Hyvä elämä talteen tai jätesäkkiin? Onnellisuuskoulu,osa 3

37. hääpäivä on otollinen hetki vaipua hetkeksi muistoihin. Kun lapset ovat pieniä, kiireisille ja väsyneille vanhemmille sanotaan: "He ovat pieniä niin vähän aikaa". Ei kai sitä silloin oikein ymmärtänyt.

Valokuvasulkeisissa olemme päässeet vuoteen 1994.  Sehän oli ihan äsken. Viimeksi kansioihin livahti kuvat Kalifornian Pebble Beach-golfkentällä, missä pelasimme koko perheen voimin. Valokuvien tärkeyden huomaa kai vasta sitten, kun ne menettää.  Ruotsissa palaa metsää tuhansia hehtaareita, ihmiset ovat joutuneet lähtemään evakkoon.  Mukaan voi pakata vain tärkeimmät, haastateltu sanoi: valokuvat.  Kun lehdissä haastatellaan ihmisiä, jotka ovat menettäneet kotinsa tulipalossa, valokuvat mainitaan tärkeimmäksi menetykseksi.

Olen pari kertaa katsonut Helanderin huutokauppakamarista kertovaa ohjelmaa.  Siinä tyhjennetään huutokaupattavaksi kuolinpesiä. Eli koteja, joiden omistajilla ei ollut ketään, joka olisi tullut jäämistöä katsomaan.  Valokuva-albumit menivät suoraan mustiin jätesäkkeihin. Ihan sydämessä vihlaisi - ajattele, on ihmisiä, joilla ei ole ketään. Ei ketään, joka olisi kiinnostunut tai välittänyt.

Meillekin oli vuosien saatossa kertynyt parisenkymmentä albumia, vauva-aikojen kuvia oli katseltu niin ahkerasti, että albumien lehdet irtoilivat kansistaan.  Ja jos tulipalon alta pitäisi jotain kiireesti tempaista mukaan, ei niitä olisi yhteen kassiin saatu. Epätarkat, tärähtäneet, päättömät ja huonot kuvat roskiin (kuinka niitä onkaan kuljetettu vuosia paikasta toiseen).  Jos joulusta 1988 on otettu 100 kuvaa, riittää pari-kolme.  Loput kortistolaatikkoon, jos jotakuta joskus kiinnostaa joulu 1988, voi katsoa. Tai sitten luottaa siihen, että parhaat kuvat on albumeissa. Albumeihin olen huolinut vain onnellisia hetkiä. Se on tärkeää, joka kerran kun otamme kuvan tai muiston esiin, muisto muuttuu.  Jotain vahvistuu ja jotain jää pois.  Sen vuoksi onnellisten kuvien katselu on mielenterveyden omahoitoa.

On siellä yksi kortistolehti: Hautajaiset.  Harkinnan jälkeen en heittänyt roskiin.  Saavat olla siellä.  Mutta jos haluan muistella Kauko-isääni tai vaikkapa rakasta Kyllikki-tätiä, katselen kuvia heistä hymyilevinä.  En heidän ruumisarkkuaan, olkoonkin kukkien peitossa.

Näin olemme järjestelleet itsellemme onnellisen elämän. Lapsen syntymät, kastejuhlat, rippijuhlat, joulut, Pebble Beachit, Legolandit, Disneyworldit, eri vuosien joulupukkikuvat, yhteiset lomat.  Kuvia eri kodeistamme vuosien varrelta.  Muisto palautuu mieleen jo yhdellä kuvalla, ei se vahvistu useammalla.

On tässä ollut aika iso työ.  Olemme silti Potkulautamiehen kanssa ylpeitä aikaansaannoksestamme. Parhaat kuvat on jo valikoitu erikseen ja loppu joutaakin jätesäkkiin. Jos pitää lähteä evakkoon, tiedämme, mitä otetaan mukaan.

Toisessa kuvassa trendikkäästi hääpäiväneilikat ja psykiatritystävämme tuoma mielialalääke, jonka säästimme hääpäivää varten.  Kuten huomaatte, myös psykiatrit ymmärtävät mielialakysymyksiä.

Onnellisuuskoulu, jatkokurssi itsetunnosta ja ilosta

Sateinen kesäsää on tarjonnut oivallisen tilaisuuden järjestellä vanhoja valokuvia ja papereita. Muistelu on mukavaa, varsinkin kun muistaa muistella hyviä asioita.  Valokuvien järjestelyssä voi elää hyviä muistoja uudestaan.  Surulliset, tärähtäneet, päättömät ja epätarkat kuvat joutavat roskiin. Entisinä aikoina kun valokuvat olivat kalliita, kaikki kehitetyt ja maksetut tallentuivat albumeihin.

Seuraavana sadepäivänä voikin nauttia sateen ropinasta ja sukeltaa hyviin muistoihin, vaikkapa valokuvasulkeisiin.  Ilo pintaan!  Sitten kun on aika lähteä saattohoitolaan tai dementiayksikköön, pitää olla valmiina iloinen mappi rakkaimmistaan ja elämän iloisista hetkistä. Heitin pois myös muutaman kuvan, jotka muistuttivat ikävistä ihmisistä. Oli monta kuvaa hääpareista. Moni oli jo ehtinyt eroamaan ennen kuin kuva ehti albumiin.

Etsin papereista ahkerasti lasten neuvolakortteja 30 vuoden takaa.  Hulttioäitinä olen ne kyllä pannut talteen niin hyvin, ettei niitä mistään löydy.  Rokotustiedot ovat tarpeellisia myös aikuisena. Löytyi myös lasten koulutodistuksia 20 vuoden takaa. Englannissa koulutodistukset ovat vähän erilaisia, ei numeerisia, vaan jokainen opettaja kirjoottaa muutaman lauseen arvion.

Puhutaan suomalaisten huonosta itsetunnosta.  Ehkä kiitettävä numero antaa itsetuntoa.  Mutta entäpä tämä opettajan arvio varhaisteini-ikäiselle nuorelle naiselle? Mukavaa luettavaa toki vanhemmillekin. Suomessahan ei lapselle saa näin sanoa.  Sehän ylpistyisi.

"A scholar and and a lady.  (She) continues to impress me with her maturity and general affability! She is also unrequirocably, a highly intelligent girl who has for the most part made mincemeat of the G.C.S.E mock exam (preliminäärikokeet) questions. This is an outstanding performance.

Vasta sitten opettaja jatkaa: She needs to devote just a little more time to evaluation" etc.

Kokeiden korjaaminen englanniksi on "marking papers".  Ja siellä tosiaan koulun kokeisiin merkataan oikein olevat kohdat.  Onhan Pisa-pistesaavutukset varmaan hyviä ja ehkä ne nostavat Suomen kansan kollektiivista itsetuntoa, mutta...  Otetaanko Suomessa koulusta vanhempiin yhteyttä kun on jotain hyvää kerrottavaa.  Ei, meillehän riittää pisteet tai numerot.

Onnellisuuskoulussa oppimisen iloa

Positiivinen psykologia on vahvasti tulossa.  Kuvassa näkyy 17. väylän greeni, joka on mainiossa kunnossa ja 20 asteen aurinkoisessa kelissä pelailin (tosin vain 9 reikää). Etelässä kai sataa ja ihmiset kärsivät sääherkkyydestä.  Minäkin olen sangen sääherkkä, kun aurinko paistaa sopivasti ja käy lempeä tuulenvire, elämä tuntuu hyvältä. Jos joka päivä olisi yhtä hyvät kelit, ei tästä osaisi riemuita tällä tavoin.

Pelissä oli ehkä tämän vuosituhannen parhaita lyöntejä. Lihasmuisti on ihmeellinen asia, joissain oivallisissa olosuhteissa lyönti onnistuu, pallo menee pitkälle ja juuri sinne, mihin tähtäsit. Osumasta kuuluu täsmälleen oikea napsahdus. Swingin jälkeen huomaa seisovansa täsmälleen oikeassa loppuasennossa.  Käännyin takaisin seiskalta ja pelasin kaksi reikää yksin. Tai tarkemmin ottaen kaksin. Winchesterissä perheellämme oli erityinen onni saada golftunteja David Milleriltä.  Miller oli aikanaan pelannut ja pärjännytkin European tourilla. Niinpä kuuntelin mielessäni Millerin puhetta.

Olin jo pitkään ollut sairastelevainen ja nähnyt niin monta fysioterapeuttia ja lääkäriä, joiden tehtävänä oli Kelaa varten luetella kaikki minusta löytämänsä viat.  Kuin koulussakin entisinä aikoina korjattiin kokeet ja niistä näki sitten vain opettajan punaisella merkitsemät virheet.  Miller aloitti tunnin ja sanoi: "Lyö muutama pallo".  Sitten hän katsoo, mikä osa swingistä toimii.  Ja sitten "we will build on what you have got".   Eli rakennetaan sen päälle, mikä toimii, ei haeta virheitä.

Tässä on onnellisuuskoulun ensimmäinen oppitunti.  Minähän olen pätevöitynyt onnellisuudessa käytyäni Bhutanissa kaksi kertaa.  Nyt kun ulkomaan uutiset ovat pelkkää sotaa ja terrorismia, Bhutanista kuuluu hyvää.   Siellä UNDP opettaa kansalle demokratiaa ja hallinnon läpinäkyvyyttä. Ja koska viisas lapseni tekee siellä työtä, niin voi luottaa, että tuloksia syntyy.

Onnellisuudessa on se mielenkiintoinen ominaisuus, että se ei ole sattumaa.  Onnellisuustyötä voi tehdä niin Bhutanissa kuin omassa päässään tai omassa kehossaan. Hyvä golflyönti edellyttää tasapainoa, painonsiirtoa, kehon hallintaa, ajoitusta, koordinaatiota.  Olen kohta kaksi vuotta tehnyt säännöllisesti Method Putkisto-syvävenyttelyä.  Se on vähän kuin Pilatesta mutta ehkä hieman analyyttisempää.  Siinä voi käyttää myös aivojaan. Olen ollut vuosien saatossa niin monenlaisen jumppaohjaajan tunneilla, että voin melkoisen syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että Jenny Karkulahti-Miettinen Arabianrannassa  on ylivertaisen hyvä ja vielä mukava.

Tästä pääsemme onnellisuuteen: loisteliaat golf-lyönnit eivät olleet onnenkantamoisia, niissä oli mukana David Millerin opetusta ja Jennyn tunneilla ja omalla työllä takaisin saatua vartalon hallintaa. Niinpä onnellisena olen kiitollinen hyville opettajille mutta voin myös olla tyytyväinen itseeni. Olen tehnyt töitä, ja tänään iloitisn työn tuloksista.  Kaunis sää ja kaunis kenttä ja hyvä seura oli mielialalääke.