sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Melkein selvittiin säikähdyksellä

Tiukan paikan tullen on hyvä muistaa, mistä on syytä olla kiitollinen.  Aivoverenvuoto on vakava sairaus.  Siinä voi käydä hyvinkin huonosti.  Niinpä voimme olla iloisia: kävely, puhe ja moni muukin asia onnistuu. Tänään vointi oli jo selvästi menossa parempaan suuntaan. Nyt vaan pitää olla kärsivällinen - mutta toisaalta on tehtävä lujasti töitä, kun hankitaan takaisin voimia ja taitoja.

Toinen hyvä puoli on siinä, että minun heiveröisen terveyteni takia olemme aikanaan osanneet hankkiutuneet esiteettömään asuntoon.  Vain klaffisuihkutuoli on hankkimatta, on ollut suunnitteilla jo pitkään.  Ihan silkkaa saamattomuutta.  Tänään jo netistä löysin tuolimallin.  Kaupunki varmaan toisi sellaisen kamalan ruman käsinojallisen suihkutuolin.  Ehkä se nyt alkuun tarvitaankin, siitä pääsee paremmin ylös.

Olin keskiviikkona Senioriforumissa puhujana.  Ääni tuli takaisin juuri ajoissa. Meni kai ihan hyvin.  Siellä tietysti on vain kilttejä ihmisiä paikalla, että tuskin olisivat moittineet  huonoakaan esitystä. Kuvassa kukat, jotka sain kiitokseksi.  Muutenkin mielialaa piristi, kun paikalla oli myös kirjojeni lukijoita. Hyvää palautetta tulee vielä vuosien viiveellä.

Toistaiseksi Kari on vielä Meilahdessa. Aluksi puhuttiin Laaksoon siirtymisestä kuntoutukseen.  Olen kuullut kauhukertomuksia Laakson kuntoutuksesta, toivottavasti  ei ole totta. Voitaisiin me yrittää selviytyä kotonakin. 

Käsi kipsissä voi hyvin.  Paitsi että aika kaksikätiseksi ihminen on tarkoitettu. Kassi kädessä oven avaaminen tai vaikka roskien vienti on työlästä.  Ruuanlaittoa en ole vielä kokeillut.  Onneksi tuossa 100 metrin päässä on Dylan Arabia. Sieltä on kätevä kipaista lounas kotiin.
 
Blogi ja Facebook on käteviä tiedon välittämiseen. Näin ystävät pysyvät ajan tasalla, eikä tarvitse niin paljon soitella ympäriinsä.  Sähköpostitkin yksikätiselle ovat hitaita.






tiistai 16. tammikuuta 2018

Tärkeysjärjestys muuttuu

Käsi on kipsattu puukipsillä. Pohjola-sairaala ei petä. Lääkärille 12.30, kuvattuna ja kipsattuna ulos 13.30.  Vakuutuskäsittely hoidettuna. Tapaturmavakuutuksen on hyvä olemassa. Ranne siis murtunut - vaan ei mieli. Yhdellä kädellä vaan ei juuri kirjoitella pitkiä juttuja.

Potkulautamies on nyt Meilahdessa. Onhan se näissä asioissa Suomen ellei ehkä maailmankin paras paikka. Yöllä kaksi tyttöä (nuorta naista) ajoi ambulanssin Rovaniemeltä Helsinkiin.  Yhden pysähdyksen taktiikalla.

Karin vointi ennallaan, paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Odotellaan kuntoutumista ja kuntoutusta ja sitä, että lääkäri ottaa kantaa, kunhan saa potilaspaperit Rovaniemeltä. Eläköön eHealth!

Perjantaina tulee muuttokuorma Leviltä. Olisi tuo ranne joutanut murtumaan joskus toiste. No, eiköhän tästä selvitä.  Tällä viikolla on opittu laittamaan elämää tärkeysjärjestykseen. Tavarat eivät nyt ole ykkössijalla. Elämä, rakkaus ja ystävät on. Kiitos siitä.








maanantai 15. tammikuuta 2018

Hyvinvointivaltiossa terveydenhuolto toimii

Hyvinvointivaltiomme pitää huolta.  Karin ambulanssikyyti Rovaniemeltä  Helsingin Meilahteen lähtee jo tänään.  Aamulla pitäisi olla perillä Meikun päivystyksessä. Ahdistuksissaan omaiset niin hätäilevät.  Lapin keskussairaalassa hoito oli hyvää ja rauhallista.

Jos on katsellut liikaa sairaalasaarjoja, niin luulee, että aina kun monitorit hälyttävät ja kellot kilkattavat, kaikki juoksevat kovaa.  Ettei omaisen ei olisi niin pitänyt hermostua. Karin vointi oli eilen sunnuntaina jo selkeästi parempi.  Suihkussa oli käyty ja siiretty AVH-yksiköstä osastolle potilashuoneeseen.  Täytyy tunnustaa, että Lapin keskussairaalan leppoisuus Meilahteen verrattuna on aika hellyttävä kokemus.  

Pari viikkoa sitten kirjoitin Suomen Ultraharvinaisten pujheenjohtajana Hesarin Mielipide-sivulle. Oli erikoinen yhteensattuma, että Hesari julkaisi tänään kirjoitukseni Kanta-järjestelmästä.  Tiukan paikan tullen potilastietojen saatavuus on hyvin tärkeää.  Ja toisaalta, ei kaiken pidä olla niin salaista. Tiedän, että ystävämme ympäri maailmaa eivät olla urkkimassa tai uteliaita, vaan haluavat tietää sen vuoksi, että välittävät.

Nyt, kun ääni on mennyt laryngiitin takia, pitää olla puhumatta.  Kun Karin luvalla ja kannustamana kirjoitan hänen voinnistaan blogiin, Potkulautamiehen (eli Karin) ystävät pysyvät ajan tasalla.  En olisi millään pystynyt soittamaan tai vastaamaan kaikkiin viesteihin ja tiedusteluihin. Eikä pidä ollenkaan vähätellä Facebookissa ja muilla tavoin tulleiden viestien merkitystä. Kun on kaukana kotoa hyvin sairaana ja heikkoja, on se hienoa nähdä, kuinka paljon on ystäviä, jotka välittävät ja ovat hengessä mukana. Se auttaa jaksamaan. Kiitokset kaikille.

Toivottavasti ääni on keskiviikkona jo hyvässä tikissä.  Olen puhumassa lääkärissäkäynteihin ja sairastamiseen liittyvistä asioista Senioriforumissa. Aiheena: "Mitä on hyvä tietää, kun menee lääkärille".   Tuli tässä tehtyä käytännön harjoitukset, kun piti kerrata, mitä kaikkea äkilliseen sairastumiseen liittyy.  Outo yhteensattuma tämäkin.

Kävin Rovaniemellä jaloittelemassa Lapin keskussairaalan parkkipaikalla.  Sielläpä oli pieni kuoppa, johon astuin ja kaaduin komeasti.  Ajattelin selvinneeni säikähdyksellä ja pikku kolotuksella, mutta nyt vasen ranne on sen verran kipeä, että pitänee käydä näyttämässä sitä jossain.  Kun vain ehtisi ja jaksaisi lähteä.  Pohjola-sairaalaan pitäisi jaksaa soitella. Tapaturmavakuutus on voimassa. Ei kärsi nostaa eikä taivutella.  Muuttokuorma tulee perjantaina, mikä on tietysti hyvä asia, mutta olisi tässä ollut muutenkin jo ihan tarpeeksi ajattelemista. 

Sanotaan sotesta mitä tahansa, harvaan asutussa maassa ensihoito on niin tärkeää ja se toimii ja onneksi siihen on panostettu.

Liki 800 kilometriä ambulanssissa lienee ikimuistoinnen kokemus.  Potkulautamies varmaan aikanaan kertoo siitä blogissaan. 







lauantai 13. tammikuuta 2018

Sairaan hyvä omainen

Olenhan Meilahdessa joskus vitsaillut, että neurologiassa hoito on odottelua. Katsotaan, miten käy. Tällainen toimettomuushan ei minulta helposti onnistu.

Kävely onnistuu (tuettuna), järki ja puhe kulkee. Toivotaan, että verenpaine laskee. Minähän en ymmärrä, että lääkettä ei saa. Kipulääkettä sentään annettiin, kun pyydettiin.
On se hienoa, että oli mahdollista tulla ja tämä hotelli sairaalassa. Voin käydä lyhyesti monta kertaa, mikä on parempi.

Huomenna tytär Pariisista tulee. Kaukana kotoa on ikävä sairastaa. Minä kun en pysty nyt puhumaan ollenkaan. Piti tuon laryngiitinkin juuri nyt tulla.
Lapin keskussairaalan kalasoppa oli parempaa kuin Meilahdessa
ja aamulla ruispuuro parasta ikinä. Potilashotellissa asuvat saavat ostaa sairaalaruokaa ruokalassa.

Aamuyöllä itkeskelen. Päivällä potilaan omaisen pitää olla tarmokas ja iloinen, toiveikkuutta täynnä. Niin monet kerrat Kari on käynyt minua Meilahdessa tervehtimässä. Tässä vaan on se iso ero, että nyt tilanne on vakava. Ystäväpiirissä on ollut aivoinfarkteja, toivuttu on, siellä Helsingissä. Päästäisiin edes Ouluun.
Pelottaa osastolle meno. Toivottavasti sen kiukkuisen hoitajan työvuoro on päättynyt. Pelottaa verenpaineet. Eilen päänsärky lisääntyi ja vointi heikkeni, vapina yltyi. Monitori kilisi rytmihäiriötä pulssi käväisi pitkästi toisella sataa. Ei konsultoitu lääkäriä, ei saatu särkylääkettä vaan jääpussi. Lapppilaista tehohoitoa, ehkä. Parin tunnin päästä pikkuparasetamoli.
Pitäisikö omaisen riehua, tai tilata ambulanssihelikopteri. Voi tätä avuttomuutta.
Kohta menen sydän pamppaillen osastolle. Miten on yö mennyt, mikä vointi. Tällaista vaati, että huomaan, miten rakas hän on. Tai ehkä sen on huomannut, on vain pitänyt itsestäänselvyytenä.

Tuntia myöhemmin. Nukuttu oli. Verenpainetta oli alennettu kertaluonteisesti, mutta jatkuvaa lääkitystä ei aloitettu. Vielä ei saatu sairaalapyjamaa ylle. Omissa pyjamahousuissa kolmatta päivää. Pitäisikö omaisen tähänkin puuttua. En halua olla hankala omainen. Se voi kostautua potilaalle.

Maanantaina on lääkärin kierto. Sitten saadaan kai hoitosuunnitelma. Viheliäistä sairastua kaukana kotoa ja vielä viikonloppuna.
Kiitokset tsemppiviesteistä. Ne ovat tärkeitä molemmille. En millään ehdi vastaamaan henkilökohtaisesti.
Tabletilla yhden sormen järjestelmä ja pienen järjen yhdistelmä on aika kömpelö. Sorry siitä.

Terveiset Lapin keskussairaalasta myös Potkulautamieheltä

Puolisoni Karin oli tarkoitus lentää Kittilästä Helsinkiin perjantaina aamupäivällä. Hän oli Levillä järjestämässä tavaroiden muuttoa. Levin kotimme uusi omistaja joutui ensi töikseen tilaamaan ambulanssin.
Aivoverenvuoto. 180 kilometriä Rovaniemelle ja OYKSiin olisi vielä enemmän. Tällä hetkellä tilanne vakaa ja Kari on aivohalvausyksikössä seurannassa.
Lensin oitis Rovaniemelle ja sain huoneen sairaalan potilashotellista. Näin olen lähellä ja voin käydä potilasta katsomassa. Siellä ei voi pitkään olla, ettei häiritse muita.  Lentomatkoilta saan aina flunssan. Niin nytkin. Laryngiitti ja ääni mennyt kokonaan. Niinpä en voi puhua.  Karikaan ei voi yhdellä kädellä puhelinta käyttää.
Karin kanssa sovimme, että blogilla pidämme ystäviä ja läheisiä ajan tasalla näin äänettömästi. Onneksi nykyään se on mahdollista. Viestejä sentään voimme lukea.
Jos oikein yrittää etsiä pilvestä hopeareunaa, niin tämä ainakin panee elämän asioita tärkeysjärjestykseen. Onneksi ollaan hengissä ja yhdessä.
Kun tiedän enemmän ja saamme jonkinlaista hoitosuunnitelmaa, päivitän tilannetta.
Ja - voi miten onkaan ikävä Meilahden sairaalaa. En enää ikinä sitä moiti. Vaikka eivät osaa sanoa päivää. Täällä sentään osataan.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kaikenlaisia ennustuksia

Noin 45 vuotta sitten matkustin Parkanosta Helsinkiin heikentyneen kuuloni vuoksi.  Kuulonhuoltoliitossa (nykyinen Kuuloliitto) kai osattaisiin maalaistyttöä ohjeistaa.  Sielläpä oli joku sossutäti, joka sanoi abiturientille, ettei kannata opiskella mitään.  On kiire töihin tienaamaan eläkettä, sillä kuuroutuisin ennen kuin täytän 40 vuotta. Toivoa ei annettu.

Täti ei tiennyt, että Amerikassa ja Ruotsissakin osattiin jo tehdä stapedektomia eli välikorvaproteesi, joka parantaa kuuloa.  Professori Meurman Turusta oli jo Tukholman Karolinskassa käynyt harjoittelemassa.  Kuulonhuoltoliiton neuvot veivät elämäni hunningolle, mutta pari vuotta myöhemmin kävin Turussa kuulonparannusleikkauksessa ja elämä alkoi uudestaan.

Leikattiin toinenkin korva Helsingissä. Kuulolaitteen kanssa olen pärjännyt viime viikkoon asti ihan hyvin.  Kunnes tuli kovakipu.  Kävin terveyskeskuksessa, sain antibiootit.  Seuraavana päivänä meni kuulo tästä paremmasta korvasta. Puoliso siis saa huutaa rouvalle ihan luvan päältä.

Onneksi lauantaille löytyi Mehiläisestä aika korvalääkärille.  Olikin ihan mahdottoman mukava ja osaava.  Hän oli väitellyt välikorvatulehduksista,  joten osasi taitavasti puhkaista tärykalvon (ei sattunut yhtään, vaikka pelotti kauheasti). Sain tukevan kortisonikuurin ja lähetteen maanantaiaamuna Korvaklinikan päivystykseen.  Siellä sitten katsovat, voiko asialle tehdä enää mitään. Eli nyt saa peukuttaa, toivottaa onnea ja muuta sellaista. Luulenpa, että sitä ei voi enää korjata.

Mutta ollaan silti kiitollisia, että ennustus ei toteutunut jo 25 vuotta sitten.  Kuulemiin.
Kuvassa näkyy Korvaklinikalla pari kukautta sitten mitattu ilmanvirtaus nenässä, joka siis toimii hyvin.  Huomenna otetaan erilaisia mittauksia korvasta. Saa nähdä, montako lääkäriä katsoo korvaani. 

Kirjoitin tänään myös blogin Sairaan hyvä potilas jossa kerron, kuinka yhden sormeen hoitoon tarvittiin 9 kirurgia.