perjantai 26. helmikuuta 2016

Hiekkalaatikkokaveria tai naapuriapua

Töölössä asuva ystäväni kertoi Facebookissa olleensa noroviruksesta niin sairas, ettei jaksanut edes roskapussia viedä, saati sitten kaupassa käydä ruokaa ostamassa. Hän kertoi asuneensa 30 vuotta samassa talossa, eikä tunne ketään naapuria niin hyvin, että voisi apua pyytää.  Sanoi, että talossa asuu niin paljon nuoria ja kiireisiä ihmisiä, etteivät he ehdi.

Ajattelin, että hyvänen aika, jos minun naapurillani olisi samanlainen tilanne, ilomielin vähän auttaisin. Näköjään naapureihin tututuminen vie aikaa.  Minulla kun on kaiken lisäksi tämä prosopagnosia, eli kasvojen tunnistamisen vaikeus.  En siis välttämättä opi helposti tunnistamaan saman talon asukkaita. Varmuuden vuoksi sanon päivää kaikille.

On ollut harkinnan alla Facebook-ryhmän perustaminen ja erään eläkeläisnaapurin kanssa jo niin sovittiinkin, mutta ei saatu aikaiseksi.  Yhtenä iltana tulimme samassa ratikasa vähän nuoremman naapurin kanssa ja panimme tuumasta toimeen. Laitoimme lapun alakerran ilmoitustaululle.

Voi miten viisaita, iloisia ja mukavia nuoria ihmisiä tässä talossa asuukaan!  Ei tässä vielä mitään ihmeitä ole ehditty, toistakymmentä asukasta on liittynyt ryhmään parissa päivässä.

Kun Eleonor tulee Pariisista mummulaan, voin kysyä hiekkalaatikolle leikkikaveria.  Pyöräkellarissa minulla on vuosia ollut fillari seisomassa.  Voisin sitä lainata, jos joku tarvitsee.  Innokkaana mummina voisin joskus olla tunnin tai pari lapsenvahtina, jos tulee äkillinen tilanne. (Oma lapsenlapsi asuu niin kaukana) Tai jos joku on sairaana, puolisoni  Potkulautamies olisi oikea henkilö auttamaan.

Saattaa olla, että kun älytelevisioni ylittää älyni rajat, joku nuorempi naapuri voisi kahdessa minuutissa kertoa, mitä väärää nappulaa olen mennyt painamaan.


Tai voidaan pohtia talon yhteisiä asioita, jakaa talon pihan kesäkukkien kasteluvuorot. Tai jos pidän juhlat ja metelöin tai remontoin, voin varoitella etukäteen.

Arabianranta on kyllä hieman toisenlainen asuntoalue.  Ehkä se nyt vaan on niin, että tänne muuttaa vähän mukavampia ihmisiä.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Soon Moro, ystäviä tarvitaan muutenkin kuin hädässä

Nyt on alkanut yksinäisen vanhuuden ehkäisykampanja. Aivan aidosti toivon, ettei minua tarvitse pakkopullana virkatyönä käydä tervehtimässä, kun olen vanha ja yksin.  Yritän huolehtia siitä, että vielä olisi ystäviä jäljellä.  Se tietysti edellyttää sitä, että ystäviin pitää yhteyttä ja tapaa heitä.

Hyvä tapa bongata mahdollisia ystäviä on viikonvaihteessa Stockmannin Herkkuosasto. Sinne voi istahtaa samppanjabaariin, eikä aikaakaan kun osuu kohdalle joku mukava ihminen, jota et ole tavannut 30 vuoteen.  Eipä siinä sitten muuta kuin halaukset ja heti saman tien sopimaan, milloin mennään yhdessä drinkille, kahville ja syömään.  Näin vanhana ei enää kotona jaksa samalla tavoin kokata.

Niinpä kalenteri on ihanasti täynnä vanhojen ystävien tapaamisia.  Tässä iässä ei enää voi pitää tapaamisten välillä 20 vuoden taukoja. Huomenna lounastamme taas yhdessä kahden parhaan kansakoulukaverini kanssa.  Saran kanssa löysimme Facebookin kautta toisemme yli 50 vuoden tauon jälkeen.

Kävin Tampereella puhumassa vanhassa kirjastotalossa Tampereen Kansalliset Seniorit ry:n tilaisuudessa.  Olikin todella mukava ja kiinnostunut yleisö.  Aiheena potilas-lääkäri vuorovaikutus, hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus.  Kuten kaikilla kiertävillä kirjailijapuhujilla, minullakin oli muutama kirja mukana, mutta loppuivat kesken jo kättelyssä.  Lupasin selvittää blogiini, vieläkö niitä jostain saa.

Kustannus Oy Duodecimilla on vielä varastossa niin Pääteos, Sairaan hyvä lääkäri ja Sairasta!  Sairasta on Sairaan hyvän potilaan pokkariversio.  Kaikki ovat jo alennuksessa. Duodecimin verkkokaupasta niitä saa kätevästi.  Tai Helsingissä Duodecimin myymälästä Kalevankatu 14.
Tarkistin myös netistä, kirjastossa kaikkia kirjojani on hyvin saatavilla.  Myös "yrittäjäomaelämänkerta"  Sumutettu sukupolvi.

Olenkin ollut aika huonossa hapessa, mutta niinhän vanhalle sirkushevoselle aina käy, että kun lavalle nostetaan, kummasti virkistyy.  Adrenaliini on hyvä piriste.  Olin kyllä muutenkin aika kovassa dopingissa.

Ja se mainio etälääkärifirma on nimeltään Meedoc omia potilastietojaan voi käydä katsomassa osoitteessa kanta.fi  Kolumnejani voi lukea Potilaan Lääkärilehdestä.
 




sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Olen elossa: tarvitaan lääkärintodistus

Ranskasta tultua odotti kirje Englannista. Tarvitsevat todistuksen, että olen elossa. Eikös ole ihanaa?  Olikin niin viimeisen päällä rankka flunssa, että on itsekin vaikea tätä todeksi uskoa.  Englannista maksetaan pientä eläkettä. Haluavat olla varmoja, että olen vielä hengissä.  Kreikassahan kuulemma maksettiin eläkkeitä kuolleillekin.  Englannissa ovat tunnetusti varovaisia ulkomaalaisten suhteen. Mutta sen tarkempaa tietoa ei tarvita, riittää, jos on elossa. Kätevää.

Pariisissa päätehtävänä oli auttaa tyttären perhettä muutossa. Pakkauspuuhissa vävy venäytti selkänsä ja lääkäri määräsi hänet viikoksi vuodelepoon. Kolme päivää ennen muuttoa lapsenlapsi sairastui vesirokkoon.  Vesirokkohan ei ole vaarallinen tauti, mutta alkuun se on sangen kivulias. Niinpä tyttären perhe valvoi yöt ja Ella oli niin kipeä, että vain äidin syli rauhoitti.

Varsinaisen muuttomuuton hoiti tehokas firma. Kapeissa rappukäytävissä ei mahdu tavaroita kuljettamaan, joten muutto tehtiin ikkunan kautta. Ihailtavalla ammattitaidolla. Muutin käsitykseni ranskalaisesta työtahdista.  Ällistyttävän rivakkaa toimintaa.
  Me isovanhemmat autoimme minkä osasimme. Ehkä tärkein tehtävä oli kokata pakastin täyteen, lapsenlapselle mieluista kotiruokaa. Hän ei ole erityisen ronkeli ruuan suhteen, tykkää vaikka etanoista, mutta tehdasvalmisteista purkkiruokaa ei suostu syömään.  Nyt on pakastin täynnä: lohikeittoa, porkkana-korianterikeittoa, kesäkurpitsa-basilikakeittoa ja makaronilaatikkoa.
  Kun soittelin Pariisista, 93-vuotias Inkeri-äiti totesi viisaasti: "Siitä aina jää niin hyvä mieli, kun on voinut olla lapselleen avuksi."  Tulimme kotiin hengissä - siitä vielä tarvitaan todistus - ja hyvällä mielellä.  Olimme lapsellemme avuksi.

Olen myös kokenut KonMari-siivousherätyksen, Siitä lisää ensi kerralla oikein kuvien kanssa.

Kakkukaupasta haettiin leivokset tyttären syntymäpäivän kunniaksi.