tiistai 27. toukokuuta 2014

Saammeko some-brändätyn pääministerin?

Poliittista analyysia eurovaaleista valuu joka tuutista. On tunnustettava, että Hesari on hyvä lehti. Silti minua ärsyttää linkit Hesarin uutisiin Facebookissa ja Twitterissä.  Minähän osaan jo lukea itse.

New Scientist (10/5 s.n28-29) kirjoitti sosiaalisen median pettäneen korkeat odotukset.  Luultiin verkottumisen lisäävään demokratiaa, orastava arabikevät lupasi uutta avautumista vapaalle tiedonkululle ja muuta sellaista toivorikasta tietoyhteiskunnan parempaa uutta tulemista. Miljardi ihmistä käyttää Facebookia ja 600 miljoonaa Twitteriä. New Scientistin mukaan somea käytetään enää vain boostaamaan statusta tai egoa ja usein brändiä tekevät ammattilaisbrändääjät. 

Politiikka on muuttunut some-brändien kilpailuksi. Otetaanpa esimerkiksi Alex Stubb. Hänen somevirtuaalipersoonansa on lähtenyt elämään omaa elämäänsä. Selfietä, tiimin hengennostatuskiitoksia... Hän on kuin parin vuoden takainen kauhakuormaajalla Suomen läpi ajanut tykkäyksiä kerännyt ja kerjännyt nuori mies, jonka me kaikki jo olemme unohtaneet.  

Sosiaalisesta mediasta onkin tullut jotain ihan muuta.  Someen tuunataan ja brändätään henkilöitä, joiden ei edes tarvitse olla kovin totta. Jokainen voi arvioida ystäviensä Facebook-päivityksiä, miten kätevästi ihan tylsä ihminen voikin tehdä itsestään viisaan ja fiksun ja linkittää somia some-kuvia.

Yllättävää kyllä, perussuomalaistenkin mepit ovat some-henkilöitä.  Halla-aho Hommafooruminsa kanssa ja Sampo Terho ahkerana bloggaajana.  Enää ei tarvitakaan tupailtoja ja puhetaitoja. Kunhan kirjoittaa tarpeeksi kärjekkäästi tulee jakoja, näkyvyyttä ja näköjään ääniäkin.

Useimmilla meistä on kaksi persoonaa: oikea ja some. Somessa kun on niin helppo valehdella jäämättä kiinni: sillä on niin paljon sellaista, minkä voi jättää postaamatta. Ja on mahdollista brändätä itseään postaamalla tutkitusti tykättäviä asioita. Mutta miten käy pääministerin, joka joutuu tekemään epätykättäviä asioita.  Senpä vuoksi Kokoomuksen puheenjohtajakisa on kiinnostavaa seurattavaa. Saammeko some-pääministerin? Sitten onkin neulan hakemista heinäsuovasta, kun yrittää etsiä some-pölötykseltä oikeasti poliittisia linjauksia kimppakivan seasta. Some-analyyttisesti Jan Vapaavuori näyttäisi olevan eniten pääministeriainesta.  Tämä on oikeastaan EU-vaaleja kiinnostavampaa. Onneksi ei tarvitse äänestää tästä asiasta.

Voi sentään, näin ex-demarin rouvana pohdituttaa, miten demarit nyt käyvät Antti Rinnettään brändäämään, että tulisi tykkäyksiä.  Siinä on Mikael Jungerilla miettimistä. Muuten mielestäni paras some-demaribrändi on Ville Jalovaaralla, jolla on ihan itse ajateltuja tuoreita kannanottoja, jotka näköjään menevät läpi myös Hesarin yleisönosastossa.  Siinä ehkä demareille uusi toivo.

Sosiaalinen media ei enää olekaan ihmisten verkostoitumista ja yhteydenpitoa.  Sosiaalinen media on väline itsensä kaupitteluun. Ihan muutaman kuukauden sisällä "tavallisten"  - mikä nyt sitten tavallinen onkaan - ihmisten osallistuminen on lähes loppunut.  On vain linkityksiä, ahkerimpia ovat toimittajat, jotka jakavat lehdessä jo julkaistuja kirjoituksiaan.

Niinpä minäkin jaan tämän blogini Facebookissa ja twitterissä, mutta en onneksi ole ehdolla mihinkään enkä kaupittelemassa mitään.


 

Kuvassa keväinen lounas. Kerran vuodessa on kiva ottaa esille Winchesterin Phillips´in huutokaupasta halvalla ostettu alpakkakalusto.  Olkoon esimerkkinä brändäyksestä. Joku toinen olisi jättänyt alpakan mainitsematta.   Tryffelikinkku on Hakaniemen hallista Roiniset Oy:stä. Hollandaise-kastike Blå Bandia pussista. Kielot sentään itse poimittuja.






perjantai 16. toukokuuta 2014

Mitä hyvää Sinulle kuuluu?

Pikkuserkkuni jäljitti minut soittaakseen.  Satu Salosille oli löytynyt 81 puhelinnumeroa. Blogista oli päätellyt osoitteen oikein.  Hän soitti välittääkseen terveiset amerikkalaiselta pikkuserkulta, jonka olin takavuosina tavannut.  Pikkuserkkku kertoi aloittaneensa puhjehtimisen 63-vuotiaana.  Hän oli haaveillut purjehduksesta ikänsä ja totesi, että jos aikoo ehtiä, on syytä aloittaa.  Niinpä hän osti purjeveneen ja onkin kolunnut jo Pohjanlahtea pitkin ja poikin.  Minulla lienee aika paljon pikkuserkkuja, isälläni oli 67 serkkua (ja vieltä viltin toiselta puolen kai jokunen lisää, mutta niitä ei ennen vanhaan laskettu). En siis suinkaan kaikkia tunne.  Pikkuserkkuus on kuitenkin kiinnostavaa, pitäisi oikeastaan tutustua heihin enemmän. On äärimmäisen mielenkiintoista tunnistaa suvun ominaispiirteitä, ja näin aikuisemmalla iällä se vielä korostuvat.  Jollain tarvoin jyrkentyvät ääriviivoilltaan vaikka vanhuus saattaa leppoistaa ja pyöristää muuten elämänasenteita.

Satakuntalaisten laulussa lauletaan tanakalla poljennolla: "siellä Satakunnan kansa, tyynnä kyntää aurallansa, maata isien"  Juuri tuollaisia vakaita ja työteliäitä isänmaallisia pikkuserkkuja minulla on Kokemäkijoen varrella. Olen heistä yhtä ylpeä kuin Vimpelin Saarikentän laitamien pikkuserkustosta.  Mikä mahtava yhdistelmä!

Pikkuserkku opetti sanonnan: Mitä hyvää Sinulle kuuluu?  Yritänpä pitää mielessä, hänelle kuului hyvää, oli purjentinut ja kierrellyt Amerikoissa sukulaisia tervehtimässä. Mitäpä niitä huonoja kuulumisia veivaamaan.  Osittain se kuulunee satakuntalaiseen luonteenpiirteeseen.  Varautunut satakuntalainen ei hevin ryhdy kipupisteitään erittelemään julkisesti.

Minullekin kuuluu paljon hyvää.  Huonot asiat olen ulkoistanut sairastelublogiin, kunhan ehdin kipujen uusimmat käänteet sinne rekisteröimään.  Odotan jännityksellä ja ilolla Radion Sinfoniaorkesterin tämäniltaista konserttia.  Aluksi on joku RSO:n tilaama kantaesitys, joka voi olla mielenkiintoinen tai sitten ei.  Lopuksi Tsaikovskia, joka on pienestä pitäen ollut mielisäveltäjäni. Jos oikein kaunista on, saatan pikkuisen itkeä tirauttaa.  Pitääpä muistaa ottaa nenäliina mukaan.   Eikä tässä kaikki.  Kapellimestarina on Santtu-Matias Rouvali ja hänen olemuksensa on niin aurinkoinen, että toivottavasti se tarttuu ja valaistumme kaikki. Meillä on Musiikkitalossa sellaiset hassut paikat siinä orkesterin sivussa, että näemme oikein hyvin myös kapellimestarin.  Ja eturivistä näkee lukea soittajen nuotitkin.  Eli jos ei kiinnosta kuunnella, aina riittää katsottavaa.

Muutakin hyvää kuuluu.  Kielot ovat jo nupulla tuossa ihan lähistöllä.  Kieloja en ole poiminut ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen.  Se on ollut sunnnitelmissa jo pitkään ja 63-vuotiaana on hyvä toteuttaa unelmiaan, vai kuinka?

Mitä hyvää Sinulle kuuluu?
Ilahdutan Sinua The Imperialin aulan orkidea-asetelmalla.  Ja itse poimittu kielo kertomassa kevään tulosta.









#RSO #musiikkitalo #purjehdus

lauantai 10. toukokuuta 2014

Kirjoituskuulumiset ja kevätkävelyjä puistoissa

Huomasin, että tällä viikolla tulee kaksi vuotta viimeisen kirjani ilmestymisestä.  Totesin sen vähän haikeana.  Viime viikolla tulin kotiin puolelta öin hyvin väsyneenä ja kipeänä sairaalareissulta.  Kotona tietokoneella oli harvinaisen ilahduttava posti, jossa toivottiin lisää kirjoja.

Ajatus kirjoittamisesta on toki houkutteleva. Se on aika mukavaa hommaa.  Sopii vanhalle ja vaivaiselle kun voi sanoa olevansa ahkera, vaikka ei mitään valmista näy.  Donna Tart juuri kertoi televisiossa kirjoittaneensa 11 vuotta uusinta kirjaansa. Epäilemättä hieno kirja. Minulla kun on enemmäkin äidiltä perittynä sukuvikana kärsimättömyyden ja hosumisen heikkous. 

Eikä minulla nyt enää ole mitään pakottavaa sanomisen tarvetta.  Olenhan saanut tärkeimmät sanotuksi. Ja mielikuvituksettomana ihmisenä en kaunokirjallisuuden päälle ymmärrä.  Että pitäisi omasta päästään keksiä henkilöitä ja sitten keksiä niille jotain tekemistä. Ja sitten kirjallisututkijat voisivat tutkia, millainen henkilö keksitty henkilö oli. Kyllähän me tunnemme Tuntemattoman sotilaan henkilöitä paljon paremmin kuin useimpia oikeasti eläneitä kulttuurihistoriamme merkkihenkilöitä.

Ja kirjoitanhan minä  vielä pikkuisia juttuja.  Muistiliiton Muisti-lehden kolumnistina olen ollut jo vuosia.  Muistihan on niin ihmeellinen asia, että siinä riittää ihmettelemistä. Toinen vakiopaikka on Potilaan Lääkärilehti jonne kirjoitan kerran kuukaudessa Potilaan Ääni-jutun.  Se on Lääkäriliiton ylläpitämä verkkojulkaisu, joka on tarkoitettu potilaille.  Sattunneesta syystä viime aikojen kirjoitukseni sinne ovat olleet matkasairauskertomuksia.  Niinpä voi reissun päällä sairaana ollessaan lohduttutua sillä, että tuleepahan hankittua aineistoa.

Nyt vielä aloittelemme sinne verkkojulkaisuun pientä kirjoitussarjaa, jossa tarkastelemme uusia omahoitosovelluksia sekä potilaan että lääkärin näkökulmasta. Nyt on vaan tullut terveysrintamalle yhtä jos toista vastoinkäymistä, joka viivästyttävät kirjoitustöitä harmittavasti.  Niistä tarkemmin toisessa blogissani Sairaan hyvä potilas. Paitsi en siis ole yhtään hyvä potilas. Olen hyvin huono ja juuri siksi sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, josta voi ottaa opiksi.

Olin keväisellä kävelyllä täällä Arabianrannassa. Katsastin keväisen Tapio Wirkkala-puiston.  Houkuttelevat kivet ohikulkevia vanhuksia levähtämään?  Lasten on ehkä kiva roikkua lampussa.  Eikös Peppi Pitkätossukin tehnyt niin? Puisto maksoi kuulemma toista miljoonaa euroa.  Avajaisissa oli pitkiä puheita televisio paikalla.  Tämä on suomalainen design-puisto.






Jos on käynyt Nizzassa Promenade de Paillon

puistossa, huomaa mikä ero on designilla ja eleganssilla.  Oheisen linkin myötä voi virkistäytyä Paillon-puistossa.