sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Oliko Kittilägate kulttuurikuplan poksahdus?

Kipaisin kävelylle kadun yli Kumpulan puolelle. Punaviherkuplan ytimeen. Olen tosi iloinen Pirkko Saision ja Krista Kososen persukommenteista.  Kyllä he aitoja älykköjä ovat.  Koskaan aiemmin ei oltu osattu pukea sanoiksi eriarvoistumisen ydintä.  Tuloerojen lisäksi tulee mieleen ajatteluerot. Tarvitsemme kaupunkeja rahoittamaan valtionapuina maaseudulle niin tienpitoa kuin terveyspalveluja. Kosonen lausuntoaan pehmenteli tarkoittaneensa vain, ettei tunne yhtään perussuomalaisia äänestänyttä.

Kulttuuriälyköt osaavat tissutella viiniään sillä tavoin somasti, ettei televisiokameraan päihtymys etene.  Paitsi mitä Arhinmäen nukahdus MM-jääkiekossa, mutta sehän on sellaista tervehenkistä kulttuurikänniä, toisin kuin Hakkarainen pullon suusta juomassa. Myös Silvia Modig oli aika paiskeessa vaali-iltana, että osataan sitä täälläkin.

Minulla on Kittilässä myös persuystävä.  Pidän häntä suuressa arvossa. Hän tekee uskomattoman paljon vapaaehtoistyötä vanhusten ja muidenkin apua tarvitsevien avuksi.  Eikä ole edes ehdolla missään vaaleissa. Tänään hän aloitti facebook-päivityksensä:"Ja tästä se mökkiaamu alkoi....susi jölkötteli äsken tuosta ikkunan alta 50 m :n päästä....ilmeisesti yöllä koira jo haukkui sitä."  Ei näy susia Kumpulassa punaviherpihoissa, korkeintaan citykani.

Täällä Helsingissä pääsen bussilla tai ratikalla kivasti Musiikkitaloon perjantaisarjan kausikortillani Radion sinfoniaorkesteria kuulemaan. Kittilän syrjäkylille ei bussit kulje. Mutta eipä ole sinfoniakonserttejakaan.  Sen sijaan syrjäkylillä osataan soittaa. Persut ja kepulaiset tekevät ite-taidetta, soittavat, laulavat, lausuvat ja näyttelevät.  Täällä etelässä nautimme laitospunaviherkorkeakulttuuria verovaroin subventoituna. Syrjäseuduilla harrastetaan kulttuuria - innolla ja ilolla.

Sipilällä onkin tuloerojen ja kestävyysvajeen lisäksi tasapainotehtävä: kaupungeista pitää riittää punavihreää ja porvarirahaa tienpitoon, siltarumpuihin ja muuttotappiokuntiin jääneiden vanhusten hoivaan.  Ennen Kososen ja Saision ulostuloa en olisi ymmärtänytkään, miten iso kuilu meillä onkaan.  Persuilta ja kepulaisilta tarvitaan puolestaan ymmärrystä kaupunkien laitoskulttuurin kustannuksiin.

Oikeastaan kai puheet Lex Kittilästä onkin pohjimmiltaan tätä samaa kuplaa:  puna- tai sinivihreä korkokengistä ja samppanjasta tykkäävä kunnanjohtaja ei edes hyvin koulutettuna ja kielitaitoisena ihmisenä oppinut puhumaan samaa kieltä persujen ja kepulaisten kanssa.  Kulttuurieroja on niin monessa paikassa.

Tyttäreni Bhutanissa oli eilen herännyt maan tärinään, Nepalin järistys tuntui siellä asti.  Runsaan kuukauden päästä mekin matkustamme sinne. Sairasteluhavaintojani voi siis lukea toisesta blogistani josta onki tullut suositumpi kuin minä itse...
Kuvassa punaviherkuplaa parhaimmillaan.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

En halua äijäfeminismiä enkä pekonipastaa

Kävimme 1/2-vuotispäivillä Pariisissa.  Olettehan lukeneet ihmeellisistä ranskalaisvauvoista, jotka nukkuvat yönsä aamuun asti.  Joille luetaan iltasatu ja jotka sitten jäävät itsekseen jokeltelemaan kunnes nukahtavat.

Perheellämme on traditio lounastaa La Truffieressa .  Viiden ruokalajin lounas 40 euroa ja vakuutan, joka sentin väärti.  Illalla on sitten kalliimpaa. Kuvassa pääsiäissesongin alkuruoka, marinoitua parsaa, (en muista minkä merkkistä kalaa) ja yhtä jos toistakin.  Ranskalaiskokkauksessa on nyt muotia vaahdot ja emulsiot. Ja kyllähän he osaavat. Fyysikkolapseni muuten tutkii, voisiko betonia vaahdottaa.  Olisi kevyempää ja lämpöeristeet tulisivat kaupan päälle.  No, ravintoloissa ainakin onnistuvat vaahdoissaan mainiosti. 

Lapsenlapsi oli mukana jo kolmatta kertaa.  Hyvässä ravintolassa otetaan vauvat vastaan oikein lämpimästi. Eleonor tarkkaili aktiivisesti ympäristöään tai leluaan, hymyili ja vähän jokelteli.  Ei itkua eikä kitinää.  Kaikki saivat syödä ihan rauhassa.

Pariisissa tyttövauvoilla on mekot.  Niinhän me suomalaismummut aina kuolaamme lastenvaatekaupoissa Etelä-Euroopassa.  Kun on niin ihania vaatteita. Ja ne kauniit vaatteet ovat laadukkaita ja paljon halvempia kuin Suomessa myytävät harmaanruskeanvihreät sukupolvineutraalit äitiyspakkaustrikoot. Olisiko tämä sitä Rinteen äijäfeminismiä vauvasta vaariin? Vanhusten sairaalatrikoothan ovat yhtä virttyneitä ja rumia.

Kävimme hakemassa Eleonoran perhepäivähoidosta. Tilastotieteilijät pystyisivät varmaan laskemaan, mikä on todennäköisyys, että perhepäivähoitajan kolmesta hoidettavasta kahden äiti on fysiikan tohtori. Hauska yhteensattuma kuitenkin. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että lasten tarhaamisen sijasta perhepäivähoito pitäisi palauttaa kunniaan.