keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Yöjamit, etä- ja lähirakkautta

En ollenkaan ymmärrä, mitenkä nuo byrokraatit onnistuvatkin tekemään mukavista asioista tylsiä. Jo sana terveysvalistus nostaa karvat pystyyn. Inkeri-äiti (kohta 91 v.) juuri sunnuntaina skypetettäessä sanoi, että lääkäri kehottaa häntä lenkkeilemään. Äiti sanoo, että jos on 90 vuotta pärjännyt lenkkeilemättä, ei nyt aio aloittaa. Jos ei tykkää lenkkeilystä, eiköhän tuossa iässä ole lupa tehdä mitä lystää. Luultavasti äiti silti pystyy luettelemaan keihäänheiton maailman kymmenen kärkitylosta senttien tarkkuudella, ihan lenkkeilemättä. Toisaalta hän voisi luetella myös 10 hyvin lenkkeilyttä ikätoveriaan makaamassa dementoituneena kroonikko-osastoilla.

Näin kesän uutistyhjiössä lehdissä ei ole muuta kuin terveysneuvoja, ensiksi piti päästä bikinikuntoon ja nyt sitten eroon kesäkiloista.
Nyt kuulemma pitää maksaa 120 euroa kuukaudessa palvelutalon ulkoilutuksesta. Mutta tarkemmin ajatellen, ei kai nyt ole niin, että kunnan pitäisi ulkoiluttaa? Jos kotona omatoimisesti asuva Inkeri-äiti ei halua aloittaa lenkkeilyä, pitäisikö se sitten aloittaa palvelutalossa? Kiinassa on säädetty laki, että lasten pitää huolehtia vanhemmistaan. Suomessahan sellaista ei voi ajatella. Kunnanhan tulee huolehtia. Seuraavaksi kaikkitietävät poliitikomme aloittavat hankeohjelman, jonka mukaan kuntien tulee rakastaa vanhuksiaan. Siitä varmaan tulee RaKas-hanke tai jotain yhtä viisasta. Ulkoilusta palvelutalo laskuttaa 10 euroa kerta. Mitenkä rakkaus hinnoteltaisiin? Rakkaus on siitä kätevää, että rakastaa voi etänäkin. Kunta voisi laskuttaa vanhukselta taas vähän lisää, kun kertoisi, että Iisalmessa on etärakastamiskeskus, jossa mummua tässä kuussa etärakastettu 8 tuntia. Se ei maksa mummulle kuin 2 euroa tuntia, sillä rakkaudesta saa tukkualennuksen, yksi ihminen voi rakastaa samanaikaisesti kuutta mummoa. Näin yksikkökustannukset laskevat.

Vanhusten ulkoilutustahan me Kittilän Ihmisissäkin tehdään. Tämänpäiäisessä Lapin Kansassa oli aivan huikea juttu "Aikuisten yöjamit". Toimittaja Tapani Ranta oli saanut vangittua sanoiksi ja kuvaan tunnelman. "Tätä voi kokea vain kerran elämässään. Kello on ohittanut puolen yön ja käy kolmea. Tunturin päällä olevan hotellin aula on täynnä ihmisiä. On soittajia hanuristi, viulisti, kutaristi ja mandoliinin soittaja. Laulajia on kertynyt soittajien ympärille kymmeniä. Meneillään on aikuisten yöjamit".

Eli tämä on parempaa vanhusten ulkoiluttamista. Eikä maksa heille eikä kunnalle mitään. Tehkää perässä.

Ylihuomenna on aika siirtyä vähitellen eteläisempään Suomeen ja toisiin asioihin. Tupakatta on mennyt jo kohta pari viikkoa. On välillä ottanut lujille. En ole vielä ihan varma, jatkanko näin. Olen päättänyt, että vain minä itse päätän. Jos joku tulee minua tähän terveysvalistamaan, saatan panna tupakaksi. Kannustus ja valistus on kaksi eri asiaa.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hyvien Ihmisten juhla

Siitä on liki 50 vuotta kun viimeksi luin John Steinbeckin Hyvien ihmisten juhlan. Taisin vähän kerrata käytyäni 1990-luvulla Kalifornian Montereyssä Cannery Row':lla, joka on suomennettu Hyvien Ihmisten juhlan tapahtumapaikka. Kittilän Hyvien Ihmisten tanssiaiset on nyt tanssittu. Tupa eli Panorama-hotelli oli täynnä ja ikäihmisiä ilmoittautui paikalle 280. Suomessa kun on tapana ajatella, että täällä hyväntekeväisyyttä ei tarvita, sillä hyvinvointihteiskunta hoitaa kansalaisensa. Hoitaapa, hoitaa, mutta ei välttämättä virkistä järjestämällä Hyvien Ihmisten Juhlaa.

Miten on mahdollista, että kaikki halukkaat yli 65-vuotiaat ikäihmiset kunnasta kutsutaan ja tarvittaessa vielä haetaan kotoaan vuorokaudeksi, hotelli ja täysi ylöspito juhlaillallisineen ikäihmisille ihan ilmaiseksi. Ei, ei tämä ole ihan perinteistä ystävänpalvelua, jossa vapaaehtoinen käy tervehtimässä vanhusta. Tämän on aivan alkukantaista ystävänpalvelua, me kokoamme ystävät koolle, joillain saattaa olla vuosikymmeniä edellisestä kohtaamisesta.

Hyviä Kittilän Ihmisiä oli paikalla kolmisensataa. Päivällä Levi Golf luovutti loistokuntoisen kenttänsä hyväntekeväisyysgolfiin, jonka osallistujat saivat golf-kisan lisäksi nauttia illalliset ja tietenkin tanssiaiset. Ystäviämme Helsingistä, Tampereelta ja Oulusta oli vartavasten tullut tapahtumaan ja aikovat tulla ensi vuonna uudestaan. Valtaosa golfaajista oli paikallisia yrittäjiä kultakaivoksesta apteekkariin.

Hyvien Ihmisten Juhlassa voi kokea ainutlaatuisia elämyksiä. Tanssiaisten päätyttyä puolen yön tietämillä alkaa jamit. Haitarit ja viulu ja yhteislaulu soi hotellin lobbybaarissa aamuun asti. Kari ja tamperelaisvieraamme kotiutuivat puoli kolmen tietämillä, ja vielä olivat juhlat jatkuneet. Niin, onkos siis tässä mitään ihmeellistä? On ja ei. Moni jammailija oli yli 80 v. Muistan, miten ensimmäisten Kittilän Ihmisten tanssiaisten jälkeen suhtauduin luottavaisemmin tulevaisuuteen. Omin silmin sain nähdä ja myötäkokea, kuinka hauskaa ja lämmintä ilonpitoa voi olla tosi vanhanakin. Ei mitään känniörvellystä krapulaa hankkien vaan iloista hauskaa ja lämmintä ystävyyttä.

Hyvin tärkeä osa virkitysvuorokauden onnistumisessa on siinä, että "koskaan ei etukäteen tiedä, keitä on paikalla". Siellä tanssivat ja laulavat iloisesti yhdessä niin Kokoomusten kuin Vasemmistliitonkin eläkeläiset ja kaikki muu porukka siltä väliltä. Tästä soisin mallia otettavan muuallakin maassa.

Tunnustan toki, että onhan tässä yhdistyksellä ja etenkin Karilla ollut tosi paljon töitä. Mutta kyllä tästä työstä saa niin paljon iloa vaivanpalkaksi, että ei ole mennyt aherrus hukkaan. Ensi vuodeksi on jo varattu Panorama-hotellista 162 kahden hengen huonetta ja golf-kenttä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Golf-elämysviikonloppu kannattaa panna kalenteriin jo nyt. Siihen mahtuu mukaan 4-5 joukkuetta nykyisiä enemmän (eli 12-15 pelaajaa).

torstai 25. heinäkuuta 2013

Nokia, Stephen Elop ja punapääoma

Iltalehti otsikoi eilen: Elop syyttää: Nokia oli ennen ylimielinen. Voi, miten ilahduin, ja neuvoisin nyt ostamaan Nokiaa lisää. Elop on oikeilla jäljillä. Kerronpa vähän itse elettyä taloushistoriaa. 1980-luvulla meillä oli Esmerk-niminen taloustietoa seuraavaa ja analysoiva firma. Sen palveluja käyttivät liki kaikki Suomen suurimmat yritykset. Myös Kansa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pesonen oli kiinnostunut Esmerkin palvelusta ja delegoi sen kansanvälisten asioiden johtajalle, jota Kari meni tapaamaan. Johtaja kertoi, että "emme tarvitse palveluja, me täällä Kansa-yhtiöissä tiedämme kaiken." Me vanhempi väki muistamme, että oli Haka-rakennusyhtiö, oli STS-pankki, Elanto ja muuta ns. punapääomaa. Kaik on mänt' kun kaikkitietävä Kansa-yhtiöiden kansainvälisten asioiden johtaja innostui sijoittelemaan maailmalle. Edesmennyt toimittajaystävämme Jaakko Okker muistutti pari vuotta sitten, että punapääomasta on enää jäljellä vain Pitäjänmäen Osuuskuntaruokala.

1980-luvulla Nokian keskushallinto mahtui yhteen kerrokseen Rautatien torin laidalla. Siellä oli jo yksi huone, jonka ovessa luki Keilaniemi-projekti. Nokiassa oli vielä vessapaperit ja kumisaappaat jäljellä. Kenkälaatikon kokoiset kenkäpuhelimet olivat jo tulleet markkinoille. Sari Baldauff oli yrityskehitystehtävissä. Tiedon seuranta-asioista vastasi Leenamaija Otala (nykyisin professori) ja Leenamaijan kanssa Nokialle tehtiin siihen aikaan Suomen parhaat tiedonseurantajärjestelmät. Kiersin kumisaapastehdsta myöten Nokian yksiköt ja laadittiin hienot yksilöidyt tietoprofiilit. Myös Esmerkin palvelun laatu kehittyi hyvän yhteistyön seurauksena. Tuote kehittyy, kun asiakas osaa tarkkaan kertoa, mitä hän tarvitsee. Leenamaijan kanssa vielä iltamyöhään soiteltiin ja viilattiin systeemeitä paremmiksi. Oli siis intoa ja osaamista. Joskushan on intoa enemmän kuin osaamista. Sitten Nokia luopui kumisaappaista ja kaapeleista ja muista rönsyistä. Tuli aika, jolloin Nokia tiesi kaiken ja oli maailman johtaja matkapuhelimissa. Nokia ei enää tarvinnut Esmerkiä.

On totta, että Nokia varmaan tiesi matkapuhelimista suunnilleen kaiken tietämisen arvoisen. Mutta he eivät ymmärtäneet, että maailma ja markkinat ei ole Nokia. No, me tiedämme, että kolmen euron pintaan nyt saa Nokian osaketta. Lupaavaa on, etä Elop uskaltaa sanoa suoraan, mistä kana pissi.

En nyt oikein tiedä, miten osaisin nätisti sanoa kunnianloukkaussyytteen pelossa, että vuosien saatossa kaikkein käsittämättömin Nokia-tieto oli se, että presidentin poika Marko Ahtisaarelle annettiin suojatyöpaikka Nokialta. Ex-pääministeri Ahon jollain tavoin käsittää yhteiskuntasuhdelobbariksi. Eikös tämä Ahtisaaren posti ollut joku design- tai muotoilujohtaja? Kerran tapasin lentokoneessa (kun vielä matkustin työasioissa bisnesluokassa) suomalaisyttösen, joka kertoi käyneensä Lontoossa haistamassa trendejä Nokialle. Ei niitä voi nuuhkia. Pitää olla suorassa ja nöyrässä kontaktissa niihin, jotka tekevät trendit. Niihin, jotka vaan ihan nuuhkimatta tietävät, mikä tulee trendiksi tulevaisuudssa. Onko Marko Ahtisaari näyttänyt jotain trendiä rouvansa kanssa? Ainakaan sellaista, jota halutaan seurata eikä sääliä.

Ehkäpä Elopin nokiainsinööriä nöyrempi asenne vielä tuottaa puhelimia, joita ihmiset haluavat ostaa. Parempiin kameroihin satsaaminen tuntuu viisaalta. Ottaen huomioon, että nyt vasta yli 60-vuotiaana olen ottanut elämäni ensimmäiset valokuvat Lumia 920:lla. (En vielä osaa laittaa niitä tänne blogiin, mutta ihan kohta, lupaan sen).

Ja taloushistoriasta vielä sellainenkin yksityiskohta, että sen neljännesvuosisadan, jonka Esmerkissä teimme töitä, Kone osakeyhtiö oli aina kiinnostunut siitä, mihin maailma oli menossa, vaikka hisseistä varmaan tarpeeksi tiesivätkin. Onneksi olen tämän vuoksi ymmärtänyt ostaa ja pitää Koneen osakkeita. Sen enempää sisäpiiritietoa en nyt aio kertoa, sillä tämähän on nykyisin kaikkien tiedossa.

Minä jatkan sinnittelyä ilman tupakkaa. Ja valmistaudun Kittilän Ihmisten tanssiaisiin, joihin tänä aamuna saimme vanhuksille syrjäisimmiltäkin kyliltä (yli 100 kilometrin päästä) kuljetukset järjestämään. On täällä Kittilässä hienoja Ihmisiä.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tupakantuskaa ja muuta ajankohtaista

Olen nyt ollut tupakatta liki viikon. Siksi blogissakin on hiljaista. Vielä tässä sinnitellään.


Tupakalla on siis oikein paljon hyviä puolia. Niitä ei yleensä osata luetella. Kyllä Pekka Puskankin THL osaa laskea, että kansantaloudelle olisi parasta, että työelämästä kylliksi saaneena kuolla kupsahtaisi eläkeiän kynnyksellä. Olisi kuitenkin kartuttanut eläkevarantoja yhteiseksi hyväksi. Nyt ihmetellään paisuvaa dementoituneiden vanhusten määrää käänneltävänä vaipoissaan pitkäaikaissairaanhoidossa. He ovat terveellisten elämäntapojensa vuoksi jääneet vuositolkulla yhteiskunnan ylläpitämiksi. Että kun huomaavaisen tupakoitsijan näette, voi muistaa omaa tuloveroprosenttiaan ja sitä, kuinka paljon tupakkavero ja tupakoitsijoiden kansantaloudellisesti edulliset kuolleisuusiät hyvinvointiyhteiskuntaamme ylläpitävät.

No, se siitä. Olen nyt toistaiseksi vähän aikaa tupakatta. En siis aio enää kirjoja kirjoittaa. Jos oikein tosissani vielä jotain kirjoittaisin, niin työ alkaisi Marlboro-askin hankinnalla. Että olen nyt päättänyt ryhtyä kiusankappaleeksi, olla tekemättä mitään tuottavaa tai tuottamatontakaan työtä ja elää tässä vielä jonkin aikaa. Teidän kaikkien veronmaksajien eläkeläiselättinä.

Saattaa hyvinkin olla, että terveydellisistä syistä päädyn palaamaan tupakkaan. Sehän on ollut minulle vuosikymmeniä tapa käsitellä itsekseni kaikki elämäni ikävät asiat. Näin olen välttynyt masennukselta. Mielisairaat ja masentuneet tupakoivat usein. Psykiatrituttavani kertoi potilaansa halunneen vaihtaa masennuslääkkeensä, uusi lääke oli vienyt tupakoinnista ilon. Olen minäkin tässä kokeillut kaikensorttisia farmakologisia keinoja, mutta nyt olen melkein luomu, vain nikotiinilaastari ja satunnainen nikketabletti.

Tärkein syy siihen, että en ole aiemmin ihan tosissani yrittänytkään on siinä, että äitini hyvää tarkoittaen kerran jossain sukujuhlissa pyysi tuttavalääkäriä pitämään minulle puhuttelen tupakoinnin lopettamisesta. Niinpä sitten 15-vuotiaana minulle pidettiin oikein lääkärin toimesta nuhdesaarna kaikkien kuullen. Silloin päätin, että ikinä en tupakointia lopeta. Nyt näyttää pahalta, että saatan pettää lupaukseni. Vaikka minusta luotettavuus olisi arvokas asia.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Hyvä hillasaalis, poroja, golfia, tanssiaisia, ihania ikäihmisiä

Olen siis tänään saanut elämäni parhaan hillasaaliin. Hillasta näköjään käytetään myös sanaa saalis, se kun on niin harvinen metsästettävä. Lähdin reippaasti Levin golf-kentällä pelaamaan ihan yksin, kun ei ollut ketään pelikaveria tiedossa. Yksinpelaamisessa on myös hyvät puolensa. Pelasin kahta palloa, tiiasin ulos sekä puuviitosella että rautaviitosella. Puulla ei juuri pidemmälle pääse, mutta rautaviitonen pysyy nätisti väylän keskellä. Greenit on loistokunnossa ja nyt niin nopeat, että birdiet jäivät saamatta. Vaikka oli birdiepullo bägissä. Niinpä tulin siihen lopputulokseen, että rautaviitonen saa riittää. Kerran sain santawedgellä back-spinniä. Siinä tietysti olisi kivaa pelikaveri, joka olisi ihaillut suoritusta. Muuten se nyt oli sellaista bogia ja tuplabogia, mutta näin vaivaisen on syytä olla tyytyväinen.

Kenttä on niin kaunis. Tunturipuro solisee paremmin kuin aikanaan Lapin Kullan mainoksessa. Muutama poro siellä viihtyy. Kahdeksannentoista väylän laidalla oli muutama kypsä hilla. Olivat muuten hyviä, söin parikymmentä. Se oli siis elämäni paras hillastus. En ole koskaan aiemmin hillassa käynyt. Ilmeisesti hillaa tänä vuonna tulee hyvin, on tuossa aiempina vuosina nähty pari marjaa, mutta nyt oli näin monta. Jäi vielä muutama supulla oleva seuraavillekin päiville.

Parinsadan metrin kotimatkalta poimin pari suloisen tanakkaa herkkutattia ja yhden voitatin. Niistä tulee oiva munakas. Pihassa on sen verran mustikkaa, että taidan tästä vielä kunnostautua poimimaan 2 desilitraa mustikoita. Niin, terveet ja hyväkuntoiset voisivat sanoa poimivansa 20 litraa. Mutta se on tätä vanhuuteen ja vaivaisuuteen oppimista, että osaa iloita elämän pienistä asioista.

Kittilän Ihmisten tanssiaiset on täyteen buukattu. Tulee siis ennätysyleisö. Golf-kisaankin on ilmoittautunut 15 joukkuetta, vielä 3 mahtuisi mukaan. Se on ehdottomasti hieno elämys, sillä kisapäivän illallisilla Levi Panoramassa näkee sitten hyväntekeväisyytensä tulokset: liki 300 onnellista ikäihmistä iloitsemassa yhdessäolosta. Edelleenkin minua ihmetyttää, että Kittilän Ihmisten mallia ei ole yritettykään ottaa käyttöön missään muualla. Jos kaikki ne ihmiset, jotka aina marisevat ja kirjoittavat lehtiin ja laativat kanteluja ynnä valituksia, suuntaisivat energiansa johonkin rakentavaan, ei meillä yksinäisiä vanhuksia olisi ollenkaan yhtä paljon.

Että tällaista nyt elämä pohjoisessa. Yhtään hyttystäkään ei ole tänään ollut seurana, vain poroja.


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Fransiskus Assisilainen ja Päivi Räsänen

Kun palaa koto-Suomeen viikon matkalta Assisista on syvästi hämmentynyt. Mikä nyt on oikein tai väärin? Kotoisa, tylsä evankelis-luterilainen kansankirkkomme on taas kerran tukkanuottasilla. Onhan Päivi Räsänen koulutukseltaan lääkäri ja ilmeisen taitava sanankäyttäjä. Häntä voisi kuvailla nokkelaksi.

Fransiskus pyrki dialogiin. Nyt näyttää siltä, että tylsästä kansankirkosta on tulossa taistelutanner. Olen jo aiemmin verrannut Räsästä Sarah Paliniin. Viime eurovaaleissa kristillisdemokraatit saivat paikkansa vaaliliitosta persujen kanssa. Hakisiko Räsänen yhteisrintamaa Timo Soinin leiriin abortinvastaisuuden lipun alla? Tällä kertaa Soini tuskin leikkiin lähtee, vähäiset räsäsläiset kyllä osaisivat keskittää äänensä persuja paremmin.

Pelkäänpä, että Räsänen tekee politiikkaa. Lähetysjuhlilla äänestys meni 222-205. Ahdasmielisille riittää siis vain 10 %:n notkahdus toiseen suuntaan. Räsänen on saanut jo kannanotoillaan kirkon jäsenmäärän nopeaan vähenemiseen. Kyllähän minä ymmärrän, että Päivi Räsänen on vain yksi ministeri, joka on halunnut kirkkoasiat itselleen, että sixpack saattaisiin kokoon. Sisäministerin tehtävissä on kohtalaisesti pärjännyt. Mutta kirkkoasioissa on tehnyt pahaa jälkeä. Pahinta on, että Räsänen ei välttämättä ole vain teekutsuliikeherätyskristillinen tiukkapipotäti. Ehkä hän tietoisesti ajaa politiikkaa, jolla erotellaan hyvät akanoista. Hyviä jyviä olisivat Kansanlähetys ja herätyskristilliset.

Räsänen osaa mediajulkisuuden kirkkoa paremmin. Anteeksi vaan, ahkerat kirkkoihmiset valitsivat arkkipiispakseen lepsunoloisen ja vätysmäisen persoonan. Olkoonkin vaikka kuinka hyvä teologi ja kuulemma kunnostautunut hallintomies. Kansankirkon hiljainen enemmistö haluaa paimeneltaan vähän - anteeksi taas - arvaatte varmaan, mikä sana tähän tulisi, mutta itsesensuuri pelaa.

On ihan tykkänään päässyt unohtumaan, että kirkon tehtäviin kuuluu lähimmäisenrakkaus, suvaitsevaisuus, evankeliumi (joka kai alkukielellä tarkoittaa ilosanomaa). Viimeiset 40 vuotta on mennyt ensin naispappeudessa, sitten homoissa ja nyt räsäsissä. Nyt olisi jo aika muistuttaa kirkon perustehtävistä. Esimerkiksi se voisi nyt uskollaan kantaa niitäkin, joita Räsänen heittää ulos.

Kansanlähetys saa tehdä tosi ahkeraa lähetystyötä, jos aikoo saada saman väkimäärän kirkkoon takaisin. Koska olen viime päivinä pohtinyt hyviksiä ja pahiksia, on aika traagista, että on itsemurhapommittajista lähtien niin monenlaisia omasta mielestään hyviksiä, että sokeutuvat tekojensa seurauksille.



torstai 11. heinäkuuta 2013

Poro pihassa, hillasta tulossa vuosituhannen paras sato

Hurautettiin taas Suomen poikki tänne pohjoiseen kotiin. Kiitos, matka meni hyvin. Koko tulomatkan kuuntelmimme kahdesti tunnissa Vihtavuorta. Viimeksi matkalla oli Vaasan karhu, joka siis taisi olla koira. Minä en vain kannata, vaan vaadin pakkoruotsia niille, joiden lukemia hätätiedotteita pitää kuunnella kymmeniä kertoja. Tulomatkalla huomio kiinnittyi Tervolan avosoiden kohdalla kymmeniin pysäköityihin autoihin. Olivat hillassa. Kittilälehti jo kertoikin, että nyt niitä on. En aio hillaan lähteä, en jaksaisi ja eksyisin kumminkin. Mutta se on oleellinen osa lappilaista elämänmenoa. Luultavasti hillasuo on kuntosalin stepperiä tehokkaampi laite. Olen kyllä kuullut paikallisilta terveysammattilaisilta, että naiset tuppaavat sairastaa kovasti hilla-aikaan, miehille epidempia pukkaa päälle hirvenmetsästyksen aikana. Ovatkohan Kansanterveyslaitoksen epdidemiologit tutkineet näitä sairastavuussesonkeja tarpeeksi?

Assisin hyvisten jälkeen palauduin nopeasti pahisten todellisuuteen. Iltalehti kertoi muovikassissa biojätteeseen elävinä laitetuista kissanpennuista. Yksi oli vielä hengissä, kaksi muuta tukehtuneet. Olihan samassa lehdessä myös itsemurhapommittajista, joka tietysti on vakava asia. Assisin fransiskaaniveli oli juuri kertonut, että oikeastaan pyhimyksiksi jälkikäteen julistetuissa ristiretkeläisissä oli yhtä suisidaalisia tyyppejä. Eivät vaan osaneneet tehdä pommeja.

Päivi Räsäsellä on suussaan sammakkotuotantolaitos samalla tavoin kuin jollain Sarah Palinin teekutsuliikkeellä. Mikäpäs minä olen närkästymään kissanpoikasista? Ja yhtä lailla Räsäsestä. Viimeksi kun Päivi Räsästä haastateltiin televisiossa jostain poliisitoimeen liittyvästä asiasta, hän vaikutti hyvin perehtyneeltä asioihin ja selvisi hienosti. Mitenkä nyt näin nokkela ihminen ei osaa ajatella, miten hänen aborttilausuntonsa vaikuttaa kirkosta eroamisiin. Tai - jos hän oli tarkkaan miettinyt puheensa, se ei ehkä ollutkaan tahaton sammakko. Homoparin siunaamista koskeva Läheetysseuran äänestys oli niin täpärä. Jospa tätä vauhtia kaikki suvaitsevat eroavat kirkosta ja räsäsläiset perivät maan/kirkon?


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Luostarielämää Assisissa enneagrammikurssilla

Viime yönä palasimme Assisista viikon matkan jälkeen. Olinhan myös viime vuonna enneagrammikurssilla siellä. Voi, miten kiinnostavia ja hienoja persoonallisuuksia olikaan matkaseurana. Luultavasti on niin, että ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet paremmasta itsetuntemuksesta, ovat ylipäänsä tavallista mukavampia. Ei siinä sen kummempaa ole. Tietysti me kaikki voisimme oitis keksiä ihmisiä, joiden olisi tarpeen kehittää persoonallisuuttaan pyöreämmäksi. Mutta hehän ovat omasta mielestään niin hyviä, etteivät tarvitse oppia.

Asuimme fransiskaanisisarten luostarissa. Kyllä, siellä oli kaikki mukavuudet, jopa ilmastointi. Onneksi ei nettiä eikä televisiota. Kävimme pari kertaa ravintolassakin syömässä vaihteen vuoksi. Ravintolaruoka oli ihan hyvää, mutta siitä puuttui rakkaus. Luostarin ruoka oli hyvää, yksinkertaista ja huolella tehtyä. Ja rakkaudella tarjoiltua.

Anna-Maija Raittilan retriiteissä Fransiskus Assisilaisesta oli jo aiemmin tullut suosikkipyhimykseni. Vai olisiko modernimpaa sanoa pyhis, jos kerran on pahiksiakin. Kuka on Sinun suosikkipyhiksesi? Tai pyhimyksiä ei kai voi fanittaa samalla tavoin kuin jotain Idols-tähtiä, Kimi Räikköstä ja sen sellaisia. Tai seurata pyhistwiittejä.

Pyhiinvaellus oli onnistunut. Fransiskuksen jalanjäljissä (toki hyvän oppaan johdolla) oli hyvä ajatella. Sattuneesta syystä juuri nyt oli ajankohtaista miettiä omaa suhdettaan luontoon. Kaiken globalisoituneen törsäilyn keskellä voi käydä arvokeskustelua itsensä kanssa. Fransiskushan piti ensimmäisen saarnansa linnuille. Luonnonsuojelun uranuurtaja.


Meillä oli Karin kanssa ilo tutustua englantilaiseen fransiskaaniveljeen, joka kertoi hauskoja sisäpiirijuoruja uudesta paavista. Minullehan ei kuulu hiukkaakaan katolisen kirkon sisäiset asiat, mutta uusi paavi kuulostaa hyvältä tyypiltä. Kerrotaan nyt vaikka tämä: Vatikaanissa on sveitsiläiskaarti paavin henkivartijoina. Kaartilainen seisoo paavin oven vierssä aina vartiossa. Paavi Fransiskus I oli pyytäyt kaartilaista istumaan. Koska tämä ei ollut uskaltanut, paavi oli hakenut tuolin ja käskenyt istumaan siihen ja hakenut kaartilaiselle vielä kahvikupin.

Palasin pyhiinvaellukselta hitusen viisampana ja toivon mukaan rahtusen nöyrempänä. Sanomme niin kepeästi jonkin asian tekevän hyvää sielulle. Assisissa sielulleni tehtiin hyvää. Lempeää hyvää, ei velvollisuudentuntoista päivän hyvää tekoa, pelkkää hyvää. Siellä saattoi hetkittäin aistia silkkaa hyvyyttä, auringonlaskun säteissä, pääskysten lennossa, vanhan nunnan lempeänviisaasta hymystä.

Mutta epäilemättä jo huomenna olen palannut arkiseen todellisuuteen.