Elossa

 Kävimme ensimmäistä kertaa elämässämme Aurinkomatkoilla.  En vieläkään oikein ole toipunut ilmastosyyllisyydestä.  Talven kesti paremmin, kun oli jotain mitä odottaa.  Ystävämme Markku ja Maria olivat olleet edellisenä vuonna Costa Adejen Hotel Jardines di Nivariassa, joka oli vanhuksille ja vammaisille sopiva paikka. Viisi tähteä - mekin antaisimme tähdet.  Ilman ystäviämme emme olisi enää rohjenneet lähteä.  Kuulimme, että sieltä on vuokrattavissa sähköskoottereita, joilla voi  ajella esteettömillä lähiseuduilla ja rannikkoteillä maisemia ihailemassa.  Minullakin oli kivaa, ei tarvinnut jättää Karia yksin hotelliin, ja saimme kulkea yhdessä.  Minäkin sain askelia ennätyslukemat Withings -kelloon, joka  sentään on ollut käytössä jo vuodesta 2019.   

Syksyllä pitää mennä uudestaan hakemaan tyynyt.  Viiden tähden hotellissa olisi viisi erikokoista tyynyä.  Olin vähällä varastaa niistä pienimmän.  Meistä kummastakin se paras tyyny ikinä.  Kotiin tultuamme kirjoitin hotelliin ja kysyin tyynyn valmistajaa, jotta voisimme tilata samanlaiset.  No, niitä ei saa mistään, sillä hotelli teettää tyynyt itselleen.  Lupasivat kuitenkin lahjoittaa yhdet, kun seuraavan kerran tulemme.  Eipä siis muuta kuin tyynynhakuun. Luultavasti marraskuussa.  

Espanjasta palattuamme olin jo ryhtymässä pyörätuolin tai invamopon hankintaan Potkulautamiehelle. Kun toisen puolison maksimikävelymatka on 200-300 metriä, pysähdellen, hitaasti ja kivuliaasti, se rajoittaa molempia.  Etenkin niitä asioita, joita voimme yhdessä tehdä. Ja mehän olemme viimeiset 48 vuotta tehneet asioita yhdessä. 

Tällä viikolla Potkulautamies teki ennätyksen:  kävi ihan itse bussi 71:llä Hakaniemen hallissa Reitin Kalassa uusia perunoita ja lohta ostamassa. Minä täällä kotona hermoilin kuin ekaluokkalaisen äiti ensimmäisenä koulupäivänä: pärjääkö?  No pärjäsi, korkkasimme miniskumppapullon ja juhlimme suoritusta. Pyörätuolin sijaan onkin tullut vähän toivoa.  Tehtiin vielä kolmas iso leikkaus, vaikka luulimme, ettei ole ollut mitään tehtävissä. Vuonna 2022 Peijaksen sairaalan ortopedi sanoi lonkan korjausleikkauksen jälkeen: lisää kipulääkettä ja hankkikaa rollaattori. Kun erikoissairaanhoito heittää ulos, on potilaalla vitsit vähissä.  

Keväällä asia tuli puheeksi pikkuserkkuni kanssa. Rannilan Esan oma lonkka oli korjattu ja hän tiesi, kuka on Suomen paras lonkkaortopedi ja pani tekstarilla yhteystiedot. Ortopedi oitis näki, mikä on vialla ja uskoi, että asia on korjattavissa.  Oli iso leikkaus ja haava on 40 senttiä pitkä.  Kyllä, maksoi paljon.  Mutta  mikä on sopiva hinta kivuttomalle kävelylle. 

Aloitettiin siis kuntoutus alusta kolmannen kerran. Ryhdyin itse personal traineriksi.  Kävelemme rappuja, alas ja ylös.  Kaksi kerrosta jo menee.  Tämä vaatii suunnattomasti sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja toistoja.  Koettelee hermoja.  Missä kulkee raja kannustavan puolison ja nalkuttavan akan välillä? 

Vieläkö ollaan tekemässä elossaoloilmoitusta kolmen vuoden kuluttua?  

Elämä yllätti 

Blogi oli valmiina jo kuukausi sitten.  En kuitenkaan julkaissut. Halusin odottaa jälkitarkastukseen asti.  Etten vaan nuolaise ennen kuin tipahtaa ja ilakoi ennen aikojaan. Sitten olikin minulla vuoro sairastaa, ja olin Meilahdessakin pari päivää.  CRP:t toisella sataa ja vieläkin vanhan ihmisen voimat vähissä.  

Koska Kari onneksi oli jaksavaisempi, hän halusi sairaalle puolisolleen avuksi ja lähti kävellen kauppaan.  Tuossa Toukolan K-Marketissa on ikävät rappuset, joissa ei ole kaidetta. Kari kaatui ja niskanikama murtui. Hengenmeno oli hiuskarvan varassa.  Elossaoloilmoitus siis tarpeen.  Kireä ja hankala niskatuki vaikeuttaa liikkumista kuukausia.  Nyt meni tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi.  Ehkä jo tällä viikolla lähdetään rollaattorin kanssa pihalle.  

Mistä tunnet sä ystävän, onko vierelläs vielä hän?

 

No, onhan ystävä vielä vierellä. Ystävänpäivänä ajattelin paljon ystäviä. Viime viikolla olimme leffakaveriporukan kanssa katsomassa Onnen asiamies elokuvan. Kannattaa muuten käydä katsomassa. Ennen leffaa söimme keskinkertaisen pizzan ja iloitsimme yhdessäolosta.  Nyt meitä oli koolla viisi. Minä olin nuorin, vasta 73.  Kaveriporukkaa on harventanut luonnollinen poistuma. Vielä on yli puolet jäljellä. 

Pitää olla jotain, mitä odottaa.  Iloisia tapahtumia onkin edessä: tytär ja lapsenlapsi ovat viikon päästä tulossa oikea käsi kipsissä.  Putosi ressukka tuolilta kun yläkaappeja siivotessaan.  On muuten erilaista leikkaushaavan hoito Ranskassa: joka toinen päivä sairaanhoitaja vaihtaa siteen ensimmäisen kaksi viikkoa, kunnes haava on parantunut. Niinpä nyt äitinä ja mummina suunnittelen lapsen ja lapsenlapsen hemmottelua. Ruokalistaan vasemmalla kädellä syötäviä ruokia.  On tiedossa lohikeittoa, kuhaa, sienikastiketta ja muusia, karjalanpaistia. 

Nyt joka tuutissa vastustetaan digitaalista vanhusten hoitoa ja etälääkäriä. Tänään olen hoitanut kaksi juttua onnistuneesti Maisassa, lisäksi uusinut reseptin Kanta-palvelussa.  Vahvistus reseptin uusimisesta tuli puolessa tunnissa. Karillekin puhelinaika huomiseksi.  Eli kun liikkuminen on vaikeaa, on paljon mukavampi hoitaa lääkäriasioita kotoa käsin.  Mutta jostain aina ne saa uutisiin haastateltavaksi Hakanimen torin laidalta jonkun rollaattorimummon, joka vastustaa kaikkea digitaalista.  

Korvaako etäyhteys live-tapaamista?  Ei se nyt kokonaan korvaa.  Meillä on sukutraditio, että sunnuntaina soitetaan äidille.  Minäkin aina soitin sunnuntai-iltapäivällä.  Nyt tytär soittaa meille Pariisista Whatspp-kuvapuhelun.  Puhelin on kaiuttimella ja siinä vaihdetaan kuulumiset, joskus nopeasti, joskus jutellaan puoli tuntia.  Viimeksi tytär lopetti puhelun: "Oli kiva nähdä".   Niinpä oli. Melkein sama kuin livenä. 

Facebookissa syntymäpäivä on ikään kuin vaihtoehtoinen ystävän päivä. Ei tietenkään ihan kaikki Facebook-kaverit ihan ystäviä ole, kuitenkin tuttavia, entisiä naapureita, sukulaisia.   On siellä kuitenkin merkittävän iso osa ystävistäni.  Ja syntymäpäivän toivotus on pieni hetki tulla ajatuksissa yhteen ja ilahtua ystävyyden säilymisestä.

Suurin osa ikätovereistani Facebookissa on joutunut hakkerien uhriksi ja tili on kaapattu.  Ei enää vuosiin ole tullut oikeita kaveripyyntöjä. Lähes päivittäin on jonkin kaverin tilitä tullut huijauskaveripyyntöjä. Tosi kurjaa.  Kuulemma tilin palauttaminen hakkeroinnin jäljiltä on aika vaivalloista.  Karin kanssa olemme toistaiseksi välttyneet.  Ilmeisesti on F-securen ansiosta.  Yli 20 vuotta on ollut käytössä eikä ole mitään vielä hakkerit päässeet käsiksi mihinkään.  Voisin ikätovereilleni suositella.  Sitä voi kuukauden kokeilla ilmaiseksi.  Samaan hintaan tulee sitten vähän mielenrauhaa.  Pieni osa vanhuuden turvaa helposti hankittuna. 

Facebook-kavereissani on myös monta edesmennyttä naamakirjakaveria. Eli sinne jää nettihaamu bittiavaruudesta muistuttamaan syntymäpäivästään. Kuolinsanomat eivät näköjään ole kaikkia kavereita saavuttaneet, vainajia syntymäpäivänä onnitellaan. Tähän aikakauteen liittyy monia kummallisia, hyviä ja huonoja ilmiöitä. 

On meillä muutakin odotettavaa:  Olemme ensimmäistä kertaa elämässämme lähdössä pakettimatkalle.  Tähän asti on itse valittu lennot ja hotellit.  Nyt sitten on opas lentokentällä vastassa ja bussi odottaa. Ajattelin, että Kanarian saarille en ainakaan ikinä aio mennä, sellaiseen turistirysään.  Nyt ollaan lähdössä ihan innolla.  Mitä tästä opimme: vannomatta paras. 

Tulipas tosi tylsä blogi.  Eipä tämä oikeastaan mikä blogi olekaan.  Kunhan kerron kavereille kuulumiset, eipä ole mitään tapahtunut.  Sairausrintamalla sitten on vilkkaampaa, vähintään iän mukaista kulumaa.  Niitä juttuja varten on onneksi ihan eri blogi.