Blogiarkisto



Vanheneminen on ihan mukavaa
Syntymäpäivänä jotenkin inspiroituu miettimään ikääntymistä. Kun 50-luvulla isä ja äiti puhuivat sodanaikuisista asioista, pikkutytöstä se tuntui niin kaukaiselta. Ei niin vanhoja historioita osannut edes kuvitellakaan. Mutta sehän on sama, jos nyt juteltaisiin vuodesta 2004. Eli sehän oli ihan äsken. Syrjäytymisestä puhuessa syytetään 1990-luvun lamaa kaikista ongelmista. Ehkä se on hyvä, että voi syytellä jotain.
Viisikymmentä vuotta sitten ei syytelty sotaa. Siitä ei puhuttu, eivätkä asiat olisi syyttelemällä paranneet. Menneen laman valittelu voi olla ansa. Ei siis tarvitse keskittyä päivän ongelmista selviämiseen, kun voi jumittua syyttelemään, ettei tarvitse tehdä mitään. Syyttely kun on niin kätevä konsti vetäytyä omasta vastuusta. Onneksi on nyt löytynyt tuo Himanen, ettei tarvitse ajatella tärkeämpiä asioita.
Minusta on aika mukavaa olla vanha, on ehtinyt kokea ja nähdä niin paljon. Olen saanut kerätä muistoja, kokemuksia, rakkautta, ystävyyttä. Sen vuoksi elämä on hyvää. Vanhenemisen huomaa siitä, että lapset aikuistuvat. Mutta on se jännää, että pysyvät nuorisona mielessäni vaikka täyttävät viisikymmentä vuotta.
En jaksa olla kovin ahkera Facebookissa. Sen paras puoli on syntymäpäivämuistutus. Olen huono keksimään hauskoja onnentoivotuksia mutta on tosi kivaa huomata naamakirjakaverin syntymäpäivä, ajatella häntä hetken ja toivottaa onnea. Myös minä ilahdun jokaisesta onnentoivotuksesta. Se tarkoittaa, että syntyy ajatusten tasolla yhteys, joku on ajatellut hetken minua ja minä toivotusta lukiessa hetken, joskus pitkäänkin onnentoivottajaa.
Lisätty 10.03.2013
-----------------------------------------------------------------------
Vauvanvaihtorikos
Keskisuomalaisen mukaan poliisi tutkii Keski-Suomen keskussairaalassa tapahtunutta vauvojen vaihtumista. Rikosilmoitusta ei ole tehty, lehtitietojen perusteella mennään. Poliisi selvittää, onko joku syyllistynyt johonkin, mikä täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöt. Toisaalta valitellaan poliisin resurssipulaa ja julkisen terveydenhuollon henkilöstövajetta. Niinpä. En oikeastaan ole niinkään kiinnostunut vauvoista, enemmänkin uutisointitavasta. Lööppejä, aukeamia, televisiouutisissakin äiti vakuutteli kauhuaan ja näytti olevan kuitenkin hyvin otettu saamastaan huomiosta.
Aamulla television uutisissa puhuttiin ammattivalittajista, parhaimmilla voi olla KHO:ssa satoja valituksia vetämässä. Juttuun oli tietysti haastateltu ammattimarisijoiden liiton edustajaa, jotka puhuivat oikeusturvasta. Katin kontit oikeusturpaanne. Miksi minä en saa telkkarissa marista? Minä ja muut veroa maksavat maksamme kaiken tämän kitinän kustannukset.
Sinänsä Jyväskylän tapaus on mielenkiintoinen. Äiti kertoo ihmetelleensä lapsen kummaa ulkonäköä, mutta ei ollut kuulemma nähnyt lukea tunnisteranneketta. Onneksi sitten kotona oli ollut joku lukutaitoinen. Ja äiti niin ponnekkaasti kertoi televisiokameroille aikovansa ryhtyä toimenpiteisiin. Minä en kyllä olisi kehdannut naamaani telkkarissa näyttää, jos olisin tällä tavoin julkisesti jäänyt kiinni uuslukutaidottomuudesta. No, nyt taas riittää puuhaa Valviran tädeillä, poliisilla, ylilääkäri on jo moneen kertaan haastateltu.
Ihan vakavasti ottaen, kyseessä oli hyvä ”läheltä piti” tapaus, joka on syytä selvittää. Miksi ja miten lapset pääsivät sairaalasängyissä vaihtumaan, miten muutetaan toimintatapoja niin, että vauvaa sänkyyn viedessä verrataan nimikyltit ja vielä kotiin lähtiessäkin varmistetaan, että äiti saa oikean vauvan mukaansa, jos ei jostain syystä tunnista lastaan. Mutta olisi lopetettava tällainen syyllisten jahtaaminen. Luulisin kuitenkin, että sairaalassa ovat ihan parhaansa mukaan tehneet töitään, sitten vaan tuli hupsis, jollekin vahinko. Pitäisi riittää, että pyydetään anteeksi ja luvataan vastaisen varalle tarkentaa toimintaohjeita. Nyt mitä ilmeisimmin kirjoitetaan satoja sivuja kaikenlaista turhanaikaista raporttia. Siihen käytetyn ajan voisi käyttää vaikka potilaiden hoitoon.
Viime postauksestani tuli palautetta. Kiitos vaan. Oikeastaan minäkin tunnen lähituttavapiiristäni tapauksia, jossa mammanpojat ja isän tytöt ovat asuneet opiskeluaikansa kotona ja kas kummaa, heidän urakehityksensä on ollut loistokasta. Ehkä se johtuu siitä, että osaavat tulla toimeen aikuisten ihmisten kanssa. Se on taito, jossa ei Pisa-pisteitä osata laskea.
Lisätty 05.03.2013
-----------------------------------------------------------------------
Hyvinvointivaltiossa ei ole mammanpoikia
Italiassa on tietysti monet asiat hyvin huonosti ja hyvähän meidän on täällä irvailla, eihän meillä ole Berlusconiakaan vaivoinamme. Erityisesti me naureskellaan italialaisille mammanpojille, jotka asuvat kotonaan kolmikymppisiksi ja muuttavat pois vasta avioiduttuaan. Ja Italia kun ei ole hyvinvointivaltio eikä vanhuksille ole hoitolaitoksia, joten nämä mammanpojat sitten hoitelevat ikääntyviä mammojaan ihan omatoimisesti. Kyllähän tätä nyt pitää paheksua.
Italiassa etenkin nuorten ihmisten palkat ovat hyvin pieniä. Kauhistelemme, että koulutettukin nuori voi tienata vain 1000 euroa kuukaudessa. Hän asuu kotonaan, sillä Italian Kela ei maksa asumistukea nuorisolle. Enpä tiedä millainen asuntopula siellä on, mutta millainenhan olisi Helsingin vuokra-asuntotilanne, jos kaikki naimattomat alle kolmikymppiset asuisivat kotonaan ja opiskelija-asuntoja olisi tarjolla vain pääkaupunkiseudun ulkopuolelta muuttaville?
Miksihän meidän hyvinvointikulttuurissamme pidetään säälittävänä, että koulunsa lopettanut nuori jää opiskelut aloitettuaan kotiinsa asumaan? Eikö ennemmin pitäisi ihailla perhettä, jossa sukupolvet tulevat toimeen keskenään. Kun nuorimmaisemme valmistui Oxfordista ja oltuaan vuoden töissä hän palasi 21-vuotiaana Helsinkiin ja aloitti työt harjoittelijan palkalla, hän asui luonamme aika monta kuukautta. Emme kertaakaan riidelleet ja luultavasti keskinäiset suhteemme vain entisestään paranivat, kun asuimme samassa huushollissa myös aikuisiällä.
Luultavasti eri sukupolvet voisivat asua saman katon alla enemmänkin, jos asuntojen suunnittelussa otettaisiin tämä huomioon. Englannissa puhutaan omakotitalojen ”granny-annexeista”, taloihin voidaan rakentaa mummosiipi, jossa mummo voi sitten asustaa omassa yksiössään mutta on tarvittaessa kätevästi käsillä. Tällaista ei Suomessa harrasteta, mummut pannaan mieluummin palvelutaloihin. Perhekeskeisyyttä arvostetaan vain silloin, kun lapset ovat alle kouluikäisiä. Eikö olisi syytä arvostaa myös perheitä, joissa läheisyys säilyy kaikkina ikäkausina?
Lisätty 26.02.2013
-----------------------------------------------------------------------
Luopumisen haikeutta ja tietokonestressiä
On totta, että tietokoneet ja netti helpottavat elämää. Mutta yhtä totta on, että kyllä niistä tulee stressiäkin. Toisaalta on hienoa, että postiluukusta ei tule enää yhtä paljon paperia mapitettavaksi, vaan paperit ovat jossain tallella. Netpostissa, e-laskuissa, sähköposteissa. Ja tietokoneet kehittyvät kuin myös ohjelmistot. Ja uudet ohjelmat tarvitsevat lisää tehoja ja niinpä on taas kerran vaihdettava kone, eihän tämä ole palvellut kuin viisi vuotta. Eikä ole päässyt käytössä kulumaan, ykköskone kun on ollut Levillä.
Vanha outolookini on niin vanha, ettei sen sähköposteja niin vaan siirrelläkään. Olenhan ulkoistanut muistini sähköposteihin. En juuri käytä puhelinta, ehkä kerran viikossa. Mutta sitten koneen vaihtuessa muistini häviää. Se on eräänlainen uusdementia joka kerta. Uusi kone, uudet ohjelmat, vieläkö oppii vanha koira uusia temppuja?
Olen kyllä löytänyt lähinörtin, joka asentaa koneen ja ohjelmat, vanhan koneen sisällön voi tietysti ottaa tikulle tai johonkin muistiin. Mutta sitten ne on nimettävä ja siirrettävä ja muistettava. Tämä on kuin nappilaatikon siivousta. Vähintään tuhansia nappuloita, jotka on laitettava sellaisiin paikkoihin, että ne tarvittaessa löytää. Olen ilmeisen stressaantunut. Ehkäpä onkin niin, että muistisairaudet eivät ole lisääntyneet niin paljon kuin kuvitellaan. Voikin olla niin, että maailma on monimutkaistunut niin paljon, että sen kyydissä eivät kaikki pysy.
Kirjojen käsikirjoitusluonnoksia en enää tarvitse, nehän on painettu paperille. Niiden tekoon liittyy satoja sähköposteja alkaen tiedonhankinnasta, viesteistä kirjoittajakollegan ja kustannustoimittajan kanssa aina sitten vaivan palkaksi tulleisiin lukijaposteihin.
Vanhanaikaisen päiväkirjan pitäminen olisi turvallisempaa. Perheemme on jo vuosia asunut hajallaan ympäri Eurooppaa ja viestinyt sähköposteilla. Niissä on paljon hauskoja muistoja, joita ehkä joskus olisi kiva kerrata. Tämä on jo ainakin kymmenes tietokoneen vaihto elämäni aikana. Aina niistä tulee tehokkaampia ja nopeampia ja aina tämä on yhtä tuskallista. Mutta ehkä onkin hyvä päättää jotain elämänvaiheita ja siirtyä uuteen ja aloittaa puhtaalta pöydältä.
Lisätty 13.02.2013
-----------------------------------------------------------------------
Kittilän ikävöinti yllätti
Lauantaina kävimme elokuvissa. Olemme aika laiskoja elokuvissa kävijöitä, onneksi on muutama ystävä, joiden kanssa joskus yhdessä tulee lähdettyä. Ja aina on ollut mukavaa, jos ei ole elokuva hyvä, niin seura ainakin.
Katsoimme nyt Martti Ijäksen elokuvan Kaikella rakkaudella. Oli hyvä elokuva, näyttelijät osaavia ja mikä ettei tarinakin, tosin surullisenpuoleinen. Etenkin kameratyöskentely oli taitavaa. Elokuva tapahtui Lapissa, osin Norjassakin. Ei sentään Kittilässä. Mutta koti-ikävä tuli Lappiin. Elokuva oli filmattu sateisena viime kesänä, ja Lapin kesä on ihmeellinen sateellakin. En ollut arvannutkaan, miten kiintynyt olen lappilaisuuteen. Onnekasta onkin, ettei elämä ole joko tai elämää. Se on myös sekä että elämää. On mahdollista siirtyä Helsingistä Kittilään ja taas toisinpäin. Tässä harmaassa loppumattomassa räntäsateessa tulee väkisinkin mieleen, että saisi jo tämä riittää. Loskassa kahlaaminen ei juuri innosta.
Tuntuu taas hyvältä ajatus palata kesällä Kittilään muutamaksi kuukaudeksi. Kaipaan lappilaista konstailemattomuutta ja tietysti ihania Kittilän Ihmisiä. Onnekasta onkin, että kaikki ovat paikan päällä viimeistään heinäkuun lopulla tanssiaisissa.
Lisätty 11.02.2013
-----------------------------------------------------------------------
Hyvinvointivaltiossa hoidetaan
Tulipa testattua Helsingin terveyskeskuspäivystys, Roomasta kotiuduttuamme Kari oli niin sairas, että jouduimme lähtemään Haartmanin sairaalan terveyskeskuspäivystykseen. Siinä vähän pähkäilimme Dextran ja terveyskeskuksen välillä. Juuri Hesarikin oli raportoinut hyvästä potilastyytyväisyydestä Helsingin terveyskeskuksissa. Olimme päivystyksessä 13.30. Ja kello 18.15 sitten meidät suvaittiin ottaa vastaan. Labratuloksia sitten odoteltiin pari tuntia ja puoli yhdeksältä päästiin lähtemään kotiin. Kauniisti pyytämällä saimme sentään laboratoriotulokset mukaan. Että seuraavalla kerralla, jos satumme viikonloppuna sairastumaan, se sitten taas Dextra.
Nyt olen kohta ollut viikon omaishoitajana. Ja kun olen niin hidas, eipä siitä muuta ehdikään. Onneksi ei tarvitsekaan. Vähitellen tuo potilaskin on toipumaan päin, että eiköhän tämä taas tästä. Olenhan ennenkin erinäisiä tarinoita helsinkiläisistä päivystyksistä kirjoittanut. Päivällä mennessämme odotustilassa oli noin 100 henkeä. Meillä oli numero 27 ja kun kävimme laboratoriossa vuorossa oli 127. Odotustiloissa oli enää toistakymmentä ihmistä. Jostain mystisestä syystä muut olivat päässeet lääkärille jonkin verran nopeammin. Kävin kyllä kauniisti kysymässä odoteltuamme liki viisi tuntia, että kauanko kestää. Infokopin nuori mies sanoi, että ”saattaa täällä kolme tuntia mennä”. Kerroin olleemme viisi. Kysyin, voidaanko jostain tarkistaa, ollaanko meidät edes kirjattu jonoon. Eipä kai voida, jos ei oteta ilmoittautumisnumeroa ja mennä luukulle.
Sitten sain katsekontaktin yhteen sairaanhoitajaan, jota pyysin tarkistamaan, milloin vuoromme mahtaa olla. Kuulemma olisimme kohta vuorossa, ilmoittautuminen on kirjattu. Toki tiedän, että päivystykseen tulee hyvin vakavia ja akuutteja tapauksia ja ambulanssin tuomat vietiin suoraan peremmälle. Silmämääräisesti muut eivät kovin paljon sairaammilta näyttäneet, vain yksi nuori nainen oli ilmeisen kovassa kuumeessa. Mutta ehkä olimme liian kiltin ja siistin näköisiä. Ja miltei tuntui siltä, että ulkomaalaistaustaisilla on siellä joku salainen ohituskaista. Meuhkaavat juopot on tietysti hyvä hoitaa pikaisesti pois meuhkaamasta.
Samana päivänä presidenttimme oli avannut Yhteisvastuukeräyksen. Vanhusten yksinäisyys on kohteena. Siinä seitsemän tunnin aikana olin hyvissä tarkkailuasemissa kuten jonon hännillä suomalaiset mieshiihtäjät. Ambulanssit toivat monta silmämääräisesti arvioiden vähintään 90 vuotta täyttänyttä potilasta. Useimmat eivät näyttäneet olevan edes kovin paljon tajuissaan. Kenelläkään ei ollut saattajaa tai läheistä mukana. Luultavasti kai tuotiin hoivakotien nurkista pois kuolemaan. Tai jos olivat ymmärryksissä ja jäivät henkiin, miltähän heistä tuntuu?
Potilaan Lääkärilehdessä oli kolumni, jossa toivottiin päivystyksiin jonohoitajaa, joka kertoo, kauanko pitää odottaa ja mitä nyt ollaan tekemässä. Oli myös artikkeli, jossa sanottiin, että saattohoidosta ei sovita tarpeeksi usein. Ja että omaisten valitusten pelossa vanhukset on roudattava ambulanssilla muualle, ettei tule syytteitä hoidon laiminlyönneistä. Ehkä yksinäisyyden huippu on silloin, kun on niin yksin, ettei ole ketään sopimassa saattohoidosta. Ja voi olla niinkin, että silti eivät ole niin yksinäisiä, ettei viimeiselle matkalle tulisi joku sukulainen saattamaan perinnönjakoa odotellessaan.
Lisätty 06.02.2013
-----------------------------------------------------------------------
Rooma ei muutu koskaan. Onneksi.
Eipä Roomassa tullut kokkailtua. Ruokahan Italiassa on hyvää, torilla olisi ollut vaikka mitä, mutta en osaa laittaa artisokkia, kesäkurpitsankukkia tai muita erikoisuuksia. Niitä tuli sen ahkerammin syötyä ravintoloissa. Vanha kunnon Trattoria Alla Rampa on pitänyt pintansa ja sinne suuntautuivat askeleet lähes joka päivä. Varsinkin kun sen terassi on niin suojaisa, että tammikuussakin tarkenee lounastaa ulkosalla. Torstaina oli varjossa +18, joten tarkeni varsin hyvin.
Jos nyt jonkin tuomisen voisi valita suomalaiseen ruokavalikoimaan, se olisi valmis salaattisekoitus insalata verdeen. Siinä on kymmenkunta erilaista salaatinlehteä, valmiiksi pilkottuna, mukana ohuen ohuita porkkanan ja fenkolin siivuja. Salaattiostos maksoi 60 senttiä. Siihen vain öljyä ja suolaa. Tosin salaattilaadut ovat jotenkin mehevämpiä ja salaatinlehdet napakampia. Onhan Stokkallakin salaattisekoituksia valmiissa pusseissa, mutta nämä Campo dei Fiorin salaatit ovat ihan eri luokkaa. Kyllähän me kaikki tiedämme, että salaatti on terveellistä, mutta kahden ihmisen huusholliin ei oikein jaksa värkätä aina montaa laatua.
Edelleen olen yhtä ihastunut Roomaan kuin ensimmäisellä matkallani 40 vuotta sitten. Yhden päätöksen tein. Jos menen Roomaan, menen ihan omia teitäni, enkä raahaa vastanhangoittelevaa ja kitisevää isäntää mukana.
Oli aikaa tarkkailla italialaisia. Meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa siitä, miten tervehditään, miten jutellaan ventovieraillekin ystävällisesti. Parikymppinen nuoriso kokoontui illalla torille, ei meteliä, ei tietenkään yhtään juopunutta. He tervehtivät ystäviään kädestä tai suukolla. Nuorilla näytti olevan rauhallisesti ihan mukavaa keskenään. Juttelu oli eloisaa ja elehtivää ja luonnollisesti hymyilevää. Ehkä näin on Suomessakin, pitänee mennä Helsingissä jollekin torille puolen yön tietämillä katsomaan, miten täällä ollaan.
Lisätty 02.02.2013
-----------------------------------------------------------------------
Ikuiseen kaupunkiin välillä
Oli jo aiemmin suunniteltuna, että Roomassa pitäisi joskus asustaan hotellin sijasta jossain asunnossa ja kuvitella olevansa paikallisväestöä. Nyt sitä sitten aamulla lähdetään. Oli sellainenkin hyvä suunnitelma, että oikein perusteellisesti bloggaan roomalaisuusharjoitteita. No katin kontit, tämä onneton blogiohjelmani on joku sellainen höpö, etten enää pääse sille kuin tältä omalta koneeltani. Tai ehkä kyllä, mutta mistäs minä nyt repäisen tähän hätään jonkun nörtin ongelmanratkaisuun.
Kerron sitten parin viikon päästä miltä roomalaisuus tuntui. On taas kerran toteutunut eräs vuosikymmenten haave. Tarkoituksena on pitää kuntolomaa. Kuten aina ennenkin, siellä ehkä tulee käveltyä, aamulla, iltapäivällä ja vielä illalla. Riippuu tietysti siitä, kuinka vaivaisenluuni suostuu yhteistyöhön. Eipä olisi kymmenkunta vuotta sitten uskonut, että jonain päivänä vaivaisenluu rajoittaa kävelyäni. Silloin kun 200 metriä oli jo liian pitkä matka. Elämä on siis yllätyksellistä.
Asustamme Campo dei Fiorin reunalla. Ikkunan alla mahtava ruoka- ja kukkatori. Meillä on ihan keittiökin, tarkoitus on vähän kokkailla italialaisittain. Jos keksin uusia reseptejä, lupaa laittaa blogiin. Nyt vielä ennen nukkumaan menoa käyn katsomassa paljonko painan. Olen siis siinä toivossa, että syön oikein hyvin mutta en ainakaan liho. Raportoin sitten heti palattuani.
Lisätty 17.01.2013
-----------------------------------------------------------------------
Oletko onnellinen?
Bhutanista palattuani olen vähän toisenlainen ihminen. Siellä on köyhyydestä huolimatta onnistuttu jossain, missä me täällä lännemmässä olemme epäonnistuneet. Heillä on oma vanha kulttuuri-identiteettinsä ja nähdäkseni tervettä kansallisylpeyttä. Silti suvaitsevaisuus ja tasapainon etsiminen on kansallisen onnellisuuden edistämisessä vahvasti mukana. Ei se luonnollisesti ongelmaton maa ole.
Kun sitten palaa kotisuomeen, puhutaan vain pahoinvoinnista, rasismista ja talouskasvusta ja etenkin kasvun puutteesta. Onnellisuus ei tunnu kiinnostavan ketään tai onnellisuuskäsite on rahasotkuista. Jos kysytään, kuka on onnellinen ihminen, sanotaan, että on asunto, auto ja työpaikka. Tai onnellisuus yhdistetään lottovoittoon. Itse kukin voi sulkea silmänsä ja katsoa mielensä maisemaa kysyttäessä, mitä on onnellisuus. Voi tietysti sanoa, että hyvähän minun on onnellisuudesta puhua, kun en ole köyhä.
Bhutanilainen oppaamme vastasi kysyttäessä, mitä on onnellisuus. Hän vastasi, että se sitä, että on tyytyväinen siihen, mitä on. Ja buddhalaisten helvetissähän on siis se erityisosasto ahneille ja kateellisille. Bhutanilaisista yli 70 % on buddhalaisia, lähes kaikki muut ovat hinduja. Uskonnon erityisen hienoja puolia on suvaitsevaisuus. Tasapaino itsensä ja luonnon kanssa on tavoiteltavaa samoin kuin kaiken välivallan välttäminen.
Jos Hesari olisi ilmestynyt 500 vuotta sitten, ulkomaanuutiset olisivat ehkä täynnä kristittyjen maiden kuninkaiden sotahirmuteoista mukamas uskonsa puolesta. Nyt ulkomaanuutiset täyttyvät erään toisen uskonnon harjoittajien tekemistä itsemurhapommituksista ja muista sotatoimista. On se aika surullista, vallanahneutta ei voisi tyydyttää yhtä helposti, ellei saisi masinoitua oppimatonta kansaa sotimaan uskon puolesta.
Bhutanissa emme avanneet televisiota kertaakaan, emme myöskään lukeneen ulkomaisia lehtiä, emme katsoneet uutisia netistäkään. Oli autuaallista olla pari viikkoa erossa kaikesta maailman pahuudesta ja ahneudesta. Ehkäpä juuri sen takia haluamme sinne uudestaan takaisin. Saattaa tietysti olla vastuutonta sulkea silmänsä maailman epäkohdilta ja epäoikeudenmukaisuudelta. Silti on hyvä lepuuttaa sieluaan ajattelemalla vähän aikaa onnellisia ja hyviä asioita.
Lisätty 12.01.2013
-----------------------------------------------------------------------
Henkeäsalpaavasti Punakhaan
Pitää tosiaan vaihtaa tämä blogiohjelma sellaiseen, johon voi laittaa kuvia. Kirjalliset taitoni eivät riitä kuvaamaan Punakhan matkaamme. Muru oli hommannut kuskin, jolla onneksi oli nelivetomaasturi. Matkaa oli 72 kilometriä ja matka kesti yli neljä tuntia. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit mutta etenkin heikkohermoisemmalle tie salpasi hengityksen. Se oli kuoppainen, kapea, reunoiltaan sortuileva vuoren rinteitä kiipeilevä reitti. Oli parasta katsella yläviistoon Himalajan huippuja, alas ei juuri kestänyt vilkuilla. Thimphun talvi muuttui vuoren toisella puolella subtrooppiseksi ilmastoksi, missä kasvaa banaaneita ja mandariineja.
Lapissa olimme oppineet, että naavaa kasvaa puissa vain, jos ilma on puhdasta. Vuoristomännyissä oli metrien pituiset naavaparrat. Luultavasti luonnonystävä voisi näillä seuduin tehdä hienoja vaelluksia. Minusta kun ei ole kiipeilemään.
Punakhassa oli meneillään suuret siunaukset. Sinne matkustaa yli 100 000 bhutanilaista saamaan siunauksia buddhalaisten korkea-arvoisilta munkeilta. Eli paikalliset lestadiolaisseurat. Paitsi että Suomessa seuroissa pitäisi olla miljoona ihmistä, bhutanilaisia kun on vain vajaat 700 000. Emme menneet siunausjonoon, se olisi kestänyt tuntikausia. Vaikka mielestäni ekumeeninen henkilö olenkin, niin ajattelin kuitenkin pysyä näissä oman tunnustuksen siunauksissa. Tosin buddhalaisten hienoihin ominaisuuksiin kuuluu myös suvaitsevaisuus. Tietääkseni ei ole buddhalaisia itsemurhapommittajia tai uskonsotia.
Asuimme hotelli Uma Punakhassa. Ahkera voi taas googlata. Vaatimattomaan luostarielämään sitoutuneista punapukuisista munkeista vielä sen verran, että näimme kolmen munkin pujahtavan myös hotellihuoneeseen. Eivät sentään kovin näkyvästi hotellissa oleilleet, ehkä ei tekisi hyvää kerjuuimagolle.
Hotellista oli kirjaimellisesti henkeäsalpaavat maisemat. En nyt ihan äkkiseltään muista missään nähneeni kauniimpia maisemia. Hotellissa nautimme aurinkoisella terassilla elämäni ehkä parhaimman hotelliaamiaisen. Sellaista hedelmäsalaattia en ole missään maailmassa saanut! Jos joku oikein tarkkaa googlaa hinnatkin, niin on tunnustettava, että Muru oli taas onnistunut neuvottelemaan meille hyvän alennuksen.
Monenlaista tuli siis nähdyksi. Loistohotelleista siirryimme Paron kaupunkiin vähän vaatimattomampaan hotelliin, jossa flanellipyjamat olivat tarpeen samoin kuin illalla sänkyyn tuotu kuumavesipullo.
Seuraavaksi siirrynkin jo filosofointiin.
Lisätty 08.01.2013
-----------------------------------------------------------------------
Tautia ja ylellisyyttä
Matkakertomus sai ylimääräistä hidastetta. Paluulennolla jo alkoi nuha, luulin selviäväni pelkällä nuhalla, mutta sitten vointi romahti. Onneksi Helsingissä on aina luotettava Dextra. Sinne vaan ilmoittautumaan päivystykseen. Kari meni sillä aikaa Mukkivuoren ostarin K-supermarkettiin. Ennen kuin Kari ehti kaupasta ulos, olin jo käynyt lääkärissä ja apteekissa. Antibiootit poskiontelontulehdukseen, kuinkas muuten.
Kansallispäivän juhlien jälkeen oli joululahjamme vuoro. Kun Muru tulee Suomeen joulun tietämillä, hän saa lahjaksi kokovartalohieronnan. Levillä Leppäsen Kirstiltä tai Helsingissä Susanna Ilveskiveltä. Taattua laatutyötä kummassakin paikassa.
Nyt Muru oli vuorostaan tilannut meidän lentomatkasta kangistuneille lihaksille hieronnat Thimphun Amakora-hotellista. Vieraissa maissa on kiinnostavaa tehdä samoja asioita kuin koto-Suomessa ja vertailla eroja. Jotta pääsisi tunnelmaan voi googlata Amankora Thimphun. Tirpadvisorissa sitä kehutaan jopa maailman parhaaksi paikaksi. Enpä tiedä, emme siellä yöpyneet, 1 500 dollarin vuorokausihinta ei ihan kuulu matkabudjettiimme.
On se silti uskomaton paikka. Bhutanissa tiet ovat tosiaan huonoja. Mutta kun yhtäkkiä alkaa hyvin päällystetty serpentiinitie kiemurtelemaan vuoren rinnettä ylös, arvaakin, että kohta lähestytään viiden tähden loistohotellia. Hierontahuone oli ylellinen ja aluksi tarjottiin jokin yrttitee. Hieronta tapahtui lähes pimeässä huoneessa täyden hiljaisuuden vallassa. Se oli erittäin ammattitaitoista. Muru väittää, että nukahdin. Minä taas väitän, etten nukahtanut, rentouduin vain niin täydellisesti, että hengityskin saattoi kuulostaa nukkuvalta.
Se oli ensituntuma mindfulness-ajattelulle. Mindfulness on muotia, ja siksi sanaa ei ole käännetty. Luultavasti kaikenmaailman elämäntapavalmentajat voivat kirjoittaa isompia laskuja nimittämällä keskittymistä ja keskittyneisyyttä vieraammalla termillä. Hieronta oli siis taitavaa, mutta sen lisäksi siinä oli erikoispiirre. Jokaisen hierontaliikkeen välillä oli ehkä millisekunnin pysähdys. Vaikutus tuntui myös hierottavaan. Siinä ei todellakaan ajatus lähtenyt karkailemaan. Ajatus pysyi käsiteltävänä olevassa kohdassa, joka rentoutui. Erikoinen kokemus.
Hieronnan jälkeen söimme illallisen. Valitsin continental-menun, sillä Muru tuntee hotellin kanadalaiskokin, ja olisi ollut epäkohteliasta valita thai-menu. Ruoka oli hyvää, kuten missä tahansa maailman viiden tähden hotellista. Amankora-ketju joutuu tilaamaan hedelmät ja vihannekset Bangkokista, mistä se saa kahdesti viikossa vihannestilauksensa lentorahtina. Amankora on niin hieno paikka, ettei sitä voi kuvata. Se on käytävä kokemassa paikan päällä.
Lisätty 05.01.2013
-----------------------------------------------------------------------
Väriloistoa kansallispäivänä
Hyvin nukutun yön jälkeen maailma poikkeuksetta näyttää aina paremmalta. Aurinko paistoi, aamiaisen jälkeen lähdimme läheiselle stadionille seuraamaan kansallispäivän juhlallisuuksia. Viivästyimme hieman, sillä portilla ei sallittu kameroita ja Muru joutui palaamaan hotelliin viemään kameraansa pois. Eräs bhutanilaismies oli myös jäänyt kameransa kanssa ulkopuolelle ja piti meille seuraa odotellessamme. Olipas mukava ihminen ja puhui hyvää englantia, kuten bhutanilaiset muutenkin. Ensitörmäys paikallisväestöön vaikutti lupaavalta.
Stadionille oli kertynyt kymmeniätuhansia ihmisiä. Meidän lisäksemme siellä ei juuri muita länsimaiseen vaatetukseen pukeutunutta. Paikalliset olivat pukeutuneet juhlaan. Oli siinä väriloistoa. Tanssiryhmien, soittajien, univormupukuisten kulkue oli ainakin kilometrin pituinen. Kulkueen viimeisenä tuli paikalle kuningas. Kuninkaan erottaa helposti stadionin toiselle puolelle, sillä ainoastaan kuningas saa käyttää kirkkaan keltaista väriä.
Olimme sen verran kaukana, ettemme nähneet yksityiskohtia. Kuningas puhui liki tunnin, vieressämme istuva nainen käänsi puheen keskeiset asiat. Bhutanilaiset ovat luontaisesti hyvin avuliaita ja ystävällisiä. Koska saavuimme myöhään, saimme paikat katsomosta, jossa oli enimmäkseen lapsiperheitä. Enhän oikeastaan siitä ohjelmasta niin innostunutkaan, paljon kiinnostavampaa oli tarkkailla paikallisten ihmisten toimintaa.
Ensimmäinen havaintoni oli se, että lapset eivät olleet lainkaan vanhempiensa huomion kohteena. Aikuiset keskittyvät kuuntelemaan puhetta ja lapset vain olivat rauhallisesti mukana. Noin 12-vuotias isosisko leikki sakset-paperi-kivi-leikkiä nuorempien kanssa. Jos lapset ryhtyivät känisemään, äiti läpsäytti napakasti takamukselle ja lopetti temppuilun alkuunsa. Jopa äidin selässä kantoliinassa oleva pikkuinen sai läimäyksen kainalon alta peppuunsa. Tietysti voisi ajatella, että onpa kauheaa lasten pahoinpitelyä julkisella paikalla. Silti lapset ja perheet näyttivät ihan tasapainoisilta. Ennen kaikkea kaikki sujui äänettömästi ja arvokkaasti.
Kuningasta kohtaan tunnetun ihailevan kunnioituksen saattoi ulkomaalainen tarkkailijakin aistia. Bhutanin kansa ilmiselvästi rakastaa kuningastaan. Aurinko paistoi niin voimalla, että senkin vuoksi oli pakko lähteä aiemmin pois. En ollut varautunut Bhutanin talveen aurinkovoiteella. Kuningas jakoi huomionosoituksia ansioituneille kansalaisille. Tänä vuonna vuorossa oli opettajia maan eri osista. Viime vuonna kuningas palkitsi eri seutujen kadunlakaisijoita.
Olipa värikäs, mielenkiintoinen, arvokas ja juhlallinen tapahtuma. Siitä olikin hienoa lähteä aivan erilaisiin tunnelmiin.
Lisätty 03.01.2013
-----------------------------------------------------------------------
Matkalla äitinä
Joulukuu ei ole välttämättä paras aika matkustaa Bhutaniin. Ainoa hyvä puoli lienee siinä, että silloin siellä ei juuri turisteja ole. Syy siihen, että uskalsimme lähteä niin kauas, oli toive viettää joulua yhdessä tyttären kanssa.
Paron lentokentällä puhalsi sama vuoristotuuli, joka keikutteli konetta tulomatkalla. Aurinko paistoi, matka kulki vuorien välisessä laaksossa joen uomaa myötäillen. Vuoret olivat kauniita, ruoho oli talvisen kellanruskeaa odottaen kevättä. Bhutanissa ei ollut satanut kuukauteen. Kaunista siellä silti oli. Kaikki rakennukset noudattivat perinteistä rakennustapaa, talojen seinissä ja ikkunalaudoissa oli taidokkaita koristemaalauksia.
Thimphussa emme nähneet yhtään pyörätuoliluiskaa, ei lastenrattaita. Pikkulapset kannettiin selässä. Kaduilla ei oikeastaan ollut jalkakäytäviä, raput olivat jyrkkiä ja kaiteettomia. Jalkakäytävissä oli leveitä ojia sadekautta varten. Tarvitaan siis ketteryyttä ja kohtalaisen hyvää kuntoa. Korkeahkon paikan leiri 2,5 kilometriä merenpinnan yläpuolella.
Ensimmäisenä päivänä ei osannut ajatella yhtään mitään. Riittävän väsyneenä ei edes tajua, mitä ympärillä on. Kuitenkin mielen syrjässä oli jonkinlainen ylpeys, päästiinhän perille. Bhutanin väestö käyttää kansallisasuaan, naisilla kira, täyspitkä hame ja pitkähihainen jakku. Miehillä taas polvipituinen mekko, gho. Se näytti aika erikoiselta.
Naisten hameet olivat kauniita, käsinkudotuissa kankaissa oli yllättäviäkin väriyhdistelmiä, vaikkapa vaaleanvihreää ja pinkkiä omituisen hyvin kuitenkin keskenään sointuen. Silloin en vielä tiennyt, että kankaiden kutominen on bhutanilaisten erityisosaamista, joka opitaan jo lapsena.
Ensimmäisenä päivänä on matkan jälkeen turta. Toinen sielun puutuneisuutta aiheuttava tekijä on varautuneisuus. En vielä uskaltanut ajatella mitään. Ystäväni Helena sanoi, että äidin hommasta ei ikinä jäädä eläkkeelle. Olin kai saapunut maahan äitinä, varovaisesti tarkastellen, millaiseen maahan tyttäreni on nyt asettumassa. Enkä siis uskaltanut ajatella vielä mitään.
Lisätty 02.01.2013
-----------------------------------------------------------------------
Menomatka Bhutaniin
Lähdimme matkaan lievästi levottomin mielin. Vaikka Kari oli neljäkymmentä vuotta sitten kulkenut pelottomasti pari vuotta sotivassa Afrikassa rahattomana free-lance-toimittajana, nyt olimme vanhempia ja oikeastaan jo luopuneet ajatuksesta matkustaa mannertenvälisiä lentoja. Viisumit ja lippuvaraukset olivat viedä hermot jo etukäteen.
Finnairin suora lento Delhiin Indira Gandhin lentokentälle kesti vain 6,5 tuntia. Lähtö oli iltakahdeksalta. Lento ei ollut yhtään hullumpi. Nyt ymmärtää, miksi Finnair pärjää pitkän matkan liikenteessä. Koneet ovat uusia, siistejä, palvelu pelaa, ruokakin yllättävän hyvää lentokonemuonaksi. Muru oli etukäteen valmentanut Delhin lentokentän sekavuudesta. Matkatavaroita ei voinut laittaa suoraan Bhutaniin, vaan ne oli tullattava välillä Intiassa. Jatkolentoon oli liki kuuden tunnin odotus. Murun hyvän nettilinkin ansiosta olimme etukäteen maksaneet lisämaksun loungesta lentokentällä, että saisimme rauhassa rentoutua. Ei mennyt kuin Strömsössä. En äkkiseltään muista yhtään paikkaa, missä ihmiset voisivat käyttäytyä töykeämmin kuin Delhin lentokentän passintarkastuksessa. Kaikki oli kunnossa. Emme päässeet loungeen odottelemaan, sinne pääsee vasta lähtöselvityksen jälkeen. Odottelimme siis lähtöhallissa kolme tuntia ennen kuin pääsimme lähtöaulasta eteenpäin. Neuvoksi matkaa suunnittelevalle: lounge-varaus pitää tehdä arrival-loungeen, eikä departure-loungeen. Lentokoneessa piti täyttää moniosaisia maahantulokaavakkeita, jotka kaikki tutkittiin tarkkaan, lyötiin lukemattomia leimoja.
Bhutaniin lentää vain maan oma lentoyhtiö Drukair aika pienillä koneilla, matkatavarasäännöksetkin ovat erilaisia, käsimatkatavara pienempi ja yhteispaino enintään 20 kg ja myös käsimatkatavara punnittiin tarkasti. Matkalla voi ihailla koneen ikkunasta Himalajaa. Elämys oli sekin, että missään aiemmin en ole saanut niin pahaa lentokoneruokaa. Paron lentokenttää lähestyessä kapteeni kuulutti, että on odotettavissa turbulenssia. Lentokenttää lähestyessä oli viisainta pitää silmät tiukasti kiinni, niin lähellä vuorten seinämiä matka kulki. Kun olimme vain muutaman metrin korkeudella, kone kaartoikin jyrkästi vasempaan, suoraa laskeutumisrataa kun ei riittänyt koko matkalle.
Kuulinkin jälkikäteen, että vain Drukairin lentäjille opetetaan tämä temppu, koneen autopilotti pitää kytkeä päältä pois, mikään ohjelma ei sallisi koneen lentää niin lähellä vuoria. Onnellisesti perillä, lentoasemalla Muru olikin jo vilkuttamassa maahantulobyrokraattien takana. Parosta oli tunnin matka Thimphuun. En oikein saanut selvää, onko liikenne vasemman- vai oikeanpuoleista, kuski ajeli kummallakin kaistalla. Ajattelin, että onpa huono ja kapea tie, oltiin sentään matkalla maan pääkaupunkiin. Myöhemmin tosin huomasin, että se taisi olla maan hyväkuntoisin tieosuus.
Matka kesti hieman yli vuorokauden. Ottihan se voimille, mutta kaikki unohtui jälleennäkemisen ilossa. Hotellimme oli Druk Hotel, Thimphu. Kiinnostuneimmat voivat googlettaa. Hotellilla on hyvä sijainti kaupungin keskustassa aukion laidalla. Muru oli käynyt etukäteen valitsemassa huoneen sisäpihalle päin, sinne koirien haukunta ei kuulunut niin paljon.
Lisätty 01.01.2013
-----------------------------------------------------------------------
Onnellisuuden etsinnästä
Nyt taas kotona. Matka oli niin ihmeellinen, ettei siitä voi vielä kertoa. Pitää siis ensin ajatella. Onnellisuus on monimuotoisempi asia kuin olemme ajatelleetkaan. Näyttää siltä, että meidän länsimaisessa tai ehkä sitten luterilaisen työmoraalin maailmankäsityksessä onnellisuus liian helposti yhdistetään hyvinvointivaltioon ja hyvinvointivaltiohan tarkoittaa sitä, että valtio huolehtii, kun ihmiset eivät. Palaan asiaan joskus syvemmin, ajan kanssa. Onnellisuus on iso juttu.
Sen verran voin tässä avautua, että Bhutanissa tapahtui tajunnan laajentumista, en sentään valaistumisesta tohdi kerskailla. Siellä heräsi pohtimaan omia arvojaan, ja onko ylipäätään mitään arvoja kaiken tohinan takana.
Televisio-ohjelman jälkeen sain vähintään sata viestiä, tekstarina, sähköpostina, puheluina. Äidillekin Parkanoon oli tullut monta puhelua. Kaikki olivat kiitoksia, ohjelma oli puhutellut ja pysäyttänyt monella eri tavoin. En osannut kuvitellakaan, että kymmenet ventovieraat ihmiset vaivautuisivat lähettämään kiitoksensa ja kertomaan ohjelman herättämistä tunteista. Kiitos siitä. Vastaan kaikille, vähitellen.
Nyt keskityn toipumaan lentomatkasta, pesen pyykkiä, totuttelen aikaeroon ja järjestelen uudelleen ajatusmaailmaani, joka matkan jälkeen on ehkä hiukan toisenlainen.
Lisätty 31.12.2012
-----------------------------------------------------------------------
Kiitoksia ja Hyvää Joulua
Tulipa sitten eilen katsottua Seitsemäs Taivas. Ensi töikseen sitä aina järkyttyy, kun huomaa kuinka sitä onkaan lihava ja ryppyinen. Nyt voinkin paremmin ymmärtää ihmisiä, jotka turvautuvat esteettiseen kirurgiaan. Aira Samulin näytti itsenäisyyspäiväjuhlissa minua 20 vuotta nuoremmalta. Olisi kai pitänyt tanssia enemmän.
Ohjelmassa mentiin aika lailla tautisyrjä edellä. Sehän muutti muotoaan matkan varrella. Aluksi Maarit Tastula oli halunnut tehdä juttua Sumutettu sukupolvi-kirjan perusteella työelämän kysymyksistä. Maarit oli lukenut myös Pääteos-kirjan, josta hän piti eniten. Olen kyllä itsekin samaa mieltä, se on aika hieno kirja, tosin ei kovin helppolukuinen. Siihen saimme apua Suomen neurotieteen huippunimiltä, esimerkiksi professori Riitta Hari teki pariin lukuun arvokkaita täsmennyksiä. Samoin Henrik Hästön asianajotoimiston juristit tekivät lujasti töitä edunvalvontavaltuutuksen vaikeaselkoisten käsitteiden avaamiseksi maallikkolukijoille. Muuten oikeustiede on merkittävästi vaikeammin popularisoitavaa tiedettä kuin vaikkapa lääketiede.
Lämmin kiitos kannustavasta palautteesta, jota on tullut niin puhelimessa, tekstareina, sähköpostina ja nettisivujen kautta. Palaute on ollut mieltä lämmittävää. TV1:n Seitsemäs Taivas ohjelmaa kommentoitiin myös kauniisti. Mutta mistä meiltä riittää aina joka lähtöön nimimerkki Anonymous, jonka elämäntehtäväksi näyttää muodostuneen mielenpahoittaminen?
Jos Jumala suo, ja elää saadaan, ensi vuonna kyllä vastaan jokaiselle. Nyt pakkailen kasseja Bhutanin matkalle. Pakkaaminen on tavallista haastavampaa, sillä yleensä olen matkustanut vain kohteisiin, joiden muistilistaksi on riittänyt: luottokortti, lippu, lääkkeet ja kotiavaimet. Kaiken muun saa paikan päältä. Nyt tulee listan alkuun: dollareita ja yhtä sun toista muuta mitä paikan päältä ei saa ja luottokorttikin toimii vain harvoissa paikoissa.
Mutta nyt tulee jo kiire matkaan lähdössä. Saanen toivottaa kaikille myös tästä blogista seesteistä Joulun aikaa ja onnellisuustyön iloa vuodelle 2013.
Lisätty 15.12.2012
-----------------------------------------------------------------------
Onnea etsimässä
Tässä iässä jo tietää, ettei onnea pidä etsiä kaukaa. Tärkeintä on viihtyä omien hyvien ajatustensa kanssa. En ole enää vuosiin tehnyt mannertenvälisiä lentoja. Niitä joutui aikanaan tekemään enemmän kuin tarpeeksi. Bhutan on tunnettu onnellisuusindeksistään. Siellä mitataan onnellisuutta, ei bruttokansantuotetta. Suomi on kyllä menestynyt hyvin joissakin kansainvälisissä onnellisuuskyselyissä melko hyvin. Bhutanissa neljäsosa väestöstä elää 1,25 dollarin päiväansioilla. Mutta ovat tiettävästi onnellisia. Meillä hyvinvointivaltiossa on ajateltu, että tulonsiirroilla voi siirtää hyvinvointia pahoinvoiville.
Iltapäivälehtiä lukemalla voisi päätyä ajattelemaan, että onni löytyy joko seksistä tai ravinnosta. Seksiohjeissa ei puhuta mitään rakkaudesta, esitetään vain tilastoja kuinka usein ja missä iässä. Seksi on aina hyvää kun rakastaa. Ruokajutuissakin unohtuu se, että hyvässä seurassa ja kauniisti katetussa pöydässä vaatimatonkin ruoka on parempi kokemus kuin virallisenkankea juhlaillallinen Savoyssa tai Kämpissä.
Masennuksen hoitoon käytetään paljon rahaa ja resursseja, tiettävästi kuitenkin aivan liian vähän, sillä masennus tuntuu entisestään yleistyvän. Tosin sille annetaan poliittisesti korrektimpia nimityksiä kuten työuupumus. Tai sitten ollaan milloin minkäkin kiusaajan tai häirinnän uhreja. Uhriksi julistautuminen kun antaa itselle luvan olla katsomatta peiliin. Voisi sen sijaan katsoa niitä tekijöitä, joista onnellisuus tekee versoja. Onnellisuus kun tulee ihan tavallisista asioista. Siitä, että hississä Sinulle sanotaan päivää. Kiitos on kaunis sana. Sitäkin käytetään turhan säästeliäästi. Ei se käytössä kulu.
Olen seurannut netistä Bhutanin englanninkielisiä verkkolehtiä. Mielenkiintoisinta viime aikoina ovat olleet artikkelit meditaation opettamisesta ala-asteikäisille. Opettajat sanovat, että lasten oppiessa rauhoittumaan ja keskittymään, myös oppimistulokset paranevat. Entä jos Suomessakin ehdotettaisiin häirikköoppilaille meditaatioharjoituksia? Täällä sitä pitäisi luonnollisesti nimittää mindfulness-opiksi. Meditaatiohan viittaa itämaisiin uskontoihin, jotka ainakin fundamentalistikristittyjen ja -muslimien mielestä ovat ilmiselvästi peräisin saatanasta. Ehdottomasti yhtä vaarallista kuin Enkeli Taivaan veisaaminen joulujuhlissa.
Takavuosina tiesimme toki, että aivan tuossa rajan takana oli onnellinen maa, jossa ei ollut nälkää, päihdeongelmia tai asunnottomuutta. Setä Lenin oli huolehtinut siitä, että kaikilla on aina hyvä olla. Nyt Bhutaniin lähtiessä kiinnostaakin, onko heidän onnensa vankemmalla pohjalla kuin Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa vai silkka Potemkinin kulissi.
Henkilökohtaisesti onneeni kyllä vaikuttanee eniten se, että saamme viettää Joulua rakkaan tyttäremme kanssa. Tosin joulu voi olla vähän erilainen.
Lisätty 11.12.2012
-----------------------------------------------------------------------
Tilipäivä
Viime viikolla kiukustuin Fredrik L?ngin mielipidekirjoituksesta Hesarissa. Hän paheksui kirjastojen lainauskorvauksia. Menestyskirjailijat saavat paljon korvauksia, sillä heidän kirjojaan lainataan ja luetaan paljon. Jos kirjoittaa vähemmistöille, tietokirjallisuutta tai runoja, kirjailija saa vähän lainauskorvauksia. Rahat kuulemma pitäisi jakaa kirjailijaliitoille, jotka sitten jakaisivat rahat jäsenilleen.
Kirjoitin jo kipakan vastauksen, mutta jätin lähettämättä. Toisin kuin valtaosa muusta kulttuurirahasta, kirjastokorvaukset ovat veronalaista tuloa. Meillä on syrjäytyneiden lisäksi toinenkin elätettävien joukko. Taiteilijat nostavat verottomia apurahoja, eivät maksa eläkemaksujaan ja eläkeikään päästyään heitä palkitaan taiteilijaeläkkeeltä. Tämä on huutava vääryys työtä ja oikeudenmukaisuutta kohtaan. Demarit voisivat ottaa tämän asian ajaakseen.
Minä siis olen L?ngin (sorry tämä blogioperaattori ei osaa ruotsalaista oota) mainitseman kapean kirjallisuuden edustaja. En tiedä, paljonko L?ngin tilille kolahti viime viikolla kirjastokorvausten maksupäivänä. Minä sain vähän yli 300 euroa viime vuodelta.
Tunnustan oitis, että 300 euroa ei tee suurta mullistusta budjettiini. Kirjastokorvaus on enemmän kuin rahaa. Se kertoo minulle, että noin kymmenentuhatta ihmistä on viime vuonna lainannut kirjastosta kirjani ja todennäköisesti myös lukenut sen. Viime vuonna en ollut televisiossa, minusta ei julkaistu yhtään lehtijuttua. Kirjojani luetaan, koska joku tarvitsee niiden sisältämää tietoa. Onhan sama tieto kenen tahansa saatavilla, jos tekee muutaman vuoden työtä ja etsii sitä käsiinsä. Minä vain laitoin oppimani kansien väliin ja tein kovasti töitä.
Kirjastokorvaus tarkoittaa minulle kiitosta ja palkintoa työstäni. Kirjastokorvaus antaa kirjailijalle tärkeää tietoa siitä, luetaanko hänen kirjojaan. Kirjan kustannussopimuksesta ja tekijäpalkkioista tulee myös verotettavaa tuloa. Olen kirjoittanut sairaille ja hauraille ihmisille. Heillä ei ole rahaa ostaa kalliita kirjoja. Siksi on tärkeää, että kirjojani saa kirjastoista. No, täytynee tunnustaa, että kirjoillani on aika paljon lääkärilukijoita, jotka pystynevät kirjan ostamaan ja myös vähentämään verotuksessaan ammattikirjallisuutena.
Eilen sain postissa kauniin kuvakortin ihan ventovieraalta ihmiseltä kiitoksena. Sillä jaksan taas pitkään. Mutta en kyllä juuri nyt suunnittele yhtään mitään kirjoittamista. Ryhdyn tässä pakkailemaan kasseja, ensi viikolla lähdemme Bhutaniin.
Lisätty 06.12.2012
-----------------------------------------------------------------------
Kittilässä lämpimät tunteet pinnassa
Kesän 2007 jälkeen kolme kuukautta on pisin aika, jonka olen yhtäjaksoisesti ollut poissa Kittilästä. Tavallaan oli tarve saada etäisyyttä, Helsingissä oli hyvä olla ja käväisimmehän siinä Roomassakin. Oli hyvä tavata ystäviä ja etenkin omaa perhettä, suku oli koolla äidin täyttäessä juhlalliset 90 vuotta.
Eilen oli Kittilän Ihmisten pikkujoulut. On logistinen ihme, että näin laajassa kunnassa oli koolla kolmasosa yli 65-vuotiaiden ikäluokasta. On syytä muistaa, että jostain Molkojärveltä on 120 kilometriä matkaa Leville. Voin vakuuttaa, että se ei ole mitään moottoritietä. Kaikki olimme riemullisesti hyvässä sovussa. Levihotellin joulupöytä oli hieno. Voin hyvällä omallatunnolla vakuutta, että koskaan en ole missään ravintolaoloissa saanut yhtä hyvää kinkkua, laatikoita ja rosollia. Jouluna siellä Bhutanissa taitaa olla vähän toisenlainen joulupöytä.
Täällä on ollut vähän huolta siitä, että Kittilän Ihmisten toiminta latistuu, kun Saloset ovat enemmän Helsingissä. Syksyn toiminta on sujunut aivan toimintasuunnitelman mukaisesti, on järjestetty kahdet virkistyslomat, keilailua, uintia, kuntosalia ja nyt ennenkokemattoman hienot pikkujoulut. Sen vuoksi meitä Karin kanssa vähän nolottaa, että ikäihmisten kiitollisuus kohdistuu niin vahvasti meihin. Totta, Kari tämän idean keksi, mutta sen kasvaminen näihin mittoihin on tarvinnut paljon talkooväkeä. Kuvitelkaapa vain, että lähtisit vapaaehtoisesti aamulla noutamaan vanhuksia yli sadan kilometrin päästä ja iltapäivällä viet heidät takaisin. 400 kilometriä talkooajoa. Onnistuisiko Helsingissä, tai ylipäänsä missään muualla. En usko. Lähimmäisenrakkaus on valtava voimavara.
Pikkujouluissa ikävää oli, että kuningas Herodes oli oksennustaudissa, ja Tiernapoikia ei tänä vuonna nähty. Sen sijaan yllätysvieraana oli Jukka Lampela, Kultainen Harmonikka-kilpailun aikanaan voittanut ja nykyisin paremmin tunnettu Souvarit-yhtyeestä.
Jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolista.

Vanhainkodilta tuli 20 juhlijaa. Hienoa edistystä on siinäkin, että pyörätuolissa tai rollaattoria käyttäviä juhlijoita oli runsaasti. Näiden neljän vuoden aikana niin moni on käynyt jo tutuksi. Nolottaa vain, että ei mitenkään muista kaikkien nimiä, tai tunnista tuttujakaan kasvoja.

Rintamaveteraanitkin juhlivat pikkujoulujaan kanssamme. Viime vuonna heitä oli parisenkymmentä, tänä vuonna enää 12. Niin moni ei enää ole keskuudessamme ja mielen täytti haikeus. Toisaalta se muistutti, kuinka suuri merkitys yhteisillä tapaamisillamme on. Kun vuosia on paljon mittarissa ja voimat vähissä, ilonaiheiden ja mielenvirkistyksen tarpeellisuus korostuu. Ajattelin myös erästä, jolta lääkäri oli kieltänyt autolla ajon. Eikö kukaan naapuri tai ystävä ollut ehtinyt häntä hakemaan mukaan? Lähetän siis toivetta kyläyhdistyksille ja sivukylien toimijoille, että he käyttävät luovuuttaan ja paikallistuntemustaan ja keksivät keinot, jotka varmistavat, että kaveria ei jätetä.
Lisätty 28.11.2012
-----------------------------------------------------------------------
Seitsemännessä taivaassa
Moni kyseli, millaista on olla Seitsemännessä taivaassa. Oikeastaan en oikein tunne seitsemännen taivaan taustaa, se kai on taivaan kerroksista ylin, missä ollaan Isä (tai äiti) Jumalan ja eriasteisten enkeleiden kanssa.
Ulla-Maija Paavilainen teki Iiris-lehteen räväkän haastattelun, joka näköjään huomattiin laajalti, ei pelkästään ystäväpiirissä. Niinpä tulin kutsutuksi Maarit Tastulan Seitsemäs Taivas-ohjelmaan. Yllättävää kyllä, sitä ohjelmaa katsotaan aika paljolti. Ei niin, että ihmiset sanoisivat olevansa koukussa siihen, mutta asian puheeksi tullen tunnustavat aika usein katsovansa. Missä siis ohjelman viehätys, eihän siinä ole hyvää musiikkia, staroja, kivoja juttuja. Enimmäkseen puhutaan syvistä ja kipeistä asioista.
Minulla ehkä oli jokin ennakkoajatus, ohjelma on sellainen, jota pysähtyy seuraamaan, jos sattuu olemaan televisio auki juuri sillä kanavalla. Jostain syystä ei vaihda kanavaa. Ei pidä vähätellä ulkonäön merkitystä. Jos hörhelötukkainen blondi haastattelee, häntä ei jollain tavoin ota tosissaan. En tiedä, mitä ajattelin lupautuessani ohjelmaan. Yleensä enemmän kysyntää on BB-tähdillä, ex-missseillä, chat-juontajilla ja stand-up koomikoilla kuin tylsillä tietokirjailijoilla. Toisaalta kirjailijat valittelevat, kuinka rasittavaa on esiintyä ja olla hyvin maalattuina akkainlehtien kansissa. Suhtauduin asiaan toiselta kantilta, olen kirjoittanut intohimosta, tarpeesta kertoa omasta mielestäni tärkeitä asioita. Sen takia pitää seistä asioidensa takana. Entisenä bisnes-ihmisenä koen sen myös velvollisuudeksi kustantajia kohtaan. Duodecim ja WSOY ottivat riskin, julkaisivat kirjani, ne on tarkoitettu luettaviksi eikä varastoihin homehtumaan.
Minulle on sanottu: ”Maarit Tastula panee sanat haastateltavien suuhun”. Ei se niin mene. Opin tässä prosessissa arvostamaan Maaritia raskaan sarjan ammattilaisena. Minäkin sentään jotain olen aikanaan ymmärtänyt toimitustyöstä. Kerroin kyllä jo suostuessani ohjelmaan, että jotain tuotannostani pitää olla luettu, että voidaan puhua niistä aiheista. Maarit oli hakenut Messukylän kirjastosta kaikki kirjani, ja lukenut ne. Onneksi vielä pitänyt niistä.
Tietääkseni televisiossa ei ole montaa ohjelmaa, jotka kestävät 50 minuuttia ja joissa on vain kaksi esiintyjää, haastateltava ja haastattelija. Ei se ihan niin mene, että mennään vaan studioon, lätistään niitä näitä liki tunnin ja sitten on ohjelma purkissa. No, kyllähän nykyisin on varsinkin radiossa kaikenlaista täyteroskanhöpisijää, mutta se on jo toinen juttu. Ei, hyvä haastattelu tehdään paneutumalla haastateltavan teemoihin tekemällä taustatöitä. Pidetään ennakkotapaaminen, jossa käydään läpi ohjelmassa puhuttavia asioita. Sen jälkeen toimittaja menee tekemään töitä, kirjoittamaan ohjelman kysymykset. Pitkän ohjelman pääosassa on haastateltava, toimittaja pitää huolen siitä, että jännite säilyy ja tarina etenee. Se ei ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin katsoja kuvittelee. Siinä vain kaksi ihmistä juttelee mielenkiintoisia asioita. Viitsitkö katsoa iltamyöhään kahden naisen höpöttelyä, ellei siinä olisi mitään sisältöä? Olisit vaihtanut kanavaa.
Maarit ei siis johdattele haastateltaviaan, jos hän joidenkin mielestä panee sanoja haastateltavan suuhun, siinä ei ole kysymys vallan ottamisesta haastateltavan yli. Suuhun pantavat sanat ovat haastateltavan taustakeskustelussa sanomia asioita, jotka toimittaja haluaa mukaan nauhoitukseen. Ei se sen kummempaa ole. Vain huippunäyttelijät pystyvät pitämään yllä intensiivisen 50 minuutin monologin. Keskusteluohjelma ei ole näytelmä, se on ihmisten välistä dialogia. Toimittaja auttaa ammattitaidollaan haastateltavia muistamaan, mihin suuntaan piti edetä. Onhan teatterissakin kuiskaaja, ja näyttelijät ovat mukamas ammattilaisia. On siis sallittua, että ammattitoimittaja auttaa amatöörihaastateltaviaan.
Juuri luin Ilta-Sanomista, että tämän viikon ohjelmassa on Martti Suosalo. Siis raskaimman sarjan näyttelijä, joka pystyy pitämään pitkän monologin intensiteetin yllä. Olen itse ollut katsomossa. Mielenkiintoista. Pitääkö Suosalo homman kasassa, kuka liidaa? Muistetaan vanha Fred Astaire: Jos se ei näytä helpolta ja luonnolliselta, et ole harjoitellut tarpeeksi. Kiva nähdä, mitä tulee, kun areenalla on vain ammattilaiset.
Oma haastatteluni tulee ulos 14. joulukuuta. Seuraavana päivänä istun jo lentokoneessa Siperian yllä matkalla Bhutaniin. Olipa sitten Bhutanin onnellisuusindeksi mitä tahansa, minä lienen onnellisuusindeksissä hyvissä pisteissä, sillä tapaan Bhutanissa nuoremman rakkaista tyttäristäni.
Lisätty 21.11.2012
-----------------------------------------------------------------------
Jännitystä ilmassa
Sain yllättäen kutsun Maarit Tastulan Seitsemäs Taivas-ohjelmaan. Nauhoitus on huomenna. Jännittää tietysti. Aiemmin en ole oikein ymmärtänyt jännittää kameroita, saa nähdä miten huomenna käy. Oikeastaan eniten jännittää, saako hyvin nukuttua edellisen yön. Väsyksissä ja valvoneena alan tankkaamaan ja änkyttämään, muisti pätkii tavallista pahemmin. Olisin voinut kieltäytyäkin. Kuitenkin olen viimeiset kahdeksan vuotta kirjoittanut mielestäni tärkeistä asioista ja niitä on edelleen syytä pitää esillä. Vanhana bisnesihmisenä tunnen myös velvollisuutta kustantajia, Duodecimia ja WSOY:tä kohtaan olla kirjailijana esillä, ovathan ne kustantaneet kirjani ja voisivat ne käydä kaupaksi tai ainakin liikkua kirjaston hyllyiltä lukijoille. Toivon mukaan dialogi lähtee luontevasti käyntiin.
Vielä suurempi jännitysmomentti on joulukuun matka Bhutaniin. Olemme jo hermoromahduksen partaalla monenlaisten matkustuslupien, viisumien ja lentolippujen varausten kanssa. Tänä aamuna Kari sai Intian viisumihakemukset jätettyä, niissäkin kysyttiin isän ja äidin syntymäpaikkaa, intialaista suosittelijaa. Suosittelijan sijasta kelpasi hotellin nimi. Sekään ei riittänyt, piti olla hotellin puhelinnumero. Nyt on Bhutanin lentoyhtiö lähettänyt e-lipun, vaikka siinä tapahtui kaikenlaista kommellusta. Rahat menivät kahteen kertaan, lippua ei kuulunut. Sitten vain kirjoittelin sähköposteja ja lupasivat sortteerata asiat, oli kuulemma ollut tietokoneissa ongelmia. Bhutan on erinomaisen epätavallinen maa ja on hienoa päästä siellä käymään. Saa nähdä, millainen joulu on Bhutanissa, saattaapa olla hyvinkin erilainen. Pääasia on, että saamme olla tyttären kanssa yhdessä. Paluumatkalla pysähdymme pari päivää Delhissä ja pitänee käydä Taj Mahal katsomassa. Luulenpa, että tämän jälkeen kaukomatkailu saa jäädä nuoremmille ja terveemmille.
Marraskuun lopulla menemme vielä Kittilään, eihän Kittilän Ihmisten pikkujouluista voi mitenkään olla pois. Helsingin kotimme pikkuremontti alkaa olla loppusuoralla. Kuka sanoikaan, että eläkeläisillä on aina kiire? Kiire ei välttämättä johdu siitä, että tekemistä olisi aina paljon, ehtihän nuorena ja terveenä hoitamaan työn, kodin ja lapset ja vielä ehkä harrastamaankin. Eläkeläisen kiire johtuu siitä, että kaikki sujuu niin hitaasti.

Lisätty 15.11.2012
-----------------------------------------------------------------------
Luotamuksen satoa
Eilen olin kaksi tuntia hautajaisissa kaksi tuntia kotonani. Anna-Maija Raittilaa olisi varmasti naurattanut, jos hän olisi tietänyt, että 200 ihmistä istuu tietokoneen ääressä myös nettihautajaisissa.
Itkin vuolaasti koko kaksituntisen. Tänään sunnuntaina sade valuu taivaalta häpeilemättömän runsaana. Yli kaksikymmentä vuotta sitten olin jossain retriitintapaisessa, missä Anna-Maija virityspuheessaan kertoi sydämen haavasta, compunktio cordis se kai oli latinaksi. Olisiko termi peräisin joltain vanhan kirkon viisaalta mystikkoäidiltä, ehkä Juliana Norwichilaiselta. Kaikki kääntyy hyväksi. Itkin hyvää itkua, hyvä itku on puhdistavaa ja tervettä, kiitollisuutta ja kaipausta. Anna-Maijan mukaan kyyneleitä tarvitaan pehmittämään kovaa sydäntä. Erämaassa tuulen kuljettama siemen voi säilyä vuosikaudet. Kun vihdoin tulee sade, siemen kastuu, pullistuu, itää ja vihdoin tekee verson. Kyyneleet kastelevat. Kovassa ja kuivassa maaperässä ei mikään kasva. Toivottavasti eilen sieluni kastui hitusen, annamaijamaisittain - hiutuvammaksi.
En muista tarkkaan, milloin tapasin Anna-Maijan ensimmäisen kerran, hänen tapoihinsa ei kuulunut näyttävä sisääntulo. Hän tuli vähitellen elämääni aavistuksena, häivähdyksenä. Hän ei ollut niitä, jotka tuovat evankeliumia telaketjutraktorilla. Ohimennen ja aivan huomaamatta hän kylvi siemeniä, jotka odottivat puhdistavaa ja raikasta sadetta.
En ole runoilija enkä kaunokirjailija. Luultavasti en olisi koskaan kirjoittanut ensimmäistäkään kirjaa, ellen olisi niitä etuoikeutettuja, jotka ovat saaneet Anna-Maijan tuntea. Jos olisinkin kirjoittanut, olisin varmaan ollut aivan toisenlainen, panssarivaunu tai höyryjyrä. Korskeampi ja koppavampi. En nyt omahyväisesti halua väittää, että minusta hyvä tuli. Mutta ilman Anna-Maijan kylvötyötä olisin vielä paljon huonompi.
Uskovaiset sanoisivat johdatusta, muut kutsuvat sattumaksi sitä, että kuluneen vuoden aikana aivan omituisissa ja taatusti agnostisen epäkristillisissä yhteyksissä olen törmännyt joihinkin Anna-Maijan espoolaisoppilaisiin. Muistan Anna-Maijan kertoneen, miten hänellä oli vaikeuksia tottua keskiluokkaisten espoolaisperheiden lahjakkaisiin uraohjuslapsiin, jotka kyllä kirjoittivat kuusi laudaturia. Mutta he ottivat reaalin laudaturinsa kirjoittamalla täydet pisteet fysiikasta, kemiasta tai biologiasta. Niitä tarvittiin lääketieteelliseen tai Teknilliseen korkeakouluun pyrittäessä. Uskonto ja kirkkohistoria oli välttämätön paha. Aikuisena he muistavat hämärästi opettajansa, jota he eivät juuri olleet noteeranneet. Enhän minäkään muista ensimmäisiä tapaamisia, jossain Tuomasmessun hallituksen kokouksissa. Anna-Maija ilmaantui paikalle, vähän myöhässä, vaatimattomasti kantaen aina mustaa ja painavaa kassia, täynnä papereita ja kirjoja. Epäilen silti, että opettaja Anna-Maija oli huomaamatta, noteeraamatta, heittänyt ilmaan jonkin jyväsen, joka otollisten kasvuolosuhteiden yllättäessä pääsi tekemään verson, ehkä vasta vuosikymmenien kuluttua. Niinpä. Anna-Maija tuli ihmisiin häivähtäen, aavistuksena jättäen kasvulle tilaa.
Anna-Maijan kuolinpäivänä sain ensimmäisen puhelun Levillä, keittiön ikkunan edessä. Sattumalta katselin juuri silloin yli kaksikymmentä vuotta sitten Anna-Maijalta ja Taistolta saamaani Paavalinkukkaa, joka oli hiutunut ja heikkovointinen. Kun asuimme Englannissa, Paavalinkukka oli Asteljoen Helenalla evakossa ja aina Suomeen tultuamme palasi ikkunalleni ja yleensä riemastui kukkimaan. Nyt se taas puskee sinistä, vankkaa kukkaa pilveksi asti. Aion ottaa siitä vaasiin poikasia ja juurruttaa niitä Anna-Maijan ystäville annettavaksi. Anna-Maija on siunattu lepoon mutta kukkii edelleen kaikissa meissä.
Lisätty 23.09.2012
-----------------------------------------------------------------------
Tavallisia asioita
Minua ihan henkilökohtaisesti loukkasi vihreiden ja vasemmistoliittolaisten ja Hesarin ns. kulttuuriälykköjen kommentit Niinistön puuhakirjasta. Povareilta kelpaa siis vain raha, verotuksen kautta steriloituna ja pestynä kunnan virkamiesten palkkojen kautta lähimmäisenrakkaudeksi. Porvarirakkaus on epäilyttävää.
Eihän se nyt näin ole. Olen oikeastaan koko ikäni toiminut vapaaehtoistyössä, partiossa, seurakunnassa, netin vertaistukipalstalla, viimeksi ahkerimmin Kittilän Ihmisissä. Olen siis paheksuttava keskiluokkainen puuhastelija. Kulttuuriälyköt, arhinmäet, vihreiden nuorisopolitrukit, olette loukanneet tunteitani pahemman kerran. Yhteisöllisyys kelpaa vihreille, jos ostetaan osuuskuntana luomutuotteita omaan tarpeeseen. Yhteisöllisyyttä toki tapaa näin kunnallisvaalien alla, jolloin on muutama kymmenen tuhatta hyvyysprofiilinsa nostajaa.
Lehdistä olen lukenut ja televisiossa nähnyt, miten ikäihmiset valittavat sitä, että kotipalvelun työntekijöillä on niin kiire, etteivät he ehdi seurustelemaan, vaikka käyvät neljä kertaa vuorokaudessa. Mutta jos ihan vakavasti ajatelleen, onko todellakin niin, että vanhuksen kanssa seurustelu pitää tehdä virkatyönä. Seurusteluun kyllä pitäisi kelvata vapaaehtoisen. Vai ollaanko hyvinvointivaltiossa ylpistytty niin, ettei enää nöyrrytä ottamaan vastaan lähimmäisenrakkautta, onko se almu köyhille? Köyhän ja syrjäytyneen sopii ottaa vastaan kunnan palvelua, muttei naapuriapua.
Kotoudun Helsinkiin, seinän takana, kahden metrin päässä ovestani on naapuri, jolla kotihoito käy kolmesti päivässä. Hän ei liiku lainkaan ovesta ulkona. Sanoimme tänään kodinhoitajalle, että asumme seinän takana, jos ikäihminen haluaa, käymme sanomassa päivää ja voimme tarvittaessa vaikka käydä kaupassa tai auttaa muulla tavoin. No, mummu ei halua tavara vieraita ihmisiä. Sain synninpäästön, olemme sentään yrittäneet.
Parin sadan metrin päässä on päiväkoti. Arabianranta on moderni asuinalue, jossa on opiskelija-asuntoja, Hitas-asuntoja, kovan rahan taloja, kaupungin ja Nuorisosäätiönkin vuokra-asuntoja. Epäilemättä päiväkodissa on myös yksinhuoltajien lapsia. Jospa joku väsynyt äiti haluaisi joskus töiden jälkeen käydä shoppailemassa, kuntosalilla tai vaikka työkavereiden kanssa drinksuilla, voisin ihan hyvin pari kertaa kuukaudessa hakea lapsen päiväkodissa, käytäisiin tuossa nurkan takana kirjastossa. Tekisin välipalaa ja luettaisiin Tatua ja Patua tai Richard Scarryn kirjaa. Voisin vaikka paistaa lättyjä. Tai ei kai sentään, lätyt ovat epäterveellisiä. Kysyisin, mitä kuuluu ja jaksaisin kuunnella. Ihan tavallisia asioita, pari tuntia. Telkkaria ei kyllä aukaistaisi, vaikka se lieneekin ihan liian tavallinen asia.
Rahaa sentään sopii antaa. Kuvitellaan kotipalvelun tuntipalkaksi 10 euroa, sosiaalikulut päälle, tulee 15. Jos matkaan menee puoli tuntia siivu, kotikäynnin hinnaksi tulee 30 euroa. Jos tavallinen ihminen, ihan tavallisia asioita-ihminen antaa 30 euroa, hänen pitää tehdä ainakin neljä tuntia töitä saadakseen nettona 30 euroa lahjoitettavaksi. Ihmisillä on aivan aidosti ja oikeasti halua vapaaehtoistyöhön, on vain etsittävä tähän aikaan sopivat toimintatavat.
Lisätty 20.09.2012
-----------------------------------------------------------------------
Helsinki, Bhutan, sienikeitto ja itsekehua
Hyvä uutinen on se, että Seinäjoella ilmestyvä Ilkka-lehti on arvostellut kirjan ja kehua retostellut niin, että melkein punastuttaa lukiessa. Mielihyvästäkin näköjään voi punastua. ” Salosen ja Färkkilän kirja on lukijaystävällisesti kirjoitettu. Jos saisin määrätä, niin kirja liitettäisiin lääkärikoulutuksen pakolliseksi osioksi ja sitä jaettaisiin luettavaksi kaikissa paikoissa, missä potilaat ja lääkärit kohtaavat toisensa. Markku Laitinen. Että sillä lailla. En tunne tätä kirjan arvostellutta Markku Laitista, mutta toivoisinpa, että tällaisen valistuneen itsevaltiaan maahamme saisimme.
Nyt katselen asioita Helsingin perspektiivistä, eikä tämä elämä hassumpaa täällä ole. Se on vaan erilaista kuin Kittilässä. Ei tarvitse ottaa kantaa siihen, kumpi on parempaa, onhan lupa tykätä niin mustikasta kuin mansikasta. Helsinkiläisyydessä on nyt se hyvä puoli, että kun ainoa hyvä jalkani ei oikein suostu nousemaan, ei tarvitse tilata lentolippua. Meikkuun pääsee vaikka pirssillä. Aina on syytä nähdä asioiden valoisat puolet.
Tytär muuttaa parin kuukauden päästä Bhutaniin. Nyt hän on Helsingissä pari viikkoa valmennuskurssilla ja me vanhemmat yritämme sitten hemmotella häntä parhaan taitomme mukaan ja laitella hänen mieliruokiaan. Etenkin sellaisia, joita ei Bhutanista saa, eikä kyllä ole tietoa, millaista ruokaa Bhutanista saa.
Hommasin polkupyörän. Se tuli kyllä ajallaan, kun tilasin Hobby Hallista. Neuvonpa teitä muitakin, polkupyörän kokoaminen osista ei ole kivaa. Varsinkin kun ohjeet on googlekäännätetty ja kuvassa on ihan miesten kilpapyörä ja oma pyöräni on naisten vintage-mallia. Nettitilauksia tehdessä pitäisi olla sellainen rasti, että ”olen ymmärtänyt, että joudun itse kokoamaan pyörän osista ja siitä huolimatta ostan.” Voisi jäädä ostopäätös tekemättä. Eikä oikein houkuttele pakata polkupyörää postiin palautettavaksi. Tosin tässä voinnissa ei pyöräilyä voi ajatellakaan, ehkä jää sitten ensi kevääseen pyöräilyt.
Lapsen hemmotteluohjelmassa olivat eilen pienet rapuillalliset perheen kesken. Rapujen lisäksi tein sienikeiton, ihan omakeksityllä reseptillä. Keitto oli ihan tolkuttoman hyvää, joten tässä ohjeet.
Ostoslista:
Puolisen kiloa kantarelleja (tatit tai suppilovahverot varmaan toimii yhtä hyvin)
4 dl kana- tai kasvislientä
reilu nokare voita
1 sipuli
timjamia
2 rkl vehnäjauhoja
Valion kolmen juuston ruokakermaa 2-3 dl
suolaa, valkopippuria
Puhdista ja pilko sienet, pane ne kylmälle pannulle. Laita samanaikaisesti kana- tai kasvisliemikattila kiehumaan, lisää siihen nippu timjamia ja anna kiehua. Kun sienistä on neste haihtunut, lisää voinokare ja pilkottu sipuli. Kun sipuli on kuullottunut, lisää pari ruokalusikallista jauhoja, sekoittele vähän ja lisää vähä kerrallaan kiehuva liemi. Siirrä keitos kattilaan, lisää juustokerma, anna kiehua kymmenkunta minuuttia. Se on siinä. Ei muuta kuin sienimetsään tai torille. Tuoretta timjamia voi vielä ripotella tarjoiluvaiheessa pinnalle koristeeksi. Pari ruokalusikallista sherryä tai madeiraa voisi sopia makua pyöristämään, mutta ei sattunut olemaan käsillä.

Lisätty 07.09.2012
-----------------------------------------------------------------------
Golfia ja yöpakkasia
Huomaa tulleensa vanhaksi, kun sanoille syntyy historiallisia merkityksiä. Viime yönä lämpömittari oli käynyt -3,4 asteessa. Oli siis kai ollut yöpakkanen. Kun Suomeen on tulossa ulkoministeri Venäjältä, ei tarvitse enää pelätä noottikriisejä, vaikka vähän pitää tietysti naapurille olla ystävällinen mutta ei enää onneksi neuvostoystävällinen.
Nyt aurinko on jo sulattanut huurteen tuosta golf-kentän ruoholta ja päivä lämpiää. Saa nähdä, miten komeasti terassilla kukkivat hajuherneet ovat sietäneet kylmää. Mutta syksyä on ilmassa. Ensi viikon lopulla suuntaan taas joksikin aikaa Helsinkiin. Vähitellen vaihdetaan painopistettä Helsingin ja Lapin välillä. Tai ei ehkä painopistettä siirretä, vähän vain lisätään etelän painoarvoa elämänmenossa. Mutta potkulauta pitää sielläkin oleman.
Tytär kävi Pariisista ja toinen Lontoosta, pelasimme koko perheellä yhdessä golfia viidentoista vuoden tauon jälkeen. Oli mukavaa. Levin kenttä on sietänyt sateet ja kylmän kesän ja on loistokunnossa. Ulkomaille muuttaville lapsiperheille tuntuu käyvän useimmiten niin, että lapset jäävätkin maailmalle. Suomen kansalainen kun ei voi paluumuuttaa suomalaiseen virkaan ilman ruotsinkielen taitoa. Onhan se ilman muuta niin, että nanofysiikkaa pitää ruotsiksi opettaa. Eipä haittaa, ei sitä kovin korkealla tasolla suomeksikaan osata. Onneksi lapsella on apulaisprofessorin eläkevirka loppuiäkseen Ranskan valtion virkamiehenä. Kuopus puolestaan on muuttamassa Aasiaan jonnekin Himalajan lähettyville, joten yhteiset golf-kierrokset ovat vastaisuudessa vaikeammin järjestettävissä. Ja seuraavan viidentoista vuoden jälkeen ei taida meistä vanhuksista olla enää golfaajiksi. Englannissa Royal Winchester Golf Clubilla oli 90 vuotta täyttäneitäkin pelaajia. Tässä yöpakkanen taitaa riipaista mielen jo vähän syksyisen haikeaksi. Tänä päivänä kuitenkin vielä lähden pelaamaan ja iloitsen kaikista hyvistä lyönneistä ja olen märehtimättä jälkikäteen niitä huonoja.

Lisätty 20.08.2012
-----------------------------------------------------------------------
Ja taas meillä oli niin mukavaa
Kittilän Ihmisten superviikonloppu onnistui yli odotusten. Paikalla oli kolmisensataa henkeä, mikä on kuulkaapas 5 % paikkakunnan väestöstä ja noin kolmannes paikkakunnan ikäihmisistä.
Tällä kertaa Kittilän Ihmisten toimintaa tukevat yritykset olivat paikalla ja saivat kiitostaulut toiminnastaan muistoksi. Erityisen otettuja olemme siitä, että professori Soile Veijola Rovaniemeltä Lapin yliopistosta tuli varta vasten jakamaan kiitostaulut. Tässä ote hänen puheestaan.
”Oli ilo ja kunnia saada kutsu pitämään tervehdyspuhe tähän tilaisuuteen. Olen lomalla ja tutkimusvapaalla parhaillaan, mutta tällaisiin tilaisuuksiin tulen mielelläni, on tämä sen verran arvokas tapahtuma.


Oli ilo ja kunnia saada kutsu pitämään tervehdyspuhe tähän tilaisuuteen. Olen lomalla ja tutkimusvapaalla parhaillaan, mutta tällaisiin tilaisuuksiin tulen mielelläni, on tämä sen verran arvokas tapahtuma.

Töissä tunturissa ?kirjassamme, jonka Turismi työnä ?tutkimusryhmämme Lapin yliopistosta julkaisi muutama kesä sitten, väitimme, että matkailu työllistää monia ja monenlaisia ihmisiä ja toimialoja ? ja vaikuttaa sitäkin kautta koko yhdyskuntaan. Samalla koko yhdyskunta vaikuttaa matkailuun ja matkailijoiden kokemuksiin paikasta, johon he tulevat. Harvoin saa nähdä näin kaunista todistetta väitteelle ja vieläpä listan muodossa kuin on tämä luettelo yrityksistä, järjestöistä ja kunnan toimijoista, joita Kittilän Ihmiset Yhdistys ja sadat paikalla olevat vieraat tänäänkin kiittävät lahjoituksista, sekä palvelusta että rahasta.

Kittilän Ihmiset ?yhdistystä ja sen kaikkia jäseniä ympäri Suomen ja maailman kiitämme tänään myös, ja erityisesti Satu ja Kari Salosta ryhtymisestä välittämään sekä ihmisistä että matkailusta yhdessä muiden kanssa. Yhdistyksen matkaan saattamaa toimintaa voi hyvällä syyllä kutsua eettiseksi matkailuksi ja esimerkiksi muullekin maailmalle siitä, mitä tuo eettinen matkailu oikein voisi olla. Kun on asioista ja muistakin ihmisistä huolehtivia ihmisiä ja vastuullisia yrityksiä tuottamassa yhteishyvää yhdessä, mikä vain on mahdollista.

Matkailu voi olla osa hyvää elämää sekä paikallisille asukkaille ja yrittäjille että matkailijoille. Lisäksi aina kun ihmiset kokoontuvat yhteen, syntyy uusia ideoita ja tuttavuuksia. Kyläjuhlien perinnettäkin on hyvä jatkaa: niissä eri sukupolven ihmiset voivat jakaa kokemuksiaan samasta paikasta, josta tietävät erilaisia asioita ja jonka kokevat eri tavoin.
Lisätty 31.07.2012
-----------------------------------------------------------------------
Superviikonloppu taas lähestyy
Kittilän Ihmisten superviikonloppu on lähestymässä. Lauantaina Panorama-hotelliin majoittuu liki kolmesataa Kittilän ikäihmistä. On tulossa väkeä laajan pitäjän kaikilta kulmilta. Kolmesataa osallistujaa tarkoittaa lähes joka kolmatta 65 vuotta täyttänyttä paikkakuntalaista. Superviikonloppuun sisältyy hotellimajoituksen lisäksi täyshoito, turvallisuusseminaari, tanssiaiset illalla ja vielä sunnuntaina kylien välinen puttauskilpailu golf-kentällä ja lounas golf-kentän ravintola Draivissa. Kaikki on vanhuksille täysin ilmaista, tarvittaessa järjestetään kyytikin, jos ei ole omaa autoa tai pääse naapurin mukana.
Miten tämä voi olla mahdollista? Paikkakuntalaisten hyvän yhteishengen vuoksi. Yhdistys on onnistunut pysymään puoluepolitikoinnin ulkopuolella, joten kaikista aatesuuntauksista tulevat sopivat yhteen. Useinhan pienillä paikkakunnilla yhdistystoiminta kuppikuntaistuu.
Sunnuntaina pelataan hyväntekeväisyysgolf, Levin golf-kentällä. Se on yhdistyksen tärkein yksittäinen varainhankintamuoto. Onneksi tänäkin vuonna kisaan ilmoittautuneita on riittävästi. Vain yksi joukkue enää mahtuu mukaan, toivottavasti sekin jostain viikon kuluessa ilmaantuu.
Ennen tanssiaisia on kiva tilaisuus: yhdistyksen toimintaa sponsoroivat yritykset saavat Mainostoimisto Avalonin suunnitteleman kunniakirjan ”Michelin-tähden” seinälleen laitettavaksi. Ne tulee jakamaan matkailun kulttuuritutkimuksen professori Soile Veijola Lapin Yliopistosta (MTI). Luulen, että sponsoreistakin on hauskaa nähdä ja kokea se ilo, mitä he saavat aikaan. Ja mikä ettei ole hyvä, että ikäihmiset näkevät, ketkä ovat toimintaa mahdollistamassa.
Eduskunnassa kiistellään taas henkilöstömitoituksista vanhustenhoidossa. En ota siihen kantaa, vanhusten hoito on eri juttu. Ikäihmisten mielenvirkeydestä huolehtimista ei voi jättää viranomaistyöksi. Siihen tarvitaan ihmisiä eli Kittilän Ihmisiä. Onko sitten pakko tulla hotelliin vuorokaudeksi, eikös voisi puuhakerhoja pitää päiväseltään? Ei voi. Ei voi pitkien matkojen takia, jos yhdensuuntaista matkaa on satakunta kilometriä, ei kannata lähteä parin tunnin piipahduksen takia. On parempi tulla vaikkapa kerran vuodessa tapaamaan paljon tuttuja viikonlopun ajan. Se taas ei olisi mahdollista ilman matkailuyritysten panostusta. Minusta vaan on kummallista, ettei missään muualla ole vielä keksitty ottaa mallia Levistä. Vaikka miltä tahansa kantilta asiaa tarkastelee, ajatus vaan on niin hyvä ja käyttökelpoinen. No, ehkä minä tiedän, miksi ei ole otettu mallia. Joka pitäjään ei tule junantuomana Kari Salosia, jotka panevat homman pystyyn. On kai se nyt ihan luvallista julkisesti vähän kehua omaa miestään. Vaikka juuri kirjoitinkin Facebookin ja bloggauksen vilppimahdollisuuksista.
Lisätty 23.07.2012
-----------------------------------------------------------------------
Kesäpillunpieksäjäiset vai oopperajuhlat?
Meninpä tuonne Facebookiin arvostelemaan oopperajuhla- ja Schjerfbeck-näyttelyn kävijöitä. Ei niin, että oopperajuhlissa tai Aidassa (olen minäkin Aidan nähnyt, parikymmentä vuotta sitten Roomassa) eikä siitä ole kauaakaan, kun Ateneumissa oli Schjerfbeck-näyttely, mutta lienee tämä uusi näyttely nyt jotenkin hienompi. Kannatan sekä Aidaa että naiskuvataiteilijoita. Minua jäi vain ajatteluttamaan nettihuijaus. Mehän tiedämme, että pedofiilit tekeytyvät nettikeskustelupalstoilla teineiksi. Mutta millaista julkisuuskuvaa voi rakentaa Facebook-postauksilla? Onhan ihan ihka mahdollista rakentaa näyteikkunaprofiili, jonne raportoi hienostuneet kulttuuriosallistumiset.
Tunnustan heti, että oikeasti facebookissa on naamakirjakavereita, jotka ovat erinomaisen korkeakulttuurisia. Se on osa heidän elämäänsä, mutta millainen kuva muodostuu niistä ihmisistä, jotka facebookin raportoivat vain tekoja tai osallistumisia, joiden tarkoituksena on tehdä vaikutus. Been there, done it. Joskus tuntuu, että facebookin käytön päätarkoitus joillekin on brassailu. Brassailu ja turhamaisuus on sallittavaa ja siihen itsekin syyllistyn.
Tapasinpa tässä lappilaisnaisen, ihan koulutetun ja omalla paikkakunnallaan tunnetun ja arvostetun henkilön. Lappilaisesti poliittisen epäkorrekti hyvällä tavalla. Hän sanoi nimenneensä tämänkesäiset grillijuhlansa kesäpillunpieksäjäisiksi. Yritän kuvitella oopperanystäväystäviäni kesäpillunpieksäjäisiin ja päinvastoin. He tuskin pystyisivät ääneen lausumaan niin tuhmaa sanaa. Luonnollisesti on olemassa myös lappilaisbrassailua, jossa ollaan ronskimpia vähän junantuomienjärkyttämistarkoituksessa.
Ylipäänsä kirjoittamalla on helppo kertoa itsestään ja ajatuksistaan. Onhan blogi myös ekshibitionismia. Voi avautua ajatuksistaan, ajatuksia vain on niin helppo sensuroida ja somistaa. Voi siis sanoa sellaista, mikä kuulostaa hienolta, mutta ei ole syvästi aitoa tunnetta. Yritän kyllä parhaan kykyni mukaan olla totuudellinen, tylsyydenkin uhalla.
Miksi pidän blogia? Enhän tee tätä mistään teemasta, vaikkapa kakunkoristelusta, nukkekodin laittamisesta tai pitsinnypläyksestä. Enhän minä voisikaan mistään erityisteemasta pitää blogia, sillä enhän minä mistään erityisen paljon tiedä. Enkä osaa mitään sellaista, mikä saattaisi muita kiinnostaa. No, joskus keksin jonkun hyvän ruokareseptin, mutta en osaa ottaa kuvia, enkä tee keksintöjä niin usein, että niistä blogia pitäisi. Blogia pidän sen vuoksi, että tämä on aika kivaa. Jos tulee mieleen joku asia, josta voisi vaikka kirjoittaa lehden yleisönosastolle, kirjoittaakin blogiin. Ennen kaikkea tämä on kätevä tapa pitää ystävät, sukulaiset, kirjojeni lukijat ja muut ajan tasalla kuulumisistani. Ja miten huomaavaista, blogia ei ole kenenkään pakko lukea, sähköpostikin on tunkeilevampaa.
Lisätty 22.07.2012
-----------------------------------------------------------------------
Akuutti Rooman-tauti
Tulee tasan 40 vuotta siitä, kun rakastuin Roomaan. Vieläkin muistan Via Venetolta ostamani siniset korkokengät. Totta vieköön niissä oli korkoa. Kenkiin menikin koko matkabudjetti eikä ruokaan enää jäänyt rahaa. Siitä viis. Muistan Via Condottilla kaupan ikkunasta mekon, silkkinen beige vekkihame ja paitapusero, kankaassa oli ruskeita ja viininpunaisia pieniä lehtiä. Kävin sitä useamman kerran katsomassa. Ajattelin, millaistahan olisi olla niin rikas, että voisi vain kävellä kauppaan ja ostaa ihailemansa vaatteen. Vuonna 1972 olisin varmaan ollut siinä mekossa aika hyvän näköinen. 40 vuotta ja 20 kiloa myöhemmin onkin jo toinen juttu.
Nyt alkaa lähestyä sitä ikää, että on kiire toteuttaa haaveita. Haudasta ei enää ehdi. Serkkuni piipahti tässä eilen. Oli matkalla jäämerelle. Hän on haaveillut uinnissa jäämeressä ja totesi tulleensa siihen ikään, että haaveita on syytä toteuttaa. Tänä iltana todennäköisesti saapuu meren rantaan ja pulahtaa. Taitaa kyllä olla kylmää. 50 vuotta sitten meille oli tilattu MeNaiset, jossa oli myös kansainvälistä muotia. Mielestäni Chanelin jakku oli jotain sellaista, mikä Parkanon teinitytöille oli kuukävelyn kanssa samassa linjassa. No, viime huhtikuussa kävimme Pariisissa koko perheen kanssa ja kuukävelyni on tehty.
Jäämeressä uintia en ole ajatellut, mutta Roomassa asumisesta olen haaveillut. En siis ollenkaan sinne muuttamisesta, mutta vähän aikaa, ehkä kuukauden asumista. Ei hotellia. Nyt sitten googlailen vuokra-asuntoja Roomasta. Kielikurssillekin menisin, lukisin sanakirjan kanssa Corriera della Seran, kävisin Campo de Fiorilla ostamassa salaattiaineet ja ruokatarvikkeet. Puolisokaan ei pahasti pane hanttiin, aikoo tulla myös. Serkkutytön päättäväinen pohjoisen matka herätti oman hankkeeni henkiin. Sanoinhan nuorena, että ymmärrä, miksi ihmiset lomallaan lähtisivät pohjoiseen, jos etelään pääsee. No, nyt asun Kittilässä.
Kuolinvuoteellaan ihmiset eivät tiettävästi kadu kovin paljon tekemisiään, tekemättä jättämiset kai kaduttavat enemmän. Niinpä siis Roomaan, ehkä marraskuuksi. Jos Jumala suo ja elää saadaan. Oikeastaan se Chanelin jakku ei ollut niin huono haave. Chanel ei ole vielä siirtänyt tuotantoaan Kiinaan tai Vietnamiin. Se on niin hyvää tekoa, että tyttäreni voi halutessaan käyttää sitä 70-vuotispäivllään vuonna 2048. Ja olisi ajattoman tyylikäs.
Lisätty 17.07.2012
-----------------------------------------------------------------------
Luostarissa on mukavaa
Tulipa käytyä Italian Assisissa taas. Olen siellä päiväseltään käynyt kymmenkunta vuotta sitten, nyt katselin paikkaa vähän uusilla silmillä. Osallistuin enneagrammiseminaariin ja tein tuttavuutta ihmisten erilaisuuteen. Voi miten mukavia ihmisiä siellä olikaan. Opin itsestäni monta mielenkiintoista juttua, joita en ollut aiemmin havainnut.
Assisissa paneuduttiin seminaarin lisäksi Fransiskus Assisilaiseen, joka oli kiinnostava henkilö. On ihan makuasia, pitääkö häntä pyhimyksenä, kylähulluna vai rappeutuneen kirkon kapinallisena uudistuksen etsijänä. Viime vuosina katolisesta kirkosta pääsee julkisuuteen vain skandaalit. Ei ole tarkoitus niitä puolustella, mutta kyllä se kirkko tekee paljon hyvääkin, mikä tahtoo unohtua.
Oli mukava asustaa luostarissa. Lämpöä oli nelisenkymmentä astetta, mutta luostarissa oli ilmastointi. Koska luostari tuhoutui suurelta osin 1997 maanjäristyksessä, korjausten yhteydessä rakennettiin ilmastointi. Illalla sisään ei pääse kello 22.30 jälkeen, joten yöelämää ei harrastettu, mutta ei sitä kaivannutkaan. Erityisen vapauttavaa oli sähköpostittomuus ja sai viikon loman eurokriisiuutisista.
Ja nunnien kokkaama täyshoito. Italialaista, yksinkertaisista aineista rakkaudella valmistettua. Kävin pari kertaa ravintolassa kokeilemassa, mutta ei nunnille pärjätty. Siellä on ollut sama nunna kauhan varressa 50 vuotta. Kokemus maistui, ei sentään taivaalliselta, mutta rakkaudelliselta. Ja tietysti Italiassa luostarissa täyshoitoruokailuun kuuluu aina valkoviinipullo pöytään. Sekin maistui luostarin pöydässä oikein hyvältä. Kaupassa näin samaa viiniä, hinta oli 2.80 €. Oli vähän erikoinen olo, eräs tarjoilijanunnista oli silmämääräisesti ainakin 80 vuotias, askel oli ripeä ja voi se lämmin ja lempeä silmien pilke ja hymy.
Lisätty 04.07.2012
-----------------------------------------------------------------------
Post partum vaan ei post mortem
Yllätyksekseni luin juuri äsken, että Suomessa ilmestyy pari tuhatta tietokirjaa vuodessa. Siinä on mielestäni noin tuhat liikaa. En ihan tarkkaan tiedä, lasketaanko mukaan omakustanteet ja miten tietokirja oikein määritellään. Luetaanko oppikirjat tietokirjoiksi? Kirjankustantajat lähettävät Tieto-Finlandia ?kilpailuun noin kaksi sataa kirjaa, kaikkia ei lähetetä, sillä osallistuminen maksaa. Näistä kuusi kirjaa valitaan Tieto-Finlandia ehdokkuuteen. En tiedä valintakriteereitä, sen olen kuullut, että hakemiston ja lähdeluettelon laajuus on tärkeää ja tekee vaikutuksen valitsijoihin.
Emme tehneet lähdeluetteloa. Luultavasti kumpikin tahoillaan on lukenut ihan tarpeeksi kirjoja, joista voisi tehdä luettelon, onhan näitä aiheita ennekin sivuttu. Oikeastaan saisin vielä pidemmän luettelon kirjoista, joista voin todeta: Hitto, mitä roskaa. Niitäkin ilmeisesti joku on tosissaan kirjoittanut. Onhan lupa olla vähän omapäinen ja kapinamielinen.
Kuitenkin tässä kai taas on kysymys kirjan tekemisen prosessista. Nyt kun tämä on tehty, eikä uutta ole suunnitteilla, pitää kysyä itseltään: Mitä aion tehdä loppuelämälläni? Luulisin, että kirjoittaminen on nyt nähty, enkä kyllä jaksaisikaan. Mitäpä muuta olisi tarjolla? Istua ja nököttää sumuista tunturia katsellen ja vanhuutta maistellen. Vai olisiko vielä jotain kiinnostavaa, josta lähtisi kipinä. Vai onko sielussa jäljellä niin kuivia syttöjä, että kipinä iskisi tulta. Sitäpä sopii juhannuksena keskiyöllä auringossa pohtia.
Lisätty 19.06.2012
-----------------------------------------------------------------------
Terveyspolitiikkamössöä
Reilut kymmenen vuotta on tullut tarkkailtua Suomen terveydenhuollon tilaa, ei pelkästään omien kokemusten pohjalta. Olenhan Sairaan hyvä potilas ja hallitsen aika hyvin koukerot ja tarpeen tullen voin kaivaa kukkaroani ja ostaa terveydenhuoltopalveluja mistä lystään. Terveyttä vaan ei voi ostaa kaupasta. Se on monitahoisempi asia, johon jossain määrin voi itse vaikuttaa mutta välttämättä ei.
Nyt taas tuli uudet terveydenhuoltohimmelit. Hyvä näin. Sairaanhoito on myllerryksessä, eikä siitä yhteistä linjaa löydy. Demareille kelpaa vain julkinen, kokoomus innostui yksityisestä eikä hoksannutkaan, kun kilpailutus meni reisille. Vasta kun Mehiläisen verokikkailut veroparatiiseihin paljastuivat, syntyi myöhäisherännäisyyttä. Demarien suuri epätasa-arvon poistokeikka EML-paikkojen lopettamisessa johtikin siihen, että HUS:in silmäkirurgit siirtyivät joukolla Mehiläiseen. Hoitotakuu pakotti ostamaan kaihileikkaukset, Mehiläisestäpä tietenkin.
Keskustapuolue tietysti on sitä mieltä, että joka kunnassa on oltava lähipalvelut. Jokaisessa pikkukunnassa on liki puolet kunnanvaltuutetuista kunnan viroissa. Yrittäjät ja muut oikeita töitä tekevät ihmiset eivät jouda lautakunnissa ja valtuustossa istumaan. Heidän jääviyttään päätöksenteoksessa ei koskaan kyseenalaisteta. Ja valtio tulee köyhien kuntien avuksi, tulonsiirrot pelaavat etelästä pohjoiseen. Mitä jos valtio paneekin kukkaron nyörit kiinni? Demarien mielestä Kela-korvaukset pitää lopettaa ja kaikki terveydenhuolto siirtää julkiselle sektorille. He eivät vaan ole esittäneet selvitystä siitä, mistä siihen saadaan rahat ja henkilökunta. Eli jos rahaa lisätään terveydenhuoltoon, se on otettava jostakin.
Kymmenkunta vuotta on jauhettu vanhustenhoidosta. Kun vuonna 2030 huoltosuhde on heikoimmillaan, pitäisi katsoa, että tämän päivän lapsista tulee työkykyisiä eikä huollettavia. Painopiste on siirrettävä perheisiin. Enää vuosiin ei ole puhuttu perhelääkäreistä. Entä jos perheillä olisikin perhelääkäri? Oma lääkäri, joka vaikkapa äidin sairastuttua tai isän juopoteltua katsoisi, että lapset selviytyvät? Siis jo paljon ennen huostaanottoa tulisi lääkärin määräämä Super-Nanny neuvomaan perhettä arjessa pärjäämiseen.
Me vanhat ja vanhenevat kyllä jotakuinkin selviydytään, kunhan sanotaan että on pakko. Ja jos ei selviydytä, joudetaan kuolemaan pois. Mikään puolue ei ole esittänyt minkäänlaista selkeää terveyspoliittista ohjelmaa, konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Kun kunnallisvaalit lähestyvät, sairaanhoito pitää ottaa tapetille, että tavallinen potilas ymmärtää, ketä tällä kertaa pitää äänestää.
Toivottavasti vaalikoneiden kysymysten laatijat ymmärtävät tämän. Myös priorisoinnista pitää aloittaa rohkea keskustelu. Mielenkiintoista oli sekin, että Hesari ei ole kovin paljon vaivautunut hallituksen hanketta selvittämään. Sen sijaan paljon enemmän palstatilaa sai THL:n hanketta vastustava näkemys. Johtaisivatko jäljet sylttytehtaalle: Puska-Pentikäinen-Kepu?
Lisätty 03.06.2012
-----------------------------------------------------------------------
Omenankukkia ja eutanasiaa
Helsingissä lauantaina lentokentälle lähtiessä katsoin haikeasti kukkivia omenapuita. Täällä Levillä Ounasjoki tulvi, tuossa ikkunan edessä Taalojärvi on vielä jäässä. Golf-kentän 18. väylän toinen laita lainehtii. Väylän keskellä ruoho päätti eilen ryhtyä vihertämään. Hassunkirjavat jänikset kiirehtivät illan suussa tuoretta ruohoa maistelemaan. Nopeasti ne saavat talviturkkinsa kesäkuosiin.
Rakastan omenankukkia. Olenkin päättänyt, että aikanaan tuhkani sirotellaan Mustion Sand?san omenapuiden kukkiessa. Maanomistaja Anders on antanut luvan. Ajatelkaa miten paljon hienompaa on, jos minua muistetaan omenapuiden kukkiessa eikä mennä katsomaan jonnekin hautuumaalle jotain tylsää kiveä. Siitä tuli mieleen vilkastunut eutanasiakeskustelu.

Mielenkiintoista, miten se herättää tunteita. Facbookissa on oltu montaa mieltä ja kiihkeitä kannanottoja on nähty. Joku nuori ihminen kertoo tehneensä elvytyskiellon. Mitenkä hän luulee, että ambulanssimiehistö käy ensi töikseen pohtimaan, olisiko elvytyskielto jossain. Paitsi jos tatuoi DNR rintaan suunnilleen niihin paikkoihin, minne piuhat laitettaisiin. Eutanasiaa ajatellaan useimmiten tarvittavan syövän loppuvaiheen sietämättömiin kipuihin.
Lähes kaikilla on nykyisin joku iäkäs sukulainen jossain pitkäaikaisosastolla, muistamattomana. On vain ajan kysymys, milloin sairaus etenee puhumattomuuteen ja liikkumattomuuteen. Dementiapotilaat eivät useinkaan ole piuhoissa, jotka voitaisiin ottaa irti. Saattaa kulua vuosia tai vuosikymmeniä, potilas itse ei enää kykene päätöstä tekemään. Eutanasiakeskustelussa on tykkänään unohtunut se, että harvoin on kyse tilanteesta, jossa ihminen ajan tullessa pystyisi tekemään päätöksiä.
Aikanaan tätä perusteellisesti pohdin ja halusin järjestelyn, jossa hoidosta kieltäytymispäätöksen tekee puolestani siihen valtuuttamani lääkäri. Tehtiin huolelliset paperit, joista yksi kappale on asianajotoimistossa. Hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen tekemisessä on hyvä, jos asiasta voi puhua lääkärin kanssa. Minun ei siis tarvitse ajatella eutanasiaa omalla kohdallani. Asia on ratkaistu viisaalla tavalla.

Kymmenen vuotta sitten olin huonossa ja kunnossa ja tulevaisuus pelotti. Onneksi minulla silloin oli sairaan hyvä lääkäri, joka osasi kuulla pelkoani. Hoitotahtoluonnokset kulkivat minun, asianajotoimiston ja lääkärin välillä. Siinä tuli pohdittua monia sairauteen liittyviä suuria kysymyksiä. Kymmenessä vuodessa hoitotahto laajeni kolmeksi kirjaksi, joista kaksi kirjoitettiin yhdessä lääkärin kanssa. Hänestäkin nämä asiat ovat ajattelemisen arvoisia. Enkä kymmenen vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että vuonna 2012 olisin näin hyvässä voinnissa. Siitä on syytä olla kiitollinen omenapuiden kukkiessa.
Lisätty 23.05.2012
-----------------------------------------------------------------------
Homma pulkassa
Nyt sitten Sairaan hyvä lääkäri virallisesti julkistettu. Tiedotustilaisuus oli mukava, toimittajat olivat tosissaan kirjasta kiinnostuneita ja kyselivät paljon. Ja nyt sitten odotetaan, mitä perästä kuuluu. Aihe on ainakin ajankohtainen. Kirjastahan löytyy potilasnäkökulma Meilahden päivystyksen työilmapiiriin. Ja monta muutakin juttua. Erityisen hyvä juttu on se, että kunnianarvoisa Duodecim on ymmärtänyt, että jos se haluaa myös potilaiden lukevan kirjojaan, hinnoittelun on oltava järkevämpi. 23 € on ihan kohtuullinen hinta hyvästä kirjasta, jossa on leveät marginaalit, riittävästi väliotsikoita ja aikuisen silmälle sopiva fontti. Sisällöstä puhumattakaan.
Helsingissä on ihana kevät. Toivoisi, että ehtisi siitä vähän nautiskelemaan, mutta on yhtä ja toista pientä kiirettä, kirjakiireiden lisäksi normaalia lääkäreissä ja tutkimuksissa juoksua ja sen sellaista.
Lauantaina takaisin Leville, tästä hulinasta rauhallisempiin oloihin. Ja jos minut ihan tykkänään Helsingissä teilataan maalaisjunttina, niin Kittilässä ehkä kelpaan. Kunhan tässä pääsen rauhoittumaan, aikuisten oikeasti pidän vähän yhteyksiä ystäviin, jotka ovat joutuneet pysyttelemään kuulumisista ajan tasalla blogin lukemisella. Kirjoittaminen kun on niin itsekästä hommaa.
Mutta eikös kevät ole ihanaa? Kittilässä tietty jännitetään Ounasjoen tulvimista. Tulvavalleista oli hyvät suunnitelmat, mutta sinnikkäät valittajat estivät koko hankkeen. Ounasjoki saattaa myös tulvia golf-kentälle ja viedä osan kenttää mennessään. Pidetään peukkuja.

Lisätty 15.05.2012
-----------------------------------------------------------------------
Jännitystä ja iloja
Kohtapuoliin taas piipahtamaan Helsinkiin. En ole ennen jännittänyt yhtä paljon kirjan julkistamista. Siinä kun kirjoitetaan asioista, joista ei ole ennen tässä maassa ollut tapana yhtä suoraan puhua. Nyt sitten mietityttää, tuliko sanottua liian suoraan tai onko huumorintajuttomuusepidemia levinnyt sillä tavoin, että sarkasmi otetaan kirjaimellisesti. No, hiukan on tarkoitus ärsyttääkin.
Juu, kyllä minäkin tiedän, että olisi korkea aika vähän päivittää nettisivuja. Näköjään en ole edes edellisen kirjan arvosteluja saanut sinne lisättyä. On niissä kehujakin. Juuri nyt en vaan jaksa mitään ajatella, vaikka luultavimmin tämä olisi ajankohta, jolloin niiden pitäisi olla tikissä. Pahoittelen saamattomuuttani.
Iloinen asia oli Kittilän Ihmisten tämänpäiväinen lounastapaaminen Levihotellissa. Eilen illalla oli 70 ilmoittautunutta, tänä aamuna määrä nousi 120:een ja paikalla oli 150 henkeä. Paljon iloisia ilmeitä, halauksia, jälleennäkemisen riemua. Vanhainkodilta oli mukana 14 henkeä. Raino Olli järjesti kuljetuksen hienolla tila-autollaan. Kiitokset. Takalon Raimo oli koonnut orkesterin ja esilaulajat. Uusista lauluvihkoista oli hyvä laulaa. Hissiyhtiöt monisti ne meille värikopiokoneellaan. Näin tämä talkooväki toimii.
On tärkeä asia, että vanhainkotien ja palvelutalojen asukkaita ulkoilutetaan. Tänään eräs pyörätuolia käyttävä ikäihminen kertoikin, että mukavaa on, kun ulkoilutetaan. Vanhainkodin pihalla ja lähettyvillä vaan ei tule ketään tuttuja vastaan. Kun paikalla oli puolitoistasataa ikätoveria, juttua riitti monen kanssa. Kyllähän vanhainkodista päästään retkille muutenkin, mutta heillä ei olisi ollenkaan ollut yhtä hauskaa pelkästään omalla porukalla. He kun näkevät toisiaan aamusta iltaan muutenkin. Kittilän Ihmisten hienoa ideaa saa vapaasti lainata, kopioida ja panna paremmaksi.
Lisätty 08.05.2012
-----------------------------------------------------------------------
Arvaamattomat vaikutukset
Nyt kirja on vihdoinkin painossa, julkistamispäivä on 15.5. Voisinkin pitää lomaa terveysasioiden seuraamisesta, mutta pitää nyt jatkaa blogissa siitä, mihin kirjassa jäätiin. Ruotsissa on ilmestynyt kirja ”Mediehälsän”, joka tarkastelee median vaikutusta terveyskäsityksiin. En ole vielä lukenut, mutta ihan piti tilata, vaikka ohkaiseksi vihkoseksi olikin kalliiinpuoleinen. Miten paljon siis media vaikuttaa ihmisten terveyskäyttäytymiseen.
Eilen tuli televisiosta ”Inhimillinen tekijä”, jossa puhuttiin lääkekoukkuun jäämisestä. Näyttelijä oli tullut bentsoriippuvaiseksi ja kertoi siitä, mukana oli toinenkin potilas ja lääkityksen asiantuntija, joka ei käsittääkseni kuitenkaan ollut lääkäri. Tarpeetonta lääkitystä siis pitäisi purkaa. Lääkärit eivät ole kovin innokkaita lääkityksen vähentäjiä, lisääminen kai on helpompaa. Liikalääkitys onkin ollut televisiossa viime aikoina esillä. Siitä potilas voi päätellä, että onkin ehkä hyvä heittää lääkkeet pois ja luomuilla tälläkin sektorilla. Lääkkeillä kun on myös ikäviä sivuvaikutuksia.
Perhesurmat ja viimeksi Varkaudessa tapahtunut nuoren tytön puukotus on herättänyt keskustelun mielenterveyspalveluiden saatavuudesta. Toistaiseksi puukottajasta ei muuta tiedetä kuin että hän ollut pitkään mielenterveyssyistä eläkkeellä. Entä jos hän oli myös seurannut liikalääkityskeskustelua ja päättänyt jättää lääkkeet ottamatta? Psyykenlääkkeet ovat kovia aineita ja niillä on paljon sivuvaikutuksia ja onkin aika tavallista, että potilas lopettaa lääkityksen omin päin ja seuraukset ovat ikäviä. Toisaalta tahdonvaltaiseen hoitoon määrääminen on monimutkainen prosessi ja sitä vaikeuttaa se, että vasten tahtoaan sairaalaan joutuneet ovat kärkkäitä tekemään valituksia hoitoon päätymisestään. Kantelut ovat työläitä käsiteltäviä, joten kynnys on korkea. Onhan kohtalaisen vaikea ennustaa, milloin joku ihminen on vaaraksi itselleen tai muille.
Lääkkeen vaikutus on hyvin yksilöllinen eikä ole aina ennustettavissa. On tuoretta kokemusta. Päätin tehdä jälleen kerran tupakanpoltonlopetusyrityksen. Pari tuttua onnistui uudella ja kalliilla Champix-lääkkeellä. Niinpä minäkin sain reseptin ja päätin myös yrittää kaikkeni. En lukenut etukäteen sivuvaikutusluetteloja, päätin sietää urheasti. Niinpä tulikin ummetusta, päänsärkyä, huimausta, yöuni oheni jonkinlaiseksi puolivalvetilaksi, sydän pompotti ja muuta sellaista. Kun neljäntenä päivänä istuin parvekkeella itkeä pillittämässä, myös Kari sanoi, että eiköhän ole aika lopettaa Champix. Siinä vaiheessa ei siis vielä oltu tupakointia lopetettu, sen piti tapahtua vasta muutama päivä myöhemmin.
Aurinko paistoi ja kaikki asiani olivat kerta kaikkiaan hyvin. Ei siis mitään syytä itkuun ja omituiseen mielenmasennukseen. Luin sitten lääkepakkauksen ohjeet ja siinä kerrottiin masennuksen ja itsetuhoisten ajatusten olevan sivuvaikutus, jolloin pitää ottaa yhteyttä lääkäriin. En ottanut yhteyttä lääkäriin ja päätin lopettaa lääkkeen ennen kuin ryhdyn suunnittelemaan parvekkeelta hyppäämistä.
Siitä kävin miettimään, kuinkahan on oikeasti hullun paperit ja diagnoosin saaneilla, uskotaanko heitä, jos lääke tuntuu sietämättömältä? Hallitsematon mood swing voi tuntua pelottavalta. Masennus- ja muillakin mielialalääkkeillä voi olla kummallisia vaikutuksia eri yksilöihin. Lääkityksen hienosäätö on vaativa laji ja liian usein potilas jää lääkkeensä kanssa yksin. Kuinka käy potilaalle, jolle terveyskeskuslääkäri on määrännyt masennuslääkkeen ja kummallisia mielenheilahduksia tapahtuu, kuinka nopeasti hän saa uuden ajan terveyskeskukseen?
Lisätty 30.04.2012
-----------------------------------------------------------------------
Pariisia, perhettä ja maahanmuuttajia
Pariisissa tuli taas käytyä. Oli hiukan huonot kelit, joten mieliharrastus, katukahvilassa istuskelu ja ihmisten katselu jäi tavallista vähemmälle. Asuimme nyt hiukan eri alueella, missä ei ollut yhtä paljon turisteja kuin entisillä hotellipaikoillamme. Katukahviloista näki siis enemmän pariisilaisia. Huomio kiintyy ikääntyneiden jalankulkijoiden määrään. Silmämääräisesti pitkälti yi 80-vuotiaita oli paljon liikkeellä. Aamupäivisin rouvat kulkivat ostoskärryineen, toisessa kädessä pakkaamaton patonki. Ei näkynyt ylipainoisia ollenkaan patonki kädessä kulkeneissa. Nyt kiireesti Antti Heikkilä valistamaan ranskalaisetkin valkoisen leivän vaaroista, eivät nuo raukat näköjään ollenkaan ole ymmärtäneet hiilihydraattien vaaroja.
Joka korttelissa oli tietysti vihanneskauppa, leipäkauppa ja lihakauppa. Juustokauppoja tietenkin. Niinpä aamukävelyllä tulee korttelikaupoista ostettua päivän ruokatarpeet. Meillä Suomessa tämä ei enää onnistu kaupungeissakaan. Lähikaupoista on jäljellä R-kioski ja Kotipizza, parhaissa tapauksissa Siwa. Eipä siinä kovin nautinnollista kauppamatkaa synny.
Merkittävän ajattelemisen aiheen sain itselleni ? toivottavasti myös teille rakkaat lukijat. 1960-luvulla Kari asusti kaksi vuotta ranskankielisessä läntisessä Afrikassa. Kaikki afrikkalaiset eivät ole samanlaisia. Eiväthän eurooppalaisetkaan ole samanlaisia. Kreikkalainen ja norjalainen ovat hieman erilaisia, saati sitten suomalainen ja portugalilainen. Katukahvilassa oli tarjoilija, jonka kanssa Kari aloitti juttelun, sillä hän tunnisti länsiafrikkalaiseksi. Karin mielestä länsiafrikkalaiset ovat erityisen lämminsydämisiä ihmisiä. Tarjoilija, Saku nimeltään, oli kotoisin Malista, Bamakosta. Karikin on käynyt Bamakossa, joten heille syntyi oitis sielunsukulaisuus.
Myöhemmin illalla tyttäret ja vävyehdokas olivat mukana. Iloitsimme yhdessä olosta ja nauroimme paljon. Saku sanoi hymyillen: Ei voi ihminen enempää Jumalalta pyytää, kuin että saa istua yhdessä oman perheensä kanssa. Niinpä. Saku on lähtenyt Bamakosta Ranskaan töihin 14-vuotiaana isänsä kuoltua elättääkseen äitinsä ja nuoremmat sisarukset, ja tädit ja serkut, kuten kotimaassa tapoihin kuuluu. Hän on ollut Ranskassa nyt 25 vuotta.
Voiko ihminen pyytää Jumalalta enempää? Luultavasti ei. Elämän pirstaloituessa perheenjäsenet muuttavat kauas toisistaan, työn tai rakkauden perässä, jotkut ehkä sotaa pakoon. Surullisinta on perheet, joilla välttämättä ei ole suurta maantieteellistä etäisyyttä toisistaan, vaan valovuosi välillä riitoja, epäilyksiä, puhumattomuutta.
Tästä lähin yritän aina muistaa tarpeeksi kiittää Jumalaa siitä, että on perhe ja iloita kiitollisena yhdessäolosta. Olemme tietenkin etuoikeutettuja, että voimme matkustaa yhteen Kittilästä, Lontoosta ja Pariisista iloitsemaan yhdessäolosta. Siitäkin on syytä olla kiitollinen.
Lisätty 21.04.2012
-----------------------------------------------------------------------
Burn-oli uhkaamassa
Nyt Sairaan hyvä lääkäri on taittajalla. Odotan oikovedosta hetkenä minä hyvänsä. Menee vähän tiukille, sillä ensi viikolla on suunnitelmissa jo kauan ja hartaasti suunniteltu perhematka Pariisiin. Taaskin oli suunnitelmissa, että tällä kertaa oikovedoksen kanssa voi työskennellä rauhassa pari viikkoa. Katin kontit. Julkaisuajankohta on toukokuun lopulla.
Mutta onhan se nyt tehtynä. Kuten aina synnytyksissä, loppuvaihe on kivuliain. Mieli on alituisessa myllerryksessä, onko tämä kohta nyt näin vai pitäisikö se poistaa vai kirjoittaa uudestaan. Ymmärrän nyt ihmisiä, jotka sairastuvat burn-outiin. On siis töitä, joista päässee tekemällä. Vaikkapa siivous on sellaista, tekemättömät työt rasittavat eniten. Keskeneräinen kirja on erilainen tekemätön työ. Siitä ei saa lepoa ajattelemalla muita asioita, koska ei pysty ajattelemaan muita asioita. Kolmen tunnin yöunen jälkeen on hereillä ja kääntelee mielessään ongelmallista kohtaa. Jos mene tarpeeksi henkisesti lukkoon, ei synny flow-kokemusta, ja tietokoneessa toimii korkeintaan delete-nappula.
On olemassa ihan tutkimustietoa, että kirjailijat ja runoilijat ovat mielisairauksille alttein ryhmä. Lapinlahden sairaalassa on ollut aikanaan latautumassa kutakuinkin koko suomalaisen kirjallisuuden ykkösvitja. Hulluus on siis kirjailijan ammattitauti. Ihan hilkulla oli, etten sairastunut itsekin. Onneksi kai kuitenkin tunnistin oireet riittävän varhain ja pystyin tasaamaan mielialaani. Järjellä voi tunnetta hallita johonkin määrään asti. Päätin nyt lopettaa kirjallisen urani taas kerran. Mutta oikeastaan burn-out oli mielenkiintoinen kokemus. Ehkä siitä pitäisi pikkuisen kirjoittaa…
Hyvää Pääsiäistä kaikille uskollisille blogin lukijoille. Nyt luultavasti ryhdynkin enemmän bloggaamaan. On monia mielenkiintoisia asioita, joiden tarkasteluun blogi on hyvä kanava.

Lisätty 05.04.2012
-----------------------------------------------------------------------
Esihistoriaa, ylä- ja alamäkiä
Muutaman viikon tauon jälkeen taas hiihtelemässä. Nyt taas vasenkin jalka pelittää. Piti käydä Helsingissä Meilahden hienossa päiväsairaalassa tehotippoja hakemassa. Hyvältä näyttää taas vaihteeksi. Kirjoittaminenkin on hyvässä tikissä. Enää puuttuu vaan alku ja loppu, nekin on kirjoitettuna, mutta eivät toistaiseksi vielä kelvollisessa kunnossa.
Olinkin melkein päässyt unohtamaan tämän perustaudin, on se vaan niin viheliäistä. Mutta nyt taas näyttää paremmalta. Jos hakee asioista hyviä puolia, niin kymmenen vuotta sitten en ikinä olisi uskonut, että vielä olen näinkin hyvässä voinnissa. Kaikki on niin suhteellista. Kun Pippa hiihtää 90 kilometriä Vaasa-hiihtoa, voi suhtautua kunnioituksella. Jos minä pääsen kaksi kilometriä, on osattava olla hyvin iloinen. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Ja tasan kuukauden päästä pitäisi olla Pariisissa. Nyt on sitten kova kirjoitusloppukiri, että saa työt alta pois ja sitten kuntoilukuuri, että jaksaa Pariisissa tallustaa. Kovin on omaan napaan tuijottavaiseksi mennyt tämä elämänpiiri. Ehkä sitten jo Pariisissa taas näen, millaista on maailma ympärillä.
Oli muuten tylsää täyttää 61 vuotta. Kun Hesarissa on juttuja Helsingin Sanomat 50 vuotta sitten, on jo asioita, joita ihan hyvin muistan. Kun vielä 5 vuotta sitten luki juttuja 50 vuoden takaa, se oli esihistoriaa.


Lisätty 12.03.2012
-----------------------------------------------------------------------
Voiton puolella kaikilla sektoreilla
Kirja on kutakuinkin kirjoitettu, pääosin jo kustannustoimittajan osaavissa käsissä. Vähän riittää vielä paikkailtavaa. Sen nimeksi tulee Sairaan hyvä lääkäri, eli lopetan siihen, mistä aikanaan aloitin. Vuorovaikutuksesta ei voi kirjoittaa yksin, muuten siitä olisi tullut jonkinlainen potilaan toiveiden tynnyri. Sen takia siihen tarvittiin potilas-lääkärisuhteen toinen osapuoli. Onneksi löytyi pienen taivuttelun jälkeen sairaan hyvä lääkäri. Tämä on samanlaista kuin lapsen odotus. Nyt on mennyt runsas vuosi. Sattuikin kohdalle tämän vuosituhannen vaikein vuosi, mutta nyt jo näyttää paremmalta.
Aamulla herätessä aurinko jo valaisi Levitunturin huipun. Kiitos, kyllä pimeyttä jo riittikin. On myös kiva herätä aamulla, kun ei ole yötä pyöriskellyt sängyssä pohtien jumittavia paikkoja. Ei siis kropassa, vaan kirjassa.
Kävin kirjastossa hankkimassa läjän dekkareita, vietän siis lomaa. Olenhan minä dekkareita lukenut tässä välilläkin, mutta on ihan eri asia nautiskella dekkareista ilman syyllisyyden tunteita laiskottelusta. Varmaan sitten taas kun kirja ehtii jo painoon asti, pitää taas heräillä huolehtimaan. Lukeeko kukaan, tuleeko arvosteluja, huomataanko se missään, herääkö keskustelua. Mutta riittää jokaiselle päivälle oma murheensa. Juuri nyt en huolehdi mistään.

Lisätty 22.02.2012
-----------------------------------------------------------------------
Hirrrrveesti töitä
On tässä aherrettu, aherrettu vaan kirjoittamistyössä ei aina tule niin valmista. Mutta melkein valmista se on, ja kyllä siitä kirja tulee, vaikka epätoivon hetket ovat oleellinen osa luovaa työskentelyä.
Kari se muuten vasta ahkera on. Kyllä hän tekee muutakin kuin Pörssiklubilla lounastaa. Hoiti muuten sielläkin yhden Kittilän Ihmisten asian. Vuosikokous on tulossa ja oikeastaan neuvonkin klikkaamaan www.kittilanihmiset.fi Sieltä löytyy vuosikertomus, toimintasuunnitelma, viime vuoden tilinpäätös ja muuta. Jos joku luulee, että ne syntyvät tyhjästä, erehtyy pahan kerran.
Ne on pitänyt laatia paperille, pitää hallituksen kokousta, luonnostella, korjailla ja kehitellä. Ja kaikki se toiminta, mitä vuonna 2011 saatiin aikaiseksi, oli suurelta osin Karin organisoimaa. Talkoissa oli ainakin sata ihmistä mukana eri tehtävissä, mutta jonkunhan on pitänyt talkooporukkakin kerätä kokoon. Onneksi on tullut mukaan uusia innokkaita talkoolaisia.
Kun jäsenluettelossa on 560 nimeä, kaikkien osoitteet on pidettävä ajan tasalla, paperikirjeitä 240 ja loput sähköpostissa, jotka Kari lähetteli yksitellen varmistaakseen, että kaikki menevät perille ja lisäsi monille vielä henkilökohtaisen tervehdyksen.
Tänä aamuna hän aloitti aamukahdeksalta pitkään toivotun yhteislauluvihkon kokoamisen. Nyt kello on jo 22.23 ja vielä hän ahertaa. Aamulla käväisi kaupassa ja postissa, lounastauolla katsoi vähän ampumahiihtoa, muuten ahertanut koko päivän tietokoneella. Että kerrotaan nyt vaihteeksi toisenlaisiakin juttuja armaasta puolisosta. Ei hän aina jouda päiväunille lounaan jälkeen.

Lisätty 02.02.2012
-----------------------------------------------------------------------
Tulipalo alakerrassa, nolojen tilanteiden mies
Kolme kerrosta alempana syttyi tulipalo. Palohälytin vinkui rappukäytävässä ja siellä oli aika lailla savua. En oikein tietänyt mitä tehdä, huutelin rapussa oleville ihmisille onko palohälytys tehty. Vähän päästä joku tuli soittamaan ovikelloa ja sanomaan, että asukkaat evakuoidaan. Emme ehtineet kovin nopeasti: Kari oli ollut Pörssiklubilla pitkällä lounaalla ja nukkui savua sakeampaa unta. En halunnut hylätä häntä palavaan taloon. Siinä vaiheessa kun ovesta ulos, myös naapurinrouva tuli siihen. Hänelle soitettiin, ettei saa enää mennä rappuun, siellä on liikaa savua.
Niin me jäimme odottelemaan ja katselimme ikkunasta, kuinka väkeä kerääntyi tulipalo ihmettelemään ja talon ympärillä oli palomiehiä ja sinisiä vilkkuvaloja. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin, että talo palaa ja olemme 8. kerroksessa. Hän sanoi, odottakaa sisällä, märkä pyyhe kynnyksellä ja palomiehet tulevat aikanaan.
Odotimme kaikessa rauhassa toista tuntia ja sitten tuli nostolavalla palomiehet parvekkeen kohdalle tarkistamaan, että kaikki on hyvin. Mukavia poikia. Näin sitä hyvinvointiyhteiskunnassa pelastuslaitos toimii. Hätäkeskuskin vastasi alle sekunnin ja oli hyvin ystävällinen ja sanoi, että oli hyvä, että heille ilmoitin, että taloon jäi vielä yläkertaan asukkaita.
Palo oli saanut alkunsa viidennestä kerroksesta, asunto tuhoutui. Myös pari muuta asuntoa kärsi vaurioita. Kyllä hyvinvointivaltiossa sentään on hyvä pelastuslaitos. Ei hetkeäkään epäilyttänyt, etteivätkö palomiehet tulisi ajoissa pelastamaan, vaikka viivästymisemme syy olikin aika nolo.

Lisätty 12.01.2012
-----------------------------------------------------------------------
Presidentti lääkärinä
Kekkonenhan sanoi, että Suomen (eli siis hänen) ei pidä olla tuomari vaan lääkäri. Kirja on hyvää vauhtia etenemässä, toivon mukaan kevään aikana saadaan painoon. Kirjoittelin tällä viikolla erilaisista lääkäri- ja potilastyypeistä kevyesti enneagrammia soveltaen. Sitten kuvittelin presidenttiehdokkaat lääkäreiksi, tällainen teksti syntyi. Kuka ehdokkaista sopisi lääkäriksesi?

Otetaanpa ajatusleikki: vuoden 2012 presidentinvaalissa oli monipuolinen valikoima hyviä ehdokkaita. Kuvittelepa heidät lääkäreiksi. Kukapa äiti ei mielellään veisi kullannuppujaan lastenlääkäri Eeva Biaudet´n vastaanotolle? Jos sairastaisin syöpää ja ylilääkäri Paavo Lipponen kävisi kierrollaan sängyn vieressä murahtelemassa luottamusta herättävällä tavalla: ”Rohkeutta”, tulisi turvallinen olo. Verenpaineen saisin hyvään hallintaan Pekka Haaviston ymmärtävän kokonaisvaltaisessa hoidossa. Helsingin Sanomat (5.1.2012) kertoo, että Haavistolla on lepsu kädenpuristus. Se vähän epäilyttää. Presidentin halutaan olevan vahva, samoin lääkärin.
Jos pitäisi ronskisti tarttua luusahaan ja vaihtaa lonkkanivel, Paavo Arhinmäki olisi mies paikallaan. Lupsakkana maalaislääkärinä Timo Soini olisi vähintään Kiminkisen veroinen. Paavo Väyrynen junailisi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajana hyvää hoitoa syrjäistenkin kylien asukkaille. Sauli Niinistö olisi punakynänsä kanssa oikea mies sosiaali- ja terveysministeriön budjetin leikkauslistaa tekemään. Jos vatsani aorttapullistuma pitäisi i leikata, Sari Essayah olisi ylivoimainen ennakkosuosikki. Jos hän jaksoi treenata niin tylsää lajia kuin kävelyä maailmanmestariksi, hän olisi treenannut verisuonet yhtä huolellisesti.
Lisätty 06.01.2012
-----------------------------------------------------------------------
Jouluglögin puutteessa tylsä joulunodotusblogi
Pitipä kirjoittaa vanhuuteen varautumisluento blogiin, mutta aikeeksi jäi. Ei se nyt niin ihmeellinen puhe ollut. Tuli pidettyä Kittilän Ihmisten pikkujoulut ja se on parhainta vanhuuteen varautumista. Eli toisistaan huolehtiminen. Meitä oli koolla 256 henkilöä, tällä kertaa vanhainkodiltakin tuli mukaan kymmenkunta asukasta, jotka kovasti virkistyivät, kun tapasivat kerralla niin paljon tuttuja. Ohjelma oli hienoa, mukana oli Kairan Laulajat, Hanuriorkesteri ja Herrasmiesorkesteri. Tiernapoikaesitys oli ehkä paras, mitä olen koskaan nähnyt ja minähän rakastan tiernapoikia.
Joulu tulee, enkä ole juuri ehtinyt valmistautua siihen sen enempää kuin vanhuuteenkaan. Onneksi rakkaat tyttäret maailmalta tulevat tänne Leville ja siinähän on joululahjaa enemmän kuin tarpeeksi.
Kirja siis etenee, kovalla työllä, ajoittaisella epätoivolla, pieninä onnistumisen välähdyksinä ja niin hitaasti. Mitenkä voikin ihminen olla näin hidas? Nimi on sentään keksitty ja ennakkomainoksetkin lähteneet. Se on Sairaan hyvä lääkäri. Ettei tässä nyt joudeta kaikenmaailman blogihömpsötyksiä huvittelemaan.
Hyvää Joulua.
Lisätty 17.12.2011
-----------------------------------------------------------------------
Sairasta!
Tänään kuulin, että Sairaan hyvän potilaan pokkariversio on tullut painosta. Nimeksi tuli Sairasta! Kustantajan pokkariversiot on aina nimeltään yksisanaisia. Ihan hyvä nimi. Siitä tuli mielestäni kyllä oikeastaan paljon parempi kuin alkuperäinen. Lyhentäminen on niin kätevää, voi ottaa tylsät ja pitkäveteiset kohdat pois ja jäljelle jää mielenkiintoisemmat kohdat. Elämässä ei voi tehdä samalla tavoin.
Puhun tällä viikolla Kelan järjestämässä seminaarissa vanhuuteen varautumisesta. Kaikkihan haluavat elää vanhaksi, mutta vanhentua ei kukaan halua. Kunhan olen puheeni pitänyt, kirjaan tännekin joitain kuningasajatuksiani.
Terveyskeskuksia kovasti moititaan. Soitin tänään, maanantai-aamuna, joka tiettäväsi on ruuhkaisin aamu. Parin minuutin jonotuksen jälkeen vastattiin. Kerroin, että tuli yöllä selkä kipeäksi ja pitää pissalla juosta. Kysyin, jos saisin lähetteen labraan lähetteen, että voitaisiin ottaa pissanäyte. Ei, sehän ei käynyt laatuun, vaan heti piti tulla sairaanhoitajalle, joka otti pissanäytteen. Siinä jo liuskassa näkyi tulehdusta. Saman tien lääkärille, apteekin kautta kotiin ja kotona oli 11.30. Ainakin Vallilan terveyskeskuksessa on niin hyvät hoitajat, että kelvottomampikin lääkäri kelpaa.
Lisätty 21.11.2011
-----------------------------------------------------------------------
Synnillistä toimintaa
On se niin outoa, että blogiin kirjoittaessa on vähän huono omatunto. Eli tämä kun on niin konkreettinen osoitus, että tässä vaan joutavanpäiväisiä lätisen. Kun olisi kirjan tekoa ja kolumniin deadline-käsillä ja vielä pitäisi vähän esitelmää valmistella. Helsingissä oikein taas merkkihenkilöille pääsen professorien ja pääjohtajien sekaan puheita pitämään.
Nyt taas elämä näyttää vähän valoisammalta, vaikka kaamos lähestyy. Kävimme Ounasjoen rannalla kävelemässä. Näimme jolkottelevan ketun, ja kuukkelit tulivat pitämään seuraa. Kuukkelit varmaan toivottivat onnea. Porotokka oli eilen aamulla pihassa. Tänään orava kiipesi ylös talon seinää ja yritti pyrkiä räystään alle, mutta rakentajat ovat olleet tarpeeksi huolellisia, eikä orava päässyt sisään ja lähti kiipeilemään puihin, minne ne paremmin sopivat minun puolestani.
Huomenna lennähdän Helsinkiin ja siellä näen terassilta enimmäkseen sauvakävelijöitä, jotka eivät ole yhtä mukavaa katseltavaa kuin porot, mutta ehkä kettua kesympi näky.
Monesti viime aikoina lehtiä lukiessani olen tuumaillut, että pitäisipä tuostakin kirjoittaa blogiin, mutta totean, että parempi katsoa kuin katua. Käy pian kuin Halla-ahon, että tulee sanottua jotain sopimatonta bittiavaruuteen. Etenkin nämä Hesarin Kuukausiliitteen kirjoitukset kirjailija-apurahoista herättivät monenlaisia ajatuksia. Minulle on ihan sama, kenelle annetaan, en ota kantaa, kuka on ansainnut ja kuka ei. Mutta sitä en totta vieköön hyväksy, että niistä ei veroa makseta eikä eläkemaksuja. Kohta puoleen sitten nämä samat elätit ovat taiteilijaeläkettä vonkumassa. Sitä kun maksetaan varattomille ja eläkkeettömille. Kreikkalaisia haukutaan, että siellä on veroa maksamattomia. Me ihan iloisesti hyväksytään, että taiteilijoiden ei pidä veroa maksaa.
Lisätty 16.10.2011
-----------------------------------------------------------------------
Helsinkiä kaatosateessa
Olenpa taas oleillut pääkaupungissa jo runsaan viikon. Tavanomaista sairastelua, ei mitään dramattista mutta aikaa ja hermoja tässä tarvitaan. Sellainen hyvä asia, että aivot ovat ennallaan ja kutakuinkin tallella. Ymmärtääkseni se, että likvortilat ovat pysyneet samankokoisina kuin viimeksi vuonna 2008 niin eipä dementia ole edennyt.

Rakas tyttäremme ilahdutti visiitillään. Ja kohta puoleen menemme Lontooseen vastavierailulle. Tytär on hyvä keksimään kaikenlaista jännittävää ohjelmaa, olemme siellä kuin pakettimatkalaiset eikä tarvitse itse ajatella ollenkaan.

Ensi viikolla on taas Kittilän Ihmisten virkistyslomat K5:ssä. Tänä vuonna olemmekin Karin kanssa päässeet paljon vähemmällä. Yhdistyksessä on nyt jo monta aktiivista toimijaa ja työnjako onnistuu monessa asiassa. Annikki Autti on hoitanut organisoinnin. Laiska töitään luettelee, minulta on tarvittu vain toistakymmentä sähköpostia ja saman verran puheluita. Vajaa neljännes viime vuoteen verrattuna. Kari oli tänään tekemässä yhdistyksen kirjanpitoa tilitoimistossa puoli päivää ja nyt on tilit tehty elokuun loppuun asti.

Oikeastaan olen aika väsynyt, mutta joskus on luvallista väsyäkin. Olen silti ihan varma, että kun ensi viikolla saan hääräillä Kittilän 75+ väen kanssa, virkistyn merkittävästi. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja ensi viikolla toivon mukaan riittää taas iloa jaettavaksi puolin ja toisin.

Toivottavasti saan loput tutkimustoimet huomenna kunnialla loppuun ja voin lähteä hyvillä mielin Leville lauantaiaamuna.

Facebookista opin, että Norwegian Air aloittaa lennot Kittilään joulukuussa ja hinta on noin 35 € yhteen suuntaan, että talvisydännä voi huolettomammin kulkea edestakaisin. Tänä vuonna on mennyt 5 Finnairin lentoa hukkaan, kun varmuuden vuoksi olin varaillut lentoja liian aikaisin. Aina kun tahtoo sattua jotain yllättävää. Mutta tähän pitää varautua, jos on kaksi kotia, ei voi aina olla molemmissa yhtä aikaa.


Lisätty 22.09.2011
-----------------------------------------------------------------------
Tarvittaisiinko vielä itkijänaisia
On taas ollut monenlaisia vaivoja koettelemuksena. Heinäkuun viimeisellä viikolla alkoi päänsärky, joka ei vieläkään ole hellittänyt ja verenpaineet kulkevat vuoristorataa. Luulinkin päänsäryn johtuvan verenpaineesta, kunnes silmälääkäri totesi taas kerran näköhermontulehduksen vasemmassa silmässä. Näkö ilman laseja 0.2, ja laseilla korjattuna 0.4. 0.3:lla huolitaan jo paralympialaisiin näkövammaisena. No, se on vaan onneksi toisessa silmässä. Ja on se aina ennenkin ajan kanssa pikkuhiljaa korjaantunut, joko hoidolla tai ilman, eiköhän taas nyt. Olen tässä pohdiskellut sitä, olisinko masentunut, vai muuten vaan alavireinen.
Toisaalta, jos ei yhtään osaa olla päänsärkyään surra, pitää kysyä, onko ihminen ollenkaan järjissään. Oikeamittaisen surun määrittely tuntuukin olevan pulmallista. Olen miettinyt sitäkin, olisiko masennuslääkkeiden ja psykoterapioiden sijasta joskus kokeiltava suremisen auttamista. Itkijänaiset kehiin. Minulla on hyllyssä kirja, jonka nimi on lupaavampi kuin kirjan sisältö. The loss of sadness pohtii sitä, onko nykyaika menettänyt kyvyn surra. Olen tullut siihen tulokseen, että minä ainakin itken aivan liian harvoin. Monia asioita ihmisessä voidaan nykyisin tutkia ja tosiasia on, että kunnon itku käynnistää monenlaisia fysiologisia toimintoja, joiden seurauksena tulee parempi olo.
En ole koskaan osallistunut nauruterapiaan, sellainen sessio monesti sisältyy tilaisuuksien ohjelmaan. Voi sekin olla hyvästä, enpä tiedä. Mutta minä haluaisin hyvää ryhmäitkuterapiaa, voisi oikein sydämen pohjasta vollottaa. Vollotuksella kyynelten myötä valuisi päästä ulos suru ja paha mieli ja sitten voisi jatkaa puhtaalta pöydältä. Olisi aika palauttaa suru takaisin sallittujen tunteiden joukkoon. Se on hyvä, tärkeä ja arvokas tunne.
Olenko ihan yksin ja hakoteillä näitä ajatellessani? Jos aihe herättää ajatuksia, kuulisin mielelläni niistä. Lupaan kyllä vastata kaikille ja voisin luvallasi kommenttejasi liittää tähän blogiin. Tämä on sellainen vanhanaikainen ohjelma, jossa ei voi suoraan keskustella, mutta pärjätään näin vanhanaikaisesti.
Lisätty 03.09.2011
-----------------------------------------------------------------------
Vanhuutta ja Helsinkiä vaihteeksi
Heinäkuu huipentui Kittilän Ihmisten tanssiaisiin. Olipa muuten hienoa. Sellainen mielenkiintoinen eksistentiaalinen ahdistustila kävi mielessä, että kohta minäkin olen vanhus. Tai oikeastaan vanhuus kaatui päälle vuonna 1998 kun peruuttamattomasti sairastuin ja totesin, että tässäkö tämä elämä oli. Mutta eihän se sittenkään niin mennyt. Tuli ihan toisenlainen elämä tilalle. Siinäpä se, että osasi vaihtaa omat odotukset ja ennakkoluulot johonkin muuhun.
Nyt suhtaudun vanhuuteen toisella lailla. Se on yksi vaihe elämässä, joka on osattava käyttää elämiseen, oikeasti toisenlaiseen elämiseen, ei epätoivoiseen nuoruuteen takertumiseen. Värjäsin tukkani tammikuussa äkillisessä mielenhäiriössä punaiseksi. Ja olin peilissä ihan vieras itselleni. Nyt ohimoharmaat ovat taas päässeet esille ja olen ylpeä iästäni. On ihan toinen kysymys, minkä ikäinen on vanhus. Vanhuksen alaikäraja nousee kaiken aikaa. Kukaan ei halua olla vanhus, mutta kaikki haluavat elää vanhaksi. Niinpä vankaksi elämisen halussa on huolittava kaupan päälle vanhuuden vaivat.
Tämä alavireisyys johtuu helsinkiläistymisestä. Olen täällä vähän toinen ihminen kuin Kittilässä. Helsinkiläistymiseeni kuuluu aina oleellisesti lääkäreissä ravaamista, ja lääkärissä käydessä on tietysti muistuteltava itseään vaivoista, jotka mieluummin unohtaisi.
Tänään perjantaina iltapäivälehden horoskooppi komensi terasseille. Ei saa jäädä kotiin makaamaan. No, enpä taida lähteä vaikka tästä(kin) kotipaikastani tykkään. Sellaista kai tämä vanhuus on. Ostin sentään capri-leggingsit.
On taas vaihteeksi ollut monenlaista vaivaa. En ihan pysy laskuissa, monesko verenpainelääkekokeilu nyt on menossa. Eilen oli aamulla tasaluvut 200/100. Katsotaan, miten käy. En huolinut lääkevaihtoa, halpisversio olisi ollut 45 senttiä vähemmän. Vanhus mikä vanhus, bräditietoisuutta pitää vaalia.

Lisätty 19.08.2011
-----------------------------------------------------------------------
Tanssiaisvalmistelua ja Tampereen turismia
Tanssiaisten valmistelua
Kittilän Ihmisten tanssiaiset Panorama-hotellissa ja Levi Summitissa ovat ihan ovella. Lauantaina 30.heinäkuuta tapahtuu. Ilmoittautuneita on yli 250, aika hyvin. Samana päivänä on Levi Golfin järjestämä hyväntekeväisyyskilpailu, joka sekin on melkein täyteen buukattu.
Eilen pidimme hallituksen kokousta ja viimeistelimme ohjelmaa. Kaikki kunnossa. On tämä ihan uskomaton juttu. Viime vuoteen verrattuna on sellaistakin mukavaa edistystä, että nyt syrjäkyliltä ovat hyvin oppineet järjestelemään kimppakyytejä, joten kuljetusongelmat ovat paljon helpommin hoidettu.
Ja kyllä näitä tansseja on koko talvi odotettukin. Nyt innokkaimmat soittelevat huolissaan, että onhan varmaan ilmoittautumiset rekisteröity. Eikä siis pelkästään tanssiaiset, aloitamme lounaalla, iltapäivällä on ohjelmaa ja golf-kentään tutustumista, sitten illalliset, joiden päälle tanssitaan. Aamulla vielä runsas-buffet aamiainen, jonka jälkeen kotiin. Tämä kaikki siis osallistujille ihan ilmaista.
Pankaapas jossain päin maailmaa paremmaksi. Yli 20 % paikkakunnan yli 65-vuotiaista vuorokauden on tulossa juhliin. Eipä kai se missään muualla onnistuisi. Kittilässä ja Levillä on yhteistyökykyä. Kun siihen lisätään sopivasti intoa, talkootyötä ja lähimmäisenrakkautta, on sekoitussuhteet oikein.
Muutenkin tässä kesä etenee. Tuli käytyä Tampereella veljentyttären rippijuhlissa. Yksi ilta oltiin Ilves-hotellissa turistina. Lähdettiin kävelylle, helteinen iltapäivä kun oli, menimme Koskipuistoon olusille. Koskipuisto oli Rosso. Odotimme 25 minuuttia, eikä kukaan ehtinyt tuoda olusta. Lähdimme pois. Ikävää, että niin hieno sijainti on niin huonossa hoidossa. Illalla kävimme Perla-ravintolassa, mistä saa niin hyvää olutta, että ihan pohdiskelinkin, pitäisikö muuttaa Tampereelle. Sitä ei saa Suomesta muualta. Maksaa kyllä 7,50 €/tuoppi, mutta on hintansa väärti.
Tampereella on muuten erittäin onnistuneet kukkaistutukset puistoissa. Mutta ilmeisesti kaupungin rahat ovatkin menneet kukkiin, sillä kadut ja jalkakäytävät ovat täynnä pizzalaatikoita, rikottuja pulloja ja mäyräkoiran kuoria. Tupakantumpeista puhumattakaan.
Lisätty 15.07.2011
-----------------------------------------------------------------------
Tippaa ja puttia
Takaisin Levillä, sateessa ja tuulessa. Piti ihan nostaa terassilta hienot kesäkukkalaatikot hiukan sisemmälle, ettei sade ja tuuli piiskaa niitä ihan tärviölle. Tänään on hiukan kuivempaa. Urheasti lähden golf-kentälle ja jos Jumala suo ja jalat kantaa, aion pelata kolme reikää. Raportoin sitten tulokset.
Helsingissä tuli käytyä. Tipat tiputeltiin, hienot ovat puitteet päiväsairaalassa. Menin sisään, kansliassa oli runsaasti hoitohenkilökuntaa. On se kumma, että siellä kansliassa riittää niin paljon hoidettavaa, vaikka tietokonepäätteet potilastietoja varten ovat siellä hoitotiloissa, missä potilaatkin. Sairaalakanslioilla on joku käsittämätön vetovoima. Tai sitten siellä on muuten vaan mukavaa. Vuorokin oli ymmärtääkseni vaihtunut jo ennen tuloani, ettei voinut olla kyseessä tuo mystillinen raportti, joka aina selittää sen, että kaikilla on kova kiire ja potilaat saavat olla omissa oloissaan.
Minua oli varoiteltu, että ehdottomasti ei saa myöhästyä ja parasta olla paikalla hyvissä ajoin. Niinpä olin paikalla jo varttia ennen. Aikani kanslian ovella seisoskeltuani, joku vei minut peremmältä, ”tosta on jo edellinen lähtenyt”. Niinpä istahdin mukavasti säänneltävään lepotuoliin ja otin kirjani esiin. Kun tulostani oli kulunut tunti, potilassalin toiselta puolelta huuteli eräs miespotilas, että ”Ne on tainnut unohtaa sut sinne”. Hän sanoi asiasta omahoitajalleen, joka kipaisikin kohta paikalle, pyyteli kovasti sanoen, että hänelle ei ollut kukaan sanonut, että hänen potilaansa oli saapunut. Hoitajattarella oli slaavilaisittain sifonkirusetti poninhännässään ja lievästi vierasmaalainen aksentti. Olin kyllä ihan kiltisti ja sanoin, ettei tässä mitään hätää, on kirja luettavana.
Hoitajatar oli ennenkokemattoman taitavat tipan laittaja. Joidenkin kymmenien tippakokemusten perusteella ehdottomasti huippuluokkaa. Mutta tärkeintä oli hänen lämmin ja hymyilevä olemuksensa. Monta kertaa hän kyseli vointia, mittaili verenpainetta ja siinä jutteli ystävällisesti yhtä ja toista. Ei mitään oleellisen tärkeää. Oli kuitenkin läsnä. Verenpainetta mitatessa hän katseli potilastaan, ei mittaria, seinää tai telkkaria. Tipassa käynnistä jäi tunnin odotuksesta huolimatta oikein hyvä mieli.
Siellähän on verhojen erottamana parisenkymmentä petiä. Iltaisin käytössä oli enää kymmenkunta. Oli siellä muitakin hoitajia. Viereisellä potilaspaikalla oli myös potilas. Hänen hoitajansa käveli puolenkymmentä kertaa ohitseni noin metrin päästä. Jos kyseessä olisi hampurilaisravintola, henkilökunta olisi koulutettu ottamaan katsekontaktiin asiakkaaseen. Eihän siinä sen kummempaa tervehtimisrituaalia tarvita, mutta kyllä nyökkäys olisi ihan kaunis ele. Päättäväisesti katseen kääntäminen poispäin tuntuu aika ynseältä. Olisivat ne kansaliassakin sisään tullessani voineet katsekontaktilla tervehtiä ja vaikkapa sanoa, ”hetki vaan”. Tuntuu tosi tyhmältä seisoskella siinä odottamassa rupatteluhetken loppua. Potilas ei tietenkään ole maksava asiakas, mutta tulee uuteen paikkaan vähän arkana. Suomen kielessä on sellainenkin sana kuin tervetuloa. Sitä voisi käyttää sairaalassakin sisään tulevalle.
Vasta kotiin tultuani heräsi mielessäni epäilys, jospa tietokatko olikin tahallinen. Ulkomaalaistaustaiselle hoitajalle ei tarkoituksella kerrottu potilaastaan. Se on juuri sellaista pirullista työpaikkakiusaamista, jota naisvaltaisilla työpaikoilla voidaan harrastaa. Mitä me tästä opimme? Opimme ainakin sen, että Romaniasta saattaa tulla kerjäläisiä ja taskuvarkaita, mutta tulee sieltä erinomaisen rakastettavia sairaanhoidon ammattilaisiakin.
Ja tulipa käytyä pelaamassa neljä reikää. Yllätin itseni hyvällä pelillä. Viimeiselle reiälle komea par. Upotin yli viisimetrisen putin.

Lisätty 23.06.2011
-----------------------------------------------------------------------
Sairaan hyvää ja huonoa
Duodecim haluaa julkaista Sairaan hyvän potilaan pokkariversiona. Sehän sopii, minusta kirjat saisivatkin olla paljon halvempia. Yli 30 € on paljon rahaa kirjasta terveelle ja työssäkäyvälle, saati sitten sairaalle. Kävinkin kirjan nyt ajatuksella läpi, tarkoitus on lyhentää noin 30 %. Määräsin myös, että fontin täytyy olla sen kokoista, ettei suurennuslasin kanssa tarvi lueskella.
Vielä runsaan viiden vuoden jälkeen kirja on hyvä ja monet asiat ajankohtaisia. Kuten vaikka se, että sähköinen potilasasiakirja tulee käyttöön vuonna 2010… Lyhennettynä kirja paranee paljon alkuperäisversiosta. Aika paljonhan siellä on turhanaikaista yksityiskohtaa, jolla halusin mukamas tehdä lukeneen vaikutuksen. Ja katin kontit.
Sairaan huonoa on sitten tämä, että olen huono ja sairas. Olin kyllä jo ilmoittanut, että seuraavaan kirjaan en enää kerää uutta kokemuksellista aineistoa, olisi siis kotitarpeiksi. Nyt kuitenkin taas on sellaista vikaa, mitä Kittilässä ei saada korjattua, saakohan edes Helsingissä. Pääsenpä kokeilemaan tiputuksen uudessa Päiväsairaalassa. Mitähän varten se on Päiväsairaala. Tiputus alkaa kello 16.00, että iltasairaalahan se on.
Helteet ovat ehtineet jo tänne Lappiinkin. Mutta nyt en valita, kyllä täällä on niin usein talvella -30, että joutaa se jokunen päivä vuodessa olla plus-merkki edessä.

Lisätty 11.06.2011
-----------------------------------------------------------------------
Kevätsiivousta
Olen siivoillut kaappeja. Kaappien siivous on terapeuttista. Samalla kun laittelee tavaroita paikoilleen, jossain mielen alemmissa kerroksissa myös ajatukset loksahtelevat kohdilleen.
Kaappeja on helpompi siivota kuin mielen sekasotkua. Kodittomalle tavaralle voi löytää paikan, jos oikein miettii. Tarpeettoman tavaran voi myös antaa pois, panna roskiin ja uusiokäyttää.
Mitenkä oppisimme tekemään saman kodittomille ajatuksille. Kuinka paljon on sellaista, mitä pitäisi panna pois.
Mieleen kertyy helposti enemmän tarpeetonta kuin komeron nurkkiin.

Mieltä voi rauhoittaa monella tavoin. TV1:ssä televisioidaan Turusta kirkonmenoja ekumeenisesta taidekappelista. Timo Lehtovaaran hienot virsisovitukset siivoavat mieltä.Toivotan mielensiivousiloa kaikille. Lisäksi Timon kuulaat huilusoolot puhdistavat sielua.
Lisätty 29.05.2011
-----------------------------------------------------------------------
Voi elämän kevät
Tulipa kierrettyä Eurooppaa. Olen ihkaselvästi eurooppalainen. Täällä Lapissa on vasta oikein hyvä olla Euroopan Herran kukkarossa. Porot paistattelevat päivää golf-kentällä, aamun ja illan viileydessä voi päivittäin tarkastella jänisten kevätkuosiin siirtymistä, nyt on kuonon lisäksi ruskeita laikkuja turkissakin.
Terassilla on mukava lukea päivän lehdet: Lapin Kansa, Hesari ja iltapäivälehdet. Auton varashälytintä taas kuuntelin. Tai ei se mikään varashälytin ole, vaan lintu, joka kuulostaa kyllä siltä kuin jonkun auton varashälytin olisi jäänyt vonkumaan. Sitten tietty tavallista linnunlaulua lisäksi. Käen kukunta alkanee kohtapuoliin. Näin siis kirjailija auringonpaisteessa laiskottelee. Lehtien luku on luonnollisesti työtä eli aineiston keruuta. Golfkentän ja tunturin katselu inspiraation hankkimista.
Ei siis ole mikään ihme, että taiteen alan oppilaitoksiin on niin kova tunku. Missä muussa voi olla luvan päältä patalaista aamusta iltaan? No, on tunnustettava että aikaan työelämässä ansaitulla eläkkeellä leivän syrjässä pysytään. Nälkään kuoltaisiin luovan työn tuotoksilla.
Käytiinpä Pariisissa, oli ihan perhevappu, toinen tyttäristä poikaystävänsä kanssa tuli paikalle Eurostarilla. Meillä oli mukavaa. Käytiin ihan taidenäyttelyssä. Claude Manet’n erikoisnäyttely oli hieno ja juuri sen kokoinen, että joka tauluun jaksoi keskittyä. Erityisen kiinnostavaa oli se, että muutaman taulun vieressä oli taitelijan luonnoksia tauluun. Pitäisi vaan hankkia paremmat silmälasit, että näkisi tarkempaan.
Hädin tuskin Pariisista ehdin Helsinkiin, kun jo samalla viikolla pyrähdin Madridiin. Äkillisessä mielenhäiriössä lähdin ystäväni matkaseuraksi. Madrid tuntui aika sekavalta kaupungilta. Pradossakin käytiin, mutta Thyssenin museoon tykästyin kovasti. Jos pitäisi valita yksi museo maailmalta, johon haluan toisenkin kerran, niin ehdottomasti olisi Thyssen. En siis ymmärrä taiteesta mitään, impressionistit vaan kolahtaa sielun takamaastoon niin perusteellisesti. Thyssenin museossa on pienehköt salit ja siinä keskellä on penkki, johon voi istahtaa ja katsella tauluja muutaman metrin päästä. Tällä tavoin ne näyttäytyvät aivan eri tavalla.
Tällaista kulttuurielämää siis eletään. Eipä silti, oli Helsingissäkin kiva käydä. Siellä vaan tulee kaloreita liikaa. Hesassa on aina kova kiire, että ehtisi syödä kaikki sellaiset lempiruuat, joita Kittilästä ei saa. Niinpä tehdään vongole-spagettia, vasikankyljyksiä, lampaan kylkiriviä, syödään mortadella-makkaraa. Ja tietysti monenlaisia samana päivänä leivottuja lisäaineettomia leipiä. Ei hätää, WiiFitin vaaka sanoi puoli kiloa tippuneen. Kaikki siis hyvin.
Lisätty 12.05.2011
-----------------------------------------------------------------------
Salasana löytyi
Olen vaihdellut tietokoneita, mikä on tietysti hyvä juttu. Huono juttu on se, että pitää aina opetella kaikki uudestaan ja löytää salasanat ja muuta sellaista kehnon nörtin problematiikkaa. Nyt löysin salasanan, ja pääsin ihan omiin juttuihini. Hienoa tämä tietosuoja!
Nyt sitten nautitaan Helsingin helteistä ja aamusella terassilla luetaan Hesaria aamukahvin kanssa. Sekin on ylellisyys, jota Lapissa ei ole. Iltapäivällä Hesari ei ole ollenkaan sama juttu kuin aamulla. Ensi viikolla Pariisiin vapuksi, mikä ei ole ollenkaan hassumpi ajatus. Arabianranta on muuten aika hieno asuinalue. Olen kovasti kävellyt, käynyt jopa Lammassaaressa ja vaikka mitä.
Kun asuu Lapissa ja Helsingissä, on ikään kuin kaksi elämää. Toinen vähän kaupan päälle. Voi sitten noukkia rusinoita pullasta. Olisi kyllä tiukka paikka, jos pitäisi valita vain toinen. Onneksi ei ole pakko. Voin välillä olla kaupunkilainen ja sitä palata maalaisuuteen. Vähän sama asia kuin kirjailijan status. Se tuli vaan ihan puskasta, kun olin luullut jo elämäntyön olevan pulkassa kohdaltani. Ehdottomasti kannattaa pyrkiä kirjailijaksi. Siinä saa niin paljon ansiotonta arvonnousua, ettei missään. Pitää vaan olla tarkkana, ettei ryhdy kuvittelemaan olevansa ansioitunut.
Lisätty 25.04.2011
-----------------------------------------------------------------------
Hyvänlaatuisia asioita
Lääkäri soitti ja kertoi muutosten olleen hyvänlaatuisia. Se siitä. Verenpaineetkin vähitellen asettuvat säällisiin lukemiin. Eilen kävin jo hiihtämässä ja melkein kaksi kilometriä meni. Muutama kerta piti pysähtyä, mutta ylipäänsä elämä voittaa. Korvia vielä vähän silloin tällöin vihlaisee, mutta onhan antibioottikuuria vielä muutama päivä jäljellä. Vatsani tietty toivoisi, että ei enää olisi. Korva sentään kestää jo kuulolaitteen, että siitäkin on päästy yli.
Kiitos vaan kannustusviesteistä. Kyllä tämä tästä. Meni kuukausi ketuille tautien kanssa. Nyt sitten on suunnitelmissa Helsinkiin siirtyminen vähäksi aikaa. Tarkoituksena on käydä Pariisissa ja Lontoossa lapsia tervehtimässä. Pitää vaan vähän säätää, kun Kittilän Ihmisillä on niin paljon toimintaa heti toukokuussa, ettemme taita kumpaankin ehtiä. Aikataulua kun sotkee Williamin ja Katen häät. Eli Lontooseen ei ole asiaa vapun tietämillä. Olimme tosin Englannissa 1981 kun Charles ja Diana menivät naimisiin. Rakas Kyllikki-tätini ihan varta vasten ajoitti matkansa kuninkaallisiin häihin. Saa nähdä, osaako William itkettää koko maailmaa puheellaan, kuten Ruotsissa Daniel. Englannissa on kyllä hyviä puheenkirjoittajia, kyse lieneekin lähinnä siitä, osaako William lukea puheensa uskottavalla tavalla.
Kittilän Ihmisillä on taas hienoja juttuja tulossa. Nythän odotellaan vaaleja mielenkiinnolla. Niin minäkin. Paras vaaliohjelma on Nelosella Krissen vaaligrilli, joka mielestäni on hauskinta poliittista viihdettä vuosikausiin. Ilta-Sanomat kyllä haukkui ohjelman lyttyyn. Minä muuten aion äänestää Helsingissä Olli Valtosta. Ollia äänestäisin, vaikka oli persu tai vasemmistoliittolainen. Kepu tai SDP olisi vaikeampi pala, saattaisin äänestää sittenkin. Ollin hyvä ajatus on se, että kunta ei voi rakastaa, siihen tarvitaan ihmistä. Eli kolmannen sektorin voimia on tarpeen valjastaa yhteiseen hyvinvointiin. Kaikkeen ei aina tarvita niinkään rahaa, riittää kun on rakkautta.
Lisätty 06.04.2011
-----------------------------------------------------------------------
Pieni ja kova sydän avoinna
Tulipa taas käytyä Helsingissä sairastelemassa oikein perusteellisesti. Meilahdessa otettiin ultraa, koepalaa ja tt-kuvaa. Ensi viikolla kuulen, mitä löytyi tai toivottavasti ei löytynyt mitään. Onnistuneen synttärijuhlinnan aikoihin tuli hiihtäessä rintakipua, joka toistui useamman kerran. Ajattelin senkin samalla reissulla selvityttää. Vaikka Nirtron kanssa pärjäilin, halusin tietää, mihin vaivaan nitroja tarvitsin.
Niinpä tehtiin Mehilläisessä angiografia ja kyllä kävi siellä homma laatuun. Ihan tuli jo monta liuskaa kirjaan tekstiä, kun tein niin mielenkiintoisia analyyttisia havaintoja toiminnasta. Sydämessäni suonet ovat nätisti auki, vain pari pientä möykkyä, mutta niiden ohi veri kyllä mahtuu. Sydän on pieni, kova ja paksu. Niinpä sitten syönkin sydämenpehmityslääkkeitä. Karikin lähti täältä Leviltä ihan tunnin varoitusajalla ja hyppäsi lentokoneeseen vaimoriepua hoitelemaan Helsinkiin. Kun sitten olin kotiutunut, eikös taas alkanut korvasärky ja korvatulehdus kummassakin korvassa. Kuulemma ihan selvä lastentauti. Näin vanhakin nyt nuortuu lastentauteja sairastamaan.
Että tämmöistä se nyt on kun on kuudenkympin ja kuoleman välillä. Kirjoittaminen sentään sujuu, jos on saanut kutakuinkin yön nukuttua. Bloginpito vähän tässä kärsii. On hiukan syyllinen olo, ikään kuin puolisalaa. Jos kirjoittaa, pitäisi ainakin kirjaa kirjoittaa. Mutta kaiken kurjuuden keskellä on ollut kiva saada taas palautepostia lukijoilta. Yksi kannustusposti tuli ihan Norjasta asti.
Mutta nyt pitää aloittaa lääkedosettiaskartelu. 9 tablettia päivässä ja vielä tämä antibiootti korvia varten. Korvakipu on kyllä viheliäinen vaiva. Kaiken lisäksi meni kuulo tuosta paremmasta korvasta. Toivotaan, että tulehduksen laannuttua kuulo palaa. Ettei siis mitään hauskaa kerrottavaa. Tällaisia marinoita ei pitäisi ensinkään kirjoitella. Silti elän toivossa, että päästään huhti-toukokuun vaihteessa taas Pariisi-Winchester-Lontoo kevätretkelle. Talven kuntohuipussa haaveilinkin, että Pariisissa voisi tallustella kilometrikaupalla, mutta nyt on kuntopohjan rakentaminen taas aloitettava ihan pohjilta. Näillä aineilla en kyllä selviäisi doping-testeistä. Eikös ole uskomatonta, että Tampereella on niin tyhmää jalkapalloväkeä, etteivät osaa ihmetellä, miksi Singaporesta lähetetään 300 000 euroa? He varmaan vastaavat nigerialaisroskaposteihinkin. Eilen minulla oli joku hauska ajatus, josta oli tarkoitus kirjoittaa blogiin tänään, mutta enpä enää muista mikä se oli. Jos Turhapuron muisti palautuu, oitis tulen koneelle.
Lisätty 02.04.2011
-----------------------------------------------------------------------
Vanhenemista ja teknologiaa
Synttärijuhlat on juhlittuna. Oli tosi kivaa. Nyt vaan olen ihan pulassa. Jouduin nimittäin hankkimaan uuden tietokoneen. Tämä tekee koko ajan kaikenlaisia ihmeellisiä temppuja, enkä ymmärrä tästä yhtään mitään. Vanha koneeni alkoi temppuilla ja ajattelin, että pitää nyt olla hieno ja uusi. Kosketusälynäyttö, jos huolettomasti pyyhkäisee jostain kohtaa, ilmestyy ruudulle kaikenlaisia kummia juttuja. Word tästä sentään löytyy ja näyttää olevan suunnilleen samanlainen kuin aina ennekin. Mutta itku tässä jo on tullut monta kertaa. Pitäisi olla tietokoneita tyhmille ihmisille. Että voisi tehdä vaan sellaista, mitä osaa ja kaikki muut kummalliset komentopalkin kuvat voisi jostain takavarastosta etsiä käsiinsä, jos sattuu tarvitsemaan.
Insinöörit ovat siitä kummallisia, että luulevat ihmisten haluavan maksaa kaikesta tästä lisäsälästä, mitä vain nuoriso tarvitsee. Ei minulla ainakaan ole ensimmäistäkään videota tietokoneella, ei edes valokuvia.
Synttärijuhlat onnistuivat hienosti. Tyttäret saapuivat maailmalta jo sunnuntaina. Nautin mahdottomasti yhdessäolosta. Pelattiin Aliasta ja Trivial Pursuitia ja viihdyttiin yhdessä. Vähän etukäteen huoletti, kuinka äiti jaksaa matkan rasitukset. Hienosti meni ja kotiin palattuaan äiti sanoi oikein virkistyneensä. Matkailu avartaa vielä 88-vuotiaanakin. Lauantai-iltana olimme vielä lähisuvun kanssa Saamen Kammissa. Niiles-Jouni lauloi onnittelulaulun saameksi. Lämmin kiitos muistamisista. 60 vuotta on naiselle mainio ikä, suosittelen lämpimästi vanhenemista.
Lisätty 14.03.2011
-----------------------------------------------------------------------
Kevät ja synttärit tulossa
Pitipä pitkään 30 asteen pakkasia, käväisipä mittari neljänkympin paremmalla puolella. Nyt on onneksi lauhtumassa. Minulle pakkasjakson ajoitus oli hyvä. Helsingistä tultuani aloin vähän aivastella ja niiskuttaa. Sitten oli sen verran huono olo, että ajattelin mennä näyttäytymään lääkärille. Täällä Levillä on nyt onneksi MediLappi, ettei tarvinnut anella lääkäriaikaa sen kummemmin. Minulla kun ei kuume nouse. Asiahan on niin, että ihminen ei voi olla sairas, jos ei ole kuumetta. Kirsi-tohtori kurkkasi korvaan ja minä sanoin, ettei ole viiteenkymmeneen vuoteen ollut korva kipeänä. Tulehtuneena oli kumpikin korva. Ihminen on omituinen kapistus. En ollut huomannut ollenkaan, että korva on kipeä, luulin olevan pelkkää kurkkukipua. Sitten kun oli sanottu, että on korva kipeä, niin eikös jo kotimatkalla korvaan koskenut. Siinäpä sitten meni sairastellessa parisen viikkoa.
Maaliskuun 10. päivä mittariin tulee 60 vuotta. On neuvottu, ettei kannata lähteä merkkipäiviä karkuun, muuten juhlimiseen menee monta viikkoa. Niinpä olen laittanut Kittilälehteen ilmoituksen, että 14-18 on kahvipannu kuumana kotona Puttipolulla. Saa nyt nähdä tuleeko ketään. Toivottavasti. Minulle hienoin syntymäpäivälahja on se, että rakkaat tyttäret ja vävykokelaat, äitini (88.v) ja veljet perheineen tulevat paikalle. Vietetään sitten pitkää viikonloppua kaikessa rauhassa lähiperheen kanssa.
Kirjoittaminenkin taas on vauhdissa. Saa nyt nähdä, millainen kirja tulee. Minä olen luultavasti kaikkein uteliain. Luultavasti ammattikirjoittajat ovat etukäteen tarkkaan ajatelleet, mitä aikovat kirjoittaa ja tietävät etukäteen. Minulle sopii tällainen epämääräisyys. Jos hyviä ajatuksia putkahtaa päähän, pannaan ne paperille ja jos järki seisoo, mitäpä sitä paperinmakuista puuroa suoltamaan. Ja nyt tämä tyttö panee sukset jalkaan ja vie lintulaudalle evästä.
Lisätty 01.03.2011
-----------------------------------------------------------------------
Rakkaimmat lapaseni
Onhan minulla vuosien saatossa ollut monenlaisia lapasia. On niitä mennyt varmasti hukkaankin. Yhdet, kummitädin neulomat olivat lempilapaseni, kunnes niissä oli niin monta reikää, ettei parsiakaan voinut.
Kävinpä Helsingissä. Tehokasta toimintaa, kustannussopimus, laboratorio ja kolme lääkärissäkäyntiä. Eilen oli tarkoitus illastaa vielä yhden lääkärin kanssa, mutta hän soittikin Töölön sairaalan kipsausjonosta. Oli mennyt Helsingin hoitamattomilla jalkakäytävillä ranne poikki. Helsingissähän ei osata lumitöitä muualla kuin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Onneksi sentään siellä ja tänäänkin lento oli ihan aikataulussa.
Tuhlaajatytär palasi onnellisena Duodecim-kotiin, missä vastaanotto oli lämmin. Eipä sitten enää ole muuta tekemistä kuin täyttää oma osuuteni kustannussopimuksesta eli kirjoittaa se kirja. Ihan kyllä sormet syyhyää.
Kittilän ihmisten talvikylpysesonki on ohi. Viisi viikkoa, kolmena päivänä viikossa ja näin on liki 400 ikäihmistä käynyt kylpylässä, nauttinut hyvän lounaan sekä yhdessäoloa ja ohjelmaa. Tietysti siinä oli aika organiseeraaminen, ja nyt huokaistaan väsyneinä mutta onnellisina. Kiitokset kaikille, etenkin Levin Kylpylälle, joka antoi tämän mahdollisuuden paikkakunnan vanhuksille erityisalennushintaan. Ja tietysti Sylvi Holckille, joka jaksoi joka kerran olla mukana, johtaa vesijumpan ja muutenkin autella monella tapaa. Monta muutakin oli talkoissa mukana, kuljetuksissa ja järjestelyissä.
Tänään oli viimeinen kerta. Tilaisuuden kunniaksi Sirkan eskarilaiset tulivat laulamaan. Lapsille tarjottiin jätskit ja mehut. Lapset kysyivät Karilta, kuinka vanhoja vieraamme olivat. Kari sanoi, että ”menkääpäs kysymään”. Niin lapset kulkivat pöydästä toiseen kyselemässä ja oli kuulemma ollut iloinen tunnelma. Harmi, etten saanut olla mukana.
Sesongin päätteeksi ikäihmiset olivat päättäneet antaa lahjaksi lapaset. Voi miten kauniit, punavalkokirjavat, jotenkin pehmeiksi pinnalta huovutetut. Niistä tulee suuri ylpeyden ja ilon aihe. Aina muistan Kittilän Ihanat Ikäihmiset, kun panen tumput käsiini. Ja kuulkaa, niin lapsellinen minä olen, että heti kotiin tultuani piti panna lapaset käteen ja testata, miltä ne tuntuvat 28 asteen pakkasessa. Ja kuulkaa, hyvältä tuntui ? ihan sydämessä asti.
Lisätty 10.02.2011
-----------------------------------------------------------------------
Kittilän Ihmiset ry:ssä jo yli 400 jäsentä
Helsingistä on kotiuduttu. Niin, kyllä minä huomaan sanovani koti, kun olen Kittilässä. Ei Helsingin asunnossa mitään vikaa ole. Se on kaunis ja toimiva. Koti on mielentila ja Kittilässä olen kotona mielelläni.
Ikäihmisten kylpyläkausi on meneillään. Kolmesti viikossa on aluksi kylpylä, siellä vesijumppaa ja monenlaisissa altaissa lillumista. Puolelta päivin Levi-hotellissa syödään hyvä lounas ja sen päälle on vähän ohjelmaa. Kaikkein hienointa on se, että olemme nyt saaneet miltei joka päivälle musiikkiohjelmaa. Eilenkin oli viiden hengen orkesteri Laaksoset. Yhtenä päivänä oli Reijo Raekallion johdolla trio, jossa oli niin balalaikaa kuin mandolinia.
Kittilä on iso pitäjä. Olipa yllätys esittäytyessä, kun kaksi opettajaa huomasi olleensa vuosikymmeniä sitten yhtä aikaa opettajaseminaarissa. Eivät olleet sitten opiskeluaikojensa tavanneet. Meillä on Karin kanssa sellainen vahvuus junantuomina, että mehän emme tunne entuudestaan ihmisiä. Armas Vaarala viisaasti sanoikin eilen, että on niin hyvä, kun on osattu pitää politiikka pois Kittilän Ihmisten toiminnasta. Politiikka on sinänsä oikein hyvä ja tarpeellinen asia. Harvaan asutuilla syrjäseuduilla se on vaan monesti ihmisiä toisistaan eristävä tekijä. Sotien jälkeen kun Lapissa monesti poliittiset kannat olivat kiivaita.
Eilen Kari kirjasi jäsenluetteloon uusia jäseniä. Nyt päästiin yli neljän sadan. Meillähän on tavoitteena 600 jäsentä. Se olisi 10 % kunnan väkimäärästä ja puolet 65 vuotta täyttäneistä. Elinvoimaisen yhdistyksen onkin parasta olla itsenäinen ja riippumaton. Olemme tosi ylpeitä luottamuksesta. Ei sitä ihan mihin tahansa yhdistykseen liitytä yhtä suurella innolla. Pitää kyllä varoa, ettei ylpistytä, vaikka ylpeitä ollaankin.
Lisätty 28.01.2011
-----------------------------------------------------------------------
Kirjailijailta kotikylässä ja uuden kirjan nimiehdotus
Olin kyllä jo kauan sitten luvannut tulla Parkanon kirjastoon puhumaan. Kävinhän kouluni Parkanossa. Ilta oli yleisömenestys, liki sata kuulijaa. Oikein se videoitiin paikallisnettitelevisioon. Voin joskus laittaa linkin kun se on editoitu. Kirjojen signeeraukseenkin oli oikein jono.
Minulla on uskollisia faneja. Jalkakäytävät olivat lumen tulon jäljiltä aika pöppyräiset, siis rollaattorikelvottomat. Niinpä Inkeri-äitini (88 v.) toi naapurinsa Lauran (93 v,) potkukelkalla puolen kilometrin matkan. Onko siis uskollisempia faneja kellään?
Oli kyllä oikein mukavaa jutella ihmisten kanssa. Olin kyllä jo aiemmin tiennyt, että lukijakunnassani on aika paljon ikäihmisiä, ja nyt se tuli ihan konkreettisesti todistettua. Siinä jäinkin pohtimaan parkanolaisuuden olemusta. Oikeastaan viime vuosina on paneuduttu vain maahanmuuttajiin ja kulttuurieroihin. On vallan unohtunut oman maamme kulttuurien alueellinen rikkaus ja vaihtelu. Parkano on sillä tavoin mielenkiintoinen paikkakunta, että se on laajojen metsävyöhykkeiden keskellä. Lännessä on Satakunta, pohjoisessa alkaa Jalasjärvellä pohjalaisuus ja etelässä vastassa on Häme ja Pirkanmaa. Koska joka suuntaan on pitkä matka, siellä on ihan oma tapansa olla suhteessa toiseen ihmiseen. Myös murre soi ihan omalla nuotillaan.
Mutta oli tosi kivaa ja oli mukava tavata vuosikymmenten jälkeen tuttuja, jopa entisiä kansakoulukavereita. Luultavasti Saarivirran Pirjoakaan en ole nähnyt liki viiteenkymmeneen vuoteen. Ajattelin kyllä mennä Parkanoon joskus oikein ajan kanssa.
Uskokaa tai älkää, Kittilän Ihmisistä oli kuultu jo Parkanossa asti ja oli mukava vastata yleisökysymyksiin Kittilän Ihmisistä. Tällä viikolla on taas Kittilässä ollut kolme ryhmää Levihotellin kylpylässä virkistäytymässä. Kari kertoi, että minua oli vähän kaivattu. Ensi viikolla olen taas remmissä mukana.
Helsingissä on juostu lääkäreissä. Tehtiin uusi ennätys. Ei ole koskaan ennen laboratoriossa tarvittu 14 putkiloa verta. Varmasti siis tarkkaan tutkitaan. Nyt vielä kipaisen tästä seuraavaksi ihotautilääkärille. Lauantaina sitten Kittilään takaisin.
Olen kyllä vähän kirjallisia töitäkin tehnyt. Taitaa olla aika tehdä uusi kustannussopimus. Kirjan työnimenä olisi ”Tauti ja tunteet”, miltä se kuulostaisi. Otan mieluusti vastaan kommentteja.

Lisätty 20.01.2011
-----------------------------------------------------------------------
Laihtumista, sairastelula ja virkistäytymistä Levillä
Laihtumisprojekti on edennyt hienosti. Paino alkaa nyt 6:lla, mikä oli tavoite. Nyt sitten vaan pidetään se paikoillaan. Kuntokin nousi mukavasti, nyt pientä takapakkia, kun on ollut vähän lämpöilyä. Kävin lääkärillä, onneksi täällä on nyt mainio yksityinen lääkäriasema, Medilappi, joka on tietysti myös Kittilän Ihmisten yhteisöjäsen. Sehän on ulkopaikkakuntalaisella ongelmana, että jos ei ole korkeaa kuumetta tai vakavaa akuuttia asiaa, niin terveyskeskukseen ei pääsekään. Mutta hyvä näin, ei tarvinnut odottaa eikä taistella vastaanottoajan saamiseksi.
Päivällä oli ensimmäinen talvivirkistyspäivä Levin kylpylässä. Paikalla oli toistakymmentä ikäihmistä eri puolilta Kittilän laajaa kuntaa. Joillakin oli matkaa yli 100 kilometriä. Kuvitelkaapas siellä etelässä. Kylpylän jälkeen syötiin hyvä lounas ja seurusteltiin. Jauhojärven Auliksella oli haitari mukana. Ja niinpä taas laulettiin haitarin säestyksellä. Oli taas mukavaa ja iloisina halailtiin pois lähtiessä. Kylpylävirkistyspäiviä jatketaan helmikuulle, kunnes taas alkaa turistisesonki. Eilen Kari oli Lapin Radiossa ja puhelin on soinut ja kylpyläpäivään ilmoittautujia on jo ihan mukavasti.

Tosin sellainen seikka ilmeni, etteivät ikäihmiset Lapissa välttämättä osaa uida. Täällä kun kesä on niin lyhyt, ettei uimaan niin vaan mentykään. Ei ollut uimakoulujakaan. Kaikkea ei näin junantuoma osaa ennakoida. Pitänee keksiä vaihtoehtovirkistystä vastaisuudessa.

Lisätty 11.01.2011
-----------------------------------------------------------------------
Ehdotus Sailauksen leikkauslistan jatkoksi
Vielä Hesarin apuraha-artikkelista. Tutkiva journalismi on ylipäänsä harvinaista kulttuurin saralla. Hesari oli selvittänyt kirjallisuusapurahojen saajia kuluneen kymmenen vuoden aikana. Yllätys, yllätys eniten apurahoja saaneet olivat Kirjailijaliiton hallituksen jäseniä. ”Kaikilla taiteenaloilla huomioidaan, jos joku ihminen käyttää paljon aikaa yhteisen hyvän edistämiseen”. Eli kun kaverit istuvat samoissa komiteoissa, jakavat rahoja toisilleen. Mitenkäs tämä eroaa RAY:n ja Nuorisosäätiön asioista. Ei mitenkään.
Jos palkitaan järjestötoiminnasta, rahaa ei kuulu jakaa verottomina apurahoina. On pantava rahoista osa sivuun, joita sitten maksetaan kokouspalkkioina. Ei saa sotkea kahta asiaa. Joku roti tähänkin on saatava. Kyllä on osattava jäävätä itsensä. Miksi tällainen järjestelmä, jossa saa itselleen ja kavereilleen jakaa toisten rahoja?
Kirjastoapurahat ovat kaiken kusetuksen huippu. Eniten apurahoja on saanut joku Kalevi Kalemaa. Hänen tärkein teoksensa viime vuosina on Lehtimiehet Oy:n historiikki. Yritysten historiikit kuitenkin ovat tilausteoksia, joten niistä tulee rahat tilaajalle. Kirjastoapurahojen ideana on korvata kirjailijoille sitä, että kirjat ovat ilmaiseksi luettavissa yleisissä kirjastoissa. Kaunis ajatus. EU:hun liityttyä tuli voimaan kirjastokorvausjärjestelmä. Siinä kirjailijoille maksetaan korvauksia lainausmäärien perusteella. Sen hyvä puoli korvausten verollisuus. Jos Jari Tervo saa paljon lainauskorvauksia, maksaa hän siitä verot. Tosin hänellä on myös verottomia apurahoja, joten progressio ei pääse pahasti puraisemaan. Miksi ihmeessä taiteilijat ovat muuhun ansiotyöhön verrattuna pyhiä ja arvostelun yläpuolella.
Runoilija Eino Santanen on Nuoren Voiman Liiton puheenjohtaja ja kertoo Helsingin Sanomissa kirjoittavansa hitaasti. Tästä hitaudesta on palkittu apurahalla. Nykyisin kirjastojen hyllyjen sisältöä voi katsella netissä. Minäkin tein tutkivaa blogismia. Minun kirjojani on lainassa enemmän kuin useilla kymmeniä tuhansia saaneilla kirjailijoilla. Etenkin Lapissa kirjani ovat mukavasti lainassa. Näiden suurapurahakirjailijoiden kirjat istuvat nätisti hyllyssä, täällä Lapissa ei heiltä ole ensimmäistäkään kirjaa lainassa. Onneksi täyttävät mukavasti hyllyjä. Helsinkiläiset sentään heitä vähän lukevat.
Kirjat on tehtävä luettavaksi, ei apurahojen keräysvälineiksi. Minähän sain myös tiedon vuoden 2007 lainauskorvauksista. Kokonaista 19 euroa 48 senttiä (alle 20 euron korvauksia ei makseta). Sairaan hyvä potilas oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana 2006 joulukuussa, ja se oli lainattavissa käytöllisesti katsoen kaikissa Suomen 900 kirjastossa. Netistä seurasin tilannetta kiinnostuneena. Minusta nimittäin on kivaa, että kirjaa luetaan. Jos lasketaan varovaisesti, että 500 kirjaa oli lainassa 10 kuukautta vuodessa, tästä tulisi 1 sentin korvauksella 10 senttiä kirjasta, ja tämä kerrottuna viidellä sataa olisi 5000 senttiä, mutta eipä siis tullut sitäkään. Ymmärtääkseni kirja oli sen vuoden lainatuimpien tietokirjojen joukossa.
Tietokirjailijaliiton jäsenenä täytettiin Sanasto-sopimuksia, joilla kirjastokorvauksia mukamas tilitettiin kirjailijoille. Monisivuisia sopimuksia läheteltiin puolin ja toisin. Mitähän mahtaa tämänkin systeemin hallinnointi maksaa? Tietysti kirjallisuutta ei saa kokonaan markkinavoimille jättää. Mutta mitä järkeä on maksaa apurahoina korvausta siitä, ettei kirjoja osteta ja lueta. Ainakin jakoperusteet on syytä selvittää. Samalla kun puhutaan työurien pidentämisestä, unohtuu kokonaan, että verottomia apurahoja saavat taiteilijat eivät pääsääntöisesti kustanna omia eläkkeitään, joten heidän eläkkeensäkin tulevat muiden maksettaviksi.
Leikataan siis apurahoja ja pannaan ne verolle. Tässä Hetemäen ja Sailaksen verotyöryhmälle pohdittavaa. Eihän siitä montaa euroa kerry, mutta lisäisi oikeudenmukaisuutta.
Lisätty 07.01.2011
-----------------------------------------------------------------------
Kuntoileva apurahakirjailja, laihtuva nälkätaiteililja
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Tämä kuntoiluinto jatkuu edelleen. Toissapäivänä oli pakkasta aamulla 28 astetta, enkä siis päässyt hiihtelemään, pakkasrajana pidän 22 astetta. Oli kumman nuutunut olo kun oli koko päivän sisällä. Eilen uskaltauduin 24 asteen pakkasessa ladulle. Eihän se mukavaa ollut, koska en osaa enkä kyllä viitsisi vaikka osaisin suksia voidella, oli kovin nahkeaa eteneminen. Varttitunnissa sitten peukalot jo palelivat mutta sen verran sinnittelin. Oli kuitenkin hiukan virkumpi olo.
Parissa kuukaudessa on viisi kiloa lähtenyt eikä tee edes tiukkaakaan. Sellaisen laihdutuskeinon olen keksinyt, että kun yrittää huolehtia syömisistään, on syötävä erinomaisen hyvin ja hyvää. Tosin pienempiä määriä.
Joulu meni Helsingissä ihan mukavasti. Kaupunkijoulu on ihan oma joululajinsa. Mutta oli kiva tulla Leville takaisin. Jostain syystä Helsingissä on aina niin kiire ja verenpaineet kipuavat Helsinki-lukemiin, täällä taas ollaan hyvissä lappilaislukemissa.
Sain muuten Suomen Tietokirjailijaliitolta apurahan ”luovaan kirjoitustyöhön”. Niinpä Uuden Vuoden lupauksiin kuuluukin, että joka arkipäivä kirjoitan kaksi sivua. Ei se nyt ihan niin onnistu, ja voi olla, että väkisin väännetty kohtaa delete-nappulan ennemmin tai myöhemmin. Luultavasti viisas ratkaisu on kuitenkin siinä, että rajoitan homman arkipäiviin, että tulee viikolle rytmiä.
Hesarissa oli koko sivun juttu ”Apuraha-automaatti ruokkii konkareita”. Siinä oli lueteltu kokovuotista apurahaa saaneet kirjailijat. Joka vuosi apurahan saaneissa kirjailijoissa oli niin paljon nimiä, joita en ollenkaan tunnistanut, että tulin siihen tulokseen, että olen hyvin sivistymätön ihminen. Tai sitten apurahoja jaetaan omituisin perustein. Kuulemma otetaan huomioon sosiaaliset seikat. Onhan se sillä tavoin mukavaa olla kirjailija. Jos ei synny tekstiä tai kustantajaa ei löydy kirjalle eikä lukijoita saati sitten ostajia, niin ei tarvitse mennä sossun luukulle, kun toimeentulotuki tulee apurahoina.
Lisätty 06.01.2011
-----------------------------------------------------------------------
Valkoista joulua
Tulimme nyt vaihteeksi Helsinkiin, rakas tyttäremmekin Lontoosta tuli joulun viettoon. Nyt on valkea Joulu. Helsinkiläisillä vaan on valkean aineen kanssa ongelmia. Lontoossa on lentokentät lumivaikeuksissa ja BBC on kertonut, että Suomessa osataan lentokenttä aurata. Nyt on suunnitelmissa markkinoida suomalaista lentokentän talvihuolto-osaamista kaikkialle maailmaan. Viime talvena Kittilässä Kari oli soittamassa liki 90-vuotiaalle naisihmisille virkistysloma-asioissa. Rouva ei ehtinyt puhelimeen, oli kuulemma lumitöissä.
Tuumasin tässä, että helsinkiläiset voisivat tulla Kittilään hankkimaan lumenluonti know-howta, kun eivät näköjään saa lumitöitä tehtyä muualla kuin lentokentällä. Esimerkiksi Jussilan Kaitsun Lumibois voisi alkaa konsultointibisneksen. Lumibois on luonnollisesti Kittilän Ihmisten yhteisöjäsen. Voitaisiin me Kittilästä vähän opettaa muitakin asioita helsinkiläisille. Vaikka nyt ensiksi sitä, miten ikäihmisten virkistystoiminta pitäisi hoitaa.
Nyt on päästy Tapaninpäivään, on saatu lahjoja ja kystä oli kyllin. On syöty hyvin, tänä vuonna sillä erotuksella, että on enemmän salaatteja ja kevyempääkin einestä mukana ruokalistalla. Oikeastaan jouluruokailut ovat parempia kuin ennen, määrän sijasta olemme panostaneet laatuun, mikä ei ole ollenkaan hassumpi juttu.
Lisätty 26.12.2010
-----------------------------------------------------------------------
Pieruista ja kilpailuttamisesta
Ei ole vieläkään selvinnyt, kuinka blogia kuuluisia pitää. Poliitikot pitävät blogia tietysti itseään kehuakseen ja tavallaanhan tämä sitä on minullakin, vaikka en aio olla ehdolla yhtään minnekään. Eikä sitä heti ensimmäiseksi ilmavaivoista tai peräpukamista aloita, vaikka voisivat tietysti kiinnostaa. Tai pitääpä tässä mainita, että luulin laktoosi-intoleranssin olevan joku vaikea sairaus, joka rajoittaa elämää pahastikin. Se kai pierettää ja turvottaa vatsaa, jos maitoa erehtyy juomaan. Tuumasin, että jätänpä laktoosit väliin eikä enää pieretä ja turvota. En aio silti ryhtyä laktoosi-intolerantikoksi, sillä en pidä intoleranteista ihmisistä enkä halua sellainen olla. Parisuhdekin on jo niin vakaalla pohjalla, että se on pierunkestävä. Ja on minulla pillereitäkin, joita voin ottaa tarvittaessa, sillä julkisilla paikoilla piereskely ei ole kovin eleganttia.
Nykyään valistunut kuluttaja kilpailuttaa kaikkea. Minäkin ajattelin, että kilpailutetaan vakuutukset ja sähkö. Siinä meni monta päivää ja melkein meni hermotkin. Olen vakuuttanut Pohjolassa liki 40 vuotta ilman ensimmäistäkään vahinkoa. Otin yhteyttä Ifiin, Tapiolaan, Nordeaan ja Pohjolaan. Pohjola hoiti asian parhaiten, sieltä lopuksi soitti oikein mukava elävä ihminen Kittilän Osuuspankin konttorista, ja muotoiltiin oikein sopiva vakuutusturva. Säästyi melkein tuhat euroa. Sähkösopimus tehtiin Suur-Savon sähkön kanssa ja sama lopputulos. Meillä kun on hulvattoman iso talo, sähkölämmitys ja Lapissahan voi talvella olla joskus pakkastakin. Tämä kaikki siis kannatti, tarvittiin ainakin 20 sähköpostia, kymmenkunta puhelua, Kari kävi Osuuspankissa ja Rovakairan toimistossa Kittilässä ja luettavaa kapulakielistä tekstiä kymmeniä sivuja. Olen siis tyytyväinen urakkani tulokseen. Asiassa vaan on yksi mutta. Tämä jos mikään on epäoikeudenmukaista. Luulenpa, että kaikkein köyhimmät mummot eivät samaan kilpailutusrumbaan kykene. Monimutkaiset sopimustekstit ovat aika ahdistavia, kun ei voi olla varma, ettei pikkupräntillä ole jotain sellaista, mitä ei ole ymmärtänyt. Karin jalkaonnettomuudesta viisastuneina otimme tapaturmavakuutuksetkin, joita Pohjolasta saa vanhatkin ihmiset ilman terveysselvityksiä.
Finnairkin sai lakkonsa loppumaan. Mika Vehviläinen lähetti kanta-asiakkaillensa sähköpostia. ”Kanta-asiakkaat ovat meille erityisen tärkeitä ja toivon, ettei luottamuksesi Finnairiin ole joutunut liian suurelle koetukselle tämän poikkeustilan aikana. Haluamme jatkossa palvella sinua entistä paremmin”. Huhtikuun loppuun asti saa lennoista kaksinkertaiset pisteet. Minusta oikein fiksu veto. Tämän iankaikkisen kilpailuttamisen sijaan olisi parasta, jos yritykset oikeasti palkitsisivat asiakkaitaan uskollisuudesta. Olihan meilläkin bisnes-aikoina Finnairin kulta- ja platinakortit, loungeissa istuttiin ja samppanjaa siemailtiin. Loungeja ei kaipaa, niissä istuu enemmänkin koppavaa ja paskantärkeää porukkaa. Bisnesmatkustajat on tarpeellisia, muta on hyvä pitää tavikset tyytyväisinä. Meitä on nimittäin niin paljon enemmän täyttämään lentokoneita.
Uskollisuudesta vielä: lämpimät kiitokset uskollisille lukijoille viesteistä. On ihanaa, kun viitsitte lähettää palautepostia ja kannustuksia. Blogihan on kuin pulloposti, eihän tiedä, lukeeko kukaan. Tässä blogissa kun ei sellaista laskuria, että tietäisin, luetaanko vai ei. Ja saa nähdä, milloin tulee ensimmäiset haukut. Yleensä kun ihmiset kai ovat innokkaita tarttumaan kynään vain silloin, kun on moitetta. Tähän asti olen saanut vain kannustuksia. Kiitos siitä. Talletan ne erityisessä sähköpostikansiossa, jota ehkä sitten lueskelen uudestaan jos epätoivo tai kirjoittajan kramppi kiusaa.
Lisätty 11.12.2010
-----------------------------------------------------------------------
Tilejä ja hiihtelyjä
Nyt alkaa kuntoilu jo tuottaa tuloksia, ihan selvästi jo jaksaa paremmin. Sitkeästi olen raahautunut suksille joka päivä vaikka kelit ovat tylsänpuoleiset. Kaamos sinänsä on ok, mutta kun päivä on pilvinen ja tuuli riepottanut lumet puista, maisema on ankea eikä yhtään mieltä ylentävä. Mutta kummasti sitä on itseensä tyytyväinen, kun on pari kilometriä suksitellut. Pari kilometriä saattaa tuntua useimmista vähältä, mutta minulle se on paljon. On siis opittava olemaan iloinen siitä, mihin pystyy. Turha sitä on käydä nuoria ja terveitä ihmisiä kadehtimaan. Levillä näyttää olevan Valko-Venäjän vammaishiihtäjiä treenaamassa. Lujaa sujahtavat jalattomat miehet ohitse. Hiukan tietysti hävettää, että en huonokuuloisena osaa takaa tulevia väistää, olisi tietysti kohteliaampaa. Mutta antaa se vähän perspektiiviä, minulla on sentään jalat, vaikka vähän heikonpuoleiset.
Painokin menee ihan mukavasti alaspäin. Ollaanhan me se joskus aiemminkin todettu, ettei laihduttamisen tarvitse merkitä huonosti syömistä. Oikeastaan päinvastoin. Tässä kun on vähän suunnitelmallisempi, niin tulee syötyä oikein hyvin, eikä nälkää ole nähty ollenkaan. Piti tässä sillä tavoin vanhuuteen varautua, että jos on ylipainoa toistakymmentä kiloa kannettavana, niin eipä sitä jaksa kanniskella, parempi päästä eroon. Olemme oppineet tekemään mahdottoman hyviä vihannessosekeittoja: porkkana-korianteri, kesäkurpitsa-basilika, bataatti-curry-persilja, kukkakaali-juusto-lipstikka ja aina uusia sävelletään. Onneksi nykyään saa kaikenlaisia yrttejä tuoreena, niillä saa melkein mistä vaan hyvää. Että päivän toinen ateria on vihanneskeittoa, eikä juuri sen kummempia elämäntapamuutoksia. Kun keitto on ihan hyvääkin, niin eihän tässä mitään hätää. Saa sitten nähdä, miten joulusta selvitään ilman uusia läskejä.
Karin kanssa on tehty lujasti paperitöitä. Onhan se hienoa, että Kittilän Ihmisillä on yli 350 jäsentä. Se tietysti tarkoittaa, että on oltava yhdistyslain mukaisesti jäsenluettelot ja muut paperit kunnossa. Nykyään pankeista ei tule maksajan osoitetta ja yhteystietoja, kun ei enää lähetetä tositteita saapuneista maksuista. Niinpä Kari on soitellut numerotiedusteluun ja tarkistellut kymmeniä osoitetietoja. Sähköpostin päässä on parisataa jäsentä, mutta etanapostitusosoitteita on liki 140. Ja totta kai heillekin pitää yhdistyksen asiat saada perille. Jäsenmäärä tarkoittaa myös montaa sataa tositetta kirjanpitoon. Kirjanpidon teettäminen tällä volyymillä maksaisi niin paljon, ettei yhdistyksellä ole rahaa. Niinpä aion urheasti tehdä kirjaukset ja opetella kirjanpito-ohjelman. Enkä ole kirjanpitoa tehnyt vuosikymmeniin. Joka tapauksessa tilien ja toiminnan läpinäkyvyys on kunnia-asia. Aivan liikaa olemme saaneet lukea tiliepäselvyyksistä ja kavalluksista hyväntekeväisyysjärjestöissä, niin pelastushelikoptereissa kuin SPR:ssäkin.
Lisätty 05.12.2010
-----------------------------------------------------------------------
Kuntoilua, kaamosta, stressitestiä ja Talebania
Kuntoutuksen tärkein osa tapahtuu kotona kuntoutuksen jälkeen. Kahdessa viikossa ei ihmeitä, tehdä ne tehdään joka päivä kotona, puoli tuntia joogaa, toinen puoli tuntia hiihtoa ja sitten vielä pikkuiset vesijumpat päälle. Jos tätä tekee ne vuoden muut 50 viikkoa, luulisi jo jossain tuntuvan. Pitää vaan olla malttia, elämä on muutakin kuin kuntoilua, mutta tietysti hyvässä kunnossa elämä voi tuntua paljonkin mukavammalta.
Tänään lähdin urheasti hiihtämään, vaikka pakkasta oli 21 astetta. Sen puolituntisen tarkenivat varpaatkin. Olen hyvin, hyvin ylpeä itsestäni. En kai vaan ole tulossa sairaaksi?
Taas on tullut nettisivujen kautta mieltä lämmittävää kirjapalautetta, myös melko iäkkäiltä ihmisiltä. Pääteoksen neuvoilla on tehty edunvalvontavaltuutuksia. Jostain syystä se kirja taitaa elää jonkinlaista pienoisrenessanssia, koska siitä edelleen tulee kiitospostia. Etenkin se tuntuu puhutelleen niitä eläkeikää lähestyviä, joiden vanhemmilla ja isovanhemmilla on ollut muistisairaus.
Olen jopa vähän laihtunut. WiiFit ilmoittikin, että olen palannut ylipainosta normaalipainon ylärajoille. Jos vielä viisi kiloa rutistetaan, niin sitten onkin jo ihannepaino käsillä. Ei paha.
Pahempi juttu on tuo Irlannin pankkisotku. Ja taitapa muu Eurooppa tulla perässä. USA:n pankit olivat sotkussa jo aiemmin. Ja samat roskapankkiirit vaan Guardian-lehden mukaan saavat jouluna taas miljardien bonuksia. Se on kaksi vahvaa, joille ei pärjää Nato, USA eikä EU: Taliban ja pankkiirit. Mutta koska tehdään stressitestit Kiinan ja Venäjän pankeille. Mutta taitaa Kiinan keskuspankissa olla niin paljon kultavarantoja, että ostavat kaikki stressaantuneet pankit pois kuleksimasta.

Lisätty 25.11.2010
-----------------------------------------------------------------------
Kaamoksen sylissä
Tuli vähän pitkänpuoleinen paussi. Tietotekniikan uusavuttomana olin kyllä ottanut matkalle mukaan salasanan ja käyttäjätunnuksen, mutta kun vieraissa koneissa ei ollut kirjanmerkeissä blogin osoitetta, enpäs tiennytkään, minne sitä salasanaa olisin tunkenut.
Helsingissä oli siis mukava käydä, tavattiin taas pitkästä aikaa muutamia rakkaita ystäviä. Tuli myös kovasti syötyä ja varmaan aika paljon juotuakin. Lääkäreillä tuli juostua enemmän kuin kotitarpeiksi. Taas keksittiin minusta uusia tauteja, onhan se toisaalta kansantaloudellisesti edullista, että kun on valmiiksi romuna, niin samaan kroppaan mahtuu enemmänkin vikoja samaan hintaan.
Olin myös pari viikkoa Maskussa kuntoutumassa. Tylsää, mutta hyödyllistä. Kuntoutuslaitos on siellä pellon laidalla mitäänsanomattomassa maisemassa. Marraskuinen Etelä-Suomi on alistunut ja väsähtänyt. Eilen sitten lumi taas kerran yllätti Helsingin liikenteen, mutta ehdin ajoissa lentokentälle. Blue1:n lento oli pari tuntia myöhässä.
Kittilässä iltapäivä oli pehmeästi kaikissa harmaan sävyissä, lämminhenkinen pakkasesta huolimatta. Illalla maisema sai kuunvalossa kaikki sinisen sävyt ja lumiset puut lempeitä. Täällä on taas hyvä olla.
Kittilän Ihmisille kuuluu monenmoisia kivoja asioita. Mutta se onkin jo toinen juttu, sanoisi Kipling.
Lisätty 19.11.2010
-----------------------------------------------------------------------
Iloa ja ihmettelyä
Virkistysloman toinen päivä alkoi kylpyläkäynnillä heti aamiaisen jälkeen. Levihotellin uusi kylpylä on hieno paikka. Huonompikuntoisille kylpylä kaikessa hienoudessaan on silti liian vaativa kohde. Kylpyläkäynnin jälkeen lounastettiin Levihotellissa. Meillä on miettimisen paikka siinä, että voimme järjestää vähän erityyppisiä virkistyslomia lomalaisten jaksamisen mukaan. Onhan Levillä mahdollisuuksia.
Iltapäivällä oli opastettu kävelykierros, jonne noin puolet porukasta suuntasi. Tiensuun Reijohan on kokenut eräopas ja osasi kertoa paljon mielenkiintoisia tarinoita matkan varrelta. Muuta jäivät hotelliin Sylvin vetämään tuolijumppaan ja seurustelemaan. Ennen illallista pidin pienen luennon muistin hoitamisesta ja siitä vilkkaasti keskusteltiin ja aihe kiinnosti kaikkia. Illallisen jälkeen melkein kaikki lähtivät Marian kappeliin Tunturimessuun, joka olikin hieno elämys. Messun jälkeen taas tanssi-intoiset suuntasivat Levihotelliin ja me muut jäimme K5:een muistelemaan. Sotien jälkeen Kittilän uudelleenrakennus ja sotakorvauksiin tarvittavat hakkuut tarkoittivat kovaa työtä ja kuulimme paljon kiinnostavia tarinoita. Toivottavasti joku jaksaa ne merkitä muistiin.
Aamulla oli vielä ennen kotiin lähtöä loppupalaveri, jossa koottiin yhteen kokemuksia. Kaikilla oli ollut mukavaa. Joku oli tavannut viidenkymmenen vuoden takaisin työtoverinsa! Vanhoja tuttavuuksia lämmiteltiin ja uusiakin ystäviä löytyi. Kirjalliset taitoni eivät mitenkään riitä kuvaamaan sitä iloa ja hyvää mieltä, jolla kotimatkalle lähdettiin.
Eräs lomalaisista piti pienen puheen, jossa hän sanoi suunnilleen näin: Kittilä on aina ollut äärimmäisyyksien paikkakunta, niin aatteellisesti kuin poliittisestikin. Levi on hieno ja rakennettu tyylikkäästi ja hyvistä materiaaleista. Paikkakunnalla on ollut särö, kun muissa kylissä on ajateltu, että kaikki kunnan investoinnit menevät aina Leville. Nyt Kittilän Ihmisten ansiosta me pääsemme tästä osalliseksi ja nyt tunnemme kuuluvamme yhteen. Emme ole kateellisia Levistä, vaan ylpeitä siitä. Ei kai sitä hienommin voi sanoa.
Ensi viikolla on tämän vuoden viimeinen virkistyslomaryhmä. Tänä vuonna virkistyslomilla on taas ollut lähes 100 ikäihmistä. On tämä vaan aika ihmeellinen juttu.
Lisätty 10.10.2010
-----------------------------------------------------------------------
Noituutta ja hartautta
Eilen tuli K5:een taas uusi virkistyslomalaisryhmä. Vahingossa joukkoon oli päässyt lipsahtamaan muutama alaikäinen. Alaikäraja kun on 75 vuotta. Vaikka kuinka olin ohjailemassa väkeä lounaalla samoihin pöytiin, niin kummasti suomalainen jättää hajurakoa, eikä mene pöytään, jossa joku jo on itumassa. Viikonloppuna skyptetettiin perhepuhelu Levi-Lontoo-Pariisi. Ninnu opettaa nyt fysiikkaa yliopistossa Pariisissa. Ovat kuulemma pahankurisia ja häliseviä oppilaita, että menee aikaa kurinpitoon kuin ala-asteella. Minä menin sanomaan, että minullapa on ensi viikolla tottelevaisempi ryhmä. Katin kontit. Ikäihmiset ne vasta jästipäitä osaa olla.
Täällä on aika paljon ikiroutaa. Sotien jälkeen poliittiset linjaukset olivat niin tiukkoja, että jos naapurissa oltiin toista puolta, eipä ojaa ylitetty. Useimmat virkistyslomalaisista ”tiesivät” toisensa, mutta eivät olleet puheissa. Käytiin Marian kappelissa. Meillähän on täällä pastorina Jaakko Syynimaa, joka on kuin vanhoista elokuvista, että kaikki mummut rakastuvat ensi silmäyksellä. Nuorena miehenä hänellä oli heavy metallibändi. Laulaa kuin Olavi Virta ja Tom Jones yhdistelmänä. Soittaa kuin konserttipianisti. Laulettiin Lapin tango ja veisattiin valssitahtinen Kiitos Sulle Jumalani.
Siitä jatkettiin Levin keskustaa ihastellen Sokos-hotellin tarjoamille kirkkokahveille. Hyvät kahveet ja pullat. Kiinnostuneille esiteltiin hotellia. Ryhmässämme on mukana mies, joka oli tuonut hirret ensimmäiseen Leville rakennettavaan lomamökkiin 1980-luvulla. Toinen mies kertoi olleensa sodan jälkeen Sirkassa ja tuli kova rajuilma. Olivat päässeet suojaan latoon, joka oli ainoa polttamatta jäänyt rakennus koko kylässä. Ajatelkaapa Levillä kävijät tätä. Kirkkokahvien jälkeen juttu jo luisti niin, että joku oli jo löytänyt porukasta sukulaisen.
Illallinen oli Saamen Kammissa. Niiles-Jouni Aikio oli laittanut pöydän koreaksi ja hyvältä maistui. Lopuksi Niiles-Jouni joikhasi ja kertoi hulvattomia tarinoita naimakohtausten kuvauksista Mollbergin ”Maa on Syntinen laulu” ?elokuvaan. Meinasi jo mennä hermot joikaamisen aikana, kun muutama vanha rouva jatkoi keskustelua kovaan ääneen. Olin melkein ryhtymässä nuhteluun, kun Kuuselan Mika kertoi, että joillekin Niiles-Jounin joikaaminen on noituutta, josta lappilaisia on saarnastuoleista varoitettu. Niinpä en sitten mennyt nuhtelemaan. Jos joskus toistekin saamme Niiles-Jounin ja rouvansa vieraanvaraisuudesta osalliseksi, pitää tähänkin varautua. Kerrotaan, että jos joikaaminen loukkaa jonkun vakaumusta, niin saa ihan luvan päältä lähteä pois sitä ennen. Näin kiinnostuneet saavat kuunnella häiriintymättä. Illalla porukka oli jo hyvin koossa.
Havaitsimme sellaista kehiteltävää, että on yritettävä saada kaikille huonekaveri. Jos asuu yksin, ja lähimmät naapurit ovat kilometrien päässä, vähintä mitä voi virkistyslomalla odottaa, on juttukaveri huoneeseen. Illalla vielä virkuimmat lähtivät Levihotellin naistentansseihin.
Lisätty 06.10.2010
-----------------------------------------------------------------------
Canossan matkaa ja korruptiokiukkua
Nyt heti alkuun on vähän pyydeltävä anteeksi Lehtisen Lasselta. Kari toi kirjastosta Lasse Lehtisen ”Siivetönnä en voi lentää”. Se ei ollut ollenkaan tylsä. Ilmeisesti suunnitelmaan kuuluu nousta kansankunnan kaapin päälle uutena Väinö Linnana ja tehdä sukutrilogia nyt toisen maailmansodan ympärille. Mallikas yritys. Ex-demarin vaimonakin oli ajoittain vaikea pysyä kärryillä, keitä Lasse tarkoittaa poliittista historiaa kertoillessaan. Luulisin, että nuoremmat sukupolvet eivät enää tiedä, kuka oli Korsimo tai Limppu tai muutama muu, joita en tunnistanut kerronnasta.
Kirja oli ihan viihteellinen, varsinkin jos politiikka yhtään kiinnostaa. Lasse ihan onnistuneesti sisällyttää tarinaansa sen, että SDP oli sodan jälkeen tarpeellinen suojelemaan Suomea kommunistien vallankaappaukselta. Kepun ja kommunistien välissä piti olla ”buffer-zone”. Jäi vaan mietityttämään, mitä virkaa SDP:llä enää on. Neuvostoliitto kun hajosi. Armas puolisonikin siitä erosi viime vuonna 47 vuoden jäsenyyden jälkeen. Mikael Jungnerin kirjauutisten jälkeen olikin varsin tyytyväinen, ettei tarvinnut enää myötähäpeää kärsiä. Isä Mitro ylitti jo sietokyvyn.
Lassen kirjassa kerrotaan elävästi poliitikkojen korruptoituneisuudesta ja sodanjälkeisistä Merisaloista. Ja huorissa käytiin. Silloin vain ei ollut rahanpesusäännöksiä ja pimeää rahaa kulki ruskeissa kirjekuorissa ilman vaalitukea varten tarvittavia yhdistyksiä. Sitä vaan ihmettelen, että ainahan se tiedetty, että näin on, mutta rötösherroista puhuminen jätettiin Vennamolle. Seksipuolella on ehkä hiukan politiikka siivoutunut, eipä pääse julkisuuteen muut kuin Kanervan tukijat ja Tukiaiset ynnä tietysti Jungner, joka eikä ehkä olisi julkisuuteen päässyt, jos ei itse olisi kiirehtinyt retostelemaan olevansa panomies.
Kokoomuskin on ihan munaton yrittäjien asioissa. Ei ole mukamas sisäministeriöllä poliisiresursseja talousrikoksien tutkintaan kun ei valtiovarainministeriö anna rahaa. On niin työlästä hommaa. Antoivat kottikärrykaupalla elvytysrahaa mukamas putkiremontteihin. Mitä siitä seurasi? Aloitettiin putkiremontteja, joita tekemässä oli virolaisten alihankkijoiden romanialaisia lukutaidottomia putkimiehiä. Sutta tulee ja putkiremonttievakoissa asuva väki hermostuu kun remontit venyvät kuukausikaupalla. Eikä mene vuottakaan, kun nämä remonttifirmat ovat konkurssissa, sosiaaliturvamaksut ja verot jätetään maksamatta. Ay-liikettäkään tämä ei innosta, kun jäsenten palkkasaatavat maksaa Palkkaturva, rehellisempien ihmisten maksamista verorahoista.
Sitten meillä on näitä jeesustelevia akateemisia asiantuntijoita. Minäkin kirjoitin harmaasta taloudesta ja talousrikollisuudesta. Siinä yhteydessä sanoin, että kirjanpito on tehtävä ja verot maksettava. Mitäpä teki porvarilehtien Alma? Se julkaisi suurimmissa maakuntalehdissään arvostelun, jossa kirja moitittiin. ”Akateemiset "maripaitamaisterit" ja joutavat työelämäsosiologit saavat kyytiä. Yritysten osalta riittää, että ne ovat kannattavia. Tämä on sopiva yrityksen yhteiskuntavastuun tapa”. Arvostelijana oli Jyväskylän yliopiston johtamistaidon professori, ehkä juuri tarkoittamani joutava työelämäsosiologi. En edes sanonut noin. Nyt rehellisesti ja kaikki maksunsa maksavat yrittäjät menevät nurin, koska eivät pärjää tarjouskilpailussa nahkatakkimiehille, jotka rahastivat elvytysmiljoonat Baltiaan. Yhteiskuntavastuun taivaanrannan maalarit saavat höpistä omiaan heti kun harmaata taloutta on kitketty kunnolla häkkiin asti.
Lisätty 04.10.2010
-----------------------------------------------------------------------
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!
Olinpas viimeksi synkällä mielellä. Taisi olla flunssa pukkaamassa päälle ja nythän se tässä jo riehuu. Täytyy kyllä muistaa, että koko viime vuoden sain olla flunssattomana. Olisiko syy sikainfluenssakäsihygenian, joka nyt on päässyt lipsumaan? Olkoon tämä muistutukseksi niille, jotka eivät ole vielä flunssa tänä syksynä ehtineet hankkimaan.
Blogin kirjoittaminen on jotenkin hämärää puuhaa. Tämä on kuin puhetta, jos ei tiedä kuunteleeko kukaan. Tarkkaan ottaen ei ole oikein selvinnyt, mitä blogissa ylipäänsä pitäisi olla. Olen nimittäin luvattoman laiska lukemaan muiden blogeja.
Sunnuntainen synkkämielisyyteni sai lukijapalautetta: Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla. Sepä olikin niin laittamattomasti sanottu, että heti kohta virkistyin. On tullut muutakin kivaa postia: ”tarhan täti” kirjoitti, että Sumutettu sukupolvi pitäisi määrätä pakolliseksi lukemistoksi kaikille maamme päättäjille. Kovasti arvostamani emerituspäätoimittaja lähetti ihan paperikirjeen: Kirjoitat rikasta suomen kieltä, yllätät tuoreilla ilmaisuilla ja osaat piirtää kolmiulotteisesti.
Kyllä se niin on, että kissa kiitoksella elää ja häntä pysyy jo pystyssä ilman hakaneuloja. Mitenkäs osasikin tulla niin iloisia asioita kaikista luukuista. Kustannustoimittaja Vuokko Hosialle olin ihmetellyt, että kumma juttu, että on vakiolukijoita, jotka tykkäävät kaikista kirjoistani, vaikka kirjat ovat ihan erilaisia. Hän sanoi, että Kyllä sinä sen verran salaviekkaasti ja -hauskasti kirjoitat - ja kuitenkin asiaa - että tekstiesi makuun päässyt haluaa ne kaikki lukea.
Tämä kaikki on niin tärkeää, kun etsiskelen taas uudenlaista sanomisen tapaa seuraavaan kirjaan. Selailin vähän Sairaan hyvä potilas-kirjaani, koska sivuan vähän samoja aiheita nyt seuraavaksi. Kylläpä siinä oli pitkiä ja monipolvisia lauserakenteita ja hienostelevia sivistyssanoja tarpeettoman vuolaasti. Ja sekin aikanaan valittiin kuuden parhaan tietokirjan joukkoon vuonna 2006.
Eli näinpä minä tulin kehutuksi ihan iloiseksi. Ja mitäpä me tästä opimme, aina jos suinkin on syytä sanoa jotain hyvää ja kaunista toiselle ihmiselle, ei pitäisi jättää sanomatta. Eihän kuolinvuoteen ääressä surra sitä, mitä joskus on tullut sanottua vaan kaikkea sitä, mitä olisi pitänyt aikanaan osata sanoa. En minäkään koskaan sanonut isälleni, että kyllä minä sinua rakastan. Sellaista puhetta ei niinä aikoina perheissä varmaan paljon muutenkaan harrastettu. Mutta mistäpä sen tietää, jos Kauko-isäni jossain pilven reunalla lukee blogia, niin tulipa sanotuksi.
Olen tässä parin viikon päästä Ouluunkin menossa. Tutkistelin vähän reittejä, bussilla pääsisi suoraan: 7 tuntia 55 minuuttia. Ihan Singaporeen ei tuossa ajassa lennä, mutta Bangkokista ei paljon puutu. New Yorkiinkin ehtisi. Lupauduin nyt kuitenkin WSOY:n juttuun, jonne tulee viisi muutakin kirjailijaa. Kari nyt lähtikin Kittilän kirjastoon hakemaan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa ja Lasse Lehtisen trilogian ykkösosaa. Taidanpa Oulusta vielä ostaa kirjat ja pyytää omistuskirjoitukset (jos ovat tarpeeksi hyviä, tähän kuuluisi hymiö, mutta niitä en osaa). Vaikka mielestäni Lassesta on tullut pönöttävä ja tylsä vanhempi valtiomies, ehkäpä paperinmaku tarttui nahkaan EU-vuosina. Ihan mielenkiintoista tarkistaa, mikä on tilanne. Aion kyllä vähän neuvoa, että jos presidentinvirkaan olisi pyrkyä, kannattaisi vähän olla hauskakin. En ole pariin vuoteen viitsinyt enää edes Ilta-Sanomien kolumneja lukea. Aikanaan ostin aina Lassen joka kirjan, heti kun tuli kauppoihin.
WSOY:n kirjailijana on kyllä se hyvä puoli ollut, että on saanut tavata monenlaisia hienoja kirjailijoita ja siinä sivussa ikään kuin haistella kulttuurin tuoksua lähietäisyydeltä.
Lisätty 29.09.2010
-----------------------------------------------------------------------
Syksyistä melankoliaa
Pikkulikkana aina oikein odotin syyskuuta ja koulun alkua. Syksyllä oli aina niin tarmokas ja suunnittelevainen olo. Nyt on vointi taas vaihteesta notkahtanut ja on riittävästi suunnittelemista siinä, miten jaksaa vain päivittäiset pikku askareet hoidella. Samoin kuin jalka laahaa, laahaa ajatuskin. Pitäisi olla joku varamoottori, joka lähtisi vetämään tätä kokonaisuutta eteenpäin. Kun tarpeeksi kertyy tekemättömiä töitä, niin seuraa päättämättömyys, eikä edes tiedä mistä päästä aloittaa. Sähköpostejakin on inboxissa pitkä jono, joihin olisi jo kauan sitten ollut aika vastailla. Pyykkikoppa on täynnä. Ja sitten ihan oikeita töitä, Kittilän Ihmisten lokakuun lomien ohjelmat viimeistellä ja mukava olisi uutta kirjaakin vähän viedä eteenpäin.
Ruska on kaunis, koivuista on osittain jo lehdet pois. Maaruska hehkuu vielä kauniissa auringonpaisteessa. Ikkunasta katselen haikeana Levin golfkentän 18. väylää. Pitää tietysti olla kiitollinen, että kesällä oli niin hyvä vointi, että pelasin aika monta kertaa 9 reikää. Samalla vakuuttelen itselleni, että kyllä tämä tästä taas. Lähdenpä iltapäivälle reippaalle 300 metrin sunnuntaikävelylle vetämään vasenta jalkaa perässäni. Sellaista tämä vaivaisen elämä.
Ja juuri nyt otan itseäni niskasta kiinni, ja aion teen jotain. Alavireisyyteen paras lääkitys on työ. Kun sitten saa jotain konkreettista aikaan, voi olla itseensä tyytyväinen. Taidanpa konkata alakertaan ja panna pesukoneen päälle. Sitten voi illalla ihailla silitettyä pyykkikasaa ja julistautua työn sankariksi. Lääketieteessä tätä kutsutaan toimintaterapiaksi.
Ensi kuussa Kittilän Ihmisillä on taas kaksi ikäihmisten virkistyslomalaisryhmää tulossa. Nyt ollaan K5:ssä, käydään uudessa kylpylässäkin. Meillä on vähitellen kehittynyt tiedonhankintasysteemi, jolla löydämme syrjäkyliltä väsyneitä omaishoitajia, syöpäleikkauksesta masentuneita, hiljattain leskeksi jääneitä ja yksinäisiä ja sitten kutsumme heidät virkistäytymään. Tietysti ryhmissä aina pitää olla myös muutamia vilkkaita ja seurallisia ihmisiä, jotka pitävät juttua yllä.
Lisätty 26.09.2010
Aikisten tanssit
Kittilän Ihmiset ry:n tämän vuoden suurin ponnistus oli tanssiaiset. Kaikki onnistui paremmin kuin osasimme toivoakaan. Täytyy tunnustaa, että aika monta huonosti nukuttua yötä meillä Karin kanssa oli, kun heräilimme miettimään aamuyön tunteina, miten urakasta selvitään. Osallistujia oli 250, Panorama-hotellissa yöpyi tanssiaisten jälkeen 200 juhlavierasta. On tapahtunut jonkinlainen läpimurto: monet yksinäiset ikäihmiset syrjäkyliltä olivat lähteneet mukaan. Ystävät ja naapurit olivat yllyttäneet. Toimintamme tunnetaan ja meihin luotetaan.
Yhdistyksen jäsenmäärä lisääntyi huimasti: nyt meitä on jo lähes 350. Päätimmekin juhlahumussa ottaa tavoitteeksi 600 jäsentä, eli 10 % Kittilän väkimäärästä. Ei se mikään mahdoton tavoite ole. Ohjelma oli hieno, aloitimme lounaalla Panorama-hotellin Okta-ravintolassa, iltapäivällä oli Levi Summitissa ohjelmaa, Saila Seurujärvi lauloi, Iris Palosaari luki runojaan ja Kari piti puheen. Osallistujia oli ympäri Kittilää: Molkojärveltä, Alakylästä, Kaukosesta, Kallosta, Kiistalasta, Kirkonkylältä ja Tepastosta oltiin joukolla mukana. Yhdessä sitten ihmettelimme, miksei Raattamasta tullut kukaan. Iltapäivällä halukkaat pääsivät opastetulle kiertoajelulle Pasman bussilla.
Hieno buffet-illallisen jälkeen alkoi tanssi. Herrasmiesorkesteri Jaakko Syynimaan johdolla aloitti, sitten jatkoi Kittilän Hanurikerho ja lopuksi tanssia tahditti Niilo Magga. Tanssiaisten jälkeen ilonpito jatkui hotellin aulassa, missä haitari soi ja seurusteltiin. Aamiaisen jälkeen alkoi kotimatka. Ilo on tarttuvaa, sitä jäi vielä kotiin vietäväksi ja muisteltavaksi.
Kun tanssiaisjärjestelyistä päätettiin, ei ollut suoraan sanoen tietoakaan, mistä rahat saadaan hankittua. Yhdistyksen tilillä ei ollut vielä puoltakaan tarvittavasta rahamäärästä. Mutta aivan ihmeellisesti sitä rahaa siunaantui: tanssiaisissa tuli monta kymmentä uutta jäsentä. Pitkäaikainen Kittilän kunnanjohtaja Seppo Maula oli päättänyt osoittaa eläkkeellesiirtymisensä huomionosoitukset Kittilän Ihmiset ry:lle, joista onkin kertynyt jo toista tuhatta euroa. Kiitokset Sepolle!
Seuraavaksi aiomme vielä tälle syksylle saada ainakin yhden virkistysloman aikaiseksi. Meille onkin jo kertynyt ehdotuksia virkistysloman tarpeessa olevista ikäihmisistä eri puolelta Kittilää. Olisiko se hyvä tavoite, että Kittilän yli 75-vuotiaat pääsisivät joka toinen vuosi virkistymään? Heitä on yli 400, joten työmaata piisaa.
Lisätty 02.09.2010
-----------------------------------------------------------------------
Polvi paranee vihdoinkin
Karin polvi pysyi turvonneena, nestettä poistettiin Kittilän terveyskeskuksessa. Mustelmia oli nivuksesta nilkkaan. Kesäkandidaatti oli sitä mieltä, että kyllä se siitä paranee. Tuli sentään vakituinen lääkäri katsomaan ja teki kiireellisen lähetteen Rovaniemen keskussairaalaan. Viikko meni. Kari soitteli sairaalaan ja siellä kerrottiin, että lähete on kyllä tullut perille, mutta sitä ei ole kukaan lukenut, kun ei ole lääkäriä paikalla eikä tiedetä, koska tulisi. Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä Helsinkiin.
Saimme hyvällä tuurilla Diacorista ajan oikein kuuluisalle traumatologille, joka korjaa huippu-urheilijoidenkin jalkoja. Otettiin magneetti saman tien ja siellä oli kahdet ristisiteet reveneet, oli kontuusiota, ödeemaa, irrallisia rustonkappaleita, kierukassakin jotain vauriota. Lääkäri sanoi kuvat nähtyään, että ortopedin kannalta huono tapaus, kun ei tarvitse leikata. Potilaan kannalta hyvä, että selvitään ortoosilla. Ortoosi on sellainen pehmustettu metallituki, jolla polvi saadaan immobilisoitua, ettei tarvitse kipsata. Sitä nyt pidetään kuusi viikkoa yötä päivää. Siivotonta näissä apuvälineissä on hinnat. Sellainen vähäinen häkkyrä maksaa 900 €. Kyllä joku vetää välistä ja paljon.
Kuuden viikon päästä sitten mennään näyttämään, olisiko parantunut. Kuulemma 10-15%:ssa pitää leikata. Se sitten maksaisi 6 000 €. Tässä voi olla iloinen pelkästään siitä, että oli mahdollisuus omin varoin käydä hoidattamassa. Ortoosin laittamisen jälkeen turvotus lähti nopeasti vähenemään, ja mustelmat loppuivat. Nilkka kun oli kuin elefanttitautisella ja ihan musta. Lääkäri totesi lakonisesti: ”Sinnehän se veri valuu”. Eli lakkasi sitten valumasta. Mutta tuntuu pahalta ajatella kaikkia niitä ihmisiä, joilla ei ole varaa matkustaa liki tuhatta kilometriä saamaan kiireellistä hoitoa. Siellä sitten istuvat kotona ihmettelemässä, minne veri valuu.
Josta sitten tulikin mieleen, että ehkä näistä terveydenhuollon ongelmista pitäisi vähän kirjoitella jatkoa ”Sairaan hyvälle potilaalle”. Toppuuttelen nyt tässä vähän, kun ei ole tämä huushollin rästitöiden teko edennyt yhtään kun tuli polviepisodi. Tänä aamuna olin jo viideltä hereillä ja pää jo oli kovasti kirjoituspuuhassa, ettei kai siinä mikään auta. Mutta taatusti palailen kunnianarvoisen Duodecimin helmoihin, ymmärtääkseni tuhlaajatytär otetaan vastaan harharetkestä huolimatta. WSOY saa minun puolestani kiehua pikkuperunakeitossaan.
Lisätty 10.08.2010
-----------------------------------------------------------------------
Rakas päiväkirja ynnä Ruotuväki
Oikein pysähdyin ajattelemaan, mikä ero on päiväkirjalla ja blogilla. Blogiin kun ihmiset yleensä kirjoittava asioista, jotka ovat mielen päällä. Tai poliitikot kirjoittavat sellaisia asioista, joilla kuvittelevat saavansa ääniä seuraavissa vaaleissa. Minähän en nyt aio mennä mihinkään ehdolle, vaikka tietysti tänne Lappiin pitäisi saada Paavo Väyryselle hyvä seuraaja väyrystelemään. Pikkutyttönä, alun toisella kymmenellä pidin kyllä päiväkirjaa siinä oli oikein lukkokin. Mutta luulen, etten sinnekään kirjoittanut mitään sellaista, mitä ei joku toinen olisi saanut lukea. Sen takia blogin pito on helppoa, vaikka ajatukseni tallentuisivat nettiavaruuteen, enpä varmaankaan sanoisi mitään sellaista, mitä kuka tahansa ei voisi lukea. Senpä vuoksi lienen tylsä. Tulin tätä ajatelleeksi, kun katsoin telkkarista Terapia-ohjelmaa. Siinä shrikki kysyi, mitä oikeastaan sanoisit isällesi. Jotain sen tyylistä. Pointti onkin siinä, kuinka paljon me loppujen lopuksi oikeasti sanomme sitä, mitä sydämessä aidosti tarkoitamme. En esimerkiksi koskaan saanut sanottua isälleni, että rakastin häntä. Koska rakkaus oli sellainen sana, jota ei ollut tapana siihen maailman aikaan ääneen sanoa. Jälkikäteenhän ei koskaan tarvitse surra sitä, ettei sanonut pahasti. Mutta niin monta kertaa on surtava sitä, ettei osannut sanoa hyvästi. Jännä juttu, että jos sanoo hyvästi, niin se tarkoittaakin hyvästejä.
Olen ollut muutaman päivän omaishoitajana. Kari loukkaantui Loukisella. Sehän rimmaa hyvin. Hän kanoottireissulla. Kanootti lähti liikkeelle ja toinen jalka jäi rannalle, ja polvi nyrjähti. Sitä tässä parannellaan. Ja mitäpä me opimme tästä? Sen, että tässä iässä ei pidä astua muihin kuin sellaisiin kulkuvälineisiin, joissa on neljä pyörää.
Ja mitäpäs Ruotuväellä on tämän kanssa tekemistä. On tietysti se, että ihan pääkirjoitussivulla oli kolumni ”Manners maketh man”, joka alkoi ”Satu Salonen on kirjoittanut erinomaisen kirjan”. Ja se jatkui ihan samalla tavalla. On se niin hienoa tulla ymmärretyksi.
Lisätty 25.07.2010
-----------------------------------------------------------------------
Iltamia ja golfia
Pitkästä aikaa olen pelaillut golfia. Golfauto on hyvä keksintö. Eli jos vaihtoehtona on istua kotona, tai ulkoilla 4 tuntia golfkentällä, ei pidä moittia. Tulee siinä kuitenkin greenin ympärillä kävelyä ihan tarpeeksi. Ihmiskroppa on yllätyksiä täynnä. Pari viikkoa sitten swingi oli niin paikallaan, että ajoittain pelasin liki yhtä hyvin kuin terveinä päivinä. Jossain liikeaivokuoressa oli tallella oikeaoppinen swingi. Jopa lähestymislyönteihin santawedgellä sain back-spinniä, ihan kuin telkkarissa huippugolffarit. Sitten se swingi hävisi yhtä mystillisesti kuin se oli löytynytkin. Opettaa ainakin nöyryyttä tämä urheilumuoto. Mutta vaalin niitä muutamia hyviä lyöntejä muistoissani.
Eilen oli Tepaston Maa- ja kotitalousnaisten (myös kyläyhdistys) iltamat. Tepasto on pieni kylä Ounasjoen rannalla noin 25 kilometrin päässä Leviltä. Siellä oli oikeat vanhan kansan iltamat, jossa oli laulua, soittoa, sketsejä, näytelmää. On se ihan käsittämätöntä, miten yksi lappilainen syrjäkylä pystyy rakentamaan niin hienon tapahtuman. Ohjelma oli hykerryttävä. Mutta kovan tasoista osaamista täällä löytyy. Käy sääliksi kaupunkilaisten laitostunut kulttuurielämä. En muista, milloin olisin yhtä paljon nauttinut ohjelmasta kuin eilisiltana. Se nyt on vaan niin, että virkamiestyönä ja verorahoilla ei saa kloonattua lavalle samanlaista eläytymistä ja innostusta. On se kuulkaa näky, kun 80-vuotias talon vanha isäntä punaisessa mekossa ja taitavasti Carmeniksi meikattuna zumbaa lavalla riemukkaasti. Ohjelman suunnittelussa ja harjoittelussa oli käytetty paljon aikaa ideoita.
Väkeä oli niin, että lisätuoleja piti kantaa katsomoon (teatterina oli suuli, tai joku muu maatalousrakennus). Näyttämö ja katsomotilat oli koristeltu koivuilla. Oli puhvetti, ja teltta, josta sai grillimakkaraa. Iltamien jälkeen alkoi tietysti tanssi. Ehkä parasta iltamissa olikin siinä, että siellä oli ikähaitari laaja, niin vauvoja kuin yhdeksänkymppisiä, iloisesti yhdessä.
Lisätty 17.07.2010
-----------------------------------------------------------------------
Tanssiaistäpinöitä ja palautepalautetta
Meillähän on täällä Kittilässä elokuun kuutamossa (silloin yö taas vähän pimenee) on aikuisten tanssit. Alaikäraja 65 vuotta. Tarvittaessa haetaan kotiovelta, tiedossa on vuorokausi täysihoidolla viiden tähden hotellissa ja ohjelmaa vaikka mitä. Ihan ilmaiseksi ikäihmisille, ei tarvita valtiota eikä Raha-automaattiyhdistystä tai EU:ta. Orkesteri jo valikoi tansseihin kappaleita. Monet soittajista ovat yli 80-vuotiaita, myös eräs laulusolisteista. Häneltä on diabetes vienyt jalat ja näön huonoksi, mutta haitarinsoitto ja lauluhan onnistuvat istualtaankin. Iiris Palosaari, (Päivikin äiti) on Kittilän ikäihmisten lempirunoilija ja hän pitää runohetken. Tähän asti tansseihin ilmoittautuneista vanhin on 94 täyttänyt. Juhlaillallinen, sen päälle vanhan ajan iltamat, ja tanssit päälle.
Sitten vähän kirjallisia asioita. Minulle itselleni kivoin asia nettisivuissani on se, että voin niiden kautta saada palautepostia ihan ventovierailta ihmisiltä. On siis kiva tietysti, että tuttavat ja ystävät kommentoivat, mutta siitähän ei voi koskaan tietää ovatko nyt ihan puolueettomia ja haluavat vain olla kohteliaita. Vastaan kyllä kaikkiin sähköposteihin ihan henkilökohtaisesti, mutta blogissa voi ajatella vähän yleisimmin. Kirjasta muuten tykännyt lukija, joka oli aikanaan ollut lähihoitajakoulutusta kehittämässä, oli käsittänyt, että jotenkin väheksyisin sitä koulutusta. Koska kirja ei ollut koulutuspoliittinen, yritin vain kertoa sitä, että pulpetti-innottomille voisi koulutuksen tehdä moduuleista. Ensin opitaan vaikkapa vain perusasiat, kylvettämine, syöttäminen, ulkoiluttaminen, juttelu. Sitten jos työ tuntuu kiinnostavan, voisi mennä taas vähäksi aikaa koulun penkille ja opetella vaikka sitä lääkeoppia, tenttiä sen etc. Ettei tarvitse montaa vuotta opiskella, vaan voisi rakentaa erilaisista palikoista koulutuksen niistä asioista, joista on kiinnostunut ja haluaa työelämässä tehdä.
Jo kahdessa palautteessa (toinen naiselta, toinen mieheltä) tuli moitteita samasta asiasta. Perhesovun säilyttämiseksi pitäisi kirjassa olla varoitus: Kirjaa ei saa lukea sängyssä, jos puoliso nukkuu vieressä. On tullut sanomista, kun on naurunhörötys häiritsee toisen unia. Jos nyt vielä tulisi joku kirja tehtyä, otetaan moitteista opiksi. Koska Sumutetussa sukupolvessa kerrotaan Parkanostakin, niin siltä suunnalta on tullut myös postia. Oli kuulemma elämänmeno juuri sellaista 1950-luvun Suomen maaseudulla.
Siinä sitten tulin itsekin ajatelleeksi, että pitänee soittaa Lissulle (Soikkeli), eli äidinkielenopettajalleni 1960-luvulla. Jäi siis vähän myöhään tämäkin kiittely. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tuntui ne kiitokset ilahduttavan vähän viiveelläkin. Onnellisuusteoreetikkojen mukaan ”expressing gratitude” eli kiitollisuuden ilmaisu tekee onnelliseksi. On muuten huomattavan halpa konsti onnellistuttaa itseään, senkun vaan muistelemaan, keitä olisi syytä kiitellä. Siinä kun ryhtyy kiittelemään, niin siinäpä voi onnellistua myös kiiteltävä.
Lisätty 21.06.2010
-----------------------------------------------------------------------
Sofi Oksasen apinatarha
Luonnollisesti WSOY ja Sofi Oksanen kiinnostavat. Aika jännää, että sanotaan Sofin saaneen potkut. Minä kun olin aina siinä luulossa, että kustannussopimus tehdään kirjasta, eikä kyseessä ole mikään työsuhde. Ulla Appelsin kirjoittaa aika näpsäköitä kolumneja Ilta-Sanomiin. No, tietysti kyseessä on Sanoma-WSOY-konsernin lehti, mutta kyllä hän osuu kohdalleen kirjoittaessaan: ”Suuri yleisö ei ollut Sofi Oksasesta kuullutkaan, kun WSOY otti taloudellisen riskin ja julkaisi hänen esikoisteoksensa. WSOY panosti Sofiin vahvasti, vaikka vasta kolmas kirja teki Oksasesta megatähden”.
Kustannusala on murroksessa. Maaseudulla kirjakaupat sulkevat samaa tahtia kuin kyläkaupat takavuosina. Suomen kansa kyllä lukee ahkerasti, mutta miten kirjakauppa voi pärjätä haja-asutusalueella, kun nettikaupasta voi tilata kirjan paljon halvemmalla ja kotiin kannettuna, ei tarvitse edes kauppaan vaivautua. Marketeissa myydään pokkareita. Suuria myyntilukuja on odotettavissa vain markettipokkareille, alle kympin hintaluokassa. Sofi on loistava poikkeus, hänen kirjansa on hyvä ja myy hyvin.
Kuka tahansa voi tehdä omakustanteita, kehittynyt tieto- ja painotekniikka tekee sen mahdolliseksi. Olenko taas tiukkapipo, kun sanon, että ikävä kyllä. Sanomisen vapaus ja helppous on hyvä asia. Parempi olisi silti, jos julkaistaisiin paljon vähemmän määrää ja enemmän laatua. Laadun parantamisessa ammattitaitoinen kustannustoimittaja voi olla se, jonka työpanos ratkaisee, jääkö kirja keskinkertaiseksi sepittelyksi. Jollain voi olla huonosti kirjoitettu hyvä tarina, kustannustoimittaja saa sieltä tarinan esiin. Valitettavan usein tietokirjat ovat kieliopillisesti moitteettomia ja tylsiä. Mikä siinä on, että pitää mennä nauruterapiaan naureskelemaan. Parhaimmillaan hyvä tietokirja naurattaa, itkettää ja suututtaa ja tieto tulee kaupan päälle. Ehkä se on tätä suomalais-luterilaista koulunpenkkiuskontoa, vain tylsästi pulpetissa opittu on oikeaa oppia. Otsasi hiessä pitää leipäsi syömän ja perseesi puuduksissa pitää sinun oppisi ottaman.
Voihan sitä kustantajilleen starat kiukutella. Tiettävästi vain prosentti kustantajille lähetetyistä käsikirjoituksista julkaistaan. Oikeastaan olisi mielenkiintoista saada vähän tutkimustietoja näistä hylättyjen käsikirjoitusten määrästä, laadusta ja kirjoittajista. Mitä varten sitä kirjallisuustiedettä yliopistossa opiskellaan, jos tämä asia ei ole tutkimuksen arvoinen. Suomalaiset ovat paljon lukevaa ja kirjoittavaa kansaa.
Minullahan ei ole ollut ongelmia kustantajien kanssa, päinvastoin, ilman kustantajaa en olisi yhtään kirjaa kirjoittanut. Kustantaja kuitenkin huolehtii siitä, että kirja menee kirjakauppajakelussa kaikkiin kirjakauppoihin ja kirjastoihin. Duodecimin Marita Komi ”löysi” minut Virosta terassilta. Olimme Olli ja Leila Valtosen enneagrammikurssilla ja tulin oluthuuruissa sanoneeni, että pitäisi kirjoittaa lääkärinkäyttöohjeet. Kolme viikkoa siitä ja kustannussopimus oli tehty. En siis ole pöytälaatikkokirjailija siinä mielessä, että pöytälaatikossa ei ole riviäkään. Kirjoittamisen aloitan vasta kun kustannussopimus on tehty. Enemmän on ollut vaikeutta päättää, minkä kustantajan valitsee. WSOY:lle menin, koska olin joku vuosi sitten luvannut Aleksi Siltalalle, että jos teen muuta kuin Duodecimin reviiriä, voin tulla WSOY:lle. Aleksi Siltalahan lähti sieltä pois, ja vähän oli dilemmaa, että tarjoaisinko hänelle, mutta olin sanonut WSOY. Vanhana oikeustieteen oppilaana olin sitä mieltä, että suullinen sopimus on pitävä. Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa tietokirjallisuuden johtaja Sari Forsströmistä ja kustannustoimittaja Vuokko Hosiasta. Oli mukavaa tehdä töitä kanssanne.
Kirjan ilmestymisen aikoihin markkinointipäällikkö Tarja Virolainen sanoi: ”no kun me julkaistaan niin paljon kirjoja”. Olisi tehnyt mieli kysyä, mitäs julkaisette, eikös niitä pitäisi vähän yrittää myydäkin. Virolaisen kommentti kuvaa WSOY:n asennetta. Siellä on nyt meneillään YT. Neuvottelujen nimi on yhteistoimintaneuvottelut. Siellä tarvittaisiin yhteistoimintaneuvotteluja vähän perusteellisemmin. Yhteistoiminta kirjailijoiden, kustannustoimittajien ja markkinoinnin välillä näyttää olevan jotain, mistä WSOY:ssä ei ole kuultukaan.
Lisätty 18.06.2010
-----------------------------------------------------------------------
Takaisin tunturin juureen
Nyt sitten ollaan Lapissa takaisin. Parkanossa oli mukava käydä. 87-vuotias Inkeri-äiti sairasteli aika huolestuttavasti huhti-toukokuussa, mutta on nyt hyvää vauhtia toipumassa. Oli jo itse rollaattorin kanssa kaupassakin käynyt. Kun yleisurheilu siirtyi maksukanavalle, niin oitis piti Inkerin saada uusi kanava ja nyt ei jää yhtään keihäskilpailua näkemättä. Sitä minä en vaan ymmärrä, miten hän erottaa juoksukilpailuissa toisistaan pienet (marokkolaiset) ja isot (kenialaiset) laihat mustat miehet. Minusta kun ne ovat niin samannäköisiä. Pesäpallokausikin on lähtenyt hyvin käyntiin ja Vimpeli on taas kärkitaistelussa. Alkupelien jälkeen äiti oli kyllä vihainen, kun vimpeliläiset olivat niin saamattomia, kun eivät tehneet tarpeeksi juoksuja. ”Kyllä kun on aikuiset miehet isolla rahalla sinne ostettu, niin pitäisi jotain saada aikaiseksi”. Parkanon takavuosina niin ankea kylänraitti on hyvin maisemoitu ja on nyt suorastaan viehättävä kesäkaupunki, on vettä, koivukujia, suihkulähteitä ja vaikka mitä. Tai no, eipä siellä ihmisiä juuri näy.
Parkanossa kyllä panin merkille senkin, kuinka rehevä ja runsas on etelän kesä. Lapin kesä on erilainen, niukempi lehvästöltään, mutta keskiyön aurinko värjää ne varvut satoihin eri sävyihin vuorokaudenaikojen vaihdellessa.
Helsingissä juoksin lääkäriltä toiselle. Onneksi ei ollut kaihia. Näkökenttäpuutoksetkin olivat pysyneet melkein ennallaan. Mutta sainpa sitten tilalle toisen taudin. On keväästä niin niveliä kolottanut ja niinpä sain aikaiseksi röntgenkuvauttaa käden ja mikäpä siellä muuta oli kuin nivelrikkoa. Lienee takavuosien jättikortisoniannokset tehneet tihutöitä. Vaihteeksi olisi mukava saada diagnoosia sellaisestakin taudista, joka voi ehkä parantua eikä vaan pahentua.
Käväisin golf-kentän rangella lyömässä seitsemän palloa, enkä kyllä osunut kunnolla kuin yhteen. Eikä olisi enempää jaksanutkaan. Puttailin vähän ja siinä oli jo parempaa jälkeä. Toivon mukaan vielä joskus 9 reikää taas jakaisin jossain vaiheessa. Ja klubiravintola yllätti, keitto ja salaatti oli todella herkullista. Päätettiinpä poiketa lounastamaan sinne vähän useamminkin. Myös uusi a la carte kesämenu vaikutti kiinnostavalta.
Helsingissä Laurin kirjajuhlissa oli Duodecimin toimitusjohtaja ynnä kustannustoimittaja Marita Komi, joiden kanssa juttu taas kummallisesti luiskahti kirjaideoihin. Miten ollakaan, kehittyi ajatuksenpoikanen edelleen. Jospa siis palaisin taas potilas-lääkärisuhteeseen, jossa vielä riittää penkomista. Mutta siis vaan ihan pieni ja hilpeä juttu. Never say never. Jotenkin vaan jo automatkalla kotiin ajellessa pääsi vähän idulle. Murun kanssa skypessä juteltiin ja eikä mitä, rakas lapsi oitis laittoi sunnuntain Guardian-lehdestä kolumnin, jossa vuorovaikutusta pohdittiin terävästi ja jatkokehittelyn arvoisesti. ”Oletko kysyjä vai arvailija”. Karikin innostui tästä aiheesta niin, että tavanomaisen toppuuttelun sijasta melkein patistaa. Mutta en ole vielä mitään päättänyt, eikä vielä mitään ole sovittukaan. Pitää nyt ensiksi tehdä nämä neljän vuoden aikana hunningolle jääneet kotityöt ajan tasalle. Juuri äsken, kun sanoin itselleni, että en minä nyt enää taida jaksaa aloittaa ja pysyn lujana kirjoittamisen houkutuksille, läpsähti sähköpostiin viesti (josta muutaman rivin tähän kopioin) ikään kuin loppukevennykseksi.
"Luen juuri kirjasi: Sumutettu sukupolvi ja pidän siitä, kuten kaikista kirjoistasi ole pitänyt :-) Yöpöydälläni on ne kaikki ja ajattelin lueskela uudelleen taas. Kiitos, että olet jaksanut kirjoittaa niin ihania kirjoja!"

Lisätty 15.06.2010
-----------------------------------------------------------------------
HUS siunatkoon -viikko edessä
Aamulla on varhainen herätys ja lähdetään Parkanon suuntaan Inkeri-äitiä tervehtimään. Sieltä jatketaan lauantaina ylioppilasjuhliin Länkipohjaan ja illaksi Helsinkiin. Seuraava viikko onkin varsinainen HUS-viikko. Maanantaina Silmäklinikan tutkimuspolilla silmänpohjan kuvaus. Keskiviikkona on Lauri. A. Laitisen kirjan ”HUS siunatkoon” julkistamisbuffet-illalliset Espoossa. Torstaina jo kello 7.50 on ensimmäinen silmänpaineen mittaus Silmäklinikalla, joita tehdään pitkin päivää, kunnes kello 13.30 lääkäri ilmeisesti kertoo, onko minulla viherkaihi vai mistä syystä näkö on niin huono.
Perjantaina 8.30 ollaankin jo osastolla 102, josta saanen immunoglobuliini-tehotipat, joilla varmaan jaksankin hyvin istua autossa 900 kilometriä kotiin Kittilään. HUS siis siunannee.
Tänään lähti iloinen ryhmä kotimatkalle virkistyslomalta. Hullu Poro oli tehnyt olomme kotoisaksi. Virkistyspäivien ohjelma oli hiukan erilainen. Uutta ohjelmassa oli Iiris Palosaaren runohetki, joka oli kovin tykätty tilaisuus. Mukava yllätys oli se, että Hullun Poron sesonkityöntekijät keräsivät talvisesongin päättäjäisissä Kittilän Ihmisille tippikassastaan lähes 400 euroa, jonka Päivikki täydensi tasaan 500 euroksi. Lämpimät kiitokset.
Tiensuun Reijohan on perustajajäseniä ja hallituksessa nytkin varajäsenenä. Me emme Karin kanssa tienneetkään, että Reijo on kokenut ja taitava opas. Reijo veti opastetun kävelyretken Sirkan kylään, joka oli hieno kokemus. Kirkkoretkellämme saimme taas mainiot kirkkokahvit Sokos-hotellissa, ja hotellinjohtaja Katja Laitinen esitteli kiinnostuneille myös hotellin huoneita. Sylvi Holck oli hakenut veljensä Niilon soittamaan haitaria, ja niinpä meillä oli kahvikonsertti ja yhteislaulua. Jälleen kerran on todettava, että Sylvi on meille todella arvokas voimanpesä. Hän huomaa, jos joku tarvitsee apua ja ratkoo kaikki vastaan tulevat pikkuprobleemit taidolla. Kun paikalla on useita varsin ikääntyneitä, ehkä heikkonäköisiä, huonokuuloisia tai liikuntarajoitteita, on yhtä jos toista pientä säätöä tarpeen. Mutta nyt HUS, matkaan.

Lisätty 03.06.2010
Aamulehti pelasti päivän
Eilen olin onnesta mykkyrällä. Aamulehti julkaisi arvostelun Sumutetusta sukupolvesta, ja tällä kertaa arvostelija oli ymmärtänyt, mitä olin kirjallani tarkoittanut. Periaatteessa pitäisi osata suhtautua arvosteluihin tyynesti ja ammattimaisesti ymmärtäen, että kritiikin pitääkin olla kriittistä, että sitten jatkossa osaisi kirjoittaa paremmin. Olin jo ehtinyt pahoittaa mieleni Keskisuomalaisessa, Etelä-Suomen Sanomissa ja muissakin maakuntalehdissä julkaistusta Tuomo Takalan kirjoittamassa arvostelusta. ”Sillisalaattia, jankuttavaa paasaamista” ja muuta mieltä ylentävää. Moitteita tuli siitä, että ”yksikin luku on vain sivun mittainen”. Oikein tarkistin, olisiko ollut näin. Eipä ollut. Takala ei taida ymmärtää, mikä on luvun ja väliotsikon ero. Käytän kirjoittaessani väliotsikoita. Minä nimittäin tykkään väliotsikoista. Mutta eipä niistä kaikkien tarvitse tykätä. Parkanossakin Inkeri-äiti oli oikein ilahtunut.

Tänään tulee 36 ikäihmistä Hulluun Poroon ja ohjelma on taas hiukan erilainen. Iris Palosaari lausuu runoja, on karaokea, haitarin soittoa ja tietysti muistelua. Oltiin Karin kanssa oikein telkkarissa. TV2:n SuomiExpressissä saatiin kunniakirja Kittilän Ihmiset ry:n perustamisesta. Onhan se mukava saada kiitosta. Yleensä kun moittiminen on niin paljon yleisempää.
Yhdistyksessä on nyt yli 200 jäsentä. Se on melko mukava lukumäärä, ottaen huomioon, että yhdistys rekisteröitiin vajaa vuosi sitten. Etenkin Kittilän ikäihmisiä on liittynyt viime viikkoina jäseniksi kymmenittäin. Eli idea etenee juuri niin kuin pitääkin, tästä tulee kansanliike. Myös yhteisöjäseniä on tullut mukavasti. Yritysten logot ovat nettisivuilla, että kannattaa kannattaa kannattajia.
Pariisista piti kirjoittaman. Niin, tärkein uutinen on tietysti, että tytär on nyt Ranskan valtion virkamies ja sai vakituisen paikan pariisilaisyliopistosta. Loppuu tuo ainainen pätkätyöläisyys ja kiertolaiselämä. Juu, minulle sopii kuntolomiksi Lontoo, Pariisi ja Rooma. Tuleepa käveltyä. Erityisen hieno kävely oli latinalaiskorttelista Seinen yli Louvreen. Louvren käytäväholveissa soitti mielenkiintoinen yhdistelmä: sello ja pasuuna. Olivat niin totta vieköön taitavia, ettei millään olisi malttanut jatkaa matkaa. Mentiin syömään Cafe de la Paix’hin. Oli muuten tosi hyvää, loistava palvelu ja hieno paikka. Siellä kannattaisi kokeilla kahden ruokalajin illallista ennen kello 19.30. Suomalaisille se on ihan sopiva ruokailuajankohta, pariisilaiset kun tulevat vasta myöhemmin. Varhainen illallinen on 33 €, että hihta-laatusuhde on kohdallaan.
Vanha suosikkimme Brasserie Lipp on mennyt alamäkeen, oli huono ja kallis, tunnelmakin oli vähän lässähtänyt. Siellä oli vain turisteja, kun takavuosina sinne ei turisteja edes huolittu kuin valikoiden. Lipp oli aikanaan presidentti Mitterrandin kantaravintola.
Ransu ehdotti meille Closerie Lilasia Luxemburgin puiston lähellä. Ehdottomasti hieno paikka. Näyttää valtaeliittikin siitä tykkävään, lounaalla oli ainakin Jaques Delors. Mutta varata pitää. Sehän on hyvien paikkojen huono puoli, että pitää varata, huonoihin mahtuu kyllä. Paitsi että Lontoossa on nykyisin myös paikkoja, joihin ei oteta varauksia, pitää jonottaa. Mekin Covent Gardenissa yritimme sellaiseen, mutta kun kuulimme jonon kestävän kaksi tuntia, niin luovutettiin.
Mutta nyt Hulluun Poroon vieraitamme vastaanottamaan!

Lisätty 01.06.2010
-----------------------------------------------------------------------
Trendien haistelua Lontoossa
Euroopan turnee päättyi Lontooseen (kirjoitan muistakin välietapeista). Rakas lapsemme Muru suunnitteli meille loisto-ohjelman. Marks & Spencerin vaateosastolle tietenkin piti mennä. Shoppailu on minulle nykyisin hyvin stressaavaa. En nimittäin osaa päättää, enkä tiedä, mikä sopisi. Muru siis kävelee edeltä, noukkii henkarin sieltä ja toisen täältä. Meillä oli 9 vaatekappaletta mukaan sovituskoppiin. Sitten Muru vielä haki kolme lisää. Näistä ostettiin neljä: kaksi nättiä t-paitaa, mekko ja farkut ja tietysti neljät kalsarit. Kari sai kaksi villapaitaa ja kahdet housut. Kassalla yhteissumma oli vähän yli 200 puntaa. Lontoo on siis edelleen edullinen ostospaikka.
Sitten jatkettiin Rigby & Pellerille, pubissa huilattiin puolikkaan verran sitä ennen. 10 minuuttia, kolmet liivit, valkoiset, mustat ja sinisenkukalliset. Maksoi enemmän kuin Marks ja Sparks, mutta ehdottomasti hintansa väärti. Ylävartalon läskit asettuvat huomattavasti paljon oikeammille paikoille. Tissiliivikaupan jälkeen nautittiin Wolseleyn Afternoon High Tea samppanjan kanssa. Parikymmentä vuotta sitten kävimme siinä vieressä Ritzissäkin, mutta se on nyt pois muodista. Wolseleyn tee tarjoillaan hopeakannuista siivilän läpi, voileivät, leivokset ja sconesit nätisti kolmikerroksisella tarjottimella. Mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä.
Kävimme myös ohikulkiessamme Royal Academy of Artsissa, jossa oli hurjan mielenkiintoinen non-conformist venäläistaidetta Perestroikan ajalta. Hurjan mielenkiintoinen näyttely, mutta meni ehkä hukkaan Lontoossa, eivät he ison karhun naapurissa elämästä mitään ymmärrä. Toivottavasti Kiasma tai joku fiksu paikka Suomessa ymmärtää hankkia sen näyttelyn. Minähän en nykytaidetta ymmärrä, mutta siellä oli oivalluksia, jotka herättivät ajatuksia.
Äitienpäivänä käytiin tietysti Sunday Roastilla pubissa Hampstead Heathin reunalla. Sitten kävelimme Kite Hillille, mutta vain kaksi leijanlennättäjää oli paikalla. Se on Somerset Maughamin novellin ”The Kite” tapahtumapaikka. Pitääpä lukea se mainio novelli uudestaan.
Kerroin, että haluan jonnekin, mikä on nyt muodikasta. Niinpä otimme pirssin melko rähjäisen näköiselle alueelle, Kingsland Roadille. Viet Grill on hyvä ravintola. Vietnamilaisruoka on nyt muodissa. Se on kevyempää kuin muu itämainen. Summer Rollsit ovat tosi hyviä.
Yhtenä iltana ei oltu varattu ravintolaa ja syötiin keskinkertaista huonompaa turkkilaista Covent Gardenissa. Lontoo on hieno kaupunki, mutta siellä pitää tietää minne menee, ja jos aikoo mennä, on varattava aika. Niin tissiliivin sovitukseen, teelle kuin ravintoloihin. Muru oli onnistunut googlettamaan expediasta meille erikoistarjouksen Renessaince Chancery Court Hotelissa, jossa livreepukuiset ovimiehet aukoivat ovia ja pokkuroivat. Elimme siis ihan herroiksi.
Seuraavaksi kerronkin Pariisista.
Lisätty 22.05.2010
-----------------------------------------------------------------------
Verenpaineen hoitoa ja kulttuuria
Tuhkapilvien alta ajelimme Helsinkiin. Siellä oli monenlaista kiirettä. Sentään sain jotain aikaiseksi: siivosin komerot, jotka olivat lokakuun 2008 muuton jäljiltä edelleen mullin mallin. Aivan ylellistä, kun löytää tavarat ilman hermoromahdusta ja kaikkien kaappien myllertämistä.
Kari on usein hermostunut kaappien siivoilusta, mutta joutui myöntämään, että mukavaa on. Melkein kaikki kravattinsa olivat olleet hatturasiassani muutaman vuoden. Eipä niille juuri olisi käyttöä ollutkaan. Kerran hautajaisiin jouduttiin lainaamaan mustaa kravattia naapurista.
Kirjallisella sektorilla oli kiinnostava kirjailijailta: Aila Meriluoto, Eeva Kilpi, Panu Rajala, Hilkka Olkinuora ja Satu Salonen. Tila oli tupaten täynnä, vaikka ei kai sinne mahtunutkaan kuin noin sata henkeä. Uskomattoman hauskoja naisia nämä suuret kirjailijattaret. Eeva Kilpi hankki tilaisuudesta ”Sumutetun sukupolven”. Olipa mukavaa kirjoittaa omistuskirjoitukseen ”kunnioittavasti”. Sitä kun yleensä käytetään tyhjänpäiväisenä fraasina, mutta joskus sitä voi ihan oikeasti tarkoittaa. Panu Rajalan kanssa olimme vankasti samaa mieltä, että hyvä tietokirja on sellainen, jota lukee huvikseen ja sitten tieto tulee kaupan päälle.
Oli myös mieltä ylentävää, kun tilaisuuteen oli tullut muutama lukija, jotka tulivat kirjoistani kiittämään. Etenkin Pääteos tuntuu olleen tärkeä apuväline perheen muistisairauden kanssa taistelussa ja potilaan ymmärtämisessä.
Nyt on hyvä olla takaisin Levillä. Helsingissä kävin lääkärissä ja verenpaineet olivat 160/105, mikä lääkärin mielestä oli liikaa ja kehotti mittailemaan paineita muutaman viikon ja sitten päätetään, pitääkö lääkitä. Helsingissä ne pysyivät noissa lukemissa, mutta jo vuorokausi Lappia pudotti lukemat nätisti 135/80. Pitänee sanoa Käypä Hoito- suosituksia tekeville, että Lappiin muutto on hyvä lääke, mutta sitä ei taida Kela korvata.
Seuraavaksi teen pienen matkapäiväkirjan Pariisi-Winchester-Lontoo kiertomatkalta. Siellä tapahtui monenlaista kiinnostavaa, joten pysykääpä kuulolla. Aion kirjoittaa blogiin miltei joka päivä.
Lisätty 15.05.2010
-----------------------------------------------------------------------
Kirjailija-bisnestä ja muutakin
Luojan kiitos, kirjoitan pelkästään intohimosta ja innostuksesta, toimeentuloni olen aikanaan hankkinut ihan muista asioista. Tietokirjailijaliiton jäsenenä tein Sanasto-sopimuksen, jolla haetaan tekijäkorvauksia kirjastoista lainatuista kirjoista. Ennen puhuttiin kirjastokorvauksista, jotka eivät olleet kirjastokorvauksia, vaan toimeentulotukea pienituloisille kirjailijoille. Sanasto-sopimuksessa ei kysytä varallisuus- ja verotustietoja. Vuonna 2006 ilmestyi Sairaan hyvä potilas, joka päätyi Tieto-Finlandia ehdokkuuteen loppuvuodesta ja oli kaikissa kirjastoissa hyvin lainattua (toivottavasti myös luettu) vuonna 2007. Monen sadan kirjan ympärivuotisesta lainauksesta sain tililleni 19,41 €. Sen verran taloushallintoa edelleen ymmärtänen, että tuon korvauksen laskeminen, maksattaminen ja muu byrokratia oli vähintään 100 €.
En silti ole kateellinen, sillä onneksi toistaiseksi olen kirjoittanut kirjoittamisen ilosta ja sanomisen tarpeesta. Mutta ainahan se kiinnostaa, lukeeko kukaan. Ja palautteesta tykkään erityisesti. Näillä nettisivuilla on osoite, jonne voi kertoa kirjan herättämistä ajatuksista.
Facebookin kautta on tullut palautetta. Näyttää olevan kahdenlaisia lukijoita: jotkut lukevat yhdeltä istumalta, kun tarina vie mennessään. Sitten luettuaan hoksaavat, että siinäpä tuli seassa paljon sellaista asiatietoa, joka oli tarpeellista ja mielenkiintoista. Näinhän atomipommin keksijä, fysiikan nobelisti Richard Feynmankin kirjoittaa. Hauskan jutustelun ohessa oppii uusia asioita. En ole lukenut Feynmanin kvanttifysiikan oppikirjaa, mutta jotain siinä täytyy olla. Tyttärenikin halusi fyysikoksi valmistuttuaan (huom. arvosanalla First) Feynmanin kootut teokset. Eli hyvää kirjaa lukee omasta halustaan, ei pakosta. En nyt sentään Feynman ole, mutta tietokirjat pitäisi kirjoittaa feynmanilaisesti: hauskasti, omaan ajatteluun haastavaksi.
On toinenkin tapa lukea Sumutettua sukupolvea. Suomenkielenopettaja-lukija sanoi kirjaa haastavaksi. 1950-luvun muistojen kohdalla tuli omat muistot mieleen, työelämäkysymyksiä, varsinkin koulutuspolitiikan kohdalla pysähtyi itse miettimään, onko samaa mieltä vai eri mieltä.
No, nämä nyt vaan on kehuja. Kritiikkiä on näkynyt netissä kommunistien keskustelupalstalla, missä on tullut kannanottoa siihen, että sanoin työn olevan moneen asiaan hyvä lääke. Siinä sitten minua verrattiin jo Hitleriin ja ”Arbeit macht frei” -sloganiin. Onhan tässä maassa toistaiseksi sanan- ja ajatuksenvapaus.
Lopuksi vielä Kittilän Ihmisten asioita. Kesäkuun alun virkistysloma ikäihmisille on Hullussa Porossa. Seuraavaksi on Suuret Aikuistentanssiaiset Levin Panorama-hotellissa.
Viikonloppuna lähdemme Helsinkiin, mistä jatkamme vapuksi Pariisiin. Pariisista vanhaan kotikaupunkiimme Winchesteriin ja sitten viikonloppu Lontoossa. Kansainvälistymisen yksi ongelma on siinä, että viisaat ja hyvin koulutetut lapsemme jäävät maailmalle. Jyväskylän Yliopisto sai vanhojen Neuvostoliiton velkojen maksuna hiukkaskiihdyttimen viime vuonna. Siellä olisi ollut fyysikon paikkoja auki. Englannissa, Sveitsissä, Itävallassa ja Ranskassa niitä hommia tehnyt tytär ei olisi voinut virkaa hakea. Ongelma oli Suomen kansalaisuus. Suomen kansalaiselta kun edellytetään ruotsin kielen taitoa. Ruotsiksihan Jyväskylän venäläismasiina pitää osata käyttää. Täydellinen suomen, ranskan ja englannin kielen taitohan on Jyväskylässä tarpeeton. Ruotsia pitää osata.
Lisätty 15.04.2010
-----------------------------------------------------------------------
Pääsiäissesonkia ja kulttuuria
Pääsiäisen hyvä puoli Levillä on siinä, että puoli Suomea vääntäytyy tännepäin ja niinpä sosiaalinen elämä on vilkasta. Pikkuveli perheineen ja kummityttö perheineen jo lähti. Paitsi että kummitytön alle kaksivuotias Iina valloitti sydämet ja sai aikaan pahanlaatuisen mummutaudin.
Kirjastakin on tullut jo palautetta: 87-vuotias Laura kiitteli kirjasta: ”Kyllä sinä olet viisas. Milloin tulee lisää?” Hangasvaaran Eeva-Liisa pohdiskeli, onko sopivaa sanoa kirjasta, että se on helppolukuinen. Helppolukuisen ei tarvitse silti olla heppoinen. Oikeastaan kirjoittaessani tein töitä juuri sen eteen, että kaikki tarpeettomat sivistyssanat tuli saneerattua pois. Sivistyssanojen, konsulttijargonin ja virkamieskapulakielen viljely on mielestäni vain osoitus kirjoittajan laiskuudesta ja turhamaisuudesta. Jos on jotain sanottavaa, pitää osata sanoa selvästi. Tässäpä lienee Timo Soinin poliittisen menestyksen salaisuus.
Kari oli kierrätyspisteellä käydessään nähnyt Paavo Lipposta. Paavo oli kusettamassa yksivuotiasta koiraansa kun perheen naisväki nautti lomastaan. ”Tällaista se on”, sanoi Paavo. Hän oli ”Sumutetun sukupolven” jo hankkinut ja vähän selaillutkin. Timo Relander soitteli myös kirjapalautetta ja moitti, että olin sensuroinut häntä koskevat komplimentit, vaikka olin niitä kirjoitusvaiheessa luvannut. Olisihan voitu ymmärtää väärin, kun olin sanonut, että henki salpaantui ensi tapaamisella ? oli niin pitkä ja komea. Eihän sellaista nyt sovi kirjoissa sanoa. Olivat Hannelen kanssa vieneet kirjan tuliaisiksi Eero-piispalle.
Kittilän Ihmisten jäsenhankinta sujuu mainiosti: pääsiäissesongin aikaan Kari on hommanut paljon uusia jäseniä. Eilen olimme taas kerran Petri Laaksosen hienossa konsertissa Marian kappelissa. Illalla konsertin jälkeen filosofoimme perusteellisesti Petrin ja säestäjä-Matin kanssa . Tulimme siihen tulokseen, että ehdottomasti tarvitaan aikuisten laulukirja, joka on nuotitettu yli 80-vuotiaan lauluäänelle sopivaksi. Sellainenhan tarvitaan kaikissa eläkeläiskerhoissa, palvelutaloissa ja dementiayksiköissä. Mattihan sen saattaisi tehdäkin. Pitää nyt vaan käynnistää kaikki verkostot, että saadaan kunnon apurahat tarkoitukseen. Laulukirja on tarpeellinen, sellaista tarvitaan kipeästi. Mutta siihen liittyy paljon uraauurtavaa työtä. Lastenkulttuuria kyllä tuetaan, mutta oletteko kuulleet vanhusten kulttuurista ? saati sitten dementiakulttuurista?
Lisätty 07.04.2010
-----------------------------------------------------------------------
Kulttuurimatkailua
Tulipa käytyä Helsingissä ja Jyväskylässä. Olikin oikein julkkispainotteinen matka. Malcolm Cladwell kirjoitti jo muutama vuosi sitten menestysteoksen, jossa hän painotti sitä, että pitäisi luottaa ”gut feelingiin” eli ensireaktioon. Kittilän kentällä Helsinkiin lähtiessäni oli Riekkisen Willen näköinen mies. Jos olisi ollut Helsingin tai vaikkapa Heathrow’n kentällä, niin olisin mennyt heti tervehtimään. Minä vaan ajattelin, että eipä sitä nyt arki-iltana Kittilän kentällä ole väärän hiippakunnan piispalla mitään tekoa. Kuitenkin asia sen verran vaivasi, että koneesta pois lähtiessäni ajattelin kysäistä. Olihan se Wille, hänkin oli tuumannut, ettei se Satu nyt Kittilässä voi olla. Saavuin siis Helsinkiin ihan piispallisen halauksen saattelemana. Samalla kyllä vähän murehdin sitä, että kun Huovisen Eero Helsingissä jää eläkkeelle ja Willekin lähenee uhkaavasti eläkeikää, niin meille jää piispoiksi enää pikkuvirkamies-konttoristeja, joista ei ole kirkkorahvaassa herättämään minkäänlaisia tunne- tai uskonelämänliikahduksia. Joka paikassa mennään hallintovirkamiesten ehdoilla.
Jyväskylän kirjamessuilla oli paljon väkeä. Junassa olikin samassa vaunussa Ritva Oksanen, jonka kanssa kuulumiset vaihdettiin. Hän oli kovasti innoissaan uudesta näytelmästä Hämeenlinnassa.
Koska kirjamessuilla on kolme kilpailevaa estradia, tunsi olevansa karjamarkkinoilla testaamassa mediaseksikkyyttään. Oli siellä sentään katsomo melko täynnä. Sumuinen ja sateinen Jyväskylä tuli nähtyä. Tapasin serkkuanikin ja katsottiin vanhoja valokuvia, joista kävi ilmi, että viimeksi olin Jyväskylässä vuonna 1983. Eikä siitä tuntunut niin kauan olevan. Helsingissä oli monenmoista kiirettä.
Olin myöhäisellä lounaalla Kosmoksessa ja sielläpä oli Jari Tervo, Kari Peitsamo ynnä muita taistolaiskulttuurieliittiä, joten ajattelin olevani kulttuuri-ilmapiirissä, tosin ihan eri seurueessa. Paluulennolla oli samassa koneessa Mikko Alatalo. Eduskunnassa on pitkät kesä- ja joululomat, eikä näytä pääsiäislomissakaan olevan moittimista.
Lisätty 31.03.2010
Päivän mietelause!
Kari kävi kuuklaamassa, onko kirjaani missään noteerattu. Olinpa lentää selälleni, kun Radio ykkösessä näkyi tällainen:

Punnittuja lauseita päivän mietteeksi maanantaista lauantaihin klo 11.55 - 12.00
Viikko 12
Maanantai 22.3. 2010
Otteita professori Pekka Himasen teoksesta "Kukoistuksen käsikirjoitus" vuodelta 2010.
Tiistai 23.3. - torstai 25.3.2010
Otteita talousjohtaja Satu Salosen teoksesta "Sumutettu sukupolvi" vuodelta 2010.

Pitää nyt olla ihan varuillaan, ettei pääse ylpistymään. Kyllä minä pienenä muistan, kuinka radiosta tuli päivän mietelause. Jännityksellä nyt sitten odotellaan, mitä ovat katsoneet mietelauseeksi noteerattavaa. Että sitten vaan ensi viikolla miettimään…
Muuten kaikki hyvin. Ensi viikolla lähden taas Helsinkiin, pitää käydä vähän lisäkokeissa labroissa ja sitten suunnistaa Kirjamessuille Jyväskylään. Saa nähdä, millaiset Kirjamessut Jyväskylässä on. Helsingin kirjamessut alkaa olla jo niin iso ja meluisa tapahtuma, että jos olisi taipumusta paniikkihäiriöön, niin sielläpä on otollinen paikka panikoitua. Saa nyt nähdä, kulkeeko juna, vai jäädäänkö välille. Eipä olisi arvannut, miten junamatkailustakin voi tulla näin yllätyksellistä.
Lisätty 20.03.2010
-----------------------------------------------------------------------
Kittilän Ihmisillä kaikki hyvin ja kirja on painossa
Blogi on jäänyt vähemmälle hoidolle. Oli kirjan kanssa kiirettä. Nyt kuitenkin se on jo taitettu ja julkistamispäivä on maaliskuun kolmas. Sivuja kuulemma tulee yli 290, vaikka olin ajatellut kirjoittaa ihan pienen pamflettivihkosen. Sivumäärää tosin lisää se, että toivoin isohkoa kirjasinkokoa. Minulla kun on myös ikääntyneitä lukijoita. WSOY otti toivomukseni huomioon. Nyt sitten on kirjailijantyöt tehtynä.

Myös Kittilän Ihmisille kuuluu hyvää. Uusia jäseniä on tullut, nyt meitä on jo 160. Kukapa olisi uskonut vajaa vuosi sitten, kun toimintaa käynnistettiin.

Viime viikolla oli pianokonsertti Oloksen Polar-Centerissä. Konserttimatka syntyi puolivahingossa. Kari sattui tapaamaan Särestön Kamarikonserttien toiminnanjohtaja Maarit Rajamäen. Kuinka ollakaan puheenaihe siirtyi Kittilän Ihmisiin. Siitä syntyi ajatus siitä, että voisimme saada ikäihmisille ilmaisia lippuja konserttiin.

Hiukan arvelutti, olisiko kello 20 alkava pianokonsertti vanhuksia kiinnostavaa. Kittilän Ihmisiä oli lopulta konsertissa lähes 70. Konsertista muodostui lopulta varsinainen juhlapäivä. Levi Summit tarjosi ensin illallisen kello 17, ettei tarvinnut matkaan lähteä tyhjin vatsoin. Gondolihissin liput saimme Vietnamin kautta, sillä Palosaaren Jouni oli siellä puheluun vastatessaan. Pasmalta tuli hieno bussi. Perillä Oloksella Lapland Hotels tarjosi kahvit ennen konserttia. Kiitokset. Missä muualla maailmassa tällaista voisi tapahtua? Eipä muualla kuin Kittilässä.

Bussimatkalla laulettiin Sylvi Holckin johdolla. Sylvi on ehtymätön tarmonpesä yhdistykselle. Pianokonserton lisäksi oli siis muutakin musikaalisuutta. Birit-Anni Padar lauloi matkalla saamenkielisiä lauluja. Kittilän aikuisväestö (en tykkää sanonnasta vanhus, eivät nämä energiset aikaihmiset ole mitään vanhus-ressukoita, vaan ikääntyneitä aikuisia) on erittäin musikaalista väkeä.
Seuraavaksi onkin suunnitelmissa Aikuistentanssit.
Lisätty 07.02.2010
-----------------------------------------------------------------------
Joulua, glögiä ja blogia
Tulipa käytyä Helsingissäkin. Siellä kaikki hyvin, paitsi että Helsingin kaamos on huomattavasti Lapin kaamosta ankeampaa, vaikkakaan ei välttämättä yhtä pimeää. Kävin WSOY:n kuuluisilla glögeillä, missä oli paljon kuuluisia ihmisiä Jari Tervosta alkaen. Olipa se hauskaa katsella kulttuuriväen rientoja, vaikkakaan en oikein tunne kuuluvani joukkoon. On todettava, että WSOY:n glögi on tosi hyvää, se ei ole ollenkaan öklön makeaa. Sain tietää, että se on tehty Alkon valkoiseen glögiin terästäen hiukan kossulla ja konjakilla. Taidanpa kokeilla. Vähän ehdin Liisa Keltikangas-Järvisen kanssa jutella ihmisten erilaisuudesta, ja ajatustenvaihto oli vähintään virkistävää.
Kävin myös Kustannus Oy Duodecimin jouluglögeillä, missä olivat lääketieteen dignitäärit Risto Pelkosesta ja Pekka Puskasta lähtien. Hyvät oli sielläkin tarjoilut. Duodecimissa oli hiukan kodikkaampaa, mutta enpä nyt taida enää lääketieteestä kirjoitella.

Kittilän Ihmiset ovat nyt hyvin ansaitulla joulutauolla. Yhdistyksen toiminnassa onkin oleellista se, että on aktiivitoiminnan aika, ja sitten taas välillä saa huokaista. Monessa toiminnassa kun on kiinni viikosta toiseen, ja se ei aina kaikille sovi.

Nyt yhdistyksellä on 133 jäsentä, joista runsaat viisikymmentä on Helsingistä. On tosi hienoa, että mukana on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä Kittilässä koskaan käy, mutta pitävät yhdistyksen ideaa niin hyvänä, että haluavat olla mukana. Hyvä ideamme on aika hyvin tullut huomatuksi, ja muuallakin suunnitellaan vastaavaa toimintaa. Toivottavasti tämä leviää Leviltä koko maahan.

Levin Matkailu Oy täytti 20 vuotta ja juhli komeasti. Levin Matkailu pyysi osoittamaan huomionosoitukset Kittilän Ihmisille, ja saimmekin 1 810 euroa. Kiitokset niin Levin Matkailulle kuin lahjoittajille.

Pyrimme pitämään yhteyttä jäseniimme sähköpostilla, sehän on helppoa ja edullista. On kyllä ihan mukavaa, että monet lomilla olleet syrjäkylien ikäihmiset ovat halunneet liittyä yhdistykseen. Heitä on runsaat 20. Sen vuoksi yritämme pari kertaa vuodessa kertoa kuulumisia kirjeellä. Kari meni Levin postiin hakemaan merkkejä ja kuoria postitukseen, ja postinhoitaja lahjoitti kuoreet ja postimerkit. Tämä olkoon taas yksi esimerkki Levin yrittäjien yhteishengestä.

Könkään kyläyhdistys järjesti perinteiset puurojuhlansa ja siellä kerättiin puurokolehti Kittilän Ihmisille ja saimme 167,20 euroa! Kiitokset siis Könkään suuntaan.

Tässä ollaan jo joulun odotuksessa. Eniten odotetaan tietenkin tyttäriä Pariisista ja Lontoosta. En ole erityinen jouluihminen, joka osaisi tehdä monimuotoisia koristeluaskarteluja. Joulussa on tärkeintä yhdessäolo ja perinteiset jouluruuat, joita ei Pariisista ja Lontoosta saa. Erityinen omatekoinen joulutraditio on kinkun paisto ja maisto aatonaattona. Joulusinapin teen äidin ohjeen mukaan, sitten ostetaan kaupasta joululimppu, ja syödään kinkkua kuumana heti, kun se on otettu uunista. Kinkku maistuu ihan erilaiselta tällä tavoin. Siinä on mukava kääriä paketteja ja kuunnella vähän joululauluja kinkun tuoksussa. Hiukan voi glögiäkin maistella, ehkä sitä WSOY:n reseptiä. ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”.



Lisätty 13.12.2009
-----------------------------------------------------------------------
Nappikampanjalla tieto Kittilän ihmisistä leviää Leviltä maailmalle
Kittilän Ihmisten logo on todella hieno, kiitos vielä Avalonille tarpeellisesta ja kauniista lahjasta. Jäsenemme Katju Holkeri tiesi, mistä saa lainata rintanappien tekokoneen. Suomessa kaikki puhuvat vanhusten asiasta, mutta tekijöitä on vähän. Katju kääri hihat ja järjesti kotonaan rintanapintekotalkoot ja saimme lahjaksi hienoja rintanappeja. Well done! Kiitokset Helsingin suuntaan!

Meillä olikin kova pohdinta siitä, mitä napeilla on viisainta tehdä. Ovat ne niin kivan näköisiä, että ovat ihan oikeasti kaunistus pusakan rintamuksessa. Olisi niitä voinut alkaa myymäänkin, mutta sitten olisi tullut liikevaihtoverot ja kova byrokratia. Jostain syystä Suomessa sana ”yleishyödyllinen” on aika huonossa huudossa, joten aito hyväntekeväisyys on tehty aika konstikkaaksi. Meillä kaikki varat menevät ihan lyhentämättöminä vanhusten lomien hotellikuluihin (jotka siis ovat hotellin omakustannushinnat).

Nyt Kittilän Ihmisten rintanappeja on monissa paikoissa asiakaspalvelutehtävissä olevilla. Palosaaren Jouni määräsi oitis kaikki suksivuokraamoiden ja rinnehissien henkilökunnalle napit käyttöön. Kun joku kysyy, ”mikä nappi tuo on”, annetaan mukaan pieni kortti, jossa on yhdistyksen nettisivun osoite. Uskomme, että uteliaisuuttaan moni käy katsomassa nettisivut, ehkä päättää liittyä jäseneksikin. Ja eikös ole oikeastaan hienoa, että Levi on nyt maailman ensimmäinen matkailukeskus, joka tekee tällaista uraa uurtavaa vanhustyötä. Ollaanpa siis ihan reilusti ylpeitä itsestämme.

Huomenna Tanja Poutiainen nähdään maailmancupissa. Kansainvälinen lehdistökään ei voi Levillä olla huomaamatta Kittilän Ihmisten rintanappeja siellä ja täällä.
Lisätty 13.11.2009
-----------------------------------------------------------------------
Kittilän ihmisissä on jo toista sataa jäsentä!
Olipa se aikamoinen urakka, lokakuun lomaruuhka. Mutta se oli myös hieno kokemus. Lähdimme Karin kanssa Helsinkiin ”lomalle”. Lähipäivinä yritämme saada aktiivitoimijat koolle ja katsotaan, mitä olemme oppineet ja mihin suuntaan kehitellään toimintaa ensi vuonna. Mutta näyttää vankasti siltä, että Kittilän yli 75-vuotiaita on noin 450, ja jospa keskitymme heihin. Omaishoitajatkin tarvitsisivat virkistäytymistä paikallisella lyhytlomalla, mutta sen kehittely vaatii jo enemmän osaamista.

Meillä on jäseniä jo toista sataa. Jäsen numero sata oli Pellon apteekkari Tarja Sinikka Heikkinen. Muutenkin uusimmat jäsenet ovat iloksemme meille ennestään vieraita. Tämä tarkoittaa sitä, että Kittilän Ihmiset verkostoituu, ja uusia jäseniä tulee muualtakin kuin Sirkan kylästä tai tuttavapiiristä. Näyttää myös siltä, että aika moni virkistyslomalla ollut haluaa ”panna hyvän kiertämään” ja liittyy jäseneksi.

Lapin Kansa kirjoitti tänään komean pääkirjoituksen. ”Kittilän kunta ja kittiläläisyys saavat positiivisen imagolisän. Kittiläläisyys on tämän jälkeen jotain, johon aiempaa enemmän liittyy kanssaihmisestä välittäminen”. Taidatkos sen paremmin sanoa!

On tullut ”mutkan kautta” tietoa siitä, että edelleen meihin suhtaudutaan vähintäänkin epäillen. ”Joku koira pitää olla haudattuna, kyllä siinä joku rahastaa.” Heti, kun joku kertoo, missä on rahastettu, olisin iloinen ensimmäisenä kuulemaan. On tietysti totta, että Kittilä ja Levi voi saada myönteistä julkisuutta. Eihän vanhuksien virkistäminen ole mikään huono asia. Kun yrityksiltä vaaditaan enemmän sosiaalista vastuuta ja korkeaa moraalia, eikös tämä ole sitä? Onko se paha asia, että jos tekee hyvää, saa hyvää mainetta. Voisihan Kittilä olla huolehtimatta ikäihmistensä virkistyksestä, niin oltaisiin samassa veneessä maan muidenkin kuntien kanssa.

Kittilän Ihmisistä nyt sen verran kuulumisia omista asioista, että kävin Helsingissä hoitamassa asioita. Tapasin myös kustannustoimittajani WSOY:ssä. Siellä tietokirjapuolella en havainnut mitään kapinointia. Tietokirjoissa on tietty se ero, että emme koe olevamme mitään taiteilijoita, vaan aidosti haluamme kirjoittaa sellaisia kirjoja, joita ihmiset haluavat lukea.


Lisätty 04.11.2009
-----------------------------------------------------------------------
Lähilomien terveysvaikutuksista
On erikseen lääkinnällinen laitoskuntoutus ja veteraanikuntoutus, joita toteutetaan ihan eri periaattein. Kustannuksetkin (jotka maksaa Kela tai muu julkinen instanssi) ovat ihan toista luokkaa. Meillä on vielä se erinomainen etu, että lomia ei tehdä virkamiestyönä, vaan ihan silkasta auttamisen halusta ja lähimmäisen rakkaudesta. Siitä syntyy se pieni ero, joka ei ehkä olekaan kovin pieni.

Olin kuvitellut, että kolmessa päivässä ei tapahdu muuta kuin pikkuisen mielenvirkistystä. Nyt täytyy olla itsensä kanssa eri mieltä. Helsinkiläinen professorijäsenemme muistutti, että ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa koettu terveydentila. Eli jos kokee tervehtyneensä, mielentilaa seuraa muu keho. Kun lokakuun viimeinen ryhmä saapui hotelliin, olimme vähän huolestuneita, koska noin puolet liikkui vaikeasti joko keppien kanssa tai ilman. Jollain oli huono näkö tai muunlaista toimintakyvyn vajetta. Torstain palautekeskustelussa meillä oli viisi vuotta nuorempi ja terveempi joukko.

Siteeraan lomalaisten kommentteja:
”Olen nuorentunut monta vuotta”
”Ryhti on suoristunut”
”Olen kävellyt kymmenen kertaa pidemmälle kuin pitkään aikaan”
”Minusta on taas tullut omatoiminen, kun olin jo tullut ihan uusavuttomaksi”

Terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttaa tuo koettu terveydentila. Joitain piti tiistaina taluttaa, mutta torstaina jo nousi askel kepeästi. Joillekin piti hakea seisovasta pöydästä ruoka, mutta torstaina se jo onnistui ihan omatoimisesti. Sylvi, joka sentään on ollut ikänsä työssä terveyskeskuksen fysikaalisessa hoitolaitoksessa, on ihan samaa mieltä.

Virkistyslomien suurin menestystekijä on lomalaiset itse. Olemmehan kaikki lehdistä lukeneet, että
yksinäisyys ja juttukaverin puute aiheuttaa masennusta. Nyt kaikki saivat kyllikseen omanikäistä juttuseuraa aamusta iltaan. Ja mikä parasta, sepä ei lisännyt loman kustannuksia yhtään.




Lisätty 23.10.2009
-----------------------------------------------------------------------
Monta iloista asiaa
Tämän syksyn viimeinen iloryhmä lähtee tänään kotimatkalleen. Mukavaa on ollut, ihan on haikeaa, mutta onpa urakka ollut sen verran vaativa talkooporukalle, että onkin hyvä pitää taukoa. Talkooväellä on ollut paljon tekemistä, varsinkin kun virkistyslomat osuivat parhaaseen hirvenmetsästysaikaan.

Kittilässä on kovin musikaalista väestöä, onhan täällä harmonikansoittotaitokin maan huipputasoa. Ikäihmisemme ovat todella hyviä laulajia. Siinäpä huomattiin, että pitääpä hankkia lauluhetkiä varten laulujen sanoa. Suomesta puuttuu 70+ laulukirja, jossa on yksi kovakantinen nuottipainos ja sitten isolla präntillä painetut laulunsanat vihkosina. Minäpä sitten yön valvottuani innostuin laittamaan sähköpostin Vanhustyön Keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalaiselle (tietysti Kittilän Ihmisten jäsen) ja kustannuspäällikkö Sari Forsströmille WSOY:hyn ja samana päivänä tuli vastaus, jossa pitävät ideaa erinomaisena. Sekin asia etenee.

Ohjelmaamme on syksyn aikana kuulunut joka viikko käynti Marian kappelissa, joka on ollut tykätty asia. Kirkkoherra-Kerttu on kertonut kiinnostavia asioita kappelin arkkitehtuurista ja esineistöstä, hieno poronnahkainen vihkiryijykin on nähty. On myös veisattu muutama virsi.
Kiitokset Sokos-hotelli Leville, joka on tarjonnut iltapäiväkahvit, nyt kahvitilaisuus oli ajoitettu kirkossa käynnin jälkeen. Kirkkoherra kertoi Kittilän seurakuntaneuvoston tehneen päätöksen liittyä Kittilän Ihmisten yhteisöjäseneksi. Tämä on mielestäni enemmän kuin hieno asia, eli sillä on laajempaa symbolista merkitystä kuin jäsenmaksu. Kiitos!

Kertulle syntyi loistava ajatus Sokos-hotellin kirkkokahveilla. Koska ikäihmiset ovat niin hyviä laulajia ja laulavat mielellään, tarvitaan seniorikuoro. Eiköhän sellainenkin saada syntymään. Mikäpä ei Kittilän Ihmisiltä onnistuisi. Ei vaan aseteta taiteellisia tavoitteita niin vaativiksi, että laulamisen riemu muuttuu työnteoksi.

Levin keskustassa ja Sokos-hotellissa vierailu onkin ollut suosittu ohjelmanumero. Moni ei ole siellä uudessa keskustassa käyneet. Kommentti olikin: ”Ihan kuin olisi ulkomailla ollut”

Ai niin, katsoimme netistä jäsenmäärää, se on nyt 96. Kukahan saa kunnian olla jäsen numero 100?
Mukavaa, että kunnanjohtajakin on nyt virallisesti jäsen.
Lisätty 22.10.2009
-----------------------------------------------------------------------
Jos on sururyhmiä, pitää olla myös iloryhmiä
On olemassa sururyhmiä ja kriisiryhmiä. Mutta tiedetään varmasti, että surun vastakohta on ilo. Sururyhmän vetäjältä edellytetään ammattitaitoa ja terapiakoulutusta. Iloryhmän voi perustaa kuka tahansa. Monella virkistyslomalaisistamme voi olla monenlaista surua tai sairautta. Se mitä me voimme talkoovoimin tehdä on ilon tuominen. Ei siinä tarvita mitään hekottavaa nauruterapeuttia. Riittää, kun on oman ikäistä juttuseuraa, yhteistä ohjelmaa, tuolijumppaa, keskusteluja ikäihmisiä kiinnostavista asioista.

Kun nyt olemme ”harjoitelleet” jo kolmen ryhmän kanssa, alamme vähitellen saada virkistäytymispäivien ohjelman hyvään kuosiin. Joka viikko on mukana toistakymmentä vapaaehtoista puhujaa tai ohjelman vetäjää. Palautelomakkeiden perusteella voidaankin sanoa, että ohjelma on ollut onnistunutta. Säät eivät ole suosineet ulkoilua, joten taidamme pysytellä sisäliikunnassa.

Nyt ikäihmiset ihan itse keksivät, että he haluavat myös liittyä yhdistykseen ja komentaa lapset ja lapsenlapset mukaan. Jo nyt olemme prosenttiliike. Yli prosentti Kittilän asukkaista on jäseniä ja lähes 20 % yli 75-vuotiaista on päässyt lomailemaan. 93-vuotias Hangasvaaran Maija sanoi tämän olleen hänen elämänsä paras loma. Niin, mistäs sen tietää, milloin elämän paras lomareissu on tulossa.
Lisätty 17.10.2009
Laiska töitään luettelee...
Enpä heti ehtinytkään jatkamaan. Tässä aamutuimaan ryhdyin laskeskelemaan, paljonko talkootunteja tarvitaan aina yhden viikkoryhmän kuljetuksiin, ohjelmaan ja avustukseen. Talkootuntimäärä oli yli 100 eli näin me Kittilän ihmiset nyt lokakuussa tehdään yli 300 tuntia talkootyötä, sehän kahden kuukauden tuntimäärä kokopäivätyöksi muutettuna! Jos siis nämä lomat tehtäisiin virkamiestyönä, menisi monta tuhatta euroa jo järjestelykuluihin, eikä ensimmäinenkään ikäihminen ole päässyt lomalle.

Sitten on vielä ihan erikseen tavallinen yhdistystoiminta, varainhankinta, suunnittelu, kokoukset. Kokouksia on ollut keväästä lähtien vähintään kerran kuussa, ja aina on paikalla 5-8 jäsentä. Eli ollaanhan me hyviä. Hieno juttu on sekin, että talkootoimintaan on tullut lisää ihmisiä. Tämähän on kansanliike. Paljon tässä on kehittelyä vielä jäljellä.

Syrjäseuduilla ikäihmisten osuus väestöstä aika suuri. Kittilässä on toista tuhatta eläkeläistä, väkimäärä on noin 6 000. Parin vuoden takaiset tilastot kertovat, että yli 85-vuotiaita oli 81, ja 75-84-vuotiaita 373. Jos saamme 1000 jäsentä, voimme lomailuttaa puolet yli 75-vuotiaista. Eiköhän oteta se tavoitteeksi?

Kyllä kai me ensi vuodeksi haetaan RAY:ltä avustusta, mutta tuskin niiltä raukkasilta mitään jää tänne jaettavaksi, onhan joka puolueella säätiönsä, jotka tarvitsevat miljoonatolkulla rahaa ihan joka vuosi. Mutta olisi kiva tietää, paljonko talkootyötä esimerkiksi Nuorisosäätiöllä on, kun näyttävät nuo herrat saaneet hyvää tuntipalkkaa hyväntekeväisyydestään.
Lisätty 11.10.2009
-----------------------------------------------------------------------
Enkelin siipien suhinaa...
Ensimmäinen lokakuun lomailijaryhmistämme on parhaillaan kotimatkallaan. Kun saimme yhdistykselle logon, Kankaan Marjaana sanoi, että siinä on enkelin siivet. Suunnittelijan mukaan siinä on poronsarvet, lapaset ja lämmin halaus, ja onhan siinä nekin. Hotellilla kun palautelomakkeita jakelin ja lähtökyytejä järjesteltiin, tuli itku. Sylvi Holck sanoi, että olemme kuin ”kaksi Taivaasta lähetettyä enkeliä”. En nyt äkkiseltään keksi, mitä kauniimpaa voisi kuulla sanottavan.

Mutta, ei nyt pidä unohtaa, Kari vain keksi, että tällaisen jutun voisi tehdä, ja mukaan on tullut niin paljon tärkeitä ihmisiä, tämä on joukkoliike. Pitkin viime talvea sitä on paikallisten ja helsinkiläistenkin ystävien kanssa kehitelty iltaa istuessa. Vähän harmittaa, että olemme nyt Karin kanssa olleet esillä niin paljon ja monet tärkeää, mutta ehkä vähemmän näkyvää työtä tekevät jäävät varjoon.

Ihan ensimmäiseksi on muistettava Kuuselan Mika ja Kurulan Kauko, jotka ovat joutuneet koko sukunsa värväämään kuljetustehtäviin. Muistettakoon, että esimerkiksi Molkojärvelle on 100 kilometriä siivu. Kurulan Kaukon ja Marsan on pitänyt ajella tällä viikolla 400 kilometriä, ja ovat tehneet sen ihan marisematta. Täällä Levillä on ihan uskomattoman hienoja ihmisiä. Menisi blogi tukkoon, jos kaikki yhdellä kertaa luettelisin. Mutta kuvitelkaapa joku helsinkiläinen, jolta kysyttäisiin, ”lähdetkö ajelemaan 400 kilometriä vanhuksia kyyditsemään”, ilmaantuisiko vapaaehtoisia?

Yhdistys on siis perustanut tutkimusjaoston, jossa on Antti Huunan-Seppälän johdolla monta professoria ja tohtoria. Yritämme saada toimintamme vaikuttavuudesta tieteellisen vertailun kestävää tietoa myös muille jaettavaksi. Tänään sain Lapin yliopiston professori Soile Veijolalta sähköpostia, jossa hän kertoo ehdottavansa Kittilän Ihmisten lomatoimintaa graduaiheeksi. Toivottavasti löytyy kiinnostusta. Soile sanoi myös liittyvänsä yhdistykseen. Ehkä se on niin, että jos on tarpeeksi hyvä asia, kannatusta löytyy. Huomenna kerron lisää tämän viikon kokemuksista.


Lisätty 08.10.2009
-----------------------------------------------------------------------
Nyt alkaa eläinsuojelun ja vanhusten viikko
Luinpa lehdestä, että 4.10 alkaa eläinsuojelun viikko ja samaan aikaan on myös vanhusten viikko.
Kirjoitin vuonna 2006 ilmestyneessä ”Sairaan hyvässä potilaassa”, että ”uudet EU-säädökset määräävät, että lehmien on Lapissakin päästävä sääskien syötäväksi vähintään 90 päivänä vuodessa” ja ehdotin samaa vanhusten hoitoon. Mielestäni se oli aikanaan oikein näppärä oivallus, ja aluksi ilahduin, kun kuulin sitä siteerattavan. (No, lähdettä ei kukaan muistanut mainita). Kun Eduskunnassa käytiin vanhusten hoitoa koskevaa yleiskeskustelua, lause oli kolmen eri puolueen edustajan puheenvuorossa, ja kolmannella kerralla haukotutti. Paavo Väyrysen oppien mukaan olen nukkunut nyt yön yli ja muuttanut mieleni. Vitsi on menettänyt teränsä, oikeastaan se on kääntynyt kauhukuvaksi: niin monessa poliittisessa puolueessa jo verrataan vanhuksia lehmiin.

Vanhustenhoitoon kai tarvitaan laki. Ministeri Paula Risikko puhui ihan viisaita, kun hän muistutti, että vanhukset ovat erilaisia. Nyt kun olen asunut pari vuotta Lapissa, pelkäänkin, että joku tonttu tekee lain, jossa vanhukset työnnetään pyörätuolissa 40 asteen pakkaseen paleltumaan. Nyt on siis aika uudenlaiselle ihmisoikeustaistelulle, normituksen sijaan on tärkeää persoonallisuuden kunnioittaminen.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että me Kittilän Ihmiset tehdään aivan oikeita asioita, kun haluamme virkistää ikäihmisiä lakisääteisen normiulkoilutuksen sijaan. On tosin sovittu, että ulkoilutetaan niitä, jotka haluavat, mutta väkisin ei ketään minnekään viedä. Vanhusasiat ovat omituisesti polarisoituneet mustavalkoisesti: on vaipoissa vuodeosastolla makaavia puhekyvyttömiä dementiapotilaita tai sitten täysin terveitä, matkustelevia, harrastavia, kuntoilevia, autoilevia harmaita panttereita. Siinä puolivälissä on lähes valtaosa ikäihmisistä, jotka eivät enää omatoimisesti matkustele, mutta juttuseuraan ja virkistävään vaihteluun olisi tarvetta. Ja olenpa melko vakuuttunut siitä, että virkistyksellä on merkittäviä terveysvaikutuksia.

Tähän välivaiheeseen, eli panttereiden ja laitoshoidon puoliväliin on tilaa ja tarvetta järkevään vapaaehtoistoimintaan.

Lisätty 01.10.2009
-----------------------------------------------------------------------
Kittilän Ihmiset ry:lle kovatasoinen tutkimusjaosto
Professori Antti Huunan-Seppälä oli Irja-vaimonsa kanssa pikavisiitillä Levillä. Kittilän Ihmiset ry on monella tavoin tekemässä uraauurtavaa toimintaa. Ikäihmisten lyhyiden virkistyslomien terveysvaikutuksia ei ole missään tutkittu. Onhan tärkeää tietää, millaisia terveysvaikutuksia lomalla on. Lyhyt jakso ei välttämättä nosta kuntoa, mutta virkistynyt mielentila sitten saattaa seurausvaikutuksena tuoda fyysistäkin hyvää oloa. Sen vuoksi Antin johdolla laaditaan seurantalomake, jota voidaan myöhemmin käyttää tutkimuksessa tieteellisesti.

Toinen osa kerättävää tutkimustietoa puolestaan palvelee matkailuelinkeinoa. Tämäntyyppisistä lomista ei ole juuri tutkimuskelpoista tietoa. Väestön vanhenemista ei pidä välttämättä vain valittaa, voidaan kehittää matkailunkin palveluja siihen suuntaan, että vanhempikin ihminen uskaltaa lähteä lomalle. Tähän asti ikäihmisten matkailussa ajatellaan vain Lenita Airistoja ja Aira Samulineja, mutta jos ei ole varsinainen harmaa pantteri, tarvitaan kodikkaampia lähilomia. Mehän ei olla mitään bisnestä tekemässä, päinvastoin, mutta ehkä toimintamme seurauksena syntyy joku ihan uusi ikäihmisten lomailumalli, jota voi myydä vaikka helsinkiläismummuille. Lienee syytä perustaa myös matkailutieteellinen tutkimusjaosto.

Ensi viikko on valtakunnallinen vanhusten viikko, ja niinpä ensimmäinen 20 lomalaisen ryhmä saapuu 6.10. ja yksi ryhmä vielä kahtena seuraavana viikkona. Yhteensä siis lokakuussa lomailee lähes seitsemänkymmentä ihmistä. Nyt on mukana jo muutamia heikompikuntoisiakin, joten tarvitsemme vapaaehtoisvoimaa niin pyörätuolia työntämään kuin ehkä muuhunkin avustamiseen.

Mainostoimisto Avalon on tehnyt merkittävän lahjoituksen yhdistykselle. He ovat suunnitelleet meille hienon logon, ja tiedossa on hienoja rintanappeja, joita varmaan kaikki kittiläläiset ja täällä vierailevat haluavat hankkia näyttääkseen olevansa talkoissa mukana.

Minna Rantanen on kyläyhdistysten ja terveydenhoitajien kanssa tehnyt valtavan työn ja selvittänyt virkistysloman tarpeessa olevia ikäihmisiä, listalla on 260 nimeä, ja uusia nimiä tupsahtaa esille kaiken aikaa. Tässä vaiheessa keskitymme pääasiassa yli 75-vuotiaisiin ja sellaisiin, jotka eivät muuten helposti lomalle omin avuin pääse. Yli 200 siis jää vielä jonoon, joten työmaata piisaa.

Nyt meillä on 74 henkilöjäsentä ja puolen tusinaa yritysjäsentä. Jäseniä saisi tulla lisää. Karin kanssa olemme päättäneet, että meille ei pääse kukaan kyläilemään, jos ei ole jäseneksi liittynyt.

Lisätty 28.09.2009
-----------------------------------------------------------------------
Kirjasta ja Kittilästä
Onpa hiukan kyselty, miten kirja etenee. Kyllä se siitä. Ennakkomarkkinointi ensi keväälle on aloitettu ja teksti on kustantajalla. Tosin se vaatii aika lailla lisäyksiä ja tietysti paljon korjailua. Ja tämä sitten saa jäädä viimeiseksi. Suomessa julkaistaan ihan liikaa huonoja ja keskinkertaisia kirjoja, ettei niitä tarvita lisää. Pitäähän Helsingin maripaitamaistereille jäädä apurahatuloja. Tai eihän sitä etukäteen tiedä, tuleeko hyvä vai huono. Luultavasti kaikki kirjoittamisvaiheessa olevilla on korkeat käsitykset omista taidoistaan. Paitsi että tänään Rantatalon Emmi tuli sanomaan, että aikoo koulussa tehdä kirjailijaesitelmän minusta. Olin niin otettu, että pitää varoa, ettei ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Viime viikon Lapin Kansassa oli juttua taas Kittilän Ihmiset ry:stä ja siihen haastateltu valtioneuvos Harri Holkeri (yhdistyksen jäsen) toivotti tuulta purjeisiin, ja nyt on tuulta purjeissa. Maanantaina juteltiin Kittilän kirkkoherran kanssa asiasta, voinkin nyt sanoa, että kirkkoherra Kerttu Venäläinen on ? jos ei Lännen ? niin Lapin nopein, sillä jäsenmaksu oli seuraavana aamuna yhdistyksen tilillä. Pankaapa paremmaksi. (Nordea 123135-45383), 20 €/vuodessa.

Hesarissa ja iltapäivälehdissä on koko viime viikko vinguttu vanhusten huonosta jamasta. He ovat kuitenkin jonkun isiä, äitejä, tätejä, mummeja tai pääkaupunkiseudulla saman rapun asukkaita. Pitäisi laittaa sellainen vinguntavero, että sitten vasta vingutaan kun itsekin jotain tehty. Täällä Lapissa ei niinkään kitistä ja yleisönosastoihin kirjoiteta. Täällä pidetään lähimmäisistä huolta. Yhdistyksessä on mukana niin Helsingin herroja kuin paikallisia toimeliaita pienyrittäjiä, jotka ovat kykeneväisiä yhteistyöhön.

Voisin luetella vaikka kuinka pitkän listan Kittilän Ihmisistä (siis nimenomaan isolla I:llä), jotka tätä hienoa ideaa eteenpäin vievät. Ensiksi tietysti pitää mainita tuo armas parempi puoliskoni Kari, joka on jo yli puoli vuotta ahertanut lähes kellon ympäri tätä asiaa kehitellessään. Viime viikolla kävi Molkojärven kyläyhdistyksen yhteyshenkilöä tapaamassa, ja naurattaa uutisissa kauhisteltu uutinen, että joissain päin Suomea osuuskauppa lakkauttaa paikallisen Salen, ja tulee edestakainen kauppamatka 80 kilometriä. Tervetuloa Molkojärvelle. Kari sanoi, että onpa huono tie, johon paikallinen kyläyhdistysaktiivi totesi; ”Onhan se huono, mutta on niitä huonompiakin. Kävin Sieppijärvellä ja siellä vasta on huonot tiet.”

Toiseksi sitten haluan luetella terveyskeskuslääkäri Minna Rantasen, joka on tänä vuonna myös Kittilän kylätoimikuntien yhteiselimen puheenjohtaja. Minna on yhdessä kylätoimikuntien ja kunnan terveystoimen kanssa kartoittanut loman tarpeessa olevia. Lokakuussa meille on tulossa jo monta yli 90-vuotiasta. Koska ohjelmassa on ulkoilua, tarvitsemme nyt vapaaehtoisia: pyörätuolia työntämään, auttamaan ruokailussa ja avustamaan huterampijalkaisia uimahaluisia uima-altaaseen.

Sitten on vielä seuraava projekti, Kittilän SPR:n aktiivi otti yhteyttä ja kertoi, että täällä on miesomaishoitajia ”jotka vaan kupsahtavat”. Eli naiset puheliaampina ovat aktiivisempia, mutta syrjäkylillä miehet purevat hammasta ja yrittävät jaksaa yksin. Seuraavaksi siis kehitellään jotain virkistävää näille pariskunnille. Siihen tarvitaan Minna Rantasen sanoin ”keventäjiä”, jotka huolehtivat siitä, että myös hoitajapuolisot saavat välillä huilata.

Olen siis vähän kyllästynyt näihin lehtijuttuihin, joissa kerrotaan, kuinka huonosti vanhusten asiat ovat. Valtosen Ollin sanoin: ”Kunta ei voi rakastaa, siihen tarvitaan ihmistä”. Yleisönosastokirjoittelun sijasta voisi kääriä hihat ja tehdä itsekin jotain.

P.S. Petri Laaksosen (yhdistyksen jäsen) uuden levyn julkistamiskonsertti on Levi Summitissa ensi viikolla. Mutta Petri ei taatusti ole jäsen levyn markkinointimielessä, vaan ihan sen takia, että hän on mukana monissa hyvissä asioissa (voin sanoa yli 20 vuoden ystävyyden tuomalla rintaäänellä).


Lisätty 13.09.2009
-----------------------------------------------------------------------
Onio dekkarin kirjoittajalla eettistä vastuuta?
Olen lukenut tuhansia dekkareita. Olikin kiva hakea Helsingissä WSOY:n kirjakaupasta Jim Thompsonin ”Lumienkeli”, jonka tapahtumien olin kuullut sijoittuvan Kittilään ja Leville.
Kirja alkoi kun Hullun Poron varasteleva työntekijä sai potkut. Somaliprostituoitu oli silvottu ja tapettu lumihankeen. Kittilä-lehden haastattelussa Thompson kertoo agenttinsa pyytäneen sijoittamaan dekkarin tapahtumat eksoottiseen Lapin kaamokseen.

Kittilän ja Levin murheeksi Thompson on kerran käynyt Levillä. Kirjan sankari on Kittilästä kotoisin oleva poliisi. Jotta kirja myisi hyvin, siinä on luonnollisesti oltava paljon seksiä ja väkivaltaa, ymmärrän kirjailijan ja hänen agenttinsa ambitiot tässä suhteessa. Joku paikallinen osaa paremmin arvioida, onko dialogin lapinmurre oikeaa, siitä en osaa sanoa mitään. Lumienkelissä on runsaasti niin seksiä kuin väkivaltaa. Eniten väkivaltaa Thompson on käyttänyt seurauksia miettimättä Kittilän ja Levin asukkaita ja yrityksiä kohtaan.

Ehkä voi ajatella niin, että dekkaristilta ei edellytetä etiikkaa eikä moraalia. Agenttinsa toivomuksesta hän on tehnyt Kittilästä ja Levistä paljon todellisuutta eksoottisemman. Dekkarin lukija ymmärtää, että tarina on fiktiota. Nykyään dekkarin kirjoittajat suhtautuvat työhönsä vakavasti ja tekevät paljon tarkistuksia ja tapahtumapaikkojen taustoitus on yleensä luotettavaa ja henkilöt uskottavia.

Lumienkeli on dekkarina korkeintaan keskinkertainen. Paikallisen intressin takia luin sen kuitenkin loppuun. Kirjan henkilöt yhtä somaliperhettä ja kahta ökyautolla ajavaa ökymökeissä perverssiä seksiä alaikäisten venäläishuorien harrastavaa ja kokaiinia käyttävää helsinkiläismiestä lukuun ottamatta kirjan asuvat Kittilässä. Poikkeuksetta kaikki ovat joko alkoholisteja, mielisairaita, kehitysvammaisia. Muutama normaalimpi on lestadiolainen, joista kaksi syyllistyy lopulta murhaan. Jopa Kittilän terveyskeskuksen sairaanhoitajat ovat ilkeitä.

Kittilä, Levi ja sen rehelliset ja työteliäät pien- ja suuryrittäjät elävät pääosin matkailusta. On surullista, että joku menee kirjoittamaan kirjan, joka systemaattisesti leimaa paikalliset asukkaat pelottavan pahoiksi. Jos joku ei ole koskaan käynyt Levillä ja lukee Lumienkelin, ei taatusti tule tänne ikinä.

Onko Jim Thompson tahallisen ilkeä vai pelkästään tyhmä ja ajattelematon tehdessään tällaista ilkeyttä yhdelle lappilaispaikkakunnalle? Täytyy vain toivoa, että kirja olisi täysi floppi. Yrityksiltä edellytetään nykyään eettistä vastuuta, miten olisi dekkarin kirjoittajilta?

Pahoitin perusteellisesti mieleni kaikkien hyvien ystävieni puolesta täällä Kittilässä. Mikä ettei edes kustannustoimittaja isossa talossa (WSOY) puuttunut pahantahtoiseen yhden paikkakunnan solvaamiseen?

Lisätty 02.09.2009
-----------------------------------------------------------------------
Jäsenhankintaa, muistia ja muistelua Kittilän Ihmiset ry:ssä
Nyt on ensimmäinen kylätoimikunta ottanut yhteyttä. Molkojärven kylätoimikunta ehti ensimmäisenä käymään läpi ikäihmisensä, jotka kaikki olivat innolla tulossa lomailemaan, vanhin on jo 90-vuotias. Innolla odotamme. Toivottavasti tästä viriää kylilläkin ideointi, miten voidaan omia ikäihmisiä muillakin tavoin ilahduttaa.

Nikulan Marra tunnetusti aikaansaavana ihmisenä sanoi hommaavansa Kittilän Ihmisiin parikymmentä jäsentä. Hänelle kun tulee pääkaupunkiseudulta kavereita kyläilemään, niin yökylään ei huolita, jos ei liity jäseneksi. Mehän olemme Karin kanssa tätä jo harrastaneetkin ja meillä kyläilleet taitavat jo miltei kaikki olla jäseniä. Ja kukaan uusihan ei tule ilman Kittilän Ihmisten jäsenmaksua! Jos osuu Karin kanssa samaan lähtöön Levin golfkentällä, ei pääse käännytyspuheenvuoroa karkuun ja enimmäkseen nuo ovat liittyneetkin.

Seuraavan ryhmän ohjelma alkaa olla pulkassa. Teemoina on muisti, muistelu ja turvallisuus.
Minä juttelen vähän muistista ja muistisairauksista ja sitten jutellaan yhdessä. Sirkan Maunon suku on asunut Sirkassa monta sataa vuotta ja Mauno vie lomalaiset ”muistelukävelylle”. Puiston Kari on lupautunut puhumaan turvallisuusasioista ja Eeva-Liisa Hangasvaara vähän ikäihmisen pankkiasioiden järjestelystä. Edunvalvontavaltuutuksestakin tietysti kerrotaan. Ja yhtä ja toista muutakin on viritteillä. Tarkoitus on silti virkistäytyä, eikä joutua koulun penkille. Yhdessä aiotaan vähän muistella evakko- ja pula-aikoja ja mietitään maailman muuttumista.

Minä näin junantuomana ihan vilpittömästi ajattelen, että Kittilän ihmiset on hieno juttu ja sillä voidaan Levin ja Kittilän jo valmiiksi hyvää imagoa kirkastaa edelleen. Eikä yhtään pelota, että joku Saariselkä, Ruka, Pyhä, Ylläs tai muu matkailukohde tulee perässä. Tervetuloa talkoisiin. Syrjäkylillä riittää yksinäisiä ikäihmisiä. Se nyt vaan vaatii, että joku panee toimeksi.
Lisätty 01.08.2009
-----------------------------------------------------------------------
Miten voi tulla mukaan Kittilän Ihmisten toimintaan?
On tullut kyselyjä, miten voi tulla mukaan tukemaan toimintaa. Yksi tapa on tulla mukaan jäseneksi, henkilöjäsenen jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa. Tilinumero on Nordea 123145-45383.
Voi myös ottaa yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla. Tässä blogissa on yksi sähköpostiosoite.
Kukkaron avaamisen lisäksi voi olla mukana tekemässä jotain. Kyseessä ei ole mikään salaseura, mutta yhdistyksen tarkoituksena ei ole virkistää omia jäseniään. Yritämme kovasti huolehtia avoimuudesta, hyväntekeväisyysjärjestöissä kun on joskus kaikenlaisia huijareitakin liikkeellä.
Eli tervetuloa mukaan.

Kittilän ihmiset ry. piti kokousta saatuaan ensimmäisen lomalaisryhmän palautteen. Vastausprosentti oli pyöreät 100 %, ja tyytyväisyysprosentti oli sama. Saimme hyviä kehittämisideoita, toivottiin enemmän yhdessä oloa ja yhteistä ohjelmaa. Olikin hyvä juttu, että saimme ohjelman suunnittelutoimikuntaan paikallista ikäihmisasiantuntemusta, ja Siska Auton kanssa kehitellään vähän ideoita. Ikäihmisille tarpeellisia ja mukavia asioita ovat muisti ja muistelu. Vähän ulkoillaan yhdessä ja sen sellaista, mutta niin rasittavaa lomaa ei tehdä, että uuvuksissa palataan kotiin.

Todettiin parhaaksi se, että nyt kutsutaan kylätoimikunnat mukaan toimintaan. Kylätoimikunnissa tunnetaan oman kylän joka savu (toivottavasti näin on). Kylätoimikunta voisi sitten omalta reviiriltään kartoittaa loman tarpeessa olevat ikäihmiset ja huolehtia siitä, että tieto loman mahdollisuudesta menee perille. Kittilän Ihmiset ry. ei aio laatia mitään kireitä lomalle pääsyn kriteereitä, vaan luotamme terveeseen järkeen. Tietysti on hyvä, jos ainakin ne ikäihmiset, jotka muuten harvoin pääsevät minnekään voisivat nyt olla mukana. Kaikilla ikäihmisillä kun ei ole autoa ja ajokorttia. Omaishoitajat on loman tarpeessa oleva ryhmä, useimmat heistä ovat kyllä itsekin eläkeiässä. Kylätoimikunta voisi ratkoa käytännön asioita, voi vaikkapa järjestää kissalle tai koiralle hoidon loman ajaksi. Paras ratkaisu olisikin se, että kylä kerrallaan, kaikki lomalle halukkaat ikäihmiset pääsisivät mukaan.

Vanhusten lisäksi on varmasti muitakin ryhmiä, jotka olisivat virkistyksen tarpeessa, yksinhuoltajat, pitkäaikaistyöttömät, mielenterveyskuntoutujat, mutta Kittilässä on yli tuhat 65 vuotta täyttänyttä eläkeläistä, joten urakkaa riittää ihan tarpeeksi tällä saralla.
Lisätty 26.07.2009
-----------------------------------------------------------------------
Kittilän ihmiset valtakunnan mediassa
Parempi puolisoni kyllästyi Helsingin päättäjien höpinöihin vanhustenhuollon ongelmista. Helpompi se on höpistä kuin tehdä itse jotain.

Tämän Karin kirjoituksen Hesari julkaisi 7.7. Mielipide-sivullaan
Päättäjien on jalkauduttava ihmisten arkeen

Vappu Taipale, Marja Saarenheimo ja Päivi Vuori (HS 1. 7.) esittivät mielipiteitään vanhustenhuollosta ja sen ongelmista. En tunne Mielenmuutos 2007?2010-hanketta. Varmasti se on ihan hyvä.

Sen sijaan haluan kommentoida Taipaleen kärkevää kirjoitusta "Vanhushuollon muututtava radikaalisti". Itä-Saksaa ei ole. Ideoita on nyt haettava Ukrainasta ja Valko-Venäjältä.

Meillä Kittilässä matkat ovat pitkät. En usko, että yksikään vakuutusyhtiö kustantaisi 80 kilometrin matkaa (edestakaisin 160 km) kastellakseen kukkia. Ainakin olisi suuret vakuutusmaksut. Maksaisiko ne yhteiskunta, vai olisiko vain rikkailla varaa moiseen palveluun?

Minusta tuntuu, että Helsingin virkamiehillä ja -naisilla on ainakin ajoittain väärä kuva Suomesta ja sen asukkaiden olosuhteista. Ehkä se johtuu siitä, että ennen virkamiehet palvelivat Ruotsin kuningasta ja sitten Venäjän tsaaria. Kansaa on vaikea mieltää esimieheksi.

Olemme Kittilässä ryhtyneet vapaaehtoisvoimin virkistämään kunnan syrjäkylillä asuvia vanhuksia, ja näin ehkä ehkäisemään masennustakin: tuomme heidät Leville ilmaiselle lomalle.

Jos meillä olisi käytettävissämme samat avustukset kuin raviradan korjaamiseen EU:lta saa (yli satatuhatta euroa), voisimme tuoda Kittilän kaikki eläkeläiset virkistyslomalle.

Helsingissä saisitte lopettaa hallinnon himmelikuvien piirtelemisen ja jalkautua ihmisten todellisuuteen.

KARI SALONEN


Kittilä
Lisätty 05.07.2009
-----------------------------------------------------------------------
ELÄMÄN PARAS LOMA
Kesäkuun puolivälissä olivat ensimmäiset ikäihmiset ilmaislomalla Levillä. Kittilä-lehden haastattelussaan eräs lomalaisista sanoi, että tämä oli elämän paras loma. Emme näin kaunista kiitosta osanneet toivoakaan.

Syksyllä jatkamme. Helsingin vinkkelistä ei ehkä osata ajatellakaan, kuinka suuria ja harvaan asuttuja alueita maassamme vielä löytyy. Kittilälläkin on pituutta 150 kilometriä, kuvitelkaapa, että Helsinki jatkuisi yli Hämeenlinnan ja jonnekin Porvoon tienoille toisella laidalla. Etäisyyksien takia on viisaampaa tulla kerralla pariksi päiväksi ja ladata energiaa akkuihin pidemmäksi aikaa.

Tutkija Marjaana Kangas laati hyvät palautelomakkeet, joiden perusteella osaamme kehitellä ohjelmaa edelleen, vaikkei tästäkään juuri moitteita löytynyt.

Yhdistys päätti olla jatkossa yhteydessä kylätoimikuntiin, jotka voisivat olla apuna lomalaisten kutsumisessa. Kittilän kunnan suuren koon takia yhdistys ei mitenkään voi tuntea joka savun oloja. Aktiiviset kylätoimikunnat tuntevat omat ihmisensä, ja pystyvät paremmin huolehtimaan siitä, että varmasti kaikki eniten lomaa tarvitsevat pääsevät mukaan. Omaishoitajia erityisesti ajattelemme. Lakisääteisen kuukausiloman puitteissa näillä etäisyyksillä ei ehdi kauas lomalle, ja vaikka ehtisikin, on matkakustannusten takia monien ulottumattomissa. Kylätoimikunta pystyy paikallisesti ratkaisemaan joitakin lomaan liittyviä ongelmia, voisivat ehkä miettiä miten lomalle pääsyä estävä kissan tai koiran hoito saataisiin naapuriavulla järjestymään. Kylätoimikunnat voivat olla meihin yhteydessä, jos haluavat saada omat kyläläisensä lomalle.

Yhdistys on nyt virallisesti rekisteröity ja siis siltäkin kantilta hyvässä järjestyksessä.

Lomalaisten kanssa jutellessani selvisi paremmin tällaiselle junantuomalle lantalaiselle, että useimmilla Lapin ikäihmisistä on takanaan evakkoreissu Lapin sodan ajoilta.
Lisätty 30.06.2009
-----------------------------------------------------------------------
Laiska bloginpitäjä ilmoittautuu
On mennyt kevätkausi jäitä poltellessa ja sairastellessa. Perjantaina pääsin Meilahdesta, eikä maamme johtava yliopistollinen keskussairaala löytänyt mitään sellaista vikaa, jota osaisi korjata. Että saan pitää kaikki vaivani. En voi moittia yrityksen puutteesta ? selkäydinnestettäkin ottivat 12 putkiloa, joka kuulemma on aika paljon. Pelotti tietysti vähän kun oli amanuenssi harjoittelemassa, eikä se onnistunutkaan, mutta oli mukava ukrainalaissyntyinen neurologi, joka sekä lohdutteli että hoiteli homman loppuun. Vaikka oli ainakin viides kerta ko. toimenpidettä, niin jostain syystä ajatus pitkästä neulasta selkäytimeen on aika pelottava. Jännitin niin, että uiskentelin hiestä kun toimenpide oli ohi. Toista tuntia siinä vierähti.

Hyviäkin uutisia on. Kittilän ihmiset ry:n rekisteröinti etenee, vähän piti tehdä pieniä muutoksia, mutta joka tapauksessa nyt on yhdistysnumero ja nimi on hyväksytty. Ensimmäiset ikäihmiset saapuivat Leville eilen. Telkkari oli paikalla ja minäkin uutisissa, ihan ennalta arvaamatta, en edes ollut tukkaa pessyt tai meikkiä tehnyt. Se tuossa telkkarissa on hyvä puoli, että eihän sitä itse ymmärräkään, miten paino on pikkuhiljaa noussut, että pitänee yrittää vähän laihtua.

Onhan tässä ollut tekemistä ja vähän stressiäkin, minä en tosin itse ole paljon voinut osallistua, koska olen ollut Helsingissä sairastelemassa. Parempi puoliskoni Kari on tehnyt hartiavoimin hommia ja mukana on muitakin mahdottoman mukavia ihmisiä. Toistakymmentä firmaa on sponsoreina ja lahjoituksia ja jäsenmaksujakin on saatu. Levillä tämä yrittäjien yhteistyökyky ja ?halu on ihan mahtavaa. Tästä on hyvä jatkaa. Yritämme tästä rakentaa sellaisen konseptin, jota voivat kaikki paikkakunnat soveltaa. Onneksi porukassa on yksi Rovaniemen yliopiston tutkija, joka on tehnyt hyvät palautelomakkeet, joiden perusteella voidaan tehdä tutkimusta ja kehittää toimintaa edelleen. On myös niin, että hyvän tekeminen tekee ihmiselle hyvää ja lisää onnellisuutta. Tästähän voi kehitellä vaikka kuinka hienoja juttuja, Kittilässä kun onnistuu melkein mikä vaan, ovat aika ennakkoluulotonta väkeä nämä lappilaiset.

Kirjakin etenee pikkupikkuhiljaa, mutta piti antaa periksi terveydelle ja hidastaa tahtia. Vastaisuudessa pitäydyn enemmänkin näissä Kittilän Ihmiset ry:n asioissa ja kerron, miten projekti etenee.
Lisätty 16.06.2009
-----------------------------------------------------------------------
Kittilässä virkistetään vanhuksia

On tässä vähän pitänyt kiirettä, vaikka enimmäkseen kevät on kulunut peräkkäisiä flunssia sairastaessa. Kirjaakin olen kirjoitellut, vaikka tahti ei päätä huimaa.

Jotain ihan tärkeääkin on saatu aikaan. Olemme perustaneet tänne Kittilään yhdistyksen, jonka nimi on Kittilän Ihmiset ry. Kaikki aina vain puhuvat vanhusten yksinäisyydestä, masennuksesta ja muista ongelmista. Kukaan ei tee mitään. Mehän siis ryhdymme tekemään.

Järjestämme parin päivän virkistyslomia syrjäkylien vanhuksille. Levillä on turistikauden hiljaisimpina aikoina matkailukapasiteettia vapaana. Pitää tietysti kerätä vähän rahaakin, mutta liikkeellä ollaan talkoohengessä, kuitenkin hyvässä yhteisymmärryksessä kunnan kanssa.

Uskomme vakaasti, että lyhyt kiva miniloma voi olla virkistävä kokemus. Täällähän etäisyydet ovat niin valtavia (lähes sata kilometriä Kittilän kirkonkylälle kaukaisimmista kylistä), että vanhukset eivät paljon pääse lomailemaan. Ensimmäiset ”kokeiluvanhukset” yritetään tuoda lomalle jo toukokuussa. Tämä on jännittävä kokeilu, matkailuyritykset ovat innolla mukana, ja vapaaehtoisia ilmaantuu toimintaan jopa oma-aloitteisesti. Vielä pitää vähän viilata yksityiskohtia, mutta kaikki näyttää loksahtavan kohdilleen.

Onhan tässä vielä valtavasti töitä, mutta luulisin, että kohta Kittilä on maailmankartalla haja-asutusalueiden vanhushyvinvoinnin Piilaaksona.

Lisätty 26.03.2009
-----------------------------------------------------------------------
Synttäriä, kevättä ja taas edunvalvontavaltuutusta
Levillekin on kevät tulossa: ei, ei ole pelkoa, eivät hanget vielä hupene. Päivä valkenee jo aamukuudelta. Yöllä oli täyskuu, pakkanen kiristyi yli kahteenkymmeneen asteeseen, mutta kohta se siitä lauhtuu sen verran, että voi lähteä vähän ulkoilemaan. Ehkä kokeilen jo suksiakin.
Koko alkuvuoden on tärvännyt jatkuva flunssakierre, pientä lämpöilyä viikkokausia, nuhaa ja yskää. Kun yksi on paranemassa, alkaa jo toinen. Voimat on niistetty paperinenäliinoihin, joita on kulunut satamäärin.

Eilen oli synttärit, ei mikään tasavuosi, ihan tavallinen. Sain mieheltäni vaaleanpunaisia ruusuja ja illalla menimme syömään oikein viimeisen päälle K5:een. Oli hyvää ruokaa ja hienoa palvelua. Siellä oli meneillään viiniviikot, ja oikein helsinkiläisommelier kävi viinejä esittelemässä ja niitähän tuli sitten maisteltua useampaakin sorttia. Ei silti vaivaa pahempi krapula.

Facebook on siitä mukava, että se muistuttaa, jos jollain naamakirjakaverilla on synttäri, joten onnittelut on helppo lähettää. Etenkin niitä on kiva saada. Olenhan aikaisemminkin kertonut, että täällä Lapissa ajatellaan, että kuukkelit tuovat onnea. Lintulaudalla vilisi aamulla monta kuukkelia, joten onnea on nyt tulossa ja paljon toivotettu. Jokohan näillä toivotteluilla pysyisivät räkätaudit poissa?

Taas viime viikolla oli lehdessä, että vanhukselta oli kotipalvelun työntekijä kavaltanut 10 000 euroa. Mutta kuinkahan monta vanhusten pankkitiliä on putsattu, ilman että kukaan on jäänyt teosta kiinni. Eli sen edunvalvontavaltuutuksen tekeminen on niin tärkeää, kunhan vain saa asian aikaiseksi. Nyt olen saanut kuulla toisestakin toimistosta, jossa on hyvin perehdytty edunvalvontavaltuutuksiin: Lakiasiaintoimisto Liisa Aittoniemi, myös Helsingistä. On siis huomattavasti helpompaa mennä tekemään edunvalvontavaltuutusta, jos ei tarvitse asianajajalle ensiksi opettaa, mikä se sellainen edunvalvontavaltuutus on. Aivan liian harvoin näitä silti tehdään ajoissa, yleensä toimiin ryhdytään vasta sitten, kun dementia on jo pitkällä, ja silloin ei tietysti enää ole varmasti tiedossa, mikä on valtuuttajan oma ja alkuperäinen tahto.

Lisätty 11.03.2009
-----------------------------------------------------------------------
Hiljainen tieto ja eläkeikä
Vanhasella on luonnollisesti eläkeikäpontimena vallanhalu. Mikäpäs sitä pääministerinä, ei haittaa, jos dementia iskee. On avustajaa, sihteeriä ja autonkuljettajaa, joille voi ulkoistaa muistettavat asiat. Kyllä minäkin vielä niin hyvällä tukiverkostolla paiskisin hommia täysillä ? luulisin.

Se, mitä nämä viisaat valtakunnanpoliitikot eivät tunnu mitään ymmärtävän, on vanheneminen. Riippuen töistä, voihan sitä jaksaa, jos vaan pyörittelee kynää kädessään, ei siinä niin voimia tarvita. Mutta jos palomies savusukeltaa raskaissa varusteissa henkiä pelastamaan, ei siinä jouda jäädä huilailemaan kesken kaiken.

Tiensuun Reijo Kittilästä kertoikin, että hänen muurarimestari isänsä oli vielä eläkkeelle jäätyään rakennustyömailla katsomassa nuorempien perään ja neuvomassa. Kukapa meistä ei olisi kärsinyt jossain huonosti vetävästä takasta? Tämä eläkeikäasiakin on typerä toimeentuloloukku. Täällä Lapissa osaa arvostaa takkamestarin käden jälkeä. On ymmärrettävää, että terveyden heiketessä ei enää jaksa isoja luonnonkiviä kanniskella. Minkälaista jälkeä syntyisikään, jos mestarit siirtäisivät hienosti sanottuna hiljaista tietoaan nuoremmilleen. Voisivat oppipoikia opettaa ja neuvoa muutaman tunnin päivässä, ja niin siirtyisi takatekotaitokin eteenpäin. Mutta ei, jos olet eläkkeelle, et saa olla työssä yhtään, muuten palaa eläke.

Takkamestarin neuvoa-antavia istuntoja voisi soveltaa monella muualla alalla, niin hoitoalalla kuin muissakin käytännön töissä. Tässä esteenä eivät ensimmäisenä olekaan joustamattomat työnantajat, eniten ajatusta vastustaa ay-liike ja toisena sosiaaliturvalainsäädäntö, joka on lähes yhtä joustamaton. Suomalaistiedemiesten (ja tietysti naisten) huippuosaamista on peilisolujen toiminnan ymmärtämine. Se tarkoittaa sitä, että ihminen oppii parhaiten näkemällä. En tarvitse kielitaitoisia ja yleissivistyneitä ihmisiä missään, ammattitaito on palautettava kunniaan. Sen vuoksi eläköityminen on voimien vähetessä oltava samanlainen pehmeä lasku kuin koulua aloitettaessa. Tässä on kaikenlaista turhanaikaista byrokratiaa, ja tietysti asennevastarintaa, ei niinkään työnantajien taholta. Sen sijaan, että ostetaan joitain Sarasvuon motivaatiokursseja työelämästä syrjäytyville, olisi paljon hyödyllisempää, että he pääsisivät näyttämään käytännössä, miten työt oikeasti tehdään. Aivotutkimuskin on sitä mieltä, että tämä on hyödyllisempää kuin yleissivistävä koulutus. Olisi vain voitava sopia pelisäännöistä. Ay-liike vain taitaa panna eniten hanttiin, työkyvyttömyyseläke kun on saavutettu etuus. Viis siitä, kuka sen maksaa.


Lisätty 02.03.2009
-----------------------------------------------------------------------
Väärin muistettu
Ystäväni lähetti palautetta, hän nimittäin sattui tietämään ikäni ja myös Hakulisen 3.33.33 vuoden, se oli vuonna 1952, enkä tietenkään 1-vuotiaana osannut kirjoittaa. Muistin siis väärin. Kun puhutaan muistista, yleensä paneudutaan muistamattomuuteen ja dementiaan. Muisti on oikullinen ja pettää. Daniel Schacterin kirja Muistin seitsemän syntiä kuvaa tapoja, joilla muisti meidät pettää.
Olin niin varma väärästä muistostani, että olisin voinut vaikka oikeudessa vannoa sen todeksi. Menemättä nyt sen enempää Schahterin kirjaan (joka on ihan hauskaa luettavaa, tosin luvattoman hutiloivasti suomennettu), muistin virheet ovat mielenkiintoinen ja joskus vaarallinenkin ilmiö. Viime viikon New Scientist kirjoitti siitä, että pikkulapset usein keksivät mielikuvitushahmoja, joita pitävät ihan tosina. Etenkin pikkulapset ovat helposti johdateltavissa uskomaan todeksi vaikka mitä. Surullisimmat tapaukset näistä ovat avioerojen yhteydessä, jos vanhemmat riitaantuvat pahasti, lapselle voidaan uittaa käsityksiä, jotka hän vähitellen alkaa uskoa todeksi. Yhdysvalloissa havaittiin, että aivan liian usein joidenkin terapeuttien lapsiasiakkaat olivat kärsineet seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka sitten ei ollutkaan totta, vaan oli lapsen muistiin istutettu ulkopuolelta. No, minua ei kukaan väärinkäyttänyt luomaan väärää muistoa hiihtokilpailun tuloksesta. Se vaan pysähdytti havaintoon, miten helposti oma mielemme voi pettää meidät.
Dementiaan liittyvä väärin muistamisen ilmiö on konfabulaatio eli satuilu. Se voi olla pahimmillaan omaisia pahasti harhaanjohtava asia. Konfabuloidessa potilas voi kehittää täysin uskottavalta kuulostavia tarinoita, varsinkin silloin kun ei muista, kertoo tarinan, jonka tietää olevan kuulijalle mieluinen. Tämä voi olla ihan yksinkertaiselta kuulostavaa, esimerkiksi että mummu sanoo ottaneensa lääkkeet ja syöneensä säännöllisesti. Tai mummu voi sanoa, ettei katso televisiota, koska sieltä tulee niin huonoja ohjelmia. Syynä on se, että mummu ei enää osaa avata telkkaria.
Nyt on taas hiihdon MM-kisat alkamassa, eikä enää tarvitse kirjoittaa väliaikoja muistiin, sillä ne näkyy telkkarissa. Paitsi että minä en enää näe, kun ne ovat niin pienellä, vaikka onkin iso taulu-tv.
Sain tämän vuoden kolmannen ylähengitystieinfektion, mikä rassaa, kun ei yskältä saa nukuttua. Toivotaan, että viimeistään kesään mennessä hellittää.
Olen pohtinut sitäkin, että sanotaan syrjäytymisen ja huonon käytöksen johtuvan köyhyydestä. Olen taas ollut Helsingissä viikon verran, ja kummastelen 50-60 ?vuotiaita köyhiä ja syrjäytyneitä naisihmisiä minkkiturkeissaan, jotka tulevat Stockmannilta ratikkaan ja tarvitsevat istumapaikan itselleen ja toisen kassilleen. Kun sitten viimeistään Rautatieaseman kohdalla ratikka täyttyy, ei kassi luovuta paikkaa, vaikka käytävällä moni joutuu seisomaan. Nämä rouvaparat ovat mieleltään köyhiä ja itsekkäitä ihmisiä. Heidät pitäisi syrjäyttää nurkkaan häpeämään.
Lisätty 19.02.2009
Penkkiurheilu on käypää hoitoa
Aloitin penkkiurheilun alle kouluikäisenä äidin kanssa. Olympialaiset ja maailmanmestaruuskisat otettiin vakavasti. Penkkiurheiluun kotioloissa tarvittiin ensiksikin kynä ja lehtiö. Opittuani kirjoittamaan sain olla kirjanpitäjä. Pekka Tiilikainen luetteli väliaikoja, jotka merkittiin ylös. Ei ollut televisiota, jonka ruudussa sijoitukset pyörivät, piti itsekin pysyä kärryillä. Muistan vieläkin, kuinka hauska Veikko Hakulisen aika 3.33.33 oli muistiin merkittäväksi. Muistan kyllä edelleen Lasse Virenin, Pekka Vasalan ja Tapio Kantasen Suomen ennätykset, mutta kyynisyys on niitä vähän pyyhkinyt. Siihen aikaan Suomi oli hiukan liian hyvissä väleissä DDR:n kanssa, ja siksi niiden aikojen urheilumenestykseen suhtautuu hiukan epäluuloisesti.
Pula-ajan Suomessa Pekka Tiilikainen oli tärkeä henkilö isänmaallisuuden rakentajana. Silloin Suomi vahvisti kansallista identiteettiään urheilulla. Eipä niinä aikoina kyllä hiihtoa harrastettu muualla kuin Pohjoismaissa, mutta mitäpä tuosta. Kun Pekka Tiilikainen liikuttui Suomen lipun kohotessa tankoon, me itkimme ilosta. Kyllä minä vieläkin itken, ja olen ylpeä kyynelistäni. Onhan se merkki, että on vielä yleviä tunteita. Isänmaallisuus on hyvä asia, mutta rasismi on paha juttu. Olinkin aika pettynyt, kun eräs Facebook-kaveri oli liittynyt somalien takaisin lähettämistä kannattavaan ryhmään. Olen nimittäin kulkenut Helsingissä julkisilla kulkuneuvoilla, ja niissä kutakuinkin ainoa hyvin käyttäytyvä henkilö on somalibussikuski. Ei ole miehiä vielä pilattu PISA-pisteillä.
Suomalaisten urheiluselostajien laatu on kehnonpuoleista. Hyvää kehitystä on se, että selostajan kaveriksi on otettu selostamoon joku asiantuntija. Mäkihyppy on mielilajejani, mutta mikä kärsimys onkaan Maikkarin selostaja, joka ilmeisesti ihailee Matti Kyllöstä. Onneksi siinä välissä Toni Nieminen sanoo jotain järkevää, muuten painaisin mute-kytkintä. Sama on formuloissa, jos siinä ei olisi vähintään Erkki Mustakaria, katseltaisiin äänettömällä. Kiinnittäkääpä huomiota Kyllösen ennalta käsikirjoitettuun avausrepliikkiin. Onko yhtään latteutta tai kulunutta fraasia, jonka Kyllönen jättäisi käyttämättä?
Englannissa myös seurasin urheilua. Siellä selostajat selostavat tapahtua, kommentaattori kommentoivat. Suomalaiset jostain syystä luulevat, että selostajan tulee ennustaa lopputulosta. Heti jos suomalainen on väliajoissa hiukankin hyvissä asemissa, alkaa: ”näin meille tulee kultaa/hopeaa/pronssia” ja hehkutellaan voittoa siihen asti, kun hiihtäjä sippaa tai toinen kierros on lasketeltu.
Englannissa meidän piti etukäteen informoida naapurustoa jääkiekon MM-kisoista. Eli jos Salosilta kuuluu huutoa, kyse ei perheväkivallasta, vaan Suomi-Ruotsi-ottelusta. Niinhän se on jääkiekossa, mitalit hehkutellaan, jos Suomi johtaa maalilla. Tietysti se on urheilijoiden kannalta armollisempaa, kun suuttumuksen voi suunnata typeriin selostajiin.
Koska olen kiinnostunut dementiasta, etenkin niistä löydöksistä, joiden on havaittu vähentävän dementian todennäköisyyttä, kannattaa pitää mielessä, että oman kuntoilun lisäksi, tai jos terveys ei enää kuntoilua juuri salli, oikein terveellistä on penkkiurheilu. Tiettävästi tosin kuorolaulu on varmin keino dementian torjumiseksi. Se tosin pitäisi aloittaa jo nuoremmalla iällä eikä kaikista ole laulajiksi. Laulutaidottomana siis huolehdin mielelläni aivoistani penkkiurheilemalla tv:n ääressä.
Lisätty 15.02.2009
Syö vähemmän, muista enemmän ja blogipalautepalautetta
Nyt on pakkasta yli 20 astetta, mutta Kittilässäkin jo aurinko paistaa. Ehkä valokin on sellainen asia, ettei sitä osaa arvostaa, ellei välissä olisi kaamosta ja pimeää. On tosi mukava saada palautetta blogista. Äitini ei yhtään tykännyt käsisuihkusta käyttämääni termiä, ja oli tietysti ihan oikeassa. Mutta eikös ole ihanaa, että 86-vuotias äiti viitsii vielä vaivautua nuhtelemaan 57-vuotiasta tytärtä. Oma tyttäreni moitti minkkiturkkinäkemyksiäni. Tämä ikä tuntuu olevan sillä tavoin otollinen oppimiseen, että nuhteet otetaan kiitollisena vastaan ja oikeasti yritetään ottaa huomioon. Eivät kaikki lapset vaivautuisi. Pyöristellään siis nyt vähän: en minä ota mitään kantaa turkistarhaukseen, mutta ei sille mitään voi, että Roomassa vanhat rouvat minkkiturkeissaan ovat niin tyrmäävän elegantteja, että tuulipukukansalainen on kateellinen. Suomalaiset ovat muutenkin hyviä kateudessa.

Kirjastakin on tullut palautetta, pelkästään hyvää. Se oikeastaan kummastuttaa, sillä perinteisen käsityksen mukaan suomalaiset tarttuvat hanakasti kynään, kun on valittamisen aihetta. Nuoret ja terveet ihmiset ovat tykänneet kirjan alkupuolesta, ikäihmiset taas loppupuolesta. Olisi kuulemma pitänyt laittaa asiat eri kirjoihin. Kaikkein hauskinta on se, että jotkut entiset työtoverit ja asiakkaatkin ovat löytäneet minut blogin kautta. Hankaluutena on tämä perusjuntti nimi, Satu Salosia on Facebookissakin monta kymmentä. Paljon kiitoksia kiitoksista. Ne kummasti auttavat jaksamaan kirjoittamista, mikä on kuitenkin niin yksinäistä hommaa. Minä kun olen aina paremmin viihtynyt ryhmätyössä. ET-lehden haastattelun lukenut isäntämies Itä-Suomesta otti yhteytt. Hän antoi terveysneuvoja ja epäili minun olevan huonosti hoidettu. Sanoi kaikkien vaivojen paranevan, kun poistattaa amalgaamit. Mies oli hyvin pettynyt, kun sanoin, että yhtään amalgaamipaikkaa ei suusta löydy.

Uusin New Scientist-lehti raportoi mielenkiintoisesta muistitutkimuksesta. Puolustusvoimien komentajaksi ryhtyvä Ari Puheloinen sanoi läskin olevan paha vihollinen maanpuolustuksella. Läski näyttää olevan myös muistin vihollinen. Saksassa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 50 keskimäärin 60-vuotiasta lievästi ylipainoista koehenkilöä. Kolmannes koehenkilöistä vähensi päivittäistä kalorimääräänsä 30 %. Kolmen kuukauden kuluttua dieetillä olleet koehenkilöt saivat 20 % paremmat tulokset muistitestissä. Muistin tehostuminen oli siis suunnilleen saman verran kuin olisi normaali muistin heikentyminen alle 30-vuotiaasta yli 50-vuotiaaksi. Dieetillä olleilla oli vähemmän glukoosia ja insuliinia veressään. Tämän tiedetään olevan yhteydessä parantuneeseen aivotoimintaan. Että niin yksinkertaista tämä on. Samalla tietysti yritän psyykata itseäni pysymään laihiksella, lähes kilo on mennyt parissa viikossa. Puolisoni on jo lähes kolme kiloa kevyempi, sillä perusterveenä ihmisenä hän on jaksanut hiihtää ja liikkua. Minun puolikilometriset hiihtolenkit eivät vielä painoon vaikuta juuta eikä jaata.

Seuraavaksi kerronkin siitä, mikä sai aloittamaan tämän painonhallintaprojektin.
Lisätty 06.02.2009
-----------------------------------------------------------------------
Italian inspiroimaa terveellisyyttä
Roomassa tulee syötyä ihan mahdottomasti, lähinnä siitä syystä, että Ristorante alla Rampa on niin hyvä paikka. Nälkä tulee jo ruokalistaa googlettaessa. Tähän elämänvaiheeseen ehtineenä matkasuunnitelmien oleellinen osa onkin ruokalistan pohtiminen, neljässä päivässä ei ehdi koko listaa läpikäydä. Roomassa on kaksi ruokalajia, joita ei oikein kunnolla saa suomalaistarvikkeista onnistumaan. Saltimbocca alla Romana, vaikka blogissa aiemmin kuvaamani suomalaisversio kanasta onkin ihan hyvää. Spaghetti alla vongole kesäkurpitsankukkien kanssa on toinen syy, miksi Roomassa pitää ajoittain käydä.

Koska alla Rampassa laitetaan niin siivottoman hyvää ruokaa ja siellä on mukava käydä, on hyvä oppia, että hyvin ja jopa terveellisesti voi syödä ihan laihduttavaa ruokaa. Tässä siis puolisoni kanssa kehitelty versio Zuppa di verduresta (eikös vihanneskeitto kuulostakin ihan pekkapuskalta suomeksi?)

1 litra kanalientä (Bong-kanafondista saa hyvää 1 dl litraan vettä) ihan mistä tykkää ja mitä sattuu kaapissa olemaan.

Kun kanaliemi on tehtynä, siihen voi sitten alkaa lisäilemään aineita sitä mukaa, kun ne vaativat kypsymisaikaa. Ideana on, että ensin katsotaan, mitä kaapissa sattuu olemaan ja kauppareissulla sitten täydennetään sellaisilla aineilla, joista itse tykkää. Kuitenkin on niin, että mitä useampaa vihannesta on mukana sen parempi tulee.

Aloitetaan juureksilla:
1 iso tai 2 pientä perunaa kuutioina
1 tai 2 porkkanaa kuutiona (tai jos haluaa olla oikein hieno, tulitikkuina)
Tuoreetta inkivääriä pari ruokalusikallista ihan pieneksi pilkottuna (jos sattuu tykkäämään inkivääristä, siinähän on ihan mahdottomasti kaikenlaista tarpeellista hivenainettakin)
1 tai 2 valkosipulin kynttä
Varsiselleriä
Yrttimaustetta maun mukaan, minä suosittelisin tuoretta timjamia, jos sitä sattuu olemaan saatavilla
puolikas punaista ja keltaista paprikaa (nämä eivät nyt juuri ole mistään kotoisin, mutta koska ulkonäkö on oleellinen osa maistuvuutta, niin saa niistä vitamiinien lisäksi väriä)
sipulia (kevätsipuli on oikein hyvää)
parsakaalia tai kukkakaalia tai kesäkurpitsaa (tai kaikkia) pilkottuna

Nämä keitetään kypsiksi, ja sitten loppuvaiheessa lisätään
joko kiinankaalia tai tuoretta pinaattia silputtuna.

Niitä keitetään vain sen verran että ne lakastuvat, eli pari minuuttia.

Lisäisi jauhettua mustapippuria.

Näistä aineista ei ole pakollisia muuta kuin fondi (liha- tai kalaliemi, ja mikä ettei vegaanille vihannesliemi) ja lopuksi pilkottu kiinankaali tai pinaatti. Italiassa ne käyttävät lisäksi lehtikaalia, mutta sitä ei Suomen kaupoissa yleensä ole.

Tämän sopan hienous on siinä, että on mahdollista rakentaa lukemattomia variaatioita. Jos keittoa jää jäljelle, sitä voi jatkaa fondilla ja lisätä kourallisen makaroneja, tomaattipyrettä tai ketsuppia ja meillä onkin Minestrone-keittoa.

Jos ei ole dieetillä (me yritämme olla), mukava rapsaus parmesaania tai muuta juustoraastetta pyöristää makua mukavasti.

Lisätty 01.02.2009
-----------------------------------------------------------------------
Voihan nenää ja sitoutumista
Sellaiset taudit ovat oikeastaan aika kivoja, joihin voi vain napsia pillerikuurin ja homma tulee valmiiksi. Sitten on tauteja, joiden kanssa pitää jaksaa olla sitkeä ja on tehtävä kovasti töitä, että taudin kulku olisi mahdollisimman hidasta. Näitä ovat esimerkiksi diabetes, joka usein pysyy rauhallisena oikealla lääkityksellä ja terveellisillä elämäntavoilla. Samoin neurologiset sairaudet, Parkinsonin tauti, MS suorastaan pakottavat liikkumaan. Dementoivat sairaudet kaikista huonoista puolistaan ovat siitä hyviä, että niiden hidastamisen hoitokeinot ovat kaikkein kivoimpia. Lasi punaviiniä illalla, mutta etenkin seurustelu ja hauskan pito ovat tutkimusten mukaan ehkä parhaita hidasteita. Yhteisölliset harrastukset, etenkin kuorolaulu näyttävät olevan dementiahidasteita, oikeita betoniporsaita. Tuore New Scientist kertoikin, että sosiaalisen verkoston vaikutusta myönteisiin asioihin ei ole tarpeeksi hyvin ymmärretty. Lehti neuvookin hakeutumaan iloisten, onnellisten ja mukavien ihmisten seuraan. Seuraavalla viikolla lehden yleisönosastossa pohdittiinkin sitä, että johtaako tämä polarisaatioon ? luuserit ja onnelliset. Neuvona on ”halaa yksi masentunut päivässä”. Minusta vaan ei taida olla äiti Ammaksi, olen aika huono ottamaan kontaktia vieraaseen ihmiseen.

Tuli tässä sitouduttua nenän hoitoon. Oikeastaan olin kyllä tiennyt, että kroonisen nuhan ja tukkoisen hoitoon auttaa sarvikuono, suolahuuhtelu, mieluiten kahdesti päivässä. Siihen on lääkärin määrättävissä olevia laillisia lääkkeitä (apteekin käsikauppanenäsumutteita ei saa käyttää pitkään). Koska nenäni kanssa ollut pulassa jo vuosikymmeniä, niin ajattelin nyt kerrankin ottaa selville, mikä sitä vaivaa. Kävin lääkärillä, ja pettymyksekseni hän määräsi kaikki sellaiset keinot, jotka olivat olleet tiedossa jo pitkään. Erona oli vain se, että hän sai minut ymmärtämään, että sitä on vaan jatkettava ja jatkettava, vähintään kaksi kuukautta, ennen kuin voi odottaa selviä tuloksia.
Suolavesihuuhtelu on aikaa vievää tuhraamista, vesi valuu minne sattuu ja menee joskus kurkkuunkin, mikä on aika oksettavaa. Nyt olen kaksi viikkoa sarvikuonoillut ja nenäsumutellut tunnollisesti, ja voin vakuuttaa, että hengittäminen on aika paljon mukavampaa, kun ei ole nenä tukossa. Lisäksi suolavesi kuivattaa ja karstoittaa sieraimia, ja suolavesihuuhtelun lisäksi rasvattava nenää. Mutta ? mitä todennäköisimmin joudun jatkamaan nenähuuhteluja loppuikäni. Toistaiseksi nenän tukkoisuus on ikävämpi asia kuin päivittäistuherrukset. Pitää vaan itse päättää, kumman valitsee.

Lisätty 31.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Keräilen unelmia ja päiväunia
Elän nyt 1950-luvun loppupuolta muistoissani. (Vanhat asiat muistaa paremmin kuin uudemmat).
Jotta haaveista tulisi totta, ne on ensiksi unelmoitava. 5-vuotiaana haaveilin olevana isona prinsessa, mieluiten Tammen kultaisten kirjojen Tuhkimon näköinen. Vieläkin voin nähdä kirjan kaikki kuvat edessäni. Miten kaunis olikaan Tuhkimon tanssiaispuku, jossa oli vaaleanpunaisia rusetteja.

Opittuani lukemaan, ensimmäinen oma kirjani oli Anni Polvan Tiina (joka onneksi vieläkin on hyllyssä). Halusin olla rohkea, tinkimättömän rehellinen ja reipas Tiina, joka aina oli ensimmäisenä puolustamassa heikompia ja kiusattavia. Siihen aikaan ei kyllä puhuttu koulukiusaamisesta, Tiina-kirjoista päätellen sitä kyllä oli. Erona oli se, että lapset saivat itse tapella ja sopia riitansa aikuisten sekaantumatta asioihin.

Vuonna 1960 suuri ihanne oli Wilma Rudolph, joka oli pienenä sairastanut polion ja tarvinnut monta vuotta kainalosauvoja, mutta taisteli itsensä maailman nopeimmaksi naiseksi.

Sitten tuli jo kaikenmaailman Beatles-unelmat. Luultavasi vain se, että näkisin joskus livenä. Viitisen vuotta olin USA:ssa Minneapoliksessa, ja Paul McCartney olisi esiintynyt vajaan kilometrin päässä, ja lippukin olisi ollut saatavissa. En vaivautunut. Näin unelmat muuttuvat.

Mutta on monia haaveita, jotka toteutuivatkin. Koska unelmat elävät vain omassa mielikuvituksessa, on vaikea tietää, millaisia muiden unelmat ovat olleet. Teini-ikään päästyäni haaveilin olevani kirjailija, vientimyyjä (pääsisi matkustamaan maailmalle) ja parikymppisenä oikeustieteelliseen tiedekuntaan pääsystä. Nämä kaikki toteutuivat, pienemmällä tai suuremmalla viiveellä.

Olisin hyvin iloinen, jos viitsisit kertoa haaveistasi pienenä. Tässä blogissa on vastausosoite.
Enkä tietenkään siteeraa tekeillä olevaan kirjaani mitään erikseen lupaa kysymättä.

Lisätty 28.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Sain Potilasliitosta vähän moitteita...
Potilasliitto lähetti minulle jäsenlehtensä, sillä uusimmassa numerossa oli kaksikin artikkelia, jossa minusta kirjoitettiin. Toinen oli oikeastaan melkein kiittävä, olin antanut ajateltavaa, toisessa haukuttiin pystyyn. Kirjoituksen taustalla oli syksyllä järjestetty seminaari, jossa puhui aluksi oikeita terveydenhuollon isokenkäisiä. Oli kuulemma ärsyttävää, että puheenvuoron käytti niin tyytyväinen potilas. Muistaakseni sanoin jotain sellaistakin, että jos toistuvasti joutuu valittamaan terveydenhuollosta, voisi katsoa vähän peiliinkin. Potilailla kun runsaasti oikeuksia, mutta on sopimatonta puhua potilaan velvollisuuksista. Toisaalta, pitää suhtautua filosofisesti, onneksi Suomen Lääkäriliitto ei ainakaan vielä ole julistanut minua pannaan.

Aivan samoin kuin lastenkasvatuksessa tai yritysjohtamisessa, on osattava antaa myös kiittävää palautetta. Taisin sanoa niinkin, että jos osaa laatia valituskirjelmän, pitää myös hallita kiitoskirjelmien väsääminen. Koska nyt olen näistä potilasasioista paljon puhunut ja kirjoittanut, niin joskus minulta kysytään neuvoja hankalissa hoitoon, Kelaan tai lääkäriin liittyvissä asioissa. Minähän en koskaan puoskaroi, en puutu lääkitykseen tai diagnoosiin, minua kiinnostaa se, miksi potilas-lääkärisuhteeseen on päässyt syntymään konflikti. Yleensä kysymys on siitä, että osapuolet eivät ole ymmärtäneet toisiaan. Jos potilaalla on sellainen asenne, että lääkäri on vihollinen, niin eihän siitä mitään hyvää synny. Epäluuloilla on tapana kasvaa. Voi olla niin, että lääkäri ei ole ymmärtänyt, mitä potilas tarkoittaa tai sitten päinvastoin.

Sain sähköpostiini viestin, jossa minua kiiteltiin hyvistä neuvoista. Olin neuvonut tämän ihmisen ottamaan yhteyttä Vakuutuslääkäreiden uhrit-järjestön ykkösinhokkiin. Minä vaan sanoin, että jos olet oikeasti sairas, hän kyllä osaa tehdä lääkärintodistuksen. Kyseessä oli oikeasti sairas ihminen, ja hän sai eläkepaperit nopeasti, vaikka häntä tietysti harmitti, ettei pystynyt enää jatkamaan työssä, jossa hän oli hyvin viihtynyt.

Tässä on takana kolmen viikon sairasteluputki, olen ollut niin yliopistosairaalassa (kahdella eri osastolla) terveyskeskuksessa ja yksityislääkärillä, yhteensä kahdeksan kertaa, ynnä pari laboratoriokäyntiä. Kaikissa paikoissa niin lääkärit kuin hoitajatkin ovat olleet mukavia, avuliaita ja ammattitaitoisia, ystävällisiä ja kohteliaita. Näiden käyntieni yhteydessä olen myös nähnyt huonotapaisuutta, haistattelua, riitelyä, töykeyttä, lukuisia kertoja ? potilaiden toimesta. Jos me olemme aidosti huolissamme julkisen terveydenhuollon työviihtyvyydestä, niin potilasjärjestöjen on opetettava jäseniään niin kiittämään kuin käyttäytymäänkin.

Toisaalta tuli näkyviin Lapin ja pääkaupunkiseudun kulttuurierot. Olenhan minä Kittilänkin terveyskeskuksessa pari kertaa asioinut. Siinäpä odotushuoneessa seurustellaan, kukin kertoo, mikä on vaivana ja miksi on lääkärille tullut ja selvitetään, kuka ja mistä kylästä on kotoisin. Mitä luultavimmin täälläkin on töykeitä, turhantärkeitä ja kiukuttelevia ihmisiä, mutta enpä osaa heistä kertoa, kun en ole yhtään tavannut. Voisi vaan kuvitella, että työssä jaksaminen ja työilmapiiri on täällä Helsinkiä parempi, kun potilaat ovat kiltimpiä.

Lisätty 27.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Turvasauna vai pillupuhelin?
Pillupuhelin ei ole oma sana keksintöni, vaan erään naispuolisen arkkitehdin käyttämä termi wc-käsisuihkusta, jonka rakennusmääräykset tekevät nykyään pakolliseksi lähes joka paikkaan. Nykyään ei saa rakentaa lapsille leikkipaikkaa, jos ei ole pehmustettua alustaa liukumäen tai keinun alle. Lapset eivät ole vaan yhtä alttiita luun (erityisesti reisiluunkaulan) murtumille kuin ikäihmiset.
Stakesista tai vakuutusyhtiöiltä varmaan saa ihan tarkat luvut ikäihmisten saunatapaturmien kustannuksista yhteiskunnalle. Riippumatta siitä, kenen rahapussista murtuvat menevät, ne ovat joka tapauksessa kipeitä ja monta kertaa johtavat ikäihmisillä toimintakyvyn menettämiseen ja laitoshoitoon joutumiseen. Saunassa kaadutaan usein, sen vuoksi että saunassa on usein hämärää, märät lattiat ovat liukkaita. Suurin syy on silti siinä, että löylyssä tulee huonovointisuutta ja huimausta terveemmillekin ihmisille.
Nykyään kuntien kuuluu tehdä asunnonmuutostöitä vanhuksille ja vajaakykyisille. Muutimme siis lokakuussa asuntoon, jossa voisi harrastaa vaikkapa pyörätuolitanssia kylpyhuoneessa sähköpyörätuolilla. Neliöitä on siis käytetty runsaasti niin ovien kuin käytävienkin leveyteen, mikä on ihan hyvä juttu, ettei sen takia tarvitse muuttaa vanhuudenheikkouden tullessa (huom. ei yllättäessä, sillä vanhaksi elävälle tulee aina aikanaan myös se heikkous) muualle. Kylpyhuoneessa on kaksi pillupuhelinta noin metrin etäisyydellä toisistaan. Pihassa on lapsille pehmustettu leikkipaikka, että kullannuput eivät putoa puolta metriä keinusta kovalle maalle.
Saunakin on oikein hyvä, mutta yhden ainoan muutoksen jouduimme mukamas esteettömään asuntoomme tekemään. Saunan lauteille kiivetessä astuttiin jakkaralle, korkeus yli 35 senttiä, lauteille toiset ja alas tultaessa oli vaara astua jakkaran reunalle ja siitähän jakkara keikahtaa. Tosi vaarallista. Tällainen rakennelma on vaarallinen jopa nuorille ja terveille. Saunan lauteille noustessa (ja etenkin sieltä alas tullessa) ei ollut kaidetta. Kaidetta kutsutaan nykyään käsijohtimeksi.
Tilasimme kaiteen ja uudet rappuset lauteille. Ne tulivat tänään. Koesaunonnan jälkeen voin hyvällä mielellä sanoa, että oli oikein mukavaa, kun ei tarvinnut pelätä kaatumista kiukaan päälle. 35 sentin rapuilla on vaikea ottaa vakaata askelta. Jos siis lasten (joilla luunmurtumat paranevat ikäihmisiä paremmin) keinun alustat pitää pehmentää ja pillupuhelimia olla joka vessan vieressä, niin uusien asuntojen kohdalla rakennustarkastajat voisivat kiinnittää huomioita myös tähän saunomisturvallisuuteen. Yksi askelma lisää lauteille ja puolen metrin kaiteen pätkä on pieni kustannus pillupuhelimeen verrattuna, ja sillä voisi säästää paljon inhimillistä kärsimystä, yhteiskunnan varoja ja mahdollistaa ikäihmisten saunominen pidempään. Tämä pieni uudistus ei todellakaan lisää rakennuskustannuksia kuin parikymmentä euroa asuntoa kohden. Ilmeisesti rakennusmääräyksiin pitäisi tehdä joku pieni muutos.
Omat hyvät ja tukevat rappuset ja kaide tulivat firmasta nimeltä Sauna-Pakkanen, mutta saa niitä varmaan muualtakin ja voi itsekin nikkaroida, kunhan muistaa tehdä tukevat raput, jotka eivät keikahda. Rappuset ovat nykyään nimeltään nousuaskelmat. Taitaa kyllä olla niin, että lauteiden rappuja nikkaroimalla ei voi Kataista ilahduttaa, kyllä kunnon lonkkamurtuma lisää kulutusta (ainakin yhteiskunnan) tuhansilla euroilla, rappu- ja kaideteollisuus ei maata lamasta pelasta. Mutta kun seuraavan kerran käyt saunassa, mittaa rapun korkeus, tarkista onko kaide oikeassa paikassa. Jos olet mittaukset tehnyt ja luut katkaiset, oma syy. Mutta käypä katsomassa äitisi/isäsi saunaa ja sitten jos hän katkoo luitaan, se on sitten Sinun syysi.
Lisätty 23.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Hajamielisyyttä, hoksaamattomuutta vai hahmotusongelmaa?
Pääsääntöisesti on hyvä olla kiinnostunut omasta muististaan. Pääteoksen lukijat ja tuttavat ja tuttavan tuttavatkin ovat ottaneet yhteyttä. Yleisin kysymys on, mikä on normaalia ikääntymistä, ja mistä tunnistaa dementian? Ihmiselämän hienoimpia juttuja onkin siinä, että olemme kaikki niin erilaisia. Kaikki olemme kuulleet juttuja hajamielisistä professoreista. Keskittyminen vaikeaan ja vaativaan pohdintaan ohjaa tarkkaavaisuuden muualle lähiympäristöstä, ja hoksaamattomuudesta syntyy sitten hassuja tilanteita. Oikeastaan hoksaamattomuudesta ei pidä tarpeettomasti hermostua, jos siis ajattelee ihan muita asioita, kun jättää silmälasit/autonavaimet/kukkaron jonnekin outoon paikkaan, ei ole vielä kyse muistiongelmasta. Kyse on lähinnä siitä, montako kertaa päivässä/viikossa/kuukaudessa/vuodessa hukkailee tavaroita. Jos on ikänsä joutunut ainakin kerran päivässä etsimään jotain unohtamaansa, ei pidä huolestua, jos luku nousee kahteen ikääntyessä. Kyse onkin siitä, milloin mistään ei enää tulekaan mitään valmista, kun koko ajan pitää olla korjailemassa unohduksiaan.
Jos siis olet huolestunut omasta muististasi, pidä muistikirjaa muistamattomuuksista. Kaikki me unohtelemme nimiä ja tavaroita, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jos vaikka viikon ajan pitää kirjaa siitä, paljonko muistamattomuuksia tapahtui (muistikirjan on oltava koko ajan mukana, vaarana on se, että jos on oikein huono muisti, ei muista merkitä muistiin), on jotain konkreettista kerrottavaa, jos menee lääkäriin muistiongelmista puhumaan.
Muisti ei yllättävää kyllä ole mikään erillinen yksikkö kehostamme, vaan sen toiminta on verenkierron ja hormonitoiminnan kautta kytköksissä koko kehoon. Juovuksissa, väsyksissä, hermostuksissa, etc. aivotoiminta on kuormittunut muista asioista, ja pätkimisiä esiintyy tavallista enemmän. Yllättävän yleinen muistamattomuuden aiheuttaja on masennus. Masentunut voi olla kuin hajamielinen professori, ajatukset harhailevat arkisten askareiden sijasta kaikenmaailman murheissa. Silloin on luonnollista olla yhtä hoksaamaton kuin professori. Mutta masentuneen tavismummun hajapäisyyteen ei suhtauduta yhtä suurella ymmärryksellä kuin professoriin. Masentuneen muistisairaus tuntuu pääsevän monesti liian pitkälle, ennen kuin havaitaan, koska kaikki on laitettu masennuksen piikkiin. Onnellisimpia ovat ne, joita lääkäri kuuntelee.
Valitettavasti neuropsykologisiin selvittelyihin ei kovin helposti pääse. Testit vievät paljon pitkälle koulutetun ammattilaisen aikaa, jota on rajallisesti julkisessa terveydenhuollossa ja testit vaativat lääkärin lähetteen ja ovat kalliita yksityissektorilla. Minulla ongelmat liittyvät aika paljon hahmottamiseen. Otin mukamas eilen lääkärissäkäynnille mukaan tärkeitä laboratoriotuloksia, mutta en löytänyt niitä käsilaukustani, vaikka mielestäni mylläsin koko käsilaukun ympäri. Tänään ne sitten löysin käsilaukustani. Minä en siis hahmota/tunnista tavaroita tai papereita, vaikka mitä todennäköisimmin olen ne nähnyt. Neuropsykologissa testeissä tällaiset viat tulevat esille. Tänään lähdin apteekkiin, ilman reseptiä, lähdin myös ilman lukulaseja, en voinut mennä edes kauppaan, sillä lukulaseitta en oikeastaan näe yhtään mitään. Pitää siis olla vakavasti muististaan huolissaan etenkin silloin, kun ei ENÄÄ osaa jotain sellaista, mitä on aiemmin osannut, esimerkiksi laittaa jotain entistä mieliruokaa, lähettää tekstiviestiä, ajastaa videota. Pahinta on silloin, kun tekee kaikenlaista typerää, eikä ollenkaan ymmärrä, näin tekevänsä. Mistä ihmeestä tulisivat Wincapitan ”sijoittavat”, jotka luulevat jonkun tekevän monen sadan prosentin vuosivoittoja valuuttakaupalla? Siinä ei ole kysymys hoksaamattomuudesta, vaan silkasta tyhmyydestä ja ahneudesta. Ikävintä on se, että monesti nämä huijarit valitsevat uhrikseen myös sellaisia muistisairaita, jotka eivät ole ymmärtäneet tehdä edunvalvontavaltuutusta silloin, kun vielä olivat hoksaavaisia.
Lisätty 22.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Eleganssia Roomassa ja terveyskeskusarkea
Viime viikolla olin neljä päivää Roomassa. Tammikuu on siis ehdottomasti ainoa oikea kuukausi käydä Roomassa, etenkin noin kuun puolivälissä, kun kaupoissa on alennusmyynnit ja turisteja on vähän. Niin kaupoissa, ravintoloissa kuin nähtävyyksissäkin on tilaa, eikä tarvitse tungeksia väkijoukoissa. Siellä oli riittävän lämmintä, että tarkeni istuskella katukahviloissa ja jopa lounastaakin al fresco.

Kettutyttöjä ei Roomassa taida olla, niin tyylikkäinä roomalaisrouvat purjehtivat minkeissään, olihan talvi, lämmintä oli runsaat 10 astetta, mutta roomalaisittain täysi turkkikeli. Kun muutimme Englantiin vuonna 1992, otin mukaan turkkini, mutta sitä ei enää siellä sopinut käyttää. Eläinaktivistit olivat lopettaneet turkkien käytön spraypulloilla ja väkivallalla.

Roomassa katselimme ihaillen 70-80-vuotiaiden eleganssia. En tarkoita turkkeja, vaan suoraa ryhtiä, huoliteltua kampausta, onnistunutta meikkiä ja tietenkin pukeutumisen tyyliä. Ehkäpä Välimeren keittiö on terveellisempi, sillä lihavia mummuja ei näkynyt ollenkaan. Kunpa osaisi vanhentua niin elegantisti. Myös vanhat herrat kulkivat hyvissä vaatteissa. Ei näkynyt lenkkareita tai tuulipukuja kuten suomalaiseläkeläisillä. Täytyy myöntää, että italialaisnaisilla on vahva etu siinä, että heillä on toisenlainen tukanlaatu. Ei tällaista ohutta ja suoraa hiirulaistukkaa kun meillä täällä. Toisaalta voisi ajatella, että paksu italialaistukka olisi kamala pehko, jos siinä ei olisi hyvää leikkausta ja kampausta.

On jo toista viikkoa vaivannut mystillinen lämmönnousu, ei varsinaista kuumetta, mutta siinä 37.3 ja 38 asteen välillä sitkeästi. Piti ihan lääkäriin mennä. En ollutkaan uuden asuinalueeni terveyskeskuksessa ennen käynyt. Sain jopa päivystysajan saman päivän iltapäiväksi. Hyvin palvellut kuulolaitteeni oli mennyt rikki. Sanoin siis ensimmäiseksi, että olen huonokuuloinen, en kuule hiljaista puhetta, ja luen hyvin huulilta.
Näin jälkikäteen ajatellen lääkäri teki asianmukaiset tutkimukset, tilasi (ainakin minun mielestäni) ihan oikeat laboratoriokokeet, mutta… Kälyni on dramaturgi ja ohjaaja, hänen kanssaan on ollut puhetta sisääntulon merkityksestä jota ei voi koskaan yliarvioida. Jos itse olisin lääkäri, olisin vakavasti epäillyt toispuolihalvausta oikeassa kädessä, niin veltto se käsi oli. Lähes kymmenen kertaa jouduin sanomaan: ”anteeksi en kuullut” kun lääkäri mutisi tietokonepäätteelleen. En siis ole umpikuuro, ei minulle tarvitse ollenkaan huutaa, selkeästä puheäänestä saan selvää. Koska olen tottunut huonokuuloisuuteen jo lähes 40 vuotta, osaan suhtautua tilanteeseen tyynesti ja osaan sanoa päättäväisesti anteeksi en kuullut. Toisaalta, miksi minun pitäisi pyytää anteeksi, jos lääkäri ei osaa puhua selkeällä äänellä? Hänellä on varmaan työssään vaikeaa, sillä väestön ikääntyessä tulee entistä enemmän huonokuuloisia ikäihmisiä vastaanotolle, jotka eivät saa selvää puheesta.

Bisneksissä, etenkin myyntiyössä opetetaan muutamia ”tricks of trade”, jotka on hallittava, että kauppa syntyy. Luottamus pitää ansaita. Joskus lääkärissä tulee mieleen, että saisinpa opettaa Sinulle muutaman helpon pikku tempun, niin potilastyytyväisyys kasvaisi eksponentiaalisesti. Hassu yhteensattuma on siinä, että 1970-luvun alussa olin töissä firmassa, joka järjesti valmennuskursseja lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkiville, ihan hyvällä menestyksellä. Pitäisiköhän nyt ryhtyä järjestämään valmennuskursseja valmiille lääkäreillä työelämästä selviytymiseen?
Lisätty 18.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
86-vuotias uusnörtti
Huomenna on Roomaan lähtö ani varhain. Vointi on hiukan kehno, että Villa Borgheseen on paras mennä taksilla ja Espanjalaiset rappuset kävellään vain alaspäin. Tai ehkä siitä puiston poikki piazza Popolon kahviloihin cafe correttolle. Cafe corretto on korkeakirkollinen juoma, eli korjattu kahvi. Kirkollisuus siitä, että juomavalinnan neuvoi englantilainen pappiystävämme Terry. Kahvia voi korjailla esimerkiksi grappalla tai miedommin Sambucca-liköörillä.
Tämä blogiteksti on nyt omistettu Inkeri-äidilleni, joka vähitellen innostuu uudesta tietokoneestaan. Olin hiukan epäilevällä kannalla, kun isoveljeni ehdotti, että tänä vuonna äiti saa joululahjaksi tietokoneen. Kyllä äitikin aluksi vähän skypeä vierasti, mutta nyt puhuu kälynsä kanssa jo tunnin kuvapuheluita . Naapurin isäntä on vähän käynyt neuvomassa, ja nyt äiti jo googlettaa. Vähän kerrallaan. Hiirelle äiti oli aluksi kovin vihainen, väitti, ettei 86-vuotiaana enää pitäisi hiirtä opetella.
Tietokone oli siis hyvä ratkaisu. Äiti on muutenkin poikkeuksellisen virkeä nainen. Liikkumiseen kyllä tarvitaan rollaattoria, mutta aivot liikkuvat ilman apuvälineitä. Tänään hän juuri kertoi, että hänellä on uusi harrastus: ruuanlaitto. Hän katsoo telkkarista ruokaohjelmia, ja sitten toteuttaa niitä. Väitti kivenkovaan, että on oppinut tekemään hyviä kastikkeita. Vaikka mielestäni kastikkeet olivat oikein hyviä jo 50 vuotta sitten.
Nythän kotitalousvähennys mahdollistaa senkin, että lapset voivat maksaa vanhempiensa atk-tukihenkilön laskuja ja saada siitä jopa verovähennyksen.
Lisätty 10.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Kuka osaa tehdä edunvalvontavaltuutuksen?
Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelin jälkeen olen saanut lukuisia yhteydenottoja. Näyttää siletä, että edunvalvontavaltuutuksen teko käytännössä on vähän vaikeaa. Asianajajat eivät oikein ole innostuneet asiasta. Innostuksen puute saattaa johtua siitä, että asianajaja ei ole koskaan ennen tehnyt tällaista sopimusta. Minusta näyttää nyt tulleen Markus Färkkilän kanssa jonkinlainen huutavan ääni erämaassa, joka muistuttaa tämän asian tarpeellisuudesta.
Oikeusministeriöstä saamani tiedon mukaan oikeusaputoimistot myös auttavat laatimaan edunvalvontavaltuutuksia, ja ne ovat varattomille ihmisille edullisin vaihtoehto. Jos taas sattuu olemaan varallisuutta, kannattaa ottaa yhteyttä asianajajaan. Ennen kuin sopii tapaamisesta, suosittelen kuitenkin, että kysyy ihan suoraan, että onko asianajajalla aiempaa kokemusta edunvalvontavaltuutusten laatimisesta. Pahimmassa tapauksessa asiakas voi päätyä maksamaan siitä, kun juristi opiskelee asiaa kirjasta (asianajajat kun laskuttavat tuntilaskutuksella).
Helsingissä asuville voin kertoa, että tiedän varmasti yhden toimiston, jossa nämä asiat osataan:
http://www.hastolaw.fi/
Ihan mielelläni listaan vastaisuudessa muitakin toimistoja, ottakaa vaan yhteyttä, niin mielelläni välitän tietoa.
Näkyi edellinen blogitekstini jääneen vähän torsoksi. Se on tätä hienoa tekniikkaa. Kovalevy oli hajonnut, ja piti ostaa uusi tietokone, jossa on tietysti uudet ohjelmat, tässäkin on tuo komentopalkki kuin pakanamaan kartta. (Mitenkähän ekumenian aikakaudella määritellään nykyisin pakanamaa?) Merkeistä en tunnista muita kuin levykkeen (eihän niitäkään enää ole) kuvan, joka tarkoittaa tallenna. Tässä on ainakin sata muuta symbolia, mutta ei enää printterin kuvaa, joka oli se toinen, jota osasin käyttää. Sama on uudessa Mielen liedessä, siinä on niin hienot nappulat, ja niin paljon toimintoja, että sellaiset vanhanaikaisen asiat, kuin uuni päälle ja tarvittava lämpötila ei löydy mistään, tulee vaan loputtomasti vaihtoehtoja. Saattaa kyllä olla niin, että dementia ei olekaan niin yleistä kuin luullaan, pikkunörtit vaan keksii niin vaikeasti käytettäviä ohjelmistoja, että tavallinen keskinkertainen ihminen ei enää yksinkertaisesti pärjää näiden vekottimien kanssa.
Lisätty 07.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Vastauksia kysymyksiin
niinkin, että ajoissa sovinnollisesti ja huolella tehdyt sopimukset vievät bisnestä mehukkaista perheriidoista. Raastupaan menevät asianajotapaukset kun tuottavat isompia laskutuksia.

Käytännön ohjeet ja asiakirjamallin näkee kirjan Pääteos loppupuolelta. Kuitenkin ensiksi pitää olla joku luotettava ihminen, joka suostuu edunvalvojaksi. Sitten on myös tiedettävä, millaisia toiveita on elämänsä loppusuoralla. Teoriassa jokainen haluaisi asua kotonaan loppuun asti ja sitten yli 90-vuotiaana joskus nukkua ikiuneen rauhallisesti. Mutta kun aina eivät asiat suju niin siististi, vaan saattaa olla monenlaista sairautta, dementiaakin. Koska tulevaisuutta on vaikea ennustaa, on parasta, että asioita järjestää joku sellainen ihminen, joka osaa tarkastella kokonaistilannetta objektiivisesti ja toimia kulloisenkin terveydentilan ehdoilla. Jos siis halua ehdottomasti asua kotona loppuun asti ja sen on määrännyt kirjallisesti, voi olla niin, että kotona ovat hoitajat kolmivuorotyössä (tulee aika kalliiksi), mutta mikään ei takaa, että hoitajat hoitavat hyvin. Sellaistakin vaihtoehtoa on nähty, että pidetään lukkojen takana. Eihän sieltä pääse karkailemaan. Joku voi viihtyä vankeudessa, joku toinen ahdistuu.

Asioista etukäteen sopimista on voi olla vaikeaa kahdella eri tavalla. Toinen vaihtoehto on se, ettei itse ota vanhenemista koskaan puheeksi läheistensä kanssa, mutta vähintään yhtä yleistä on se, että jos vanhus haluaa lastensa kanssa keskustella hoitotahdosta tai edunvalvontavaltuutuksesta, lapset eivät halua puhua asiasta. Tietysti kuolemasta puhuminen on vaikeaa ja raskasta, olisi sairasta, mikäli se olisi mieliaihe. Mutta kun asiat on rauhassa sovittu, voi sitten olla rauhallisin mielin.
On oikeastaan aika mielenkiintoista, että testamentin teko on melko yleistä. Onhan se ihan järkevää. Mutta on järjetöntä, jos ei tee edunvalvontavaltuutusta, jossa voisi määrätä, kuka päättää rahaan ja hoitoon liittyvistä asioista omana elinaikana, jos siihen ei sairauden tai dementian takia itse kykene. Kyseessä ei ole välttämättä itsekkyys ja omista eduista huolehtiminen. Virallinen valtion määräämä edunvalvoja ei välttämättä tiedä, mikä itse kullekin olisi paras ratkaisu.
Lisätty 06.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Tasalaatuista vai henkilökohtaista palvelua vanhuksille?
Edunvalvonta siirtyi vuoden alussa kunnilta valtiolle. Asioita hoitavat nyt oikeusaputoimistot. Henkilö, joka valvoo avuttoman ihmisen etuja voi pahimmassa tapauksessa asua satojen kilometrien päässä asiakkaastaan (eli holhottavastaan). Ideana on edunvalvonnan parempi tasalaatuisuus, nythän kaikki ovat juristeja. Eräs lehtiartikkeli sanoi, että ”aiemmin edunvalvontaa on voinut hoitaa sosiaalityöntekijä tai vaikkapa merkonomi”. Monesti edunvalvonnassa on käytännössä kysymys nimenomaan merkonomin tai sosiaalihoitajan parhaiten hallitsemista asioista.
Mutta kaikkein parhaiten dementoituneen eduista pystyy huolehtimaan ihan tavallinen ihminen, joka tuntee huolehdittavansa elämäntarinan ja elämänarvot. Hän voi sitten tarvitessaan kysyä neuvoa niin juristilta kuin sosiaalihoitajalta, ja mikä ettei tilinpitokysymyksissä merkonomilta. Toisen ihmisen asioita on erinomaisen vaikea hoitaa ilman valtuuksia.

Viime kuukausina minuun ovat ottaneet yhteyttä monet ihmiset, joilla on hätä läheisensä alkavasta tai etenevästä dementiasta. Jonain päivänä tämä läheinen onkin talvipakkasessa harhailemassa yöpaita päällään tai sairauskohtauksen saaneena puhekyvyttömänä sairaalassa. Joskus huolehtiva ystävä, sisar tai puoliso voi itsekin olla liki 90-vuotias, ja sairastuu pelkästä huolesta. Lastensuojelussa puhutaan varhaisen puuttumisen tärkeydestä. Vanhustensuojelussa suojeltava on taatusti täysi-ikäinen, vaikkapa satavuotias. Hänen asioihinsa on vaikea puuttua, sillä hän on oikeustoimikelpoinen yksilö, joka nauttii yksityisyyden suojaa. Mielestäni on vastuuttomuutta se, että ei ota kenenkään kanssa puheeksi sitä, kuka hoitaa käytännön asioita silloin, kun itse on korkean iän tai sairauden vuoksi kyvytön hoitamaan omia asioitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että läheiset joutuvat huolehtimaan, mutta heiltä puuttuu keinot ryhtyä asioita järjestämään toisen puolesta. Kätevä ja mainio edunvalvontavaltuutuslaki on säädetty, mutta oikeusministeriö (ja ehkä myös sosiaali- ja terveysministeriö) on epäonnistunut surkeasti asiasta tiedottamisessa.

Joskus olenkin onnistunut auttamaan, edunvalvontavaltuutus on tehty hyvässä järjestyksessä ja hoito- ja raha-asiat on vaivattomasti pystytty järjestämään. Mutta useimmiten ei ole voinut muuta kuin myötäelää isosiskon (88 v) huolta pikkusiskosta (79 v) ja toivottaa rohkeutta ja voimia. Sellainen hyvä puoli tässä kyllä on, että isosisko on pannut omat edunvalvontavaltuutuksensa kuntoon ja kertonut harvoille vielä hengissä oleville ystävilleen, etteivät aiheuta samanlaisia huolia lähipiirilleen.
Lisätty 02.01.2009
-----------------------------------------------------------------------
Facebookia vai kuolinilmoituksia?
Tyttäreni tuli joulunviettoon ja muistutti taas kerran Facebookin hyvistä puolista, ja niinpä sitten rekisteröidyttiin yhteisvoimin (en osaa laittaa kuvaa itse). Kovasti hän myös minua varoitteli koukuttumisesta, ei saa käydä kuin korkeintaan kaksi kertaa päivässä, ja monta muuta varoituksen sanaa. Verkostoitumisen vaaroja on tietysti muuallakin kuin pyramidibisneksissä, mutta on myös hyviä puolia.

Minulle tämä Facebook-idea on jonkinlainen silta sukupolvikuilun yli. En mielestäni ole nuuskiva ja juoruileva vanha täti, vaan vilpittömän kiinnostunut siitä, mitä kuuluu sukulaispojille ja ?tytöille tai lasten kavereille, joita vielä vuosikymmen sitten saatoin tavata viikoittain. Eipä kai tässä mene kauaakaan, kuin perheuutisista tuttuja ja ystäviä koskevat ilmoitukset löytää useimmiten kuolinilmoituksista.

Ajattelinkin, miten hienoa olisi, jos tällainen yhteydenpitomuoto olisi niin helppokäyttöinen, että yksinäiset vanhukset voisivat sieltä seurailla ystäviensä ja sukunsa kuulumisia ja tekemisiä. Eipä tietenkään netti elävien ihmisten kohtaamista korvaa, mutta on sillä hyvätkin puolensa. En ole kovin ahkerasti etsiskellyt, mutta omia ikätovereitani en ole löytänyt kuin yhden, tytärten entinen koulupastori näyttää pitävän yhteyttä entisiin oppilaisiinsa tällä tavoin. Kuvittelisin niin, että jos olisin opettaja, minua kyllä kiinnostaisi, mitä oppilaistani isoina tulee.

Lisätty 25.12.2008
-----------------------------------------------------------------------
Joulutunnelmissa ollaan
Levillä on lunta yli puoli metriä. Eilen oli vuoden pimein päivä, ja olihan se totisesti pimeä. Mutta jo runsaan viikon kuluttua aurinko taas nousee: kello 12.07. Silti puolenpäivän tietämien sinertävässä päivänvalossa kävin suksiakin kokeilemassa. Hiihtolenkin pituus oli noin 200 metriä.
Illalla paistamme kinkun. Totta kai tiedämme, että kinkku on epäterveellistä. Koska jouluun kuuluu graavilohi, graavisiika ja sillit, sekä luonnollisesti lipeäkala, jonka kanssa on ehdottomasti oltava Saarioisten kurpitsakuutioita, kinkkuun ja laatikoihin siirryttäessä ei ole juuri nälkää jäljellä. Jo yli 10 vuotta sitten keksimme, että juuri uunista otettu kuuma kinkku on ihan erilainen ruoka. Siksi vietämme aatonaattoa kinkkua paistellen ja kuusta koristellen. Illalla sitten syömme kinkkua joululimpun ja sinapin kanssa niin paljon kuin suinkin jaksamme. Tämä on käyttökelpoinen keksintö ainakin pienissä perheissä, joissa ongelmaksi tulee enemmänkin se, miten lopusta kinkusta pääsee eroon joulun jälkeen. Näin ongelma ratkeaa toisesta päästä.
Lue koko merkintä
Lisätty 23.12.2008
-----------------------------------------------------------------------
Lumihankea, kaamosta, Lenitaa ja kulttuuripolitiikkaa
Nyt on kaamos pimeimmillään. Kirkasvalolamppu syttyy aamulla tietokoneen viereen. Talvipäivänseisaukseen on vielä muutama päivä. Sitten taas kääntyy päivä pitenemään. Viime vuonna kirja oli niin viimeistelyvaiheessa, että en edes huomannut, millaista ulkona on. Nyt on pimeää. Kävin Helsingissä ja ihmettelin, kun päivä sarasti jo puoli yhdeksältä aamulla. Samalla reissulla tuli käytyä kustantajan jouluglögeillä, missä lääketieteen establishmenttia arkkiatrista lähtien. Lisäksi oli taas haastattelu ja kuvaus. En osaa kuvitella mitään tilannetta, jossa tuntisin oloni vielä idioottimaiseksi kuin kameran edessä. Minussa ei ole lainkaan komeljanttarin vikaa. Taidan olla tosikko. Olen muuten saanut oikein tietokirjailija-apurahankin!
Lue koko merkintä
Lisätty 16.12.2008
-----------------------------------------------------------------------
Flunssaa, pohjaan palanut puuro ja Pekka Puska
Aluksi heti kiitos taas blogipalautteesta. Lupaan vähän aktivoitua tälläkin saralla. En ollenkaan arvannut, että on lukijoita, jotka ihan odottavat näitä tarinoita. Olin aikanaan vähän epäileväinen, kun Alzheimer-keskusliitto pyysi muistiongelmaisen tajunnanvirtaa sivuilleen Terveysportissa.

Kun elää joulukorttimaisemassa, huomaan yllättäen odottavani joulua. Osasyynä on kaikkien äitien tapaan se, että saamme odottaa tytärtä kotiin. Sairastuin vuosituhannen kovimpaan flunssan, valmiiksi huonon jaksamisen romahtaminen on paljon laaja-alaisempi tapahtuma kuin terveillä, jotka tautivuoteelta nousevat jatkamaan ´business as usual’.

Tässä männä viikolla poltin piloille puurokattilankin. Sitähän tapahtuu meille kaikille, roskiin heitetty lempikattila on kuitenkin liian konkreettinen muistamattomuuden inkarnaatio. Monet muut asiat menevät ohi muiden (useimmiten itsekään) huomaamatta. Teenkin tässä kattilasurutyötä. Uusi kattila on ostettuna, mutta se muistuttaa olemuksellaan siitä, että saattaa tulla se päivä, jolloin on lopetettava puuron keitto, kun se enää onnistu.
Lue koko merkintä
Lisätty 29.11.2008
-----------------------------------------------------------------------
Kaamos, Kirjamessut, muutto ja muuta
Lokakuu taisi olla miesmuistiin kiireisin kuukausi, kävin kolme kertaa Helsingissä, ja kuun lopussa oli sitten vielä se muutto. Jokuhan pahimpia stressitekijöitä luetteli, läheisen kuolema, avioero, muutto… Helsingin muutosta selvittiin hengissä. Nyt on siis tukikohta Helsingissäkin. Asunto on kaunis ja käytännöllinen. Harmillisinta oli se, että tavaramme olivat muuttoliike Niemen pakkaamina heidän varastossaan lähes vuoden. Varastoinnissa ja muutossa tavaroita oli käsitelty huolimattomasti, oli haljennut taulun lasia, kirjoituslipastosta irronnut jalka, koristelistoja irtoillut, valaisimen opaalilasikupu pirstaleina ja muuta sellaista ikävää. Jos olisikin vain yksi tai kaksi juttua, mutta ihan liian monta.
Tässä pohdiskelen, missä on koti. Palattuani eilen Kittilään totesin, että täällä on koti, vaikka virallisena kotipaikkana Helsinkiä pidänkin. Kodikasta voi olla useassa paikassa, mutta kotona voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan. Koti on eri asia kuin asunto.

Blogin pitämisen hyvä puoli on siinä, että nyt saan ihan ventovierailta lukijoilta palautetta. Palaute on ollut ihan kiittävää. Moitteita ei ole vielä tullut yhtään. Kiitokset kannustuksesta, se innostaa eniten kirjoittamaan lisää.
Lue koko merkintä
Lisätty 10.11.2008
Kirjapäivillä 24.10 ja sitten muutto loppukuusta
Olemme nyt asuneet Kittilässä jo yli puolitoista vuotta. Lokakuun lopussa saamme taas Helsingin-kodin. Koti on ollut nyt paketissa Muuttoliike Niemen varastossa. Ihan hyvin on mennyt evakkoaika. Olemme mieheni kanssa kotiutuneet Kittilään oikein hyvin ja täällä me pysyttelemmekin. Jopa niin hyvin, että parempaa puoliskoani alettiin kysellä kunnanvaltuustoehdokkaaksi useammaltakin taholta. En ole kovin innokkaasti politiikkaan paneutunut, mutta epäilemättä jokainen puolue lupaa kaikenlaista vanhuksille ja dementoituneille. Silloin kannattaa katsoa, mitä ehdokas on oikeasti niihin kysymyksiin paneutunut, ja onko itse koskaan tehnyt yhtään mitään.

Huonomuistisena muistin, että Helsinkiin saadaan koti lokakuussa. Sen vuoksi olin lupautunut monenlaisiin tilaisuuksiin puhujaksi lokakuussa. Mutta muutto onkin vasta kuun lopussa, joten olen joutunut suhaamaan Kittilän ja Helsingin väliä lokakuussa jo kolmesti. Olen puhunut niin lääkäreiden erikoistumiskoulutuksessa, Kittilässä Lapin Dementia ja Muistiyhdistyksen ihmisille ja seuraavaksi potilasjärjestöille ja sitten on vielä kuun Kirjapäivät.

Olemme Markus Färkkilän kanssa Maarit Huovisen haastateltavina Messukeskuksen Katri Vala-salissa perjantaina 24.10 kello 13.30. Että jos joku haluaa Pääteokseensa omistuskirjoitukset, niin siellä sitten varmaankin onnistuu. Messukeskuksen massatapahtumat ovat hiukan pelottavia. Yleensä tilaisuudet kyllä onnistuvat, jos on edes yksi kiinnostunut kuulija. Saa nähdä, miten käy.
Lisätty 13.10.2008
-----------------------------------------------------------------------
Kuukkelointia Kittilässä
Perjantaina parempi puoliskoni täytti vuosia. Olin vähän apeana, kun en ollut keksinyt mitään fiksua syntymäpäivälahjaa. Nuukuus on toisaalta hyve, mutta se on harmillista silloin, kun pitää mennä kauppaan ja ostaa lahjoja. On riemullista ostaa lahja, kun on tunne ”yess, tämä se on”, mutta on raivostuttavaa yrittää ostaa vain ”jotain”, jos siihen ei liity mitään ideaa.

Olen jo vuosia puhunut Googlesta kuukkelointina. Perjantaina oli todellista kuukkelointia, kun kuukkelipariskunta ilmaantui terassille. Kuukkelithan ovat erinomaisen ystävällismielisiä lintuja, melkein pyrkivät syliinkin. Googlettakaapa kuukkeli. Siellä löytyy, että kuukkelin ajatellaan tuovan onnea. En ole ollenkaan taikauskoinen ihminen, mutta onhan sitä lupa ajatella, että onnea ne olivat tuomassa.
Lue koko merkintä
Lisätty 07.10.2008
-----------------------------------------------------------------------
Tasavuosia ja lappilaisia etälääketiedeajatuksia
29.9.2008 tulee 10 vuotta täyteen sairastelua. Olihan oireita ja vaivoja ollut aikaisemminkin, mutta olin laittanut stressin, mielenvikaisuuden tai väsymyksen piikkiin oireilut. 10-vuotistaivalta en aio erityisemmin juhlia, mutta tilanteen juhlallisuus saa pohtimaan mennyttä ja suunnittelemaan tulevaa. Se, kun ymmärtää aivojensa arvokkaimman sisällön, muistin olevan vioittunut, on koko elämän perusteita järisyttävä kokemus.

Pahinta, mitä voi sattua, on tulla vähätellyksi. Ulkopuolisen on usein mahdotonta nähdä, miten kovilla ponnisteluilla päästään tulokseen, etteivät pahimmat aivojen toiminnan vajavuudet pääse selvästi näkyviin sivullisille. En olisi 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että olen näin hyvin selviytynyt. Nykyään on muotia etsiä menestystekijöitä. Minäkin kerron: hyvä hoito (2181 kilometrin päästä), armeliaan hitaalla vauhdilla etenevä sairaus ja kova, systemaattinen työ ja uuteen itseensä tutustuminen.
Lue koko merkintä
Lisätty 28.09.2008
-----------------------------------------------------------------------
Tasavuosia ja lappilaisia etälääketiedeajatuksia
29.9.2008 tulee 10 vuotta täyteen sairastelua. Olihan oireita ja vaivoja ollut aikaisemminkin, mutta olin laittanut stressin, mielenvikaisuuden tai väsymyksen piikkiin oireilut. 10-vuotistaivalta en aio erityisemmin juhlia, mutta tilanteen juhlallisuus saa pohtimaan mennyttä ja suunnittelemaan tulevaa. Se, kun ymmärtää aivojensa arvokkaimman sisällön, muistin olevan vioittunut, on koko elämän perusteita järisyttävä kokemus.

Pahinta, mitä voi sattua, on tulla vähätellyksi. Ulkopuolisen on usein mahdotonta nähdä, miten kovilla ponnisteluilla päästään tulokseen, etteivät pahimmat aivojen toiminnan vajavuudet pääse selvästi näkyviin sivullisille. En olisi 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että olen näin hyvin selviytynyt. Nykyään on muotia etsiä menestystekijöitä. Minäkin kerron: hyvä hoito (2181 kilometrin päästä), armeliaan hitaalla vauhdilla etenevä sairaus ja kova, systemaattinen työ ja uuteen itseensä tutustuminen.
Lisätty 28.09.2008
-----------------------------------------------------------------------
HUS:in "kapina" Lapin vinkkelistä
Viime päivinä on metelöity HUS:in kriisistä, ja tiettävästi Meilahdessa jo lyödään vetoa siitä, milloin Nenonen lähtee. Epäilemättä tavoitteena on tehostaa toimintoja, mutta tökeröllä ja tunteettomalla etenemistavalla ei taida tulla takin sijasta edes kukkaroa.

Täällä Kittilässäkin on luonnollisesti PARAS-hanke suunnitteilla, pitäisi tästä pyöräyttää 20 000 ihmisen terveyskeskuspiiri. Yksi vaihtoehto olisi tuoda tänne 15 000 uutta asukasta ? sesonkiaikaan täällä tosin on yli 20 000 ylimääräistä asukasta, mutta niitähän ei lasketa. Nyt on suunnitteilla säästöt. Nyt terveyskeskusten ilta- ja viikonloppupäivystys on vuorotellut naapurikuntien kanssa, äkillisen sairauden tai tapaturman yllättäessä lääkäriin on vajaat 100 kilometriä. Nyt säästetään ja päivystyspaikkana on Rovaniemi, täältä 170 kilometriä, ja kauemmilta reunoilta vielä etäämmällä. Mitäpä, jos helsinkiläisäiti lähtisi korvasärkyä itkevän lapsensa kanssa Tampereelle tai Turkuun? Säästöt kyllä syntyvät sillä, että oikein sairaana ei noin pitkää reissua pysty tekemään, ja ambulanssikyytiä ei luultavasti saa, jos ei ole hengenvaarallinen tilanne.
Tästä vinkkelistä helsinkiläisherrojen kissanhännänveto vallankäytöstä tuntuu tyhmältä.
Lue koko merkintä
Lisätty 18.09.2008
-----------------------------------------------------------------------
Ruskaa ja lusikkalaatikkoa
Veljeni sanoi joskus, että Levillä ruska alkaa 9.9. kello 9. Yöllä olikin ollut sopivasti pakkasta, aurinko paistoi, ja ruska oli alkanut. Syksy on hyvää aikaa. Tänään nousinkin jo ennen kuutta kirjoittelemaan. Olinkin ollut jonkinlaisessa saamattomuuden tilassa. Minulta on kysytty joskus masennuksen ja dementian erotusdiagnostiikasta. Masennukseen liittyy usein mielikuva omasta kelvottomuudesta, tämän seurauksena itsestään löytää kaikenlaisia vikoja, ja muistivikojahan löytyy lähes jokaisesta.
Lue koko merkintä
Lisätty 10.09.2008
-----------------------------------------------------------------------
Tulipa käytyä kaupungissa ja Meilahdessa
Kittilästä ei enää millään viitsisi lähteä edes käymään muualla. Piha pursuaa sieniä, puolukoita, mustikoita ja kaarnikoita. Ruskaa tässä odotellaan. Sen sanotaan alkavan 9.9. kello 9. Saa nähdä, pysyykö aikataulussa.

Runsaan vuoden poissaolon aikana Helsinki ei oikeastaan ole muuttunut, kadut ovat edelleen aukirevittyinä. Mutta tarkastelukulmani Helsinkiin on muuttunut. En ole aiemmin havainnut, miten kiireisesti helsinkiläinen askeltaa, miten kovaa meteliä ratikat ja bussit pitävät. Hiljaisuutta on niin paljon parempi kuunnella.

Kävin Meilahdessakin, saamassa immunoglobuliinitiputuksen. Sairaalan pihamaa on rakennustyömaa, sotkuinen kuin helvetin esikartano. Pitkiä käytäviä piti kulkea ilmoittautumaan. Siellä on näköjään taas kerran tehty organisaatiouudistusta. Pitäähän uuden johtajan piirtää puumerkkinä sairaalan toimintaan uusilla organisaatiokaavioilla.

Oli aika surullista lukea uusia titteleitä ovipielistä. Ylilääkärit ja johtavat ylilääkärit oli korvattu kummallisilla nimikkeillä: "Kirurgian toimiala, Tulosyksikön johtaja". Voi miten potilasta vähättelevää, lähes syyllistävää. Minähän olen siis kustannuspaikka, joka heikentää tulosyksikön johtajan tuloksentekomahdollisuuksia. Miksi emme saa pitää lääkäreitä?

Ymmärtääkseni HUS:issa pyritään säästämään henkilöstökuluista, mutta johtoportaan kerroksia ja johtajien määrää on lisätty. Niinpä hyvät kliinikot istuvat tulosyksikkökokouksissaan sen sijaan, että kohtaisivat eläviä potilaita.

Osastolla sentään oli vielä lääkäreitä ja hoitajia, saa nähdä millaisia titteleitä heille lähivuosina annetaan. Osastonlääkäristä tehdään osastoyksikön tulosjohtaja ja hoitajista vähintään hoitonomi.
Lisätty 04.09.2008
Keuhkokuume ja silitysrauta
Luin jostain, että lääkäreiden mielestä ärsyttävimpiä potilaita ovat sellaiset, jotka sanovat: ”minulle ei koskaan nouse kuume”. Olinkin aika järkyttynyt, sillä totesin tällä tavoin monesti ärsyttäneeni heitä tällä sanonnalla. Potilaille teroitetaan liikunnan ja terveellisten elämäntapojen merkitystä, mutta pitäisi olla ohjeisto myös siitä, mitä lääkärille ei sovi sanoa. Olisikin hienoa, jos vastaanottotiloissa olisi lista niistä sanoista, joita lääkärin kuullen ei ole hyvä käyttää. Olin siis ollut melko heikossa kunnossa jo yli kaksi viikkoa ja oikeastaan liian väsynyt ja laiska lähtemään Helsinkiin. Sieltä olisi ehkä löytynyt joku yksityinen lääkärikeskus, jolla olisi sen verran bisnesvaistoa, että tässä on pikkuvarakas vanharouva, jolla on varaa kokovartalosenkkaan ja muuhun medikalisaatiotilpehööriin.

Viekkaudella ja vääryydellä onnistuin (omalla rahalla, vain 9€) otattamaan CRP:n. Se oli 53, eli riittävän paljon, että toisella paikkakunnalla kirjoilla olevana pääsin terveyskeskuksen päivystykseen.

Sainkin ajan, ja nuorehko ja ihailtavalla huolellisuudella kovasta kiireestä huolimatta minuun suhtautunut naislääkäri päätyi keuhkokuumeeseen huolimatta siitä, että kuumemittari ei ole 37 asteen yläpuolella käynyt sitten vuoden 1972. Olisihan minulla ollut omassa lääkekaapissa antibiootteja moneenkin kuuriin. Olen kuitenkin tunnollinen ja lääkärin diagnoosia arvostava ihminen, enkä mene niitä omin päin ottamaan. Siunattu laboratorioarvo ”laillisti” sairauden.
Lähes viikon olen nyt miettinyt tätä ärsyttävää lausetta: ”minulle ei nouse kuume”. Luultavasti eri lääkäreillä on erilaiset mieliharmisanonnat. Sen vuoksi aina ensimmäistä kertaa lääkärin tavatessani tuntuu kuin kulkisi miinakentällä, ei voi etukäteen tietää, mikä sana räjäyttää tilanteen.

Lue koko merkintä
Lisätty 19.08.2008
-----------------------------------------------------------------------
Hiukan mainetta ja kunniaa
Ihan oikeatkin kirjailijat jännittävät arvosteluja. Minä luulin jo ”Pääteoksen” menneen tykkänään huomaamatta. Nyt kuitenkin Suomen Lääkärilehti katsoi kirjan koko sivun arvostelun arvoiseksi. ”Kirja sisältää oivallisia vertauskuvia, syvällistä pohdiskelua, tunteiden tarkkaa analysointia ja herkkää huumoriakin”. Erityisesti viehätyin arvostelijan huomiosta, että ”kirja tuo uuden, tuoreen näkökulman kirjoittamiseen, sillä Satu Salonen on valinnut joukon suomalaisia asiantuntijoita kommentoimaan kirjoittamaansa tekstiä”.

Ovathan muutamat ystävät ja tuttavat antaneet mukavaa palautetta, mutta siihen on tietysti suhtauduttava sillä tavoin varauksella, ettei heillä on valmiiksi puolueellinen suhtautuminen minuun ja kirjoittamiseeni. Minähän en ole käynyt mitään Oriveden opiston kirjailijakursseja, joten voisin ottaa opikseni palautteesta. En tosin usko, että kirjailijaksi tullaan kursseilla.

Moitteita arvostelussa tuli ajoittaisesta rönsyileväisyydestä. Rönsyileväisyys on vain niin oleellinen osa minua, että tiukasti asiassa pysyvä teksti ei enää olisi minua, vaan pakotettua oppikirjakirjoittamista. Rönsyissä (kuvittelen ne mielessäni niittyleinikin ilmajuuriksi) on se hyvä puoli, että joskus rönsy juurtuu johonkin, ja siihen puhkeaa uusi kukka. Joskus kiinnitän itse rönsyn johonkin uuteen asiaan, mutta parasta on silloin, jos rönsystä puhkeaa ajatuksen kukka lukijan mieleen. Pientähän se fontti taas on, rivinväliäkin moitittiin pieneksi. Se taas ei ole minun vikani, etteivät yöunet tästä kärsi.

Näiltä sivuilta löytyy yhteystiedot, kovin mielelläni näkisin enemmänkin arvioita. Moitteista voi ottaa opiksi, mutta luultavasti eniten oppii siitä, jos saa kuulla, mikä on hyvää. Sitten on helpompaa jatkossa pyrkiä kirjoittamaan lisää hyvää. Jos juuttuu huonojen kohtien pelkoon, ei enää synnykään tekstiä.
Lisätty 09.08.2008
-----------------------------------------------------------------------
Vuosi Lapissa
Asuttuamme 1980-luvun alussa pari vuotta Suur-Lontoon alueella ajattelin Suomeen palattuani, että jokaisen suomalaisen olisi terveellistä asua yksi vuosi elämästään ulkomailla, että saisi ajattelulleen perspektiiviä. Nyt kun jo 13 kuukautta Lapissa asumista, sanoisin, että tämä kokemus on vähintään yhtä arvokas.

Meillä Suomessa on tasa-arvoisuudesta intoillessa mennyt lapsi pesuveden mukana, emmekä osaa arvostaa maakuntien ihmisten erilaisuutta, murteita, maan tapoja ison maamme eri kolkissa. Etniset vähemmistöt jo tunnustetaan, mutta näyttää siltä, että maakunnallisia eroavaisuuksia ei ymmärretä, kun on kyse ns. valtaväestöstä. Ehkäpä valtaväestö tarkoittaakin vallanpitäjiä Helsingissä ja heidän arvomaailmaansa.
Lue koko merkintä
Lisätty 04.08.2008
-----------------------------------------------------------------------
Espoon Merikartano, puoluepolitiikka ja Helsingin Sanomat
Helsingin Sanomat julkaisi Sunnuntaisivuillaan artikkelin Espoon Merikartanon palvelutalon tilanteesta. Juttu perustui yhden asukkaan haastatteluun. Luin jutun oikein toiseenkin kertaan, mutta en ymmärtänyt, mikä oli keksipaketin salaisuus. Epäilemättä paikassa on ollut ja luultavasti on edelleenkin kaikenlaista kummallisuutta. Hiukan ihmetytti, että toimittajalta oli jäänyt huomaamatta se, että haastateltava oli kertonut saaneensa kevätsiivouksesta 200 euroa halvempia tarjouksia kuin palvelutalon 232 euroa. Toivottavasti seuraavilla Sunnuntaisivuilla saamme yhtä ison jutun siitä siivouspalveluyrityksestä, joka tekee kevätsiivouksia mummoille 32 eurolla.

Lehtitietojen perusteella ongelmallisimmat palvelutalot ovat yleensä jonkin puolueita lähellä olevan hyväntekeväisyysyhdistyksen ylläpitämiä. Kun kunnat ostavat palveluja, laitokset kilpailutetaan hinnalla. Poliittisten laitosten johtajan virka saattaa olla palkkiovirka uskollisesta puoluetyöstä.
Kokemuksesta tiedän, että palveluyrityksen johtaminen on johtamistehtävistä vaikeimpia, valitaanko palvelutalojen johtajat aidolla kilpailuttamisella myös silloin, kun taustayhteisö on jotain puoluetta lähellä? Kunnallisvaalien lähestyessä alkaakin mediakilpailutus siitä, mikä puolue on vanhusystävällisin. Luultavasti vanhusten hoito ja kaavoitus nousevat vaalien keskeisimmiksi aiheiksi.

Lue koko merkintä
Lisätty 29.07.2008
-----------------------------------------------------------------------
Kuulumisia ja huonomuistisen kokkikoulu jatkuu
Blogipalautteessa on hiukan moitiskeltu sitä, että olen niin asiapitoinen. Blogissa kuulemma pitäisi olla ajankohtaisia kuulumisia, ja hiukan henkilökohtaisempi ote. Siispä kerron, mitä kuuluu. Aikanaan Englannissa naureskeltiin suomalaisille, jotka ryhtyivät selostamaan terveydentilaansa, kun kysyttiin kuinka voitte (how are you), vastauksen pitää olla ”kiitos hyvin”. Toukokuusta 2007 toukokuuhun 2008 en voinut hyvin, nyt on paremmin. Kittilässä on hyvä asua. Helsingin residenssi valmistunee lokakuun loppuun mennessä. Helsingistä ei ole ikävä muuta kuin vanhoja ystäviä ja kesäistä Kauppatoria. Laiskanpuoleisesti hahmottelen uutta kirjaa. Kaamokseen mennessä on hyvä olla jotain tekemistä. Kävin keskimäärin kerran kuukaudessa Helsingissä marraskuun ja huhtikuun välillä. Marraskuu jatkui huhtikuulle ja pimeys kaatui päälle. Täällä Kittilässä on vuodenajat, joita ilman on elettävä Helsingissä. Lääkekokeilu on kiinnostanut niin muistisairaan omaisia kuin paria lääkäriäkin. Possureseptistä on tuli kiittävää palautetta ja toivottiin lisää ohjeita huonomuistiselle kokille.
Lue koko merkintä
Lisätty 18.07.2008
-----------------------------------------------------------------------
Miksi kukaan muistisairas suomalainen ei tule kaapista ulos?
Terry Pratchettkin, samoin kuin Ronald Reagan aikoinaan kertoivat Alzheimeristaan julkisesti, että ihmiskunta lisäisi ponnistuksiaan hirvittävän taudin voittamiseksi. Julkisella ilmoituksella voi myös säästää itseään ja läheisiään. Nykyisin Suomessa olemme päässeet siihen vaiheeseen, että syövästä on jo tullut salonkikelpoinen sairaus. Tellervo Koiviston esimerkin voimalla (voitetusta) masennuksestaan tai burn-outistaan kertovat niin kansanedustajat kuin tangoperintöprinsessat. Politiikkojen ja tangotähtien avautumisen taustalla voi tosin vähän itsekkäämpiäkin syitä. Luen aika sattumanvaraisesti iltapäivä- ja viikkolehtiä, mutta ei ole tullut vastaan ketään muistisairaudestaan tai dementiastaan kertonutta tunnettua henkilöä. Jos joku tietää, laittakaapa palautetta. Muistisairaudesta olisi silti viisainta kertoa ajoissa, ettei kaapista ulos tulemisen sijasta tee nöyryyttävää mahalaskua kansankunnan kaapin päältä. Näinhän UKK:lle kävi.
Lue koko merkintä
Lisätty 17.07.2008
Surutyötä ja lappusten rakaisua
Etenevien ja parantumattomien sairauksien kanssa on toistuvasti tehtävä surutöitä. Ylipäänsä työ on hyvä lääke. Uuden oireen ilmaantuminen elämää rajoittamaan vaatii nöyrtymistä ja opettelua. Toistaiseksi hahmotushäiriöni ovat olleen sen suuntaisia, että olen ne ulkopuolisilta pystynyt salaamaan, perhettään ei voi, eikä saa petkuttaa. Nyt on tullut puheentuottamiseen vaikeuksia, sanoin: ”pitääpä rakaista lappuset”. Sanoja voi mennä sekaisin ilman sen kummempaa neurologista ongelmaa, ihmisethän ovat erilaisia. Löysin lehdestä jotain mielenkiintoista, ja ajattelin lukea pari lausetta ääneen miehelleni. Lukeminen ei vaan ottanut onnistuakseen, tankkasin, eikä millään meinannut tulla sanat oikein, eivätkä ne olleet mitään vaikeita sanoja. Tällaista ei pysty salailemaan, paitsi erakoitumalla, mutta se ei olisi viisasta.
Lue koko merkintä
Lisätty 12.07.2008
-----------------------------------------------------------------------
Lääkekokeilu ja satumainen kastike
Aloitin Exelon-kokeilun toukokuun puolivälissä, nyt on kuusi viikkoa takana. Neuropsykologin tekemät testit tehdään tuonnempana, mutta nyt voin itse arvioida tuloksia. Lääkkeellä on useimmiten sekä hyviä että huonoja vaikutuksia. Huonoja vaikutuksia yleensä sanotaan sivuvaikutuksiksi, joskus sivuvaikutuksetkin voivat olla hyviä. Olen tullut siihen tulokseen, että omaan päähän kannattaa investoida, jos siihen on mahdollisuutta ja lääkäri harkitsee sen tarpeelliseksi. Mutta luultavasti pidemmällä olevassa dementiassa vaikutusten arviointi on jossain määrin vaikeampaa, etenkin silloin, jos potilas ei enää kykene analyyttisesti lääkkeen vaikutuksia itse arvioimaan.
Lue koko merkintä
Lisätty 07.07.2008
-----------------------------------------------------------------------
Kuntouttava kodinhoitaja keinottomalle?
Darts-matsin ohessa juteltiin vähän kasvatustieteitä. Lapset oppivat myös leikkimällä, on suunnitteilla älykkäitä leikkikenttiä. Vanhat ihmiset eivät tule lapsiksi jälleen, vaikkakin taidot ruostuvat monilta kohdin. Kasvatustieteiden tuloksia voisi ehkä soveltaa vanhusten kotihoidossa. Mitäpä olisi kuntouttava kodinhoitaja? Ei mikään laulava lintukoira, mutta hänpä antaisi mummulle pölyrätin kouraan. Tehtäisiin yhdessä sen sijaan, että mummu laitetaan toiseen huoneeseen siivouksen tieltä pois. Ei siihen nyt kasvatustieteen tohtoria tarvita, puhelias ja toimelias siivoustaitoinen olisi hyvä myötäkuntouttaja.
Lue koko merkintä
Lisätty 05.07.2008
Ikärasismia ja ilopakko
Tyttäreni oli viime lauantaina mukana opiskelutoverinsa häissä. Häät olivat suuret ja juhlinta kesti aamukahdeksaan. Hääkakku tarjottiin aamulla kello neljä. Tytär oli pannut merkille, että isovanhemmat, mummit ja vaarit jatkoivat myös juhlintaa aamuun. Suomalaisethan joskus kauhistelevat etelän matkoillaan, kun perheet ovat puoleen yöhön asti ulkona syömässä ja pikkulapsia on mukana. Lapsethan ja vanhuksethan pitää panna ajoissa nukkumaan.
Lue koko merkintä
Lisätty 04.07.2008
-----------------------------------------------------------------------
Ylitornion tragedia ja omaishoitajan uupumus
88 vuotta täyttäneen sotaveteraanin ryhtyminen vanhoilla päivillään massamurhaajaksi on mykistyttävä tapahtuma. Koska taustat ja yksityiskohdat eivät ole tiedossa, voi vain arvailla, miten omaishoitajan lopullinen uupuminen siinä perheessä tapahtui. Onkin syytä kunnioittaa perheen surua ja jättää murhenäytelmä hiljaisuuteen. Eilen soitti eräs omaishoitaja kiitelläkseen Pääteoksesta. Hän on puolisonsa kanssa käynyt neljä vuotta kerran viikossa RAY:n tukemassa ryhmässä. Siellä on ollut erikseen ohjelmaa puolisoille ja omaishoitajille, mutta myös yhteinen lounas ja muutakin yhdessä tekemistä. Ajatusten vaihto toisten omaishoitajien kanssa on tärkeä henkireikä. Nyt RAY:n rahoitus loppuu. Ei niitä asioita ymmärrä kuin toinen samassa tilanteessa oleva, niin erilaisia kuin hoidettavien kunto ja oireistot ovatkin.
Lue koko merkintä
Lisätty 30.06.2008
-----------------------------------------------------------------------
Piispainkokoukselle sopivaa pohdiskeltavaa
Eläkeikää lähestyvät lapset joutuvat pohtimaan kahden ikäpolven asumismuotoa. On mietittävä sitäkin, missä itse aikoo eläkepäivänsä viettää. Joku haluaa muuttaa Espanjaan, joku toinen taas omakotialueelta keskustaan. Kolmas haluaa pysyä kotonaan loppuun asti. Samalla lapset pohtivat ikääntyvien vanhempiensa asumismuotoa. Onko parempi olla kotona vai palvelutalossa. Oma koti kullan kallis, ja mikäpä siinä, kunhan terveys riittää, muisti pelaa ja jaksaa itsensä ja kotinsa hoitaa. Muistivaikeuksien myötä onkin jo mietittävä asiaa toiselta kannalta.

Olen näitä asioita mietiskellyt usean ystävän ja vieraammankin kanssa. Eikä ole olemassa mitään MMSE-pisterajaa, jonka alapuolella on edessä pakkomuutto. Mutta asioista on hyvä puhua ajoissa, niin vanhempien kuin sisarustenkin kanssa. Olisi hyvä, jos näitä voisi pohtia vertaisryhmissä.
Lue koko merkintä
Lisätty 27.06.2008
Muistilääke, doping ja työteho
Alkoi hiukan mietityttää, olisiko sittenkin muistilääke dopingia. Laitoin asiasta sähköpostia Novartikselle ja he olivat ystävällisesti vielä tarkistaneet asian ADT:lta. Vastaus on tällainen:
Rivastigmiinin käyttö on sallittu. On muistettava, että urheilija
saa käyttää lääkeaineita vain sairauden hoitoon.
Jos esimerkiksi terve henkilö pyrkii parantamaan rivastigmiinillä
suorituskykyä, tulkitaan se Maailman antidopingsäännöstön ja Suomen
antidopingsäännöstön mukaan dopingrikkomukseksi."

Toisaalta voisi kuvitella, että meluisassa avokonttorissa ja informaatiotulvassa kuormittuva ikääntyvä ihminen voisi jaksaa töissä paremmin lääkkeen avulla. Mutta silloinkaan se ei olisi sairauden hoito. Saattaa hyvinkin olla, että viimeisinä työssäolovuosinani olisin voinut hiukan paremmin, jos olisin vahvistanut ajatuksenjuoksuani farmakologian keinoin.
Lisätty 26.06.2008
Minäkuva ja muistisairaus
Inspector Morsen katson tänäänkin ihan henkilökohtaisista syistä: Oxfordin professoritkin sekaantuvat murhiin ainakin dekkareissa. Ylpeä äiti katselee nostalgisesti lapsensa opintopaikkakuntaa. Siellä vuosisatojen sivistys huokuu ikiaikaisten rakennusten seinistäkin.
Oxford University Press on julkaissut kirjan “Dementia, mind, meaning and the person”, sarjassaan International Perspectives in philosophy and psychiatry. Suomessa muistisairauksiin liittyvää filosofista ajattelua ei oikeastaan ole tullut vastaan. Dementia on hyvinvointiyhteiskunnan virkamiestyönä hoidettavaa kansantaloudellista ongelmaa, ei tunnu kiinnostavan ollenkaan, mitä tapahtuu ihmiselle, millainen ja kuinka kivulias on ihmisen matka satunnaisista unohteluista vauhdilla laukkaavaan muistisairauteen. Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan?
Lue koko merkintä
-----------------------------------------------------------------------
Lisätty 22.06.2008
Dementiakännykkä vai aivokäyttöliittymä?
Eilen yllätin niin itseni kuin puolisonikin, onnistuin tallentamaan ”Kyllä Jeeves hoitaa”. Stephen Fry on uskomattoman lahjakas näyttelijä. Sen lisäksi hän tunnustautuu hulluksi, ja on loistelias esimerkki siitä, miten poikkeavasti toimivat aivot parhaimmillaan voivat tuottaa ylivertaista osaamista. Nauhoituksen käynnistäminen oli merkittävin hahmotussuoritus vuosikausiin. Insinöörit kyllä keksivät hienoja laitteita. Insinöörit eivät ole Stephen Fryn kaltaisia monilahjakkuuksia, kirjoitustaito on heikonpuoleista, etenkään selkokielelle ei teksti käänny. Ymmärtääkseni EU:ssa on jonkinlaisia turvallisuusvaatimuksia ennen kuin laite hyväksytään markkinoille. Käyttöohjeille ei ole mitään laatuvaatimuksia. Ne pitää olla niin sloveniaksi kuin kroatiaksi, mutta saako niistä tolkkua millään kielellä, on jo ihan toinen juttu.
Lue koko merkintä
Lisätty 19.06.2008
-----------------------------------------------------------------------
Puuro paloi pohjaan, golfissa yllätyin iloisesti
Aamulla herättyäni jo ensimmäisen varttitunnin kuluessa tuli tehtyä kolme mokaa. Puuro oli jo kiehumassa, kun hämmästyksekseni havaitsin, että olin laittanut sen ihan väärään kattilaan. No, ei se mitään, mielestäni olin jo keittänyt sen, mutta vähän myöhemmin havaitsin, että en ollut lopettanutkaan keittämistä, vaan puuro paloi pohjaan. Ajatukseni olivat muualla. Pohdiskelin Ylitornion tapausta, oliko kyseessä törkeä väkivaltarikos vai inhimillinen tragedia seurauksena mukamas hyvinvointiyhteiskunnassamme?

Totesin, että tämä päivä taitaa mennä ketuille, enkä yrittänytkään mitään haastavampaa, vaan ajattelin kuntoilla pelaamalla puoli kierrosta golfia. Yllätin niin itseni, paremman puoliskoni ja pelikaverit hyvätasoisella pelillä, joka oli ajoittain lähes terveiden päivien veroista.
Lue koko merkintä
Lisätty 18.06.2008
-----------------------------------------------------------------------
Muistilääke maksaa vähintään 4€ päivässä
Ihan selvyyden vuoksi: minä maksan lääkkeet ihan itse, enkä odotakaan Kela-korvausta. Kysymys onkin siitä, millaiset asiat itse kukin kokee oman elämänsä laatukysymysten pohdinnassa tärkeäksi. Tuloksien arviointia helpottaa määrämuotoinen seuranta, vaikkapa kyselylomakkeella, jossa kysytään unohtelujen, moneen kertaan kerrottujen asioiden, hoksaamattomuusmokausten, jne. määrää ennen lääkitystä ja kuukauden kuluttua aloittamisesta. Samat kysymykset tehdään myös läheiselle, lapselle, puolisolle tai ystävälle. Sitten voi tehdä asiasta johtopäätöksiä. Jos ei siitä muuta hyötyä ole, niin ainakin osaa sitten toivoa lääkitystä heti, kun on tarpeeksi tyhmentynyt Kelan kriteerit täyttämään. Tai sitten voi ostaa lääkkeet itse, ilman Kela-korvausta, jos myös lääkäri on samaa mieltä asiasta. Netistä ei näitä ”elämänlaatutroppeja” pidä mennä tilailemaan omin päin.
Lue koko merkintä
Lisätty 16.06.2008
Onko muistilääkkeistä apua?
Olen kuukauden verran kokeillut yleisesti mm. Alzheimerin taudissa käytettävää muistitoimintoihin vaikuttavaa lääkettä rivastigmiinia, kauppanimeltään Exelon. Minullahan ei ole Alzheimeria, vain viallinen muisti. Suomessa lääkettä saa Kelan korvaamana vain tarkkaan määritellyissä tapauksissa. Yhdysvalloissa on kilpailu kovempaa, ja tätä lääkettä käyttävät jopa terveet opiskelijat tehostaakseen muistiin painamista tenttiin lukiessa. Kertoilen nyt siitä, minkälaisia vaikutuksia olen havainnut omassa päässäni lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Lisätty 13.06.2008
-----------------------------------------------------------------------
Mistähän blogeissa kirjoitellaan?
Blogin avauskirjoituksen kai pitäisi olla poikkeuksellisen kiinnostava, ettei mahdolllinen lukijakunta tulisi joskus toistekin.

Kerronpa vain siitä, millaista on muistivaurioisen elämä. Suomalaisilla tuntuu olevan hyvin stereotyyppinen näkemys siitä, mikä sopii muistisairaalle. Hänellehän oikeastaan pitäisi sopia kaikki se, minkä hyvinvointiyhteiskunta on hyväksi katsonut. Häneltä itseltään ei tarvitse kysyä.

Muistisairaus on pitkä vaellus, ennen loppumatkaa, joka ajetaan sammutetuin lyhdyin pimeässä, matkalla voi kokea ilojakin. Pääasia on siinä, että hoksaa ilon aiheen, kun se osuu kohdalle.
Lisätty 07.06.2008

Ei kommentteja: