perjantai 24. elokuuta 2018

Aortta liimattu kokoon ja pitäisi haista pahalta

Uskokaa tai älkää, vatsa-aorttani vuoto on liimattu umpeen. Aivan oikein, valtimoon on menty, löydetty vuotopaikka ja sinne laitettu Onyx-nimistä polymeeria - liimaa, joka kovettuu ja tukkii vuotokohdan. "Lopputuloksena kontrollikuvissa aneurysmapussiin ei ole varjoaineen virtausta ainakaan näistä haaroista." Muista haaroista sitten ehkä.

"Huomionarvoista jatkohoidossa on, että emboliamateriaalissa oleva rikkipitoinen liuotin tuottaa pahaa hajua potilaan ympäristöön useiden päivien ajan." Kuulemma muistuttaa mädän kananmunan hajua.  Harmi, etten ole koskaan haistellut mätiä kananmunia. En siis osaa sanoa osuivatko oikeaan.

Sitaatit erikoislääkärin lausunnosta.  Aorttan paikkaus kesti kaksi tuntia.  Erikoista siinä oli, että sekä avustavat röntgenhoitajat ja röntgenlääkäri puhuivat potilaalle. Eli kaikki hyvin.  Ei siis vielä tarvita hautajaisvirsiä.  Sairaalareissu oli ajatuksia herättävä ja opin paljon uutta ja huomasin, että eräät asiat eivät ikinä muutu. Kunhan jaksan, kirjoitan hurjasta seikkailustani yksityiskohtaisemmin  toiseen blogiini Sairaan hyvä potilas.

Ystävien ja perheen kannustus ja tuki on mittaamattoman arvokasta.  Se auttoi jaksamaan. Kiitos kaikille kannustuksesta. Nyt on otettava rennosti, ettei haava aukea valtimossa. Muutenkin olen vielä hyvin väsynyt, mutta eiköhän tämä tästä. Pientä kuumetta ja kipuilua vielä pitää.

En osaa itse arvioida, kuinka pahalta haisen.  Potkulautamies ainakaan ei ole hajua havainnut. Pitäisikö olla huolissaan, etten haise tarpeeksi. Jospa emboliamateriaalin liuotin ei hajoakaan?  Siitä viis, ihan mukava olla elossa!  Selfie heti paikkauksen jälkeen.

Sairaalassa lukaisin Kari Hotakaisen  Tuntematon Räikkönen.  Kirjaa oli niin hehkutettu mediassa ja ainoat kiinnostavat kohdat olinkin jo lukenut lehdistä. Olin hyvin pettynyt, tykkäsin Räikkösestä ennen kirjaa paljon enemmän.  Nyt hänen persoonansa jäi aika ontoksi, englanniksi sanoisin shallow. Luulin, että ulkohuusipojan luonteessa on jonkinlaista särmää, joka vie menestykseen. Tietokirjailijan homma ei sovi Hotakaiselle, vaikka myyntimenestys on kova. Toivottavasti pysyy siinä lestissään, jonka osaa paremmin eikä ryhdy urheilijaelämänkerturiksi.  Minäkin halusin kirjan, vaikka olin päättänyt suojella ympäristöä ja lukea kaikki kirjat aikanaan kirjastosta.  Mielenkiintoista oli, että kirja herätti suurta huomiota sairaalassa, jokainen hoitaja, laitoshuoltaja ja ruokajakelija siitä kyseli ja sitä kommentoi.  Suomen kansa sai yhteisen puheenaiheen. Se on kirjan paras ansio.

perjantai 17. elokuuta 2018

Hautajaisvirret ja sireeninkukkien tuoksu


Viimekesäinen vatsa-aorttan stenttigrafti ei mennyt putkeen.  Tai oikeastaan aorttani jäi putken sisään ja aneurysma jatkaa kasvuaan. Sieltä sitä on vaikea, ellei mahdoton paikata. Nyt sitten maanantaina Meilahteen ja katsovat, mitä voidaan tehdä. Vaihtoehdot kuulostavat huonoilta. Huhtikuusta asti olen ollut kuumeessa. Ja viime viikot jo hyvin voipunut. Tuskin jaksan pysyä istumassa.  Saati sitten hauskoja blogeja kirjoitella. 

Kaappien siivouksessa piti priorisoida.  Kellariin ei enää ehditty eikä jaksettukaan.  Oli pantava  tärkeimmät paperit järjestykseen.  Testamentit, hoitotahdot ja hautajaisvirretkin.  Tunnukset ja salasanat ojennukseen. Enneagrammi-ihmiset sanoisivat: vain kolmoset tekevät näin.

Parikymmentä vuotta sitten Valtosen Ollin kanssa vitsailtiin, että voisin olla Tuomasmessun kokeiluvainaja, kun pohdittiin kirkollisten toimitusten liturgioita. Olin ollut huonoissa hautajaisissa. Väärät virret ja pastorin oli vaikea puhua henkilöstä, jota ei ole koskaan tavannut.  Ajattelin säästää perhettäni virsien ja fraasien valinnalta.  Karkasi mopo lapasesta ja tuli kolme liuskaa ohjeistusta. Saksofonisoolollekin on paikka valittuna ennen Amazing Gracen viimeistä värssyä. Ehkä sitten tosi paikan tullen mennään vähän lyhyemmällä kaavalla.

Papereita järjestellessä käteen tupsahti pitkä ja puhutteleva kirje Anna-Maija Raittilalta (päivätty 31.1.1991).  Kirjeeseen hän oli kirjoittanut unkarilaisen kansansadun Valkean tamman pojasta ja monta muuta runoilijankaunista asiaa.  Lopputoivotuksena:  Anna levätä syvässä sireeninkukkientuoksuisessa kesäkuunalun puutarhassa...

Toivon tietysti, ettei näitä papereita vielä vähään aikaan tarvita.  Tulipahan järjestettyä. Aina ei ehdi myöhemmin.

Papereita sortteeratessa tuli vastaan Rentun ruusu - koulukasvistostani vuodelta 1963. Eikö olekin ihmeellistä, miten hyvin väri on säilynyt.  Kaikki muistot eivät haalistu.

Toivottavasti saan Valkean tamman pojan seitsenkertaiset voimat ja kohta taas olen valoisampia blogeja kirjoittelemassa.