Tilinpäätösaika ja uuden alku

Entisinä aikoina vuodenvaihde oli hektistä aikaa.  Esmerkillähän oli toistakymmentä tytäryhtiötä. Tilinpäätöksiä oli seitsemällä eri kielellä ja vielä useammalla kirjanpitojärjestelmällä ja monenkirjavin verolaein. Vasta vapautuneen Venäjän aloitteleva kirjanpitolainsäädäntö oli kauniisti sanoen mieliinpainuva kokemus. Tilintarkastajalla oli tapana sanoa: Näitä osaa harva lukea ja vielä harvempi kirjoittaa.  Otin sen kemplimettina.

Enää ei onneksi tehdä tilejä euroissa. Sen sijaan voi laskea kuluneen vuoden voitot ja tappiot. Saan olla nöyrällä ja kiitollisella mielellä elämälle. Kiitollisin olen rakkaista lapsistani, joista saan olla niin iloinen ja ylpeä.  Jos haluaa tarkemmin perehtyä asiaan, voi ostaa tammikuun Gloria-lehden ja lukea enemmän Annamarin ja vävypojan elämästä.  Siellä Bhutanissa saimme olla mukana juhlallisuuksissa.  Haikeana jään ikävöimään sankarikoiranpoika Artoa, johon ehdin niin kovasti kiintyä.  Vapaasti korkeassa ilmanalassa kulkemaan tottunut koira ei ehkä voisi asustaa missään toisessa maassa.

Pariisissa tuli käytyä useammankin kerran. Lapsenlapsi on tietenkin mummin ja vaarin silmäterä ja aurinko.  Nyt pikku Eleonor on saamassa oman huoneen ja muuttoavuksi olemme lähtemässä. Potkulautamies laittoikin pikkuneidin Lapin vierailusta blogiinsa kuvan.

Kuluneen vuoden tautisaldo oli mittava, lääkärissäkäyntejä oli kymmeniä. Taudeista kiinnostuneet voivat lukea Sairaan hyvä potilas-blogiani. Kirjoittamistyöt ovat jäämässä hiukan vähemmälle. Minulla tuntuu aina olevan joku hyväntekeväisyyshanke meneillään.  Nyt alkaa taas uusi yhdistys, Suomen Ultraharvinaiset ry. Toivottavasti voin olla sen kautta avuksi muille erittäin harvinaista tautia sairastaville.  Verkkosivut avautuvat lähipäivinä.

En tee Uuden Vuoden lupauksia, olen jo oppinut, että en voi luottaa itseeni. Jos ei petä päättäväisyys, jaksaminen ja terveys ei aina ole omissa käsissä.  Niinpä olen kuin suomalainen edustusurheilija: teen parhaani ja katsotaan, mihin se riittää.

Hyvää Uutta Vuotta ja armeliasta asennetta elämään.
Kuvassa Arto autoilee.

Kekkonen, Koivisto ja bhutanilaisdiplomatia

Bhutanin matkamme hauskin paikka oli Gangtey Palace. Se on edelleen saman suvun hallinnassa, entinen palatsi, joka on hienovaisesti muutettu hotelliksi.  Kodikas tunnelma on säilynyt. Palatsin temppelissä järjestettiin monivaiheinen ja värikäs hääseremonia. Iltapäivällä ohjelmassa oli kansantanssiesityksiä. Ikimuistoinen tapahtuma.

Tällä kertaa meillä oli ilo tutustua palatsin rakastettavaan ja huumorintajuiseen omistajapariskuntaan. Madame on intohimoinen puutarhuri ja palatsin puutarha onkin maan hienoin.  Hän on onnistunut yhdistämään brittipuutarhataiteen Bhutanin omaan kulttuuriin silmiähivelevän kauniiksi taideteokseksi.

Isäntä (neljännen kuninkaan serkku) Togye Sonam Dorji kertoi, ettei koskaan etukäteen tiedä, mitä kannattaa opiskella.  Hän oli opiskellut ranskaa.  Kun Bhutan perusti suurlähetystön Genevaan, Dorji valittiin tehtävään. Vaatimattomasti hän selitti, ettei ollut muita ranskankielentaitoisia käsillä. Genevessä hän oli myös ensimmäinen Bhutanin suurlähettiläs Suomeen.

Mauno Koivistolla on hänen mielestään maailman suurin käsi, niinpä kädenpuristus jäi elävästi mieleen.  Bhutanin ulkoministeriössä on opiskeltu tarkkaan Kekkosta ja hän tiesi Kekkosesta valtavan paljon.  Aluksi vähän ihmettelin, mutta onhan se selvää: voi ottaa oppia siitä, miten pärjätään suurten maiden pikkuruisena naapurina. Kekkosta arvostetaan Bhutanissa, tuota ei olisi heti tullut ajatelleeksi.

Sekä Bhutanissa että Intiassa ällistytti nuorten miesten vauvainnostus.  Tietenkin Eleonor (8 kk) on tyrmäävä hymyillessään leveästi kaikilla kolmella hampaallaan ja innokkasti läpsäyttää ylävitosen  kaikkien halukkaiden kanssa.  Ihmiset ottivat satoja valokuvia Ellan kanssa, ravintoloissa, lentokentällä, passijonossa...   Suomessa olemme tottuneet, että vanhat tädit innostuvat vauvoista, mutta että myös parikymppiset nuoret miehet olivat aivan lumoutuneita vauvan hymystä.  Ellan kanssa oli kiva kulkea Intian tunnetusti tylyn ja ja byrokraattisen passitarkastuksen läpi.  Passintarkastajat viereisiltäkin luukuilta hylkäsivät jononsa ja tulivat Ellaa ihailemaan.  Erikoinen, mutta hauska kokemus.  Kännykkä oli vielä lennon jälkeen sammuksissa, etten ehtinyt itsee ottamaan kuvaa!

Matkaan osui - kuinkas muuten sairastelua,  mutta siitä kerron toisessa blogissani..

Onnellisuuskoulussa oppimisen iloa

Positiivinen psykologia on vahvasti tulossa.  Kuvassa näkyy 17. väylän greeni, joka on mainiossa kunnossa ja 20 asteen aurinkoisessa kelissä pelailin (tosin vain 9 reikää). Etelässä kai sataa ja ihmiset kärsivät sääherkkyydestä.  Minäkin olen sangen sääherkkä, kun aurinko paistaa sopivasti ja käy lempeä tuulenvire, elämä tuntuu hyvältä. Jos joka päivä olisi yhtä hyvät kelit, ei tästä osaisi riemuita tällä tavoin.

Pelissä oli ehkä tämän vuosituhannen parhaita lyöntejä. Lihasmuisti on ihmeellinen asia, joissain oivallisissa olosuhteissa lyönti onnistuu, pallo menee pitkälle ja juuri sinne, mihin tähtäsit. Osumasta kuuluu täsmälleen oikea napsahdus. Swingin jälkeen huomaa seisovansa täsmälleen oikeassa loppuasennossa.  Käännyin takaisin seiskalta ja pelasin kaksi reikää yksin. Tai tarkemmin ottaen kaksin. Winchesterissä perheellämme oli erityinen onni saada golftunteja David Milleriltä.  Miller oli aikanaan pelannut ja pärjännytkin European tourilla. Niinpä kuuntelin mielessäni Millerin puhetta.

Olin jo pitkään ollut sairastelevainen ja nähnyt niin monta fysioterapeuttia ja lääkäriä, joiden tehtävänä oli Kelaa varten luetella kaikki minusta löytämänsä viat.  Kuin koulussakin entisinä aikoina korjattiin kokeet ja niistä näki sitten vain opettajan punaisella merkitsemät virheet.  Miller aloitti tunnin ja sanoi: "Lyö muutama pallo".  Sitten hän katsoo, mikä osa swingistä toimii.  Ja sitten "we will build on what you have got".   Eli rakennetaan sen päälle, mikä toimii, ei haeta virheitä.

Tässä on onnellisuuskoulun ensimmäinen oppitunti.  Minähän olen pätevöitynyt onnellisuudessa käytyäni Bhutanissa kaksi kertaa.  Nyt kun ulkomaan uutiset ovat pelkkää sotaa ja terrorismia, Bhutanista kuuluu hyvää.   Siellä UNDP opettaa kansalle demokratiaa ja hallinnon läpinäkyvyyttä. Ja koska viisas lapseni tekee siellä työtä, niin voi luottaa, että tuloksia syntyy.

Onnellisuudessa on se mielenkiintoinen ominaisuus, että se ei ole sattumaa.  Onnellisuustyötä voi tehdä niin Bhutanissa kuin omassa päässään tai omassa kehossaan. Hyvä golflyönti edellyttää tasapainoa, painonsiirtoa, kehon hallintaa, ajoitusta, koordinaatiota.  Olen kohta kaksi vuotta tehnyt säännöllisesti Method Putkisto-syvävenyttelyä.  Se on vähän kuin Pilatesta mutta ehkä hieman analyyttisempää.  Siinä voi käyttää myös aivojaan. Olen ollut vuosien saatossa niin monenlaisen jumppaohjaajan tunneilla, että voin melkoisen syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että Jenny Karkulahti-Miettinen Arabianrannassa  on ylivertaisen hyvä ja vielä mukava.

Tästä pääsemme onnellisuuteen: loisteliaat golf-lyönnit eivät olleet onnenkantamoisia, niissä oli mukana David Millerin opetusta ja Jennyn tunneilla ja omalla työllä takaisin saatua vartalon hallintaa. Niinpä onnellisena olen kiitollinen hyville opettajille mutta voin myös olla tyytyväinen itseeni. Olen tehnyt töitä, ja tänään iloitisn työn tuloksista.  Kaunis sää ja kaunis kenttä ja hyvä seura oli mielialalääke.