perjantai 21. kesäkuuta 2019

Sesonki parhaimillaan

Hakaniemen hallin vihanneskauppiaalta sai eilen ihan vasta pellosta nostettua Siikliä. Ei muuta kuin pyyhkäistiin ohut kuori pois ja kattilaan. Sitten vain kirnuvoita ja se on siinä. Pitkin kevättä on ostettu mukamasuusia perunoita, mutta vasta nyt uudet perunat olivat oikeasti uusia.  Parhaat asiat ovat niin yksinkertaisia.  Juhannuksena sitten juhlitaan perunoilla lohen ja sillien kanssa ja ehkä pöytään vähän juhlavampi kattaus.

Mansikatkin jo saapuivat, oikeat auringossa kypsyneet kesämansikat.  On kaupoista talvellakin saatavana ulkomaalaisia kauniita ja mauttomia puumansikoita. Perunoilla ja mansikoilla juhlitaan  Juhannus. Ehkä avaan radion: Radio Suomi. Torilta on haettu myös saunavihta, joka toistaiseksi asustaa kristallivaasissa olohuoneessa.  Saadaan saunaan juhannustunnelmaa, vaikka viheliäistä on lehtien lakaisu lauteiden alta.

Saunan jälkeen on mukava istuskella terassilla ja katsella Vanhankaupunginlahdelle. Kaupunkijuhannuksessa ei ole edes hyttysiä.

On muutama mukava asia, jota tässä voi odotella. Niistä joskus tuonnempana. Ensin kuitenkin kesäloma. En ole ihan tarkkaan päättänyt,  mistä otan lomaa. Sairausloma olisi kiva yllätys. Olisikin kätevää, jos voisi valita, olen nyt tässä vähän terveenä kesäkauden ja marraskuussa joudan taas paremmin sairastelemaan. Sairausasioitani kirjoitan toisessa blogissani:  Sairaan hyvä potilas.

Harvinaissairastelukokemusta ja -oppia onkin kertynyt viime vuosina niin paljon, että voisin taas panna kaiken viisauteni kansien väliin: Harvinaisen hyvä potilas, olisi jo nimikin valmiina.



sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Hyviä muistoja vanhoilta kotikulmilta


Tunteet olivat pinnassa vanhaa kotikatua kulkiessa. Winchesterissä katedraalin kellot soivat sunnuntaisin puoli tuntia. Muistot ovat kauniita ja hyviä, pientä surumielistä haikeutta pohjalla. Vaikka kaukana kotona, Winchesterissä oli hyvä olla, rakkaita ja hauskoja ystäviä ja naapureita.

Matkapäivän iltana jo olimme illastamassa ensimmäisten Winchesterin naapureidemme kanssa - Bryan täyttää ensi vuonna 90. Pelaa golfia, ja on aivan kuin ennenkin. Vaimonsa Elsie kyllä suunnittelee tänä vuonna lopettavansa viikoittaisen kerhon, jota hän entisenä toimintaterapeuttina pitää vapaaehtoisena aivohalvauspotilaille.

Katedraalin kaupassa ja kahvilassa henkilökunnan keski-ikä oli varmaan lähes 80. Ystävämme ja naapurimme ovat myös ikääntyneet, vaan eivät vanhentuneet. Rick Steinin ravintolassa sunnuntai-iltana asiakaskunta oli myös seitsemänkymppistä. Missään ei räplätty kännyköitä, nauru kaikui ja keskustelu kävi vilkkaana. Siellä vanhat ihmiset eivät ryhdy vanhuksiksi.

Muutaman tutun tapasimme kadulla. Kotikadulla oli vähän haikeaa.  Naapurimme sanoikin kerran, että "Colebrook Street has not been the same since you moved away".  Kiva, että hyvällä muistetaan. Olemme asuneet monessa paikassa ja kaikista paikoista on jäänyt jäljelle muistojen lisäksi elinikäisiä ystävyyksiä.

Entinen talomme on äskettäin vaihtanut omistajaa. Kun muutimme sinne 1992, entinen omistaja Molly kertoi, että köynnösruusu oli hyvin, hyvin vanha jo vuonna 1956, kun hän muutti taloon. Nyt puutarha oli uudistettu, kurkkasin varovasti aidan yli - köynnösruusu oli hävitetty. Talohan oli Grade II listed, ja siis suojeltu.  Ruusua ei suojelu taida koskea.  Silti vähän suretti. Se oli oikein seurallinen ja mukava ruusu. Kun sitä vähän pruunasi, suihkutti ja lannoitti ja samalla vähän jutteli, se palkitsi kiitollisena upealla kukkaloistolla jo parin päivän päästä. R.I.P. Varmaan se on päässyt ruusujen taivaaseen.

Kiitollisin mielin siitä, että sain 10 vuotta asua niin hienossa kaupungissa ja tyttäret kävivät siellä koulunsa, vaikka koulussa ei pakkoruotsia opetettukaan.