualla. Nykypolvet eivät enää tiedä, kuka oli Hilja Riipinen. Silloin rintamalle lähdettiin vapaaehtoisesti - velvollisuudentunnosta.  Olen äidistä ylpeä.  Suomi oli silloin samassa tilanteessa kuin Ukraina. 

Kun papereita käyn läpi, monenkirjavaa muistoa tulvii mieleen.  Huomaan, miten vähän äidistäni loppujen lopuksi tiedän. Olisi pitänyt kysyä, miten ihmeessä menit naimisiin miehen kanssa, joka ei osaa laulaa eikä harrasta urheilua? Oliko teillä mitään yhteistä? Äidin papereissa oli myös hieno paperi, jossa Tasavallan Presidentti oli myöntänyt Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitalin.  Minulle tuli mitali yllätyksenä, en tiennyt koko asiasta, olisi pitänyt kysyä.  Enkä toiminnasta rintamaveteraaneissa. Ainakin yhdistystoiminnassa olemme molemmat olleet ahkeria. 



Kun alkaa olla elämän viimeinen kvartaali käsillä, lähihistoria kiinnostaa enemmän.  Käydessäni läpi äitini papereita mietin perimääni. Paperien ja muutamien esineiden lisäksi olen perinyt luonteenpiirteitä, ulkoista olemusta aika paljon, taitoja tuskin ollenkaan.  

Lopuksi aineeton perimä: arvot.  Poliittiset arvot näköjään ovat hyvin periytyneet.  Ukrainan sodan ainoa hyvä puoli on siinä, että vihdoinkin saa sanoa, mitä oikeasti itänaapurista ajattelee. Tunneperimästä olisi hyvä puhua enemmän.  Ainakin niin, ettei siirtäisi huonoa perintöä seuraaville sukupolville.  Tästä olisi hyvä osata puhua myös omien lasten kanssa. Ja vaalia jotain hyvää tunneperimää.  Inkerin hieno ominaisuus oli, että hän ei koskaan valittanut vaivojaan, eikä puhunut pahaa muistaa.   Puhelun hän päätti aina reippaasti: "Kaikki kunnossa".  

Sitten vielä siunatuksi lopuksi: hengellinen perimä.  Pistää miettimään, vai mitä?



 

maanantai 5. helmikuuta 2024

Kerrankin kissankuva



Tytär lähetti kuvan Interflora-kukkakimpusta. Perille meni ajoissa ja oli ihan saman näköinen verkkokaupan sivulla. Joskus asiat vanhuksiltakin onnistuu ja digiaika helpottaa elämää. Graccus-kissa tuli sopivasti linssiluteeksi.  Ihka ensimmäinen postaamani kissankuva.  Aika hieno!

Tammikuun onnistumisiin voi lukea villapaidan. Olen pari viime vuotta kutonut villasukkia. Kutominen rauhoittaa mieltä ja tasaa ajatuksia.  Eino kysyi, osaatko mummi tehdä villapaidan.  Googletin villapaitaa ja löytyi Strömson malli lapsen villapaidaksi.  Eino valitsi värit, violetti paita syntyi.  Kuvio on sieltä täältä vinksallaan, jos tarkasti katsoo.  Einoa se ei haittaa.  

Nyt on Ellalle syntymässä keltainen villapaita valkoisin kuvioin.  Samalla kun lapsenlapselle kutoo, voi kutoa mukaan rakastavia mummisajatuksia.  Kohta pariisitar Ella taitaa olla niin iso tyttö, ettei mummin villapaidat enää kelpaa. Carpe diem!

Kävin tänään Kalasataman Redissä passikuvassa. Kesti noin 5 minuuttia. Korkean iän hyvä puoli on siinä, ettei enää yhtään kauhistu, miten kauhealta passikuva näyttää. Kummasti on suostunut siihen, että sopii näyttää vanhalta. Tein henkilöllisyystodistushakemuksen poliisin verkkosivulla - kesti alle 5 minuuttia.  Muutaman päivän päästä haen henkilökortin tuosta R-kiskalta.  Ranskassa vävyn passi oli päässyt vanhenemaan. Jouluviikolla teki hakemuksen, poliisilaitokselle eka aika 6. helmikuuta ja siitä 6-7 viikkoa kestää passin saanti.  Että hienosti meillä täällä asiat toimii. Kunhan on pankkitunnukset.  Pitäisi vielä vaihtaa  mobiilivarmenteeseen, olisi inan turvallisempaa ettei joka paikkaan tarvitsisi pankkitunnuksia naputella. Ylitin itseni villapaita- ja kukkatilausasioissa ja poliisiasioissa. Osaan siitä iloita.

Kolikon toinen puoli on sitten asiat, joita en osaa tai mikä ahdistavinta - joita en enää osaa. Ahdistaa elinikäinen oppiminen. 

Vanhus saa kotiin apua, jos ei enää itse pääse vessaan eikä osaa lääkkeitä ottaa ajallaan. MMSE-muistitesti tehdään usein, jos ikäihminen valittaa muistin heikkenemistä.  Kyllähän minä tiedän, mikä vuosi nyt on ja missä osoitteessa olen.  Saan mitä todennäköisimmin täydet 30 pistettä. Kuitenkin maailma on tulossa entistä monimutkaisemmaksi.  Lamput eivät enää ole watteja, televisioissa ja puhelimissa on entistä enemmän ominaisuuksia, tulee uusia päivityksiä. Verkossa huijarit ovat entistä taitavampia. Pitää osata kirjautua Arenaan, Katsomoon, Ruutuun ja Neflixiin, jotka kaiken aikaa vaihtavat ulkoasuaan.  Facebookissa melkein kaikkien ikätoverien tilit on kaapattu. 

En haluaisi yhtään lisää elämänikäistä oppimista.  Haluaisin pitää nykyiset taitoni yllä ja pärjätä kotona. Onneksi meillä on jo yli 10 vuotta ollut sama osaava siivooja, joka vaihtaa liesituulettimen lamput, puhdistaa ilmalämpöpumpun suodattimet ja pesukoneen nukkasihdin. 

Ennen kuin kunnan kotipalvelua tarvitaan vaipanvaihtoon ja lääkedosetin täyttöön, pitäisi löytää siivousavun lisäksi ammattijärjestäjä/sihteeriapua, joka arkistoi hyvään järjestyksen tarpeelliset paperit ja panee silppuriin turhat, tekee veroilmoituksen, suunnittelee tulevan viikon ruokalistan, tekee verkkokauppaan tilauksen valmisaterioiden yhdistelmästä, huolehtien proteiinin saannista, hedelmistä ja kasviksista, herkkuja unohtamatta. 

Hoitohenkilökunnasta on huutava pula, jonkin tilaston mukaan kaikista ammattikunnista eniten työttömiä on yleissihteereissä. Jos olisin nuori ja terve, perustaisin firman, joka tarjoaisi vanhuksille yleissihteeripalveluja.  On entistä enemmän asioita, joihin 30 MMSE-pistettä ei enää riitä. Arkipärjäämättömyyden oireet eivät tule siinä esiin.  Tänään aamulla jäi kylpyhuoneessa vesihana valumaan. Noin puolen tunnin kuluttua huomasin asian. Seuraavaksi ehkä unohtuu liesi. Vielä osaan verkkopankkia käyttää ja tunnistautua. 




sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Jouluksi kotiin



Vesivahingon kuivaus ja korjaus meni yhdessä hujauksessa. Mukava olla jouluna kotona. Vesivahinkopilvelläkin oli hopeareunus. Vuosikausia olen tuumannut, että pitäisi vähän vaihtaa olohuoneessa kalusteiden järjestystä. Muuttoliike Niemi sai siis kantaa varastossa olleet huonekalut hiukan eri paikkoihin.  Hyvä tuli. Ammattimiehet asialla ja proppasivat taulut ja kuvakudoksen paikoilleen, ripustivat verhot ylös ja latoivat kirjat takaisin hyllyyn. Silti jäi paljon järjestettävää paikoilleen pantavaa pikkutavaraa. Tulipa samalla tehtyä suursiivous.  


Kuten kuvasta näkyy keittiön asennukset viimeisteltiin huolella.  Ikävä kyllä, usein vesivahingot ovat edellisen huolimattoman vesiasennuksen seurausta.  Vielä ikävämpää, että Pohjola vakuutus ilmoitti, että kotivakuutuksemme ei korvaa mitään., väistökuluista.  Tänään tuli tekstiviestinä Pohjolasta kysely, olemmeko tyytyväisiä. Ajattelen asiaa vasta joulun jälkeen. 



Koska en enää ikinä halunnut nähdä vahinkoon osasyyllistä vesihanaa, tilasin (ja tietysti itse maksoin) uuden ja laadukkaan hanan. Tosi hyvä. Iloitsen siis tästä. 





Meilahdessa purettiin angiografiajonoja urakoimalla ja minutkin kutsuttiin. Niinpä sain vaihteeksi tuiki tavallisen diagnoosin: sepelvaltimotauti.  Vielä ei tarvittu pallolaajennusta. En sentään ihan tukossa ollut, vaikka yksi kohta oli epäilyttävä ja piti hakea toisesta leikkaussalista eri laite. Siinäpä sitten odottelin vaijerit sydämessä kun hoitajat ja lääkärit lukivat ohjekirjaa. Onnistuihan se. Oli onneksi langaton yhteys. 


Meilahden sydänosaston tuotantolaitoksessa potilaat kutsutaan numerojärjestyksessä.  Paikka on 70-luvun retroa, säilynyt ulkonaisesti lähes alkuperäiskuosissa.  Leikkaussalissa toki laitteet tältä vuosituhannelta.  Nyt pitää vaan huolehtia kolesterolista ja verenpaineesta loppuelämä.  Näin tulisi enemmän loppuelämää. 


Joulukortit lämmittävät mieltä.  Ensi vuonna - jos Jumala suo ja elää saadaan - kirjoitan kortit.  Tämä jouluna lähetän vain lämpimiä ajatuksia. 


Tästä vahingosta selvisimme säikähdyksellä.  Matonkulma kellarissa kaatoi Potkulautamiehen.  Emme päässeet yhdessä ylös.  Onneksi Vepsäiseltä tilaamamme uusi ruokapöytä oli samalla hetkellä tulossa.  Reippaat nuoret miehet auttoivat meidät hissiin ja tulivat sitten pöydän kanssa perästä.  

Puolen yön maissa tyttären perhe saapuu Suomeen Pariisista.  Katselen tätä räntäsadetta ja olen päättänyt, että Pariisista ei tarvitse lähteä joululomiaan pilaamaan tähän keliin.  Jos meillä terveyttä riittää, lennähdämme sinne vaikkapa uuden vuoden viettoon.  Koska Ella melkein vielä uskoo joulupukkiin,  on Suomi vielä toistaiseksi Ranskaa parempi paikka jouluaaton viettoon.  Yksi ikävä uutinen lisää tähän jouluun: Pariisin lentokentällä vävymme huomasi, että passi on vanhentunut.  Ranskassa ei anneta pikapasseja.  



Luontoäiti taiteili terassiin ikkunaan joulukortin. Sen myötä lähetän rauhallisen joulun toivotukset. 


lauantai 2. joulukuuta 2023

Joulukuun ohjelmassa: muutto ja pallolaajennus

 Lääkärin määräyksestä nyt on vältettävä stressiä.  Dextran hyvä kardiologi teki lähetteen 8-30 päivää Meilahteen. Kanta-järjestelmästä näin, että oli saman tien ylilääkäri oli hyväksynyt. Eli pallolaajennus taitaa olla tulossa. 

Vesivahingon jälkeen kotimme kuivaus- ja korjaustöitä hoitanut firma, PK-kuivaus ilmoitti, että paluumuutto on 7 joulukuuta.  Välttele siinä sitten stressiä.  

Tähän ei enää mahdu lisäksi joulustressi.  Jätän sen muiden huoleksi.  Yksi hauska ja iloinen joulutavara on hankittuna.  Tyttäreni toi Genevestä Dolce & Gabbanan ja Fiasconaron panettonen. Hieno purkki! Mitähän siinä säilyttelisi, ehkä joulukoristeita. On siis aloitettu jouluvalmistelut.  Ostin muutaman joulukortin.  Jos Jumala suo ja elää saadaan, ehkä ensi vuonna niitä sitten lähettelen. 

Olen aika sinnikkäästi - vaikka itse sanonkin  - taistellut tämän pirullisen neurologisen sairauteni kanssa. Nykyisin sen nimi on seronegatiivinen NMOSD. Joskus olen vitsaillut, että olisipa mukavaa sairastaa jotain tuttua ja tavallista tautia, jonka kaikki lääkärit tuntevat.  Ei tämä nyt niin kauhean mukavaa ole. Kun lähtee ovesta ulos, mukana pitää olla avaimen ja puhelimen lisäksi nitrot. 

Varmasti valtimoni ovat vuosikausia jo valmiiksi kalkkeutuneet, tarvittiin vain tämä vesivahinko ja muutto. Muistin vesivahingon ja kellarimurron jälkeen, ettei kaksi ilman kolmatta. Tässä se nyt oli. Harvinainen sairaus tekee tavallisesta taudista hyvinkin  monimutkaisen.

Kotimme kuivaustyöt ovat menneet rautaisella ammattitaidolla. Tähän mennessä ei ole ollut mitään ongelmia.  Olin ajatellut muutenkin vaihtaa vähän kalusteiden paikkaa ja maalata vähän seiniä.  Nyt tulee sekin tehdyksi. Että pitäisi olla tyytyväinen. 

Kellarimurrosta naputtelin rikosilmoituksen verkkoon ja soitin Pohjola-Vakuutukseen, sinne ei tarvinnut lähettää muuta kuin rikosilmoituksen kopio ja muutamassa päivässä vakuutuskorvaus oli tilillä.  Mielestäni oikeastaan ihan liikaa. Maksoivat 30% varastetun tavaran hankinta-arvosta eikä omavastuutakaan mennyt, kun olen joku "omistaja-asiakas".  Erinomaista asiakaspalvelua. Siinä samalla päätin vähän tarkistaa vakuutusturvaani.  Kun tässä nyt on huomannut, että kaikenlaista voi sattua.  




Odotellaan siis rauhallista Joulua ja Itsenäisyyspäivää vietetään rennosti seuraavan aamun muuttokuormaa odotellessa.  Ja vältellään stressiä.  Joulua on vähän hankala nyt suunnitella, kun ei tiedä, miten HUS:in hoitojono vetää. Ehkä ei ehdi 30 päivässä. Toisaalta lääkäri sanoi, että jos nitro ei auta, niin soitat 112. Toivottavasti ei sentään tarvitse.  

Kun joulukuulle tuli nyt ihan muuta ohjelmaa, jätän joulukortit suosiolla ensi vuoteen.  Toivottelen oikein ihanaa adventin aikaa



perjantai 17. marraskuuta 2023

Hautajaiskäsikirjoitus tähän päivään

Suomen kansa hiljentyi Martti Ahtisaaren hautajaispäivänä. Siunaustilaisuus oli varmaan huolella harkittu virsien valintaa myöten. Eero-piispa oli tuntenut vainajan hyvin ja löysi oikeat sanat. 

Kolmekymmentä vuotta sitten kirjoitin hautajaisohjelmani.  En silloin vielä oikeastaan sairastanut mitään.  Olin vain penkissä kärsinyt pieleen menneessä siunaustilaisuudessa.  Väärät virret, väärä musiikki, väärät tekstit, väärä pappi.  Toki kaikki meni käsikirjan mukaan. Olin edesmenneen kanssa aikanaan käynyt syvällisiäkin keskusteluja uskonelämästä ja tiesin sekä lempivirret että tunsin hyvin papin, jota hän oli toivonut.  Myös pastori oli pettynyt, kun häntä ei oltu edes kysytty. 

Vainajan jälkeen jää monenlaista perintöä.  Kuolinsiivousta olen viime vuoden tehnyt.  Maallinen omaisuus on helppo hävittää ja unohtuu. Henkinen ja arvojen periytyminen voi olla lahja tai monesti myös raskas taakka kannettavaksi. Se on vaikea ja monitahoinen vyyhti, johon äidin eikä mummin viisaus riitä. Ehkä näin: anteeksi, parhaani yritin eikä se varmaankaan riittänyt. 

Siunaustilaisuuteen yritän tuoda hengellisen perintöni - oman pienen uskoni näköisen.  Uskosta, hengellisyydestä, spritualiteetista ei tavallinen luterilainen enää rohkene mitään sanoa. Meille on itsestään selvää, että muslimien pitää saada rukoilla tiettyyn aikaan päivästä ja käydä moskeijassa.  Kristinuskosta puhutaan usein vain ääri-ilmiöinä, trumppilaisena Bible Belt-ahdasmielisenä homofobiana ja abortin vastustajina, Suomen uskovaisista Päivi Räsänen lienee julkisuudessa tunnetuin. 

Samalla kun jaksetaan muistuttaa, että kaikki muslimit eivät ole ISIS:in kannattajia, unohdetaan, että kirkkoon kuuluvista luterilaisista valtaosa on pienen uskon joulukirkkokristittyjä, jotka haluavat viimeiselle matkalleen kauniin saaton juhlavassa paikassa eli kirkossa. 

Kolmekymmentä vuotta sitten olin valinnut kaksi samaa virttä kuin Ahtisaaren hautajaisissa. Virsi 600, Dietrich Bonhofferin Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt...Yllätyin, kun se oli myös äitini listalla. Olin valinnut myös Amazing Gracen, Anna-Maija Raittilan kääntämän tekstin mukaan Oi armon ihme, tällaisen, sait kiinni - eksyneen.  Sovittiin myös, että värssyjen välissä saksofonisoolo saa sukat pyörimään jaloissa.  Myös pyykkilaudalle ja tinapillille on sijansa. Mikä ettei näin puusepän tyttärelle sopisi myös saha. 

Useampaan kertaan Taize-laulu ryöväristä ristinpuulla Jesus, remember me, when you come into your heaven. Syntisen armahdusta kasteen armon varassa, pohjanmaalaiskörttiläisyyttä ja lopuksi vähän riemukasta tuomasmessurenkutusta kapellimestarin taitavasti sovittamana.  Harmi, etten itse pääse kuulemaan.  Tai mistä sen tietää, jospa olisin jo pilven reunalla.  Katoliset sanovat hienosti, että kirkon usko kantaa. Meillä luterilaisilla on vain tämä kasteen armo, mikä kuulostaa aika tylsältä. 

Nykyisin pitää olla niin huomaavainen toisinajattelijoita kohtaan.  Ettei nyt joku kirkkoon kuulumaton hautajaisvieras loukkaantuisi Jeesus-sanasta. Jeesuksen sijaan Jumalat ovat sillä tavoin käteviä, että jumalan voi kukin sovittaa isolla tai pienellä kirjaimella haluamaansa kontekstiin. 

Toivottavasti joku tuttu pappi joutaa siunaamaan. Jos on vieras, mennään käsikirjan mukaan. Facebookissa on kavereina parikymmentä pappia, ehkä joku heistä ehtii.  

Juuri nyt olen odottamassa sepelvaltimoiden tietokonetomografiaa ensi viikolla. Moni sukulainen on saanut jatkoaikaa pallolaajennuksella.  Mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin aika koittaa. Huomaavainen vainaja vaan säästää jälkeen jäävät virrenvärssyjen  valikoinnilta. Paikkakin pitäisi valita. Toivottavasti jostain kirkosta löytyy sopiva aika. En ole tähän Paavalin seurakuntaan koskaan oikein kotiutunut, entisistä kotikirjoista Länsi-Pasilan kappeli on lakkautettu, Meilahden kirkko on aika hieno, mutta kolkko ja Tuomiokirkko turhan iso, Kallion kirkossa en siellä asuessani tainnut montaa kertaa käydä. Tuntuisi oudolta lähteä viimeiselle matkalleen paikasta, jossa ei ole ikinä käynyt. No se riippuu sitten siitä, missä sattuu siunausaikoja olemaan. 

Kallion kirkon uurnaholvi olisi hyvä loppusijoituspaikka. Kallion kirkon kappelissa menimme naimisiin. Saksofoni Ahtisaaren siunaustilaisuudessa palautti mieleen nämä suunnitelmat, joita pitää hieman päivittää ja pienentää.




maanantai 6. marraskuuta 2023

Vesivahingon jälkeen murtovaras

Nyt olohuone, yksi makuuhuone, keittiö ja eteinen hurisee kuumuudessa.  Ammattitaitoisen tuntuista väkeä tuo kuivausfirma. En ole vielä uskaltanut kysyä aikataulusta.  Aluksi puhuttiin, että jouluksi kotiin. Enpä tiedä. 



Isokokoisia kevyitä tavaroita lähti muuttoliikkeen varastoon. Ehjäksi jäänyt makuuhuone pakattiin täyteen, samoin sauna. Teimme väistöliikkeen tähän seinän taakse ja viihdymme oikeastaan oikein hyvin, kuten kuvasta näkyy.  Laadukas kirjasto. Otimme mukaan omat tuolit, tietokoneet ja television. Pari kassillista vaatteita ja lääkkeitä. Nyt siis puhutaan väistömuutosta, evakko on vakava asia. Meillä on koti, mihin palata, ei siis hätää.  



Kesällä olimme varanneet Portugalin matkan koko perheelle. Oli hiukan kylmää ja sateista. Onneksi oli itse kudottuja villasukkia mukana. Eino ja Ella keräsivät rannalta kiviä ja simpukankuoria tuliaisiksi.  Kysyimme, minkä värisiä simpukankuoria aiotte kerätä.  4-vuotiaan pettämätön logiikka:  "Kerätään niitä, mitä löydetään".  Hyviä löytyi.  Parasta oli yhdessä syöminen ja samana aamuna kalastettua merenelävää joka lähtöön.  Paitsi grillattuja sardiineita en saanut mistään.  Purkkisardiineita nuoriso osti ihan kotiin vietäväksi asti. Hyvä loma.  100-vuotiaalle Finnairille kaikki kiitokset hyvästä liikuntarajoitteisten palvelusta. 


Meillä on myös uusi liikkumisväline. Sesimbran muhkuraisilla ja kapeilla kaduilla kulkeminen oli vaikeaa.  Mutta onnistuu kyllä, jos on sopiva kulkuväline. On se vaan niin kumma juttu, että kaikilla apuvälineille, oli sitten keppi, kuulolaite tai rollaattori, on niin korkea kynnys. Että mukamas noloa. Sehän on APU väline, josta on apua ja sitten kohta iloa. 


Sellainenkin hyvä uutinen tähän loppuun, että Meilahdessa IVIG-lääkitystäni lisättiin, ja se tuntuu sopivan hyvin.  Olen jaksanut ihan reippaasti koko kuukauden, vaikka onkin tässä ollut kaikenlaista:

Portugalissa ensimmäinen aamu alkoi taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan soitolla.  Kellarikomeroon oli murtauduttu. Oikein voimapihdeillä avattu ovi. Vain muutama tavara viety. 

Kovin oli bränditietoinen varas.  Viiden kilon laihtumista odottava Guccin power-suit oli sieltä pimeän rekin perukoilta osattu kaivaa esiin. Se puku oli Sunday Times Stylen kannessa eräänä syksynä viime vuosituhannen lopulla.  Ajattelin, että wau.  Oli siivottoman kallis.  Olimme sitten joulun aikaan Singaporessa työmatkalla.  Guccin ikkunassa se oli alennuksessa murto-osalla Lontoon hinnasta.  Siellä ihmiset ovat pienempiä.  Ajattelin, että johdatusta ja se oli paras vaate mitä minulla koskaan on ollut. Koskaan ei ollut  yli- eikä alipukeutunut ja aina elegantti. Silloin kun vielä olin töissä ja piti tavata asiakkaita ja edustaa firmaa kunnialla.  Nyt ei enää ole laihdutuskuurille mitään tavoitetta.  

Jos näette jossain kaupiteltavan Guccin 1990-luvun harmaata housupukua (hillityt olkatoppaukset) tai jossain tulee vastaan, laittakaa vinkkiä.  Ostaisin sen mielelläni takaisin.  Se on tönö syksynä taas huippumuodikas. 

Nyt sitten tekemän rikosilmoitusta.  Kunpa tulisi poliisi ottamaan Guccin tyhjästä kenkälaatikosta sormenjäljet.