Pitäisikö lukea Fifty Shades vai matkustaa Burmaan?

Lukupiirissä oli jo valittu ensi kuun kirja, kun eräs meistä harmaantuneiden vanhimmista pohdiskeli, pitäisikö lukea Fifty Shades of Grey - ennen kuin kuolee.  Meidän hiuksissamme oli aika monta harmaan sävyä.  Epäilemättä se on roskakirja, mutta mikä siinä on, kun sitä niin valtavasti luetaan.  Eräs meistä lupasi vähän paneutua aiheeseen. Jääkö jokin tärkeä ilmiö kokematta.

Tässä iässä monet jo tekevät listoja: 100 asiaa, jotka on ehdittävä ennen kuolemaa ja sen sellaista.   En ole aloittanut, mutta ehkäpä olisi syytä.  Entistä useampi asia elämässä alkaa olla sellainen, että ei enää jaksaisi. Mitäpä tästä opimme, tartu hetkeen.  Vanhana on jo liian myöhäistä.

Toivottavasti tästä kuntoudun, että jaksan vielä Burman (nyk. Myanmar) matkan.  Kun nuorena luin Somerset Maughamin kirjat kirjaimellisesti puhki, en osannut kuvitellakaan, että niin monen novellin ja romaanin tapahtumapaikat ehtisin nähdä.  Burma, Rangoon ja Mandalay puuttuvat listalta.  Paitsi että en siellä Maughamin takia kävisi, vaan rakkaan tyttäreni ja vävyn takia. Ehkäpä otan Burman  suunnitelmiin, jos verisuonistenttini selviää jälkitarkastuksesta.

Ikinä ei tiedä, mistä voi haaveilla.  Alle 20-vuotiaana istuin iltaisin kirjastossa ja kuuntelin läpi tärkeimmät oopperat ja sinfoniat.  Olihan sanottu, että kuuroudun alle 40-vuotiaana.  Ajattelin, että kuuluu yleissivistykseen kuunnella nämä.  Eikä olisi arvannut, että liki 50 vuoden kuluttua minulla on kausikortti Musiikkitalon ja kuulen vielä aika paljon, sillä lääkärit oppivat tällä välin kuulonparannusleikkauksien tekemisen.

Ehkäpä voinkin vielä matkustaa Burmaan, mutta en taida jaksaa lukea Fifty Shades of Grey.  Paitsi että nyt on meneillään Duodecimin Kiehtovat Geenit ja sen lukeminen on ehdottomasti yksi niistä sadasta asiasta, joka kannattaa tehdä ennen kuolemaa.
 

Yhteensattumia puutarhapalstalla

Kesän ja syksyn taitoskohta on kuin elämänmurros. Sunnuntaikävelyllä kuljeskelen usein puutarhapalstoilla. Kaikki palstat ovat erilaisia, joissain on pelkästään kukkia, joku toinen kasvattaa lanttuja, nauriita ja punajuuria. Jollain palstalla rikkaruohot ovat ottaneet vallan.

Ihailin palstaa, joka oli kuin tilataideteos, harmoninen, hyvinvoiva, huolehdittu - mitä luultavimmin myös rakastettu. Tein tilaa ohikulkevalle naiselle ja sanoin ihailevani palstaa, ikään kuin selityksenä, että en ole varkaissa.  Korkeintaan kuvaan tuoreita kukkia syntymäpäiväonnitteluihin. Hän pysähtyi ja sanoin, että on kiinnostavaa tehdä analyysiä siitä, millainen ihminen palstaa viljelee.Kuvaako palsta puutarhurin persoonaa.

Hän naurahti ja kertoi olevansa psykoanalyytikko ja kutsui arvioimaan omaa palstaansa.  Oli tasapainoiset ja kauniit värit, rikkaruohoja sopivassa suhteessa, sallivasti ja elämänoloisesti.

Tovin yhdessä filosofoimme. Palsta tarvitsee ravintoa, huolenpitoa, valoa. Mustaviinimarjat oli pitänyt hävittää, niihin oli tullut kasvitauti.  Totesi naapurin rehottavien puskien tuottavan valtavasti satoa runsaalla lannoituksella. Ehkä niin, minusta se oli hoidetuista palstoista rumin.

Ympäristökin vaikuttaa, sataa, tuulee tai kuivuus näännyttää. Tuuli voi tuoda voikukan siemenen. Rikkaruoho on hyvä kitkeä ajoissa, ennen kuin se juurtuu syvälle. Ja yllättävästi vuosien jälkeen syvältä maasta nousee uudestaan jotain jo hävinneeksi luultua.

Olipa mukava jutella. Kohteliaasti häntä kiittelin ja arvelinkin hänen olevan oikein hyvä psykoanalyytikko. Ehkä olin vähän oikeassa.  Puutarhapalstan ja mielen hoitamisella taitaa olla aika paljon yhteistä.

 

Keihäsfinaalissa tuli äitiä ikävä

Kuuteenkymmeneen vuoteen oli ensimmäiset arvokisat, joiden keihäsvalintoja ei Inkeri-äidin kanssa etukäteen spekuloitu.  Tänä vuonna ei siinäkään olisi ollut spekulointia.  Sunnuntaisin puolen päivän aikaan on jo pitkään ollut tapana soitella, sittemmin Skypetellä perheen kanssa eri puolille maailmaa.
Äidin kanssa käytiin läpi urheilu-uutiset, Formula-päivinä paalupaikat ja arviot siitä, kuinka kisa etenee. Puhuttiin me toki muutakin, mutta urheilu oli osa sunnuntaitraditiota.  Äidin kanssa kun olimme toisaalta ei osattu niitä näitä jaaritella, jos ei ollut asiaa. Urheilu oli asiaa.

Aivotutkijat ovat aivan tieteellisin metodein todentaneet, että penkkiurheilu on oikean urheilun jälkeen toiseksi parasta kuntoilua ikäihmisille. Tärkeintä on olla kiinnostunut ja innostunut jostain - jostain muusta kuin omasta navasta.

Lontoon MM-kisat on ollut sopiva paikka surutyölle. En ole ehtinyt äidin poismenoa paljon ajatella. Nyt urheilun myötä tulee mieleen, mitähän äiti olisi tuostakin sanonut. Olisimme myötäeläneet Usain Boltin loukkaantumista.  Pitkämäki heitti niin hyvin kuin osasi.  Muut vaan olivat parempia. Ja niin komeita poikia, olisi äiti lisännyt.

Ystäviä ja varaosia

Kittilässä istahdin pitkästä aikaa vanhan työpöytäni ääreen. Onkin ollut ikävä HP TouchSmartia, jossa on vanhalle ihmiselle selkeä näyttö ja hyvät näppikset.  Näppikset ovat jo toiset, yhden naputtelin hajalle.  Mutta onhan minuunkin asennettu varaosia. Tässä on pari kirjaa saatu aikaiseksi.  Kone on kuin vanha ystävä, voi miten onkin ollut ikävä.  Pitäisikö ottaa mukaa Helsinkiin, vieläkö tämä jaksaisi kanssani ahertaa?  Jos vaikka innostuisi kirjoittamaan. On se kummallista, miten joihinkin esineisiin voi kiintyä.

Lauantaina oli luultavasti ensimmäinen kerta tällä vuosituhannella, kun pelasin täyden kierroksen golfia, kaikki 18 reikää.  Kittilän Ihmisten hyväntekeväisyyskilpailu on hieno tapahtuma. Hotelli Panoramassa oli K65-tanssiaiset sen jälkeen. Joukkueemme oli viimeistä edellinen.

Olipa ihana tavata vanhoja ystäviä.   Kirjaimellisesti vanhoja.  Kuvassa olen orkesterin viulistin, Vieno Nikkisen kanssa.  Hän on 90. Eipä haittaa ikä soittoa. Yhden valssinkin tanssin, Krigsholmin Maunon  kanssa. Hän on 93 vuotta. ja niin hyvä tanssimaan, käy vieläkin pari kertaa viikossa tanssimassa Levihotellissa.  Aina se kuntosalin voittaa. Monta muutakin rakasta vanhaa ja hieman nuorempaakin ystävää tuli halattua parin vuoden tauon jälkeen.

Ensi viikolla luovumme yhdestä vanhasta ystävästä, Volvo 850 GLT vuosimalli 1993 menee huomenna vaihtoon ja tilalle tulee uusi pieni Peugeot. Peruutustutka on vanhuksille tärkeä lisävaruste.  Ja kyllähän ikä jo painaa Volvoakin, varaosia on siinäkin.  Vaan ei ensimmäistäkään ruostepilkkua.  Ennen vanhaan tehtiin kestäviä autoja.

Ystäviä halailtiin myös golfklubilla.  Kerroimme auton vaihdosta. Miten ollakaan, Volvo sai Kittilästä uuden kodin. Eihän niin hyvin pidettyä ja rakastettua autoyksilöä voi ihan minne tahansa luovuttaa.

Aamulla ajelimme Veholle uutta Peugeotiamme hakemaan. Tuli puhelu.  Automyyjä soitti ja kertoi Vehon sählänneen jotenkin, että auto onkin Tampereella ja se pitää sieltä kuljettaa, luovutushuoltaa ja pestä. Kyllä niin harmittaa, Ella tulee Pariisista huomenna illalla ja ihan häntä ajatellen ranskalaismerkkiin oli päädytty.



 

Poro tuli pihalla vastaan

Tänä kesänä ei ole onneksi ollut kuuma - sen sijaan on pitänyt pientä kuumetta. Sen jälkeen, kun nielurisat leikattiin 40 vuotta sitten, kuumemittari ei ole juuri käynyt 37 asteen yläpuolella.

Kesäkuun puolivälissä sain uuden varaosan, stenttikraftin vatsa-aortaan.  Tämä on tietysti hyvä juttu, enää ei pitäisi olla pelkoa vatsa-aortan repeämisestä, mikä olisi ikävä juttu. Voisi kuvitella, että nivuksista verisuoneen viety stentti olisi ihan pikku juttu.

Toipuminen on vienyt puolen kesää. Pitää pientä kuumeta. Normaalilämpö on 36.1 ja nyt se on iltaisin 37.5.  Joka ei kuulemma merkitse yhtään mitään, eikä ole syytä olla huolissaan. Enkä kai olekaan. Duodecimin infektiotautien Käypä Hoito-suosituksia kirjoittaa Jukka Lumio, joka linee Aino Inkeri Ankeisen isoveli. Hänen mielestään ylipäänsä mikään tauti ei ole mitään eikä mihinkään tautiin auta mikään lääke.

Neuvotaan myös, että ei pitäisi mitata kuumetta. On vain niin, että kun lämpö nousee asteen verran, väsyttää.  Ja kun on väsyksissä, ei jaksa mitään. Ja kun ei jaksa mitään, stressaantuu siitä, että asiat jäävät hoitamatta. Ja kun on paljon hoitamattomia asiita, masentuu.

Pääsin kuitenkin Kittilään. K-65 tansseihin. Tapaamaan tuttuja. Vaikka moni on jo poissa keskuudestamme. Pitää osata olla iloinen kuumeesta huolimatta. Ei siis vielä lannistuta. Aamulla roskapussia viedessä tuli pihassa poro vastaan. Jänis juoksi metsään. Ja golfiakin jo pelattiin. Elämä voittaa. Parempi olla kuumetta mittailematta.

Osaanko katua tehokkaasti?

Sauli Niinistö nosti esiin termin "tehokas katuminen". Perussuomalaiset kun eivät ole riittävän selvästi irtisanoutuneet vanhoista mielipiteistään. Jäin miettimään, pitäisikö minun osata katua tehokkaasti joitain ajatuksia, mielipiteitä, tekoja? Tehokas katuminen tarkoittanee selkeää mielenmuutosta, anteeksipyyntöä ja korjaavia toimia, hyvittämistä niille, joita on loukannut.

Pitkän elämän aikana on ehtinyt kaikenlaista.  Jos jätetään pois jeesustelut: olisi pitänyt olla parempi äiti, puoliso, tytär ja muut yleisen lähimmäisenrakkauden vaatimukset, joita tuskin kukaan on riittävän hyvin täyttänyt. Vai tunnetteko jonkun, joka voi sanoa onnistuneensa täysimittaisesti? Paitsi tietysti Paavo Väyrynen. 

Niinistö kai tarkoitti aatteita.  Mitä aatteita, ideologioita, maailmankatsomuksia pitäisi osata tehokkaasti katua ja uudelleenarvioida? Onko Nalle Wahlroos tehokkaasti katunut taistolaisuuttaan? Vai onko se ylipäänsä tarpeen. Se oli ajan henki.

Yrittäjäperheessä oltiin oikeistolaisia. Ideologian vankkana pohjana oli yrittäjyys ja isänmaallisuus. Kokoomus oli nuoruudessani ainoa puolue, joka selkeästi puolusti yksityisyrittäjyyttä.  Maalaisliitto, nykyinen Kepu hyväksyi vain maatalousyrittäjyyden. Olin siis nuorena innokas kokoomuslainen. Aika uskollisesti olenkin vuosikymmenet enimmäkseen kokoomusta äänestänytkin. 

Kiireisenä yrittäjänä en juuri joutanut puoluepolitikkaa pohtimaan.  Vuosituhannen vaihteessa ajattelin uudestaan liittyä Kokoomuksen, oikein hankkia jäsenkirjan ja käydä vähän kokouksissa. Lähetin sähköpostia Helsingin Kokoomukselle, olisin halunnut vähän tietää enemmän paikallisyhdistyksistä ja siitä, mikä niistä sopisi minulle. Eivät ikinä vastanneet.

Kokoomuspoliitikkojen joukkopako terveyslobbareiksi (Laura Räty, Lasse Männistö) on niin läpinäkyvää. Mukamas valinnanvapaus. Kun Antti Häkkänen nimitettiin oikeusministeriksi, ajattelin ensin, että tuossapa on reipas ja selkeäsanainen nuori juristi. Mutta kun hän otti avustajakseen yli 6 000 euron kuukausipalkalla maksuhäiriöisen Tapani Mäkisen, järkytyin syvästi.  Jos aikuinen ihminen ei osaa hoitaa omia raha-asioitaan tolkullisesti, kuinka hänestä olisi oikeusministerille avustajaksi?  Päinvastoin, pahasti ylivelkaantunut poliitikko on halvalla ostettavissa.

Olin ajatellut, että kehitysmaiden syöpä on korruptio. Diktaattorit lähettävät korruptio- ja asekauppamiljardinsa Sveitsin pankkitileille. Pienempimuotoinen korruptio tapahtuu ruskeissa kirjekuorissa.  Hyvinvointivaltiossa eläköityneet kenraalit saavat hävittäjäkonsultointipalkkionsa verokirjalla. 

Niinpä, arvon herra Tasavallan Presidentti, minäkin jo ihmettelen, olisiko aika tehokkaasti katua vuosikymmenten kokoomuslaisuuttani?

 Ruiskukkaa ei kuvaan löytynyt.

 

Pelargoniafilosfiaa mätäkuulle

Prinssi Charlesin kerrotaan jutelleen kasveille. Ja häntä pidettiin muutenkin kummallisena.   Winchesterissä köynnösruusuni tarvitsivat suihkuttamista Multiorosella, leikkaamista (pruning), kuolleiden kukintojen poistamista (deadheading).  Kun niiden kanssa oli seurustellut tunnin tai kaksi, ei mennyt kuin pari päivää ja ruusut kiittivät hoitajaansa kukkaloistolla.

Sairaalassa ollessani kirvat olivat syöneet terassilta orvokit. Tuho oli niin totaallista, että ne joutuivat biojätteisiin. Alkukesästä hankittujen vaaleanpunaisten pelargonioiden ensimmäiset kukat olivat kuihtuneet.  Ei näkynyt ensimmäistäkään uutta nuppua.  Niinpä sanoin, nyt jos ette heti aloita kukintaa, uhkaa lähtö biojätteisiin. Ei mennyt kuin kaksi päivää ja pelargoniressukat puskevat hädissään uusia nuppuja. Kohta ovat taas kukassa.

Mielenkiintoista - tuli huono omatunto siitä, että olin kukkia niin tylysti uhkaillut. Kukkien pitää saada kukkia ilosta, ei pelosta.