sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Menneisyydenhallintaa Nato-hakemusta odotellessa


Kaikissa Euroopan maissa yleisradioyhtiöt soittivat samanaikaisesti John Lennon Give peace a chance. Kuuntelin sitä ja itkin.  Hyvässä turvassa. Samaan aikaan Ukrainaa pommitetaan ja se taistelee vapautensa ja Euroopan puolesta. Ainakin itkiessäni olin enemmän eurooppalainen kuin suomalainen. 

Kuvassa olevan kirjan kirjoittaja on entinen taistolainen. Kirja kuvaa myös venäläisterroria Iivana Julmasta Stalinin kautta Putiniin. Minulle se ei ollut niin uutta, kotona oli kirjahyllyssä Arvo Poika Tuomisen kirjat ja Vankileirien saaristot on aikanaan luettu. Isä ja äiti olivat sotaveteraaneja, eikä meillä kotona tykätty Neuvostoliitosta eikä Kekkosesta. Nuorempana suomettuneesti ajattelin, että olen hiljaa vaan ja teeskennellään sitä ystävyyttä ja yhteistyötä. 

Takavuosina hybridivaikuttamisen sijaan oli silloinkin kaikilla omat kuplansa: joka maakunnassa ilmestyi oma sanomalehti porvareille, maalaisliittolaisille, demareille ja kommunisteille. Vähitellen demarien ja kommunistien lehdet näivettyivät tilaajien ja lukijoiden puutteeseen. Puolueet toki säilyttivät elinvoimansa, kommunistit Moskovan ja demarit CIA:n tuella. 

Tunnen yhden ihmisen (entinen ystävä), joka vastustaa rokotteita ja Facebookissa lähes päivittäin kampanjoi. Oli käynyt Convoy-mielenosoituksessa ja kertoi, että siellä oli mukavia ihmisiä.  Tämä kuvaa kuplien tiiviyttä.  Hän on ainoa tuntemani rokotevastustaja. Nyt pitää epäillä, lieneekö myös Venäjän trolli. Mutta Suomessa saa olla kaikenlaista mielipidettä Ano Turtiaisesta lähtien.  Meillä kun mielipiteen vapaus, riippumaton oikeuslaitos, korruptoitumaton poliisi ja ihmisoikeuksia pidetään arvossa.  Tässä maailmantilanteessa joku Päivi Räsäsen oikeusprosessi tuntuu aika toisarvoiselta. 

Tuoreen Ylen mielipidetiedustelun mukaan 53 % suomalaisista kannattaa Natoon liittymistä.  Naisissa on enemmän jäsenyyden vastustajia. Miehet ovat enimmäkseen olleet armeijassa ja saaneet siellä tietoa maanpuolustuksesta. Naisille ei samaa tietoa ole systemaattisesti opetettu, ellei ole käynyt armeijaa tai ole hierarkiassa niin korkeassa asemassa, että huolittaisiin maanpuolustuskurssille. 

Olen nuoruudessani saanut kyllä paljon maanpuolustuksellista yksityisopetusta: minulle hyvin läheinen ja rakas Harry-setäni oli everstiluutnantti ja vaivautui väittelemään teini-ikäisen rauhanaktivistin kanssa tuntikausia.  Meillä oli hienoja keskusteluja, joiden aikana selvisi, miksi ja miten maatamme puolustetaan. Ei ole tarvinnut mielipiteitä vaihtaa sen koommin.  Sillä lailla helppoa.

Rauhanaate on tosi hieno. Jos Putin päättäisi hyökätä Suomeen, olisi tietysti mahdollista olla panematta vastaan.  Ei olisi sotaa, jäisi Putinin terrori, jossa toisinajattelusta saa 15 vuoden vankeustuomion. Me naiset osaamme kyllä pitää suumme kiinni. Ja meillä vanhoilla ei ole enää niin väliä.  

Eihän tästä ole kuin runsas vuosi, kun kauhistelimme, että Trumpilla on käytössään ydinase.  Ei ollenkaan huomattu huolehtia kaikesta siitä, mitä Putin hääräsi tuossa lähinurkilla ihan systemaattisesti, ensin tapetaan yksittäisiä toimittajia, sitten poliittisia vastustajia, vähitellen tapetaan vapaa tiedonvälitys ja sitten ollaankin jo diktatuurissa. Nyt sitten pitää valita kahden pahan väliltä.

Nyt haluamme kaikki tukea Ukrainaa ja tehdään kaikki, mitä voidaan.  Sen lisäksi tarvitaan myös demokratiaa ja sinnikästä mutta epäkiitollista työtä ihmisoikeuksien ja vapaan tiedonvälityksen puolesta.  Naisillekin riittää tätä rauhantyötä aivan kaikille. 

Nato olisi hyvä pelote Putinille.  Harmi, että venäläisillä on noin huono herraonni kerta toisensa jälkeen. Eivät kansandemokratiassa päässeet harjoittelemaan demokratiaa tarpeeksi.

Koska meillä onneksi on mielipiteen vapaus ja vapaa tiedonvälitys, toivonkin, että sopuisasti voisimme sodasta puhua vaikka oltaisiin eri mieltä.