Hautajaisvirret ja sireeninkukkien tuoksu

Viimekesäinen vatsa-aorttan stenttigrafti ei mennyt putkeen.  Tai oikeastaan aorttani jäi putken sisään ja aneurysma jatkaa kasvuaan. Sieltä sitä on vaikea, ellei mahdoton paikata. Nyt sitten maanantaina Meilahteen ja katsovat, mitä voidaan tehdä. Vaihtoehdot kuulostavat huonoilta. Huhtikuusta asti olen ollut kuumeessa. Ja viime viikot jo hyvin voipunut. Tuskin jaksan pysyä istumassa.  Saati sitten hauskoja blogeja kirjoitella. 

Kaappien siivouksessa piti priorisoida.  Kellariin ei enää ehditty eikä jaksettukaan.  Oli pantava  tärkeimmät paperit järjestykseen.  Testamentit, hoitotahdot ja hautajaisvirretkin.  Tunnukset ja salasanat ojennukseen. Enneagrammi-ihmiset sanoisivat: vain kolmoset tekevät näin.

Parikymmentä vuotta sitten Valtosen Ollin kanssa vitsailtiin, että voisin olla Tuomasmessun kokeiluvainaja, kun pohdittiin kirkollisten toimitusten liturgioita. Olin ollut huonoissa hautajaisissa. Väärät virret ja pastorin oli vaikea puhua henkilöstä, jota ei ole koskaan tavannut.  Ajattelin säästää perhettäni virsien ja fraasien valinnalta.  Karkasi mopo lapasesta ja tuli kolme liuskaa ohjeistusta. Saksofonisoolollekin on paikka valittuna ennen Amazing Gracen viimeistä värssyä. Ehkä sitten tosi paikan tullen mennään vähän lyhyemmällä kaavalla.

Papereita järjestellessä käteen tupsahti pitkä ja puhutteleva kirje Anna-Maija Raittilalta (päivätty 31.1.1991).  Kirjeeseen hän oli kirjoittanut unkarilaisen kansansadun Valkean tamman pojasta ja monta muuta runoilijankaunista asiaa.  Lopputoivotuksena:  Anna levätä syvässä sireeninkukkientuoksuisessa kesäkuunalun puutarhassa...

Toivon tietysti, ettei näitä papereita vielä vähään aikaan tarvita.  Tulipahan järjestettyä. Aina ei ehdi myöhemmin.

Papereita sortteeratessa tuli vastaan Rentun ruusu - koulukasvistostani vuodelta 1963. Eikö olekin ihmeellistä, miten hyvin väri on säilynyt.  Kaikki muistot eivät haalistu.

Toivottavasti saan Valkean tamman pojan seitsenkertaiset voimat ja kohta taas olen valoisampia blogeja kirjoittelemassa. 

Hellettä pakoon kellariin - kymmenen vuotta bloggarina

Sattuipa mukavasti.  Kellarissa on ollut paljon järjestelemistä.  Siellä lämpötila on mukavasti 20 asteen tienoilla. Pitäisi viedä sinne työpöytä, niin voisi ryhtyä järjestelemään arkistoja. Sen sijaan, että järjestän mapit kellariin vietäväksi tällä yläkerrassa, voin ottaa mapit ja roskapussin kellariin.

Rappujakkara onkin siellä jo valmiiksi.  Siinä istuskelin.  Panen kuulokkeet korviin ja valitsen radiosta jotain tunnelmaan sopivaa. Heti kun ajattelen yläkerran lämpötilaa, työintoa löytyy ihmeellisellä tavalla.

Tosin kyllä ryhdyn oitis hankkimaan jonkinlaista viilennyslaitetta.  Nythän niitä ei saa mistään, kun kaikki on loppuunmyyty.  Ilmastonmuutos on totta.

Blogini täyttää tasavuosia.  Aloitin 10 vuotta sitten.  Sitten jossain vaiheessa huomasin kirjoittavani kaikenlaisista potilasjutuista (olenhan aina sairaana) ja sotesta.  Siihen käyttöön panin pystyyn toisen blogin Sairaan hyvä potilas Siellä keskityn vain tauteihin ja terveyspolitiikkaan. Viimeksi madontappajaisiin, seuraavaksi ehkä endoleakiin.  Potilaana olen laiskistunut, kuukauden kuluttua on aika Meilahdessa osastolle M12, eikä minulla oikein ole käsitystä siitä, mikähän siellä on suunnitelma.  Viimekesäinen aortastentti sitten kirjaimellisesti ei mennyt putkeen.

Entisinä aikoina olisin ottanut selvää, Googlesta tai kysymällä joltain, joka tietää.  Nyt minä vaan menen sinne kuin kuka tahansa tietämätön normimummu. Sen verran olen oppinut, että kun on kyse kirurgiasta, on turha odottaa, että joku kertoisi. Doctor Martin onkin nykyisin mieliohjelmani.  Muutama vuosi kun se tuli telkkarista, se meni mielestäni niin överiksi.  Sen jälkeen olen tavannut ainakin 30 kirurgia eri aloilta.  Just tuollaisia he ovat.  Paitsi että telkkarin Doc Martinin diagnostiikka on laadukkaampaa.

Kymmenen vuotta sitten olin (ainakin omasta mielestäni) aika paljon hauskempi.  Onkohan se ikä, taudit vai orastava dementia, mikä ihmisen näin tylsistää?  Näihin tunnelmiin ja tähän helteeseen - kiitos kymmenestä vuodesta uskollisille lukijoille.

Huomenna tulee Pariisista Eleonor, ja sitten on mummilla ei enää ole tylsää.

Kuinkahan mones muutto meneillään?

Kun on asunut kahdella paikkakunnalla, kahdessa maassakin, isoissa asunnoissa, on tavaraa kertynyt kaksinkertainen määrä.  Tavaraa on vähennettävä. Käytetään myös termiä kuolinsiivous. Se on aika julma sana. Silti - pitää raivata pois kaikkea tarpeetonta nurkista, että lapsilla on sitten aikanaan helpompaa tyhjentää jäämistöä.

Nyt on ohjelmassa Kittilästä tulleiden tavaroiden sortteeraus.  Hiihto- ja golftarvikkeet pidetään tallessa siinä toivossa, että niille vielä löytyisi omaa käyttöä. Tämä vuosi on toistaiseksi jäänyt väliin. Oikeastaan kuluneen vuoden olisi voinut pyyhkiä pois kalenterista kokonaan.  Ehkä joskus myöhemmin voi todeta, että kylläpä kärsimys jalostikin!

Edelleen talletan sinistä nappanahkakävelypukua, joka oli ylläni ensi treffeillä Karin kanssa, vaikka ei kai sitä enää kukaan käyttää. Guccin power suit vuodelta 1994 ehkä tulee taas uudestaan muotiin. Tai  laihdun kymmenen kiloa. En silti raski panna sitä kierrätykseen.  Tavaroita läpi käydessäni en tee kuolinsiivousta.  Teenkin elämänsiivousta.  Tässä ja nyt. Ja elämää on takana.

Jostain syystä tavara tai esine kädessä tuo muiston niin käsinkosketeltavan eläväksi. Joskus ihan sielua kylmää, kun jokin tunne menneestä on niin vahva. Pitäisi kai konmarittaa voimallisesti roskiin ja kierrätykseen.  Ei, konmaritan hyviä ja onnellisia muistoja.  Kun aikanaan kellarikomeroitani tyhjennetään, kaapeista ei tulekaan luurankoja, vain onnellisia ja hyviä muistoja.  Eikös tässä ole tavoitta muuttosiivon tekijälle?

Juhannus on meillä herttainen

Vähemmälle jäi juhannussiivot.  Parasta kuitenkin, että sain Potkulautamiehen takaisin sairaalasta.   Ei kerätä seitsemää yrttiä tyynyn alle, mutta seitsemän sairaalaa on käyty kuluneen vuoden aikana. Nyt kaikki hyvin, kotona ollaan ja toipuminen tuntuu näin Rouvankin mielestä jo etenevän.

Juhannusviikko on viheliäisin viikko sairastua, joten pidetään peukkuja, että kesäkuun kiintiö on täynnä. Lapsenlapsi sentään kävi pyrähtämässä. Hänenkin kanssaan testattiin Helsingin Lääkäripalveluja, ei sentään mitään vakavampaa.  Kynnen alla ollut tikku tulehtui ja vaati lääkityksen. Aavan Pikkujätti tuli testattua.

Uusi Vuosi, Vappu, Juhannus ja Joulu ovat on painekyllästettyä sesonkia.  Enää onneksi juhlia ei tarvitse juhlia erityissiivouksilla.  
Lapuudesta muistan ne vielä: puhtaat matot lattioihin, matoissa vielä vieno mäntysuovan tuoksu. Ikkunat pestiin, otettiin pois tuplat ja vietiin ne vintille.  Vaihdettiin kesäverhot.  Katotkin ripsuttiin.  Jos oltiin Vimpelissä Saarikentän laidalla, mummin pionipenkkien välissä hiekkakäytävään tehtiin haravalla aaltokuviot. Unkarinsyreeni oli kukassa ja tuoksui huumaavasti. Porraspäähän oli tuotu koivut. Saunassa vihdottiin ja uimaan pulahdettiin Savonjokeen juuri siihen paikkaan, mistä kakkospesän harhaheitot ongitaan haavilla.

Kävin eilen kaupassa, kiersin kaikki Arabian ostoskeskuksen kaupat Lidliä myöten, eikä ollut kunnon perunoita.  Onneksi tytär ja vävy jaksoivat Hakaniemen torille.  Nyt on kaapissa Siikliä ja Juhaa. Siiklit on jo testattu.  Hyviä on, oikeastaan ei tarvitse muuta kuin Juustoportin Kidesuolavoita. Tulee  se Juhannus, vaikka ei katot ovat ripsuamatta. Vihtojakaan ei ollut torilla myynnissä. Pärjätään ilman.

Kuvassa on mielestäni paras Arabianrannan taideteoksista ja Eleonor.

Potkulautamies palaa Porvoosta

Puolison lonkka on saanut varaosan. Porvoon sairaala tuntuu kodikkaalta. Käsittääkseni leikkaus meni hyvin ja nyt alkaa kai se työläin jakso: kuntoutuminen.  Sitä kun ei tässä iässä enää parane ihan itsestään, vaan on treenattava päättäväisesti.

Oli siinä vähän matkailua Helsinki-Porvoo-Helsinki, lähes tunti suuntaansa ajelua.  Lohduttauduin sillä, että Kittilästä Rovaniemelle olisi vielä pitempi.  Silti kannatan sitä, että leikkauksia keskitetään sairaaloihin, joissa niitä tehdään paljon.  Porvoossa kai tehdään aika paljon, vaikka enimmäkseen HUS:in tekonivelet laitetaan Peijas-Rekolassa.

Nyt sitten jännittän sitä, millaist kotihoito-ohjeet ovat tulossa.  Ja miten sitä haavaa hoidetaan?  Siitä Virtuaalisairaala ja Terveyskylä saisi tehdä opetusvideot. 
Leikkaukseen menijälle on kyllä ohjeet, mutta leikkauksesta tulija se vasta kannustusta ja oppia kaipaakin.  Tai ainakin leikkaukseen menijän Rouva.

Kuntoutuminen on haasteellista molemmille.  Miten kannustaa nalkuttamatta?  Tai rohkaisee komentamatta?  Siinäpä on opiskelemista. 

Onkin ollut opettavainen jakso.  Kivut ennen leikkausta olivat kovat.  Yhdessä sitä kipua ja leikkausjännitystä pelättiin ja surtiin.  Nyt siis ollaan jo kukonaskeleen (kyynärsauvoilla) verran menty eteenpäin.

Ai, sinäkin olet vielä elossa!

Iloista jälleennäkemistä kyläillessä. Vanhat ystävämme järjestivät kesän kunniaksi kutsut.  Meitä oli parisenkymmentä henkeä. Monet olivat olleet merkittävissä asemissa, ministereitä, puoluejohtajia, pääjohtajia, uutisankkureita ja sen sellaista kunnon väkeä.  Tärkeintä silti, mukavia ihmisä. Ilo päästä sellaiseen seuraan. Työvuosina vuosikymmeniä sitten olimme eri yhteyksissä tavanneet. Olimme toki aika lailla rypistyneet, mutta seurustelu oli eloisaa. Naureskelimme sille, että 40 vuotta sitten ajattelimme, että 80-vuotiailta ei kannata mitään neuvoja kysellä.

Omasta mielestämme meiltä olisi voinut saada oikeinkin arvokkaita ohjeita, jos nuoremmat ymmärtäisivät kysyä. Eivät vaan ymmärrä kysyä.

Jollain oli leikattu polvi, toiselta lonkka, yksi oli leikkaukseen menossa.  Oli yhtä ja toista varaosaa.  Kuulolaite olisi ollut tarpeen muillekin kuin minulle. Lupasin kirjoittaa yleisön pyynnöstä blogin kuuloaivokuoren tehtävistä.  Voisivat sitten jakaa puolikuuroille ystävilleen.  Pannaan to-do-listalle. Saan kohtapuolin uudet kuulolaitteet, annan sitten hyviä neuvoja.

Juhlamieltä vähän Kämpistäkin. Nautimme joululahjabrunssin. Kiitos Muru ja Sami. Hyvää oli. Tästä alkoi valmistautuminen Porvoon matkaan ja lonkkaleikkaukseen. 

Arabianrannassa on hieno luonnonsuojelualue. Olin siellä kävelyllä luonnontieteilijäystäväni kanssa. Kirjapiiri on muuten hieno keksintö  Niin mukavia ihmisiä.  Jokaisella pitäisi olla joku piiri, jossa ennestään vieraat ihmiset voivat jonkun teeman ympärilä tutustua toisiina.

Kävelyreitillä linnut ovat pesänrakennuspuuhissa ja laulavat innolla.  Satakielen lisäksi opin tunnistamaan kaksi muutakin lintua, joiden nimiä en enää muista. Ihmettelin, miksi niin monilla luontokappaleilla on ruma nimi. Kuten ruttojuuri tai räkättirastas. Ehkä sittenkin ovat hyviä nimiä, kun ne ainakin muistaa.  Sellaista elämä on.

Paitsi että otin kävelyretkellä oikein hienoja kukkakuvia, mutta hieno tietosuoja-asetus sotki puhelimen ja tietokoneen yhteistyön enkä enää saa yhtä kätevästi kuvia.

Onko huono matikkapää?

Tämän kevään tähtiylioppilaista kaksi oli tyttöjä. Panin merkille haastatteluista, että molempien opiskelusuunnitelmissa oli matematiikka tai fysiikka. Fyysikon äitinä iloitsen. Kun olin nuori, ajateltiin, että pojat menevät matikkalinjalle, koska heillä ei ole kielipäätä.  Tytöillä päinvastoin.

Englannissa ei kovin isosti noteerattu lukion päättymistä.  Lehdet julkaisivat yhden nimilistan: Oxbridge, eli Oxfordiin ja Cambridgeen päässeet.  Kuopuksen nimi oli listalla, siitä meitä vanhempia onnitteli High Streetillä vähän vieraammatkin vastaantulijat.  Winchesterissä lista oli tarkkaan luettu.

Tärkeämpää olikin, mihin yliopiston mentiin. Maisteriksi valmistuneille oli tärkeää myös arvosana. Esikoinen sai Edinburghissa fysiikasta firstin. Kuopus London School of Economicsista with distinction.  Suomessa ollaan tässä asiassa paljon tasa-arvoisempia. Maisteri kelpaa kaikista yliopistoista, eikä kai arvosanojakaan niin tarkkaan syynätä.

Matikkapäinen tytär eteni opinnoissaan professorin pätevyyteen. Ei hassumpaa. Vaikka ei ylioppilasjuhlia juhlittukaan, iloitsen siitä, että Paris-Sud on Shanghai Rankingissa Cambridgen jälkeen fysiikassa Euroopan toiseksi paras.  Myös astrofysiikan professori on suomalainen nainen.  Luin jonkin tilaston, että fysiikka on akateemisen maailman miesvaltaisin ala. 

En oikeastaan tiedä, olisiko minulla ollut matikkapäätä.  Aritmetiikasta tykkäsin ja oli matematiikasta kymppi, kunnes algebran alkaessa tuli uusi opettaja, jota syvästi inhosin.  Luultaasti tunne oli molemminpuolinen. Talousjohtajalle onneksi riitti vähemmän akateeminen matematiikka.  Tärkeämpää oli ymmärtää, mitä numerot yritykselle merkitsivät.