Mitä pelkäsit pienenä?

 Ella sai uuden repun.  Ranskassa "isojen koulu" alkaa 5-vuotiaana.  Koulu aloitettiin 3-vuotiaana.  Nyt osataan jo lukea ja kirjoittaa.  Ranskassa reppuun pitää mahtua iso kansio. Koulu alkoi iloisin mielin, parhaat kaverit pikkukoulusta, Yvan ja Aurore ovat samalla luokalla. Jos ei ole kiltisti, Ranskassa joutuu nurkkaan.  Vieläköhän tämä rangaistus on Suomessa käytössä. 

Muistathan sinäkin ensimmäisen koulupäiväsi. En tuntenut ennestään ketään tulevista luokkatovereistani. Koulumatka oli kolme kilometriä, sateessa, tuulessa tai lumihangessa. Joskus hiihtäenkin, jos oli sukset. Muistan ensimmäisen koululaukkuni ja aapisen. Koulua en pelännyt. Enkä muista, että ketään olisi kiusattu. Eräs Matti pissasi housuun. Teeskenneltiin, ettei huomattu. 

Silloin pelkäsin, että Jumala pudottaa kuuman kiven päähän.  Sen takia on aikuisenakin ollut vähän vaikea uskova rakastavaan Taivaan Isään. Pelättiin myös kommunisteja, ydinpommia ja maailmanloppua. 

En tiedä, mitä lapset nyt pelkäävät.  Ehkä ilmastonmuutosta, sehän on suunnilleen sama kuin maailmanloppu. Kenties korona huolestuttaa.  Jos äiti tai isä sairastuu ja kuolee. Tai mummi ja vaari. 

Tietysti pitää rajoittaa koronan leviämistä ja vähentää tarpeetonta matkustamista.  Mikä sitten on tarpeellista, loma, bisnes, perhe?  Milloinkahan pääsemme seuraavan kerran Pariisiin?  Ehkä jo ensi vuonna, jos enää jaksamme matkustaa.  

On toki ilon aiheita.  Suurin ilo on Eino, joka kohta täyttää vuoden. Kun omat lapset olivat pieniä, elimme ruuhkavuosia, töiden jälkeen piti käydä kaupassa, laittaa ruoka ja sitten olikin jo nukkumaamenoaika. Nyt on ollut aikaa katsoa vauvan muuttumista kävelyä opettelevaksi taaperoksi. Ihana mummiuden etuoikeus. 

Entä mitä itselleni kuuluu? Eipä ihmeempiä. Erikoisten ja harvinaisten vaivojen lisäksi on tullut kaikenlaista vanhuuteen kuuluvaa vaivaa.  Jonka kanssa on vaan elettävä. Nuorena saattoi toivoa, että vaiva menee ohi tai paranee. Nyt on vain sovitettava elämää vaivojen sallimissa rajoissa. 

Kuulostanpa ankealta. Vaikka korona on viranomaisten mukaan "rauhallinen", "hallinnassa", tai "suvantovaiheessa", olen vähän huolissani.  Meillä vanhoilla on elämää sen verran niukasti jäljellä, että vuosi tai kaksi on pitkä aika odotella.  

Pikku koululaisella on elämä edessään. Hyvää matkaa. 

Korona ja 17 mustikkaa

Ella (5 v.) oli mukana sieniretkellä.  Löytyi myös mustikoita.  Ella laski saaliin - 17 mustikkaa ja oli hyvin tyytyväinen. Kaikki on niin suhteellista.

Alkukevään eristyksen jälkeen otimme jo vähän rennommin. Kävimme ravintoloissa, kaupoissa, kaupungilla.  Nyt oli suunnitelmissa kampaajalla käynti.  Mutta - en tunne kampaajaa kovin hyvin. En tiedä, käykö hän yökerhoissa tai festareilla.  Antaa tukan kasvaa. 

SDP:n kannatus nousee kohisten.  Mutta koronatartunnat nousevat vielä enemmän. Ei ole kyseessä toinen aalto - on hyökyaalto täällä Helsingissä. Näytteenottoon on kahden päivän jonotus, sitten tuloksia odotellaan jopa 3 päivää, sitten ehkä päivän kun ilmoitetaan kotikunnan terveysviranomaisille.  Milloin mahtaa päätyä THL:n tilastoihin?

Olisi tässä nyt alkukesä aikaa tehdä puhelinsovellus, lisätä näytteenottoa ja testauskapasiteettia.  Maskeista en puhu mitään. Tämä on hallituksen koronanyrkin 17 mustikkaa ja kansa on tyytyväinen.

Nyt odottaa taas eristäytyminen.  Minäpä pelkään, että HUS vetää liinat kiinni sairaanhoidossa ja rakentaa taas parkkihalliin tehohoitoyksikön.  Vasta ehkä sen jälkeen hallitus suuressa viisaudessaan vetää liinat kiinni yökerhoissa ja festareilla.  Tai ehkä suuria yleisötilaisuuksia tarvitaan syksyn puoluekokouksiin.  

Näin rauhallisempaan korona-aikana me isovanhemmat olemme voineet lastenlapsia tavata. Olen monta kertaa ajatellut, että onneksi äiti ehti kuolla, ettei tarvinnut tätä kokea. Onhan se hyvä, että on nuoria naisia ministereinä.  Vanhuksille tehdään hoitajamitoitusta. Sen sijaan viimeisiin elinvuosiin voisi ajatella muutakin. Esimerkiksi koronan tukahduttamista tehokkaammin. 

Tänään kävin kaupassa.  Maski naamalla.  Näin suunnilleen 100 ihmistä, kahdella oli maski.  Eilen uutisissa sanottiin, että maskeja hamstrataan.  Kukahan ne on hamstrannut, kun ei niitä missään näy? 

Tänäkään vuonna ei siis päästy Kittilän Ihmisten K-65 tanssiaisiin.  Niitä kun ei uskallettu järjestää.  Osallistujat kun olisivat riskiryhmäläisiä.  Koronakuolemia kohta saadaan taas tilastoida. Yksinäisyyden ja eristyksen tappiolle ei ole samanlaista, numeroina mitattavaa lukemaa.  

Sinnikkyyttä tarvitaan

Naapuritalon pihassa on sinnikäs orvokki.  Betonilaattojen ja viemärin kannen raosta tupakantumppien seasta itsepäisesti avaa kukkansa. Elämä voittaa. Omalta terassilta tämänvuotiset orvokit on vaihdettu daalioihin. Sitten onkin jo krysanteemien aika.  

Hiukan samanlainen on oma olotila.  Koronakevät on ollut aika rankka, oikeastaan korona ei ole elämää vaikeuttanut.  Se on ihan tämä sama vanha tauti, joka on ollut aktiivinen myös tässä epidemian aikana. En olisi jaksanut minnekään kotoa lähteä.  

Silti korona on vaikuttanut paljon arkeen. Vaikka epidemia laantuisikin, vaikuttaa se varmaan vielä pitkään. Ennen muuta matkustelu loppui kuin seinään. Kerran olen bussilla mennyt hiljaisena aikana.  Oli yhteensä 5 matkustajaa.  Taksilla kävimme Pastiksessa lounaalla, kävelimme alas Korkeavuorenkatua Espalle auringonpaisteessa.  Pastis vaan on aina niin hyvä.  Se mainostaa, "pieni pala Pariisia Helsingissä".  Niinpä, nyt on hyvä makumatkailla.  Voisi käydä  Vietnamissa, Kiinassa, Italiassa ja Espanjassa.  Ystäviäkin jo voi vähitellen tapailla.  Ja Senaatintorin terasseille on ehdottomasti ehdittävä ennen elokuun loppua.

Emmehän vielä tiedä, onko jo piankin uusi epidemia-aalto tulossa.  Jos epidemia aktivoituu, jaksammeko taas aloittaa eristyksissä olon, varuillaanolon, käsien pesun ja maskin käytön.  Sitten on ihan asia erikseen, miten valtakunnan talous miljardiveloista selviää.  Se taitaa jäädä lasten ja lastenlasten huoleksi.  

Nyt on ollut aikaa seurata Einon kehitystä. Juuri on opittu istumaan ja konttaamaan. Valtavan paljon asioita tapahtuu vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana.  Mummina nyt sitä ehtii ihmettelemään. Eli siis oikeastaan kaikki hyvin.  

Ystävämme Bryan Winchesterissä täyttää parin viikon päästä 90 vuotta.  Siitä tietääkin olevansa vanha, kun kaverit täyttävät isoja numeroita. En ajattele Bryania vanhuksena.  "Vanhus" on minulle sellainen vanha ihminen, jota en tunne.  Tai vanhus tarkoittaa jotain avutonta ja holhottavaa, tai huollettavaa, kuten vaikkapa vanhustenhuolto.  Jolle tarvitaan hoitajamitoitusta. Toistaiseksi en vielä ole vanhus. Sitä odotellessa.   Onkos vanhus-termi käytössä muissa kielissä? 

Korona-ikävää monelta kantilta

Ranskalainen vakoilujännityssarja Le Bureau Yle Areenasta on tullut kuin tilauksesta. Vaihteeksi pyöritään välillä Pariisissa.  Emme ole muutamaan vuoteen päässeet käymään.  Puolison lonkka tai oma terveydentilani on estänyt matkustamisen.  En oikeastaan ole pitänyt Pariisista. Se on hieno, mutta ranskaa osaamattomalle ulkomaalaiselle myös aika tyly kaupunki.  Kuitenkin tytär perheineen on asettunut sinne asumaan.

Nyt on ikävä Parisiin. Vaikka Skypessä nähdään ja pysymme ajan tasalla kuulumisista.  Vaikkapa siitä, että kansainvälisellä avaruusasemalla  tehtävä vaahtotutkimus etenee koronasta huolimatta hyvin ja tulee kiinnostavia tuloksia. Tätä ennen ei ole tiedetty, miten vaahdot käyttäytyvät avaruudessa.  On ikävä lapsia ja lapsenlapsia. Eino täytti puoli vuotta, on oppinut kääntymään ja vilkuttamaan.  Vilkuttaminen onnistuu sentään Skypessä. Ensimmäiset hampaatkin on tulossa.

Meillä ei ole mitään huolia, ostokset onnistuvat netissä ja toinen tyttäristä perheineen asuu samassa talossa ja hoitaa ostokset - soittaa ovikelloa ja kuuliaisesti jättää ne oven taakse.

Enemmän huolettaa se, miten hyvinvointivaltiomme tästä selviää.  Koronakriisi on paljastanut outoja asioita.  Vaikkapa hengityssuojainsotkut. Olisivat suoraan sanoneet, että ei ole tarpeeksi suojaimia, emme osanneet kuvitellakaan, että niitä tarvittaisiin näin paljon. Olisivat pahoitelleet asiaa ja pyytäneet anteeksi. Hiukan on mennyt luottamus.  Meni miljoonia talousrikollisille.

Olin ajatellut, että hyvinvointivaltiossa voimme hyväksyä veronkorotukset ja tarvittavat leikkaukset.  Sitten joskus, kun koronalaskuja ja valtion miljardivelkojen takaisinmaksu alkaa. Tänään kuulin, että huutokauppakeisari ja europarlamentaarikon bloginpitäjävaimo ovat saaneet 100 000 valtion tukea. Bloggaajalla ei ole vuokrakustannuksia, eikä korona blogin kirjoittamista vaikeuta.  Huutokauppakeisarilla kai on yksi perheen ulkopuolinen työntekijä, ja tuskin omasta huutokauppaladostaan paljon kiinteitä kuluja on. 

Olin ajatellut, että kampaajat, hierojat, fysioterapeutit, kioskinpitäjät ja kahvilat ja ravintolat saisivat kohtuullista tukea vuokriin ja työntekijöiden palkkoihin.  Ei mitään helikopterirahaa julkkiksille ja bloggaajalle vaan ihan oikeille yrittäjille.

Koronan lisäksi on mennyt liikkumisen vapauden lisäksi jotain vielä enemmän: luottamus viranomaisiin ja hyvään hallintotapaan.  Me urheat suomalaiset, jotka mukamas olimme varautuneet pahojen päivien varalle.  Olemme paheksuneet eteläisen Euroopan maita, joissa korruptio ja kaikkinainen julkisten varojen väärinkäyttö ja harmaa talous kukoistaa.  Tämä masentaa yhtä paljon kuin korona. Löytyykö enää intoa jälleenrakennukseen, jos valtion piikki on ollut holtittomasti auki?

Julistan koronarauhan mummin opeilla: Ei saa moittia ketään

Kummallisia asioita tapahtuu korona-aikoina. Nyt kun sairaalaan voi päätyä ihan untuvikkoja amatööripotilaita, jotka ruuhkauttavat päivystystä kokemattomuuttaan, tein Sairaan hyvä potilas blogiin sairaalakassin pakkausohjeet.

Olen joskus ihmetellyt joitain 11-vuotiaita tubettajia, joilla on 100 000 seuraajaa.  Keskimäärin yhdellä Sairaan hyvä potilas-blogillani on tuhatkunta lukijaa, vähän aiheen kiinnostavuudesta ja somejaoista riippuen.  Yhtäkkiä tärähti korona-blogille lähes 100 000 kävijää ja kymmeniä kommentteja. Iltalehti teki haastattelun, myös YLE teki jutun verkkosivulleen.  Blogissa jatkuu edelleen vilkas liikenne. Nyt myös Fimea on herännyt muistuttamaan ajantasaisen lääkelistan tarpeellisuudesta.

Korona eristyneenä on syytä etsitä valopilkkuja. Uskokaa tai älkää olin vuosituhannen vaihteessa Ilmatieteen laitoksen johtokunnan jäsenenä.  Siellä istuin fysiikan professoreiden ja ympäristö- ja ilmastovirkamiesten joukossa, kutsuttuna oman alani asiantuntijana. Kiinnostava kokemus. Johtokunta tietysti seurasi myös sääennusteiden osuvuusprosentteja. Siitä alkaen olen seurannut tarkkaan television sääennusteita. Kirjoittaessani Pääteokseen peilisoluista, opin kuinka ihminen jo vauvasta asti reagoi toisen ihmisen ilmeisiin.  20 vuotta sitten suosikkimeteorologillani  Anu Petäjällä oli tarttuva hymy.  Hyviä on ollut tässä välilläkin, mutta nyt tuo Anniina Valtonen on ilopilkku.  Valkoisissa lenkkareissaan ja iloisenvärisissä vaatteissaan hän on koronavanhuksille mielialanhoitoterapiaa. Ei voi olla pahalla päällä hänen sääennustensa jälkeen.  Vaikka lupaisi räntää vaakasuoraan.

Toinen valopilkku on Ravintola Murun kotilounas. Kuopustamme on kotona (Suomessa koulussakin) aina kutsuttu Muruksi.  Ravintola Muru sai aloittaessaan hyvät arvostelut ja sattuneesta syystä nimi oli helppo muistaa.  Toistakymmentä vuotta sitten kävimme Murussa usein illastamassa ystäviemme kanssa. Kun ravintolat suljettiin, Ravintola Muru ryhtyi tekemään kotilounaita ilmaiseksi kotiin kuljetettuna. Olemme jo kolme kertaa lounaat syöneet ja huomiselle ja ensi tiistaille on jo tilattu.  Onpa ollut hyvää.  Tätä on Suomessa kaivattukin.  Huippuravintolan ruokaa, tarvitsee vain lämmittää. Ei muuta kuin kukat ja kynttilät pöytään, teen pienen salaatin ja keitän jotain vihannesta lisäksi, että tulee ruokaympyrä oikean malliseksi.  Yhdestä ateriasta riittää kahdelle.  Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan. Nyt Muru vielä lahjoittaa Diakonissalaitokselle yhden aterian jokaista kahdeksaa myytyä ateriaa kohti. Hyvin syömällä voi siis tehdä hyvää.

Henri Alen ravintoloineen on myös valopilkku koronassa.  Hän muunsi ravintolansa overnight nouto- ja kotiinkuljetuspalveluksi.  Pitää vaan tehdä niin hyvää ruokaa, että ihmiset ostavat. Näyttää hyvää esimerkkiä, kyllä tästä selvitään. Tyttäreni Muru jo 5-vuotiaana joskus neuvoi äitiään: "Pitää vähän itsekin yrittää".

Luin aikanaan kirjan Virus Hunters, joka kertoi CDC:n taistelusta viruksia vastaan.  Virusjahti on vaikeaa, ja vihollinen on hyvin muuntautumiskykyinen.  En silti olisi ikinä uskonut, että tulee virus, jonka leviämistä ei nykyteknologia ja lääketiede pysty pysäyttämään. Jälkiviisaus on niin helppoa.  Ainoa (omasta mielestään) täydellisen viisas on Donald Trump, joka löytää syyllisen kaikkiin vastoinkäymisiin.

Iida-mummi oli opettanut Inkeri-äidille ja äiti minulle: "Ei saa moittia ketään".  Näin jälkikäteen osaan arvostaa tätä.  Aina, jos joku ryhtyi puhumaan pahaa tai moittimaan jotakuta, äiti sanoi ystävällisellä äänellä: Ei saa moittia ketään. Eli nyt kun taistelemme koronaa vastaan, kuka etulinjassa, kuka taas kotisohvalle komennettuna, ei aleta syyllisiä etsimään. Tehdään vaan huomenna paras, mitä osataan.

Julistetaan #koronarauha pääsiäiseksi.  Etenkään ei pidä moittia ketään.

Kotona pysytään. Ei  ole mitään hätää.  Kevät on tulossa. Yritän kuntoilla, 4000 askelta päivässä on jo pari kertaa onnistunut, ensimmäistä kertaa tänä vuonna.  Yle TV2:n 10 minuutin jumppa myös ilahduttaa.  Olen tehnyt joka päivä.  Läppäriltä en jumppia näe enkä kuule. Jätän ne nuoremmille.  Mikä on ensimmäinen asia, jonka teen, kun kotikaranteeni loppuu?  Varaan Susannalta ajan tunnin hierontaan.

Tyhjän panttina korona

Tytär toi Japanista joululahjaksi Bonsai-puun siemenet ja ruukun.  Siementen maahantuonti taitaa olla laitonta hommaa.  Istutin siemenet kuukausi sitten ja nyt kuvassa itu.  Bonsain kasvua seuratessa koronakaranteeri kuluu.  Saa nähdä, miltä taimi näyttää, kun/jos korona on voitettu. Kasvirintamalla voidaankin poikkeuksellisen hyvin.  Ostin vitosella itsenäisyyspäivän aikaan pari pientä joulutähteä. Suunnitelmana oli jouluksi ostaa hienommat.  Eikö mitä!  Joulutähdet kukkivat vireästi eivätkä ollenkaan ymmärrä, että pääsiäinen on ihan kohta.  En henno viedä kauniisti kukkivia joulutähtiä biojätteeseen.  Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Osallistuin tyttären joogatuntiin ensimmäisen kerran. Olimme virtuaalisesti läsnä, tytär joogastudiolla, tytär ja lapsenlapsi Pariisissa, minä täällä kotona. Pariisissa kissa kuulemma osallistui innokkaasti.  Alaspäin katsovaan koiraan meni innolla mukaan.  Eino (5 kk) oli katsonut tarkkaan äidin joogaa. Henkistä läheisyyttä.

Meillä siis kaikki hyvin, vaikka olen erinomaisen immuunisuppressoitu koronariskiryhmäläinen.  Viikko sitten Meilahdessa minuun tiputettiin 1000 milligrammaa kortisonia, ja tabletteina menee vielä pitkälle huhtikuuhun - toki alenevina annoksina.  Ensi viikolla on tiedossa Päiväsairaalassa uusi tiputus, jota ei ainakaan vielä ole peruttu.  Toivottavasti ei perutakaan. 

Tytär ja vävy ovat hoitaneet kauppa-asiat.  Arabian K-supermarket ei enää ota edes itse noudettavia tilauksia, joita vävy kävi hakemassa. Keittiön kaapeista löytyy kaikenlaista.  Pakastimeen on kertynyt kaikenlaista, mitä voisi tässä hyödyntää ensi keskiviikon kuljetusta odotellessa. Piparkakkuja en aio paistaa. Martoilla olisi varmaan vinkkejä piparkakkutaikinan uusiokäytöstä. K-supermarket Tripla  ottaa vastaan tilauksia, jopa kotiinkuljetuksella.  Maanantaina siis seuraava ruokatilaus.  Tässä on oppinut suunnittelemaan ruokalistaa vähän kahta päivää pidemmällä tähtäimellä.

Pikadigitalisaatio on aika haasteellista. Luojan kiitos, jotain alkeita olen oppinut jo aiemmin. Toistaiseksi tehokkain verkkokauppa on ollut diabeteskauppa.fi.   Helppo käyttää ja mittaliuskat olivat perillä jo seuraavana päivänä - 23.50€ pakkaus, apteekissa 37 €. Yliopiston Apteekki ei voinut toimittaa insuliinia - se pitää säilyttää kylmässä.  Ehkä kokeilen sitä muihin lääkkeisiin.

Ravintola Muru lähetti sähköpostin kotilounastarjouksestaan.  Oitis tilasin, oli confit du canardia, Potkulautamiehen mieliruokaa Pariisin matkoilla.  Teemme makumatkan terassilla.

Jo viime kuussa tuli varusteltua terassi kevätesikoilla, helmihyasinteilla ja narsisseilla. Järvikylän yrttejä on myös joka sorttia.  Kelpaa siellä nyt lounastaa Murun herkkuja.

Onneksi tuli hankittua Netflix.  Luin Hesarista, että Downton Abbeyn taustalla olevat tyypit ovat nyt tehneet minisarjan English Football jalkapallon syntyhistoriasta.  Vimpelissä syntyneenä ei luulisi olevan minun heiniäni.  Opin uutta ja herkissä kohtauksissa vuodatin muutaman liikutuksen kyyneleen. Kannattaa katsoa.

Entinen Englannin puolustusministeri Michael Portillo on onneksi tehnyt uuden jakson Kiehtova maailma junamatkoihinsa.  Junailee nyt USA:ssa. Käy Villissä Lännessä.  Amerikan historiaa ei meidän kouluaikoinamme paljon koulussa opittu.  Ohjelma löytyy Yle Areenasta.  Näinä aikoina tarvitsee sopivasti mielialaa piristävää ja ajatustoimintaa synnyttävää katseltavaa.

Olen vähän järjestellyt papereita.  Tarpeellista on aika vähän.  Ei enää tarvitse tiliotteita ja kuitteja jemmata. Pysyvät pilvessä. Hyvä, että olen yrittänyt oppia hoitamaan asioita netissä, vaikka ei se aina niin kivaa ole. Professori Urpo Kangas neuvoi keräämään perunkirjoitusta varten tarpeelliset paperit yhteen paikkaan.  Siitä on apua jälkipolville, jos korona vie mennessään.  Nämä asiakirjat allekirjoituksineen ovat vanhanaikaisesti paperilla.

Tuntuu kurjalta, ettei oikein pysty tässä koronatilanteessa millään tavoin olemaan avuksi.  Keksin nyt yhden asian: me vähän terveemmät vanhukset voimme nyt - kun on aikaa - opetella hoitamaan asioita verkossa.  Jätetään puhelinlinjat vapaaksi niitä varten, jotka eivät enää kykene tietokonetta käyttämään.

Meillä eläkeläisillä ei ole nyt mitään hätää.  Eläke juoksee, ei tule lomauksia, ei konkurssia, kotona ei edes pysty tuhlaamaan.  Tuetaan pienyrityksiä, ostetaan kotimaista ja annetaan johonkin hyvään tarkoitukseen ja lopetetaan kitinä.  Kannustetaan niitä, jotka ottavat koronaa vastaan etulinjassa.

Syntymäpäiväblogi: bonuskuukaudet

Sain tänä vuonna lahjaksi bonuskuukausia. Kuvassa Ella katsomassa Pikku Kakkosta. Päiväkodin jälkeen tulimme kotiin. Ella sanoi haluavansa katsoa tämän päivän Pikku Kakkosen. Mummi ja vaari katsovat uutiset.

Jaksoin reippaasti nousta arkiaamuisin seitsemältä ja viedä Ellan puoli yhdeksäksi päiväkotiin. Pari kuukautta kului ihan liian nopeasti.

Täytin juuri 69 vuotta. Se on järkyttävän paljon. Ella oli saanut jonkin pikkutytöille tarkoitetun puuhapakkauksen, jossa oli tarroja, askarreltavaa sekä vaaleanpunainen huulipuna. Ellan äidin mielestä 5-vuotiaat eivät saa meikkejä käyttää, joten Ella toi huulipunan mummille. "Saan sen sitten, kun sä kuolet". Lupasin säilyttää huulipunaa huolella.

Toivottavasti Ella saa vielä muutaman vuoden huulipunaa odotella.