torstai 21. tammikuuta 2016

Nizzassa rahapuukin kukkii - minä vaan sairastan

Nizza olisi mukava paikka. Kaksi viikkoa sitten alkanut yskä ja kurkkukipu senkun vain pahenevat. Puoliso jo totesi, että tänne ei kannata tulla kun aina sairastuu.
Niinpä makailen ja välillä katson auringonlaskua Välimereen.
Jaksoimme sentään syömässä käydä. Ensimmäisenä iltana söin niin pahoja grillattuja sardiineita, että suurin osa jäi syömättä.
Olemme vuokranneet viikoksi viihtyisän kaksion. Täällä on laadukas kirjasto.
Jostain syystä haluaisin olla kosmopoliitti ja ihan itse löytää hyviä ravintoloita.
Sardiinien jälkeen nöyrryin lukemaan Helena Petäistön opaskirjaa. Löytyikin seuraavaksi illaksi mahtava bistro. Hinta- ja laatusuhdekin olivat kohdillaan. Palvelukin ystävällistä. Sinne taas huomenna.
Sairauskertomuksesta ei sen enempää. Nizzassa on paljon tyylikkäitä vanhuksia. Syövät ja juovat hyvin. Kolmessa päivässä en ole nähnyt yhtään lihavaa ihmistä. Ovat kaikki sellaisia Kirsti Paakkasia.
Varmaan myös rikkaita. Täällä rahapuukin kukkii.
 

perjantai 15. tammikuuta 2016

Kun päivän kunto ei riitä, tarvitaan sunnuntaijärkeä

Urheilijat sanovat "mikä on päivän kunto ja mihin se riittää".  Eikä välttämättä mihinkään riittänyt.

Nyt ei tahdo päivän kunto riittää.  Olin jo oppinut jossain määrin arvioimaan, mitä voin luvata ja mitä ei.  Joskus muistan jatkaa lausetta Paavalin malliin: "Jos Jumala suo ja elää saadaan".  Liian helposti unohdan tuon loppukaneetin.

Olen luvannut tavata ystäviä, syksyllä kun on tultu Leviltä, marraskuussa ollaan Helsingissä, sitten joulun jälkeen ennen kuin Ranskaan lähdemme. Olen aina paheksunut epäluotettavia tyhjän puhujia. Totta kai olisin halunnut tavata ystäviä, vastata meileihin, hoitaa yhdistyksen asioita.  On vaan tämä taudinpahalainen riivannut enemmän kuin tilattu.  Sitten kun näkyi valoa tunnelin päässä vuoden pimeimpänä päivänä, Potkulautamies sairastui sitkeään flunssaan. Sitten tuli minun vuoroni. Päivän kunto on ollut kehno jonkin aikaa, eikä se ole mihinkään riittänyt.

Kaiken lisäksi olen hyvin tärkeän yhdistyksen, Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja. Käykääpä tykkäämässä Facebook-sivuista. Se on valtavan hieno ja tärkeä hanke. Saa toivottaa voimia jaxuhaleja ynnä muuta. 

Nytpä sitten sairastelen. Jumala suo ja niin poispäin, huomenna suuntana on Pariisi. Lapsenlapsen hoitajalla on vapaapäivä ensi maanantaina. Siispä mummille ja vaarille on tärkeä tehtävä. Ole aina ajatellut, että joskus olisi mukava matkustaa junalla Euroopassa.  Joku vuosi sitten matkustimme Zurichista Milanoon - komeasti Alppien yli.  Matka kesti päivän. Oli aurinkoinen päivä ja alpit saattoivat olla komeita.  Juna olikin italialainen, eikä likaisten ikkunoiden läpi nähnyt mitään.  Eurooppalaisissa junissa on niin hyvät ravintolavaunut.  Italialaisjunassa ei ollut edes kahvikärryä.  Jännityksellä odotan, onko Ranskassa osattu ikkunoita pestä. Pariisista Nizzaan kestää viisi tuntia.

Vanhoilla ihmisille menee aina päivä pakkaamiseen.  On niin paljon muistettavaa huonolla muistilla. Potkulautamies kirjoitti hyvän blogin arkijärjestä.  Jääkaapissa oli yksi punasipuli.  Eihän sitä voi heittää menemään.  Niinpä Potkulautamies kävi Stockmannilta osatamassa muikunmätiä ja blinejä.  Ei mennyt sipuli hukkaan.  Tämä on sunnuntaijärkeä.

Tietysti matkalaukussa sairaalla ihmisellä pitää olla hyvä apteekki. Ja tietysti jo kotona pitää mobiililaitteeseen ladata Meedoc, jos sattuisi taas sairastumaan.  Hiukan kuin sateenvarjo, jos se mukana, ei likikään sada yhtä paljon kuin ilman suojaa.

Tammikuussa on hyvä matkustaa.  Tammikuu kestää kaksi kuukautta, nyt jo tuntuu siltä, että se on kestänyt kuukauden. 

perjantai 1. tammikuuta 2016

Tilinpäätösaika ja uuden alku

Entisinä aikoina vuodenvaihde oli hektistä aikaa.  Esmerkillähän oli toistakymmentä tytäryhtiötä. Tilinpäätöksiä oli seitsemällä eri kielellä ja vielä useammalla kirjanpitojärjestelmällä ja monenkirjavin verolaein. Vasta vapautuneen Venäjän aloitteleva kirjanpitolainsäädäntö oli kauniisti sanoen mieliinpainuva kokemus. Tilintarkastajalla oli tapana sanoa: Näitä osaa harva lukea ja vielä harvempi kirjoittaa.  Otin sen kemplimettina.

Enää ei onneksi tehdä tilejä euroissa. Sen sijaan voi laskea kuluneen vuoden voitot ja tappiot. Saan olla nöyrällä ja kiitollisella mielellä elämälle. Kiitollisin olen rakkaista lapsistani, joista saan olla niin iloinen ja ylpeä.  Jos haluaa tarkemmin perehtyä asiaan, voi ostaa tammikuun Gloria-lehden ja lukea enemmän Annamarin ja vävypojan elämästä.  Siellä Bhutanissa saimme olla mukana juhlallisuuksissa.  Haikeana jään ikävöimään sankarikoiranpoika Artoa, johon ehdin niin kovasti kiintyä.  Vapaasti korkeassa ilmanalassa kulkemaan tottunut koira ei ehkä voisi asustaa missään toisessa maassa.

Pariisissa tuli käytyä useammankin kerran. Lapsenlapsi on tietenkin mummin ja vaarin silmäterä ja aurinko.  Nyt pikku Eleonor on saamassa oman huoneen ja muuttoavuksi olemme lähtemässä. Potkulautamies laittoikin pikkuneidin Lapin vierailusta blogiinsa kuvan.

Kuluneen vuoden tautisaldo oli mittava, lääkärissäkäyntejä oli kymmeniä. Taudeista kiinnostuneet voivat lukea Sairaan hyvä potilas-blogiani. Kirjoittamistyöt ovat jäämässä hiukan vähemmälle. Minulla tuntuu aina olevan joku hyväntekeväisyyshanke meneillään.  Nyt alkaa taas uusi yhdistys, Suomen Ultraharvinaiset ry. Toivottavasti voin olla sen kautta avuksi muille erittäin harvinaista tautia sairastaville.  Verkkosivut avautuvat lähipäivinä.

En tee Uuden Vuoden lupauksia, olen jo oppinut, että en voi luottaa itseeni. Jos ei petä päättäväisyys, jaksaminen ja terveys ei aina ole omissa käsissä.  Niinpä olen kuin suomalainen edustusurheilija: teen parhaani ja katsotaan, mihin se riittää.

Hyvää Uutta Vuotta ja armeliasta asennetta elämään.
Kuvassa Arto autoilee.