Vuoden vaihteessa en taaskaan voi luvata mitään. Koska en tiedä, mitä huomenna jaksan. Pitää tarttua hetkeen ja elää päivän kerrallaan. Jos ei ole mitään suunnitelmia, illan tullen huomaakin, ettei ole tehnyt mitään, koska ei aamulla tiennyt, olisiko jaksanut.
Joulun pyhät meni huilatessa. Onnistuin saamaan pikku flunssan, joka otti käänteen huonompaan. Ehdin ajoissa Pihlajalinnan päivystykseen, tulehdusarvot reippaasti koholla ja antibioottireseptin kanssa huilailemaan. Jouluherkut haettiin Hakaniemen hallista (kalat jäi ostamatta, Reitin Kalan jono ulottui ulos asti). Kari osti lihakaupasta kinkuksi luulemansa palasen, joka mielestäni oli kalkkunaa. Kari söi tyytyväisenä kinkkua ja minä kalkkunaa, että kaikki hyvin. Saarioisten laatikot ja rosolli K-kaupasta. Lipeäkalaa syötiin kolme kertaa ja se riittää ensi jouluun asti. Eino koristi kuusen ja teki muista koristeista joulunäytelmän, jossa tontut ja enkelit ovat ekumenian hengessä hyvässä sovussa. Vietimme rauhallista joulua kaksistaan.
Posti pelasti joulun
Hyvin usein tyytymättömät postin asiakkaat kirjoittavat yleisönosastoihin tai somessa postin hukkaamista paketeista ja kirjeistä. Sain paperisen ilmoituksen tyttären lähettämästä paketista. Ja onnistuin jotenkin hukkaaman sen ilmoituslapun, jossa oli paketin koodi. Valvoin jo yhden yön. Flunssa oli mennyt pahemmaksi, joten Kari köpötteli Redin K-Supermarketissa olevaan postitoimistoon. Ja uskokaa tai älkää, jouluruuhkasta huolimatta he etsivät paketin, vaikka paketti-ilmoitus oli hukassa. Eli posti löysi itse hukkaamani paketin. Kiitos siitä. Siitä sai hyvää mieltä jouluun.
Tänä vuonna olen kirjoittanut monta blogia: kun yöllä kivut pitävät hereillä, olen mielessäni hahmottanut monta pointtia seuraavaan blogiin. Valvotun yön jälkeen lukaisen Hesarin ja siihen menee huonolla näöllä ja hitailla aivoilla kaksi tuntia ja suuri osa päivän energiasta. Ehkä jopa aloitan pari riviä, mutta siihen se jää. On siis ennätysmäärä kirjoittamattomia blogeja.
Tänä vuonna olen kirjoittanut monta blogia: kun yöllä kivut pitävät hereillä, olen mielessäni hahmottanut monta pointtia seuraavaan blogiin. Valvotun yön jälkeen lukaisen Hesarin ja siihen menee huonolla näöllä ja hitailla aivoilla kaksi tuntia ja suuri osa päivän energiasta. Ehkä jopa aloitan pari riviä, mutta siihen se jää. On siis ennätysmäärä kirjoittamattomia blogeja.
Vanhasta tottumuksesta luen aina pääkirjoitukset tarkkaan. Pääkirjoituksista ei tule hyviä klikkiotsikoita. Todennäköisesti niitä luetaan vain paperilehdestä. Ja paperilehtiä lukee tällaiset vanhat, kohtalaisen hyvin toimeen tulevat, todennäköisesti porvarillisia ajatuksia kannattavat vanhat jäärät. Kotiin kannettu paperilehti on ylellisyyttä tilaushinta vuodessa 647 €. Ei siihen ole kaikilla varaa. Digilehti on vain 15 € kuukaudessa. Viime viikolla kirjoittivat käännytyslaista ja perustuslakivaliokunnasta siihen malliin, että taas monta jäärää lopetti tilauksensa Minä vähän epäilenkin, että Hesarilla tarkoituksella pyrkii häätämään viimeisetkin paperilehden lukijat, jotta voisivat siirtyä kokonaan digiaikaan. Mutta on ihan terveellistä sietää myös sellaisia ajatuksia, joista on eri mieltä. Ei mennä klikkauskuplaan algoritmien vietäväksi.
Suomalaiset käyttävät Veikkauksen peleihin keskimäärin 570 euroa vuodessa henkeä kohden - siis miltei Hesarin tilausmaksun verran. En lottoa, enkä voisikaan, koska ei ole veikkauksen rekisteröitynyt lottoaja. Niin - mitä kannattaa maksaa miljoonavoiton haaveista? Mennä nukkumaan lauantai-iltana ja nähdä unta miljonäärinä heräämisestä. Lottoamisen sijaan voi törsätä 50 euroa kuukaudessa pörssiosakkeisiin. Jos ei tule päävoittoa, tulee ehkä osinkoja. Harvoin häviää rahat kokonaan. Että sellaista eläkeläisrulettia suosittelen. Köyhimmät kai pelaavat eniten. Ja heidän täytyykin lotota, jos olisivat panneet rahansa osakkeisiin, ei tulisi tukia, koska on omaisuutta. Harmin paikka.
Ensi vuodelle saimme sentään aikaiseksi koronan keskeyttämän RSO:n perjantaisarjan liput hankittua. On sentään jotain suunnitelmia tulevalle vuodelle.
