sunnuntai 21. elokuuta 2016

Poirotin kanssa tupakalla

Tämä kesä on mennyt dekkareita lukiessa ja katsellessa. TV1 esittää neiti Marplet ja Poirotit uusintoina. Osaan kirjat ulkoa. Hyllyssäni on kutakuinkin kaikki Agatha Christien kirjat englanninkielisinä paperipokkareina. Pitkälti toista hyllymetriä. Vanhat ja moneen kertaan luetut kirjat hapertuvat ja sivut irtoilevat.  Aiemmin luin kaikki Christiet suunnilleen kerran kymmenessä vuodessa.

Agatha Christie oli aika täti, pysynyt muodissa liki sata vuotta. Olen lukenut Christien dekkareita nelisenkymmentä vuotta. On kiinnostavaa verrata televisiossa nähtyä alkuperäiseen kirjaan. Aika uskollisena alkuperäistekstille britit onnistuvat välittämään kirjan sävyt ja tunnelmat. Parhaillaan esitetään aivan uusia dramatisointeja, niissä on aika vapaamielisesti poikettu kirjan juonesta. Tarinoihin on tullut on tullut ainakin yksi parisuhde, jossa parit ovat samaa sukupuolta. Joskus murhaajakin on vaihdettu.

1990-luvun alkuvuosina, kun olimme vasta muuttaneet Englantiin, tytärten koulussa oli hyväntekeväisyysillalliset ja huutokauppa, jossa meklarina oli David Suchet.  Oli kyllä kerrottu, että meklari on tunnettu näyttelijä.  Vaikka väkeä oli paljon, olimme Suchetin kanssa ainoat tupakkaa polttavat.  Tupakoinnissa on se hyvä puoli, että tupakkapaikalla aina jutellaan niitä näitä.  Ajatella, kävin pari kolme kertaa Poirotin kanssa tupakalla ja vasta 20 vuotta myöhemmin hoksasin, että Suchethan se oli.  Hänen tyttärensä kun kävi samaa hyvää koulua. Ja kyllä nyt harmittaa, että en yhtään muista, mistä juteltiin.  Paitsi että meillä oli oikein hauskaa.  Mutta siitä ainakin puhuttiin, että koska minä olen ulkomaalainen ja hän on näyttelijä, niin uskallamme käydä tupakalla emmekä pelkää St. Swithunsin kunnianrvoisaa rehtoria.

Joskus harmittaa, kun telkkarissa on näyttelijöitä, jotka eivät osaa tupakoida, ainoastaan näyttelevät tupakointia.  Suchet siis osaa oikeasti. Toinen ärsyttävä juttu on matkalaukut. Täysi matkalaukku on aina painava ja sen kantaminen näyttää ihan erilaiselta kuin tyhjän laukun.  Jos puvustaja on huolellinen, matkalaukku on painava. Tai teatterikorkeakoulussa pitää opettaa näyttelemään painavan laukun kantamista.


Ensi kuun alussa on sitten lapsenhoitokeikka Pariisissa.  Tytär sai kutsun puhujaksi Englantiin tärkeään konferenssiin ja haluamme mennä avuksi, myös vävyllä on tärkeä työmatka.  Naisten lasikatto joskus tarvitsee murtamiseen pikkuisen mummipoweria. Siinä konferenssissa ei taida olla kutsuttuna puhujana ketään muuta naista. Että ei se lasikatto minun mielestäni välttämättä tämän kummempi asia ole.

Kuopus sitten muuttaa ensi kuussa Myanmariin.  Saa nähdä, jaksaako tässä vielä kuitenkin tehdä yhden mannertenvälisen lennon, vaikka viimeksi Bhutanista kotiuduttani tuumasin, että olen liian vanha matkustamaan kauaksi kotoa.


Ei kommentteja: