sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Aktiivimallia odotellessa

Elämä pyllähti yllättäen aktiivimalliin. Puolisoni Potkulautamies on huolehtinut monenlaiset asiat. Olenhan ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo kohta 20 vuotta. Yhtäkkiä minä olinkin perheessä se vahvempi puolisko. Sattumalta tässä kotona on nyt monenlaista ylimääräistä puuhaa, jota en oikein jaksaisi enkä ehtisikään.  Pitää järjestellä tavaroita paikasta toiseen, viedä kellariin, hakea sieltä. Panna kierrätykseen, arkistoida, aakkostaa.  Hopeita ei ole kiillotettu kymmeneen vuoteen. Sellaista kuntouttavaa työtoimintaa. Kohtuullista palkkaakin maksaisin.

Voisin kepeästi työllistää jotain työhaluista 18 tuntia. Saa olla maahanmuuttaja, jos englantia ymmärtäisi. Ei tarvita mitään erityistä ammattitaitoa, neuvoisin kyllä, mitä pitää tehdä. Jos siis olisi vielä olemassa työnvälitystoimisto, josta voi tilata ihmisiä töihin.  Työnantajabyrokratia kyllä on aika hirvittävää, mutta eiköhän siitä selvittäisi.  Nykyisin on tiettävästi käteviä ohjelmistoja.

Minulla nimittäin olisi kirjoitustöitä, enkä oikein ehtisi näitä kotitöitä näin paljon. Syksyllä Ossi Nyman julkaisi kirjansa Röyhkeys. Kirjaa kehuttiin uuden ajan työläisromaaniksi.  Kirja kertoo siitä, kuinka Nyman onnistui välttämään työvoimatoimiston tarjoamat työpaikat saadakseen työttömyyskorvausta.  Kirjoitti kirjaansa vuositolkulla.  Tuollaisia nykyajan työläiset. Sietääkin vähän aktivoida.

Ylen A-Studiossa työtön tanssitaiteilija oli moittimassa aktiivimallia.  Haluaisi tanssittaa mummoja pellolla. Eikä ole saanut koulutustaan vastaavaa työtä.  Harmin paikka.  Mistä hän päättelee, että mummot haluaisivat tanssia pellolla? Paljonkohan on tanssijan tuntipalkka?  Taidan ottaa TE-toimistoon yhteyttä ja tilata 18 tuntia mummojen tanssitusta. Tulisi hyvä tosi-tv-formaatti.



Oikeastaan tietysti kaikki on ihan hyvin. Aivotapahtumasta toipumisen ja kuntoutuksen järjestämisen kanssa menee myös aikaa. Minä kun olin luullut, että tehdään kuntoutussuunnitelma.  Ainoa suunnitelma, jonka sairaalasta saimme oli verikoe terveykeskuksessa. PVK, kolesterolit ja sen sellaista. Pitää siis tehdä ihan itse oma suunnitelma ja toteuttaa se. Meillä ei ole hätää, mietin vaan muita, joilla ei ole varaa eikä osaamista kuntoutuksen hankkimiseen.


  

Ei kommentteja: