My way - elämä kantaa

Vappuaattona kävelin pitkospuita pitkin Lammassaaren suuntaan.  Kuuntelin radiota kuulokkeilla. Saa sanoista paremmin selvää. Frank Sinatran My Way oli vain slovari, hidas ennen viimeistä valssia.  En ollut sitä oikeastaan kuunnellut.  Jo alussa on before the final curtain. Nyt laulu on suosittu muistotilaisuuksissa, jopa kirkossa sitä esitetään. Onhan se komeaa, oman tiensä kulkija, rohkea, itsenäinen, vahva. Ei katumusta, ehkä ihan vähän. Mitäpä muista.

My wayta kuunnellessani muistin, että minua on usein sanottu rohkeaksi.  Tarkemmin kuultuna huomaa (You Tubesta voi katsoa laulun tekstien kanssa), että se on hyvin itsekkään ihmisen laulu. Siinä ei ajatella, miten  my way  on vaikuttanut lähimpiin. En koskaan valinnut tietäni niin, että se olisi ollut oma päätökseni.  Töissä olin aina "company girl" ja lauloin kaikki firman laulut leipääni syödessä.

Joskus tein toki hyvää muillekin. Kirjatkin kirjoitin sen vuoksi, että tunsin muiden ihmisten niitä tarvitsevan.  En ollenkaan itselleni rahaa tai mainetta hankkiakseni.  Kukaan ei ollut yllättyneempi kuin minä Tieto-Finlandia ehdokkuudesta. Että semmoinen sulka hattuun.

Melkein sain toisenkin sulan.  Kutsuttiin Meilahden tornisairaalaan avajaisseremonioihin esittämään potilaan tervehdys sairaalalle.  Juhlat siirtyivätkin kesäkuulle ja minähän olen silloin Bhutanissa.  Puhujakutsu oli melkein kuin "establishmentin" tunnustus kirjoilleni hoitosuhteesta.

Takaisin Frank Sinatraan ja retrospektioon. Kannattaa kokeilla, You Tubesta soimaan, ehkä ihan tekstitettynä että voi paneutua sanoitukseen (sanoittaja on muuten Paul Anka).  Siinä voi katsella elämäänsä taaksepäin vaikkei vielä viimeinen esirippu olisikaan juuri nyt käsillä. Mikähän on minun tieni ja tarkoitukseni? Varmaan joskus lavean tien laitaa mutta myös kinttupolkua rämpien. Merenlahden pitkospuut muistuttivat. Elämä kantaa.

Vielä  on edessä yksi missio.  Keräilen voimia.  Tehtävä liittyy terveyspolitiikkaan. Etteivät nyt mene sotessa sotkemaan ihan kaikkea. Hiukan pitää neuvoa.