Pidättekö Kekkosesta?

Kävin Tamminiemessä. Ehkä olen käynyt siellä aiemminkin. Tai sitten Kekkosen kodin yksityiskohdat on niin moneen otteeseen esitelty lehdissä, että kaikki näytti aika tutulta. Kuvassa Kekkosen työpöytä.

Olen ikäluokkaa, jolle presidenttinä oli Kekkonen liki 30 vuotta.  Kekkonen oli luonnonvoima, kuin räntäsade tai helle, jota vaan oli siedettävä. Lapsina me pelkäsimme kolmatta maailmansotaa. Berliinin muurin murtumisen jälkeen oli suvantovaihetta.  Kekkonen kävi Peurungassa kuntotestissä ja esiintyi kuvassa ilman paitaa.  Nyt on naapurimaassakin paidattomana esiintyvä presidentti. Mitenkähän Kekkonen olisi Putinin kanssa seurustellut.  Putin kun ei ole laulu- ja ryyppymiehiä.

1950-luvulla syntyneelle Tamminiemi on elämys. Rakennus on kaunis, sisustus on tyylitöntä, suorastaan mautonta.  Yksi hyvä Särestöniemi, yhtään muista tauluista en huolisi seinälleni.  Alakerran salissa valtava flyygeli, jota oppaan kertoman mukaan ei kukaan soittanut.  Sen hän oli saanut lahjaksi Itävallasta. Viehättävin paikka on ruokasalin ja keittiön välinen tarjoiluvälikkö.  1950-luvun keittiönkalusteet muistuttavat lapsuudesta: juuri tuollaisia vaarin verstaassa valmistettiin.

Tamminiemessä on kaikki Kekkosen aikakauden ökyilyrekvisiitta esillä, lisänä on runsaasti monenmuotoisia ja -kokoisia veistoksia. Varsinkin Neuvostoliitosta saadut lahjat ovat hyvin esillä. Kekkosen tyylitajuun sopiikin mainiosti näyttely Anne Pohtamon missiajan iltapuvuista.

Tuli vähän haikea olo.  Samanlaista, kun lapsena ymmärsi, että joulupukki ei ole totta. Jospa Kekkonen ei ollutkaan suurmies, opintielle ponnistellut lahjakas savupirtin poika, vaan ihan tavallinen vallanhimoinen nousukas?  Toki hyvällä menestyksellä. 

Suosittelen lämpimästi käyntiä Tamminiemessä. Siellä on hyvä käydä tunnesyrjä edellä, tekemään aikamatkaa lähihistoriaan. Mitä tunteita nousee pintaan? Ehkä voi päivittää myös ajatuksensa Mannerheimista. Vanhenemisen rikkautta on sekin, että tulee uusia näkökulmia vanhoihin asioihin.

Isoveli valvoo taas.  Kun laitan tähän tunnisteisiin Putin, parin vuorokauden sisään blogissa on kova lukijapiikki - Venäjältä.  Heippa vaan teillekin sinne Pietarin toimistoonne.  USA:n virasto, Google&k:nit on nopeampi, siellä NSA:n hakukone tekee tarkistuksensa ihan sekunneissa.

Kekkonen, Koivisto ja bhutanilaisdiplomatia

Bhutanin matkamme hauskin paikka oli Gangtey Palace. Se on edelleen saman suvun hallinnassa, entinen palatsi, joka on hienovaisesti muutettu hotelliksi.  Kodikas tunnelma on säilynyt. Palatsin temppelissä järjestettiin monivaiheinen ja värikäs hääseremonia. Iltapäivällä ohjelmassa oli kansantanssiesityksiä. Ikimuistoinen tapahtuma.

Tällä kertaa meillä oli ilo tutustua palatsin rakastettavaan ja huumorintajuiseen omistajapariskuntaan. Madame on intohimoinen puutarhuri ja palatsin puutarha onkin maan hienoin.  Hän on onnistunut yhdistämään brittipuutarhataiteen Bhutanin omaan kulttuuriin silmiähivelevän kauniiksi taideteokseksi.

Isäntä (neljännen kuninkaan serkku) Togye Sonam Dorji kertoi, ettei koskaan etukäteen tiedä, mitä kannattaa opiskella.  Hän oli opiskellut ranskaa.  Kun Bhutan perusti suurlähetystön Genevaan, Dorji valittiin tehtävään. Vaatimattomasti hän selitti, ettei ollut muita ranskankielentaitoisia käsillä. Genevessä hän oli myös ensimmäinen Bhutanin suurlähettiläs Suomeen.

Mauno Koivistolla on hänen mielestään maailman suurin käsi, niinpä kädenpuristus jäi elävästi mieleen.  Bhutanin ulkoministeriössä on opiskeltu tarkkaan Kekkosta ja hän tiesi Kekkosesta valtavan paljon.  Aluksi vähän ihmettelin, mutta onhan se selvää: voi ottaa oppia siitä, miten pärjätään suurten maiden pikkuruisena naapurina. Kekkosta arvostetaan Bhutanissa, tuota ei olisi heti tullut ajatelleeksi.

Sekä Bhutanissa että Intiassa ällistytti nuorten miesten vauvainnostus.  Tietenkin Eleonor (8 kk) on tyrmäävä hymyillessään leveästi kaikilla kolmella hampaallaan ja innokkasti läpsäyttää ylävitosen  kaikkien halukkaiden kanssa.  Ihmiset ottivat satoja valokuvia Ellan kanssa, ravintoloissa, lentokentällä, passijonossa...   Suomessa olemme tottuneet, että vanhat tädit innostuvat vauvoista, mutta että myös parikymppiset nuoret miehet olivat aivan lumoutuneita vauvan hymystä.  Ellan kanssa oli kiva kulkea Intian tunnetusti tylyn ja ja byrokraattisen passitarkastuksen läpi.  Passintarkastajat viereisiltäkin luukuilta hylkäsivät jononsa ja tulivat Ellaa ihailemaan.  Erikoinen, mutta hauska kokemus.  Kännykkä oli vielä lennon jälkeen sammuksissa, etten ehtinyt itsee ottamaan kuvaa!

Matkaan osui - kuinkas muuten sairastelua,  mutta siitä kerron toisessa blogissani..