sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Ihmeparanemista Monet'n lumpeiden äärellä Givernyssä

 Puolison kanssa toteutimme toiseksi viimeisen matkamme (viimeinen matka kai on sitten jotain muuta) ja pääsimme Pariisiin ja Claude Monet´n puutarhaan Givernyssä.

Olinhan nähnyt maailman museoissa vuosien saatossa monet lumpeenkukkataulut.  Jossain matkailuohjelmassa näin pätkän Givernystä ja tuumasin - tuollapa haluaisin käydä. 

Etukäteen pelotti matka - emmehän olleet vuosiin matkustaneet minnekään. Epäonnistuneiden lonkkaleikkausten takia Potkulautamiehen kävely on ollut hyvin hidasta ja kivuliasta.  Viikko ennen matkaa harjoittelimme 340 metrin matkaa lähiravintolaan.  Jo 50 metrin kohdalla piti pysähtyä ensimmäisen kerran, matkaan kului lähes puoli tuntia.  Rakas ystävämme Helena onneksi ompeli pieneen kangaskassiin mahtuvan pehmustetyynyn, jonka turvin pystyi kivuttomasti istumaan. 

Jonotin Finnairin puhelinpalveluun 38 minuuttia, että saisin varmistuksen siitä, että lentokentillä on pyörätuolikuljetus.  Onnistuihan se. Kentillä tarvittiin tuhansia askeleita.  Rakas tyttäremme oli suunnitellut matkan logistiikan siten, että pisin pakollinen kävelymatka oli alle 400 metriä.  Suuri idea oli siinä, että askeleet säästettiin ihaniin paikkoihin, ei lentokentän loputtomille käytäville.

Kun saavuimme Givernyyn, matkaa parkkipaikalta puutarhaan oli 300 metriä, postikorttimaisemaa ruusuköynnöksineen sekin. Puutarhassa parkkeerasimme Potkulautamiehen pankille kuuluisan lammen lähettyville.  Eikö mitä, puutarha oli niin kaunis, että Kari halusi kävellä ja kävelyä tuli päivän aikana enemmän kuin kertaakaan yhtenä päivänä ensimmäisen lonkkaleikkauksen jälkeen. Salaisuus toki siinä, että kipulääke pitää ottaa etukäteen eikä vasta sitten, kun kipu tulee sietämättömäksi. Puutarhan kauneus ja silmiä hivelevät värisinfoniat tekivät ihmeitä niin mielelle kuin nivelille. 

Tulimme siis virkistyneinä koti-Suomeen.  Ei tainnutkaan olla viimeinen ulkomaanmatkamme. Haaveilemme jo Givernystä ruskan väreissä Ellan syysloman aikana. Claude Monet oli suuri taiteilija myös puutarhaa rakentaessaan. 





sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Menneisyydenhallintaa Nato-hakemusta odotellessa


Kaikissa Euroopan maissa yleisradioyhtiöt soittivat samanaikaisesti John Lennon Give peace a chance. Kuuntelin sitä ja itkin.  Hyvässä turvassa. Samaan aikaan Ukrainaa pommitetaan ja se taistelee vapautensa ja Euroopan puolesta. Ainakin itkiessäni olin enemmän eurooppalainen kuin suomalainen. 

Kuvassa olevan kirjan kirjoittaja on entinen taistolainen. Kirja kuvaa myös venäläisterroria Iivana Julmasta Stalinin kautta Putiniin. Minulle se ei ollut niin uutta, kotona oli kirjahyllyssä Arvo Poika Tuomisen kirjat ja Vankileirien saaristot on aikanaan luettu. Isä ja äiti olivat sotaveteraaneja, eikä meillä kotona tykätty Neuvostoliitosta eikä Kekkosesta. Nuorempana suomettuneesti ajattelin, että olen hiljaa vaan ja teeskennellään sitä ystävyyttä ja yhteistyötä. 

Takavuosina hybridivaikuttamisen sijaan oli silloinkin kaikilla omat kuplansa: joka maakunnassa ilmestyi oma sanomalehti porvareille, maalaisliittolaisille, demareille ja kommunisteille. Vähitellen demarien ja kommunistien lehdet näivettyivät tilaajien ja lukijoiden puutteeseen. Puolueet toki säilyttivät elinvoimansa, kommunistit Moskovan ja demarit CIA:n tuella. 

Tunnen yhden ihmisen (entinen ystävä), joka vastustaa rokotteita ja Facebookissa lähes päivittäin kampanjoi. Oli käynyt Convoy-mielenosoituksessa ja kertoi, että siellä oli mukavia ihmisiä.  Tämä kuvaa kuplien tiiviyttä.  Hän on ainoa tuntemani rokotevastustaja. Nyt pitää epäillä, lieneekö myös Venäjän trolli. Mutta Suomessa saa olla kaikenlaista mielipidettä Ano Turtiaisesta lähtien.  Meillä kun mielipiteen vapaus, riippumaton oikeuslaitos, korruptoitumaton poliisi ja ihmisoikeuksia pidetään arvossa.  Tässä maailmantilanteessa joku Päivi Räsäsen oikeusprosessi tuntuu aika toisarvoiselta. 

Tuoreen Ylen mielipidetiedustelun mukaan 53 % suomalaisista kannattaa Natoon liittymistä.  Naisissa on enemmän jäsenyyden vastustajia. Miehet ovat enimmäkseen olleet armeijassa ja saaneet siellä tietoa maanpuolustuksesta. Naisille ei samaa tietoa ole systemaattisesti opetettu, ellei ole käynyt armeijaa tai ole hierarkiassa niin korkeassa asemassa, että huolittaisiin maanpuolustuskurssille. 

Olen nuoruudessani saanut kyllä paljon maanpuolustuksellista yksityisopetusta: minulle hyvin läheinen ja rakas Harry-setäni oli everstiluutnantti ja vaivautui väittelemään teini-ikäisen rauhanaktivistin kanssa tuntikausia.  Meillä oli hienoja keskusteluja, joiden aikana selvisi, miksi ja miten maatamme puolustetaan. Ei ole tarvinnut mielipiteitä vaihtaa sen koommin.  Sillä lailla helppoa.

Rauhanaate on tosi hieno. Jos Putin päättäisi hyökätä Suomeen, olisi tietysti mahdollista olla panematta vastaan.  Ei olisi sotaa, jäisi Putinin terrori, jossa toisinajattelusta saa 15 vuoden vankeustuomion. Me naiset osaamme kyllä pitää suumme kiinni. Ja meillä vanhoilla ei ole enää niin väliä.  

Eihän tästä ole kuin runsas vuosi, kun kauhistelimme, että Trumpilla on käytössään ydinase.  Ei ollenkaan huomattu huolehtia kaikesta siitä, mitä Putin hääräsi tuossa lähinurkilla ihan systemaattisesti, ensin tapetaan yksittäisiä toimittajia, sitten poliittisia vastustajia, vähitellen tapetaan vapaa tiedonvälitys ja sitten ollaankin jo diktatuurissa. Nyt sitten pitää valita kahden pahan väliltä.

Nyt haluamme kaikki tukea Ukrainaa ja tehdään kaikki, mitä voidaan.  Sen lisäksi tarvitaan myös demokratiaa ja sinnikästä mutta epäkiitollista työtä ihmisoikeuksien ja vapaan tiedonvälityksen puolesta.  Naisillekin riittää tätä rauhantyötä aivan kaikille. 

Nato olisi hyvä pelote Putinille.  Harmi, että venäläisillä on noin huono herraonni kerta toisensa jälkeen. Eivät kansandemokratiassa päässeet harjoittelemaan demokratiaa tarpeeksi.

Koska meillä onneksi on mielipiteen vapaus ja vapaa tiedonvälitys, toivonkin, että sopuisasti voisimme sodasta puhua vaikka oltaisiin eri mieltä. 


sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Pariisiin mennään - jos Jumala suo ja korona sallii

On ollut radiohiljaisuutta. Jollain tavoin tämä aika on tylsistänyt myös mieltä.  Ystävä kertoi käyneensä blogia katsomassa, ja kysyi, olenko lopettanut.  

Aikanaan aloitin tämän jo yli 10 vuotta sitten.  Silloin luulin, että olen nopeasti dementoitumassa.  Oli tehty testamentti, hoitotahto, edunvalvontavaltuutus.  Hautajaisvirretkin oli valittu.  

Ja tässä minä vielä ketkuttelen. Viime vuosi oli kyllä tämän vuosituhannen vaikein jaksamisen kannalta. Ja kun on sekä monta perustautia että myös kunnioitettavan 70 vuoden rajapyykin ylitys takana, voimat hupenevat herkästi.  Eikä koronan pelossa eristäytyminenkään ole hyväksi ollut. 

Kaikki ryhmäliikunnat ovat olleet tauolla.   Eipä silti, en olisi jakanutkaan.  Elokuussa yritin 60+ Pilatesta, ennen kuin päästiin puoliväliin, meni taju kankaalle. Näiden vanhojen tautien lisäksi on ollut monenlaista infektiota, antibioottikuureja on tarvittu viisi kertaa.  

Kunnes sitten tammikuussa vähitellen huomasin jaksavani vähän paremmin.  Olen käynyt kuntosalilla, jopa hiihtämään pääsin kerran ennen kuin lumet sulivat. Matkaa kertyi vain vajaa kilometri.  Ehkä olisin jaksanut hiukan enemmän, mutta pitää myös päästä takaisin. Ja viime viikolla uusi yritys Pilatesta - jaksoin koko tunnin!

Tästä voisi kuvitella, että olen joku urheiluhullu.  En ole.  Mutta kun on ikää ja tauteja, niin on pakko. Kuntoilussa on kuitenkin se hyvä puoli, että siitä tulee hyvä mieli. Ja pitää jaksaa innostua vajaan kilometrin hiihdosta.  En ole pariin vuoteen jaksanut edes ottaa suksia esille. 

Meillähän on liikkumisen kanssa enemmänkin haasteita.  Potkulautamiehelle kävely on hyvin vaikeaa ja hidasta.  Silti lähdemme Pariisiin, tytär on suunnitellut reitit niin, ettei kävelyä tule kerralla 150 metriä enempää. Takseja kun on Pariisissakin.  Aiomme käydä kolmen tähden Michelin ravintolassa, ja Givernyssä haluan nähdä niitä Claude Monetin lummetaulujen maisemia. 

Jos Jumala suo ja Korona sallii. Ennen muuta on hienoa, kun ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen on jotain, mitä odottaa.  Silloin pari vuotta sitten koronan yllättäessä yhtäkkiä peruttiin koko tulevaisuus.