keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Hillaa, hallaa ja nettiä

Olipa eilen taas huikea tilaisuus.  Syrjäkyliä myöten toistasataa ikäihmistä kokoontui Levihotelliin, ensin kuntoilemaan, sitten lounaalle ja lopuksi laulettiin.  Vieraspaikkakuntalaisille tiedoksi, että jostain Lohinivalta tai Molkojärveltä edestakaista matkaa tulee liki 200 kilometriä, jostain enemmänkin.  Siis ei pidä vähätellä talkoohenkeä, sillä Kittilän Ihmisten vapaaehtoiset hoitivat autottomille kuljetuksenkin. Pääkaupunkiseutu on pienempi alue, mutta jos sieltä olisi kerätty kokoon yli 10 % kuusikymmentäviisi vuotta täyttäneistä, eivät olisi mahtuneet Hartwall Areenallekaan.

Kaikki oli ikäihmisille ihka ilmaista. Yhdistys on kerännyt rahat monesta eri lähteestä.  Valtaosa paikkakunnan yrityksitä on sponsoroimassa. Suuri osa oli uimassa, keilaamassa oli 19 henkeä. Tämä pitää vanhusväestöä terveenä ja mieltä virkeänä.  Varsinkin ovat hyviä laulamaan, musikaalisuus lienee periytyvää ja niinpä hyvän lauluperimän väkeä oli paikalla.  Takalon Raimo säesti haitarilla.  Harmin paikka, että laulunsanat olivat jääneet kotiin.  Niinpä Raimo tyynesti hurautti hakemaan ne, kilometrejä kertyi toistasataa.  Kuvitelkaapa joku helsinkiläinen vanhustyön vapaaehtoinen samaan souviin...

Tärkeä puheenaihe oli tietysti hilla.  Nyt on ollut monta huonoa hillavuotta peräkkäin ja tänä vuonna hilla on kukkinut ennen näkemättömän runsaasti.  Mutta jos tulee halla, ei tule hillaa.  Ensi yöksi on luvattu yöpakkasia.  Minäkin nollautin lämpömittarin tänä aamuna ja jännityksellä odotan aamun lukemia.  Minähän en itse jaksa hillassa käydä. Mutta myötäelän jännityksessä kaikkien näiden rakkaiden ihmisten kanssa.  Heille hilla on enemmän kuin mikä tahansa marja.  Siitä on saatu talven vitamiinit.  Monelle Lapin ihmiselle se on ollut myös tärkeä tulolähde.  Täällä kun ei entisinä aikoina ollut töitä, eipä ollut teitäkään.

Yritän säädellä tämän blogin asetuksia niin, että palautteen saa kommentoitua suoraan tähän jatkoksi. Olen muuten saanut palautetta ja LinkedIn:istä olivat muutkin tehneet samantyyppisiä havaintoja.  Nyt kun hoksasivat ajatella.  Kyllähän sähköposteja voidaan vakoilla ja varmaan on hakkereita.  Minua nyppii LinkedInissä se, että se on ostanut varastettua tavaraa ilmeisen tietoisesti ja yrittää sen avulla lisätä bisnestään.  Kun valitsee nettiselaimen tai liittyy Facebookin, ymmärtää samalla, että tietoja käytetään.  Mutta kun maksaa maksullisesta sähköpostista, harmittaa, että operaattori vuotaa. Jos olisin vähän ahkerampi, vaihtaisin, mutta on niin vaivalloista.  Ehkä tässä joku päivä ryhdistäydyn.

Nyt vaan peukut pystyyn, että Lapissa pysytään plussan puolella lämpömittarissa.  Muuten on hienoa aikaa.  Kullerot kukkivat.

Ei kommentteja: