sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Leivoksentuoksuinen mummi?

Stockmann on hädissään ryhtynyt mainostamaan vallan aktiivisesti.  Mainosta puskee niin sähköpostista kuin postiluukusta.  Nyt pysäytti teksti: Tuoksu kuin leivos.  Minä aluksi käsitin sen imperatiiviksi eli sinun pitää tuoksua leivokselta.  Tuoksu on kehitetty yhdessä konditorian kanssa.  Tuoksu on kuin macaroni-leivos.

Miten olisi Tuoksu kuin pulla!  Se osuu arkaan paikkaan.  Minä kun en ole tainnut ikinä leipoa pullaa. Pienenä muistan kun joskus lauantaisin äiti leipoi pullaa.  Minäkin sain pyörittää pullia ja opin aikanaan letittämään pullapitkonkin.  Enää en varmaan osaisi.  Pullantuoksuisuus puuttuu perheestämme. Kumma kyllä, tyttäret oppivat koulussa leipomaan ja pyöräyttävät tuosta vaan tiikerikakun jos sille päälle sattuvat.  Nuorempi tytär suunnittelee Bhutanissa pullan leipomista.  Suomalaiset leivontajauhot ovat niin erilaisia, että ulkomaalaisjauhoista ei pullaa niin vaan tehdäkään. Englantilaisjauhoistakaan ei pulla syntynyt. Englannissa asuva suomalaisystäväni tuokin Suomesta pullajauhot. 

Miten siis olisi leivoksentuoksu hajuvesipullosta mummin ominaishajuksi?  Lapsenlapsi fokusoi ajatukset aivan tuoreella tavalla.  EU:n ilmastokokous ja vuosi 2040, jos olen hengissä, ei siitä niin väliä, mutta lapsenlapsi on vasta teini-iässä hänellä pitää olla puhdasta ilmaa hengittää.  Pariisissa olikin viimeksi ihan yskittävän huono ilmanlaatu.  Sen kyllä huomasi Suomeen saavuttua kun saunan jälkeen istui terassilla hyvää ilmaa hengittämässä. Ja pitää pikkuiselle olla vielä tiikereitä ja norppia tallella, josko niistä olisi kiinnostunut.

 Ihan pöyristyneenä seurailen Suomen hallituksen tohelointia.  Eläkeläisiltä kalastusmaksut pois mutta mitä kaikkea jätetäänkään lasten ja lastenlasten maksettavaksi.  Mikä puolue rohkenisi ottaa vaaliteemaksi lastenlapset?  Näin mummuus muuttaa maailmankuvaa.

Viikon päästä lähden taas Pariisiin mummuilemaan.  Vauva pääsi onnellisesti kotiin sairaalasta ja voi hyvin. Parhaani mukaan yritän hemmotella lastani ja lapsenlasta.  Mutta leivoshajuvesiä en osta. Macaronin saatan kyllä syödä.  Pariisissa ne vasta hyviä ovatkin.  Pitää vaan haistella tarkemmin...

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ilon ja huolen kyyneleitä Pariisissa

Pikkuruisen tyttärentyttäreni sairaalahuoneen ikkunasta näkyy Eiffel-torni. Olen siis mummi. Tunnekirjo on huikea. Samalla muistan omien lasteni syntymät, miten vähän siitä onkaan aikaa.
Herkistyy ihan kyyneliin. Omien lasten syntyessä elettiin kiireisiä ruuhkavuosia. Uutta, hentoa pientä ihmistä ei osannut ihmetellä samalla tavoin.
Vauvan lisäksi on juhlittu puolisoni pyöreitä vuosia. Kuusi rakasta vanhaa ystävää Winchesteristä tuli Eurostarilla varta vasten kanaalin ali onnittelukäynnille. Ja kyllä meillä oli hauskaa. On niin paljon iloisia muistoja yhteisitä matkoista. Etenkin golfista.
On valutettu myös huolen kyyneleitä. Vaikka Port Royal on Pariisin synnytyssairaaloiden huippua, tippakanyyli pienessä kätösessä sattuu myös mummin sydämeen. Kaikki on kai hyvin ja menossa vielä parempaan.
Kotiin ehdittyäni pohdiskelen asiaa syvemmin. En silti aloita viidettä kirjaa "Sairaan hyvä omainen", vaikka vasta nyt havaitsen, kuinka emotionaalisesti monitahoista tämä voi olla.