sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Loin 200 000 työpaikkaa ja tosi-tv formaatin vientimarkkinoille

Kun kolmen tunnin yöunen jälkeen aamuyöstä heräilee kipuun, on vaikea keksiä iloista ajateltavaa.  Inkeri-äitini pääsi sairaalasta kotiin torstaina, mikä on hyvä asia.  Torstai-iltana kotihoito ei tuonut lääkkeitä ja perjantaiaamuna kello oli 10 eikä kotihoidosta tietoakaan.

Se on tämä ihmeellinen hoitoketju.  Niin televisiossa kuin lehdissäkin on juttuja siitä, tapauksista, joissa kotihoidolle ei kulje tieto. Pikkuveli on Roomassa, isoveli Amerikassa ja minä Helsingissä. Sattumalta  minäkin olin kuluneella viikolla sairaalassa kolmena päivänä. Onneksi sentään saatiin järjestymään, että joku tuttu käy katsomassa miten pärjätään.

On ihanaa, kun demarit kertovat luovansa 200 000 työpaikkaa.  Me aikanaan firmassa työllistettiin toista sataa ihmistä.  Mutta työpaikkoja ei kuulkaas luoda. Ensin tehdään bisnestä, hankitaan asiakkaita, asiakkaat maksavat rahaa, ja sillä rahalla maksetaan palkat ja sosiaalikulut.  Työpaikat ovat seuraus sellaisesta työstä, jolle löytyy maksaja.

Mistä löytyy töitä, joille olisi maksajia.  Nyt on taas kevät ja aurinko paistaa. On paljon pesemättömiä ikkunoita niin Arabianrannassa kuin Kruununhaassa. On paljon yksinäisiä vanhuksia, joilla on kotonaan töitä, joiden tekijöille olisi niin maksukykyä kuin maksuhalua. Kun puhutaan vanhuksen yksinäisyydestä, ei siihen jutteluun, ulkoiluttamiseen ja seurusteluun tarvita erityistä koulutusta. Eikä velkaantuvalla hyvinvointiyhteiskunnalla ole enää varaa. 

Kohtuullista eläkettä saava ikäihminen maksaisi mielellään  15-20 euroa tunnilta jollekin luotettavalle ihmiselle, joka tekisi 2-10  tuntia viikossa avustavia tehtäviä.  Työpaikan luomisen demarien johdolla ay-liike on tehnyt niin vaikeaksi, että yksityisen ihmisen on käytännössä mahdotonta palkata tarpeen mukaan tuntiavukseen joku työtön. Kotipalvelufirmat laskuttavat 40-50 euroa tunnilta, ja niihin taksoihin pitää jo olla hyvin varakas, jos apua tarvitsisi vaikkapa 10 tuntia viikossa, tästä tulisi jo 2000 euroa kuussa.  Tuntihinta on kova, sillä siihen on sisällytettävä matkoihin kuluva aika.  Nykyaikaisilla paikantamisjärjestelmillä voi ainakin kaupungeissa löytää työt ja tekijät vaikka samasta korttelista.

Nyt kiireesti toimeentuloloukkuja purkamaan!  Työnvälitys voisi ihan oikeasti ryhtyä välittämään töitä ja etsiä vanhuksille ja muille vaivaisille avustajia.  Onhan se ihan hassua, että vammaisille etsitään avustajia työnvälityksen kautta ja kunta hoitaa palkanmaksun.  Vanhuksille kotipalvelu piipahtaa tuomassa lääkkeet ja tarvittaessa vie roskapussin

Entistä enemmän tietokoneistuvassa maailmassa on tarvetta myös "sihteeripalvelulle".  Ei siis nimitetä työntekijöitä piioiksi tai apulaisiksi, vaan personal trainer, private secretary, taloudenhoitaja, it-tuki... On vaan kiireesti luotava järjestelmä, jossa kotityötä tarjoavalle ihmisille etsitään työnvälityksestä luotettava henkilö.  Työnvälitys hoitaa teknisen palkanmaksun, eläkkeet, sotut ja muun järjettömän byrokratian.

Ne 200 000 työpaikkaa on jo olemassa, niille vaan pitää löytää tekijät. Mutta vika lienee siinä, että tällaiset työt eivät kelpaa työhakijoille.  Ja siinäpä sitten on tulevalle hallitukselle pohdittavaa.  Ripeästi vaan luomaan kivoja työpaikkoja, jotka kelpaavat.

Antti Rinne ehdotti Iltalehdessä pitkäaikaistyöttömille risusavottaa ja vanhusten ulkoiluttamista. Palkan maksaisi kunta, järjestö tai yritys.  Kuitenkin ikkunanpesua, ulkoiluttamista, tietokonetukea, kellarin siivousta ja muuta yksityisen ihmisen kotonaan tarvitsemaa työtä on paljon enemmän.

Joskus muinaisina aikoina otettiin yhteyttä työnvälitykseen, kun haluttiin ihminen töihin. Silloin oli jopa kotiapulaisia. Niitäkin työnvälityksestä sai.  Mitäpäs jos työnvälitys oikeasti alkaisi välittää töitä ja hoitaisi myös ylipääsemättömän monimutkaisen työnantajabyrokratian mummojen puolesta. 

Mikä siinä on, että vanhuksen kotiapu on hyvää ja arvokasta vain kun se tehdään kunnan toimesta veronmaksajan kustannuksella.  Jos joku ihminen olisi valmis työstä maksamaan ihan itse, maksamaan siitä työnantajamaksut, eikö se olisi hyvinvointiyhteiskunnallemme paljon parempi asia?

Tällaisia työpaikkoja loin viime yönä.  Ei mitään 0-sopimuksia, mutta pikkusopimuksia kyllä syntyisi, jos olisi poliittista tahtoa. Eikös olekin mielenkiintoista, että puhutaan kestävyysvajeesta, vanhusten yksinäisyydestä, kunnan kotihoidosta, mutta ei ole edes hypoteesina otettu esiin mahdollisuutta, että ihmiset voisivat palkata jonkun töihin itselleen tai ikääntyneelle sukulaisilleen.  Piikakulttuuri on niin poliittisesti epäkorrektia.

"Pitkäaikaistyötön risusavotassa" olisi loistava tosi-tv-formaatti.  Siitä syntyisi vientituote!

P.S. Toisessa blogissani http://sairaanhyvapotilas.blogspot.fi/  kerron, mistä säästötalkoot vosi aloittaa terveydenhuollossa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Now I am 64 - vielä ei olla hautuumaalla

Täytin eilen 64.  Kun John Lennon riimitteli When I am 64 hän ei arvannut, että sitä ennen New Yorkissa joku hullu ampuisi hänet kotiovelleen.  Sunnuntaina Inkeri-äiti (92 v.) totesi syntymäpäivästäni, että "se oli oikeastaan aika mukava ikä".
Niinpä. Totta on, ei ole enää tarvetta osata ja päteä. Tietenkään en osaa verrata itseäni terveiden ikätovereideni elämänmenoon.  Enhän ole kulkenut päivää heidän mokkasiineissaan.  Toki John Lennoniin verratessa on se hyvä puoli, että olen hengissä.  Toisaalta minua ei taida kukaan muistaa puoli vuosisataa myöhemmin. Beatlesin huippukaudesta alkaa tosiaan olla puoli vuosisataa.  Kun on 64, voi tosiaan puhua tyynesti puolen vuosisadan takaisista jutuista.

Sanotaan, että kun tässä iässä aamulla kolottaa jostain, tietää herätessään olevansa hengissä. Se on ikään kuin vekkulisti sanottu. Kukaan ei ole kertonut, mistä pitää iloita kun monta kertaa yössä herää kipuihin.

Tänäänkin Facebookissa HelsinkiMissio muistuttaa mainoksessaan, että Suomessa on yli 300 000 yksinäistä yli 70-vuotiasta.  Minulla on siis vielä kuusi vuotta ennen kuin yksinäisyydestä tulisi ongelma.

Pari viikkoa sitten olin Lääkäriliitossa cocktail-tilaisuudessa.  Suunnilleen yhtä aikaa kanssani tuli sisään charmikas vanha herra.  Siinä sitten katselimme ympärillemme, olisiko ketään tuttuja.  Hän totesi, "eipä näy kollegoita. Mutta nehän taitaakin kaikki olla jo hautuumaalla." Kertoi olevansa 94-vuotias.  Hän ei odottanut, että kunnan työntekijä kävisi tuntipalkalla hänen kotonaan seurustelemassa.

Maanantain M.O.T. -ohjelman jälkeen iltapäivälehdet pursuavat hylättyjä vanhuksia.  Omaiset suorastaan kilpailevat siitä, kenen sukulainen on kaikkein sairaimpana kotona. Huomasittehan M.O.T. -ohjelman alussa, että haastattelussa pappa kertoi kaiken olevan hyvin ja asuvansa mielellään kotona.  Nämä eivät aina ole ihan yksinkertaisia asioita.  


Vuoden geriatriksi valittu Laura Viikari Mediuutisten sanoo haastattelussa:  
– Ihmettelen sitä, että kun iäkäs ihminen asuu kolmikerroksisessa rintamamiestalossa, jossa sänky on yläkerrassa, miksei missään elämän kohdassa ole ymmärretty muuttaa pois. Sitten tulee omaisarmada, joka sanoo lääkärille, että nyt on hommattava äidille laitospaikka, hän ei pysty asumaan enää kotona, hän sanoo.
– Vaikkei sitä voi sanoa ääneen, tulee olo, että miksette ole miettineet tätä aiemmin. Ei tämä ole mikään kiinteistönvälitystoimisto, tämä on sairaala. Mikseivät ihmiset ota vastuuta omista iäkkäistään ja myös itsestään?

Jospa teiden varsiin tulisi julisteita: Vanhuus tulee - oletko valmis? Hyvinvointiyhteiskuntahan on järjestänyt niin, että eipä kannata omia rahoja tuhlata vanhuuden suunnitteluun.  Voi vain ajatella, että kyllä hyvinvointiyhteiskunta hoitaa.  Ei ole keppiä eikä porkkanoita.

On hieno juttu, että vapaaehtoiset käyvät syrjäytyneitä ja hylättyjä vanhuksia tervehtimässä. Mutta on myös ihmisiä, jotka eivät ole itse koskaan välittäneet ystävistään, naapureistaan ja sukulaisistaan.  Kun he tulevat vanhaksi, he odottavat, että ystävät, naapurit, sukulaiset tai ventovieraaat maksavat veroja, että joku käy kunnan virkatyönä tuntipalkalla heidän kanssaan juttelemassa.

Ystävistä on kiva kuulla Facebook-onnitteluissa.
Se tarkoittaa, että joku ystäväni on ainakin muutaman sekunnin ajan muistanut minua ja halunnut onnitella. Erityisen hieno ilonaihe on se, että onnitteluissa on myös nuoria.  Eli kaikki eivät ehdi hautuumaalle minua ennen.  Kiitos, että olette!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Jouni Palosaari Kittilän Ihmisten puheenjohtajaksi

Kittilästä ja Levistä on kirjoitettu joskus ikävästikin - ehkä silkasta kateudesta. Oli miten oli Lapin yliopistossa on tehty opinnäyte eettisestä matkailusta.  Levi ja Kittilä on uranuurtajia siinä, että matkailuala kantaa vastuuta myös paikkakunnan alkuperäisväestöstä.  Kittilän Ihmiset tuo syrjäkyliä myöten yksinäisiä vanhuksia ilmaisille hotellilomille, kuntoilemaan, kylpylään, tanssiaisiin.

Karin eli Potkulautamiehen kuusi vuotta sitten perustama yhdistys on kasvanut merkittäväksi yhteishengen rakentajaksi ja lappilaisvanhusten elämänlaatua parantavaksi toimijaksi. Valehtelisin, jos sanoisin, että ihan helppo juttu, tehkää perässä. Ei, tienraivaajana aivan uudenlaista lähimmäisenrakkautta ja hyvän tekemistä tyhjästä rakentaminen on vaatinut niin hikeä kuin kyyneleitä.  Ei sentään verta, mutta paljon työtä.  Olen hänestä hyvin ylpeä.

Omassa ja Potkulautamiehen elämässä on nyt  uusi jakso, jossa painopiste on vaihtunut Helsinkiin. Meistä on  tullut isovanhempia. Nuorempi tyttäremme avioituu kesällä Bhutanissa.  92-vuotias äitinikin tarvitsee enemmän tyttärensä läsnäoloa ja terveyteni aina ajoittain mainiota Meilahden sairaalaa.

Nyt on hyvä siirtyä taustalle kun Jouni saatiin uudeksi puheenjohtajaksi. Jouni on toiminut aktiivisesti yhdistyksen hallituksessa jo pitkään. Olen oppinut arvostamaan hänen aloitteellista, aikaansaavaa ja idearikasta toimintatapaansa.  En osaa kuvitellakaan parempaa puheenjohtajaa yhdistykselle. Eikä muuten kukaan muukaan.  Yhdistyksellä on hyvä hallitus, jossa yhdistyy monenlaista osaamista.  Luotan siihen, että toiminta sekä jatkuu että uudistuu hyvään suuntaan.

Kittilän Ihmisten  toiminta on täysin avointa, verkkosivuilta löytyy niin toimintakertomus kuin tilinpäätöskin.  Huomionarvoista on se, että kaikki työ tehdään talkoilla vapaaehtoisvoimin.  Jos jossain maailmassa löytyy yhtä tehokas vapaaehtoisorganisaatio, kertokaapa minullekin.

Luonnollisesti olemme Potkulautamiehen kanssa jatkossakin toiminnassa mukana, mutta nyt vetovastuu jää nuoremmille. Kittilän vuosien aikana olen saanut tutustua niin huikean rakastettaviin ikäihmisiin, että helsinkiläiset eivät edes osaa kuvitella tätä ajattelun ja lämmön rikkautta.
 



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Internetin ihmeitä, whatsappia ja Putinin trolliarmeija

Netistä löytää ihan mitä vaan. Minäkin olen löytänyt Amerikasta asti Facebook-ryhmän ihmisistä, joilla on samoja vaivoja kuin minulla. Onhan se kiva kuulla, mitä Mayo-klinikalla ovat viimeksi tuumanneet. Eli asiat liikkuvat niin salamavauhdilla maapallon laidalta toiselle.

Kun laittaa blogiin uuden päivityksen ja lisää sen google+-palveluun, on tunnistesanoista riippuen kymmeniä katsojia USA:ssa. Siellä tietysti NSA oitis tsekkaa uudet bloggaukset ettei mitään ilkeyksiä ole suunnitteilla.  Bloggeristahan näkee kaikenlaista dataa, liikenteen lähteet, katsojat maittain, ei sentään katsojien nimiä.  No, jos eilen on ollut Bhutanista kaksi kävijää, taidan arvata, keitä he ovat. Toisaalta kaikenlaiset rosvojoukot voivat olla liikkeellä.

En niitä lukuja nyt niin tarkkaan ole seuraamassa.  Toki on ihan arvokasta tietää, mikä lukijoita kiinnostaa.  Jotkin jutut jäävät elämään verkossa pitkään.

Voi tehdä hauskoja huomioita. Kerran tuli lukijapiikki Romaniasta: parikymmentä kävijää. Mikäpä heitä kiinnosti?  Yksi blogi oli otsikoitu: Ryhtyisinkö elintasopakolaiseksi.  Se sai lukijoita myös Bulgarista.

Joulurauhan julistuksessa veisataan Jumala ompi linnamme.  Kun siinä laulettiin Tuo vanha vainooja,  sodanjälkeisenä lapsena tietysti luulin sen tarkoittavan Neuvostoliittoa eikä vanhaa vihtahousua.  Siinä sitten pohdiskelin, olisko Putin ja Ukraina antanut taas uutta merkityssisältöä virren sanoihin.  Katsoppas kummaa, pari kuukautta myöhemmin pöllähti kävijäpiikki Vennäjältä.  Mitähän ne lukivat: ajatuksiani vanhasta vainoojasta. Heidän trollijoukkonsa siis on amerikkalaisia vähän hitaampi.  Huomasivat toki, ettei ole kommentoimisen tai trollaamisen aihetta.

Näin jännittävää on bloggaajan elämä kansainvälisessä maailmassa. Mutta nyt oleilen kaikessa rauhassa Kittilässä.  Lunta ripottelee, lähden pikkuisen hiihtelemään (ehkä jopa 2 kilometriä) ja illalla Kittilän Ihmisten vuosikokoukseen.

 Laitankin kuvaan hiihtoreittini kesäkuosissa - golfkautta odotellen.