Viime yönä palasimme Assisista viikon matkan jälkeen. Olinhan myös viime vuonna enneagrammikurssilla siellä. Voi, miten kiinnostavia ja hienoja persoonallisuuksia olikaan matkaseurana. Luultavasti on niin, että ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet paremmasta itsetuntemuksesta, ovat ylipäänsä tavallista mukavampia. Ei siinä sen kummempaa ole. Tietysti me kaikki voisimme oitis keksiä ihmisiä, joiden olisi tarpeen kehittää persoonallisuuttaan pyöreämmäksi. Mutta hehän ovat omasta mielestään niin hyviä, etteivät tarvitse oppia.
Asuimme fransiskaanisisarten luostarissa. Kyllä, siellä oli kaikki mukavuudet, jopa ilmastointi. Onneksi ei nettiä eikä televisiota. Kävimme pari kertaa ravintolassakin syömässä vaihteen vuoksi. Ravintolaruoka oli ihan hyvää, mutta siitä puuttui rakkaus. Luostarin ruoka oli hyvää, yksinkertaista ja huolella tehtyä. Ja rakkaudella tarjoiltua.
Anna-Maija Raittilan retriiteissä Fransiskus Assisilaisesta oli jo aiemmin tullut suosikkipyhimykseni. Vai olisiko modernimpaa sanoa pyhis, jos kerran on pahiksiakin. Kuka on Sinun suosikkipyhiksesi? Tai pyhimyksiä ei kai voi fanittaa samalla tavoin kuin jotain Idols-tähtiä, Kimi Räikköstä ja sen sellaisia. Tai seurata pyhistwiittejä.
Pyhiinvaellus oli onnistunut. Fransiskuksen jalanjäljissä (toki hyvän oppaan johdolla) oli hyvä ajatella. Sattuneesta syystä juuri nyt oli ajankohtaista miettiä omaa suhdettaan luontoon. Kaiken globalisoituneen törsäilyn keskellä voi käydä arvokeskustelua itsensä kanssa. Fransiskushan piti ensimmäisen saarnansa linnuille. Luonnonsuojelun uranuurtaja.
Meillä oli Karin kanssa ilo tutustua englantilaiseen fransiskaaniveljeen, joka kertoi hauskoja sisäpiirijuoruja uudesta paavista. Minullehan ei kuulu hiukkaakaan katolisen kirkon sisäiset asiat, mutta uusi paavi kuulostaa hyvältä tyypiltä. Kerrotaan nyt vaikka tämä: Vatikaanissa on sveitsiläiskaarti paavin henkivartijoina. Kaartilainen seisoo paavin oven vierssä aina vartiossa. Paavi Fransiskus I oli pyytäyt kaartilaista istumaan. Koska tämä ei ollut uskaltanut, paavi oli hakenut tuolin ja käskenyt istumaan siihen ja hakenut kaartilaiselle vielä kahvikupin.
Palasin pyhiinvaellukselta hitusen viisampana ja toivon mukaan rahtusen nöyrempänä. Sanomme niin kepeästi jonkin asian tekevän hyvää sielulle. Assisissa sielulleni tehtiin hyvää. Lempeää hyvää, ei velvollisuudentuntoista päivän hyvää tekoa, pelkkää hyvää. Siellä saattoi hetkittäin aistia silkkaa hyvyyttä, auringonlaskun säteissä, pääskysten lennossa, vanhan nunnan lempeänviisaasta hymystä.
Mutta epäilemättä jo huomenna olen palannut arkiseen todellisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti