Pikkuserkkuni jäljitti minut soittaakseen. Satu Salosille oli löytynyt 81 puhelinnumeroa. Blogista oli päätellyt osoitteen oikein. Hän soitti välittääkseen terveiset amerikkalaiselta pikkuserkulta, jonka olin takavuosina tavannut. Pikkuserkkku kertoi aloittaneensa puhjehtimisen 63-vuotiaana. Hän oli haaveillut purjehduksesta ikänsä ja totesi, että jos aikoo ehtiä, on syytä aloittaa. Niinpä hän osti purjeveneen ja onkin kolunnut jo Pohjanlahtea pitkin ja poikin. Minulla lienee aika paljon pikkuserkkuja, isälläni oli 67 serkkua (ja vieltä viltin toiselta puolen kai jokunen lisää, mutta niitä ei ennen vanhaan laskettu). En siis suinkaan kaikkia tunne. Pikkuserkkuus on kuitenkin kiinnostavaa, pitäisi oikeastaan tutustua heihin enemmän. On äärimmäisen mielenkiintoista tunnistaa suvun ominaispiirteitä, ja näin aikuisemmalla iällä se vielä korostuvat. Jollain tarvoin jyrkentyvät ääriviivoilltaan vaikka vanhuus saattaa leppoistaa ja pyöristää muuten elämänasenteita.
Satakuntalaisten laulussa lauletaan tanakalla poljennolla: "siellä Satakunnan kansa, tyynnä kyntää aurallansa, maata isien" Juuri tuollaisia vakaita ja työteliäitä isänmaallisia pikkuserkkuja minulla on Kokemäkijoen varrella. Olen heistä yhtä ylpeä kuin Vimpelin Saarikentän laitamien pikkuserkustosta. Mikä mahtava yhdistelmä!
Pikkuserkku opetti sanonnan: Mitä hyvää Sinulle kuuluu? Yritänpä pitää mielessä, hänelle kuului hyvää, oli purjentinut ja kierrellyt Amerikoissa sukulaisia tervehtimässä. Mitäpä niitä huonoja kuulumisia veivaamaan. Osittain se kuulunee satakuntalaiseen luonteenpiirteeseen. Varautunut satakuntalainen ei hevin ryhdy kipupisteitään erittelemään julkisesti.
Minullekin kuuluu paljon hyvää. Huonot asiat olen ulkoistanut sairastelublogiin, kunhan ehdin kipujen uusimmat käänteet sinne rekisteröimään. Odotan jännityksellä ja ilolla Radion Sinfoniaorkesterin tämäniltaista konserttia. Aluksi on joku RSO:n tilaama kantaesitys, joka voi olla mielenkiintoinen tai sitten ei. Lopuksi Tsaikovskia, joka on pienestä pitäen ollut mielisäveltäjäni. Jos oikein kaunista on, saatan pikkuisen itkeä tirauttaa. Pitääpä muistaa ottaa nenäliina mukaan. Eikä tässä kaikki. Kapellimestarina on Santtu-Matias Rouvali ja hänen olemuksensa on niin aurinkoinen, että toivottavasti se tarttuu ja valaistumme kaikki. Meillä on Musiikkitalossa sellaiset hassut paikat siinä orkesterin sivussa, että näemme oikein hyvin myös kapellimestarin. Ja eturivistä näkee lukea soittajen nuotitkin. Eli jos ei kiinnosta kuunnella, aina riittää katsottavaa.
Muutakin hyvää kuuluu. Kielot ovat jo nupulla tuossa ihan lähistöllä. Kieloja en ole poiminut ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen. Se on ollut sunnnitelmissa jo pitkään ja 63-vuotiaana on hyvä toteuttaa unelmiaan, vai kuinka?
Mitä hyvää Sinulle kuuluu?
Ilahdutan Sinua The Imperialin aulan orkidea-asetelmalla. Ja itse poimittu kielo kertomassa kevään tulosta.
#RSO #musiikkitalo #purjehdus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti