Ella sai uuden repun. Ranskassa "isojen koulu" alkaa 5-vuotiaana. Koulu aloitettiin 3-vuotiaana. Nyt osataan jo lukea ja kirjoittaa. Ranskassa reppuun pitää mahtua iso kansio. Koulu alkoi iloisin mielin, parhaat kaverit pikkukoulusta, Yvan ja Aurore ovat samalla luokalla. Jos ei ole kiltisti, Ranskassa joutuu nurkkaan. Vieläköhän tämä rangaistus on Suomessa käytössä.
Muistathan sinäkin ensimmäisen koulupäiväsi. En tuntenut ennestään ketään tulevista luokkatovereistani. Koulumatka oli kolme kilometriä, sateessa, tuulessa tai lumihangessa. Joskus hiihtäenkin, jos oli sukset. Muistan ensimmäisen koululaukkuni ja aapisen. Koulua en pelännyt. Enkä muista, että ketään olisi kiusattu. Eräs Matti pissasi housuun. Teeskenneltiin, ettei huomattu.
Silloin pelkäsin, että Jumala pudottaa kuuman kiven päähän. Sen takia on aikuisenakin ollut vähän vaikea uskova rakastavaan Taivaan Isään. Pelättiin myös kommunisteja, ydinpommia ja maailmanloppua.
En tiedä, mitä lapset nyt pelkäävät. Ehkä ilmastonmuutosta, sehän on suunnilleen sama kuin maailmanloppu. Kenties korona huolestuttaa. Jos äiti tai isä sairastuu ja kuolee. Tai mummi ja vaari.
Tietysti pitää rajoittaa koronan leviämistä ja vähentää tarpeetonta matkustamista. Mikä sitten on tarpeellista, loma, bisnes, perhe? Milloinkahan pääsemme seuraavan kerran Pariisiin? Ehkä jo ensi vuonna, jos enää jaksamme matkustaa.
On toki ilon aiheita. Suurin ilo on Eino, joka kohta täyttää vuoden. Kun omat lapset olivat pieniä, elimme ruuhkavuosia, töiden jälkeen piti käydä kaupassa, laittaa ruoka ja sitten olikin jo nukkumaamenoaika. Nyt on ollut aikaa katsoa vauvan muuttumista kävelyä opettelevaksi taaperoksi. Ihana mummiuden etuoikeus.
Entä mitä itselleni kuuluu? Eipä ihmeempiä. Erikoisten ja harvinaisten vaivojen lisäksi on tullut kaikenlaista vanhuuteen kuuluvaa vaivaa. Jonka kanssa on vaan elettävä. Nuorena saattoi toivoa, että vaiva menee ohi tai paranee. Nyt on vain sovitettava elämää vaivojen sallimissa rajoissa.
Kuulostanpa ankealta. Vaikka korona on viranomaisten mukaan "rauhallinen", "hallinnassa", tai "suvantovaiheessa", olen vähän huolissani. Meillä vanhoilla on elämää sen verran niukasti jäljellä, että vuosi tai kaksi on pitkä aika odotella.
Pikku koululaisella on elämä edessään. Hyvää matkaa.