Hellettä pakoon kellariin - kymmenen vuotta bloggarina

Sattuipa mukavasti.  Kellarissa on ollut paljon järjestelemistä.  Siellä lämpötila on mukavasti 20 asteen tienoilla. Pitäisi viedä sinne työpöytä, niin voisi ryhtyä järjestelemään arkistoja. Sen sijaan, että järjestän mapit kellariin vietäväksi tällä yläkerrassa, voin ottaa mapit ja roskapussin kellariin.

Rappujakkara onkin siellä jo valmiiksi.  Siinä istuskelin.  Panen kuulokkeet korviin ja valitsen radiosta jotain tunnelmaan sopivaa. Heti kun ajattelen yläkerran lämpötilaa, työintoa löytyy ihmeellisellä tavalla.

Tosin kyllä ryhdyn oitis hankkimaan jonkinlaista viilennyslaitetta.  Nythän niitä ei saa mistään, kun kaikki on loppuunmyyty.  Ilmastonmuutos on totta.

Blogini täyttää tasavuosia.  Aloitin 10 vuotta sitten.  Sitten jossain vaiheessa huomasin kirjoittavani kaikenlaisista potilasjutuista (olenhan aina sairaana) ja sotesta.  Siihen käyttöön panin pystyyn toisen blogin Sairaan hyvä potilas Siellä keskityn vain tauteihin ja terveyspolitiikkaan. Viimeksi madontappajaisiin, seuraavaksi ehkä endoleakiin.  Potilaana olen laiskistunut, kuukauden kuluttua on aika Meilahdessa osastolle M12, eikä minulla oikein ole käsitystä siitä, mikähän siellä on suunnitelma.  Viimekesäinen aortastentti sitten kirjaimellisesti ei mennyt putkeen.

Entisinä aikoina olisin ottanut selvää, Googlesta tai kysymällä joltain, joka tietää.  Nyt minä vaan menen sinne kuin kuka tahansa tietämätön normimummu. Sen verran olen oppinut, että kun on kyse kirurgiasta, on turha odottaa, että joku kertoisi. Doctor Martin onkin nykyisin mieliohjelmani.  Muutama vuosi kun se tuli telkkarista, se meni mielestäni niin överiksi.  Sen jälkeen olen tavannut ainakin 30 kirurgia eri aloilta.  Just tuollaisia he ovat.  Paitsi että telkkarin Doc Martinin diagnostiikka on laadukkaampaa.

Kymmenen vuotta sitten olin (ainakin omasta mielestäni) aika paljon hauskempi.  Onkohan se ikä, taudit vai orastava dementia, mikä ihmisen näin tylsistää?  Näihin tunnelmiin ja tähän helteeseen - kiitos kymmenestä vuodesta uskollisille lukijoille.

Huomenna tulee Pariisista Eleonor, ja sitten on mummilla ei enää ole tylsää.

Kuinkahan mones muutto meneillään?

Kun on asunut kahdella paikkakunnalla, kahdessa maassakin, isoissa asunnoissa, on tavaraa kertynyt kaksinkertainen määrä.  Tavaraa on vähennettävä. Käytetään myös termiä kuolinsiivous. Se on aika julma sana. Silti - pitää raivata pois kaikkea tarpeetonta nurkista, että lapsilla on sitten aikanaan helpompaa tyhjentää jäämistöä.

Nyt on ohjelmassa Kittilästä tulleiden tavaroiden sortteeraus.  Hiihto- ja golftarvikkeet pidetään tallessa siinä toivossa, että niille vielä löytyisi omaa käyttöä. Tämä vuosi on toistaiseksi jäänyt väliin. Oikeastaan kuluneen vuoden olisi voinut pyyhkiä pois kalenterista kokonaan.  Ehkä joskus myöhemmin voi todeta, että kylläpä kärsimys jalostikin!

Edelleen talletan sinistä nappanahkakävelypukua, joka oli ylläni ensi treffeillä Karin kanssa, vaikka ei kai sitä enää kukaan käyttää. Guccin power suit vuodelta 1994 ehkä tulee taas uudestaan muotiin. Tai  laihdun kymmenen kiloa. En silti raski panna sitä kierrätykseen.  Tavaroita läpi käydessäni en tee kuolinsiivousta.  Teenkin elämänsiivousta.  Tässä ja nyt. Ja elämää on takana.

Jostain syystä tavara tai esine kädessä tuo muiston niin käsinkosketeltavan eläväksi. Joskus ihan sielua kylmää, kun jokin tunne menneestä on niin vahva. Pitäisi kai konmarittaa voimallisesti roskiin ja kierrätykseen.  Ei, konmaritan hyviä ja onnellisia muistoja.  Kun aikanaan kellarikomeroitani tyhjennetään, kaapeista ei tulekaan luurankoja, vain onnellisia ja hyviä muistoja.  Eikös tässä ole tavoitta muuttosiivon tekijälle?

Juhannus on meillä herttainen

Vähemmälle jäi juhannussiivot.  Parasta kuitenkin, että sain Potkulautamiehen takaisin sairaalasta.   Ei kerätä seitsemää yrttiä tyynyn alle, mutta seitsemän sairaalaa on käyty kuluneen vuoden aikana. Nyt kaikki hyvin, kotona ollaan ja toipuminen tuntuu näin Rouvankin mielestä jo etenevän.

Juhannusviikko on viheliäisin viikko sairastua, joten pidetään peukkuja, että kesäkuun kiintiö on täynnä. Lapsenlapsi sentään kävi pyrähtämässä. Hänenkin kanssaan testattiin Helsingin Lääkäripalveluja, ei sentään mitään vakavampaa.  Kynnen alla ollut tikku tulehtui ja vaati lääkityksen. Aavan Pikkujätti tuli testattua.

Uusi Vuosi, Vappu, Juhannus ja Joulu ovat on painekyllästettyä sesonkia.  Enää onneksi juhlia ei tarvitse juhlia erityissiivouksilla.  
Lapuudesta muistan ne vielä: puhtaat matot lattioihin, matoissa vielä vieno mäntysuovan tuoksu. Ikkunat pestiin, otettiin pois tuplat ja vietiin ne vintille.  Vaihdettiin kesäverhot.  Katotkin ripsuttiin.  Jos oltiin Vimpelissä Saarikentän laidalla, mummin pionipenkkien välissä hiekkakäytävään tehtiin haravalla aaltokuviot. Unkarinsyreeni oli kukassa ja tuoksui huumaavasti. Porraspäähän oli tuotu koivut. Saunassa vihdottiin ja uimaan pulahdettiin Savonjokeen juuri siihen paikkaan, mistä kakkospesän harhaheitot ongitaan haavilla.

Kävin eilen kaupassa, kiersin kaikki Arabian ostoskeskuksen kaupat Lidliä myöten, eikä ollut kunnon perunoita.  Onneksi tytär ja vävy jaksoivat Hakaniemen torille.  Nyt on kaapissa Siikliä ja Juhaa. Siiklit on jo testattu.  Hyviä on, oikeastaan ei tarvitse muuta kuin Juustoportin Kidesuolavoita. Tulee  se Juhannus, vaikka ei katot ovat ripsuamatta. Vihtojakaan ei ollut torilla myynnissä. Pärjätään ilman.

Kuvassa on mielestäni paras Arabianrannan taideteoksista ja Eleonor.

Potkulautamies palaa Porvoosta

Puolison lonkka on saanut varaosan. Porvoon sairaala tuntuu kodikkaalta. Käsittääkseni leikkaus meni hyvin ja nyt alkaa kai se työläin jakso: kuntoutuminen.  Sitä kun ei tässä iässä enää parane ihan itsestään, vaan on treenattava päättäväisesti.

Oli siinä vähän matkailua Helsinki-Porvoo-Helsinki, lähes tunti suuntaansa ajelua.  Lohduttauduin sillä, että Kittilästä Rovaniemelle olisi vielä pitempi.  Silti kannatan sitä, että leikkauksia keskitetään sairaaloihin, joissa niitä tehdään paljon.  Porvoossa kai tehdään aika paljon, vaikka enimmäkseen HUS:in tekonivelet laitetaan Peijas-Rekolassa.

Nyt sitten jännittän sitä, millaist kotihoito-ohjeet ovat tulossa.  Ja miten sitä haavaa hoidetaan?  Siitä Virtuaalisairaala ja Terveyskylä saisi tehdä opetusvideot. 
Leikkaukseen menijälle on kyllä ohjeet, mutta leikkauksesta tulija se vasta kannustusta ja oppia kaipaakin.  Tai ainakin leikkaukseen menijän Rouva.

Kuntoutuminen on haasteellista molemmille.  Miten kannustaa nalkuttamatta?  Tai rohkaisee komentamatta?  Siinäpä on opiskelemista. 

Onkin ollut opettavainen jakso.  Kivut ennen leikkausta olivat kovat.  Yhdessä sitä kipua ja leikkausjännitystä pelättiin ja surtiin.  Nyt siis ollaan jo kukonaskeleen (kyynärsauvoilla) verran menty eteenpäin.

Ai, sinäkin olet vielä elossa!

Iloista jälleennäkemistä kyläillessä. Vanhat ystävämme järjestivät kesän kunniaksi kutsut.  Meitä oli parisenkymmentä henkeä. Monet olivat olleet merkittävissä asemissa, ministereitä, puoluejohtajia, pääjohtajia, uutisankkureita ja sen sellaista kunnon väkeä.  Tärkeintä silti, mukavia ihmisä. Ilo päästä sellaiseen seuraan. Työvuosina vuosikymmeniä sitten olimme eri yhteyksissä tavanneet. Olimme toki aika lailla rypistyneet, mutta seurustelu oli eloisaa. Naureskelimme sille, että 40 vuotta sitten ajattelimme, että 80-vuotiailta ei kannata mitään neuvoja kysellä.

Omasta mielestämme meiltä olisi voinut saada oikeinkin arvokkaita ohjeita, jos nuoremmat ymmärtäisivät kysyä. Eivät vaan ymmärrä kysyä.

Jollain oli leikattu polvi, toiselta lonkka, yksi oli leikkaukseen menossa.  Oli yhtä ja toista varaosaa.  Kuulolaite olisi ollut tarpeen muillekin kuin minulle. Lupasin kirjoittaa yleisön pyynnöstä blogin kuuloaivokuoren tehtävistä.  Voisivat sitten jakaa puolikuuroille ystävilleen.  Pannaan to-do-listalle. Saan kohtapuolin uudet kuulolaitteet, annan sitten hyviä neuvoja.

Juhlamieltä vähän Kämpistäkin. Nautimme joululahjabrunssin. Kiitos Muru ja Sami. Hyvää oli. Tästä alkoi valmistautuminen Porvoon matkaan ja lonkkaleikkaukseen. 

Arabianrannassa on hieno luonnonsuojelualue. Olin siellä kävelyllä luonnontieteilijäystäväni kanssa. Kirjapiiri on muuten hieno keksintö  Niin mukavia ihmisiä.  Jokaisella pitäisi olla joku piiri, jossa ennestään vieraat ihmiset voivat jonkun teeman ympärilä tutustua toisiina.

Kävelyreitillä linnut ovat pesänrakennuspuuhissa ja laulavat innolla.  Satakielen lisäksi opin tunnistamaan kaksi muutakin lintua, joiden nimiä en enää muista. Ihmettelin, miksi niin monilla luontokappaleilla on ruma nimi. Kuten ruttojuuri tai räkättirastas. Ehkä sittenkin ovat hyviä nimiä, kun ne ainakin muistaa.  Sellaista elämä on.

Paitsi että otin kävelyretkellä oikein hienoja kukkakuvia, mutta hieno tietosuoja-asetus sotki puhelimen ja tietokoneen yhteistyön enkä enää saa yhtä kätevästi kuvia.

Onko huono matikkapää?

Tämän kevään tähtiylioppilaista kaksi oli tyttöjä. Panin merkille haastatteluista, että molempien opiskelusuunnitelmissa oli matematiikka tai fysiikka. Fyysikon äitinä iloitsen. Kun olin nuori, ajateltiin, että pojat menevät matikkalinjalle, koska heillä ei ole kielipäätä.  Tytöillä päinvastoin.

Englannissa ei kovin isosti noteerattu lukion päättymistä.  Lehdet julkaisivat yhden nimilistan: Oxbridge, eli Oxfordiin ja Cambridgeen päässeet.  Kuopuksen nimi oli listalla, siitä meitä vanhempia onnitteli High Streetillä vähän vieraammatkin vastaantulijat.  Winchesterissä lista oli tarkkaan luettu.

Tärkeämpää olikin, mihin yliopiston mentiin. Maisteriksi valmistuneille oli tärkeää myös arvosana. Esikoinen sai Edinburghissa fysiikasta firstin. Kuopus London School of Economicsista with distinction.  Suomessa ollaan tässä asiassa paljon tasa-arvoisempia. Maisteri kelpaa kaikista yliopistoista, eikä kai arvosanojakaan niin tarkkaan syynätä.

Matikkapäinen tytär eteni opinnoissaan professorin pätevyyteen. Ei hassumpaa. Vaikka ei ylioppilasjuhlia juhlittukaan, iloitsen siitä, että Paris-Sud on Shanghai Rankingissa Cambridgen jälkeen fysiikassa Euroopan toiseksi paras.  Myös astrofysiikan professori on suomalainen nainen.  Luin jonkin tilaston, että fysiikka on akateemisen maailman miesvaltaisin ala. 

En oikeastaan tiedä, olisiko minulla ollut matikkapäätä.  Aritmetiikasta tykkäsin ja oli matematiikasta kymppi, kunnes algebran alkaessa tuli uusi opettaja, jota syvästi inhosin.  Luultaasti tunne oli molemminpuolinen. Talousjohtajalle onneksi riitti vähemmän akateeminen matematiikka.  Tärkeämpää oli ymmärtää, mitä numerot yritykselle merkitsivät.











 

Äitienpäivää ja mielialalääkitystä

Kun lapset asuvat ulkomailla, äitienpäivää vietetään Skypessä. Hyvä niin. Vielä viime vuonna Inkeri-äitiä käytiin tapaamassa.  Hän makasi aivoinfarktin (vai olisiko ollut sittenkin aivoverenvuoto) vuoksi Parkanon terveyskeskuksen vuodenosastolla, sokeana, puhe- ja liikuntakyvyttömänä. Elämäni kauhein äitienpäivä. Ennen toukokuun loppua hän pääsi pois, kuten kauniisti sanotaan.

Blogini ovat muuttuneet aika ankeiksi. On vaan sattunut terveysrintamalla niin paljon vastoinkäymisiä, että väkisinkin masennus uhkaa.  Juhlia ja matkoja jäi väliin.

Winchesteriin emme nyt pystyneet matkustamaan, vaikka oli ikävä rakkaita ystäviä. Ed, Marja, Roger ja Gerry päättivät tulla Helsinkiin "just to cheer you up". Ja niinhän he tekivätkin, toivat vielä tullessaan kesän. Minulla oli Meilahdessa tiputuspäivä, mutta Kari ajeli vieraiden kanssa Ainolaan ja Halosenniemeen.  Illalla oli Musiikkitalossa konsertti (akustiikka sinne piippuhyllylle oli ihan loistava).  Ravintola juuri oli hauska kokemus, sinne haluan toistekin.

Arabianrannassa on myös paljon nähtävää, Arabian museo, Helsingin perustamispaikka, tietysti myös luonnonsuojelualue.  Lintutornissakin on mukava kiipeilyttää vierailijat. Annalan puutarha on puutarhanhoidosta kiinnostunelle hyvä kohde. Täällä on myös taideteoksia.  Pitäisi vaan olla joku opaskartta, josta ne tunnistaisi.  Viime kesänä oli puhelimessa Pokemon, josta opin tunnistamaan muutaman paikan.  Ilman Pokemonia en olisi tietänyt, että talomme leikkipaikalla oleva kelvoton häkkyrä onkin taideteos. On muuten ihan kiinnostavaa esitellä kotikulmiaan kävellen.  Tässä on eri suunnissa niin paljon nähtävää.  Se ehkä antaa ulkomaalaiselle vierailijalle paremman kuvan siitä, miten täällä asutaan.  Jos vaan kävelyttää Senaatintorilla ja Tuomiokirkolla ja Espalla, jää ihmisen tavallinen arki näkemättä.

Mutta nyt on mieli hyvä: Thank you Marja, Ed, Gerry and Roger. You certainly cheered us up. Ilo on paras mielialalääke!