tiistai 30. heinäkuuta 2019

Vielä on kesää jäljellä - kesäkeittosesonki on lopuillaan

Kesä on taitekohdassa. Vanhalla ihmisellä kesän ilot liittyvät ruokaan.  Vielä viime viikolla tein kesäkeiton - kohta perunat eivät enää ole uusia perunoita - ne on vaan perunoita. Kesäporkkanoista tulee porkkanoita. Mansikat ja mustikat ovat jo arkipäivää - kunnes aamumyslissä siirrytään pakastemarjoihin. Ensi viikolla alkaa rapusesonki 41. hääpäivän kunniaksi.

Olen monta vuotta puhunut keittiön kaappien siivoamisesta.  Nyt se on tehty. Eikä siitä varmaan mennyt kuin pari kolme tuntia.  Jääkaapin siivousta on tehty puolison kanssa yhteisvoimin. Enää kaksi alahyllyä jäljellä.  Vanhan ja sairaan ei tarvitse jaksaa kaikkea yhdellä kerralla.

Hiilijalanjälki on pienentynyt. Kaappeihin ei ole jäänyt vanhenemaan jauhoja eikä ryynejä. Jääkaapissa oli yksi sipuli homeessa. Joskus ennen tuli biojätettä enemmän.  Kulutustottumukset ovat muuttuneet, ehkä tyttärellä ja vävylläkin on vaikutusta asiaan. Jääkaapilla oli hyvä hiilijalanjälki, vain vastuullisesti kalastettu silliä. Abban anjovispurkissa ei ollut MSC-merkintää.

Kesäkeleistä ei oikein voi enää iloita.  En muutenkaan helteistä välitä, mutta nyt lämpöennätykset kylmäävät sydäntä. Eihän minusta enää niin ole väliä, lapsille ja etenkin lastenlapsille olisi hyvä jättää terveempi planeetta.

Toistaiseksi kesän ainoa matka on tehty puolisoni tädin hautajaisiin. Täti oli tehnyt tarkan käsikirjoituksen hautajaisiinsa, valinnut virret ja musiikin,  myös määrännyt, keitä kutsutaan.  Erityisen hieno yksityiskohta oli kynttelikkö, jossa oli viisi puoliksi palannutta kynttilää. Hänen miehensä oli kuollut 15 vuotta sitten ja kynttilöitä oli poltettu hänen hautajaisissaan. Täti oli säilyttänyt kynttilänpuolikkaita - hän halusi, että ne poltetaan loppuun hänen omissa hautajaisissaan.

Iloisempiakin asioita on agendalla - lankakauppaan pitää jaksaa ja vauvapipon ohjeet on kaivettu esiin. Eleonorkin saapuu Pariisista jo perjantaina. Sitä ennen ehkä pitäisi ostaa vähän isompi auto ja se voisi olla vaihteeksi punainen.


Muuten kesä on mennyt taas sairastaessa, kirjoittelen tautipäivytystä toiseen blogiin, kunhan ehdin. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kittilän mustattu maine

Kaikki julkisuushakuisimmat eläkeläisprofessorit ottavat kilvan kantaa Kittilän kunnanvaltuuston tekemisiin.  Puhuvat huolettomasti rakenteellisesta korruptiosta. Korruptio tarkoittaa kai laittomin keinoin saatuja henkilökohtaisia etuuksia, ruskeita kirjekuoria, lahjontaa.  Haluaisinpa tietää, mitä laittomia etuuksia ja kuinka paljon joku Kittilän kuntapäättäjistä on saanut? 

Kittilässä asuessani meillä oli muutaman kerran  rouvien kanssa "junantuomien tuuletus".  Lapissa elämä ja ihmiset ovat erilaisia, kokoonnuimme ravintolaan syömään ja tuulettamaan ajatuksia kotoutumisesta - niinhän maahanmuuttajat maailmalla tekevät.  Sosiaalinen koostumus oli kuin vanhan kotimaisen elokuvan maalaisherrasväki: kirkkoherra, lääkäri, apteekkari, kunnanjohtaja ja muutama muu.  Paitsi että olimme naisia. Ihan meillä oli mukavaa, vaikkei kellään nyt mitään ihmeempää elämäntuskaa Lapissa asumiseen ollutkaan. Siellä Anna Mäkelän ensimmäisen kerran tapasin.

Jo vuosi ennen hissijupakan alkua tuumasin, että tästä ei hyvä seuraa: sellaiset ennusmerkit olivat ilmassa. Olimme Facebook-kavereitakin. Kunnanjohtaja päivitti turhautumistaan. Kuvissa oli kuohuviinipulloja, naistenlehtipinoja, korkokenkiä.  Onneksi oli Netflix. Ajattelin, että onhan pienten lasten äitinä kaamoksessa tylsää., puolisokin työttömänä. Kotoutuminen ei onnistu.

Vaikka olinkin junantuoma, tuntui ikävältä, kun päivityksiin tuli hienovaraista ilkeilyä Kittilästä ja sen asukkaista, vaikka ei sentään nimiä mainittukaan. Pari kertaa ajattelin, että soittaisinko tai tai laittaistinko viestiä, että jos poistaisit.  Otin jo puhelimen käteen.  Mitä varten nyt tahallaan tilanteeseesi syyttömien ihmisten mieltä pahoittamaan. Pienellä paikkakunnalla tieto kun leviää myös ilman internetiä.

Toisaalta emme olleet niin läheisiä ystäviä, että en rohjennut.  Ajattelin vain, että Kauniaisista  tulleena ei vielä oikein ymmärrä pohjoisen ihmisten ajatusmaailmaa ja vähitellen oppii.  Tai joku paikallisista vähän neuvoisi, miten millaista hyvien tapojen mukainen käytös on pohjoisessa.

Kittilässä oli ollut tapana pitää kunnanjohtajaa arvossa ja katsoa ylöspäin - vaikka kunnanjohtajan pitikin morjenstaa kuntalaisiaan auton ratista ja olla puhuteltavissa. Minullahan ei ole mitään sisäpiirin tietoa siitä, miten epäluottamus kunnantalolla eskaloitui rikosilmoituksiin asti.

Tunnen aika monta Kittilän kunnanvaltuutettua ja tunnen aika monen valtuutetun vanhemmatkin. He eivät ole tällaista valtakunnan tason vendettaa ansainneet.  Anna Mäkelä oli sekä virkaansa että Kittilään sopimaton henkilö.  Hänellä oli ehkä sopiva koulutus, vaan ei sopivaa persoonallisuutta ja neuvottelutaitoa lappilaisen kunnan johtoon. Good riddance of a bad rubbish. 

Näitä loppusoittoja kuulllaan eri oikeusasteissa.  Jokaisella professorilla tuntuu olevan vankka etämielipide. Mutta asia on niin, että jos kunnanjohtaja julkisesti vähättelee ja ilkkuu johtamaansa kuntaa ja sen ihmisiä, joutaa saada potkut. Siihen mitään Lex Kittilää tarvita.

Kun televisiouutiset riepottelevat Kittilää, ajattelen surullisena kaikkia rakkaita Kittilän ikäihmisiä ja sitä, miten heidän tunteitaan loukataan ja koko kunta mustamaalataan.