Hyvinvointivaltion onnellisuutta

Olin eilen kävelyllä tyttären kanssa. Oli mukavaa, Arabianranta on mukava paikka, tästä voi kävellä monenlaisiin mikroilmastoihin. Talot ovat uusia ja pihoissa on jopa joitain kiinnostavia tilataideteoksia ja istutuksia.  Useimmiten istutukset ovat aika tylsiä ja mielenkiinnottomia. Riippumatta niiden laadusta, rikkaruohot rehottavat.

Ajoittain huoltoyhtiö ajaa istumaruohonleikkurilla laajemmat nurmikot.  Siinä kaikki. Tuumailin, että pari koululaista voisi saada hyvän kesätyön rikkaruohoja nyhtämässä. Meidänkin taloyhtiöllä lienee kivämätöntä pihaa korkeintaan 100 m2.  Tytär sanoo, että Bhutanissa ihmiset ohikulkiessaan nappavat rikkaruohon pois. Ja jos ette satu muistamaan, mikä maa on Bhutan, niin se on maa, jossa aivan oikeasti on tavoitteena onnellisuus.

Pihassa siviilirohkea ikäihminen tunki pihan roskakorista ulos pursunneet koirankakkapussit takaisin. Minä hänen tomeruuttaan oikein kiittelin. Tuumasimme siinä, että taidamme pitää pikku talkoot ja oman antaa kyytiä oman pihan rikkaruohoille.  Laitamme alaoveen lapun ja katsotaan tuleeko ketään kaveriksi.

Naapuri kertoi hyvän hyvinvointivaltioesimerkin tuttaviensa taloyhtiöistä.  Olivat laittaneet komet pelargonialaatikot pihaan ja niitä porukalla kesän kastelivat.  Eräs mies heitti sinne aina tupakantumppinsa. Joku oli nätisti pyytäyt, että laittaisi tupakantumpit muualle, ne kun ovat aika rumia kukkalaatikoissa.  Mies totteli.  Mutta sen jälkeen hän ryhtyi aina nippaisemaan poikki kaikki pelargoniannuput. Tällaista on hyvinvointivaltion yhteisöllisyys.

Jee, tässä ihan itse valokuvaamani rikkaruohot pihamme japanilaistyyliin pyrkivästä kiviasetelmasta rikkaruohoineen.

Tämän siis tein myös ilman apunörttiä Lumia 920:lla.  Ette uskokaan, miten ylpeä olen itsestäni.