Supervanhukset parhaassa iässä

Eilen heräsin aamuviideltä ja luulin olevani kuollut. Viikkokausia monenlaiset kivut ovat herättäneet monta kertaa yössä ottamaan vaihtamaan asentoa, ottamaan kipulääkettä, usein myös unilääkettä. Tänään aamuviideltä kipua ei tuntunut missään. Varovasti pyörittelin varpaita.  Jalat sentään toimii. Ranteita pyöritellessä nivelrikkokivut otin vastaan ilolla. En halunnut liikahtaakaan. Tartuin hetkeen ja ihmettelin elämää aamun valkenemiseen saakka.  I'm alive! Sängystä nousu oli sitten yhtä kivuliasta kuin ennenkin. 

Tulihan se syksy sieltä. Hesari kirjoitti supervanhuksista.  Kissanvillat, olisi Inkeri-äiti tuimasti sanonut osoittaen paheksuntaa, sen isompaa kiroilua kun ei harjoittanut. Me Potkulautamiehen kanssa aletaan olla heikossa hapessa.  Ei siis mitään supersuorituksia.  Päivässä jaksaa vain yhden asian. Ollaan ihan tavallisia vanhuksia. Pitää siis priorisoida.  

Meillä on edessä pyöreitä vuosia ja vietämme merkkipäivän matkoilla eli Pariisissa. Menemme koko perheen voimin.  Syntymäpäivälounas risteillään Seinellä.  Olympialaisten avajaisveneitä kun katseltiin, huomattiin, ettei ole tuota vielä tehty. Siitä jatketaan Givernyyn.  Kävimme siellä kerran keväällä, nyt on mukava nähdä se syysväreissä, jos nyt mitään syksyä siellä vielä on.   Matkan ohjelma on sillä tavoin suunniteltu, että lounas ja illallinen on joka päivälle etukäteen varattu.  Katsotaan sitten, mitä siinä välissä ehditään. 

Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän matkustaminen jännittää. Toimiiko Finnairin appi, osaanko käyttää.  Löytyykö lentokentältä Potkulautamiehelle kuljetuspalvelut ja onko hotellivaraukset varmasti kunnossa. Vähältä piti, Finnair oli jostain kaivanut Potkulautamiehen 10 vuoden takaisin Welho-sähköpostin ja lähettänyt vahvistukset sinne.  Welho se edelleen kummittelee.  Sinne kun menee sähköposti, ei tule lähettäjälle ilmoitusta, että osoite ei ole käytössä. Emmekä siis itse sinne enää pääse. Pitäisi haastaa DNA oikeuteen ja vaatia vahingonkorvauksia.  On sinne muutakin postia kadonnut.

Nuorena tällaiset jutut eivät lainkaan huolestuttaneet.  Tosin silloin matkatoimistosta tuli liput ja hotellivoucherit - muistatteko vielä niitä aikoja?   Tässä iässä kun pitää epäillä ennen muuta itseään, että onko osannut aina verkossa klikata oikeita sivuja oikeista paikoista. 

Kuvassa valmistaudumme pariisilaistunnelmiin.  Hakaniemen vanhaan Elannon tavarataloon on muuttanut ravintoloita.  Suosikkimme Bistro Le Coin täyttää myös vanhusten tarpeet.  Sen lisäksi, että ruoka ja palvelu on erinomaista, tuoleissa on vanhankin ihmisen hyvä istua.  Tuolipolitiikka on liian  monessa ravintolassa ihan retuperällä. 

Digiraivo lauhtui veroilmoituksen teossa

Ajoittain nousee silmitön digiraivo. Mieluusti heittäisi läppärin seinään, jos se tilannetta helpottaisi. Autoilijat syyllistyvät rattiraivoon. Gael Lindenfeldin vihanhallintaoppaassa selitetään vihan sangen usein johtuvan omasta avuttomuudesta ja sen tuomasta voimattomuuden tunteesta.
Olen aikanaan raivostunut Elisaan, Soneraan ja nyt DNA:han.  Aina suutuspäissäni vaihtanut operaattoria, kunnes opin, ettei niissä oikeastaan ole mitään eroa. Eniten petrattavaa olisi omissa digitaidoissani.

Pesäero DNA:n Welhosta etenee pikkuhiljaa.  On silti käsittämätöntä, miten moniin paikkoihin on aikoinaan sähköpostiosoitteellaan rekisteröitynyt.  15 vuotta käytössä olleen sähköpostiosoitteen muutosurakka alkaa valmistua.

Arabianrannan Tekniikkamuseolla oli mielenkiintoinen tilaisuus: Ultrahakkerit kokoontumassa. Voisivat hakkeroida kaikki roskapostittajat suohon. Sinne näkyi kokoontuvan nuoria miehiä mustissa huppareissa. Ymmärtääkseni ovat hyvällä asialla.

Viime viikon pahin digiraivokohtaus tuli, kun menin pari tuntia ennen lääkäriin lähtöä käymään Dextran Omadextrassa katsomassa, onko labratulokset ehtineet sinne.  Siellä olikin tieto: "Ajanvarauksenne 20.3. ei onnistunut".  Hyvä, että huomasin, jäi turha lääkärissäkäynti tekemättä. Mutta v-kirjaimella harmitti.  Olisivat nimittäin voineet ilmoittaa ajanvarauksen epäonnistumisesta jollain muulla tavoin. Dextrassa on hyviä lääkäreitä, mutta extradextrasurkeat tietojärjestelmät.

Digiuupumuksen tilassa kirjauduin tunnuslukusovelluksella veroilmoituksen täyttöön.
Kylläpä oli kätevää, veroilmoituksen teko oli suorastaan kivaa.  Niin hyvin ohjelma neuvoi käyttäjää eteenpäin. Verottaja palautti uskoni digitulevaisuuteen. Verkossa veroilmoituksen teko oli niin paljon helpompaa ja nopeampaa. Minusta tulikin iloinen veronmaksaja.  Taitaa olla veronpalautusta odotettavissa. Että sekin vielä.

Luulin pitkään, että pankin pahvisten tunnuslukukorttien tilalle pitää hankkia Mobiilivarmenne. Kun valittelin sen hankkimisen monimutkaisuutta, joku valisti, että tunnuslukusovellushan sen pitää olla.  Ja niin pitääkin.  Kyllä oli kätevää ja näppärää.  Vieraileva ostonörttini latasi ohjelman ja opetti homman viidessä minuutissa. Olen vähän ikätovereilta kysellyt, ja monet näköjään edelleen luulevat, että mobiilivarmenne on se, mitä tarvitaan. Vannovat pysyvänsä pahvisissa tunnuslukukorteissa.

Digiaika ei ole ollenkaan monimukaista, kyse on vain siitä, että pitää osata antaa selkeät ohjeet. Pankit voisivat pyytää verottajalta tukiopetusta asiakasystävällisten digiohjeiden kirjoittamiseen. Sen sijaan, että Nordea ja muut pankit pelottelevat tunnuslukupahvien lopettamisella, voisivat antaa selkeämmät ohjeet tunnuslukusovellukseen siirtymisestä.

Here endeth the first vanhusdigilesson.