Me suuret ikäluokat elämme digitalisaation murrosvaihetta, olemme tottuneet papereihin. Veroilmoituksen liitteitä ei enää tarvitse säilyttää 6 vuotta, riittää kuluva vuosi +3. Niinpä siis yksi mappi: verotus ja aina tuhotaan alta se vanhin vuosi pois. Kotitalousvähennys kai on suunnilleen ainoa tositemuoto mummuilla. Omavero on ehkä parhaita digitalisaation tuotteita. Helppo käyttää, sinne teet veroilmoituksen ja siellä se säilyy hyvässä tallessa. Ei tarvitse mapitella.
Veromapin lisäksi olen siirtyneet yhden mapin taktiikkaan. Mapissa on tärkeää hyvät välilehdet seuraavasti:
Eläkkeet
Vuoden alussa saat ilmoituksen bruttoeläkkeen määrästä. Pankista kyllä näet nettomäärän. Bruttomäärää saattaa joskus tarvita. Kun tämän vuotinen tulee, edellisvuosi silppuriin.
Vakuutukset
Kilpailutin viime viikolla vakuutukseni. Tein sen osoitteessa vakuutustiedot.fi. Sain pari hyvää tarjousta ja hyvät puhelinkeskustelut erilaisista vakuutuksista. Se on tosi monimutkaista hommaa, säästin kuitenkin yli 500 euroa, ja lopputuloksena ehkä kokonaisuutena parempi vakuutuskattavuus. Tarjoukset saatuani otin yhteyttä vanhaan vakuutusyhtiööni Pohjolaan. Kävin lähes tunnin puhelinkeskustelun vakuutusmyyjän kanssa. Ikääntymisen myötä tulee uusia riskejä, mutta kun ajokilometrit ja vauhti vähenee, ei mitään superkaskoja vanhalla autolle tarvita.
Koska en ole kotivakuutuksesta mitään korvauksia 50 vuoteen tarvinnut, päätin nostaa omavastuuosuuden 400 euroon. Maksaa itse itsensä viidessä vuodessa. Toisaalta, monissa vanhoissa vakuutuksissa on paremmat ehdot, ettei niistä kannata luopua. Jos olisin uuden tapaturmavakuutuksen ottanut, olisi pitänyt tehdä terveysselvitys. Luultavasti en olisi uuttaa vakuututa enää saanutkaan tai hinta olisi pilvissä.
Koska OP on "kakkospankki" ja sen verkkosivut vähän hankalia, säilytän vuosittaiset vakuutuslaskut paperilla. Varsinkin, jos jotain sattuu ja tarvitsen apua, paperi on hyvä olla olemassa. Rahaa palautui tilille monta sataa. Postissa tuli lähes 100 sivua vakuutusehtoja, mutta en niitä jaksa lukea.
Kotivakuutuksessa tärkein on vesi-, palo- ja varkausvakuutus. Ihan lämpimästi suosittelen vakuutusten kilpailutusta. Pitää varautua pitkiin puheluihin, kun keskustelee vakuutusten eroista ja korvattavuudesta, omavastuun vaikutuksesta hintaan. Ja puhelimessa ei siis pidä mitään ostaa, tarjous tulee sinne sivulle.
Auto
Auton liittyvät paperit on hyvä olla tallessa, jos vaikka autoa olisi vaihtamassa. Katsastus, ajoneuvovero etc. on kätevä paperikuitteina, samoin autovakuutuskuitti. Vaikka taitaa jo aika hyvin kaikki olla Trafin tietokannoissa.
Sopimukset
Sähkösopimuksen kaksi sivua tulostin, vaikka koko pitkä litania on verkossa. Samoin puhelin, liittymä- nettiosoite- etc. jatkuvasti voimassa olevat sopimukset on viisasta säilyttää. Niitä voi sitten aika ajoin katsoa, onko vielä voimassa, pitäisikö muuttaa. Maksut on helpointa etsiä pankin (ainakin Nordealla toimii hienosti). Jos vaikka tekee Helen- tai Telia-haun saa kerralla kaikki laskut käsille. Niitä kun voi mennä e-laskun suoraveloituksena vaikka kuinka monta päällekkäistä tilausta. Kannattaa olla tarkkana ja pyytää joku nörtti neuvomaan.
Takuut ja aitoustodistukset
Kaikki voimassa olevat takuutodistukset, voi pitää samassa paikassa, niin löytyy tarvittaessa. Ne kun on nykyään siinä ostoskuitissa, ettei aina hoksaa pitää tallella. Kierrätyksessä paremman hinnan saa tavaroista, joista on aitoustodistus jäljellä. Vaikkapa Louis Vuitton-laukun tai Alvar Aallon kalusteista. Pitää sitten vaan itsekseen pohtia, miten paljon jaksaa mapitella. Suosittelen pitäytymään vain papereissa, joita todella voi kipeästi tarvita.
Digitaaliseen siirtymävaihe on suurille ikäluokille pulmallinen, osa dokumenteista on jo digitaalisia. Verkosta ei löydy vakuutusyhtiötä, jos ei tiedä minkä niminen se on.
Pankkiasiat
Pankin kilpailuttamisesta minulla ei ole kokemusta, mutta vanhuksen on hyvä sitäkin miettiä. Pankeilla on erilaisia palvelupaketteja. Maksan vähän lisää palvelusta, jossa on puhelinnumero, johon voi soittaa. Ja jossa vastataan ammattitaidolla. Pankkikulut voi vähentää pääomatuloista, jos sellaisia sattuu olemaan. Pankkiasiat säilyy parhaiten verkossa.
Terveystiedot
Tyhmä nimi. Terveydestä ei ikävä kyllä ole tietoja, mutta sairauksista oli aikanaan 7 mappia, nyt olen päässyt kolmeen ja vielä on saneerattavaa. Tästä aiheesta tulee aikanaan Sairaan hyvä potilas-blogi.
Iloiset asiat
Ihan erikseen on mapit, joissa on lasten koulutodistuksia, piirustuksia, kirjeitä muistoja. Ja mappien selässä siistit Dymo-etiketit. Muutenkin kannattaa tallettaa asioita, joista tulee hyvä mieli. Ikävät muistot on parasta panna silppuriin.