Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muru. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Tyhjän panttina korona

Tytär toi Japanista joululahjaksi Bonsai-puun siemenet ja ruukun.  Siementen maahantuonti taitaa olla laitonta hommaa.  Istutin siemenet kuukausi sitten ja nyt kuvassa itu.  Bonsain kasvua seuratessa koronakaranteeri kuluu.  Saa nähdä, miltä taimi näyttää, kun/jos korona on voitettu. Kasvirintamalla voidaankin poikkeuksellisen hyvin.  Ostin vitosella itsenäisyyspäivän aikaan pari pientä joulutähteä. Suunnitelmana oli jouluksi ostaa hienommat.  Eikö mitä!  Joulutähdet kukkivat vireästi eivätkä ollenkaan ymmärrä, että pääsiäinen on ihan kohta.  En henno viedä kauniisti kukkivia joulutähtiä biojätteeseen.  Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Osallistuin tyttären joogatuntiin ensimmäisen kerran. Olimme virtuaalisesti läsnä, tytär joogastudiolla, tytär ja lapsenlapsi Pariisissa, minä täällä kotona. Pariisissa kissa kuulemma osallistui innokkaasti.  Alaspäin katsovaan koiraan meni innolla mukaan.  Eino (5 kk) oli katsonut tarkkaan äidin joogaa. Henkistä läheisyyttä.

Meillä siis kaikki hyvin, vaikka olen erinomaisen immuunisuppressoitu koronariskiryhmäläinen.  Viikko sitten Meilahdessa minuun tiputettiin 1000 milligrammaa kortisonia, ja tabletteina menee vielä pitkälle huhtikuuhun - toki alenevina annoksina.  Ensi viikolla on tiedossa Päiväsairaalassa uusi tiputus, jota ei ainakaan vielä ole peruttu.  Toivottavasti ei perutakaan. 

Tytär ja vävy ovat hoitaneet kauppa-asiat.  Arabian K-supermarket ei enää ota edes itse noudettavia tilauksia, joita vävy kävi hakemassa. Keittiön kaapeista löytyy kaikenlaista.  Pakastimeen on kertynyt kaikenlaista, mitä voisi tässä hyödyntää ensi keskiviikon kuljetusta odotellessa. Piparkakkuja en aio paistaa. Martoilla olisi varmaan vinkkejä piparkakkutaikinan uusiokäytöstä. K-supermarket Tripla  ottaa vastaan tilauksia, jopa kotiinkuljetuksella.  Maanantaina siis seuraava ruokatilaus.  Tässä on oppinut suunnittelemaan ruokalistaa vähän kahta päivää pidemmällä tähtäimellä.

Pikadigitalisaatio on aika haasteellista. Luojan kiitos, jotain alkeita olen oppinut jo aiemmin. Toistaiseksi tehokkain verkkokauppa on ollut diabeteskauppa.fi.   Helppo käyttää ja mittaliuskat olivat perillä jo seuraavana päivänä - 23.50€ pakkaus, apteekissa 37 €. Yliopiston Apteekki ei voinut toimittaa insuliinia - se pitää säilyttää kylmässä.  Ehkä kokeilen sitä muihin lääkkeisiin.

Ravintola Muru lähetti sähköpostin kotilounastarjouksestaan.  Oitis tilasin, oli confit du canardia, Potkulautamiehen mieliruokaa Pariisin matkoilla.  Teemme makumatkan terassilla.

Jo viime kuussa tuli varusteltua terassi kevätesikoilla, helmihyasinteilla ja narsisseilla. Järvikylän yrttejä on myös joka sorttia.  Kelpaa siellä nyt lounastaa Murun herkkuja.

Onneksi tuli hankittua Netflix.  Luin Hesarista, että Downton Abbeyn taustalla olevat tyypit ovat nyt tehneet minisarjan English Football jalkapallon syntyhistoriasta.  Vimpelissä syntyneenä ei luulisi olevan minun heiniäni.  Opin uutta ja herkissä kohtauksissa vuodatin muutaman liikutuksen kyyneleen. Kannattaa katsoa.

Entinen Englannin puolustusministeri Michael Portillo on onneksi tehnyt uuden jakson Kiehtova maailma junamatkoihinsa.  Junailee nyt USA:ssa. Käy Villissä Lännessä.  Amerikan historiaa ei meidän kouluaikoinamme paljon koulussa opittu.  Ohjelma löytyy Yle Areenasta.  Näinä aikoina tarvitsee sopivasti mielialaa piristävää ja ajatustoimintaa synnyttävää katseltavaa.

Olen vähän järjestellyt papereita.  Tarpeellista on aika vähän.  Ei enää tarvitse tiliotteita ja kuitteja jemmata. Pysyvät pilvessä. Hyvä, että olen yrittänyt oppia hoitamaan asioita netissä, vaikka ei se aina niin kivaa ole. Professori Urpo Kangas neuvoi keräämään perunkirjoitusta varten tarpeelliset paperit yhteen paikkaan.  Siitä on apua jälkipolville, jos korona vie mennessään.  Nämä asiakirjat allekirjoituksineen ovat vanhanaikaisesti paperilla.

Tuntuu kurjalta, ettei oikein pysty tässä koronatilanteessa millään tavoin olemaan avuksi.  Keksin nyt yhden asian: me vähän terveemmät vanhukset voimme nyt - kun on aikaa - opetella hoitamaan asioita verkossa.  Jätetään puhelinlinjat vapaaksi niitä varten, jotka eivät enää kykene tietokonetta käyttämään.

Meillä eläkeläisillä ei ole nyt mitään hätää.  Eläke juoksee, ei tule lomauksia, ei konkurssia, kotona ei edes pysty tuhlaamaan.  Tuetaan pienyrityksiä, ostetaan kotimaista ja annetaan johonkin hyvään tarkoitukseen ja lopetetaan kitinä.  Kannustetaan niitä, jotka ottavat koronaa vastaan etulinjassa.




sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Tryffelihunajareseptit ja hillat kypsymässä

On supersomekokki Henri Alenin ja lempiravintolani Murun syytä, että innostuin kehittelemään salaatinkastikkeita. Assisissa shoppaillessa usutin matkaseuruettani ostamaan tryffeliöljyä ja tryffelihunajaa. Lupasin laittaa reseptit blogiin.

Ensin tietty pitää valmistella salaatinlehdet kunnolla.  Henri Alen opettaa sen hyvin videollaan.  Sitten hän vain toteaa, että salaatti tarvitsee vain hyvän kastikkeen, mutta sitäpä hän ei opeta. Paitsi että minä olen Alenia nuukempi ja käytän salaatista muutakin kuin parhaat keskilehdet.  Toivottavasti Alen seuraavaksi opettaa vinaigretten.

Murussa ja sen pikkusiskoravintola Pastiksessa otan aina alkuruuaksi vihreän salaatin, ei pelkästään nuukuuttani (maksaa noin 5 €), vaan siksi, että jälkiruuat ovat niiiiin hyviä. Muuten ei jäisi tilaa. Salaatissa on aina hyvä ja joskus erittäin hyvä vinaigrette, joista maiskuttelen ideoita.  Kotona sitten yritän saada samanlaista aikaiseksi.

Insalata verde á la Satu #somekokki
Vihreitä salaatinlehtiä, mielellään montaa eri lajiketta (nykyisin saa myös ihan hyviä kotimaisia valmiita salaattisekoituksia, esim. Mimi's mix tai Lempisalaatti). Myös juustohöylällä viipaloitu kurkku sopii mukaan vaan ei tomaatit ja paprikat.

2 rkl erittäin hyvää oliiviöljyä
2 tl tryffeliöljyä
2-3 tl balsamico-biancoa tai jotain muuta mieluisaa laatuetikkaa. Sherry vinegar myös käy
1/2 tl suolaa
1 tl tryffelihunajaa
maun mukaan pippureita, viher- ja sitruunapippuri käy hyvin.  Tryffelin makua ei kannata pippuroida hukkaan. 


Nämä pyöreäpohjaiseen pikkukupposeen ja sekoitellaan ponnekaasti ja maistellaan. Voi lisätä lusikallisen sitä tai tätä, kunnes löytyy mieluisa kokonaisuus.  Koska tryffeli on hyvää, voisi luulla, että sitä kannattaa laittaa oikein paljon. Ei, salaattikastikkeessa se on mukana vienosti mutta havaittavasti.

Öljyissä ja etikoissa on viisainta käydä Hakaniemen hallissa Roiniset Oy:llä.  Varmasti saa halvemmalla muualta, mutta näitä tarvikkeita käytetään vain lusikallisia.  Muuhun kokkaamiseen voi sitten käyttää huonompia aineita. Tryffelihunajaa saa Stockmannilta (noin 5 € purkki). Voi tietysti tehdä tryffeliöljystä ja juoksevasta hunajasta mutta ei tule yhtä hyvä.

Tämä vinaigrette sopii loistavasti myös prosciutto-hunajameloonisalaattiin.

Kaupan päälle Roomasta kaappaamani helppo ja hyvä kukkakaaliruoka. Voi tarjonta lämpimänä, mutta jääkaappikylmänä on parempaa.

Keitä kukkakaali peukalonpään kokoisiksi paloiksi pilkottuna reilusti suolatussa vedessä tavallista pehmeämmäksi vaan ei muusiksi.
Valuta, lisää pari ruokalusikallista kaprista ja lusikallinen kaprislientä, reilusti hakattua persiljaa ja lorauta reilusti hyvää oliiviöljyä päälle. 

Aamun golfkierroksella tarkistin 18. tiin ympärillä hillatilanteen, nätisti ovat kypsymässä.  Viikon verran on aikataulu myöhässä.