torstai 20. heinäkuuta 2023

Lopuksi tuhoamisvimma - siivousprojektin tärkein osa

 


Tänä vuonna ystäväpiirissä on ollut paljon surua ja stressiä.  Tarvittavien papereiden löytäminen ja valmistelu perunkirjoitusta varten on tuntunut ylivoimaiselta. On sanottu, "voi kun joku olisi ajoissa neuvonut".  Lupasin kertoa, miten papereita siivoan.  Paperinkeräykseen ja silppuriin sellaiset, joissa on henkilötunnus.  Vain ihan pakolliset säilytetään ja ne pannaan hyvään järjestykseen. 

Kuka tahansa asioitani joutuu hoitamaan joko elinaikanani tai sitten perunkirjoitusta varten, aikaa ei kulu papereiden etsimiseen.  

Kuvassa loppusuoran tärkein työväline - paperisilppuri. Mitä vähemmän paperia on, sen helpommin löytyy. Eräs ystävä siivosi sukulaisensa kuolinpesää. Ullakolta löytyi kaikki paperit ja mapit vuodesta 1977 lähtien mutta kerrostaloasunnon osakekirjaa ei löytynyt mistään. 

On vain tiedettävä, mitä dokumentteja saattaa sittenkin tarvita.  Jos ei satu lähtemään saappaat jalassa, saattaa loppuvuosinaan tarvita apua myös raha-asioiden ja sopimusten teossa.  Yleensä aikaa kuluu enemmän papereiden etsimiseen kuin varsinaiseen asioiden hoitoon. 

Me suuret ikäluokat elämme digitalisaation murrosvaihetta, olemme tottuneet papereihin. Veroilmoituksen liitteitä ei enää tarvitse säilyttää 6 vuotta, riittää kuluva vuosi +3.   Niinpä siis yksi mappi: verotus ja aina tuhotaan alta se vanhin vuosi pois.  Kotitalousvähennys kai on suunnilleen ainoa tositemuoto mummuilla. Omavero on ehkä parhaita digitalisaation tuotteita. Helppo käyttää, sinne  teet veroilmoituksen ja siellä se säilyy hyvässä tallessa. Ei tarvitse mapitella. 

Veromapin lisäksi olen siirtyneet yhden mapin taktiikkaan.  Mapissa on tärkeää hyvät välilehdet  seuraavasti:

Eläkkeet 

Vuoden alussa saat ilmoituksen bruttoeläkkeen määrästä. Pankista kyllä näet nettomäärän. Bruttomäärää saattaa joskus tarvita. Kun tämän vuotinen tulee, edellisvuosi silppuriin.

Vakuutukset

Kilpailutin viime viikolla vakuutukseni.  Tein sen osoitteessa vakuutustiedot.fi. Sain pari hyvää tarjousta ja hyvät puhelinkeskustelut erilaisista vakuutuksista. Se on tosi monimutkaista hommaa, säästin kuitenkin yli 500 euroa, ja lopputuloksena ehkä kokonaisuutena parempi vakuutuskattavuus. Tarjoukset saatuani otin yhteyttä vanhaan vakuutusyhtiööni  Pohjolaan. Kävin lähes tunnin puhelinkeskustelun vakuutusmyyjän kanssa. Ikääntymisen myötä tulee uusia riskejä, mutta kun ajokilometrit ja vauhti vähenee, ei mitään superkaskoja vanhalla autolle tarvita. 

Koska en ole kotivakuutuksesta mitään korvauksia 50 vuoteen tarvinnut, päätin nostaa omavastuuosuuden 400 euroon. Maksaa itse itsensä viidessä vuodessa. Toisaalta, monissa vanhoissa vakuutuksissa on paremmat ehdot, ettei niistä kannata luopua.  Jos olisin uuden tapaturmavakuutuksen ottanut, olisi pitänyt tehdä terveysselvitys.  Luultavasti en olisi uuttaa vakuututa enää saanutkaan tai hinta olisi pilvissä. 

Koska OP on "kakkospankki" ja sen verkkosivut vähän hankalia, säilytän vuosittaiset vakuutuslaskut paperilla.  Varsinkin, jos jotain sattuu ja tarvitsen apua, paperi on hyvä olla olemassa. Rahaa palautui tilille monta sataa.  Postissa tuli lähes 100 sivua vakuutusehtoja, mutta en niitä jaksa lukea. 

Kotivakuutuksessa tärkein on vesi-, palo- ja varkausvakuutus. Ihan lämpimästi suosittelen vakuutusten kilpailutusta.  Pitää varautua pitkiin puheluihin, kun keskustelee vakuutusten eroista ja korvattavuudesta, omavastuun vaikutuksesta hintaan.  Ja puhelimessa ei siis pidä mitään ostaa, tarjous tulee sinne sivulle.

Auto

Auton liittyvät paperit on hyvä olla tallessa, jos vaikka autoa olisi vaihtamassa.  Katsastus, ajoneuvovero etc. on kätevä paperikuitteina, samoin autovakuutuskuitti. Vaikka taitaa jo aika hyvin kaikki olla Trafin tietokannoissa. 

Sopimukset

Sähkösopimuksen kaksi sivua tulostin, vaikka koko pitkä litania on verkossa. Samoin puhelin, liittymä- nettiosoite- etc. jatkuvasti voimassa olevat sopimukset on viisasta säilyttää.  Niitä voi sitten aika ajoin katsoa, onko vielä voimassa, pitäisikö muuttaa.   Maksut on helpointa etsiä pankin (ainakin Nordealla toimii hienosti).  Jos vaikka tekee Helen- tai Telia-haun saa kerralla kaikki laskut käsille.  Niitä kun voi mennä e-laskun suoraveloituksena vaikka kuinka monta päällekkäistä tilausta.  Kannattaa olla tarkkana ja pyytää joku nörtti neuvomaan.

Takuut ja aitoustodistukset

Kaikki voimassa olevat takuutodistukset, voi pitää samassa paikassa, niin löytyy tarvittaessa. Ne kun on nykyään siinä ostoskuitissa, ettei aina hoksaa pitää tallella.  Kierrätyksessä paremman hinnan saa tavaroista, joista on aitoustodistus jäljellä.  Vaikkapa Louis Vuitton-laukun tai Alvar Aallon kalusteista.  Pitää sitten vaan itsekseen pohtia, miten paljon jaksaa mapitella. Suosittelen pitäytymään vain papereissa, joita todella voi kipeästi tarvita. 

Digitaaliseen siirtymävaihe on suurille ikäluokille pulmallinen, osa dokumenteista on jo digitaalisia.  Verkosta ei löydy vakuutusyhtiötä, jos ei tiedä minkä niminen se on. 

Pankkiasiat

Pankin kilpailuttamisesta minulla ei ole kokemusta, mutta vanhuksen on hyvä sitäkin miettiä. Pankeilla on erilaisia palvelupaketteja. Maksan vähän lisää palvelusta, jossa on puhelinnumero, johon voi soittaa. Ja jossa vastataan ammattitaidolla.  Pankkikulut voi vähentää pääomatuloista, jos sellaisia sattuu olemaan. Pankkiasiat säilyy parhaiten verkossa. 

Terveystiedot

Tyhmä nimi.  Terveydestä ei ikävä kyllä ole tietoja, mutta sairauksista oli aikanaan 7 mappia, nyt olen päässyt kolmeen ja vielä on saneerattavaa.  Tästä aiheesta tulee aikanaan Sairaan hyvä potilas-blogi. 

Iloiset asiat

Ihan erikseen on mapit, joissa on lasten koulutodistuksia, piirustuksia, kirjeitä muistoja.  Ja mappien selässä siistit Dymo-etiketit.  Muutenkin kannattaa tallettaa asioita, joista tulee hyvä mieli.  Ikävät muistot on parasta panna silppuriin. 

1 kommentti:

Annikki Autti kirjoitti...

Siis olen vaihtanut vakuutusyhtiötä, silloin kun olen vaihtanut, niin antanut vakuutuskirjan tarjoajalle ja sanonut, että jos tämän alle pääset, niin jatketaan sitten...se on ollut ihan helppoa ja nyt ollut vuosia PohjanTähdessä, eikä hinta ole noussut...kaikki turhat vakuutukset pois, kodinkoneita ei kannata vakuuttaa, koska 5 :n vuoden jälkeen niillä ei ole mitään arvoa ja mitään arvokkaita huonekaluja ei ole, joten tuo vesi-palo on tällä hetkellä voimassa ja PohjanTähteen tuli tänä keväänä uusi tapaturmavakuutus, jossa ei kysellä mitään eikä ole mitään rajoituksia olit terve tai sairas...iälläkään ei ole merkitystä...hinta 30 eur vuodessa...jos vanha ikäihminen menet ja kompastut ja loukkaat itsesi, vakuutus korvaa " raudat molemmin puolin nilkkaa."..
Puhelin , tv ja tietoliikenne, kannettava, myös tulostin.... minulla työhuoneessa toimii kaikki puhelimen kuukausihinnalla 19,90 eur, ylimääräistä on digiboxi, koska haluan tallennuspalvelun, kun en katso kuin iltauutiset suorana, se maksaa 14,90 eur kuukaudessa... ja kun lähden reissuun, niin en tarvitse mitään mokkuloita tai Wifejä...jos puhelin toimii, toimii kannettavakin... samoin PA :n läppäri hänen puhelimella... vielä meillä on PA:n käytössä kaapeli-tv, mutta olemme alkaneet miettiä, että mitä varten...
Kyllä, auto vaihdettiin pois dieselistä, pienikulutuksiseen hybridiin, sillä kerkiää nämä kaupunkiajot pyöriä ja sen myötä myös vakuutusmaksut, diesel-vero ja Trafin maksut pieneni ja haimme myös P-paikkaluvan, joten autovero putosi pois ja saa ilmaiseksi paikoitella kaupungissa jne,.jne..laskin, että säästöä kertyi vuositasolla jotain 1400 eur... pienet summat kun kerrot 12 :sta, jota monikaan ei kiireissään/tai jaksa miettiä, maksaa vain niin kuin ennenkin...kyllä päivitykset kannattaa tehdä..

Mutta nyt meillä Satu, on kevyt mieli, kun on saatu tältä osin asiat järjestykseen...
Ja se edunvalvontasopimus on myös yksi tärkeimmistä papereista nykymaailmassa...Kittilän Ihmisissä kävi meille juristi muutaman kerran asiaa selvittämässä, pari vuotta sitten....nyt olen saanut nekin paperit koottua tänä kesänä...

Mutta näillä eväillä mennään hiljalleen eteenpäin...toivotan teille kaikkea hyvää, kaikesta huolimatta, kyllä tässä menot pikkuhiljaa vähenee, mukana ollaan sopivasti...nyt on ensimmäinen kesä, että en ole mukana Kittilän Ihmisten tapahtumissa, annan väen siellä toimia itsenäisesti, ja autan, jos tarvitsevat.... mutta hoidan kirjanpidon niin kauan, kun vielä pää leikkaa...olen sanonutkin porukalle, että ottakaa kynä pois sitten kädestä, kun huomaatte, ettei enää hommat toimi....

Monin terveisin Annikki Autti