Uskokaa tai älkää, vatsa-aorttani vuoto on liimattu umpeen. Aivan oikein, valtimoon on menty, löydetty vuotopaikka ja sinne laitettu Onyx-nimistä polymeeria - liimaa, joka kovettuu ja tukkii vuotokohdan. "Lopputuloksena kontrollikuvissa aneurysmapussiin ei ole varjoaineen virtausta ainakaan näistä haaroista." Muista haaroista sitten ehkä.
"Huomionarvoista jatkohoidossa on, että emboliamateriaalissa oleva rikkipitoinen liuotin tuottaa pahaa hajua potilaan ympäristöön useiden päivien ajan." Kuulemma muistuttaa mädän kananmunan hajua. Harmi, etten ole koskaan haistellut mätiä kananmunia. En siis osaa sanoa osuivatko oikeaan.
Sitaatit erikoislääkärin lausunnosta. Aorttan paikkaus kesti kaksi tuntia. Erikoista siinä oli, että sekä avustavat röntgenhoitajat ja röntgenlääkäri puhuivat potilaalle. Eli kaikki hyvin. Ei siis vielä tarvita hautajaisvirsiä. Sairaalareissu oli ajatuksia herättävä ja opin paljon uutta ja huomasin, että eräät asiat eivät ikinä muutu. Kunhan jaksan, kirjoitan hurjasta seikkailustani yksityiskohtaisemmin toiseen blogiini Sairaan hyvä potilas.
Ystävien ja perheen kannustus ja tuki on mittaamattoman arvokasta. Se auttoi jaksamaan. Kiitos kaikille kannustuksesta. Nyt on otettava rennosti, ettei haava aukea valtimossa. Muutenkin olen vielä hyvin väsynyt, mutta eiköhän tämä tästä. Pientä kuumetta ja kipuilua vielä pitää.
En osaa itse arvioida, kuinka pahalta haisen. Potkulautamies ainakaan ei ole hajua havainnut. Pitäisikö olla huolissaan, etten haise tarpeeksi. Jospa emboliamateriaalin liuotin ei hajoakaan? Siitä viis, ihan mukava olla elossa! Selfie heti paikkauksen jälkeen.
Sairaalassa lukaisin Kari Hotakaisen Tuntematon Räikkönen. Kirjaa oli niin hehkutettu mediassa ja ainoat kiinnostavat kohdat olinkin jo lukenut lehdistä. Olin hyvin pettynyt, tykkäsin Räikkösestä ennen kirjaa paljon enemmän. Nyt hänen persoonansa jäi aika ontoksi, englanniksi sanoisin shallow. Luulin, että ulkohuusipojan luonteessa on jonkinlaista särmää, joka vie menestykseen. Tietokirjailijan homma ei sovi Hotakaiselle, vaikka myyntimenestys on kova. Toivottavasti pysyy siinä lestissään, jonka osaa paremmin eikä ryhdy urheilijaelämänkerturiksi. Minäkin halusin kirjan, vaikka olin päättänyt suojella ympäristöä ja lukea kaikki kirjat aikanaan kirjastosta. Mielenkiintoista oli, että kirja herätti suurta huomiota sairaalassa, jokainen hoitaja, laitoshuoltaja ja ruokajakelija siitä kyseli ja sitä kommentoi. Suomen kansa sai yhteisen puheenaiheen. Se on kirjan paras ansio.
"Huomionarvoista jatkohoidossa on, että emboliamateriaalissa oleva rikkipitoinen liuotin tuottaa pahaa hajua potilaan ympäristöön useiden päivien ajan." Kuulemma muistuttaa mädän kananmunan hajua. Harmi, etten ole koskaan haistellut mätiä kananmunia. En siis osaa sanoa osuivatko oikeaan.
Sitaatit erikoislääkärin lausunnosta. Aorttan paikkaus kesti kaksi tuntia. Erikoista siinä oli, että sekä avustavat röntgenhoitajat ja röntgenlääkäri puhuivat potilaalle. Eli kaikki hyvin. Ei siis vielä tarvita hautajaisvirsiä. Sairaalareissu oli ajatuksia herättävä ja opin paljon uutta ja huomasin, että eräät asiat eivät ikinä muutu. Kunhan jaksan, kirjoitan hurjasta seikkailustani yksityiskohtaisemmin toiseen blogiini Sairaan hyvä potilas.
Ystävien ja perheen kannustus ja tuki on mittaamattoman arvokasta. Se auttoi jaksamaan. Kiitos kaikille kannustuksesta. Nyt on otettava rennosti, ettei haava aukea valtimossa. Muutenkin olen vielä hyvin väsynyt, mutta eiköhän tämä tästä. Pientä kuumetta ja kipuilua vielä pitää.
En osaa itse arvioida, kuinka pahalta haisen. Potkulautamies ainakaan ei ole hajua havainnut. Pitäisikö olla huolissaan, etten haise tarpeeksi. Jospa emboliamateriaalin liuotin ei hajoakaan? Siitä viis, ihan mukava olla elossa! Selfie heti paikkauksen jälkeen.
Sairaalassa lukaisin Kari Hotakaisen Tuntematon Räikkönen. Kirjaa oli niin hehkutettu mediassa ja ainoat kiinnostavat kohdat olinkin jo lukenut lehdistä. Olin hyvin pettynyt, tykkäsin Räikkösestä ennen kirjaa paljon enemmän. Nyt hänen persoonansa jäi aika ontoksi, englanniksi sanoisin shallow. Luulin, että ulkohuusipojan luonteessa on jonkinlaista särmää, joka vie menestykseen. Tietokirjailijan homma ei sovi Hotakaiselle, vaikka myyntimenestys on kova. Toivottavasti pysyy siinä lestissään, jonka osaa paremmin eikä ryhdy urheilijaelämänkerturiksi. Minäkin halusin kirjan, vaikka olin päättänyt suojella ympäristöä ja lukea kaikki kirjat aikanaan kirjastosta. Mielenkiintoista oli, että kirja herätti suurta huomiota sairaalassa, jokainen hoitaja, laitoshuoltaja ja ruokajakelija siitä kyseli ja sitä kommentoi. Suomen kansa sai yhteisen puheenaiheen. Se on kirjan paras ansio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti