Näillä mennään 2021, ei kuihduta koronaan

 

Kuvassa ei ole keskiaikaisia kidutusvälineitä.  Ne on viimeisen päälle nykyaikaisia Davidin kuntoutus/fysioterapialaitteita, jotka älykortilla säätävät itsensä juuri sinua varten. Enkä olisi ikinä uskonut, kuinka nopeasti tuolla vilahtaa vähän yli tunnin sessio.  Siellä on myös kuntopyörä, jolla aluksi verryttelen yhden kilometrin.  Olin aikaisemmin vannonut, että ikinä en mene kuntosalille.  Olin pari kertaa käynyt, jollain soutulaitteella tahkonnut ilman painoja varttitunnin enkä sitten enää toista kertaa katsonut.  Siellä puntit kolisivat, kun muskelimiehet ähkyen pullistelivat. Tuossa ihan vieressä oli juuri sellainen kuntosali. Sinne poliisit tekivät ratsian ja pidättivät moottoripyöräkerholaisia.  Eikä siellä varmaan olisi yhden kilon painoja ollutkaan. 

Paikassa on hyvä tuuletus, maski- ja kertakäyttöhanskapakko. Siitä huolimatta joka laite on pyyhittävä desinfiointiaineella käytön jälkeen.  Samanaikaisesti siellä on vain muutama kuntoutuja, enimmäkseen yli 60-vuotiaita.  

En ole tehnyt mitään hyviä päätöksiä alkaneelle vuodelle. Ja turha tässä on päättääkään, kun ei tiedä, mitä koronalla on vielä takataskussaan, joten tulevaisuus on toistaiseksi peruutettu. Eletään siis hetkessä. Ei vaan enää jaksa nökötellä paikoillaan. Jos ja kun tämä koronakotoilu vanhuksilta joskus loppuu, kuinkahan rapautunut kunto ikäihmisillä silloin on? Puhutaan Long Covidista eli kuukausia oireilevasta koronataudista.  Kaikki vanhukset eivät tee kilometrien kävelylenkkejä, monille tärkeintä liikuntaa on ollut kaupassa, kirkossa, ryhmäjumpassa tai konsertissa käynti.  Lastenlapsia hoitaessaan vasta liikuntaa saakin.  

Kohta tulee vuosi täyteen koronaa. Alkaa jo riittää.  Omalla kohdallani olen huomannut, että minusta on tullut tosi tylsä. Olen kirjoittanut muutaman blogin, jotka jätin julkaisematta, koska olivat niin tylsiä. Eli koronatylsistyminen, vai olisiko koronakuihtuminen täsmäilmaisu.

Tammikuussa on päästy puoleen väliin.  Onneksi saatiin lunta ja valoa. Paitsi että liukkauden ja muhkuraisten jalkakäytävien takia on pysyttävä neljän seinän sisällä. Olen aina sanonut, että tammikuu kestää kaksi kuukautta. Yksi hyvä muutos vanhoihin aikoihin on: veroilmoitusta ei tarvitse tehdä tammikuun loppuun mennessä. Ei tarvitse laskea kuitteja, ei saa enää sairauskuluvähennystä.  Kehitys kehittyy, omavero tekee veroilmoituksen puolestamme. Ei siihen montaa tuntia mennyt, mutta koko kuukauden siitä oli stressaantunut.  Ja ihan turhaa, ikinä ei ole verottajan kanssa ollut mitään ongelmia.  Iloinen veronmaksaja. 

Elämäni biisi koronamelankoliassa

Lauaintai-iltaisin Ylen ykköseltä tuli "Elämäni biisi".  Kerran vahingossa katselin, jäin koukkuun.  Katja Ståhle on hyvä juontaja.  Siinä ei ollutkaan kyse vain mielimusiikista, ohjelmassa kuultiin kappaleita, joilla oli ollut erityistä merkitystä jonkun ihmisen elämän tärkeissä vaiheissa. Edelleen kuulostaa tylsältä, mutta oli kiinnostavaa.  Musiikin kautta avattiin ja avautui isoja tunteita. 

Kyse ei ole mielimusiikista - mikä musiikki tuo elävästi mieleen jonkin elämänvaiheen tunnetilan. Minulle kappale on helppo - If you are going to San Francisco - be sure to wear some flowers in your hair. Eihän se mielibiisini ole. 

Kappale on vuodelta 1967 - oli 16-vuotias. Kävelin Parkanon kylänraittia. Olin lukenut hipeistä, rakkauden kesästä, rauhan aatteesta. Mistähän mahdoin lukea, Aamulehdestä, Suosikista, radiosta tuskin sen ajan televisiossa hippiliikkeestä uutisoitiin. Neuvostoliitossa tuskin oli hippejä. Löysin netistä kuvan, jonka nimi on "hippie symbol".  Suomessa sille oli toisenlaisen merkitys. 

San Francisco oli Parkanosta katsantokannalta vieras planeetta. Muistan ajatelleeni, että voisi olla hienoa päästä käymään siellä. En silti siitä haaveillut.  Puusepän tyttärenä olin realisti, tyydyin haaveilemaan vain asioista, jotka oli mahdollista tavoittaa. Olin hukassa itseltäni, luultavasti nykyajan diagnostiikalla keskivaikeasti masentunut.  

Siihen aikaan kävin viikonloppuisin Kankaanpäässä.  Paras ystäväni Herdis oli silloin Kankaanpään taidekoulussa. Herdis asui kahden muun taideopiskelijan kanssa omakotitalon yläkerrassa Kankaanpään keskustassa.  Paikkaa kutsuttiin Vietkongiksi.  Siellä juotiin halpaa viiniä, Erkin pikakivääriä ja pusoleeta. Huumeiden päälle ei edes ymmärretty.  Joskus joku soitti kitaraa.  Minäkin kirjoitin runoja. Onneksi ei ole yhtään tallella. Vietkong oli ihan tarpeeksi hippeilyä. Sopivasti, kerran viikossa voi yhden illan olla viikonloppuhippi Kankaanpäässä. Taiteilijaelämään oli sopivaa olla tuskainen ja ahdistunut. 

Tulihan San Franciscossa käytyä viime vuosituhannen loppupuolella. Työmatka, lensimme business-luokassa, kävimme neuvotteluissa Silicon Valleyssa, asuimme viiden tähden hotellissa, isäntämme vievät meidät Pebble Beachiin golfia pelaamaan, näimme nähtävyydet, Golden Gaten ja ne hassut jyrkät mäet, joita pitkin Riemukupla ajeli. Hippejä ei näkynyt. Ei ollut kukkia hiuksissa.  

Mitä pelkäsit pienenä?

 Ella sai uuden repun.  Ranskassa "isojen koulu" alkaa 5-vuotiaana.  Koulu aloitettiin 3-vuotiaana.  Nyt osataan jo lukea ja kirjoittaa.  Ranskassa reppuun pitää mahtua iso kansio. Koulu alkoi iloisin mielin, parhaat kaverit pikkukoulusta, Yvan ja Aurore ovat samalla luokalla. Jos ei ole kiltisti, Ranskassa joutuu nurkkaan.  Vieläköhän tämä rangaistus on Suomessa käytössä. 

Muistathan sinäkin ensimmäisen koulupäiväsi. En tuntenut ennestään ketään tulevista luokkatovereistani. Koulumatka oli kolme kilometriä, sateessa, tuulessa tai lumihangessa. Joskus hiihtäenkin, jos oli sukset. Muistan ensimmäisen koululaukkuni ja aapisen. Koulua en pelännyt. Enkä muista, että ketään olisi kiusattu. Eräs Matti pissasi housuun. Teeskenneltiin, ettei huomattu. 

Silloin pelkäsin, että Jumala pudottaa kuuman kiven päähän.  Sen takia on aikuisenakin ollut vähän vaikea uskova rakastavaan Taivaan Isään. Pelättiin myös kommunisteja, ydinpommia ja maailmanloppua. 

En tiedä, mitä lapset nyt pelkäävät.  Ehkä ilmastonmuutosta, sehän on suunnilleen sama kuin maailmanloppu. Kenties korona huolestuttaa.  Jos äiti tai isä sairastuu ja kuolee. Tai mummi ja vaari. 

Tietysti pitää rajoittaa koronan leviämistä ja vähentää tarpeetonta matkustamista.  Mikä sitten on tarpeellista, loma, bisnes, perhe?  Milloinkahan pääsemme seuraavan kerran Pariisiin?  Ehkä jo ensi vuonna, jos enää jaksamme matkustaa.  

On toki ilon aiheita.  Suurin ilo on Eino, joka kohta täyttää vuoden. Kun omat lapset olivat pieniä, elimme ruuhkavuosia, töiden jälkeen piti käydä kaupassa, laittaa ruoka ja sitten olikin jo nukkumaamenoaika. Nyt on ollut aikaa katsoa vauvan muuttumista kävelyä opettelevaksi taaperoksi. Ihana mummiuden etuoikeus. 

Entä mitä itselleni kuuluu? Eipä ihmeempiä. Erikoisten ja harvinaisten vaivojen lisäksi on tullut kaikenlaista vanhuuteen kuuluvaa vaivaa.  Jonka kanssa on vaan elettävä. Nuorena saattoi toivoa, että vaiva menee ohi tai paranee. Nyt on vain sovitettava elämää vaivojen sallimissa rajoissa. 

Kuulostanpa ankealta. Vaikka korona on viranomaisten mukaan "rauhallinen", "hallinnassa", tai "suvantovaiheessa", olen vähän huolissani.  Meillä vanhoilla on elämää sen verran niukasti jäljellä, että vuosi tai kaksi on pitkä aika odotella.  

Pikku koululaisella on elämä edessään. Hyvää matkaa. 

Korona ja 17 mustikkaa

Ella (5 v.) oli mukana sieniretkellä.  Löytyi myös mustikoita.  Ella laski saaliin - 17 mustikkaa ja oli hyvin tyytyväinen. Kaikki on niin suhteellista.

Alkukevään eristyksen jälkeen otimme jo vähän rennommin. Kävimme ravintoloissa, kaupoissa, kaupungilla.  Nyt oli suunnitelmissa kampaajalla käynti.  Mutta - en tunne kampaajaa kovin hyvin. En tiedä, käykö hän yökerhoissa tai festareilla.  Antaa tukan kasvaa. 

SDP:n kannatus nousee kohisten.  Mutta koronatartunnat nousevat vielä enemmän. Ei ole kyseessä toinen aalto - on hyökyaalto täällä Helsingissä. Näytteenottoon on kahden päivän jonotus, sitten tuloksia odotellaan jopa 3 päivää, sitten ehkä päivän kun ilmoitetaan kotikunnan terveysviranomaisille.  Milloin mahtaa päätyä THL:n tilastoihin?

Olisi tässä nyt alkukesä aikaa tehdä puhelinsovellus, lisätä näytteenottoa ja testauskapasiteettia.  Maskeista en puhu mitään. Tämä on hallituksen koronanyrkin 17 mustikkaa ja kansa on tyytyväinen.

Nyt odottaa taas eristäytyminen.  Minäpä pelkään, että HUS vetää liinat kiinni sairaanhoidossa ja rakentaa taas parkkihalliin tehohoitoyksikön.  Vasta ehkä sen jälkeen hallitus suuressa viisaudessaan vetää liinat kiinni yökerhoissa ja festareilla.  Tai ehkä suuria yleisötilaisuuksia tarvitaan syksyn puoluekokouksiin.  

Näin rauhallisempaan korona-aikana me isovanhemmat olemme voineet lastenlapsia tavata. Olen monta kertaa ajatellut, että onneksi äiti ehti kuolla, ettei tarvinnut tätä kokea. Onhan se hyvä, että on nuoria naisia ministereinä.  Vanhuksille tehdään hoitajamitoitusta. Sen sijaan viimeisiin elinvuosiin voisi ajatella muutakin. Esimerkiksi koronan tukahduttamista tehokkaammin. 

Tänään kävin kaupassa.  Maski naamalla.  Näin suunnilleen 100 ihmistä, kahdella oli maski.  Eilen uutisissa sanottiin, että maskeja hamstrataan.  Kukahan ne on hamstrannut, kun ei niitä missään näy? 

Tänäkään vuonna ei siis päästy Kittilän Ihmisten K-65 tanssiaisiin.  Niitä kun ei uskallettu järjestää.  Osallistujat kun olisivat riskiryhmäläisiä.  Koronakuolemia kohta saadaan taas tilastoida. Yksinäisyyden ja eristyksen tappiolle ei ole samanlaista, numeroina mitattavaa lukemaa.  

Sinnikkyyttä tarvitaan

Naapuritalon pihassa on sinnikäs orvokki.  Betonilaattojen ja viemärin kannen raosta tupakantumppien seasta itsepäisesti avaa kukkansa. Elämä voittaa. Omalta terassilta tämänvuotiset orvokit on vaihdettu daalioihin. Sitten onkin jo krysanteemien aika.  

Hiukan samanlainen on oma olotila.  Koronakevät on ollut aika rankka, oikeastaan korona ei ole elämää vaikeuttanut.  Se on ihan tämä sama vanha tauti, joka on ollut aktiivinen myös tässä epidemian aikana. En olisi jaksanut minnekään kotoa lähteä.  

Silti korona on vaikuttanut paljon arkeen. Vaikka epidemia laantuisikin, vaikuttaa se varmaan vielä pitkään. Ennen muuta matkustelu loppui kuin seinään. Kerran olen bussilla mennyt hiljaisena aikana.  Oli yhteensä 5 matkustajaa.  Taksilla kävimme Pastiksessa lounaalla, kävelimme alas Korkeavuorenkatua Espalle auringonpaisteessa.  Pastis vaan on aina niin hyvä.  Se mainostaa, "pieni pala Pariisia Helsingissä".  Niinpä, nyt on hyvä makumatkailla.  Voisi käydä  Vietnamissa, Kiinassa, Italiassa ja Espanjassa.  Ystäviäkin jo voi vähitellen tapailla.  Ja Senaatintorin terasseille on ehdottomasti ehdittävä ennen elokuun loppua.

Emmehän vielä tiedä, onko jo piankin uusi epidemia-aalto tulossa.  Jos epidemia aktivoituu, jaksammeko taas aloittaa eristyksissä olon, varuillaanolon, käsien pesun ja maskin käytön.  Sitten on ihan asia erikseen, miten valtakunnan talous miljardiveloista selviää.  Se taitaa jäädä lasten ja lastenlasten huoleksi.  

Nyt on ollut aikaa seurata Einon kehitystä. Juuri on opittu istumaan ja konttaamaan. Valtavan paljon asioita tapahtuu vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana.  Mummina nyt sitä ehtii ihmettelemään. Eli siis oikeastaan kaikki hyvin.  

Ystävämme Bryan Winchesterissä täyttää parin viikon päästä 90 vuotta.  Siitä tietääkin olevansa vanha, kun kaverit täyttävät isoja numeroita. En ajattele Bryania vanhuksena.  "Vanhus" on minulle sellainen vanha ihminen, jota en tunne.  Tai vanhus tarkoittaa jotain avutonta ja holhottavaa, tai huollettavaa, kuten vaikkapa vanhustenhuolto.  Jolle tarvitaan hoitajamitoitusta. Toistaiseksi en vielä ole vanhus. Sitä odotellessa.   Onkos vanhus-termi käytössä muissa kielissä? 

Korona-ikävää monelta kantilta

Ranskalainen vakoilujännityssarja Le Bureau Yle Areenasta on tullut kuin tilauksesta. Vaihteeksi pyöritään välillä Pariisissa.  Emme ole muutamaan vuoteen päässeet käymään.  Puolison lonkka tai oma terveydentilani on estänyt matkustamisen.  En oikeastaan ole pitänyt Pariisista. Se on hieno, mutta ranskaa osaamattomalle ulkomaalaiselle myös aika tyly kaupunki.  Kuitenkin tytär perheineen on asettunut sinne asumaan.

Nyt on ikävä Parisiin. Vaikka Skypessä nähdään ja pysymme ajan tasalla kuulumisista.  Vaikkapa siitä, että kansainvälisellä avaruusasemalla  tehtävä vaahtotutkimus etenee koronasta huolimatta hyvin ja tulee kiinnostavia tuloksia. Tätä ennen ei ole tiedetty, miten vaahdot käyttäytyvät avaruudessa.  On ikävä lapsia ja lapsenlapsia. Eino täytti puoli vuotta, on oppinut kääntymään ja vilkuttamaan.  Vilkuttaminen onnistuu sentään Skypessä. Ensimmäiset hampaatkin on tulossa.

Meillä ei ole mitään huolia, ostokset onnistuvat netissä ja toinen tyttäristä perheineen asuu samassa talossa ja hoitaa ostokset - soittaa ovikelloa ja kuuliaisesti jättää ne oven taakse.

Enemmän huolettaa se, miten hyvinvointivaltiomme tästä selviää.  Koronakriisi on paljastanut outoja asioita.  Vaikkapa hengityssuojainsotkut. Olisivat suoraan sanoneet, että ei ole tarpeeksi suojaimia, emme osanneet kuvitellakaan, että niitä tarvittaisiin näin paljon. Olisivat pahoitelleet asiaa ja pyytäneet anteeksi. Hiukan on mennyt luottamus.  Meni miljoonia talousrikollisille.

Olin ajatellut, että hyvinvointivaltiossa voimme hyväksyä veronkorotukset ja tarvittavat leikkaukset.  Sitten joskus, kun koronalaskuja ja valtion miljardivelkojen takaisinmaksu alkaa. Tänään kuulin, että huutokauppakeisari ja europarlamentaarikon bloginpitäjävaimo ovat saaneet 100 000 valtion tukea. Bloggaajalla ei ole vuokrakustannuksia, eikä korona blogin kirjoittamista vaikeuta.  Huutokauppakeisarilla kai on yksi perheen ulkopuolinen työntekijä, ja tuskin omasta huutokauppaladostaan paljon kiinteitä kuluja on. 

Olin ajatellut, että kampaajat, hierojat, fysioterapeutit, kioskinpitäjät ja kahvilat ja ravintolat saisivat kohtuullista tukea vuokriin ja työntekijöiden palkkoihin.  Ei mitään helikopterirahaa julkkiksille ja bloggaajalle vaan ihan oikeille yrittäjille.

Koronan lisäksi on mennyt liikkumisen vapauden lisäksi jotain vielä enemmän: luottamus viranomaisiin ja hyvään hallintotapaan.  Me urheat suomalaiset, jotka mukamas olimme varautuneet pahojen päivien varalle.  Olemme paheksuneet eteläisen Euroopan maita, joissa korruptio ja kaikkinainen julkisten varojen väärinkäyttö ja harmaa talous kukoistaa.  Tämä masentaa yhtä paljon kuin korona. Löytyykö enää intoa jälleenrakennukseen, jos valtion piikki on ollut holtittomasti auki?

Julistan koronarauhan mummin opeilla: Ei saa moittia ketään

Kummallisia asioita tapahtuu korona-aikoina. Nyt kun sairaalaan voi päätyä ihan untuvikkoja amatööripotilaita, jotka ruuhkauttavat päivystystä kokemattomuuttaan, tein Sairaan hyvä potilas blogiin sairaalakassin pakkausohjeet.

Olen joskus ihmetellyt joitain 11-vuotiaita tubettajia, joilla on 100 000 seuraajaa.  Keskimäärin yhdellä Sairaan hyvä potilas-blogillani on tuhatkunta lukijaa, vähän aiheen kiinnostavuudesta ja somejaoista riippuen.  Yhtäkkiä tärähti korona-blogille lähes 100 000 kävijää ja kymmeniä kommentteja. Iltalehti teki haastattelun, myös YLE teki jutun verkkosivulleen.  Blogissa jatkuu edelleen vilkas liikenne. Nyt myös Fimea on herännyt muistuttamaan ajantasaisen lääkelistan tarpeellisuudesta.

Korona eristyneenä on syytä etsitä valopilkkuja. Uskokaa tai älkää olin vuosituhannen vaihteessa Ilmatieteen laitoksen johtokunnan jäsenenä.  Siellä istuin fysiikan professoreiden ja ympäristö- ja ilmastovirkamiesten joukossa, kutsuttuna oman alani asiantuntijana. Kiinnostava kokemus. Johtokunta tietysti seurasi myös sääennusteiden osuvuusprosentteja. Siitä alkaen olen seurannut tarkkaan television sääennusteita. Kirjoittaessani Pääteokseen peilisoluista, opin kuinka ihminen jo vauvasta asti reagoi toisen ihmisen ilmeisiin.  20 vuotta sitten suosikkimeteorologillani  Anu Petäjällä oli tarttuva hymy.  Hyviä on ollut tässä välilläkin, mutta nyt tuo Anniina Valtonen on ilopilkku.  Valkoisissa lenkkareissaan ja iloisenvärisissä vaatteissaan hän on koronavanhuksille mielialanhoitoterapiaa. Ei voi olla pahalla päällä hänen sääennustensa jälkeen.  Vaikka lupaisi räntää vaakasuoraan.

Toinen valopilkku on Ravintola Murun kotilounas. Kuopustamme on kotona (Suomessa koulussakin) aina kutsuttu Muruksi.  Ravintola Muru sai aloittaessaan hyvät arvostelut ja sattuneesta syystä nimi oli helppo muistaa.  Toistakymmentä vuotta sitten kävimme Murussa usein illastamassa ystäviemme kanssa. Kun ravintolat suljettiin, Ravintola Muru ryhtyi tekemään kotilounaita ilmaiseksi kotiin kuljetettuna. Olemme jo kolme kertaa lounaat syöneet ja huomiselle ja ensi tiistaille on jo tilattu.  Onpa ollut hyvää.  Tätä on Suomessa kaivattukin.  Huippuravintolan ruokaa, tarvitsee vain lämmittää. Ei muuta kuin kukat ja kynttilät pöytään, teen pienen salaatin ja keitän jotain vihannesta lisäksi, että tulee ruokaympyrä oikean malliseksi.  Yhdestä ateriasta riittää kahdelle.  Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan. Nyt Muru vielä lahjoittaa Diakonissalaitokselle yhden aterian jokaista kahdeksaa myytyä ateriaa kohti. Hyvin syömällä voi siis tehdä hyvää.

Henri Alen ravintoloineen on myös valopilkku koronassa.  Hän muunsi ravintolansa overnight nouto- ja kotiinkuljetuspalveluksi.  Pitää vaan tehdä niin hyvää ruokaa, että ihmiset ostavat. Näyttää hyvää esimerkkiä, kyllä tästä selvitään. Tyttäreni Muru jo 5-vuotiaana joskus neuvoi äitiään: "Pitää vähän itsekin yrittää".

Luin aikanaan kirjan Virus Hunters, joka kertoi CDC:n taistelusta viruksia vastaan.  Virusjahti on vaikeaa, ja vihollinen on hyvin muuntautumiskykyinen.  En silti olisi ikinä uskonut, että tulee virus, jonka leviämistä ei nykyteknologia ja lääketiede pysty pysäyttämään. Jälkiviisaus on niin helppoa.  Ainoa (omasta mielestään) täydellisen viisas on Donald Trump, joka löytää syyllisen kaikkiin vastoinkäymisiin.

Iida-mummi oli opettanut Inkeri-äidille ja äiti minulle: "Ei saa moittia ketään".  Näin jälkikäteen osaan arvostaa tätä.  Aina, jos joku ryhtyi puhumaan pahaa tai moittimaan jotakuta, äiti sanoi ystävällisellä äänellä: Ei saa moittia ketään. Eli nyt kun taistelemme koronaa vastaan, kuka etulinjassa, kuka taas kotisohvalle komennettuna, ei aleta syyllisiä etsimään. Tehdään vaan huomenna paras, mitä osataan.

Julistetaan #koronarauha pääsiäiseksi.  Etenkään ei pidä moittia ketään.

Kotona pysytään. Ei  ole mitään hätää.  Kevät on tulossa. Yritän kuntoilla, 4000 askelta päivässä on jo pari kertaa onnistunut, ensimmäistä kertaa tänä vuonna.  Yle TV2:n 10 minuutin jumppa myös ilahduttaa.  Olen tehnyt joka päivä.  Läppäriltä en jumppia näe enkä kuule. Jätän ne nuoremmille.  Mikä on ensimmäinen asia, jonka teen, kun kotikaranteeni loppuu?  Varaan Susannalta ajan tunnin hierontaan.