keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kahden maan kansalaisena pikkujouluissa

Sinistä ja lumista valoa on rauhallista katsella. Olen yli kaksikymmentä vuotta asunut kahdessa paikassa. Aluksi Englannissa ja Helsingissä.  Juuri kun huokaisimme, että on nyt kätevää kun on vain yksi huusholli Helsingissä saimme äkillisen mielenhäiriön käydessämme Kittilässä.  Rakensimme sinne ison talon. Viihdyimme Lapissa niin hyvin, että asuimme siellä. Lapissa on hienoja asioita, esimerkiksi ihmiset ja vuodenajat. Helsingissä syksy kestää joskus lokakuulta huhtikuulle. Täällä on nyt alkutalvi.    

Eilen oli Kittilän Ihmisten pikkujoulut hotelli Levitunturissa.  Paikalla oli 260 ikäihmistä, pyörätuoleissakin toistakymmentä. Noin joka neljäs ikäluokasta oli paikalla.  Oli ohjelmat, joululaulut ja tiernapojat, jouluateria, kinkut ja laatikot.  Tärkeintä oli tuttujen tapaaminen.  Kyllä vanhusten yksinäisyyttä voi lievittää monella tavoin, mutta omanikäistä juttuseuraa on vaikea korvata.  Siispä on viisaint koota vanhukset yhteen pitämään seuraa toisilleen.

Totta, ei se ihan yksinkertaista ole, paljon talkootyötä on tarvittu.  Juhlat kun ovat osallistujille ilmaiset. Eli rahatkin on ensin kerättävä. On myös melkoinen logistinen operaatio tuoda ikäihmiset kaikilta etäisiltä syrjäkyliltä liki 100 kilometrin päästä huonojenkin teiden takaa paikan päälle. Varovasti laskien noin 50 henkeä oli tavalla tai toisella mukana järjestelyissä.

Saimme Karin kanssa vielä hienot yllätyslahjat, jotka lahjoittajina olivat paikalliset hotellit.  Meille on juhlahetkiä tiedossa.  Lämpimät kiitokset, Levi Panorama, Hotelli Sirkantähti, Levihotelli ja Hullu Poro.  Ja Annikki, Riitta ja Reijo, jotka olivat pikkujoulut valmistelleet.

Oli niin mieltä lämmittävää tulla kymmeniä kertoja halatuksi.  Paljon oli tuttuja. Mutta monta on jo poissa. He varmaan katselevat pilven reunalta. Siksi osaakin iloita enemmän kaikista niistä, jotka olivat mukana.






perjantai 22. marraskuuta 2013

Kaamosmasennusta pakoon Lappiin hoitavan pimeän leirille

Onhan aika erikoista, että asustin yli viisi talvea Kittilässä ilman vähäistäkään havaintoa kaamosmasennuksesta tai alavireisyydestä   Eipä siitä kukaan mukaan siellä puhunut.  Se oli luonnollinen osa vuodenkulkua eikä kaamospimeys ole pimeyttä vaan pehmeää sinisen hämyä. Voi tehdä tulen takkaan ja käpertyä ajatustensa ympärille.

Miksiköhän etelän kaamos on vain synkän harmaata vesisadetta, alastomia puunoksia ja vihertävä nurmikko tuntuu kaipaavan lunta peitokseen. Huomaan siis olevani alavireinen.  Osittain taustalla on kehnonpuoleinen vointi, Meilahden hyvät tipat vaikuttavat viiveellä, ehkä jo joulukuulle kääntyessä mieli valkenee. 

Siksipä nyt on hyvä aika lähteä valottamaan mieltään Leville, Kittilän Ihmisten pikkujouluun. Myös ilo on tarttuva ilmiö. Pikkujoulussa jälleenäkemisen ja yhdessäkokemisen ilo korjaa rispaantunutta mieltä. Vanhuus on tullut sillä tavoin vastaan, että emme enää tähän vuodenaikaan lähde ajamaan Suomen halki.  Pakkaamme itsemme ja Volvo-vanhuksen junaan.

Maaliskuun lopulla olen lähdössä Nizzaan Kaisa Raittilan ja Mikko Malkavaaran "korkean valon leirille", jossa tarkastellaan itseämme ja elämää siellä vaikuttaneiden taiteilijoiden valossa.  Ohjelma vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta ja inspiroivalta. (Harmi etten saa tähän linkkiä, sinne kai vielä voi mahtua mukaan).  Melkein kuulen jo uusien tekstien silmut valon odotuksessa puhkeamaan joksikin - en tiedä miksi.  Parasta onkin, etten tiedä. Sitä ennen hoidan mieltäni pehmeän pimeyden matalan paikan leirillä tunturin juurella.

Välimeren rannalla on varmaan inspiroiva valo ja maisema, ehkä myös elämänmuoto, ruoka ja viini. Lapin kaamos on yhtä lailla inspiroiva, ehkä se vain liikuttaa sielua toisella tapaa.  Ja tarkemmin ajatellen, Lapissa asuessani julkaisin kirjan joka toinen vuosi. Helsinkiin palattuani en voi muuta kuin ihmetellä.  Kuinka ihmeessä jaksoinkaan. Olisiko kaamoksen hoitava lepo taustalla?



maanantai 11. marraskuuta 2013

Hoitotahto, Muistiliitto ja tuoreemmat ajatukset

Kirjoitin Potilaan Ääni-palstalle Potilaan Lääkärilehteen hoitotahdosta ja siinä tulin pitkästä aikaa katsoneeksi, onko jotain uutta löytynyt aiheesta sitten vuoden 2006. Minustahan tuli tietokirjailija sen vuoksi, että tein niin hyvän hoitotahdon, että siitä piti kertoa enemmän.  Tästä seurasi aikanaan ensimmäinen kirjani, Sairaan hyvä potilas. Ilman hoitotahtoa minusta ei siis olisi tullut Tieto-Finlandia ehdokasta, mikä oli hieno kokemus.

Kirja näkyykin olevan usein mainittu eri lähdeluetteloissa.  Nyt saattaisin kirjoittaa hiukan eri asioita painottaen. Vuosien kuluessa Terho-kodin johtaja Juha Hänninen on muuttanut kantaansa eutanasiaan.  Eutanasiaa puoltava yhdistys Exitus on suomalaisen yhdistystoiminnan tapaan jo vuosia sitten joutunut sellaiseen hajaannuksen tilaan, että joutuvat verkkosivuillaan kuuluttamaan hallituksen jäseneksi vapaaehtoisia. Harmillista, isoon aiheeseen tarvittaisin uskottavampia keskustelijoita.

Hoitotahto on sen verran monisyinen kysymys, että sitä tehdessään on otettava kantaa elämän isoihin asioihin. Puolihuolimattomasti heittämäni ajatus kuolemantapavalmennuksesta ei ehkä sittenkään ole ihan vitsi. Hoitotahdon tekemiseen tarvitaan aika paljon tietoa, siihen liittyen on tehtävä edunvalvontavaltuutus ja ihan tavallinen testamenttikin on hyvä tehdä.  Puhumattakaan siitä, että kertoo omaisilleen, minne ja miten haluaa tulla haudatuksi.  Lehdissä on kerrottu tapauksista, jossa omaiset riitelevät eri oikeusasteissa hautapaikasta.

Hoitotahdossani tärkein asia on siinä, että olen valtuuttanut nimeltä mainitun lääkärin (varmuuden vuoksi kolme vaihtoehtoa) tekemään päätöksen hoidosta kieltäytymisestä ja elvytyskiellosta mahdollisen dementian edettyä.  Joku luuli, että on vaikea saada lääkäriä ottamaan valtuutuksen vastaan. (Valtuutuksessa valtuutetun pitää suostua).  Ei ollenkaan.  Aivan hiljattain eräs nuori lääkäri sanoi valtuutusta kysyttäessä.  "Sehän on hienoin luottamuksenosoitus, minkä lääkäri voi saada".

Hiukan harmittaa, että hoitotahtomalleja etsiessäni jostain syystä Muistiliiton sivuilta en ollut havainnut hoitotahtolomaketta.  Se on useamman klikkauksen takana. Muistiliitto on loistavasti onnistunut selkokielistämään vaikeat asiat.  Se olisi pitänyt mainita toiseksi parhaana mallina.  Se paras on tietysti omassa kirjassani.

#Muistiliitto #exitus #hoitotahto #Potilaan Lääkärilehti







torstai 7. marraskuuta 2013

Vloggarimedikset ja laatujournalismi

Minustahan tuli melkein medis overnight. Hesarissa (HS Torstai 7.11. s. 4-5) somekouluttaja Katleena Kortesuo avasi lanseeraamansa termin. Aikanaan neljännesvuosisadan seurasin työkseni Esmerkissä  lehdistöää - ei mediksiä - ja etsin niistä merkittäviä uutisia.  Asiakasyritykset maksoivat meille siitä, että luimme ammattitaitoisesti lehdet.  Jos niissä oli asiakkaillemme tärkeitä uusia, uutinen referoitiin analysoiden ja lähetettiin asiakkaalle yhden kerran.  Tärkein työkalu oli luonnollisesti roskakori. Päättäjältä säästyi aikaa, kun hän sai vain oleellisen tiedon.

Esmerk on nyt kuollut ja kuopattu. Ensiksi sen osti Sanoma ja nyt sillä on uusi omistaja M-Brain. Suuri idea Esmerkin takana oli siinä, että asiakas sai käyttöönsä "intelligent human interfacen". Termi kääntyy vähän huonosti, mutta tarkoittaa sitä, että älykkäät ihmisaivot suodattivat pois kaiken moskan, vain fakta ja uutinen jäi jäljelle.  En tarkkaan tiedä, mitä Esmerkin seuraajat nykyään hääräävät.  Sanomissa oli anettu Esmerkin työntekijöille ohje, että Salosiin ei saa pitää yhteyttä. Ja mitäpä meistä.  

Sanomat lehdet, Hesari ja Ilta-Sanomat uutisoivat silmiinpistävän happamasti Googlen Hamina-investoinnista. Ei työllistä, saa sähköverostakin alennusta, mitäpä tällaisia googleja. 450 miljonaa euroa kuitenkin sinne laittavat ja aluksi rakennusvaihe työllistää 1 800.  Mutta ei ole oikeaa teollisuutta. Ei sovi pääministerin iloita. Kun Hesari väkeä vähentäessään puhuu laatujournalismista se toisaalla iltapäivälehdessä uutisten puutteessa puffaa televisiokanavansa iskelmäohjelmaa uutisoimalla mitä ohjelmassa tapahtuu, mediakriittinen lukija on vähän ihmeissään.

Eilen Ylen TV1 televisiouutiset kertoi vloggaajista, joista tulee julkkiksia pölöttämällä turhanaikaisuuksia youTubessa ja saavat kymmeniätuhansia seuraajia. Sitten vloggaajat menevät toreille jakamaan nimikirjoituksia. Tässä vaiheessa voikin huokaista helpotuksesta, ettei enää ole tekemässä uutisseurantaa.  Ei kukaan intelligent human interface pysyisi järjissään, jos joutuisi some-hypetyksestä selvää ottamaan. Entä jos joku joutuu myymään mainoksia 10 000 tykkääjää saaneen kaivinkoneenkuljetttajan Facebook-sivulle.

On kaikenlaista hakukoneoptimointia. Netissä on se hyvä puoli, että voi nähdä, montako klikkaajaa on ollut. Mutta siitäpä ei näe, ovatko lukeneet loppuun asti. Eikä näe klikkaajien laatua. Määrä ratkaisee. Minusta tuli toissapäivänä medis overnight.  Kas näin se menee: ihan jäätteenmäkeläisen yllättäen ja pyytämättä blogiin oli tullut ennätysmäärä lukijoita.  Ei sentään tuhansia, mutta satoja kumminkin. Kun menin katsomaan blogiani, siellä oli kirkonkellon kuva ja punainen pylpyrä. Petteri Järvinen (jota en tunne, mutta kirjojaan olen lukenut) oli laittanut jonkun Google+:n.   Minulla ei ole mitään käsitystä, mitä se Google+ on, mutta pylpyröitä tuli lisää ja niinpä tänään totesin, että olenpa melkein medis.

On Hesarin päätoimittaja Kaius Niemelle haasteita laatujournalismin tekoon medisvloggaajapölöttäjien suossa. Ruben Stiller voisikin Pressiklubissaan pohtia, onko laatujournalismille medispölötyksen seassa enää tilaa.

#Esmerk #Sanoma #Google  #Google+  #Petteri Järvinen #Pressiklubi #Ruben Stiller #M-Brain #medis

tiistai 5. marraskuuta 2013

Rovastin roskis, työpaikkakiusaus vai tietosuojaongelma?


Oulunkylässä rovasti oli pannut Pyhäipäivänä kirkossa luetun vainajien nimilistan roskiin.  Voi kauhistus! Suurin kauhistelun aihe on siinä, että mikä on se pikkunilkki, joka dyykkaa toisten ihmisten jätepaperikasoja ja etsii sieltä jotain mielenkiintoista Hesarille soitettavaksi - mukamas tietosuojaongelmana.

Viime vuonna poisnukkuneiden vainajien nimet oli luettu julkisesti ääneen jumalanpalveluksessa. Onko se jokin tietoturvauhka paperille kirjoitettuna?  Ja tietosuojavaltuutettukin menee tähän harhaan mukaan antamalla lausuntoa.  Eikö tietosuojavaltuutettu osannut sanoa, että "hold your horses".  Lehdillä on lähdesuoja, hyvä niin.  Mutta kyllä minä oikeastaan haluaisin tietoon sen idiootin nimen, joka löytää listan ja lähtee siitä lehtiin soitttelemaan.  Näyttää siltä, että meillä onkin suurin tietoturvauhka nämä dyykkarit, jotka vasiten etsivät toisten ihmisten papereista jotain.  Millähän asioilla roskiksen tutkija ollut toisten papereita penkoessaan?  Oliko puhtaat jauhot pussissa. Toimittaja oli sen sijaan kehdannut panna nimensä juttuun. Minä en olisi ikinä kehdannut omalla nimelläni tuollaista roskalaatikkojournalismia julkaista. Siitä Juho-Pekka Pekkonen Pakilasta ansaistsee kunniamaininnan.

Surullisinta olisi tietysti se, jos nimilistan olisi dyykannut joku seurakunnan työntekijä.  Tässäpä oiva ase kaikille työpaikkakiusaajille.  Tonkikaapa kaikkien kollegoiden roskikset, kyllä sieltä varmaan jotain löytyy. Hesarissahan on kiinnostunut toimittaja jutun tekoon. 

Samalla kun ihmettelemme, miksi Virossa on toimivat terveydenhuollon tietojärjestelmät ja Venäjän rajamuodollisuudet sujuvat jonottamatta, meillä tietosuojavaltuutettu häärää roskakoriasioiden kanssa. Minusta tämä alkaa olla Suomen suurin tietosuojaongelma. Kun Reijo Aarnio aikanaan jää elääkkeelle, etsitään seuraaja Virosta tai lisätään pätevyysvaatimuksiin edes hitunen tervettä talonpoikaisjärkeä. Jos meillä liikutaan tällä tasolla, ei ole elinaikanani odotettavissa yhtään toimivaa järjestelmää.

#tietosuoja #työpaikkakiusaaminen #Helsingin Sanomat