Messukeskuksen Lääkäri2017-tapahtumassa oli paljon tuttuja. Olin kirjailija, potilas, asiantuntija, yhteistyökumppani ja välillä myös järjestöjyrä.
Jännitin etukäteen ihan kauheasti. Istuin kuulijana keskiviikkona pari sessiota läpi harjoittelumielessä. Olipa hienoja slidekuvituksia videonpätkineen ja vaikka mitä. No, minä olin lähettänyt vaatimattomat (toki ihan tyylikkäät) PowerPointit apunörtin avustuksella etukäteen.
Näköjään kaikki aloittivat sidonnaisuuksien julistamisella. Osasin sitten itsekin kertoa, Duodecim julkaissut kirjoja, kirjoitan kolumneja Lääkäriliiton kustantamaan verkkojulkaisuun. Mutta eipä noista kumpikaan ole yrittänyt sensuroida sanomisiani. Toistaiseksi on kaikki kelvannut.
Oli mukavaa nähdä tuttuja Duodecimista, kohteliaasti kysyivät, onko uusia kirjoja odotettavissa. Tuntuihan se mukavalta. Paitsi että kirjojen kustantaminen on jäämässä historiaan. Olisi kuulemma ilmassa tilausta aiheesta "hoitosuhde digimurroksessa tms.". Enpä taida enää jaksaa. Kuinka sitä sanotaankaan - tärkeintä on tulla huomatuksi.
Luento meni kuulijoiden ilmeistä ja aplodeista tulkiten oikein hyvin. Sen jälkeen olin väsynyt kuin maratonin juossut. Paitsi etten ole koskaan maratonia juossut. Niinpä vertaus on huono.
Yksi asia johti toiseen ja löysin itseni toisenkin kerran käyttämässä (etukäteen pyydetyn) puheenvuoron harvinaisten sairauksien sessiossa. Hyvinhän sekin meni. Monin kerroin vaikeampaa, koska aihe liittyi edustamaani yhdistykseen.
Pitää siis tehdä roolitus selväksi. Minä olen minä. Sairaan hyvä potilas on sitä, mtä minä potilaana ja yksityishenkilönä ajattelen sotesta ja sen sellaisesta. Ja sitten jos olen pyydettynä edustamassa yhdistystä, sanon sellaista, mitä kuvittelisin yhdistyksenkin ajattelevan. Ehkäpä latelisin diplomaattisesti ympäripyöreitä latteuksia. Pitänee opetella.
Jännitin etukäteen ihan kauheasti. Istuin kuulijana keskiviikkona pari sessiota läpi harjoittelumielessä. Olipa hienoja slidekuvituksia videonpätkineen ja vaikka mitä. No, minä olin lähettänyt vaatimattomat (toki ihan tyylikkäät) PowerPointit apunörtin avustuksella etukäteen.
Näköjään kaikki aloittivat sidonnaisuuksien julistamisella. Osasin sitten itsekin kertoa, Duodecim julkaissut kirjoja, kirjoitan kolumneja Lääkäriliiton kustantamaan verkkojulkaisuun. Mutta eipä noista kumpikaan ole yrittänyt sensuroida sanomisiani. Toistaiseksi on kaikki kelvannut.
Oli mukavaa nähdä tuttuja Duodecimista, kohteliaasti kysyivät, onko uusia kirjoja odotettavissa. Tuntuihan se mukavalta. Paitsi että kirjojen kustantaminen on jäämässä historiaan. Olisi kuulemma ilmassa tilausta aiheesta "hoitosuhde digimurroksessa tms.". Enpä taida enää jaksaa. Kuinka sitä sanotaankaan - tärkeintä on tulla huomatuksi.
Luento meni kuulijoiden ilmeistä ja aplodeista tulkiten oikein hyvin. Sen jälkeen olin väsynyt kuin maratonin juossut. Paitsi etten ole koskaan maratonia juossut. Niinpä vertaus on huono.
Yksi asia johti toiseen ja löysin itseni toisenkin kerran käyttämässä (etukäteen pyydetyn) puheenvuoron harvinaisten sairauksien sessiossa. Hyvinhän sekin meni. Monin kerroin vaikeampaa, koska aihe liittyi edustamaani yhdistykseen.
Pitää siis tehdä roolitus selväksi. Minä olen minä. Sairaan hyvä potilas on sitä, mtä minä potilaana ja yksityishenkilönä ajattelen sotesta ja sen sellaisesta. Ja sitten jos olen pyydettynä edustamassa yhdistystä, sanon sellaista, mitä kuvittelisin yhdistyksenkin ajattelevan. Ehkäpä latelisin diplomaattisesti ympäripyöreitä latteuksia. Pitänee opetella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti