Syksyn tuomaa ja tuulen viemää

Lapsena aina odotin koulun alkua kesäloman jälkeen.  Ainakin pienempänä tykkäsin kovasti koulunkäynnistä. Tai ehkä vain viihdyin huonosti kotona. Vaikea sanoa.

Jotkut tekevät hyviä päätöksiä vuoden alussa. Minusta syksy on parempi aika päätöksille. Paitsi että tämä syksyn alku elokuussa on ihan väärin. Syyskuun alussa pitää syyslukukauden alkaa.

Kesällä kun olin taas oikein sairas, ilmoittauduin syksyn (joka siis alkoi 15.8) Method Putkisto Pilatekseen. Päätin, että menen aina, jos en ole sairaalassa.  Jos en jaksa mitään, istun jakkaralla ja pyörittelen varpaitani. Onneksi tämän viikon tunti tehtiin vaakatasossa permannolla.  Jaksoin ihan kaiken. Voi, miten voimaannuinkaan.  Oli myös kiva nähdä vanhat tutut naamat.  Olenhan ollut samassa ryhmässä jo monta vuotta. Syyslukukausi lähti käyntiin hyvin.

Tänä vuonna emme uusineet RSO:n kausikorttia.  Olimme viime vuonna niin paljon sairaana, että selviydyimme konserttiin vain pari kertaa. Ehkä ei olisi pitänyt näin helposti luovuttaa.

Lainasin kirjastosta Margaret Mitchellin Tuulen viemää. Käännös on vuodelta 1937. lähes 900 sivua.  Kirjan alussa, ennen sisällissotaa, etelävaltioissa vietettiin koko ajan lihakestejä. Tarkoitti varmaan grillausta. Olen lukenut kirjan alle 15-vuotiaana. Elokuva tietysti on nähty.

Oikeastaan päädyin lukemaan kirjaa, koska se antaa käsityksen rotuerottelusta, orjuudesta, luokkaeroista. Sodan vaihteita ja etelävaltioiden jälleenrakennusta kuvataan aika tarkkaan.  Sattumalta kuulin radiosta, että niiltä osin kirja on hyödyllistä luettavaa. Onhan se puistattavan rasistinen. Eniten järkyttää se, että en muista ollenkaan teini-ikäisenä järkyttyneeni yhtään.  Paitsi että on ollut yhtään mustaihoista nähnytkään ennen kuin joskus aikuisena Helsinkiin muutettuani.

Luin äskettäin uudestaan myös Somerset Maughamin The Painted Veil, ja huomasin lukiessani,  miten britit pitivät keltaisia ja vinosilmäisiä kiinalaisina vastenmielisinä. Nuorempana en ollut huomannut asiassa mitään kummallista.

Seuraavaksi aion käydä käsiksi johonkin nuorena luettuun venäläisklassikkoon. Olenkohan yhtään viisastunut?

Vielä on kesää jäljellä - kesäkeittosesonki on lopuillaan

Kesä on taitekohdassa. Vanhalla ihmisellä kesän ilot liittyvät ruokaan.  Vielä viime viikolla tein kesäkeiton - kohta perunat eivät enää ole uusia perunoita - ne on vaan perunoita. Kesäporkkanoista tulee porkkanoita. Mansikat ja mustikat ovat jo arkipäivää - kunnes aamumyslissä siirrytään pakastemarjoihin. Ensi viikolla alkaa rapusesonki 41. hääpäivän kunniaksi.

Olen monta vuotta puhunut keittiön kaappien siivoamisesta.  Nyt se on tehty. Eikä siitä varmaan mennyt kuin pari kolme tuntia.  Jääkaapin siivousta on tehty puolison kanssa yhteisvoimin. Enää kaksi alahyllyä jäljellä.  Vanhan ja sairaan ei tarvitse jaksaa kaikkea yhdellä kerralla.

Hiilijalanjälki on pienentynyt. Kaappeihin ei ole jäänyt vanhenemaan jauhoja eikä ryynejä. Jääkaapissa oli yksi sipuli homeessa. Joskus ennen tuli biojätettä enemmän.  Kulutustottumukset ovat muuttuneet, ehkä tyttärellä ja vävylläkin on vaikutusta asiaan. Jääkaapilla oli hyvä hiilijalanjälki, vain vastuullisesti kalastettu silliä. Abban anjovispurkissa ei ollut MSC-merkintää.

Kesäkeleistä ei oikein voi enää iloita.  En muutenkaan helteistä välitä, mutta nyt lämpöennätykset kylmäävät sydäntä. Eihän minusta enää niin ole väliä, lapsille ja etenkin lastenlapsille olisi hyvä jättää terveempi planeetta.

Toistaiseksi kesän ainoa matka on tehty puolisoni tädin hautajaisiin. Täti oli tehnyt tarkan käsikirjoituksen hautajaisiinsa, valinnut virret ja musiikin,  myös määrännyt, keitä kutsutaan.  Erityisen hieno yksityiskohta oli kynttelikkö, jossa oli viisi puoliksi palannutta kynttilää. Hänen miehensä oli kuollut 15 vuotta sitten ja kynttilöitä oli poltettu hänen hautajaisissaan. Täti oli säilyttänyt kynttilänpuolikkaita - hän halusi, että ne poltetaan loppuun hänen omissa hautajaisissaan.

Iloisempiakin asioita on agendalla - lankakauppaan pitää jaksaa ja vauvapipon ohjeet on kaivettu esiin. Eleonorkin saapuu Pariisista jo perjantaina. Sitä ennen ehkä pitäisi ostaa vähän isompi auto ja se voisi olla vaihteeksi punainen.

Muuten kesä on mennyt taas sairastaessa, kirjoittelen tautipäivytystä toiseen blogiin, kunhan ehdin. 

Kittilän mustattu maine

Kaikki julkisuushakuisimmat eläkeläisprofessorit ottavat kilvan kantaa Kittilän kunnanvaltuuston tekemisiin.  Puhuvat huolettomasti rakenteellisesta korruptiosta. Korruptio tarkoittaa kai laittomin keinoin saatuja henkilökohtaisia etuuksia, ruskeita kirjekuoria, lahjontaa.  Haluaisinpa tietää, mitä laittomia etuuksia ja kuinka paljon joku Kittilän kuntapäättäjistä on saanut? 

Kittilässä asuessani meillä oli muutaman kerran  rouvien kanssa "junantuomien tuuletus".  Lapissa elämä ja ihmiset ovat erilaisia, kokoonnuimme ravintolaan syömään ja tuulettamaan ajatuksia kotoutumisesta - niinhän maahanmuuttajat maailmalla tekevät.  Sosiaalinen koostumus oli kuin vanhan kotimaisen elokuvan maalaisherrasväki: kirkkoherra, lääkäri, apteekkari, kunnanjohtaja ja muutama muu.  Paitsi että olimme naisia. Ihan meillä oli mukavaa, vaikkei kellään nyt mitään ihmeempää elämäntuskaa Lapissa asumiseen ollutkaan. Siellä Anna Mäkelän ensimmäisen kerran tapasin.

Jo vuosi ennen hissijupakan alkua tuumasin, että tästä ei hyvä seuraa: sellaiset ennusmerkit olivat ilmassa. Olimme Facebook-kavereitakin. Kunnanjohtaja päivitti turhautumistaan. Kuvissa oli kuohuviinipulloja, naistenlehtipinoja, korkokenkiä.  Onneksi oli Netflix. Ajattelin, että onhan pienten lasten äitinä kaamoksessa tylsää., puolisokin työttömänä. Kotoutuminen ei onnistu.

Vaikka olinkin junantuoma, tuntui ikävältä, kun päivityksiin tuli hienovaraista ilkeilyä Kittilästä ja sen asukkaista, vaikka ei sentään nimiä mainittukaan. Pari kertaa ajattelin, että soittaisinko tai tai laittaistinko viestiä, että jos poistaisit.  Otin jo puhelimen käteen.  Mitä varten nyt tahallaan tilanteeseesi syyttömien ihmisten mieltä pahoittamaan. Pienellä paikkakunnalla tieto kun leviää myös ilman internetiä.

Toisaalta emme olleet niin läheisiä ystäviä, että en rohjennut.  Ajattelin vain, että Kauniaisista  tulleena ei vielä oikein ymmärrä pohjoisen ihmisten ajatusmaailmaa ja vähitellen oppii.  Tai joku paikallisista vähän neuvoisi, miten millaista hyvien tapojen mukainen käytös on pohjoisessa.

Kittilässä oli ollut tapana pitää kunnanjohtajaa arvossa ja katsoa ylöspäin - vaikka kunnanjohtajan pitikin morjenstaa kuntalaisiaan auton ratista ja olla puhuteltavissa. Minullahan ei ole mitään sisäpiirin tietoa siitä, miten epäluottamus kunnantalolla eskaloitui rikosilmoituksiin asti.

Tunnen aika monta Kittilän kunnanvaltuutettua ja tunnen aika monen valtuutetun vanhemmatkin. He eivät ole tällaista valtakunnan tason vendettaa ansainneet.  Anna Mäkelä oli sekä virkaansa että Kittilään sopimaton henkilö.  Hänellä oli ehkä sopiva koulutus, vaan ei sopivaa persoonallisuutta ja neuvottelutaitoa lappilaisen kunnan johtoon. Good riddance of a bad rubbish. 

Näitä loppusoittoja kuulllaan eri oikeusasteissa.  Jokaisella professorilla tuntuu olevan vankka etämielipide. Mutta asia on niin, että jos kunnanjohtaja julkisesti vähättelee ja ilkkuu johtamaansa kuntaa ja sen ihmisiä, joutaa saada potkut. Siihen mitään Lex Kittilää tarvita.

Kun televisiouutiset riepottelevat Kittilää, ajattelen surullisena kaikkia rakkaita Kittilän ikäihmisiä ja sitä, miten heidän tunteitaan loukataan ja koko kunta mustamaalataan.  

Sesonki parhaimillaan

Hakaniemen hallin vihanneskauppiaalta sai eilen ihan vasta pellosta nostettua Siikliä. Ei muuta kuin pyyhkäistiin ohut kuori pois ja kattilaan. Sitten vain kirnuvoita ja se on siinä. Pitkin kevättä on ostettu mukamasuusia perunoita, mutta vasta nyt uudet perunat olivat oikeasti uusia.  Parhaat asiat ovat niin yksinkertaisia.  Juhannuksena sitten juhlitaan perunoilla lohen ja sillien kanssa ja ehkä pöytään vähän juhlavampi kattaus.

Mansikatkin jo saapuivat, oikeat auringossa kypsyneet kesämansikat.  On kaupoista talvellakin saatavana ulkomaalaisia kauniita ja mauttomia puumansikoita. Perunoilla ja mansikoilla juhlitaan  Juhannus. Ehkä avaan radion: Radio Suomi. Torilta on haettu myös saunavihta, joka toistaiseksi asustaa kristallivaasissa olohuoneessa.  Saadaan saunaan juhannustunnelmaa, vaikka viheliäistä on lehtien lakaisu lauteiden alta.

Saunan jälkeen on mukava istuskella terassilla ja katsella Vanhankaupunginlahdelle. Kaupunkijuhannuksessa ei ole edes hyttysiä.

On muutama mukava asia, jota tässä voi odotella. Niistä joskus tuonnempana. Ensin kuitenkin kesäloma. En ole ihan tarkkaan päättänyt,  mistä otan lomaa. Sairausloma olisi kiva yllätys. Olisikin kätevää, jos voisi valita, olen nyt tässä vähän terveenä kesäkauden ja marraskuussa joudan taas paremmin sairastelemaan. Sairausasioitani kirjoitan toisessa blogissani:  Sairaan hyvä potilas.

Harvinaissairastelukokemusta ja -oppia onkin kertynyt viime vuosina niin paljon, että voisin taas panna kaiken viisauteni kansien väliin: Harvinaisen hyvä potilas, olisi jo nimikin valmiina.

Hyviä muistoja vanhoilta kotikulmilta

Tunteet olivat pinnassa vanhaa kotikatua kulkiessa. Winchesterissä katedraalin kellot soivat sunnuntaisin puoli tuntia. Muistot ovat kauniita ja hyviä, pientä surumielistä haikeutta pohjalla. Vaikka kaukana kotona, Winchesterissä oli hyvä olla, rakkaita ja hauskoja ystäviä ja naapureita.

Matkapäivän iltana jo olimme illastamassa ensimmäisten Winchesterin naapureidemme kanssa - Bryan täyttää ensi vuonna 90. Pelaa golfia, ja on aivan kuin ennenkin. Vaimonsa Elsie kyllä suunnittelee tänä vuonna lopettavansa viikoittaisen kerhon, jota hän entisenä toimintaterapeuttina pitää vapaaehtoisena aivohalvauspotilaille.

Katedraalin kaupassa ja kahvilassa henkilökunnan keski-ikä oli varmaan lähes 80. Ystävämme ja naapurimme ovat myös ikääntyneet, vaan eivät vanhentuneet. Rick Steinin ravintolassa sunnuntai-iltana asiakaskunta oli myös seitsemänkymppistä. Missään ei räplätty kännyköitä, nauru kaikui ja keskustelu kävi vilkkaana. Siellä vanhat ihmiset eivät ryhdy vanhuksiksi.

Muutaman tutun tapasimme kadulla. Kotikadulla oli vähän haikeaa.  Naapurimme sanoikin kerran, että "Colebrook Street has not been the same since you moved away".  Kiva, että hyvällä muistetaan. Olemme asuneet monessa paikassa ja kaikista paikoista on jäänyt jäljelle muistojen lisäksi elinikäisiä ystävyyksiä.

Entinen talomme on äskettäin vaihtanut omistajaa. Kun muutimme sinne 1992, entinen omistaja Molly kertoi, että köynnösruusu oli hyvin, hyvin vanha jo vuonna 1956, kun hän muutti taloon. Nyt puutarha oli uudistettu, kurkkasin varovasti aidan yli - köynnösruusu oli hävitetty. Talohan oli Grade II listed, ja siis suojeltu.  Ruusua ei suojelu taida koskea.  Silti vähän suretti. Se oli oikein seurallinen ja mukava ruusu. Kun sitä vähän pruunasi, suihkutti ja lannoitti ja samalla vähän jutteli, se palkitsi kiitollisena upealla kukkaloistolla jo parin päivän päästä. R.I.P. Varmaan se on päässyt ruusujen taivaaseen.

Kiitollisin mielin siitä, että sain 10 vuotta asua niin hienossa kaupungissa ja tyttäret kävivät siellä koulunsa, vaikka koulussa ei pakkoruotsia opetettukaan.

Paras äiti, joka sinulla on

Äitienpäivä on vähän pelottava. Sankariäidit palkitaan, mikä on tietysti hyvä asia. Merkkipäivä panee tutkistelemaan sydäntään ja pohtimaan riittämättömyyttään.Radio Suomessa soi epäilemättä Jari Huhtasalon "Äideistä parhain sä oot".  Se varmaan sopii, jos on monta äitiä. Useimmiten ihmisillä on vain yksi äiti.

Äitienpäivän aikaan on vähän syyllinen olo. Varmaan olisi pitänyt olla parempi äiti.  Luultavasti olin juuri niin hyvä äiti kuin osasin. Äitiyden malli tulee kotoa. Ehkä olen hyvinkin samanlainen kuin oma äitini. Diplomaatiksi meistä kummastakaan ei olisi ollut.

Oma äitini sai äitienpäivänä ruusun kukkapurkissa.  Kun se oli kukkinut, ruusu istutettiin kukkapenkkiin siinä toivossa, että se vielä kukkisi ensi kesänä uudestaan. Ei kukkinut. Minä kävin metsässä keräämässä valkovuokkoja, jotka nuokahtivat kotimatkalla.  Ihmeellisesti ne ponnekkaana nostivat päätään päästyään vesilasiin. Äitienpäivän ihme.

Äitienpäivänä on nurinkurista, että lapset muistavat äitejään ja puolisot ostavat oman aikakautensa purkkiruusuja. Näin äitinä äitienpäivänä juhlin kiitollisena rakkaita lapsiani ja lapsenlasta. Miksi muuten aina unohdetaan kiitoksissa miniät ja vävyt? En ole nähnyt yhtään haastattelua, jossa joku kertoisi, miten hyvä vävy hänellä on.  Minulla on kaksi hyvää vävyä. Eikä tarvitse toiselle laulaa: vävyistä parhain sä oot.

Aina vaan hehkutetaan sitä, miten hienoa äitiys on. Jos on kitkaa anopin ja miniän tai vävyn kanssa, säröilee suhde myös omaan lapseen. Jos taas lapset eivät tule toimeen lankojen ja kälyjen kanssa, voi perhejuhlista tulla piinallisia.  Äitiyden merkitystä yhtään vähättelemättä, anoppius on myös merkityksellistä. Ilkeistä äideistä ei usein kuulla, anoppitarinoita kyllä riittää.  

Televisiossa näyttelijä kertoo äitiyden olevan hänen elämänsä tärkein rooli. Jäin miettimään, miten äitityttä näytellään. Äitienpäivänä on ennen muuta muistettava myös lapsia, joilla ei ole äitiä. Ja hiukan kannettava huolta niistä, joiden äidit ovat surkeita näyttelijöitä.
Hyvää äitienpäivää. 

Vähän parempi parsakeitto

Olimme lounaalla Ravintola Penelopessa. Siellä on mukava lounastaa, hinta-laatusuhde on kohdallaan - varsinkin jos Hans Välimäki itse häärii hellan äärellä. Parsakeitto oli poikkeuksellisen hyvää. Pyysin reseptiä, eivät antaneet. Ajattelin, että yritänpä itse. Siitä tuli vielä parempaa.

Tarvitset:
Puntti parsaa, tähän soveltuu parhaiten ohut valkoinen parsa.  Näkyi olevan kreikkalaista, ei ole edes kallista.  (Voi tämän tehdä muistakin parsalaaduista, paksuista parsoista voi käyttää kuoret ja kannat ja keittää niistä liemen, kunhan säästää pari tankoa valmiiseen keittoon lisättäväksi parin millin paksuisina siivuina).

1. Ota parsasta kuivat tyviosat. Keitä niitä hyvin suolatussa vähässä vedessä parin valkopippurin ja pienen laakerinlehden kanssa vähintään kymmenen minuuttia. Vielä parempi liemi tulee, jos sen keittää edellisenä päivänä ja antaa tekeytyä jääkaapissa yön yli.

2. Leikkaa parsa parin sentin pätkiksi ja ota nuput erilleen. Kuullota oliiviöljyssä tai voissa yksi salottisipuli (tai muu mieto sipuli), kaksi sellerinvartta ja parsanpätkät. Lisää siivilöity parsan kantapalojen keittoliemi ja puolisen litraa kana- tai kasvislientä. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia.

Mausta ripauksella raastettua muskottipähkinää.  Lisää 2 dl kuohukermaa ja soseuta sauvasekoittimella niin, että kermakin hieman vaahtoutuu. Tarkista suola.

3. Voit koristella hienoksi hakatulla persiljalla.  Lautasella jokainen lisää maun mukaan muutaman pisaran tryffeliöljyä (Hakaniemessä Roiniset Oy:ltä saa erinomaista öljyä).  Onhen se kallista, mutta sitä annostellaan teelusikalla, ettei sitä paljon kulu. 

Olen siis virkistynyt.  Trexanista ei ole toistaiseksi ollut haittaa. Olen jopa jaksanut Method-Putkisto jumppaa pari kertaa  Pilatesstudio Arabiassa.  Oli kiva mennä taas tunnille, siellä on ehtinyt jo +60 ryhmään kiintyä. Jenny on paras ikinä ohjaaja. Siellä viimeistään huomaa, mitkä lihakset toimivat ja mistä tauti on vienyt voimat.  Eiköhän tämä tästä.