maanantai 30. syyskuuta 2013

Kuudenkympin ja kuoleman välille ilonsiirtoja

Ylen Radio puheessa oli aiheena vanheneminen. On kai olemassa ikäkausi "kuudenkympin ja kuoleman välissä." Ohjelmassa sanottiin, että ikääntyessään ihminen kokee itsensä noin 15 vuotta todellista ikäänsä nuoremmaksi.  Niinpä onkin mietittävä, minkä ikäiseksi itsensä tuntee. Ensi viikko on vanhusten viikko.  Jäi epäselväksi, missä iässä tullaan vanhukseksi.  Olen minä lehdessä lukenut, että 63-vuotias vanhus ajoi kolarin.  Että siis ensi vuonnako? 

On seniorikansalaisia, sellainen en ainakaan ole.  Puumanaisia?  Minneköhän ole laittanut Moschinonen läpinäkyvän pantteripaidan, siinäpä olisi sopiva asustus mummotunneliin. Olisinko sitten harmaa pantteri?  Mikähän tässä ikääntymisessä on niin vaikeaa, miksei vaan voi olla kaikessa rauhassa vanha ihminen.  Oman ikäisensä. Minusta juuri nyt on oikein hyvä olla 62 eli kuoleman ja kuudenkympin välillä. Enkä onneksi tiedä, kumpi on lähempänä.

Jos mielessäni palaan tuntemuksiini 15 vuoden takaa, silloin luultavasti tunsin itseni paljon vanhemmaksi kuin nyt. Enkä edes uskonut, että 62-vuotiaana näin mukavasti ja hyvinvoivana elelisin. Hyvinvoiminenkin on hyvinvointivaltiossa jotenkin kummallisesti vesittynyt käsite. Hyvinvointivaltion hyvinvoiminen on niin raha-, tavara- ja terveellisyyskeskeistä. Hyvinvointivaltiossa ajatellaan tulonsiirroilla saavutettavan hyvinvointia.

Hyvä tässä on ajatella hyvinvointia sillä eihän minulta mitään puutu.  Enemmän tässä huolta aiheuttaa kaikki tarpeeton tavara, mitä nurkkiin on vuosien saatossa kertynyt.  Olenkin onnistunut kierrättämään muutaman tavaran.  Toisen kirjani tekoon tarvittu läppäri pääsi uuteen kotiin koululaisen tietokoneeksi.  Tarvitsija löyty mainioilta Arabianranta kierrättää Facebook-sivuilta. Vanhat ja reunoista rispaantuneet, ripustuslenkittömät froteepyyheeni muuttuvat ruokalapuiksi päiväkotilapsille.  Virossa on kehitysvammaisten laitoksissa tarvetta aikuisten vaatteille.  Niinpä riemukkaasti laitan pois kaapeista tavaroita sinne vietäväksi. Iloista antajaa Jumala rakastaa.

Entä miten oikeasti voisi antaa jollekin todellista hyvinvointia?  Ei tavarahyvinvointia vaan ilohyvinvointia. Ilohyvinvointia voi saada itselleen tekemällä jotain hyvää jollekin toiselle. Entä jos keskityttäisiin tulonsiirtojen sijaan ilonsiirtoihin? Siinäpä olisi vanhustenviikolle sisällöntuotantoa.

#mummotunneli #vanhusten viikko #puumanainen #harmaa pantteri #Arabianranta kierrättää





torstai 19. syyskuuta 2013

Julkkiselämää ja kulttuurinautintoja Levillä

Onpa ollut haipakkaa Levillä ja Kittilässä.  Meillä tietysti on kaikenlaista pikku kiirettä, mikä on enimmäkseen mukavaa.  Oli pitkästä aikaa ystäviä pääkaupungista visiitissä.  Niinpä tuli katsottua pitkästä aikaa turistinähtävyyksiä Kittilässä ja Levillä.

Tässä siis Lapin matkaa suunnitteleville ensi vuodeksi jo kalenteriin merkittäväksi ehdotus täydelliseksi ruskalomaksi, nyt ei välttämättä enää ehdi.  Toisaalta ensi viikolla alkaa Staalon Teatterifestit, joka kyllä on tarpeeksi hyvä syy tulla tänne.  Ainoa pullonkaula on tuo ystävämme Finnair, joka ei viitsi lentää tarpeeksi usein tai edes tarpeeksi isoilla koneilla, joten matkanteko ei ole niin yksinkertaista, jos ei ole ajoissa varannut lippuja.

Jos ei ole tunturissa patikoivaa tyyppiä, ruskaan pääsee sisään myös golf-kentällä. Jos aikoo päästä pelaamaan juuri mieluisimpaan kellonaikaan, tii-ajat on syytä varata monta viikkoa etukäteen  ruskavilkkaalle golfkentälle. 
Olen aika monta kenttää elämässäni pelannut ja silti uskallan sanoa, että Levin kenttä on eräs hienoimmista. Se kulkee välillä Ounasjoen rantaa, siellä virtaa tunturipuroja, on vettä, luontoa ja tietysti poroja.  Porot ovat onneksi lauhkeita otuksia eikä niitä tarvitse pelätä.

Tänä kesänä Kittilässä on avattu yleisölle Kalervo Palsan kotimökki. Se on todella köyhä ja  yhden huoneen  mökki, jonka yhteydessä on "ateljee". Siitä on hyvä jatkaa Kaukoseen Redar Särestöniemen ateljeehen. Kontrasti on puhutteleva, Kalervo Palsan koti on onneksi jäänyt kouriintuntuvaksi näyttelykappaleeksi köyhän taitelijan elinoloista.  Sitten kun matkaa loistokkaaseen Särestöön, herää monenlaisia ajatuksia. Nyt Särestössä sattui oleman Kalervo Palsan näyttely.  Ehkä siinä on esimerkki suomalaistaiteilijasta, jota ei yhtään osattu arvostaa elinaikanaan.  Ja Säreistöniemi on hieno paikka.

Levillä oli Neljän Tuulen Festivaali ja Ari Rasilaisen johtama kapellismestarikurssi.  Olimme siellä käväisemmässä Chopin matinessa.  Sieltä tullessamme Ante Aikio sattui istumaan Panoraman aulassa ja lähti viemään meidät Samiland-näyttelyyn.  Ja ette uskokaan, miten mielenkiintoista se oli.  Minustakin tuntuu, että me olemme kuulleet enemmän Uuden Seelannin aboriginaaleista kuin omista saamelaisistamme.  Tai sitten olemme kuulleet saamelaisista ihan toisarvoisia asioita.  Samiland on muuten Unescon kulttuuriperintökohde.

Että se pitää ehdottomasti ottaa ohjelmaan Levillä ja ehkä kannattaa etukäteen kysyä, josko Ante olisi itse opastamassa.  Oulussa on muuten saamen kielen professori Ante Aikio, joka ei ole sama Ante.  Mutta Ante kyllä tietää saamelaisuudesta ja porohommista niin paljon, että professorista käy.

Neljän Tuulen Festivaali oli ihan mahtava kokonaisuus.  Se oli tarpeeksi iso, että riittää hyviä esiintyjiä ja määrää, mutta toisaalta se on tarpeeksi pieni.  Tunturin laealta oli hieno näköala ja kuitenkin tila oli sen verran intiimi, että orkesteri oli lähellä.  Loppukonsertissa minulla oli hyvä paikka, josta näin myös kapellimestarin kasvot ja työskentelyn - mutta myös orkesterin. Loppukonsertissa Mikkelin kaupunginorkesteria johtivat vuorotellen kapellimestarikurssilaiset. Ari Rasilainen oli kursin opettaja ja festivaalin taiteellinen johtaja. Hän ei itse johtanut, että en pääse häneen vertailemaan.  Suosikkikapellismestarikseni tuli Markus Hein. En olisi ollenkaan hämmästynyt, jos hän jonain päivänä on maailmankuulu.  Paitsi että vaikuttaa aika sympaattiselta ja vaatimattomalta persoonalta, joten ehkä hänellä ei ole kovia kyynärpäitä.  Mutta voi olla, että ymmärtää hommata hyvän agentin.

Ja sitten tuo Ari Rasilainen on huikea tyyppi.  Konseritssa hänkin vähän soitteli railakkaasti viulua ja kuulemma tykkää tangon laulamisesta.  Ensi vuonna aion osallistua festivaalin kaikkiin tapahtumiin, niin mikä ettei myös tangokonserttiin.

Levillä ollessaan tietysti kannattaa sitten asua tässä golfkentän laidalla vähän hulppeammin.

Tulimme kotiin taksilla.  Nauratti, kun ei tarvinnut osoitetta sanoa.  Taksia ajoi oikein mukava naisihminen Rauhalan kylältä.  Hän sanoi: "tehän olette täällä julkkiksia. Satu on ollut televisiossa ja olen minä kirjatkin lukenut".  Että tällaista on julkkiselämä Kittilässä.  Ja parempi on olla ykkönen provinssissa kuin kakkonen Roomassa. 

#levi #samiland

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kehtaisiko enää kukaan kertoa Gallupissa kannattavansa Kokoomusta?

Jos tulisi Galllup-kysely poliittisesta kannasta, kehtaako kukaan enää sanoa kannttavansa Kokoomusta?  Minä en ainakaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni on tällainen tilanne. Olenhan Parkanon Kokoomusnuoten entinen sihteeri ja taisin puheenjohtajakin olla ennen pois paikkakunnalta muuttoani. Olin myös Kansallisseuran sihteeri.  Olikin ihan vilkasta ja aatteellista toimintaa 1960-luvulla.  Silloin oli todellisena uhkana itänaapurin poliittinen järjestelmä ja sosialismi.

Muutin Helsinkiin ja aliuvuokralaiskämppäni oli Kulosaaressa.  Tyhmänä maalaistyttönä luulin, että puolueosasto on parokiaalinen kuin seurakunta ja sen määrää asuinpaikka. Kävin kerran Kulosaaren Kansallisseuran kokouksessa Kulosaaren Kasinolla.  Kahvitkin piti maksaa itse, mikä merkitsi sitten kahden päivän paastoa.  Kulosaaren kasinon kahvi oli niin kallista, että minulla ei enää ollut varaa olla porvari ja keskityin vain työntekoon.  Jälkikäteen toki ymmärsin, että 20-vuotias olisi voinut mennä Kokoomuksen Nuoriin. mutta luulin että siellä on vain koulukakaroita kuten Parkanossa ja olinhan aikuinen.

Karihan erosi SDP:stä 47 vuoden jälkeen kun Isä Mitro otettiin eurovaaliehdokkaaksi.  Sellaista selkärangattomuutta hän ei voinut sietää.  Minähän olen yrittäjänä kannattanut kokoomusta ja vastustanut sosialismia noin 50 vuotta. Olen kyllä joskus äänestänyt esimerkiksi Reino Paasilinnaa, mutta en ole äänestänyt SDP:tä. Nytkin voisin äänestää Juha Sipilää, mutta en uskalla ottaa sitä riskiä, että samalla ovenavauksella sisään livahtaa paavoväyrysiä, mattipekkarisia...   Vaikka siis Paavo Väyrysen puolustukseksi, minulla on täällä Kittilässä hyvä ystävä Raili, joka on kohta 50 vuotta aina äänestänyt Paavoa ja äänestää vastakin.  Ja Raili on mahdottoman mukava ja täyspäinen ihminen, mitä helsinkiläiset eivät voine lainkaan ymmärtää.

Jos Gallup-kysely osuisi kohdalle, pitäisi vastata: En tiedä. Oikeastaan vika ei ole kokooomusnuorissa, ne ovat vain lapsellisia, vastuuttomia ja itserakkaita poispilattuja kakaroita, joita ei ole huolittu BB-taloon.  Siksi nopein, vaivattomin ja halvin keino päästä telkkariin on liittyä kokoomusnuoriin.  Siellä voi puoluetuella ihan ilmaiseksi tehtailla lausuntoja, olla kaikkien kanavien ohjelmissa karkoittamassa puolueesta vastuuntuntoiset aikuiset.   Eli lopetetaan nyt nuo puoluetuet.  Sekä lapsilta, aikuisilta että eläkeläisiltä.

Luojan kiitos lapseni Pariisissa ja Bhutanissa eivät varmaan Idioottipuolueen Nuorten julkilausumia ole nähneet, mutta jos näkisivät, häpeisivät silmät päästänsä, että äitinsä on tuollaisissa joukoissa ollut. Vaikka siitä onkin jo aikaa. 

Munaton puoluejohtokaan ei näköjään osaa panna lastentarhaansa kuriin ja järjestykseen.  Veikkaan, että seuraavien galluppien kolmos- ja nelospaikasta käydään kova kisa demarien ja kokoomuksen välillä. RKP:n ansiosta Suomessa ei ole viiden prosentin äänikynnystä.  Tällä menolla kokoomuksella sekin tulee kohta vastaan.

#kokoomus #sdp #puoluekannatus #Paavo Väyrynen #Juha Sipilä #Isä Mitro #puoluetuki #Reino Paasilinna

maanantai 9. syyskuuta 2013

Ruskaa ja tuskaa

Kuulin joskus sanonnan, että ruska alkaa Levillä 9.9. kello 9.  Muutaman vuoden perspektiivillä voi sanoa, että aika hyvin osuu kohdalle.  Ruskassa on oma taikansa, varsinkin näin auringon paisteessa on kuin maisemapostikortissa eläisi.

Muuten elämä on ajoittain hyvin tuskallista - ei, ei mikään tauti, noidannuoli, päänsärky tai kolotus.  Se on vaan tämä jakuva tupakantuska, mikä jäytää. On niin helppoa sanoa: "Lopeta tupakointi".  Meillähän rittää pekkapuskia, jotka sanovat, lopeta sitä ja tätä, laihdu ja aloita kuntoilu ja tervellinen elämä. On tässä nyt ketkuteltu puolitoista kuukautta ilman savukkeita.  Pikkusikareihin välillä sorruin. Sehän sitten tarkoitti sitä, että piti aloittaa koko kärsimys uudestaan. 

Oikeastaan on aika mielenkiintoista pohdiskella, miksi tupakkaa ylipäänsä poltetaan. Minulla kun lopettamisyritykset ennemmin tai myöhemmin kaatuvat joko kiukkuisuuteen tai masennukseen. Tällä kertaa olen ajatellut, että polttelen mieluummin hihani kuin tupakan.  Se on tietysti rasittavaa niille, jotka sattuvat paikalle kun räyhään. Toisaalta se on harmitonta, toistaiseksi en ole koskaan käyttänyt fyysistä väkivaltaa ja tyytynyt kiroiluun ja sitäkin enimmäkseen itselleni ja vain kotioloissa.  Muistan kyllä, miten perheeni jo vuosikymmenä sitten huokasi helpotuksesta tyytyväisenä kun tupakkalakkoni päättyi.

Masennus on toinen juttu.  Ehkäpä lisääntynyt masentuneisuus johtuukin vähentyneestä tupakoinnista? Nyt on tullut tutkimustietoja siitä, että skitsofreniapotilaista noin 70% tupakoi ja masentuneistakin suuri osa. Tiettävästi on hyviä masennuslääkkeitä ja vakavissa tapauksissa niitä onkin pakko käyttää. Mutta jos tasapainottelee jossain toimintakyvyn ja masennuksen rajamailla, niin ehkä sittenkin on parempi polttaa tupakkaa kuin maata sängyn pohjalla masennuksen syövereissä.  Olen siis päättänyt, että toisin kuin raitistuneet juopot, en ryhdy paheksumaan tupakoivia.  Ajattelen niin, että toivottavasti tuo ihminen saa masennukseensa ja ahdistukseensa lohtua tupakastaan.  Vaikka pitää tunnustaa, että aika tyhmältä tuo tupakointi näyttää...


torstai 5. syyskuuta 2013

eTerveys on kuin vanha Nokia

Suomessa kävi joku e-lääketiedeguru Eric Topol.  Ihan telkkariuutisiin pääsi. Sitra oli sen tänne hommannut ja 600 osallistujaa oli saanut seminaariinsa. Siellä oli kuulemma ollut innostunut meininki (nettiteollisuusvakoilin lääkärikaverini Facebook-lääkärikollegoiden kommenteista).

Nyt Sitra ja muut ex-nokialaishömelot ovat tekemässä ihan samoja virheitä kuin Nokia suuruutensa aikana. Ne vaan miettivät, kuinka urheiluhullut Alexander Stubbit ja muut voivat Ironman-kisoissa lähettää sykkeensä älypuhelimellä lääkärille.  Ja mitä kaikkia hienoja juttuja älypuhelimella voi tehdä. Kirkossa käy vain kaikkein hurskain 1% valmiiksi uskovaisista ja älyterveys kiinnostaa samaa yhtä fanaatikkoprosenttia.  Mitenkäs se Jeesus sanoi:  "Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat".

Applehan huomasi tehdä älypuhelimella sellaisia juttua, joita asiakkaat haluavat.  Terveydenhuollossa asiakkaita sanotaan potilaiksi. Oletteko koskaan kuulleet potilaasta, jolta olisi kysytty, mitä potilas haluaa?  Mitä potilas haluaisi käyttää, mihin potilaalla olisi tarvetta?  Nyt meille esitellään älyjuttuja, joita laitevalmistajat, lääkärifirmat ja ohjelmistonikkarit haluavat tehdä.  Koska kyse on terveydenhuollosta, asiakkaista ei tarvitse välittää, aina riittää keskussairaalapiirien liittovaltuustoja, joille voi myydä systeemeitä. Ja tietysti Alexander Stubb.  Ja hänen ei tarvitse ostaa ohjelmistoja ja laitteita, hänelle viedään demokappaleet ilmaiseen hehkutukseen.

Pari vuotta sitten ajattelin vähän kuntoilla ja ostin sykemittarin.  Suomalainen Polar, melkein kuin Nokia.  Siinä oli vaikka mitä tietokonevermettä kylkiäisenä.  En ikinä osannut sitä käynnistää, eikä kukaan muukaan. Neljännesvuosisata sitten oli Polar-sykermittari, joka näytti sykettä. Tämä uusi pysyy laatikossa.

Haluaisin ohjelman verenpainelukemien seurantaan. Terveyskeskuksesta kyllä olen saanut postimerkinkokoisen verenpainekortin, jonka täyttämiseen näköni ja hienomotoriikkani ei taivu. Haluaisin ohelman, johon voisin tallentaa lukemat ja ohjelma piirtäisi käyrän, jonka voisin lääkärille lähettää.   Lääkäri sitten voisi katsoa, muutetaanko lääkitys tai toteasi, että nyt on ok. Tai kun lääkäri määrää psoriin uuden rasvan, voisin parin viikon päästä ottaa älypuhelimella kuvan rupisesta polvesta ja kysyä, onko tarpeeksi hyvä, vai pitääkö vaihtaa aineet?

Sitten voisi olla hiukan potilastietoälyä.  Neljännesvuosisata sitten terveyskeskuslääkäri Tuomas Jääskeläisellä oli pahviset potilaskortit ja siinä erusivulla oli punakynällä: sulfa ja erytromysiini. Tarkoitti, että niihin oli allergia.  Kuinka monta kertaa potilaat joutuvat uudestaan ottamaan yhteyttä lääkäriin, kun on tullut resepti sopimattomaan lääkkeeseen?

Olen kuusikymppiseksi keskikertainen älypuhelinasioissa.  Me ja vielä vanhimmat olemme sairastavin kansanosa.  Lähettäkää nyt Topolit kotiin ja kysykää potilailta, mitä potilaat haluavat käyttää..  Tehdään sitten kaikkien Nokialta ylijääneiden insinöörinörttien kanssa jotain sellaista, mitä asiakas=potilas tarvitsee. Siksi toiseksi vanhat ja kankeat sormet eivät ole älypuhelinystävällisiä.  Nämä uudet terveysviritykset on tehty terveille kaksikymppisille.

Amerikanguru oli kuulemma mainostanut Sitran Taltioni-järjestelmää.  Kyllä minäkin kävin kirjautumassa Taltiooni, ihan kohteliaisuudesta.  Hankkeeen vetäjä Antti Kivelä kun reippaana nuorena miehenä oli ollut firmassamme töissä. Kyllä siinä kovasti bisnestä yritetään tehdä, mutta syntyykö bisnes, jos asiakasta ei kiinnosta.  En nyt kehtaa sanoa, mitä Taltioista ajatteleen.  Sitralla on kumminkin niin hyvät juristit, etten uskalla riskeeata kunnianloukkaussyytettä.

Ajatelkaapas, jos Topol ja Kivelä olisivat käyneet vaikkapa Kittilän Molkojärvellä, mistä terveyskeskukseen on pirssimatkaa satakunta kilometriä.  Siellä voisi keksiä jotain käyttökelpoistakin.



#eHealth #Sitra #Nokia #Eric Topol #Polar #Alexander Stubb 
 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Jumala loi taivaan ja maan, hallitusko luo työpaikkoja?

Firmassa "loimme" aikanaan tyhjästä toistasataa työpaikkaa.  Kummallista, että puhutaan työpaikkojen luomisesta.  Niitä ei toden totta luoda. Kas näin uusi työpaikka syntyy: yrittäjä hankkii ensin tilauksia, josita tulee rahaa, jolla maksetaan palkkaa.

Työn teettämiseen eli työntekijän palkkaamiseen on rakennettu käsittämättömän monimutkainen byrokratia. Kun joku viikko sitten oli puhetta eläkevakuutusyhtiöiden johtoportaan jättibonuksista, joku valopää sanoi televisiohaastattelussa, että "palkan maksaa työmarkkinaosapuolet".  Työmarkkinaosapuoli ja työpaikan luominen on samanlaista pseudopuhetta, tyhjänpäiväisiä sanoja. Kuuluisa kolmikantamme on vieraannnuttanut työntekemisen ja teettämisen sen todellisesta olemuksesta.  On siis yrittäjä, jonka hankki työt markkinoilta ja sitten hän ostaa työpanosta työntekijältä, siis ihmiseltä eikä työmarkkinaosapuolelta.  Työpanos maksetaan yrittäjän hankkimilla rahoilla, jota sitten kutsutaan palkaksi. 

Jos hallitus ihan tosissaan haluaisi tehdä työllistämisen ja uuden työntekijän palkkaamisen helpommaksi, olisi ensiksi alettava turhan byrokratian purkamisesta. Mutta katsos kun byrokraatit eivät voi tehdä itseään tarpeettomiksi, he tekevät yhä uusia lupa-, tarkastus-, valvonta- ja kontrollimekanismeja, että voisivat työllistää itseään ja palkata uusia alaisia ja byrokratiaa pyörittämään.

Tämän päivän (1.9.) Hesarissa kauhisteltiin sitä, että kunnan tarkastajat eivät ehdi käydä paikkakunnan kaikkia kuppiloita tarkastamassa.  Ihan kuvaan oli päässyt jonkin Kotipizzan lattianpesumoppi, jolla ei ollut asianmukaista kuivaustelinettä.  Eikös ole kammottavaa?  Tällaisia huimia epäkohtia paljastava tutkiva journalismi selvittänee seuraavaksi, mistä luotaisiin rahaa lisäbyrokraattien palkkaamiseen, jotta jokainen moppi saisi telineensä.

Valtio ja kunnat voivat kyllä luoda uusia työpaikkoja. Tähän asti se on käynyt laatuun, kun on ollut rahaa ja kun ei enää ollut, sai vielä velkaa.  Nyt tämä luovuus on loppuunkaluttu. Rakenneuudistus toivon mukaan tarkoittaa byrokratian purkua.  Moppitelineen tarkastajat voisi panna oikeisiin töihin.