lauantai 23. toukokuuta 2015

Aina mun pitää tykätä

Eilen oli vaihteeksi aurinkoinen päivä.  Oitis säntäsin katsomaan, mitä lähimetsän kieloille kuuluu. Vielä ei kesä ehtinyt. Tuomi sentään kukki.  Oli hyvä mieli vastoinkäymisten täyttämien viikkojen jälkeen. Luento Meilahdessa meni ihan hyvin.  Olin jännittänyt, paljon enemmän kuin televisioesiintymistä tai muita isoja juttuja.  Tämähän oli vain pienehkö tilaisuus jo valmiiksi aiheesta kiinnostuneelle kuulijakunnalle.  Aina aurinkoisen ystävällisen ylilääkärin vetämänä. Vuorovaikutuksesta kun on hyvä puhua kasvotusten eikä PowerPointin kautta.

Tuli aivan ystävällismielistä palautetta, pyydettiin uudestaankin.  Ehdotettiin, että sama luento tarvittaisiin aloittaville lääketieteen opiskelijoille, ennen kuin ehtivät rutinoitua huonoihin käytäntöihin. Suomalaiseen huonoon itsetuntoon tietysti kuuluu, että ehkä ne nyt vaan olivat niin kohteliaita. Tällaiselle vammaiseksi luokitetulle potilaalle, jopa tutkitusti tyhmälle ei saa sanoa muuta kuin että ihan kiva.

Menimme Potkulautamiehen kanssa konserttiin ratikalla. Edessämme istui kaksi nuorta miestä ja keskusteli printterin valinnasta.  Aivan ratikan takaosassa kaksi rouvaa suunnitteli ostoslistaansa. Miten nuo suomenruotsalaiset osaavatkin aina puhua niin selkeästi.  Huonokuuloisten on hyvä olla, jos puhuttaan suomenruotsalaisittain eikä mumista.

Musiikkitalossa oli RSO:n kapellimestarina Hannu Lintu. Yleisö ja orkesteri olivat paikoillaan ja ovet suljettuna kello 19. Täysi hiljaisuus vallitsi - 19.06 kapellimestari tuli sisään. Yleisö taputti innokkaasti.  Me Potkulautamiehen kanssa emme osanneet taputtaa. Lieneekö diivailua vai silkkaa vatulointia, ettei osaa tulla ajoissa töihin? Mutta tykätä olisi pitänyt.   

Ohjelmistossa oli Aulis Sallista Lassi Nummen teksteihin. Kuolemaa, sotaa, vihaa, kauhua, kadotusta. "Yhäkö janoat verinen tanner, kyltymätön tuskien merta, ihmisverta?" Johanna Rusanen-Kartano, Ville Rusanen, kuoro ja sinfoniaorkesteri.   Kyllähän sitä kuunteli, kauniisti lauloivat. Jos ei olisi samalla lukenut käsiohjelmasta  maailmanlopun sanomaa.  Lopuksi niin runoilija kuin säveltäjä tulivat lavalle.  Me Potkulautamiehen kanssa tuumattiin, että eiköhän tämä nyt ole taputeltu.  Mutta eikö mitä!  Sitten noustiin seisomaan.  Emmekä kehdanneet istua.  Ja tuntui niin vilpilliseltä kun en ollut ymmärtänyt koko teoksesta yhtään mitään. Enkä tykännyt yhtään, mutta olihan pakko tykätä kun ei kehdannut olla tykkäämättä.

Pentti Kurikan nimipäivistäkin oli pakko tykätä.  En ymmärrä punkia enkä biisiä, mutta piti tykätä tai oli suvaitsematon.  Tuossahan on ihan vieressä kehitysvammaisten asuntola Käpytikka enkä ole yhtään nimby ja sanon ystävällisesti päivää ja he tuntuvat oikein mukavilta.

Olen ymmärtänyt, että Parkinsonin taudin alkuvaiheessa muistaakseni dopamiinilääkitys saa niin miehet kuin naisetkin käyttäytymään peittelemättömän seksuaalisväritteisesti. Entäpä jos Toimi Kankaanniemi olisikin sairas eikä vain tyhmä?  Olisimmeko sitten suvaitsevaisia ja toivoisimme, että lääkkeen sivuvaikutukset saadaan hallintaan.

Nyt  kun uusin aivotutkimus entistä paremmin huomaa aivojen ja mielen rajapinnan rosoisuuden, pitääkö meidän ajatella kaikki tykkäämisemme uusiksi. Suvaitsevaisuuden ja tykkäämisen rajapinta hämärtyy, puhuuko kukaan enää totta? No, ehkä se Meilahden luento meni ihan kivasti.

2 kommenttia:

Susanna Ilveskivi kirjoitti...

Ei tartte tykätä. Makuasioita . Naapurin mies tuo Rusanen eikä sekään saisi minua tykkäämään jollei korvat tykkää!!!!!!!!!!!!!

Annikki Autti kirjoitti...

Siis oikeasti, ei kaikesta voi pitää, oli esittäjä kuka tahansa, MUTTA sinun pitää tykätä, on pakko, määrätyistä asioista, ellet tosiaankin halua olla rasisti, oli kyse henkilön syntyperästä, sairaudesta ymv., oli asia kuinka huono tahansa...et voi sanoa, että kehittäkää/opiskelkaa lisää, niin tästä saattaa tulla vielä hyväkin....