Puolison kanssa toteutimme toiseksi viimeisen matkamme (viimeinen matka kai on sitten jotain muuta) ja pääsimme Pariisiin ja Claude Monet´n puutarhaan Givernyssä.
Olinhan nähnyt maailman museoissa vuosien saatossa monet lumpeenkukkataulut. Jossain matkailuohjelmassa näin pätkän Givernystä ja tuumasin - tuollapa haluaisin käydä.
Etukäteen pelotti matka - emmehän olleet vuosiin matkustaneet minnekään. Epäonnistuneiden lonkkaleikkausten takia Potkulautamiehen kävely on ollut hyvin hidasta ja kivuliasta. Viikko ennen matkaa harjoittelimme 340 metrin matkaa lähiravintolaan. Jo 50 metrin kohdalla piti pysähtyä ensimmäisen kerran, matkaan kului lähes puoli tuntia. Rakas ystävämme Helena onneksi ompeli pieneen kangaskassiin mahtuvan pehmustetyynyn, jonka turvin pystyi kivuttomasti istumaan.
Jonotin Finnairin puhelinpalveluun 38 minuuttia, että saisin varmistuksen siitä, että lentokentillä on pyörätuolikuljetus. Onnistuihan se. Kentillä tarvittiin tuhansia askeleita. Rakas tyttäremme oli suunnitellut matkan logistiikan siten, että pisin pakollinen kävelymatka oli alle 400 metriä. Suuri idea oli siinä, että askeleet säästettiin ihaniin paikkoihin, ei lentokentän loputtomille käytäville.
Kun saavuimme Givernyyn, matkaa parkkipaikalta puutarhaan oli 300 metriä, postikorttimaisemaa ruusuköynnöksineen sekin. Puutarhassa parkkeerasimme Potkulautamiehen pankille kuuluisan lammen lähettyville. Eikö mitä, puutarha oli niin kaunis, että Kari halusi kävellä ja kävelyä tuli päivän aikana enemmän kuin kertaakaan yhtenä päivänä ensimmäisen lonkkaleikkauksen jälkeen. Salaisuus toki siinä, että kipulääke pitää ottaa etukäteen eikä vasta sitten, kun kipu tulee sietämättömäksi. Puutarhan kauneus ja silmiä hivelevät värisinfoniat tekivät ihmeitä niin mielelle kuin nivelille.
Tulimme siis virkistyneinä koti-Suomeen. Ei tainnutkaan olla viimeinen ulkomaanmatkamme. Haaveilemme jo Givernystä ruskan väreissä Ellan syysloman aikana. Claude Monet oli suuri taiteilija myös puutarhaa rakentaessaan.