sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Liian vaativa haaste ja isänpäivähaikeutta


Facebookissa on kiertänyt ihan hauska haaste. Kuva kirjan kannesta, yksi kerrallaan ilman selityksiä. Otin haasteen vastaan. Tosikkona epäonnistuin. En osaa valita. Eikä minulla ole tärkeimpiä kirjojani kuvattavaksi.

Meillä kotona ei kirjahyllyssä juuri kaunokirjallisuutta paljon ollut. Isän joululahjaksi saamiaan sotakirjoja. Terekille ja takaisin, Berijan tarhat, Unto Parvilahtea ja Niilo Lauttamusta, kaikki tuli luettua.  Niitä ei lapsena oikein ymmärtänyt. Vasta nyt tulee ajatelleeksi.  17-vuotiaana - siis ihan lapsisotilaana - hän lähti vapaaehtoisena rintamalle. Pitääpä käydä kirjastossa. Lukea niitä uudestaan isää ajatellen ja muistaen. Rakas, juoppo ja toisaalta niin kiltti isäni. Joka lähti lankomiehen kanssa jänismetsälle.  Sai jäniksen tähtäimeen, mutta ei pystynyt ampumaan. Ei tullut isästä metsämiestä. Rintamalla kuitenkin piti tehdä niin kuin käskettiin. Tuntemattoman sotilaan tietysti luin.  Mutta se on alkanut elämään omaa elämäänsä bisneskouluttajien stereotyyppilammioina. 

Hyllyssäni ei ole tallella tärkeitä kirjojani. Kaikkein tärkein - W. Somerset Maghamin Veitsen terällä On Razor's edge tuli kirjaimellisesti luettua puhki. 1970-luvun Penguin Books pokkarin sivut jo irtoilivat. Samoin on käynyt Agatha Christieilleni.  Kaikki on luettu: oli aika ennen Englannissa asumista ja aika sen jälkeen. Hienovireiset säätyerot avautuvat hauskalla tavalla.

Mieluisissa kirjoissa on sellainen vika, että niitä tulee helposti suositelleeksi ystävilleen. Tämä kiinnostuu ja lainaa. Palauttaminen sitten unohtuu.  Eilen muistin, että teini-iässä Tolstoin Ylösnousemus tuli luettua ainakin kahteen kertaan. Pitänee katsoa, mikä siinä silloin mahtoi osua.

Eniten minuun on vaikuttanut Anni Polvan Tiina.  Sain sen ensimmäisen Tiinan 7-vuotiaana joululahjaksi ja se oli ensimmäinen oma "oikea kirjani".  Ihailin niin Tiinaa, hän oli aina reipas ja rehellinen, oikeudenmukainen ja puolusti heikompiaan. Tiinallakin oli isoveli. Tiinan isä ei juopotellut koskaan.

Anteeksi Stella, että en osannut vastata haasteeseen.  Tällainen selittelijä minä olen.Otin silti muutamia kuvia. Aivokirjoja on monta metriä ja niitä oli hyödyllistä lukea. Textbook of Psychiatryssa on 1700 sivua. Sen luin aikanaan moneen kertaan, kun ajattelin, että täytyy olla päässä vikaa. Sieltä ei löytynyt.