sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Enpä korkealta pudonnut

Kodin loppujärjestelyt etenevät. Makuuhuoneen seinälle tulee kuvakollaasi. Paitsi että Eleonorista ei ole kehyksissä tarpeeksi kuvia. Asia pitää korjata pikimmiten. Tein luonnoksen sängyn päälle. Onneksi Oxford, Edinburghin yliopisto ja London School of Economics osasivat aikoinaan järjestää virallisen valokuvauksen. Tuli nuo perheen tähtihetket ikuistettua.  Iloisia kuvia. Niitä on mukava katsella, kun aamulla herää.




Puusepän tyttärellä vasara pysyy kädessä. Piti mukamas päästä vähän korkeammalle ja nousin rappujakkaralle.  Kaaduin selälleni - onneksi pyllähdin sängyn päälle.  Ei käynyt kukaan. Jos olisin kaatunut jonnekin muualle tai kaapinkulmaan, olisi käynyt huonosti. Viisastuin.  Jos tarvitsee nousta jakkaralle pyydän jotain nuorempaa apuun. Onneksi yläkaappeihin yletyn itse. Lapsena kyllä harmitti olla pituusjonossa aina viimeisenä. 

Tänään on isovanhempien päivä. Aamukävelyllä siitä kuulin radiosta. Pitää opettaa jälkipolville, mitä sananlaskuja isovanhemmilta on opittu.  Muistan, kun noin 15-vuotiaana tuli bänksit, olin vähän apeana. Äitini sanoi: No, etpähän korkealta pudonnut. Se tuntui aika tylyltä. Niin saisi ikinä surulliselle lapselle sanoa.  Nyt otan opikseni. En enää enää nouse kiikkerille rappujakkaroille. En siis aio enää korkealta pudota.

Heikkilän Iida-mummilla oli parempi sanonta: Ei saa moittia ketään. Hän oli oppinut sen jo kotonaan. Tämän kun aina muistaisi. Opetan myös Eleonorille.  Minkä sananlaskun haluaisit jälkipolville opettaa?



sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Assisin ihmettä kokemassa - vielä ollaan hengissä

Käytiin Potkulautamiehen kanssa Roomassa ja Assisissa. Fransiskus vaikuttaa siellä vieläkin. Matka otti voimille.  Onneksi lähdettiin. Mieli virkistyi.  Aivoverenvuodon, lonkan tekonivelen, aortan liimaislun ja kuukausien kuumeilun jälkeen tätä tuskin voi todeksi uskoa.

Enneagrammista olen ennenkin kertonut, siinä aina oppii itsestään uutta.  Minäkin viisastuin. Tällä kertaa mieleen palautui se, millainen olin teini-iässä. Ostin värit, oikein sellaiset tuubista puristettavat ja yritin maalata.  Enhän yhtään osannut. Runojakin piti kirjoittaa ja sitä varten sain kinuttua isän ja äidin ostamaan punaisen Olivetti-matkakirjoituskoneen.  Kun olin jostain lehdestä lukenut, että oikeilla kirjailijoilla on sellainen.

Kirjoittamisen haaveet jäi siihen, että en osannut konekirjoitusta.  Oli liian hidasta hommaa. Eikä tainnut olla mitään asiaakaan - paitsi teini-ikäisen elämäntuskaa. Ei ole tallella yhtään piirustusta eikä runoa. Eipä ole iso menetys ihmiskunnalle. Konekirjoituksen jouduin kyllä opetelemaan myöhemmin elämässä.  Onkin tarpeellinen taito.  Varsinkin kun käsikirjoitettava käsiala alkaa mennä niin huonoksi, etten siitä saa itsekään selvää.

Enneagrammissa on parasta se, että asiasta kiinnostuu vain poikkeuksellisen avaramieliset ihmiset. Olen niin onnellinen kohtaamisista.  Omaa mieltään on hyvä avartaa. Luostarissa nunnat tarjoilivat hymyillen hyvää kotiruokaa - ja viiniä vähän liiankin anteliaasti. 

Kiitollisin mielin tässä ollaan. Assisin ihmeessä kuume pysyi sen verran kuosissa, että jaksoin olla mukana. Jos joku matka vielä piti jaksaa, onneksi se oli tämä. Hiukan on huono omatunto siitä, että Eleonorin 4-vuotispäivät Pariisissa jäivät väliin. Ehkä sitten ensi vuonna, jos Jumala suo ja elää saadaan.

Paitsi että kaikista paikoista juuri Assisissa huomasin, että Monacon F1-kisoissa vielä pitäisi joskus käydä. Eräs toinenkin ryhmässä totesi, että se matka on tekemättä.  Eipä muuta kuin suunnittelemaan ensi toukokuuksi.

Kittilässä Krigsholmin Mauno aloitti kesämökin rakennustyöt 93-vuotiaana.  Kun Maunolta kysyttiin syytä, vastaus oli: "Pitää ihmisellä olla jotain tulevaisuudensuunnitelmia".  Monacon Formulat vaan ei oikein kuulosta loppuelämän prioriteettilistalla kovin merkitykselliseltä tai eettisesti kestävältä hankkeelta. Jos rehellisiä ollaan, onhan tärkempiäkin syitä yrittää pysyä toukokuuhun asti hengissä.  Monacon Formulat vaan kuulostaa hauskemmalta.

Vointi on hatara, tuskin pysyn jaloillani. Kuumetta edelleen pitää. Päätä särkee. Parin viikon päästä on seuraava lääkäri. Enkä todellakaan tiedä, onko tämä verisuonioperaation jälkimaininkeja, vanhaa neurologian perustautia, siihen liittyvää hyponatremiaa, autoimmuunireaktiota johonkin, infektiotautia vai sitten jotain ihan muuta.  Lähiviikkoina aion paneutua vähän farmakologiaan, siitä voitte lukea toisessa blogissani Parempaa kipulääkettä.