Nyt odotetaan toisenlaista kesää. Ei golfia, ei matkoja. Pisin matka tehdään Porvooseen kesäkuun alussa. Näin me puolisoni kanssa ihmettelimme, että vanhuus tuli yhdessä yössä. Sain flunssan, kaaduin sängyn pohjalle. Tähän asti olen voinut rauhassa sairastaa, Potkulautamies kävi kaupassa, laittoi ruuan ja huolehti. Nyt meitä olikin kaksi vaivaista, sairas ja rampa. Kuumeisena jaksoin raahautua lähikauppaan, ostaa jotain valmisruokaa mikrotettavaksi.
Olisi ollut kolmet iloiset juhlat, joista jouduin jäämään pois. Musiikkitalon perjantaisarja jäi väliin. Tämä on vanhuuden kauhistuttavin puoli: ilon aiheet loppuvat. Saati sitten, että jaksaisimme lähteä vaikkapa ravintolaan syömään hyvin. Kämpin brunssilahjakorttikin on käyttämättä. Ehkä jonain sunnuntaina vielä jaksamme soittaa pirssin ja lähteä. Ei ihme, jos masennus uhkaa vanhuksia.
Miksi en sure tekemättömiä töitä, purkamatonta muuttokuormaa varastossa, kukattomia terasseja, yhdistyksen tuhansia hoitamattomia pieniä ja isoja asioita. Suren minä niitäkin, ei huolta siitä. On osa inhimillistä riittämättömyyttä, että kaikkea ei aina jaksa. Voi odottaa ja toivoa, että jonain päivänä taas jaksaa jatkaa siitä, mikä jäi kesken sairauden yllättäessä. Tai eihän sairastumisen pitäisi olla mikään yllätys enää tässä elämän vaiheessa.
Suren siis juhlimattomia juhlia. Tekemättömät työt eivät karkaa minnekään, epäilemättä ne löytää edestään, olipa sitten terve tai sairas. Mutta juhlimattomat juhlat on jo juhlittu. Mitä me tästä opimme: ei pidä huolehtia tekemättömistä töistä. Ne voi ehkä tehdä joskus myöhemmin. Juhlimattomista juhlista ei saa uusintoja.
1 kommentti:
Siis flunssakin "iskee" ja et voi muuta kuin sairastaa....onneksi olemme siinä iässä, ettei tarvitse työnantajalle alkaa perustelemaan, kuinka sairas on ja montako vapaapäivää on tarpeen...mutta tässä iässä yleiskunto vain tahtoo niin nopeasti laskea...
Minulle iski kans 70 :n kriisi ja esitin Pekalle helmikuussa, että muutammeko "kotiin" Rovaniemelle, niin kauan kuin saa itse taulun paikan päättää...Pekka oli asiaa jo harkinnut, mutta ei ollut halunnut minulle puhua, eli asia oli sillä valmis....loppuvuodesta toteutuu...
Ja konkreettisesti koimme Vapun aikana senkin, mitä olisi asua Kilpisjärvellä ilman mitään sairaanhoidon palveluja. Olimme varanneet sinne vajaan parin viikon kalastusleirin. Sitä ei helsinkiläiset meidän kaikkien asioista päättävät käsitä, miltä tuntuu, kun lähin ambulanssi on yli sadan kilometrin päässä Enontekiöllä ja lähin terveyskeskus yli 200 km:n päässä Muoniossa. Lähin lääkäri viikonlopun päivystyksessä 300 km:n päässä Kolarissa. Keskussairaalaan 500 kilometriä. Ja kun Kittilästä lähtee pikainen lähete Keskussairaalaan, tarkoittaa jatkotoimenpiteitä 1-7 vuorokauden sisällä, niin Keskussairaala tulkitsee, että kuukauden sisällä riittää. Että kyllä tässä on syytä muuttaa Keskussairaalan kylkeen ja pysyä siellä kotimaisemissa tiiviisti.
Mutta eihän sairaudet ikääkään katso, vaikka herkemmin aina uutta ikäihmisille tulee....Iiris Palosaari toteaa tuossa yhdessä lehtijutussa osuvasti, että "nahkapussi voi huonosti, mutta sielu loistavasti".
Tseppiä, tseppiä teille kummallekkin !
Lähetä kommentti