Sininen nuttura lääkärillä ja hyvinvointivaste

Kävin kampaajalla. Tukka leikattiin, laitettiin raitoja ja värihuuhtelu päälle. Kampaaja puhui viileästä sävystä.  Minä kun ajattelin, että cool, laitetaan vaan.  Se tarkoittikin maantienväristä. Oma vika, pitää kysyä, kun ei ymmärrä.


Viimeksi käydessäni terveyskeskuksessa näin mieslääkärin, jolla päälaellaan sininen nuttura. Tai ehkä lyhyt poninhäntä sinilatvaisista hiuksista, en nähnyt ihan läheltä. Näytti mielenkiintoiselta. Harkitsin melkein omalääkärin vaihtamista. En vaihtanut, sillä en kuitenkaan olisi kehdannut kysyä, miksi tohtori oli päätynyt niin omintakeiseen hiusmalliin. Se tuonee väriä myös hoitosuhteen rakentumiseen.  Mutta näin maantienvärisenä sinistä nutturaa osaa arvostaa.  

Hiusväri päässä ehtii monenlaista. Selasin pinon Seiskoja.  Voi miten ihmeellisiä uusia ammatteja onkaan keksitty ex-misseille ja jääkiekkotähtien exille ja nykyisille. Hyvinvointineuvojaksi ja fitness-valmentajaksi on moni ryhtynyt. Tittelinä voi olla myös mediapersoonia, mikä tarkoittanee henkilöä, joka ei osaa muuta kuin hölmöillä julkisesti.

Haluaisin myös hyvinvointineuvojien asiakkaita haastateltavan. Miksi et valitsit hyvinvointineuvojan psykiatrin sijasta? Mitä maksoi, mikä oli hoito- vai kuuluuko sanoa hyvinvointivaste?    Millaisia pahoinvointiongelmia on voitu ratkaista?

Minussa tahtoo olla neuvojan taipumuksia. Neuvoja tulee annettua liikaa ja useimmiten pyytämättä. Eivät onneksi maksa mitään.

Erään käsilaukun tarina

Olin kokoamassa KonMari-epidemian akuuttivaiheessa tavaraa Kierrätyskeskukseen vietäväksi.  Kierrätykseen viemiseen liittyy se, että pois viedyt tavarat unohtaa heti saman tien.

Nappasin kuitenkin käsilaukun pois kierrätyslaatikosta.  Laukulla on tarina.  Versace ei oikeastaan ole millään tavoin minun juttuni, siinä on yleensä liikaa kiiltäviä, isoja nappeja, solkia ja muuta metallia. Joskus 1990-luvun alkupuolella tarvitsin ajoittain työkäsilaukkua, johon mahtuisi A4.  Laukku ostettiin Singaporesta ja maksoi ihan liikaa.

Minusta vesipullojen alituinen kanniskelu on typerää ja erityisen typerää on Vichy-pullon kanniskelu käsilaukussa, jos on unohtanut korkin auki.  Nahkaan jäi ruma tahra.

En silti raskinut luopua laukusta, tahroineen kaikkineen.  Kävi näet niin, että eräänä iltana kaksi kohteliasta brittipoliisia ilmestyi ovellemme ja kysyi, olenko hukannut käsilaukuni. Minä siihen, että tietääkseni en, mutta menen keittiöön katsomaan. Yleensä heitin käsilaukun keittiön työpöydälle ikkunan alle. Eihän siellä mitään käsilaukkua ollut.

Oli käynyt näin, heti King Afred´s Statuen jälkeen  Eastgate Streetin varrella joku oli nähnyt ikkunastaan  rosvon näköisten nuorten miesten heittävän käsilaukun roskikseen ja juoksevan pois.  Valpas tarkkailija soitti poliisille.  Poliisiasema oli vain muutaman sadan metrin päässä. Poliisit nappasivat rosvot kiinni, ottivat heiltä pois lompakon ja luottokortit. Olivat vielä hakeneet käsilaukun roskista ja nyt pyysivät tarkistamaan, että kaikki oli tallella. 

Enhän minä nyt voi millään hylätä käsilaukkua, jolla on näin hyvä tarina.  Taidan ottaa sen huomennakin mukaan, kun menen koko päiväksi seminaariin kuulemaan luentoja harvinaisista perinnöllisistä sairauksista ja geenitutkimuksesta.  Tarvitsen mukaan muistiinpanovälineet.