sunnuntai 27. elokuuta 2017

Yhteensattumia puutarhapalstalla

Kesän ja syksyn taitoskohta on kuin elämänmurros. Sunnuntaikävelyllä kuljeskelen usein puutarhapalstoilla. Kaikki palstat ovat erilaisia, joissain on pelkästään kukkia, joku toinen kasvattaa lanttuja, nauriita ja punajuuria. Jollain palstalla rikkaruohot ovat ottaneet vallan.

Ihailin palstaa, joka oli kuin tilataideteos, harmoninen, hyvinvoiva, huolehdittu - mitä luultavimmin myös rakastettu. Tein tilaa ohikulkevalle naiselle ja sanoin ihailevani palstaa, ikään kuin selityksenä, että en ole varkaissa.  Korkeintaan kuvaan tuoreita kukkia syntymäpäiväonnitteluihin. Hän pysähtyi ja sanoin, että on kiinnostavaa tehdä analyysiä siitä, millainen ihminen palstaa viljelee.Kuvaako palsta puutarhurin persoonaa.

Hän naurahti ja kertoi olevansa psykoanalyytikko ja kutsui arvioimaan omaa palstaansa.  Oli tasapainoiset ja kauniit värit, rikkaruohoja sopivassa suhteessa, sallivasti ja elämänoloisesti.

Tovin yhdessä filosofoimme. Palsta tarvitsee ravintoa, huolenpitoa, valoa. Mustaviinimarjat oli pitänyt hävittää, niihin oli tullut kasvitauti.  Totesi naapurin rehottavien puskien tuottavan valtavasti satoa runsaalla lannoituksella. Ehkä niin, minusta se oli hoidetuista palstoista rumin.

Ympäristökin vaikuttaa, sataa, tuulee tai kuivuus näännyttää. Tuuli voi tuoda voikukan siemenen. Rikkaruoho on hyvä kitkeä ajoissa, ennen kuin se juurtuu syvälle. Ja yllättävästi vuosien jälkeen syvältä maasta nousee uudestaan jotain jo hävinneeksi luultua.

Olipa mukava jutella. Kohteliaasti häntä kiittelin ja arvelinkin hänen olevan oikein hyvä psykoanalyytikko. Ehkä olin vähän oikeassa.  Puutarhapalstan ja mielen hoitamisella taitaa olla aika paljon yhteistä.




 

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Keihäsfinaalissa tuli äitiä ikävä

Kuuteenkymmeneen vuoteen oli ensimmäiset arvokisat, joiden keihäsvalintoja ei Inkeri-äidin kanssa etukäteen spekuloitu.  Tänä vuonna ei siinäkään olisi ollut spekulointia.  Sunnuntaisin puolen päivän aikaan on jo pitkään ollut tapana soitella, sittemmin Skypetellä perheen kanssa eri puolille maailmaa.
Äidin kanssa käytiin läpi urheilu-uutiset, Formula-päivinä paalupaikat ja arviot siitä, kuinka kisa etenee. Puhuttiin me toki muutakin, mutta urheilu oli osa sunnuntaitraditiota.  Äidin kanssa kun olimme toisaalta ei osattu niitä näitä jaaritella, jos ei ollut asiaa. Urheilu oli asiaa.

Aivotutkijat ovat aivan tieteellisin metodein todentaneet, että penkkiurheilu on oikean urheilun jälkeen toiseksi parasta kuntoilua ikäihmisille. Tärkeintä on olla kiinnostunut ja innostunut jostain - jostain muusta kuin omasta navasta.

Lontoon MM-kisat on ollut sopiva paikka surutyölle. En ole ehtinyt äidin poismenoa paljon ajatella. Nyt urheilun myötä tulee mieleen, mitähän äiti olisi tuostakin sanonut. Olisimme myötäeläneet Usain Boltin loukkaantumista.  Pitkämäki heitti niin hyvin kuin osasi.  Muut vaan olivat parempia. Ja niin komeita poikia, olisi äiti lisännyt.

tiistai 1. elokuuta 2017

Ystäviä ja varaosia

Kittilässä istahdin pitkästä aikaa vanhan työpöytäni ääreen. Onkin ollut ikävä HP TouchSmartia, jossa on vanhalle ihmiselle selkeä näyttö ja hyvät näppikset.  Näppikset ovat jo toiset, yhden naputtelin hajalle.  Mutta onhan minuunkin asennettu varaosia. Tässä on pari kirjaa saatu aikaiseksi.  Kone on kuin vanha ystävä, voi miten onkin ollut ikävä.  Pitäisikö ottaa mukaa Helsinkiin, vieläkö tämä jaksaisi kanssani ahertaa?  Jos vaikka innostuisi kirjoittamaan. On se kummallista, miten joihinkin esineisiin voi kiintyä.

Lauantaina oli luultavasti ensimmäinen kerta tällä vuosituhannella, kun pelasin täyden kierroksen golfia, kaikki 18 reikää.  Kittilän Ihmisten hyväntekeväisyyskilpailu on hieno tapahtuma. Hotelli Panoramassa oli K65-tanssiaiset sen jälkeen. Joukkueemme oli viimeistä edellinen.

Olipa ihana tavata vanhoja ystäviä.   Kirjaimellisesti vanhoja.  Kuvassa olen orkesterin viulistin, Vieno Nikkisen kanssa.  Hän on 90. Eipä haittaa ikä soittoa. Yhden valssinkin tanssin, Krigsholmin Maunon  kanssa. Hän on 93 vuotta. ja niin hyvä tanssimaan, käy vieläkin pari kertaa viikossa tanssimassa Levihotellissa.  Aina se kuntosalin voittaa. Monta muutakin rakasta vanhaa ja hieman nuorempaakin ystävää tuli halattua parin vuoden tauon jälkeen.

Ensi viikolla luovumme yhdestä vanhasta ystävästä, Volvo 850 GLT vuosimalli 1993 menee huomenna vaihtoon ja tilalle tulee uusi pieni Peugeot. Peruutustutka on vanhuksille tärkeä lisävaruste.  Ja kyllähän ikä jo painaa Volvoakin, varaosia on siinäkin.  Vaan ei ensimmäistäkään ruostepilkkua.  Ennen vanhaan tehtiin kestäviä autoja.

Ystäviä halailtiin myös golfklubilla.  Kerroimme auton vaihdosta. Miten ollakaan, Volvo sai Kittilästä uuden kodin. Eihän niin hyvin pidettyä ja rakastettua autoyksilöä voi ihan minne tahansa luovuttaa.

Aamulla ajelimme Veholle uutta Peugeotiamme hakemaan. Tuli puhelu.  Automyyjä soitti ja kertoi Vehon sählänneen jotenkin, että auto onkin Tampereella ja se pitää sieltä kuljettaa, luovutushuoltaa ja pestä. Kyllä niin harmittaa, Ella tulee Pariisista huomenna illalla ja ihan häntä ajatellen ranskalaismerkkiin oli päädytty.