torstai 16. helmikuuta 2023

Ystävänpalvelusta siivouskoululla

Minkä takia vielä vanhoilla päivillään olen ryhtynyt supermartaksi siivousintoilemaan?  Kirjahyllyn oppimäärässä mainitsin 7 hyllymetriä aivokirjallisuutta. Sen lisäksi on nyt kertynyt yli 20 vuotta kanssa taistelukokemusta muistivaurion kanssa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on mahdollisimman pitkään kotona asuminen.  Nämä järjestelyt on parasta tehdä nyt, kun vielä jaksaa.   Ja siis vain yksi laatikko tai hylly päivässä. 

Muistissa on monta aluetta ja yksi tärkeä osa on visuospatiaalinen hahmottaminen, johon liittyy myös tavaroiden löytäminen.  Siihen auttaa selkeys. Jos muisti on huono, voi käyttää järkeä eli logiikkaa logistiikassa. Iän myötä myös näkö saattaa heikentyä, silloin selkeyttä pääsee arvoon arvaamattomaan. 

Juhlapöydän kattamiseen on vuosien saatossa kertynyt kaikenlaista kaunista, jotka ovat omassa laatikossaan. Näitä otetaan esiin vain jouluna ja juhlapyhinä tai piirakan tarjoilussa. Siivosin ja pesin laatikon ja panin tavarat hyvään järjestykseen: 


Tässäkin on logiikkaa.  Etummaisessa lokerossa tarjoiluhaarukoita, yhdessä lokerossa juuston tarjoiluun nappeja ja veitsiä ja niin edelleen, edelleen liian sotkuinen. 

Sitten otin pois tavarat, joita en ole kymmeneen vuoteen käyttänyt. Tuskin enää tarvitse. Sen jälkeen näyttää tältä.  Eikös olekin parempi?



Mitä tehdään tarpeettomille tavaroille?


w

Lasikaappia järjestäessä nämä jäi yli. Jaoin kuvan perheen Whatsapp-ryhmään.  Paluuviestiin merkkasivat, mikä kelpaa. Muut sitten kierrätyskeskukseen. Aion kyllä selvittää, mitä nuo oikeanpuoleiset kahvalliset suomalaiset pikkulasit ovat. Panin kyselyn yhteen Facebook-ryhmään. Jos vaikka panisi myyntiin.  En muista että 50 vuoteen olisimme niitä kertaakaan käyttäneet. 

Ylimääräisistä hopeista pääsee helposti eroon. Huutokauppa Helanderilla on nyt erikoistarjous hopean huutokauppaan, ottavat 10 % myyntiprovision normaalin 25 %:n sijaan. Saatan viedä yhdet mahdottoman rumat kakkulapiot ja jonkun epämääräisen lusikan. Nämä kun eivät kelpaa jälkipolville. Kierrätyskeskus saa teräksiset pikkulusikat. Otin hopeiset arkikäyttöön. Mitäpä niitä säästelemään. 

Seuraavaksi tulee vuoroon kompakti ja täydellinen kotikonttori. 

#konsadutus



sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Kirjahyllyssä elämäntyö - siivousopas loppuiäksi



En millään malttaisi olla nuuskimatta kirjahyllyjä kyläillessäni. Kirjahylly on armottoman paljastava, sieltä löytyy kielitaito, oppineisuus, kiinnostuksen kohteet, poliittinen katsantokanta, uskonnollinen vakaumus, matkakohteet, sielun sivistys - tai sen puute. 

Tätieni huonekaluliikkeissä oli pahvisia kirjanselkämyksiä kirjahyllyjen koristeena.  Useammin kuin yhden kerran kirjahyllyn ostaja olisi halunnut ostaa myös kirjanselkärekvisiittaa. Kirjahylly voi olla statussymboli tai rasite.  Kuolinpesiä tyhjentämään joutuneet ystäväni ovat tuskailleet mummojen kirjojen kanssa. Painavat paljon eikä kukaan huoli, energiajätteenä poltettavaksi pitää laittaa. 

Suuri siivousprojekti on helpointa aloittaa kirjahyllystä.  Tavoitteena mahdollisimman vähän vaivaa perikunnalle ja sortteerata erikseen ne muutamat kaikkein tärkeimmät kirjat, jotka ehkä voit ottaa mukaasi, jos joudut jonnekin pienempään tilaan muuttamaan. 

Konsadutus kirjahyllylle - hylly tai metri päivässä

Ensin pitää asettaa tavoite. Tavoitteena oli saada väljyyttä hyllyihin. Tällä kertaa lähti noin 300 kirjaa ja vielä paljon jäi.  

Aluksi pitää päättää, miten jäljellä olevat kirjat järjestää.  Selkämysten värien ja koon mukaan on tyylikästä.  Erään arkkitehtiystäväni hylly on taideteos. Minun kirjani järjestyvät sisällön, ei kansien mukaan. Haluan tarvittaessa löytää kirjan, siksi järjestän aiheen mukaan, teologia, filosofia, runot, psykologia, lääketiede, oikeustiede, johtaminen, dekkarit, elämäkerrat, muistelmat, keittokirjat ja omien ystävieni kirjoittamat kirjat, joissa saattaa olla omistuskirjoituksiakin.  Sitten kun en enää muista, saatan laittaa hienolla Dymon tarrakirjoittimella hyllyihin nimet.  Tietysti tärkeimmät lastenkirjat, kuten Tiina-sarja. Ikävä kyllä Astrid Lindgrenit eivät tulleet eräässä muutossa mukaan. Peppi Pitkätossuista huomaa, että on myös erittäin tärkeitä kirjoja, joita ei missään tapauksessa pidä hävittää.

Nyt voit aloittaa.  Laita jotain mukavaa musiikkia soimaan, Muistojen Bulevardi Ylen Areenasta on oikein sopivaa. Aloita kirja kerrallaan ja jätä kirjat, joita:

1) saatat vielä joskus lukea tai vilkaista

2) saattaa kiinnostaa lapsia tai lapsenlapsia

3) on lahja rakkaalta ystävältä 

4) liittyy hyviä muistoja jostain elämänvaiheesta

5) arvokkaat tai hyvin vanhat kirjat, ensipainokset tai kirjailijan omistuskirjoituksin varustetut laita selvästi erikseen, että jälkipolvet tunnistavat aarteet 

Muut joutaa pois. Näin se sujuu. Pääasia, että teet ilolla ja kiireettä. Alussa on vähän hitaampaa, kunnes saat oikean flown. Tämä ei ole fyysisesti raskasta, mutta mielesi käy prosessoi tunne-elämää ja muistoja kaikilta vuosikymmeniltä.  Siinä oppii aika paljon itsestään. Ekonomia-sarjan: Yhdentyvä tietotekniikka yrityksen voimavarana vuodelta 1985 tai Suomen laki I samalta vuodelta sai jäädä. Muistuttamaan, että tuollaistakin!  

Miten kirjoja vähennetään?

Aiemmin menin aina kirjakauppaan ja ostin kirjan, joka kiinnosti. Varsinkin kirjoja kirjoittaessa tuli hankittua noin 7 hyllymetriä aivoja, muistia ja neurotieteitä. Niitä ei kirjastossa suomeksi ollutkaan. Nyt panen kirjan tilaukseen kirjaston Helsingin kirjastojen Helmet -palveluun. Jaksan tarvittaessa odottaa muutaman kuukauden, jos on uudempi bestseller. Näin hyllyyn ei kerry enää uutta siivottavaa. 

Takavuosina divarit ottivat vanhoja kirjoja, jopa maksoivat niistä.  Ei enää. Mutta kirjat voi silti kierrättää, vaikkapa kierrätyskeskukseen. Sinne kelpaa ehjät kirjat, ainoastaan tietosanakirjat, koulukirjat ja kirjaston poistokirjat pitää panna roskiin.  Kannet revitään irti ja pannaan sekajätteeseen, sivut kelpaavat jätepaperiksi.  Kirjoja voi viedä myös kirjastoon. 

Helsingissä sekä Kierrätyskeskus että Fida noutaa kotoa, ettei tarvitse painavia kirjoja kantaa. Fida tosin huolii kirjoja vain kaksi laatikollista. 

Mitkä kirjat etenkin pitää panna pois?  No sellaiset kirjat, joita et pidä, jotka ovat ikäviä ja masentavia, jotka tuovat mieleen tylsiä ihmisiä tai surullisia muistoja. 

Haastavat kirjanhävitystilanteet

Koraanin poltto ei ole sopivaa, eikä Raamatun hävittäminen tunnu sopivalta.  Niinpä hyllyyn jäi rippikoululahjaksi saamani nahkakantinen raamattu, vihkiraamattu ja uuden käännöksen hieno nahkakantinen vetoketjumalli.  Oli myös raamatunkäännöskomitean tiiliskivenpaksuinen pokkariversio Uudesta ja Vanhasta testamentista. Kierrätin hävittämisongelman niin, että panin sen Fidalle menevään laatikkoon.  Ajattelin, että kristillinen järjestö keksii raamatuille hyvää käyttöä. 

Kirjahyllyssä on myös pieniä kirjoja, vanhat allakat ja passit. 


Ne kannattaa säilyttää näissä kätevissä läpinäkyvissä laatikoissa.  Tämä Ikean laatikko ei ole hyvä,  suomalainen Orthex tekee paljon parempia ja tyylikkäämpiä. Vanhat passit ovat mukavia ja iloisia säilytettäviä.  Niistä voi katsoa, miltä näytin 30-vuotiaana ja ennen muuta passien leimat kertovat, missä on tullut käytyä. Eli hyvin kompaktissa muodossa elämänhistoria.

Läpinäkyvia laatikoita voi kasata päällekkäin ja niissä pysyy passien lisäksi hyvin järjestyksessä kaikenlaiset taskukokoiset opukset, joita vuosien varrella kertynyt. 

Lapsena ja teini-iässä pidin ahkerasti päiväkirjaa.  Olisipa kiva, jos olisivat säilyneet jossain. 

Tarpeelliset paperit

Onneksi entistä vähemmän on tarpeellisia papereita. Kuitenkin yhtä ja toista. Kun perikunnalla on kaikenlaista kiirettä mummia hoivakotiin tai hautuumaalle laittaessaan, papereiden läpikäymiseen ei oikein olisi aikaa eikä energiaa.  Siksi viisas mummi järjestää ne valmiiksi.  Mutta se on jo toinen juttu, sanoisi Kipling. 

Tarpeellisiin papereihin kannattaa käydä käsiksi alkukeväästä, kun aurinko paistaa terassille. Kevätauringosta voi nauttia mappien ja paperisilppurin kanssa. 


sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Järjestystä loppuiäksi ja sen jälkeen

 

Nyt on meneillään loppuelämän siivousprojekti.  Maikkarilla oli reality ohjelma Kaaoksen kesyttäjät. Formaatin englanninkielinen nimi oli Sort out your life. Puhutteleva otsikko. Ajattelin tehdä juuri niin.

Ohjelmaformaatissa asunnon kaikki irtain (huonekaluja lukuun ottamatta) viedään suureen varastohalliin.  Vain puolet tavaroista saa viedä takaisin kotiin.  Loput kolmeen kasaan, roskiin, kierrätykseen tai myyntiin. Apuna oli ammattijärjestäjä, jonkinlainen konmarittaja. Kodeista tuli siistejä. Minun tavaroillani on tarinansa.  Esineeseen voi liittyä muisto, tunteita. Lasten piirustukset tai lelu. Esineillä voi olla rahallista arvoa. Jokin esine voi olla rakas lapselleni.

Meillä on aika siistiä, kaapitkin ovat kohtalaisessa järjestyksessä. Kun vanhuus etenee, hahmottaminen vaikeutuu, tavarat on saatava paljon vähemmäksi.  Ratkaisu ei ole kertarysäys, tavaran vähentäminen on tehtävä viisasti, harkiten tunteita unohtamatta. Se on mahdollista ja voi oikeastaan olla ihan hauskaa ja palkitsevaa. Tässä blogissani kerron nyt parhaat vinkit iloiseen loppuelämän siivousprojektiin. 

Tällä hetkellä ei ole muita kiireitä ja tavoitteena on jättää siisti pesä - ettei minusta olisi liikaa vaivaa rakkaille lapsilleni. Tein suunnitelman: yksi hylly, laatikko tai mappi päivässä. Valikoivasti sieltä täältä. Ei mitään kokonaisvaltaista suursiivousta, vähän kerrallaan sieltä täältä. 

Loppuelämän sortteeraus alkoi tärkeimpien papereiden siivouksesta.  Niistä, joiden pitää varmasti löytyä silloin kun tarvitaan.  Monet asiat ovat muuttuneet digiaikaan siirryttäessä ja mummot eivät aina pysy kehityksen kelkassa. Tässä viiden pisteen vinkit.

Testamentin säilytyspaikka  

Ennen vanhaan ihmisillä oli pankissa tallelokeroita.  Ne ovat kuolinpesälle varsin hankalia. Kallistakin on.  Ellei sinulla ole röykkiöitä timantteja tai kultaharkkoja, ei kannata. 

Päivitimme testamentin Nordeassa.  Pankki myös säilyttää asiakirjan. Kannattaa kysyä omasta pankista. Pankki ilmoittaa sitten kuolinpesälle, että siellä on testamentti säilytyksessä. Loppuelämän sairauksien kaaoksessa voi paperit mennä hukkaan. 

Verosuunnittelun kannalta on hyvä tietää, että vaikkapa lapsenlapsille voi testamentata 19 900 € verovapaasti.  Teimme tällaisen lisäyksen.

Asunnon osakekirjat  Tämän vuoden aikana asunnon osakekirjat muuttuvat sähköisiksi.  Kaikki taloyhtiöt eivät ole vielä muuttaneet osakerekiseriään sähköiseksi.  Osakkaalla on 10 vuotta aikaa tehdä muutos.  Pankin juristi ystävällisesti neuvoi, että viisas muuttaa heti.  Edunvalvojalle tai kuolinpesälle on hankalampaa kuin elävänä itse tehdä.  Lapset sitten aikanaan kiittelevät kaukokatseista mummoaan.


Edunvalvontavaltakirja

Digitalisaatio etenee ja jossain vaiheessa oma äly ei enää riitä kun asioiden hoito tulee entistä monimutkaisemmaksi.  Liittymäsopimukset, sähkösopimukset, jopa digikanavat ovat jo niin vaikeita, että apua tarvitsee jo ennen kuin dementia tekee sopimukset puolestani. Toisaalta edunvalvonta tulee helpommaksi, kun osaava voi  hoitaa asiat sähköisesti eikä joka virastossa ja pankissa tarvitse käydä itse jonottamassa.  Nämä asiat on järjestettävä ja niille löydettävä hyvä paikka ihan ensimmäiseksi.

Minne tarpeettomat tavarat?

Kaikelle löytyy paikka, kunhan vähän selvittelee.  Seuraavassa blogissa aloitetaan konsadutus kirjahyllystä. 




lauantai 29. lokakuuta 2022

Synkkiä aikoja eletään loppuelämää suunnitellessa


Jo viime vuosituhannen puolella sain aikaiseksi testamentin, hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen.  Sen aikaisen parhaan lääketieteellisen tiedon mukaan aivoissani muisti oli niin tuhoutunutta, että visuospatiaaliset toiminnot olivat heikkolahjaisen tasolla.  Kertotaulu oli kadonnut ja laskemisessa tarvittiin sormet apuun. Onneksi verbaalisesti olin lahjakkaan tasolla. Ajateltiin, että tilanne etenee pahempaan suuntaan, ehkä lyhyessäkin ajassa. Koska muistivaurion aiheuttajana pidettiin MS-tautia, paranemista ei ollut odotettavissa. 

No, sainkin ihmelääke immunoglobuliinin ansiosta jatkoaikaa. Kohta tulee uutisiin tämän vuoden Tieto-Finlandia ehdokkuudet, voin myhäillä: been there, done it. Syksy synkkenee. Ukraina joutuu puolustamaan eurooppalaista demokratiaa Halloween-hirviötä ilkeämpää Putinia vastaan kun meille NATOn ovi on jo raollaan. 

Twitterissä keskustellaan ylikuolleisuudesta.  Ei kuulemma haittaa, kun ne noin 5 000 koronaan ylikuollutta on jo hauraita vanhoja ihmisiä.  Niin kuin minä ja puolisoni. Muistuttavat, että se viimeinen keuhkokuume on dementoituneen paras ystävä. Ihan vielä en tuota ystävää huolisi kaveriksi.  Kannatan alikuolleisuutta. Nyt tämä MS-taudin pikkuserkku on vahvistanut otettaan ja haurastuttaa niin aivoja kuin jalkojakin, joten on aika päivittää loppusuoran suunnitelmat. Olen siis kohta ihan sopivaa kauraa ylikuolleisuustilastoa tilkitsemään. 

On tullut aika kirjottaa uusiksi testamentti - 20 vuotta sitten ei ollut lapsenlapsia. Edunvalvontavaltuutus - mikä kauhea sanahirviö on aika tehdä uusiksi. Olemme siirtyneet digiaikaan, tärkeimmät asiat hoidetaan sähköisesti.  Ja toisaalta asiat ovat entistä monimutkaisempia, puhelin-, netti- ja sähkösopimukset käyvät yli kohtalaisenkin ymmärryksen. Oikeastaan täyden edunvalvonnan puoliväliin tarvittaisiin joku luotettava digiavustajavaltuutettu, jonka kanssa voisi hoitaa monimutkaisemmat asiat, ehkä myös sijoitussuunnitelmat ja päätökset suurista investoinneista.

Minäkin tein ison investoinnin loppuelämän varalle.  Kuntoilut on suurelta osin kuntoiltu, kotona valveillaoloajasta valtaosa menee istuessa. Niinpä menimme Vepsäläiselle ostamaan tuolia loppuiäksi. Kokeilimme kuuluisan Eames-tuolinkin, sehän olisi jopa jälkipolville kelpaava klassikko.  Muuten hyvä, mutta liian matala, siitä ei vanhus pääse ylös.  Onneksi löytyi sopiva.  Eino (3 v.) oli mukana kaupassa. Hän valitsi värin, sillä emme halunneet mustaa.  Yksi tuoli jo saapui ja koekäytössä hyväksi todettiin ja vielä hankitaan toinen. Siinä sopii kahden vanhan variksen katsoa viiden ja kuuden YLE-uutiset, seitsemän uutiset maikkarilta ja puoli yhdeksän uutisten jälkeen päästäänkin no nukkumaan. 

Hyvässä tuolissa on hyvä kutoa sukkaa. Korona-aikana olen tehnyt tavallisia tylsiä sukkia ja nyt olen siirtynyt astetta haastavimpiin.  Visuospatiaalinen hahmotus haastetaan äärirajoille.  

Vielä on yksi suunnitelma jäljellä. Ensi viikolla käymme Chantillyssä. Rakas lapsemme on suunnitellut matkan.  Hän hakee meidät lentokentältä (lentokentällä Potkulautamiehelle pyörätuolikuljetus) ja sitten vaan huristelemme autolla paikasta toiseen. Yksi EU:n hyviä puolia on invaparkkilupa, joka toimii Ranskassakin. Ellalle on joka päivälle varattu jotain kivaa siksi aikaa, kun me vanhukset otamme päiväunet. Tärkeintä on yhdessäolo lapsenlapsen ja tyttären kanssa ja samalla nähdään vähän uusia maisemia. 

Sitten onkin hyvä palata kaamokseen joulua odottamaan.  




 


sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Minulla oli iloinen vaari


  Mummini Iida ja isoisä Antti kihlakuvassaan noin vuonna 1910. Ajattelimme serkkutyttöjen kanssa sanoittaa vähän suvun historiaa. Millaista perimää viemme eteenpäin?  Peiliin katsoessa huomaan yhdennäköisyyttä, myös lapsenlapsissa tunnistaa Iidan piirteitä. Mitä samanlaisuutta löytyy mielestämme, temperamentista, millaista tunneilmapiiriä on kodeissa siirtynyt seuraaville sukupolville?

Suksitehtailija Antti kuoli jo ennen sotia. Enää ei ole elossa ketään, joka olisi hänet tuntenut ja osaisi kertoa. Vaasa-lehden (lehden nimi on nyt Pohjalainen) nekrologista sain lisätietoa: "Hän oli iloinen, valoisa luonteeltaan ja erittäin pidetty". Mahtavaa! Olisi ollut kiva tuntea iloinen vaari. 

Koreografi Hanna Brotherus kertoo omaelämäkerrallisessa esikoisteoksessaan kysyneensä äidiltään: Miten sinun vanhempasi osoittivat sinulle rakkauttaan? Aika hyvä kysymys. Kaikkina aikakausina. Tuollaista ei helposti tule kysyneeksi.  Sitä on hyvä kysyä myös itseltään. 

Iida hoiti omien usein myös lastenlapsiaan.  Minäkin olin Vimpelissä lapsena pitkiä aikoja. Mummi kuunteli radiosta iltahartautta, istuin mummin sylissä kiikkutuolissa. Mummi hyräili eikä ollut kiire minnekään. Sitten olikin aika mennä nukkumaan mummin sänkyyn olkipatjalle. Mummi kohensi hiillosta ranstakalla ja lopuksi sain vetää pellinnyöristä.  

Mummi jäi istumaan tuoliin, jonka oli saanut Antilta kihlajaislahjaksi. Hän istui siinä kaikessa rauhassa kunnes nukahdin. Iloisen vaarini tekemä tuoli on nyt minulla. Hyvin on kestänyt yli 100 vuotta.  



En koskaan ehtinyt kysyä, miten äitini vanhemmat osoittivat lapsilleen rakkautta. Ehkä nuori sulhanen on viimeistellyt tuolia iloisena ja rakkaudella. Iida-mummin jäljiltä siinä on paljon lämpöä ja rakkautta. 


sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Ihmeparanemista Monet'n lumpeiden äärellä Givernyssä

 Puolison kanssa toteutimme toiseksi viimeisen matkamme (viimeinen matka kai on sitten jotain muuta) ja pääsimme Pariisiin ja Claude Monet´n puutarhaan Givernyssä.

Olinhan nähnyt maailman museoissa vuosien saatossa monet lumpeenkukkataulut.  Jossain matkailuohjelmassa näin pätkän Givernystä ja tuumasin - tuollapa haluaisin käydä. 

Etukäteen pelotti matka - emmehän olleet vuosiin matkustaneet minnekään. Epäonnistuneiden lonkkaleikkausten takia Potkulautamiehen kävely on ollut hyvin hidasta ja kivuliasta.  Viikko ennen matkaa harjoittelimme 340 metrin matkaa lähiravintolaan.  Jo 50 metrin kohdalla piti pysähtyä ensimmäisen kerran, matkaan kului lähes puoli tuntia.  Rakas ystävämme Helena onneksi ompeli pieneen kangaskassiin mahtuvan pehmustetyynyn, jonka turvin pystyi kivuttomasti istumaan. 

Jonotin Finnairin puhelinpalveluun 38 minuuttia, että saisin varmistuksen siitä, että lentokentillä on pyörätuolikuljetus.  Onnistuihan se. Kentillä tarvittiin tuhansia askeleita.  Rakas tyttäremme oli suunnitellut matkan logistiikan siten, että pisin pakollinen kävelymatka oli alle 400 metriä.  Suuri idea oli siinä, että askeleet säästettiin ihaniin paikkoihin, ei lentokentän loputtomille käytäville.

Kun saavuimme Givernyyn, matkaa parkkipaikalta puutarhaan oli 300 metriä, postikorttimaisemaa ruusuköynnöksineen sekin. Puutarhassa parkkeerasimme Potkulautamiehen pankille kuuluisan lammen lähettyville.  Eikö mitä, puutarha oli niin kaunis, että Kari halusi kävellä ja kävelyä tuli päivän aikana enemmän kuin kertaakaan yhtenä päivänä ensimmäisen lonkkaleikkauksen jälkeen. Salaisuus toki siinä, että kipulääke pitää ottaa etukäteen eikä vasta sitten, kun kipu tulee sietämättömäksi. Puutarhan kauneus ja silmiä hivelevät värisinfoniat tekivät ihmeitä niin mielelle kuin nivelille. 

Tulimme siis virkistyneinä koti-Suomeen.  Ei tainnutkaan olla viimeinen ulkomaanmatkamme. Haaveilemme jo Givernystä ruskan väreissä Ellan syysloman aikana. Claude Monet oli suuri taiteilija myös puutarhaa rakentaessaan. 





sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Menneisyydenhallintaa Nato-hakemusta odotellessa


Kaikissa Euroopan maissa yleisradioyhtiöt soittivat samanaikaisesti John Lennon Give peace a chance. Kuuntelin sitä ja itkin.  Hyvässä turvassa. Samaan aikaan Ukrainaa pommitetaan ja se taistelee vapautensa ja Euroopan puolesta. Ainakin itkiessäni olin enemmän eurooppalainen kuin suomalainen. 

Kuvassa olevan kirjan kirjoittaja on entinen taistolainen. Kirja kuvaa myös venäläisterroria Iivana Julmasta Stalinin kautta Putiniin. Minulle se ei ollut niin uutta, kotona oli kirjahyllyssä Arvo Poika Tuomisen kirjat ja Vankileirien saaristot on aikanaan luettu. Isä ja äiti olivat sotaveteraaneja, eikä meillä kotona tykätty Neuvostoliitosta eikä Kekkosesta. Nuorempana suomettuneesti ajattelin, että olen hiljaa vaan ja teeskennellään sitä ystävyyttä ja yhteistyötä. 

Takavuosina hybridivaikuttamisen sijaan oli silloinkin kaikilla omat kuplansa: joka maakunnassa ilmestyi oma sanomalehti porvareille, maalaisliittolaisille, demareille ja kommunisteille. Vähitellen demarien ja kommunistien lehdet näivettyivät tilaajien ja lukijoiden puutteeseen. Puolueet toki säilyttivät elinvoimansa, kommunistit Moskovan ja demarit CIA:n tuella. 

Tunnen yhden ihmisen (entinen ystävä), joka vastustaa rokotteita ja Facebookissa lähes päivittäin kampanjoi. Oli käynyt Convoy-mielenosoituksessa ja kertoi, että siellä oli mukavia ihmisiä.  Tämä kuvaa kuplien tiiviyttä.  Hän on ainoa tuntemani rokotevastustaja. Nyt pitää epäillä, lieneekö myös Venäjän trolli. Mutta Suomessa saa olla kaikenlaista mielipidettä Ano Turtiaisesta lähtien.  Meillä kun mielipiteen vapaus, riippumaton oikeuslaitos, korruptoitumaton poliisi ja ihmisoikeuksia pidetään arvossa.  Tässä maailmantilanteessa joku Päivi Räsäsen oikeusprosessi tuntuu aika toisarvoiselta. 

Tuoreen Ylen mielipidetiedustelun mukaan 53 % suomalaisista kannattaa Natoon liittymistä.  Naisissa on enemmän jäsenyyden vastustajia. Miehet ovat enimmäkseen olleet armeijassa ja saaneet siellä tietoa maanpuolustuksesta. Naisille ei samaa tietoa ole systemaattisesti opetettu, ellei ole käynyt armeijaa tai ole hierarkiassa niin korkeassa asemassa, että huolittaisiin maanpuolustuskurssille. 

Olen nuoruudessani saanut kyllä paljon maanpuolustuksellista yksityisopetusta: minulle hyvin läheinen ja rakas Harry-setäni oli everstiluutnantti ja vaivautui väittelemään teini-ikäisen rauhanaktivistin kanssa tuntikausia.  Meillä oli hienoja keskusteluja, joiden aikana selvisi, miksi ja miten maatamme puolustetaan. Ei ole tarvinnut mielipiteitä vaihtaa sen koommin.  Sillä lailla helppoa.

Rauhanaate on tosi hieno. Jos Putin päättäisi hyökätä Suomeen, olisi tietysti mahdollista olla panematta vastaan.  Ei olisi sotaa, jäisi Putinin terrori, jossa toisinajattelusta saa 15 vuoden vankeustuomion. Me naiset osaamme kyllä pitää suumme kiinni. Ja meillä vanhoilla ei ole enää niin väliä.  

Eihän tästä ole kuin runsas vuosi, kun kauhistelimme, että Trumpilla on käytössään ydinase.  Ei ollenkaan huomattu huolehtia kaikesta siitä, mitä Putin hääräsi tuossa lähinurkilla ihan systemaattisesti, ensin tapetaan yksittäisiä toimittajia, sitten poliittisia vastustajia, vähitellen tapetaan vapaa tiedonvälitys ja sitten ollaankin jo diktatuurissa. Nyt sitten pitää valita kahden pahan väliltä.

Nyt haluamme kaikki tukea Ukrainaa ja tehdään kaikki, mitä voidaan.  Sen lisäksi tarvitaan myös demokratiaa ja sinnikästä mutta epäkiitollista työtä ihmisoikeuksien ja vapaan tiedonvälityksen puolesta.  Naisillekin riittää tätä rauhantyötä aivan kaikille. 

Nato olisi hyvä pelote Putinille.  Harmi, että venäläisillä on noin huono herraonni kerta toisensa jälkeen. Eivät kansandemokratiassa päässeet harjoittelemaan demokratiaa tarpeeksi.

Koska meillä onneksi on mielipiteen vapaus ja vapaa tiedonvälitys, toivonkin, että sopuisasti voisimme sodasta puhua vaikka oltaisiin eri mieltä.