Arvuutellaan kumpi vanhus USA:ssa päätyy presidentiksi. Meillähän oli Super-Urkki joka oli nelikymppinen kunnoltaan viimeiselle kaudelleen lähtiessään ja muistamme kaikki, kuinka siinä kävi.
UKK:n lisäksi Suomessa on ainoa joitain esimerkkivanhuksia, joiden pirteyttä ja kuntoa ihaillaan - arkkiatri Arvo Ylpöstä lähtien. Kirsti Paakkanen innostui eläkepäivillään nostamaan Marimekon uuteen kukoistukseen.
Aira Samulinin poismenon jälkeen meillä on supervanhustyhjiö.
Ennustan Pirkko Mannolasta leivottavan seuraava supermummo. Spagaattikin kai vielä sujuu, vaikka ikää pitkälti yli 80. Ihan kiinnostavaa nähdä, millaista julkisuuskuvaa presidenttimme äitipuolelle nyt puuhataan. Tiettävästi on urheilullinen ja kunniaksi kuntoilevalle presidenttiperheelle. Paitsi että pitää ehkä nyt hillitysti esiintyä. Yli 60 vuotta sitten hän oli esiintymässä Herbert Katzin orkesterin kanssa Parkanon Päivölässä ja sain valokuvan ja nimikirjoituksen. 10-vuotiaana häntä kovasti ihailin kun oli niin nätti ja pirteä. Hän oli siihen aikaan tähtenä kaikissa lapsille sallituissa elokuvissa.
Lenita mieluusti paistattelisi julkisuudessa edelleen, mutta turhamaisuutensa vuoksi ei vanhuksena halua meritoitua. Katsotaan nyt. Miehiä ei oikein ole tyrkyllä maskottivanhuksen rooliin.
Minä olen tavallinen vanhus. En pysty kävelemään 10 000 askelta päivässä. Älykellooni äskettäin vaihdoin tavoitteeksi 3000 askelta. Jonain hyvänä päivänä siihen voin päästäkin. Pilateksesta kovasti tykkäisin ja 60+ Pilateksessa vuosikausia kävinkin, mutta en enää jaksa. Pitää suostua luopumaan, se kuuluu myös vanhuuteen.
Kuvassa ei ole keskiaikainen kidutuslaite, vaan Nordic Health Fysioterapiakeskus missä käyn nostamassa 2,5 kilon painoja tai teen 40 kilon jalkaprässiä. Siellä on päivisin asiakkaiden keski-ikä yli 70 vuotta. On siellä varmaan supermummojakin, mutta myös meitä sangen vaivaisia, joille pitää tehdä sopiva ohjelma. Olin vannonut, että ikinä en kuntosalille suostu menemään. Enkä ehkä menisikään, jos jaksaisin golfata, hiihtää tai kävellä 10 kilometrin päivämatkoja Pariisissa, Roomassa tai jossain muussa mukavassa paikassa. Noissa kummallisen näköisissä tietokoneohjatuissa kuntoilulaitteissa on sellainen hyvä puoli, että ne voidaan säätää jokaisen voimille sopiviksi. Joka suorituksen jälkeen laite ilmoittaa, kuinka hyvin meni. Jos ei kukaan muu satu kehumaan, on ihan kivaa, kun kone antaa onnistumisprosentiksi vaikkapa 98 %.
Minulla on myös yksi superkuntoiluvinkki. Aina kun sanotaan, että pitäisi liikkua (aivan liian) monta tuntia viikossa. Koronasulkujen aikaan Yle ja Helsingin kaupunki teki Aamujumppia Ylen Areenaan. Ne tulee joka arkiaamu kymmentä vaille yhdeksän TV2-kanavalla. No, eihän niitä tule tehtyä, paitsi että kun laittaa puhelimeen muistutuksen joka aamu 9.48 ja sitten avaa television. Nyt emme pariin kuukauteen ole kertaakaan jättäneet tekemättä, jos olemme kotona. Siitä kuulkaa tulee yksi tunti viikossa ihan huomaamatta. Ja muutenkin siinä kummasti vetreytyy.
En voinut olla ostamatta pääsiäiskorttia Eleonorille. Niinpä lähden nyt kellottamaan tuhatkunta askelta postilaatikolle.
Minun piti kyllä kirjoittaa syntymäpäivääni ankeaa tilinpäätöstä kuluneesta vuodesta: kipuja, sairauksia, näen ja kuulon heikkenemistä, vesivahingon kustannuksia, stressiä, muistin hapertumista. Eli siis kaikkea semmoista, mikä supervanhuksilta puuttuu.
