Töölössä asuva ystäväni kertoi Facebookissa olleensa noroviruksesta niin sairas, ettei jaksanut edes roskapussia viedä, saati sitten kaupassa käydä ruokaa ostamassa. Hän kertoi asuneensa 30 vuotta samassa talossa, eikä tunne ketään naapuria niin hyvin, että voisi apua pyytää. Sanoi, että talossa asuu niin paljon nuoria ja kiireisiä ihmisiä, etteivät he ehdi.
Ajattelin, että hyvänen aika, jos minun naapurillani olisi samanlainen tilanne, ilomielin vähän auttaisin. Näköjään naapureihin tututuminen vie aikaa. Minulla kun on kaiken lisäksi tämä prosopagnosia, eli kasvojen tunnistamisen vaikeus. En siis välttämättä opi helposti tunnistamaan saman talon asukkaita. Varmuuden vuoksi sanon päivää kaikille.
On ollut harkinnan alla Facebook-ryhmän perustaminen ja erään eläkeläisnaapurin kanssa jo niin sovittiinkin, mutta ei saatu aikaiseksi. Yhtenä iltana tulimme samassa ratikasa vähän nuoremman naapurin kanssa ja panimme tuumasta toimeen. Laitoimme lapun alakerran ilmoitustaululle.
Voi miten viisaita, iloisia ja mukavia nuoria ihmisiä tässä talossa asuukaan! Ei tässä vielä mitään ihmeitä ole ehditty, toistakymmentä asukasta on liittynyt ryhmään parissa päivässä.
Kun Eleonor tulee Pariisista mummulaan, voin kysyä hiekkalaatikolle leikkikaveria. Pyöräkellarissa minulla on vuosia ollut fillari seisomassa. Voisin sitä lainata, jos joku tarvitsee. Innokkaana mummina voisin joskus olla tunnin tai pari lapsenvahtina, jos tulee äkillinen tilanne. (Oma lapsenlapsi asuu niin kaukana) Tai jos joku on sairaana, puolisoni Potkulautamies olisi oikea henkilö auttamaan.
Saattaa olla, että kun älytelevisioni ylittää älyni rajat, joku nuorempi naapuri voisi kahdessa minuutissa kertoa, mitä väärää nappulaa olen mennyt painamaan.
Tai voidaan pohtia talon yhteisiä asioita, jakaa talon pihan kesäkukkien kasteluvuorot. Tai jos pidän juhlat ja metelöin tai remontoin, voin varoitella etukäteen.
Arabianranta on kyllä hieman toisenlainen asuntoalue. Ehkä se nyt vaan on niin, että tänne muuttaa vähän mukavampia ihmisiä.
Ajattelin, että hyvänen aika, jos minun naapurillani olisi samanlainen tilanne, ilomielin vähän auttaisin. Näköjään naapureihin tututuminen vie aikaa. Minulla kun on kaiken lisäksi tämä prosopagnosia, eli kasvojen tunnistamisen vaikeus. En siis välttämättä opi helposti tunnistamaan saman talon asukkaita. Varmuuden vuoksi sanon päivää kaikille.
On ollut harkinnan alla Facebook-ryhmän perustaminen ja erään eläkeläisnaapurin kanssa jo niin sovittiinkin, mutta ei saatu aikaiseksi. Yhtenä iltana tulimme samassa ratikasa vähän nuoremman naapurin kanssa ja panimme tuumasta toimeen. Laitoimme lapun alakerran ilmoitustaululle.
Voi miten viisaita, iloisia ja mukavia nuoria ihmisiä tässä talossa asuukaan! Ei tässä vielä mitään ihmeitä ole ehditty, toistakymmentä asukasta on liittynyt ryhmään parissa päivässä.
Kun Eleonor tulee Pariisista mummulaan, voin kysyä hiekkalaatikolle leikkikaveria. Pyöräkellarissa minulla on vuosia ollut fillari seisomassa. Voisin sitä lainata, jos joku tarvitsee. Innokkaana mummina voisin joskus olla tunnin tai pari lapsenvahtina, jos tulee äkillinen tilanne. (Oma lapsenlapsi asuu niin kaukana) Tai jos joku on sairaana, puolisoni Potkulautamies olisi oikea henkilö auttamaan.
Saattaa olla, että kun älytelevisioni ylittää älyni rajat, joku nuorempi naapuri voisi kahdessa minuutissa kertoa, mitä väärää nappulaa olen mennyt painamaan.
Tai voidaan pohtia talon yhteisiä asioita, jakaa talon pihan kesäkukkien kasteluvuorot. Tai jos pidän juhlat ja metelöin tai remontoin, voin varoitella etukäteen.
Arabianranta on kyllä hieman toisenlainen asuntoalue. Ehkä se nyt vaan on niin, että tänne muuttaa vähän mukavampia ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti